PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Mielenkiintoista oli tosiaan huomata kommentit jossa heitettiin oman yhtiön pelit tavallaan bussin alle, kun myönnettiin TLOU2:n olevan parempaa mitä konsoleilla tai PC:llä on tarjota. Kyllähän sitä aika ajoin kuulee vihreästä leiristä siitä kuinka Gears tai Forza vievät mennen tullen pleikkaa grafiikassa maailman tehokkaimmalla konsolilla. Ilmeisesti tämä olikin vain fanipoikien mielipide. :hmm:
Eikös siinä todettu, että visuaalisesti graffoilta ja yksityiskohdiltaan parasta mitä löytyy. Enkä kyllä ole nähnyt fanienkaan muuta väittävän Naughty Dogsin pelien osalta.

Tuon lisäksi nostivat arvosteluissaan esille puutteita pelattavuudessa jne. Eiköhän tuo ole ihan normaalia, että muita pelejä tarkkaillaan ja katsotaan miten ne pelaajiin uppoaa. Esim. Red Dead Redemption 2:sta aivan varmasti ihasteltu samalla tavalla.

Itse olen ollut ja olen edelleen sitä mieltä, ettei Microsoftin pidä lähteä apinoimaan Sonyn excluja. Graffoja ja tuotantoarvoa voi toki kohentaa ja ehkä julkaista tollasen "cinematic" seikkailun siellä täällä, mutta muuten pelattavuus ja tarinat Microsoftin peleissä miellyttää enemmän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Jos jotain pitäisi noukkia Sonyn cinematic peleistä ja ripotella vähän PC:lle ja äkspoksille niin se on tarinankerronta ja rytmitys. Minua vituttaa niin armottomasti pelit joissa luetaan jotan helvetin sähköposteja pelimaailmasta löytyneiltä tietokoneilta tai kerätään lappuja/kirjoja joita luetaan minuuttitolkulla että "saadaan vähän lorea silleen kivasti". Sanoisin että vesurilla kun iskee pelin käsikirjoittajaa keskelle naamaa niin tuokin homma alkaisi parantua ihan päivissä eikä tarvi mitään vuosien R&D:tä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Tiukkaa tiukempi on konsolien hinnat:

"Wright revealed that no Xbox console has ever been sold at a profit for the company. While that might not seem like a good business model, Wright revealed that Xbox profits off the software and subscriptions it sells, instead. Wright's testimony was meant to establish that gaming companies need to charge publishers 30% to sell their games, while smartphone companies like Apple do not. "

(edes huutokauppakeisari ei voi tinkiä konsolien hinnasta)
Nipa taitaa olla ainut joka käärii voittoa konsoleista?
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Jos jotain pitäisi noukkia Sonyn cinematic peleistä ja ripotella vähän PC:lle ja äkspoksille niin se on tarinankerronta ja rytmitys. Minua vituttaa niin armottomasti pelit joissa luetaan jotan helvetin sähköposteja pelimaailmasta löytyneiltä tietokoneilta tai kerätään lappuja/kirjoja joita luetaan minuuttitolkulla että "saadaan vähän lorea silleen kivasti". Sanoisin että vesurilla kun iskee pelin käsikirjoittajaa keskelle naamaa niin tuokin homma alkaisi parantua ihan päivissä eikä tarvi mitään vuosien R&D:tä.
Sinä olet valinnut sitten itsellesi sopivan konsolin :) Itse pidän siitä, että lorea täydennetään noilla kirjallisilla lippulappusilla, audioäännitteillä tai valinnaisilla keskusteluilla hahmojen kans. Remedyn viimeisimmät on tästä hyvä vaihtoehto. Pelit kun mahdollistaa tällaisen tarinankerrontamuodon verrattuna leffoihin ja kirjoihin.

Mutta se on makuasia, sanoi Manu ku muniaan nuoli.
 
En maininnut mitään puhutusta dialogista johon myös audioäänitteet kuuluu. Nuohan on juurikin semmoisia hyviä tapoja tuoda juonta esille kun vähän samoilet ja keskustelet hahmojen kanssa tai löydät audioäänitteen joka tavallaan soi siinä kun jatkat tutkimista. Muita immersiota tuovia juttuja on päähahmojen jutustelut ihan vain pelaamisen tiimellyksessä josta ehkä parhaimpana esimerkkinä God of War jossa niin sanotusti suvantovaiheissa Kratos, Boi ja puhuva-pää porisivat tarinoita, mytologiaa, ynnä muuta samalla kun mietin että miten helvetissä pääsen sisään selkeään secret paikkaan mutta reittiä ei löydy.

Nuille juurikin peukku ja ne tuovat sitä rytmitystä, eloa ja tunnelmaa peliin kun samalla saat vielä syvennettyä tietoutta. Teksteille on paikkansa, mutta sanotaanko että vain äärimmäisessä hädässä.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
"Sony's monopoly allows it to charge supracompetitive prices for digital PlayStation games, which are significantly higher than their physical counterparts sold in a competitive retail market, and significantly higher than they would be in a competitive retail market for digital games," consumers said in the filing.

Jaahas, jaahas. :think: Täytyy sanoa että yllättävän kauan siinä menikin. Ilmeisesti muutos on tehty niin vaivihkaa, että monet pleikkaripelaajat alkaa vasta nyt havahtua siihen, että ne digipelit maksaa ihan oikeasti 69,90-79,90€ siellä Sonyn digikaupassa ja mistään muualta ei voi digipelejä laillisesti ostaa.

Kukas ensimmäisenä rohkeasti puolustaa tätä Sonyn ratkaisua? #sijoittajatkintarviivoitaleivänpäälle #4thepayers
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106

Nipalla on kova vauhti päällä.
Muutama pointti:

  • Konsolin hintaa ei ole laskettu vielä kertaakaan, julkaisu oli 2017. Tämä on kautta aikain pisin aika konsolille ilman hinnanpudotusta
  • Viimeisin tilikausi Nintendolle oli kautta aikain tuottoisin kaikki firmat mukaan lukien (ohittaa siis mm. PS2, PS4, Wii ja DS huippuvuodet)
  • 230m myytyä peliä tilikauden aikana on Nintendon oma ennätys, rikkoi Wiin vanhan 200m ennätyksen
  • 11 Switchin 1st party-peliä on myynyt yli 10m kpl
  • 28 miljoonaa konsolia tilikauden aikana on kolmanneksi eniten kaikki valmistajat huomioiden (DS 31m ja DS 30m huippuvuodet menee edelle)
  • Nintendo nostaa tuotannon 30m konsoliin seuraavalle tilikaudelle, eli uskovat että Switchin huippua ei ole vielä edes nähty
  • Switch Pron huhutaan tulevan loppuvuodesta
  • Rohkeimmat väittää että PS2:n paikka kaikkien aikojen myyntitilaston kärjessä (150m) olisi uhattuna

Alimpaan veikkaukseen vaikuttaa tietysti, että kuinka paljon on kysyntää jollain 99€ Switchillä, jos 299€ hinnallakin ennätykset paukkuu. Eli kuinka pitkä on laitteen elinkaari kaiken kaikkiaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Sulla on varmaan jotain faktoja kertoa meille siitä, että miten MS suunnitteli Discordia käyttävänsä? :think:
Suurin pelko varmaan et Discordille ois käyny Skypet. On Microsoftilla ollu putkeenkin menneitä hankintoja (Mojang, github), mutta myös niitä pieleen menneitä. Discord on hyvä sellasenaan, eikä se mulle loppukäyttäjänä varmaankaan minkäänlaista lisäarvoa tois jos sen joku jättifirma ostais ja ottais haltuunsa, vaan pikemminkin siinä ois korkee riski et asiat menis huonompaan päin.

Jaahas, jaahas. :think: Täytyy sanoa että yllättävän kauan siinä menikin. Ilmeisesti muutos on tehty niin vaivihkaa, että monet pleikkaripelaajat alkaa vasta nyt havahtua siihen, että ne digipelit maksaa ihan oikeasti 69,90-79,90€ siellä Sonyn digikaupassa ja mistään muualta ei voi digipelejä laillisesti ostaa.

Kukas ensimmäisenä rohkeasti puolustaa tätä Sonyn ratkaisua? #sijoittajatkintarviivoitaleivänpäälle #4thepayers
Joo, hyvä et rupeevat nyt runnuttamaan. Monopoliasema ei oo koskaan kuluttajalle hyvä ja jos digipelejä tulevaisuudessa saa halvemmalla kuin fyysisiä kolmannen osapuolen kaupoista, niin nään itteni vihdoin kääntämässä kelkkaa fyysisistä pois siinä tapauksessa. Mutta enempää en digistä maksa kuin fyysisestä, se on jo melkeen periaatekysymys.

Toivottavasti nyt joutuvat vapauttamaan tuon digipelien myynnin, ihan paskaahan toi nykynen järjestely on.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616

Jaahas, jaahas. :think: Täytyy sanoa että yllättävän kauan siinä menikin. Ilmeisesti muutos on tehty niin vaivihkaa, että monet pleikkaripelaajat alkaa vasta nyt havahtua siihen, että ne digipelit maksaa ihan oikeasti 69,90-79,90€ siellä Sonyn digikaupassa ja mistään muualta ei voi digipelejä laillisesti ostaa.

Kukas ensimmäisenä rohkeasti puolustaa tätä Sonyn ratkaisua? #sijoittajatkintarviivoitaleivänpäälle #4thepayers
No nyt tuli pitkästä aikaa sellainen asia sieltä suunnalta josta Sonylle voi ihan huoletta antaa runtua ja parannuksia tarvitsisi tulla pleikkastoreen jotta se olisi houkuttelevampi vaihtoehto hinnallisesti verrattuna levyasemallisella konsolilla pelaamiseen.

Kyllähän itse olen aina valmis maksamaan 70 euroa Returnalin, God of Warin ja Ratchetin kaltaisista uusista peleistä joissa hinta vastaa peleissä nähtävää pituutta ja laatua. Mutta sitten on näitä Destruction Allstarin ja Sackboyn kaltaisia pienempiä pelejä joista 70 euroa on yksinkertaisesti liikaa itsellenikin. Tähän kun suhteuttaa sen faktan, että useat pelit storessa ovat 5 vuotta vanhoja, mutta silti niitä myydään täyteen hintaan. Tämä käytäntö on toki tuttua mistä tahansa digitaalisesta kauppapaikasta, mutta voisihan Sony toimia suunnannäyttäjänä tässä. Game Pass/PS Now on paras vastaus tuohon missä pystyisi hieman vanhempia pelejä pelaamaan diginä edullisesti.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
116
Kaipa se on nähty jo, että riippuen kehittäjästä niin erot multiplatform-pelien välillä ovat joko suuria tai sitten olemattomia. Syitä löytyy varmasti alkaen pelimoottorin soveltuvuudesta, optimointiin käytetystä ajasta, multiplatform-kehittämisen osaamisesta/osaamattomuudesta tai ihan puhtaasti resursseista.

Vai etkö näe näissä mitään eroja? Ja jos näet, niin mistä nämä kyseiset erot voisi sinun mielestäsi johtua, kun toisissa peleissä niitä eroja ei sitten taas ole?

Minua ei kiinnosta spekulointi tai arvailu jostain myyttisistä kehitystyökaluista ja osaamisista vaan se tosiasia, että pelit pyörivät erittäin tasaväkisesti. Voidaanhan me samoin kaivella videoita mm. Valhallasta, Dirt 5 pelistä tai vaikka uusimmasta päivityksestä Mortal Shellin osalta jos jotain halutaan todistella toiseen suuntaan. Series X tehot näkyvät RT moodissa ja PS5 loistaa ilman RT:tä hyvin usein.

RE2 remaken ostin täydellä hinnalla, oli hyvä ostos ja tuli pelattua läpi. RE3 remakesta maksoin 20€ ja se oli kyllä liikaa, vaikka sinnittelinkin pelin läpi asti. RE7:n ostin muistaakseni 30-40 eurolla ja peli jäi kesken sinne kellarissa olleeseen moottorisahamies-bossiin, mutta ehkä joskus voisi yrittää jaksaa pelata loppuun asti. RE6:ta en ostanut ollenkaan, kun vaikutti olevan niin kuraa.

Alkuperäiset RE1-3 oli parhaat osat imo, ja RE4 oli toki erinomainen peli mutta huono RE-peli, joka vei pelisarjan liikaa tähän nykyiseen toimintapainotteiseen suuntaansa. RE5 oli taas todella kummallinen tapaus; plussat co-opista, mutta afrikkalaismiljöö ja asetelma oli kyllä ihan hemmetin kaukana Raccoon Cityn parhaista päivistä. :rofl2: Harmittaa että RE5:kin tuli täyteen hintaan ostettua, näin pelisarjan fanin näkökulmasta.

Tämä Resident Evil-pelisarjan nykyinen suunta ei hirveästi vakuuta, niin odotellaan rauhassa tuota Villagen vääjäämätöntä Game Pass-julkaisua joskus vuosien päästä ja kokeillaan sitten, että miellyttääkö peli. :) Säästyypähän rahat jos on samaa höttöä kuin nuo monet muut pelisarjan uudemmat pelit.
Osittain olen samaa mieltä sarjan pelien mieltymyksistä mutta minulle RE7 oli erittäin hyvä peli ja demon perusteella Village vaikuttaa myös mielenkiintoiselta peliltä. Itselleni on erittäin helppo perustella 50€ ostos kun pääsen tänään pelaamaan peliä enkä vasta vuosien päästä.

RE Villagesta puheenollen PS5 lataa hurjan nopeasti Resident Evil Village latailee vauhdilla Playstation 5:llä

Nyt sitten on saatu sitä lopullisen version vertailuvideota. Tilanne on pitkälti sama kuin demossakin, mutta Playstation 5:n SSD latailee tallennustiedoston ajassa 1,5 sekuntia, kun taas Xbox Series X (ja S) matelee saman toimituksen 8 sekunnissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Kumma juttu että tätä tarinaa ei pelialan työoloista huolissaan olleet tahot jo uutisoineet ketjuun:

A former 343i employee (Skybox Artist) shared some insight on Halo Infinite. (video is in mandarin, so I tried to translate his words into English)
  • His overall feeling on Halo Infinite: "In fact, I think the finished product will still be great. The story is a big improvement, and the gameplay is much richer, though the development cycle is too long. Don't expect it to be an epoch-making masterpiece."
  • The company executives were overly ambitious. They wanted to make Halo Infinite a semi-open world game, so the engine needed to be changed significantly. They had to make the game and develop the engine at the same time (Due to engine defects, many workflows were not ideal, though they are now much more improved than before).
  • Last year's disastrous demo was because many engine features were not fully implemented at that time.
  • For a variety of reasons, the game content compared to the original idea has been cut (same for multiplayer). "This has led to some things I've made over the years that no one will probably ever see."
  • The team at 343 (especially the low-level employees) works very hard, and many of them have experienced working overtime until the early hours of the morning in the past few years. (Crunch confirmed :(
  • Now he works at Certain Affinity, still doing some HI outsourcing work, and he feels good to be out of 343's baggage.
Eipähän tarvitse odotella Infinitestä mitään spektaakkelia, mutta eiköhän tuosta ihan pelattava viritys tule kunhan saavat sen uunista ulos. Crunch näkyy olevan pelialan syöpä, jota esiintyy kehittäjästä huolimatta. Käsittämätöntä miten MS pitää lippulaiva-franchiseaan noin surkean johdon alla.

Hyvä vaan että Sony saa runtua. Itseä ei ole haitannut ostaa pelejä PS storen hinnoilla, mutta ainahan se olisi parempi jos halvemmalla saisi. Levyihin kun en tule enää koskemaan ikinä.
Sietääkin saada jos väitteissä on perää. Kuluttajaa ei pitäisi rankaista ekologisemman vaihtoehdon valitsemisesta nykymaailmassa. Sama myös täällä, fyysisiin peleihin ei ole enää paluuta digipelien mukavuuteen tottuneena.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Sietääkin saada jos väitteissä on perää. Kuluttajaa ei pitäisi rankaista ekologisemman vaihtoehdon valitsemisesta nykymaailmassa.
Tätä olen kyllä monesti miettinyt miksi ei sony tai mäsä nytten kannusta ihmisiä noihin ja luulisi että valtiot/Eu tukisi tuota edistystä kunnolla, voisin veikata että CO päästöjä saataisin aika paljon alemmaksi jos ei tarvitsi monia kymmeniä satoja miljoonia pelikoteloita raahata ympäri maailmaa.

Digi pelin hinnaksi 60€ ja 80€ sitten kaupasta ostettuna ja sitten jos joku kivijalkaliike alkaa ulisemaan niin laittaa miekkarit eteen loppuu ulinat pe*kele.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Onhan tuota jo hyvän aikaa Xbox- ja Halofanit olleet sitä mieltä, että 343i johtoportaassa täytyy päitä putoilla. Ei noita epäinhimillisiä työmääriä pitäisi olla kenellekään, ellei joku välttämättä halua ja siitä maksetaan.

Sitten taas hyvää lupaa nuo kommentit itse pelin osalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 232

Olisiko kaupoilla mitään hyötyä ottaa konsolia valikoimiinsa jos niistä saadut voitot taitaa olla todella minimaalisia ilman peliä
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Olisiko kaupoilla mitään hyötyä ottaa konsolia valikoimiinsa jos niistä saadut voitot taitaa olla todella minimaalisia ilman peliä
Mutta eikös kaupat voisi myydä konsolien kylkeen jotain tarroja missä koodeja digi peleihin tai että ostat kassalta pelin ja sinun sähköpostiisi laitettaan avainkoodi ja tämä vaatisi kyllä sitten sitä Sonyn panostusta tähän asiaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Auts, se on kyllä varma että en tule pelaamaan sekuntiakaan Halo Infiniteä jos yksikään työntekijä on tehnyt ylitöitä pelin eteen. Hyi hemmetti mitä toimintaa! Toivottavasti integriteettiä löytyy myös muilta joille ylityöt (tai niiden olemattomuus) oli tosi tärkeässä roolissa. :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099

Koska peli tulee Game Passin mukana, niin tämähän meinaa sitä, että pitää olla tukematta Game Passia, koska sieltä tulee lisää rahavirtaa tällaisten epämoraalisten tuotteiden tekemiseen. Mitäs minä nyt teen? :speechless: Varmaan pelattava pelkästään retro-pelejä jatkossa.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Onhan tuota jo hyvän aikaa Xbox- ja Halofanit olleet sitä mieltä, että 343i johtoportaassa täytyy päitä putoilla. Ei noita epäinhimillisiä työmääriä pitäisi olla kenellekään, ellei joku välttämättä halua ja siitä maksetaan.

Sitten taas hyvää lupaa nuo kommentit itse pelin osalta.
Halo 1 oli aikoinaan todella kova, mutta sen jälkeen on aika ajanut pelisarjasta ohi. Halo 3 X360:lla oli edellinen Halo-peli jota tuli kokeiltua. Ei iskenyt omaan makuun, joten Halo: Infinite tulee skipattua 99% varmuudella. Toki voi Game Passin kautta sitä testata, mutta veikkaan että lähtee uninstalliin alta 15min. Hyvä jos joku tästä jaksaa vielä innostua ja kiva huomata kuinka paljon haloota tämä pelisarja foorumeilla jaksaa edelleen herättää. Joku voisi postata vaikka sen hassun örkkinaaman tähän alle, josta tuli nettimeemi. :rofl2:
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Mikä siinä Halossa yliäätänsä viehättää? Geneerisen näköinen FPS aivottomalla moninpelillä höystettynä.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Mielenkiintoinen väite microsoftin pampuita ettei xbox konsoleiden myyminen olisi tuottanut voittoa. Tuo väite tuli esille microsoftin toimesta epic vs. apple oikeudenkäynnissä.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Mutta samaan syssyyn sanottava ettei spotifyikaan tuota rahaa

Vaan noi on laskettu pidemällä tähtäimellä, kai tuossa katsottaan vuosien päästä ja sitten rahastettaan kunnolla kun saatu asiakkaita.
Osa tietenkin tulee onnistumaan paremmin ja osa huonommin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
891
Tuohan on ollut tiedossa iät ja ajat että konsolit myydään tappiolla. Softalla se raha tehdään jos tehdään.
 
  • Tykkää
Reactions: -W-
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 232
Mikä siinä Halossa yliäätänsä viehättää? Geneerisen näköinen FPS aivottomalla moninpelillä höystettynä.
Vähän epäilen että mikään vastaus ei olisi tarpeeksi hyvä että mielipide peliä kohtaan muuttuisi jos se on jo pelaamatta paska
 
Viimeksi muokattu:

Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Lootista ei tule hilloa eikä Game Pass tuota taloon rahaa.

Voi Microsoft-raukkaa. :itku: Mitä luulet, selviääkö ne tästä ja kuinka lähellä on että Xbox-osasto suljetaan? Huomenna?

Laitetaanko ihan miehissä kolehti pystyyn? #pelastetaanxbox
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Tuohan on ollut tiedossa iät ja ajat että konsolit myydään tappiolla. Softalla se raha tehdään jos tehdään.
Väittäisin, että sony ja nintendo ovat jossain kohtaa onnistuneet myymään rautaakin voitolla. Tosin microsoftilla on uniikki mahdollisuus ostaa markkinaosuuksia kompensoimalla pelipuolen menoja muiden bisnesten voitoilla. Se on jännä nähdä miten nuo gamepassit yms. kehittyvät, jos MS onnistuu kahmimaan markkinaosuuksia. Josain vaiheessa hinnat pompsahtavat, jos kilpailu vähenee? Sony tais joutua jo hintoja nostamaan, että saavat pidettyä pelipuolen(kin) pysymään plussan puolella.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545

Juurikin näin. Ensin myydään kaikkea tappiolla pari vuotta ja sitten nostetaan gamepassi 30€/kk tjsp. ja ihmisillä onkin yht’äkkiä joko paperipaino tai rahareikä tv:n vieressä. Hyväntekeväisyyttään mäsä ei hintoja ole painanut alas.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Halo 1 oli aikoinaan todella kova, mutta sen jälkeen on aika ajanut pelisarjasta ohi. Halo 3 X360:lla oli edellinen Halo-peli jota tuli kokeiltua. Ei iskenyt omaan makuun, joten Halo: Infinite tulee skipattua 99% varmuudella. Toki voi Game Passin kautta sitä testata, mutta veikkaan että lähtee uninstalliin alta 15min. Hyvä jos joku tästä jaksaa vielä innostua ja kiva huomata kuinka paljon haloota tämä pelisarja foorumeilla jaksaa edelleen herättää. Joku voisi postata vaikka sen hassun örkkinaaman tähän alle, josta tuli nettimeemi. :rofl2:
Mulla oli kuules aika lailla sama homma, paitsi ettei Halo 1 kummemmin aikanaan iskenyt. Halo 3 oli seuraava jonka pelasin läpi ja oli vähän meh.

Lähti oikeastaan vasta MCCtä pelatessa avautumaan tän pelisarjan mahtavuus ja tarinan kuljetusta lukuunottamatta Halo 5 oli kans hyvä peli. Co-opina nämä toki kannattaa pelata jos mahdollista. Nyt on tullut jokainen hakattua useaan kertaan läpi, tehtyä score attackeja jne. Multiplayer ei koskaan kummemmin iskenyt, oon Gears-miehiä siinä.

Juttuahan sitä riittäs vaikka kuinka siitä, mikä näistä tekee parempia ku useimmista 1st person räiskeistä.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Juurikin näin. Ensin myydään kaikkea tappiolla pari vuotta ja sitten nostetaan gamepassi 30€/kk tjsp. ja ihmisillä onkin yht’äkkiä joko paperipaino tai rahareikä tv:n vieressä. Hyväntekeväisyyttään mäsä ei hintoja ole painanut alas.
lol niinpä niin.. game pass ole kuitenkin edelleen vain osa tuota bisneksen kokonaisuutta ja tavoite on laajentaa muuallekin kuin konsoleille :) mutta näitä juttuja on taas hauska muistella parin vuoden päästä.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Mikä siinä Halossa yliäätänsä viehättää? Geneerisen näköinen FPS aivottomalla moninpelillä höystettynä.
Se on coopina helvetin hauskaa pelata. Vaikeusaste tappiin ja sit menoks. Se perusta sille räiskimiselle on niin hyvin tehty, niin sitä on ilo ollu pelata omalla possella. Tiiä sitten mikä tää tuleva on, voi olla hyväkin tohon cooppailuun, tai sitten susi paska. Nähtäväks jää.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Juurikin näin. Ensin myydään kaikkea tappiolla pari vuotta ja sitten nostetaan gamepassi 30€/kk tjsp. ja ihmisillä onkin yht’äkkiä joko paperipaino tai rahareikä tv:n vieressä. Hyväntekeväisyyttään mäsä ei hintoja ole painanut alas.
Eikö Xboxille voi siis enää ollenkaan ostaa pelejä fyysisenä tai digitaalisena? Ainoa vaihtoehto on Game Pass 49€/kk (+ALV) tai sitten konsoli verkonpainoksi?

Jostain syystä mulla on jäänyt käsitys, että Xbox-pelejä voi striimata, ottaa Game Passin kautta kk-tilauksena, ostaa fyysisenä ja ostaa myös digitaalisena ihan mistä vain eikä MS pyri aktiivisesti rajoittamaan kuluttajan valintamahdollisuuksia. Mutta voin olla toki väärässä näin Series X:n omistajana. :think:
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545
Mutta voin olla toki väärässä näin Series X:n omistajana. :think:
Tästä on varmaankin kyse. Series S lienee se ongelmallisempi omistettava, ja mahdollisesti tuleva digital only X.

MS voi kans alkaa tekemään game pass excluja vaikka noita bethsedan peleistä, varmaa on vain se, että MS:n endgame ei ole tehdä tappiota pelipuolella.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Eikö Xboxille voi siis enää ollenkaan ostaa pelejä fyysisenä tai digitaalisena? Ainoa vaihtoehto on Game Pass 49€/kk (+ALV) tai sitten konsoli verkonpainoksi?

Jostain syystä mulla on jäänyt käsitys, että Xbox-pelejä voi striimata, ottaa Game Passin kautta kk-tilauksena, ostaa fyysisenä ja ostaa myös digitaalisena ihan mistä vain eikä MS pyri aktiivisesti rajoittamaan kuluttajan valintamahdollisuuksia. Mutta voin olla toki väärässä näin Series X:n omistajana. :think:
Totta kai sää oot väärässä, etenkin kun Sony faneilta kysyy. ;) Game passi on ainakin ittelle ollu aika kova setti. Mulla ei oo boksia enään ollu pitkään aikaan, mut silti game passilla saa testailla muutamaa hassua peli sopu hintaan. Tohon vielä se että ne pelit, niin enempi MS puolelta tulevat mulle iskee kun mitä se Sonyn alusta tarjoaa. ja ennen kun joku tuleen pätemään niistä Sonyn yksinoikeuksista, niin ne ei minuun uppoa. Olen kovin pahoillani, mutta God of War, Last of Us, Spider manne on ihan sontaa omaan makuun.

Suurin osa peleistä mistä pidän on multiplattoja, Wreckfest, FO76, Warframe ja osa on PC only, esim Battletech.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545
Game passi on ainakin ittelle ollu aika kova setti.
Juu näinhän se on. Sietää ollakkin kova setti, kun kerran MS kuluttaa sen tuottamisessa enemmän rahaa kuin saa takaisin. Sitä kannattaa ehdottomasti siis käyttää etenkin PC:llä, jos sieltä löytyy itselle mieluista pelattavaa. Noin edullista vastaavaa palvelua ei taida olla ollut koskaan ennen saatavilla.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Juu näinhän se on. Sietää ollakkin kova setti, kun kerran MS kuluttaa sen tuottamisessa enemmän rahaa kuin saa takaisin. Sitä kannattaa ehdottomasti siis käyttää etenkin PC:llä, jos sieltä löytyy itselle mieluista pelattavaa. Noin edullista vastaavaa palvelua ei taida olla ollut koskaan ennen saatavilla.
Joo just tämä. En mä tiiä miten se MS tuhlaa tai tekee rahaa tolla, mutta eipä se tällä hetkellä minuu edes kiinosta. Teki tappiota tai ei, niin mie pelaajana kiitän tällä hetkellä. Eikä minuu kiinosta mikä on tilanne esim ens vuonna. Jos ei hinta silloin miellytä, niin jätetään tilaamatta. :) Teen ihan samaa netflixin ja disney+ kanssa, otan sen silloin tällöin ja kahlaan kiinostavat läpi, sitten lopetan tilauksen.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Tästä on varmaankin kyse. Series S lienee se ongelmallisempi omistettava, ja mahdollisesti tuleva digital only X.

MS voi kans alkaa tekemään game pass excluja vaikka noita bethsedan peleistä, varmaa on vain se, että MS:n endgame ei ole tehdä tappiota pelipuolella.
Onko jossain ilmoitettu ettei Xboxin pelejä voi ostaa enää erikseen digitaalisena mistään? Vai keksitkö nyt päästäsi näitä kummallisia skenaarioita? :D
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545
Onko jossain ilmoitettu ettei Xboxin pelejä voi ostaa enää erikseen digitaalisena mistään? Vai keksitkö nyt päästäsi näitä kummallisia skenaarioita? :D
Kerro itse että miten uskot microsoftin tekevän gamepassistaan voitollisen ja ulosmittaavan nykyiset markkinaosuuden laajentamisen kulut. Spekulaatiotahan tuo minun tekstini on ja sellaisessa muodossa kirjoitettu :confused:
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Kerro itse että miten uskot microsoftin tekevän gamepassistaan voitollisen ja ulosmittaavan nykyiset markkinaosuuden laajentamisen kulut. Spekulaatiotahan tuo minun tekstini on ja sellaisessa muodossa kirjoitettu :confused:
No eivät varmasti ainakaan lopeta digitaalisten pelien myyntiä erikseen, se on ihan vissi ja varma. :rofl2:

Eikä mulla oikeastaan kiinnosta vittuakaan, että paljonko jonkun miljarditulosta takovan firman joku osasto tekee tai ei tee rahaa. Siinähän pähkäilevät keskenään, koska siitä niille firman työntekijöille todennäköisesti maksetaan. Niin kauan kun diili on mulle kuluttajan näkökulmasta hyvä, niin se kelpaa. Sitten jos diilin sisältö muuttuu mulle ei-niin-hyväksi (esim. palvelun hinta/laatusuhde muuttuu merkittävästi), niin haistatan pitkät. Ei se ole sen vaikeampaa. :tup:
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545
Eikä mulla oikeastaan kiinnosta vittuakaan, että paljonko jonkun miljarditulosta takovan firman joku osasto tekee tai ei tee rahaa.
Miksi sä kommentoit sit asioita jotka ei sinua kiinnosta? :confused:

No eivät varmasti ainakaan lopeta digitaalisten pelien myyntiä erikseen, se on ihan vissi ja varma. :rofl2:
Eivät tietenkään, tuota kautta ne rahat tehdään, kuten sony on näyttänyt 80€ hintalapuillaan.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Miksi sä kommentoit sit asioita jotka ei sinua kiinnosta? :confused:
Koska koko tämä sinun tekemä spekulointi ilman riittäviä faktoja on ihan tyhjänpäiväistä. Alunperin kommentoin tätä väitettäsi:

"Ensin myydään kaikkea tappiolla pari vuotta ja sitten nostetaan gamepassi 30€/kk tjsp. ja ihmisillä onkin yht’äkkiä joko paperipaino tai rahareikä tv:n vieressä."

Tuossa on vedetty jo niin hemmetin monta mutkaa suoraksi, että päästään siihen lopputulokseen, että konsolista tulee verkonpaino jos ei suostu maksamaan kallista kuukausihintaa. Mikään firma ei ikikuuna päivänä tee tuollaista ratkaisua.
 
No mikä se sit on jos ei rahareikä, kun on digital only konsoli hankittuna ja vaihtoehdot on 30€/kk gamepass ja 80€ pelit? Vai kuvitteletko että microsoft jatkaa loputtomiin hyväntekeväisyyttään? Kerro toki oma spekulaatiosi, niin saadaan jotain keskusteltavaakin. Jos mulla olisi ”riittäviä faktoja”, niin kyse ei olisi spekulaatiosta. :facepalm:
Ainoat faktat on, että MS ei jatka tota nykyhommaansa loputtomiin, ja että endgame on otollinen spekulaation aihe.
 
Laita mulle lista Xbox-peleistä jotka maksaa 80€.

Ja mihin perustuu tämä spekuloimasi 30€/kk-hinta? Verrokiksi mikä muu tilauspalvelu on yli kaksinkertaistanut hintansa esim. parissa vuodessa? Ja miksi tuo spekuloimasi hinta ei ole vaikka 100€/kk? Köyhät kyykkyyn. :rofl2:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 188
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom