Peräkärryt

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Jep, näin arvelinkin. Mutta olen ymmärtänyt, että nuo pulttiliitokset ovat edelleen käytössä myös joillain kotimaisilla valmistajilla; olin katsovani erään paikallisen puljun pihassa, että AKU-vaunuissa ainakin näin olisi?
AKU-vaunuhan on sama kärry kuin virolainen Tiki Treiler ja molemmat merkit omistaa virolainen Bestnet AS.

Yleensä nuo halvemman pään kärryt on pultattu kasaan, kun taas hieman kalliimmat ovat hitsattuja.
Suosittelisin ostamaan hitsatun, ovat yleensä hieman tukevampia, kuin pultatut, toki myös kantavuutta pienentävää omamassaa hitsatulla kärryllä on yleensä joku kymmenen kiloa enemmän.

Kaikki sarjatuotantona tehdyt kärryt hitsataan jigissä ja tarkan hitsausjärjestyksen kanssa, jolloin kärryn pitäisi olla melko suora, kun se nostetaan jigistä pois.
Mustan raudan liimaaminen migillä yhteen on sen verran helppoa hommaa ( tiettyyn rajaan asti ), että jopa kesähessukin saa riittävän hyvää saumaa aikaiseksi ja lisäksi monen kärryvalmistajan laatukäsikirja vaatii hitsareilta vähintään jalkoasennossa hitsattavan pienakokeen läpäisyn, ennen kuin he pääsevät tekemään tuotantohitsejä.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
101

Jep, ehdottomasti hitsatulla rungolla haluan. Ja toki haluan myös tukea kotimaista tuotantoa; mutta vaikka valmistus olisikin Suomessa, noiden tausta-/holding-yhtiöiden selvittely voi olla vaivalloista. Osaatko sanoa, mitkä valmistajat ovat aidosti kotimaisia?
 
Äkkiseltään ainakin seuraavat kärryt ovat kotimaisten yritysten tuotantoa kotimaassa:

Juhta
JT-Trailer ( pultattuja kärryjä )
Tekno-Trailer
Muuli
JSV Tuote
Rivakka
Majava
JJ-Trailer / JT Motors ( sama firma valmistaa myös paria muuta kärryä yrityskaupan seurauksena ).

On näitä sitten muitakin parin miehen pajoja, jotka tekevät kärryjä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
619
Miten säännöt menee jos tuollasesta alkas tekemään retkeily kärriä? Eli koppa pois ja uusi ite tehty tilalle. Jarrullinen 750 kg tapaus. Kappas se kuva ei sitten tullu ekalla..
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
370

Lisään tähän just pikkupajana Ii-trailerin. Samaan tapaan upottamalla kuumasinkitty, kuten esim Majava. Muutenkin aika samaa sarjaa: Jämäkän oloinen, kippi, nokkapyörä, saa kuomulla ja etulaidan saa auki kuomun kanssa. Olisi ollut vahva vaihtoehto aikoinaan kärryä valitessa, mutta kuulin tästä vasta myöhemmin, kun olin omani jo hankkinut.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Miten säännöt menee jos tuollasesta alkas tekemään retkeily kärriä? Eli koppa pois ja uusi ite tehty tilalle. Jarrullinen 750 kg tapaus.
Omavalmisteisen kärrynhän saa tehdä, kunhan aisa ja akseli ovat tehdastekoisia ja niistä löytyvät tarvittavat hyväksynnät.

Päällirakenteen mittojen tulee tietysti pysyä O1-luokan ( jarruton max. 750 kg ) tai O2-luokan ( jarrullinen max. 3500 kg ) mukaisissa rajoissa ja aisan sekä akselin / akselien asettamissa kantavuuden ja kokonaismassan rajoissa.

Lopullisen rakenteen kelvollisuuden hyväksyy sitten yksittäishyväksyntöjä tekemään valtuutettu katsastusmies, joka tarvittaessa pyytää kärryä rekisteröivältä henkilöltä lisälaskelmia tai lausuntoja rakenteen kestosta.

Toki paljonhan noita hinattavia saunoja / taukokoppeja / metsästyskoppeja on tehty 750 kg painoisiin O1-luokan kärryihin tai niiden pohjalle ja kun näitä ei tarvitse katsastaa, niin harvoin niihin on kukaan puuttunut, jos rakenne on ollut asianmukainen ja painot jollain tavalla järkeviä.

Poliisin on kuitenkin vaikea puuttua asiaan, jos kärryn kyydissä on kärryn kantavuutta vähemmän painava mökki, joka on asianmukaisesti kiinnitetty.
 
  • Tykkää
Reactions: ebu

Sepä oli hyvä vastaus. Eli siis mitään rajoitusta ei ole kun alusta on jo matkailuvaunu alunperin. Akselistoon, vetopäähän jne. ei tarvii koskee. Kunhan pysyn alle 750kg painossa. Miten katsastus käytännössä menee? Kärri vaa alle ja valojen tarkastus?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
Miten säännöt menee jos tuollasesta alkas tekemään retkeily kärriä? Eli koppa pois ja uusi ite tehty tilalle. Jarrullinen 750 kg tapaus. Kappas se kuva ei sitten tullu ekalla..
eikö tuollaisessa läpikotaisin vettyneessä styroksipallossa ole kaikki niin finaalissa että helpommalla pääset kun otat runkonumeron ja tyyppikilven talteen ja teet uuden kokonaan alusta saakka runkoa myöden :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
769

Eikös se sitä juuri suunnitellutkin? Purkaa tuon homepallon pois ja uusi koppi tilalle.

Mitä järkeä runkoa on itse tehdä. Näissä yleensä kuitenkin runko on kuin uusi vaikka kuinka lahoa kuormaa kyytillä, hyvin sinkityt rungot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
O ja K. Itse ajattelin juuri päin vastoin että myös runko on varmasti jo läpimätä jos tuo on jossain nurmikolla seissyt viimeisen 20v mätänemässä. Jos runko on kova niin eihän siinä toki mitään estettä sitten ole - joskin vähän epäilen sitä kovuutta =D
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Sepä oli hyvä vastaus. Eli siis mitään rajoitusta ei ole kun alusta on jo matkailuvaunu alunperin. Akselistoon, vetopäähän jne. ei tarvii koskee. Kunhan pysyn alle 750kg painossa. Miten katsastus käytännössä menee? Kärri vaa alle ja valojen tarkastus?
Oletettavasti tuo vaunu ei ole ollut hetkeen liikenteessä?

Käytännössä katsastus menee siten, että varaat ajan yksittäishyväksyntöjä tekevälle katsastusasemalle, hinaat riittävästi runkoon kiinnitetyn ja asianmukaisilla valoilla varutetun mökkisi sinne, sekä mahdollisesti esität alustan vanhan rekisteriotteen.
Sitten katsuri kuvaa, mittaa, punnitsee ja arvio rakenteen tieliikennekelpoisuuden ja kirjoittaa sinulle rekisteröintitodistuksen, jolla saat kärrylle uudet kilvet.
 
Liittynyt
12.08.2021
Viestejä
5
Minkähän takia K-Rauta, Puuilo ym. myyvät kuomullisia peräkärryjä nykyään tyyliin "ei sisällä kuomun asennusta" ?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Minkähän takia K-Rauta, Puuilo ym. myyvät kuomullisia peräkärryjä nykyään tyyliin "ei sisällä kuomun asennusta" ?
Koska kärryt tulevat tosiaan kauppiaille nipuissa ja kuomut toisessa nipussa, niin niiden yhteen naittaminen vie työntekijältä tai parilta työaikaa 30-120 min / per kärry ja halvoissa kärryissä katteet ovat ohuet, niin jostain pitää saada lisää rahaa systeemiin tai siirtää kallista työtä asiakkaalle.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Tuli tiistaina haettua tuollainen 2700 kg autotraileri Virosta, hintaa led valoilla 3060 € ( viron 20% alvilla ), toki tuohon tulee vielä noin 250 € kuluja päälle yksittäishyväksynnästä ja rekisteröinnistä, kun kyseessä on omilla spekseillä tilattu ei tyyppihyväksytty kärry.

Lavan pituus on 4600 mm ja leveys 1995 mm, omapainoa on 500 kg, jolloin kantavuutta jää 2200 kg.

20210810_153541.jpg
 
Liittynyt
03.09.2020
Viestejä
66
Minkähän takia K-Rauta, Puuilo ym. myyvät kuomullisia peräkärryjä nykyään tyyliin "ei sisällä kuomun asennusta" ?
Näissä on K-Raudan kohdalla myymäläkohtaisia eroja, osassa liikkeistä kuomut kiinnitetään valmiiksi eikä siitä veloiteta erikseen.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
101
Äkkiseltään ainakin seuraavat kärryt ovat kotimaisten yritysten tuotantoa kotimaassa:

Juhta
JT-Trailer ( pultattuja kärryjä )
Tekno-Trailer
Muuli
JSV Tuote
Rivakka
Majava
JJ-Trailer / JT Motors ( sama firma valmistaa myös paria muuta kärryä yrityskaupan seurauksena ).

On näitä sitten muitakin parin miehen pajoja, jotka tekevät kärryjä.
Päädyin lopulta Majavan 5035 -malliin 125 cm kuomulla. 2760 EUR tuli hintaa. Toivottavasti on kärryä pitkäksi aikaa.
 
Liittynyt
08.11.2019
Viestejä
65
Tuli tiistaina haettua tuollainen 2700 kg autotraileri Virosta, hintaa led valoilla 3060 € ( viron 20% alvilla ), toki tuohon tulee vielä noin 250 € kuluja päälle yksittäishyväksynnästä ja rekisteröinnistä, kun kyseessä on omilla spekseillä tilattu ei tyyppihyväksytty kärry.

Lavan pituus on 4600 mm ja leveys 1995 mm, omapainoa on 500 kg, jolloin kantavuutta jää 2200 kg.

Näyttää melkein mun tulevalta kärriltäni! Olisiko tuosta mahdollista teettää vielä hieman pidempi? Haaveilisin kärristä jonne saisi mönkijän kyytiin peräkärrin tms kanssa ja tuo 460 pituus on hieman nafti. Toisaalta tuo leveys mahdollistaisi mönkijän ja kärrin parkkeeroinnin vinottain joten voisi mahtua tuohon pituuteenkin. Voinko saada yrityksen yhteystiedot ja lisätietoja miten tuon saa tosiaan kilpiin Suomessa?
 
Tuossa on valmistajan sivut, tosin pääomistaja ei puhu kuin viroa ja venäjää, mutta kun laittaa sähköpostia, niin Marek vastaa kyllä englanniksi.

Toinen valmistaja, jolta ostin edellisen kärryn on taas Kernu Metall, jonka omistaja Meelis Kaljumäe puhuu sujuvasti suomea, toki heillä voi välillä olla kiirettä ja ainakin oman kärryni toimitus venähti parilla kuukaudella.

Rekisteröinti tapahtuu siten, että otat yhteyttä erillishyväksyntöjä tekevään katsastustoimipaikkaan ja varaat ajan traficomin valtuuttamalle katsastusmiehelle, joka sitten tutkii kärryn tieliikennekelpoisuuden, ottaa pari valokuvaa kärrystä ja katsoo että siinä käytetyt osat ovat asetuksen 94/20/EY mukaisia ( molempien valmistajien tuotteet ovat, koska käyttävät saksalaista Knottia ja BWP:tä, lisäksi Kernu Metall valmistaa hyväksyttyjä aisoja ).
Sitten kun sinulla erillishyväksyntä, niin suoritat normaalin uuden ajoneuvon rekisteröinnin, eli katsuri vie tiedot Traficomin järjestelmään ja saat kilven.

Tuon viimeisimmän kärryn kanssa jouduin pyytämään Teohydraulilta valmistajan ( Knott ) todistuksen vetopään ja jarrujen yhteensopivuudesta ja jarrujen tehosta, kun katsuri oli sitä mieltä, että moinen tarvitaan, vaikka edellisen kanssa sitä ei tarvittu samalla asemalla.

Hintaa tuolle erillishyväksynnälle tuli A-katsastuksessa 230 € + 17,5 € rekisteröinnistä.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
Aika edullinen traileri. Eikös suomessa käytetyt maksa tuon verran.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 273
Kyllä mäkin näin kuvittelisin, eihän tuossa muuten olisi mitään järkeä. Usein vaan sotketaan tuo korttiasia tähän ja se tuntuu jopa olevan hakusessa ihan katsastushenkilöillä ja virkavallallakin.
Muistan kun kaveri sai sakot kun kärryn kantavuus ylitti auton vetomassan. Tästä on tosiaan aikaa kun silloin vielä oli ”liikkuva poliisi”. Kärry oli siis kuormattu mutta ei sitä edes punnittu. Siis häh. Meni konstaapeleilla varmaan säännökset sekaisin, ajokorteissahan ne rajat eivät mene todellisten painojen mukaan vaan rekisteriotteeseen merkattujen.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
Näyttää melkein mun tulevalta kärriltäni! Olisiko tuosta mahdollista teettää vielä hieman pidempi? Haaveilisin kärristä jonne saisi mönkijän kyytiin peräkärrin tms kanssa ja tuo 460 pituus on hieman nafti. Toisaalta tuo leveys mahdollistaisi mönkijän ja kärrin parkkeeroinnin vinottain joten voisi mahtua tuohon pituuteenkin. Voinko saada yrityksen yhteystiedot ja lisätietoja miten tuon saa tosiaan kilpiin Suomessa?
Itse saan mönkijän ja kärryn mahtumaan trailerille siten , että ensiksi kärry kyytiin ja kärryn aisa menee trailerin aisan mukaisesti kärryn laidan yli ja mönkijä kärryn perään.
 
Liittynyt
08.11.2019
Viestejä
65
Itse saan mönkijän ja kärryn mahtumaan trailerille siten , että ensiksi kärry kyytiin ja kärryn aisa menee trailerin aisan mukaisesti kärryn laidan yli ja mönkijä kärryn perään.
Mönkijän kärrin lavan pituus 2m ja mönkijä itse melkein 2.5m pitkä niin trailerin tulisi olla hieman vielä pidempi, ettei olla ihan limiiteillä pituuden suhteen. 5m olisi pelivaraa jo
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
894
Tuli vain yleisesti mieleen peräkärryistä: Niittaamalla ja ruuveilla kasattu halpa peruskärry AKU 275 (750kg kokonaismassa) vie menestyksellä 1000kg:n sorakuormia. Joustot ovat tietysti vasten törmäyskumeja ja ilmaa on hyvä olla renkaissa. On muutenkin palvellut sekalaista käyttöä hyvällä menestyksellä noin 15v. Joissakin Muulin peräkärryissä taipuu akseli jo nimelliskuormalla . 6/2020 Moottori-lehden numerossa on kevytperävaunuja testattu ja siinä Muulin akseli antautui. Muuli selitti tapausta, että pettäminen tapahtui hyvällä tavalla. Karu fakta kuitenkin on että, kun ollaan noin lähellä myötölujuutta normaalissa käytössä, tulee tapahtumaan väsymismurtuma jollakin aikavälillä.
 
Liittynyt
08.08.2021
Viestejä
16
Kuomu on vällilä hyvä välillä ei. Omalla kokemuksella suosittelen ehdottomasti upposinkittyä jolloin kestää kymmeniä vuosia. Tai oikeastaan yleensä sieltä pettää joku muu kuin sinkitys.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
894
Itse taas uskallan suositella 15v kokemuksella ruuviliitoksin sinkitystä levystä tehtyä. Ruoste ei vaivaa missään kohdassa, mutta muuten kärry on jo kuluneen näköinen. Pohjavaneri on ehtoopuolella, akseli ripustuksineen on ruosteessa ja muutenkin on kolhiintunut. Kunto on sama, kuin olisi kastamalla sinkityssä. Kärry sai aikanaan niitin pyöräkuormaajasta, jonka takia hieman muutti muotoaan. Tuossa niitissä olisi hitsaamalla kasatussa voinut jokin liitos pettää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Aika edullinen traileri. Eikös suomessa käytetyt maksa tuon verran.
Sen takiahan näitä joutuu ulkomailta haalimaan, kun kotimaassa vastaavat maksavat sen 4000-7000 €, tosin esimerkiksi Westmacilta Heinolasta saa puolalaisia Boroja, joissa alviton hinta jää joitain satasia ( riippuen koosta ) nyt hankkimaani kärryä korkeammaksi.

Nyt päädyin tilaamaan virolaisen kärryn omilla mitoilla, kun halusin kärryyn matalat laidat pikkaisen pidemmän kärryn.

Tosin harkitsin myös tällaisen kärryn hakemista Seesenistä saksasta, mutta sitten muut kiireet estivät pidemmän huvireissun tekemisen.

Ohessa kuva aiemmasta viime syksynä hakemastani Kernu Metall:in valmistamasta kärrystä, jonka möin alku kesästä tutulle terasseja tekevälle yrittäjälle, kun hän sitä tarvitsi puutavaran kuljetukseen.
Tällä kärryllä on kokonaispaino samat 2700 kg ja kantavuutta 2050 kg, hintaa tuolle tuli ledivaloilla ja kipillä 3600 € ( viron 20% alvilla ).

20201106_135614.jpg
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Mahtuisikohan tähän ketjuun... Pitäisi ajaa BE-kortti eli ns. pikku-e, kun uuden auton myötä kortti ei enää riitäkään vanhaan kärriin. Homma muuten selkeä ja netti täynnä infoa, mutta mitä halvattua tarkoittaa käsittelykokeessa tämä:

"Hakija varmistaa jarrut, kytkentämekanismit ja kytkennän silmämääräisesti sekä veto-autoa liikuttamalla"

Ilmeisestijään tätä ei oikeasti vaadita kun kukaan ei ikinä mainitse tästä, mutta mitä tämä meinaa jos inssi haluaa mennä pilkullee by the book?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
No voisko se meinata sitä että liikuttaa hiukan ja tsekkaa uusiksi onko kytkennät ok? Ettei heti vedätä urku auki motarille ja ihmettele kun vaunu tulee vierellä? Näin maallikkona siis.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
Veikkaisin, että se tarkoittaa juuri sitä mitä siinä on kirjoitettu, vaikka en tiedäkkään että mistä yhteydestä tuo teksti on irroitettu:

- Kytketään auton vetokoukkuun jarrullinen perävaunu
- Kiinniteän turvavaijeri
- Kiinnitetään sähköpistoke
- tarkistetaan valojen ja vilkkujen toiminta
- Tarkistetaa silmämääräisesti että vetokoukku on lukittautunut vetoaisaan (Työntojarrun mekanismistä löytyy yleensä mekaaninen indikaattori, että on lukittunut)
- Kytketään kärryn käsijarru täysille
- Liikutetaan kärryä autolla, jolloin kärryn jarrujen pitäisi vastustaa liikettä tai kärryn pitäsi tulla renkaat lukossa auton perässä
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Noniin kiitos! Eli nykäistään vetoautolla kevyesti kärryä kärryn jarrujen ollessa päällä, jolloin nähdään, että kärryn jarrut toimii ja että kärry ei irtoa vetoautosta. Onhan tämä ihan selkeä kun näin ajattelee, en vaan tajunnut tuota, että pidetään kärryn jarrut päällä.

Tämä oli siis jostain Trafin määräyksestä käsittelykokeen edellytyksistä, tässä koko kappale:

6.5.Käsittelykokeen hyväksyminen
• Hakija suorittaa kohdassa 6.1 mainitut tehtävät15 minuutin kuluessa
• Hakija osoittaa käsittelykokeen tehtävissä hallitsevansa turvallisesti ajoneuvoyhdistelmää ja välttää liian jyrkkiä kääntökulmia
• Hakija toimii niin, että ajoneuvoyhdistelmän rikkoontumisvaaraa ei ole
• Kartioon koskettamista ei tapahdu
• Yhdistelmä pysyy merkittyjen rajojen sisäpuolella
• Hakija varmistaa ennen irrotusta, että perävaunu pysyy paikallaan irrotuksen jälkeen
• Hakija suorittaa kytkennän turvallisesti aiheuttamatta yhdistelmän rikkoontumisvaaraa
• Hakija varmistaa jarrut, kytkentämekanismit ja kytkennän silmämääräisesti sekä vetoautoa liikuttamalla
• Hakija varmistaa perävaunun valojen toiminnan ja sähkökytkennät
• Hakija tarkastaa ajoneuvon kuormaamiseen liittyviä turvallisuustekijöitä:
o kuormatila ja peitteet
o ajoneuvoyhdistelmän ovet ja ohjaamon lukitus
o kuormaustapa ja kuorman varmistaminen
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
110
C1E-korttia ajaessa ei ollut mitään jarruja vastaan nykimistä. Liikkelle lähtiessä ajettiin pieni s-mutka jotta peileistä näki kärryn renkaiden pyörivän ja että jarrut eivät ole lukittautunut.
 
Noz

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
161
Vasta suoritin pikku-e:n. Kuten edellä sanottiin, niin ei sitä jarrut päällä vedetä. Ihan lopuksi siirsin vajaan metrin eteenpäin, jotta näki, ettei jarrut ole lukossa.

Ja kärryn lukittuminen kannattaa varmistaa nostamalla aisaa käsin ylöspäin. Eipähän jää tutkinnon vastaanottajalle epäselväksi, että onko lukitus kunnossa vai ei.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
Trailerin papereissa lukee autonkuljetustraileri, mutta pohja on umpinainen . Saako sillä kuljettaa esim. lautaa jos kuorma asianmukaisesti sidottu. Mielipiteitä on , mutta ns lakitekstiä ei löydy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
733
Trailerin papereissa lukee autonkuljetustraileri, mutta pohja on umpinainen . Saako sillä kuljettaa esim. lautaa jos kuorma asianmukaisesti sidottu. Mielipiteitä on , mutta ns lakitekstiä ei löydy.
No toihan se vasta hulluin juttu oliskin, jos ei sais muuta kuljettaa kuin autoja.
Kamat kyytiin, kiinni ja menoksi vaan... Tai niin itse tekisin.

Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
894
Olen itse kuljettanut venetrailereilla monenlaista pitkää tavaraa, eikä siitä ole tullut sanottvaa, vaikka olen kissalan poikiin törmännyt. Moinen on kuulemma kiellettyä.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
894
Katsos, olen näköjään ollut huhujen varassa. Aion silti jatkaa touhua, vaikka jännitys katosikin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Olisiko väärinkäsityksen syynä se, että kuorman ulkomittoja koskeekin eri sääntö(siis sama kuin ylipäänsä perävaunua kuormattaessa), kun kuormana ei ole vene? Tai siis toisin sanoen veneen kuljetusta koskevat väljemmät vaatimukset eivät ole voimassa, kun kuljetetaankin lautatavaraa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Avautuminen: Täyttä paskaa näiden venetrailerien omistaminen :D Tähän asti aina mennyt vuokravehkeillä niin ei ole tarvinnut vaivata päätä huolloilla. Veneen vaihdon yhteydessä tuli väkisin mukaan joku Starset (edit: nimi korjattu) jarrullinen traileri 1300kg. Runko hyvä ja paksua rautaa, kauko-ohjattava warnin sähkövinssi ja muutenkin tukeva vetää. Mutta ikää se yli 10v niin joka vedon jälkeen jotain saa fiksata. Ensin meni jarruvaijerit, sitten turvavaijeri, sitten renkaat vaihtoon, pian keulan parit isot kumipidikkeet, sitten takavalojen muovit hapertui, jotain hämäriä sähköhäiriöitä jossain välissä, akku vetää viimeisiiän, pari rullaa pitäisi uusia ja lopulta hylsy katsastuksesta jarrujen puolieroista. Säädön jälkeen läpi kuitenkin.

Nyt sitten kolisee äkillisessä jarrutuksessa. Jarrut on säädetty ottamaan todella läheltä ja jarrutanko on varsin kireällä, ei paljoa ole löysiä. Ilmeisesti vetopään iskari on nyt paskana. Hohhoijaa. Oi niitä aikoja kun sai vuokrata lähiliikkeestä trailerin muutamalla kympillä päivässä. Näiden korjausten jälkeen olisi voinut kustantaa varmaan 10v vuokraukset. Nyt ei enää jaksa hukata tätä kun pian ei ole muuta vanhaa jäljellä kuin runko. Ja onhan tuo kauko-ohjattava vinssi kyllä aika päheä, voi patsastella laiturilla painamassa nappia kun vieressä joku yrittää hinkata tonnin kippoaan käsivinssillä otsasuoni pullottaen :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Itse kun olin venetraileria ostamassa niin katselin käytettyjä ja totesin, että hinnat ihan poskettomia 90% uuden hinnasta ja kärry vanha paska. Sit joku sanoi, et AIVAN, siksi hänellä onkin aina uusi kärry, huoltotokustannusten/vitutuksen hinnalla ostaa muutaman vuoden välein uuden kärrin...
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Venetrailerista tulikin mieleen... allekirjoittaneen venetrailerissa on etupuolella liinan kiinnityspisteet kiinni pop-niiteillä hepposissa sivuputkissa, ei siis siinä varsinaisessa jämäkässä aisassa. Veikkaan, että jos kärry menee nurin (tai pahimmillaan jopa lukkojarrutuksessa), niin niitit ovat lähinnä kosmeettiset ja vene muuttuu lentokoneeksi. Tiedän, että on olemassa jonkinlaisia neliöputkeen puristettavia kiinnikkeitä, ihan kuten kulkusiltojakin, mutta mistä hemmetistä näitä saisi, en ole löytänyt mistään? Ideoita?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Avautuminen: Täyttä paskaa näiden venetrailerien omistaminen :D Tähän asti aina mennyt vuokravehkeillä niin ei ole tarvinnut vaivata päätä huolloilla. Veneen vaihdon yhteydessä tuli väkisin mukaan joku Starset (edit: nimi korjattu) jarrullinen traileri 1300kg. Runko hyvä ja paksua rautaa, kauko-ohjattava warnin sähkövinssi ja muutenkin tukeva vetää. Mutta ikää se yli 10v niin joka vedon jälkeen jotain saa fiksata. Ensin meni jarruvaijerit, sitten turvavaijeri, sitten renkaat vaihtoon, pian keulan parit isot kumipidikkeet, sitten takavalojen muovit hapertui, jotain hämäriä sähköhäiriöitä jossain välissä, akku vetää viimeisiiän, pari rullaa pitäisi uusia ja lopulta hylsy katsastuksesta jarrujen puolieroista. Säädön jälkeen läpi kuitenkin.

Nyt sitten kolisee äkillisessä jarrutuksessa. Jarrut on säädetty ottamaan todella läheltä ja jarrutanko on varsin kireällä, ei paljoa ole löysiä. Ilmeisesti vetopään iskari on nyt paskana. Hohhoijaa. Oi niitä aikoja kun sai vuokrata lähiliikkeestä trailerin muutamalla kympillä päivässä. Näiden korjausten jälkeen olisi voinut kustantaa varmaan 10v vuokraukset. Nyt ei enää jaksa hukata tätä kun pian ei ole muuta vanhaa jäljellä kuin runko. Ja onhan tuo kauko-ohjattava vinssi kyllä aika päheä, voi patsastella laiturilla painamassa nappia kun vieressä joku yrittää hinkata tonnin kippoaan käsivinssillä otsasuoni pullottaen :cool:
Ei tuollaisen venetrailerin remontti liian paha ole, tässä vajaa kuukausi sitten remontoin 11 vuotta vanhan pienemmän trailerini ( 1350 kg ) taas katsastuskuntoon, uusin kaikki valot ja kaikki jarruosat vetopäästä taaksepäin.
Aikaa meni pari iltaa, kun oli tyhjä kärry sisällä hallissa ja rahaa meni joku satanen, kun tilasi kaikki romut täältä.

Oli toinen kerta omistukseni aikana, kun uusin jarruosat ja toinen kerta, kun vaihdoin kaikki valot ( tällä kertaa ledeiksi ).
Eiköhän tällä taas pärjää sen 4-6 vuotta melko huoletta.

Toki tästä saisi nykykunnossa 1200-1800 € ja uusi maksaisi reilut pari tonnia, niin ei vaihtaminenkaan maksaisi kohtuuttomia.

Venetrailerista tulikin mieleen... allekirjoittaneen venetrailerissa on etupuolella liinan kiinnityspisteet kiinni pop-niiteillä hepposissa sivuputkissa, ei siis siinä varsinaisessa jämäkässä aisassa. Veikkaan, että jos kärry menee nurin (tai pahimmillaan jopa lukkojarrutuksessa), niin niitit ovat lähinnä kosmeettiset ja vene muuttuu lentokoneeksi. Tiedän, että on olemassa jonkinlaisia neliöputkeen puristettavia kiinnikkeitä, ihan kuten kulkusiltojakin, mutta mistä hemmetistä näitä saisi, en ole löytänyt mistään? Ideoita?
U-pulteilla noita on kiinnitetty.

IHK:n tuote ihan vaan malliksi, tuo on kiinnitykseen vähän turhan pehmeä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Noniin kiitos! Eli nykäistään vetoautolla kevyesti kärryä kärryn jarrujen ollessa päällä, jolloin nähdään, että kärryn jarrut toimii ja että kärry ei irtoa vetoautosta. Onhan tämä ihan selkeä kun näin ajattelee, en vaan tajunnut tuota, että pidetään kärryn jarrut päällä.
BE-kortti taskussa ja for the record, ei tuossa mitään autolla tarvinnut nykiä. Inssi oli tyytyväinen, kun peräkärryn kytkemisen jälkeen revin aisaa ylöspäin varmistaakseni kiinnityksen. Mikä oli erinomaisen hieno juttu, koska aikarajoitetussa tilanteessa ja stressissä onnistuin jotenkin käsittämättömästi saamaan vetopään naksahtamaan vihreälle, vaikka se ei tosiasiallisesti ollut kuulassa kiinni, enkä sitä havainnut ennen riuhtomista. Ikinä ei ole näin käynyt, mutta kaikkeahan aina sattuu kun ei saisi sattua, mutta ei ollut turhaa tarkistaa vielä kytkentä.

Muuten inssiä ei ihan täysin pilkun päälle kiinnostanut asiat, oli jo lähdössä kahville kun pyysin vielä katsomaan muodon vuoksi valot jne. Eli suurin homma oli saada peräkärry 90 asten kulmaan (tila oli yllättävän ahdas pitkälle venetrailerille, eli sai juosta ulkona katsomassa useammankin kerran, etten jyrää keiloja) ja kytkentä oli tarkka homma, muuten aika suurpiirteistä.

Ajokokeessa olikin sitten eri inssi, joka taas vaati kaiken tehtävän pilkulleen mm. päätuen ja turvavöiden korkeussäädön just kohdalleen (oli kyllä siitä ystävällinen, että antoi ymmärtää, että vielä ei ole syytä lähteä liikkeelle, että jotain uupuu vielä). Toki virkansa puolesta joutuu näin tekemään, mutta vähän hoopoa hommaa, kun on oma auto ja säädöt mukavat ja tarpeeksi kohdallaan, niin osoittaan inssille, että kyllä kyllä ymmärrän että nämä ja nuo pitää säätää jne. Mutta työtäänhän inssi tekee, joten eipä siinä mitään, katsoi sitten läpi sormien muita virheitä kun päästiin ajamaan ja paremmin juttuväleihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
573
Sattuuko joku muistamaan onko peräkärryistä ollut black friday tarjouksia viimevuosina? Jarruton kuomukärry on kiikarissa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Sattuuko joku muistamaan onko peräkärryistä ollut black friday tarjouksia viimevuosina? Jarruton kuomukärry on kiikarissa.
Ehkä jostain lähtöhinnaltaan kalliimmista ( lähempänä 3000 euroa ) on joskus ollut tarjouksia, muuten jarruttomat kuomukärryt menevät sen verran tiukalla katteella, että pyöreä 2000 € ( +/- joitain satasia ) on se hinta minkä kärrystä joutuu maksamaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
573
Ehkä jostain lähtöhinnaltaan kalliimmista ( lähempänä 3000 euroa ) on joskus ollut tarjouksia, muuten jarruttomat kuomukärryt menevät sen verran tiukalla katteella, että pyöreä 2000 € ( +/- joitain satasia ) on se hinta minkä kärrystä joutuu maksamaan.
Vähän jotain tuommoista kuvittelinkin. Tuota akun cp350 olen katsellut jolla hintaa korkeammalla kuvulla olisi päälle 3 tonnia. Pitänee käydä suoraan liikkeestä kysymässä tiukkaa hintaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 575
Viestejä
4 191 239
Jäsenet
70 771
Uusin jäsen
jeppemiess

Hinta.fi

Ylös Bottom