Moi,
Haluaisin siirtyä 1080p-pelauksesta 1440p resoluutioon. Vanhaa pakettikonettani ei voi eikä kannatakaan päivittää, joten nyt olisi edessä uuden koneen hankinta. Haluaisin tilata koneen Jimmsiltä (tai joltain muulta kotimaiselta toimijalta) kasauspalvelua hyödyntäen.
Asettamani hintahaarukka on iso, koska minulla ei ole juurikaan tietämystä minkä verran koneeseen olisi hyvä satsata. Pelaan kaikenlaisia pelejä, pääasiassa fps-pelejä, lentosimulaatiota sekä strategiapelejä. Tavoitteena ei ole pelata kaikkein tuoreimpia pelejä täysillä asetuksilla, mutta mitä pitkäaikaisemman koneen tästä saa niin sen parempi. Jollain aikataululla olisi myös kiva kokeilla vr-laseja, mutta se on vasta ajatuksen tasolla.
Budjetti on laaja myös sen vuoksi, että en halua alkaa säästelemään muutamia kymppejä esim. emolevyssä, kopassa, jäähdytyksessä tai powerissa. Pääasia että ne ovat laadukkaat ja pitkäikäiset. En aikaisemmin ylikellottanut konettani, ja sitä tuskin tulee tämänkään koneen kanssa tehtyä mutta arvostan kokoonpanon hiljaisuutta. Kotelossa ei tarvitse välttämättä olla ikkunaa ja vaikka olisikin niin en halua valohässäköitä (tai jos niitä on niin ne olisi hyvä saada pois päältä.)
Prossun ja näyttiksen osalta haluan mahdollisimman hyvää suorituskykyä hinta/laatu suhteen mielessä pitäen. Kone saa olla hinnaltaan lähempänä 1300e mikäli isommalla panostuksella ei saa järkevää parannusta suorituskykyyn.
Mikäli unohdin mainita jotain niin kysykää Kiitos jo etukäteen avusta!