PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Aivan..
-Mikä parasta, Deathloop on viimeisen päälle hiottua jälkeä. Pelituntuma ja ohjauksen hallinta on aivan huippuluokkaa, mikä tekee headshottien napsimisesta tai salamurhien suorittamisesta äärimmäisen tyydyttävää. Parinkymmenen pelitunnin aikana en törmännyt kuin yhteen bugiin, mikä on paljon sanottu pelistä kuin pelistä.-
Muropaketti, tarvitseeko muuta sanoa? :D

Käyhän kertomassa näillekin kuinka kontrollit ovat ihan fine ja ovat kaikki muut väärässä. :think:
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Täähän oli vuoden verran $ony-peli. Varmaan $onylla ollut näppinsä pelissä ja suunniteltu gimmick-ohjain dualsense edellä.
Onneksi Microsoft pelasti studion ja firman tuleva Redfall vaikuttaakin jo oikein hyvältä.
Juu paitsi, että Sonyn peleissä on kaikissa loistava ohjaus, kamera ja alan parhaiten toteutettu motion blur. Pelejä pelaavat pelaajat tietää.

Kyllä minä sanoisin, että Arkane vain kusi tämän pelin. Ja samalta geneeriseltä shooteriltahan tuo redfalli näyttää. Toivottavasti saavat siihen hieman petrattua kontrollejaan tai voidaan ennustaa lyhyttä elinkaarta pelille.
 
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
481
Ihan linkistäsi todettuna:

" My take on the results is that we should not be expecting to see the SSD pushed to its limits in first-gen PlayStation 5 titles. The SN750 SE may well be the slowest PCIe Gen 4.0 drive we could find, but it's still capable of loading at 3200MB/s and that's still a lot of bandwidth, augmented still further by the onboard hardware decompression tech. However, as we properly transition into next-gen development exclusively, we should expect to see the requirements of games increase and at that point, opting to a cheaper drive that doesn't meet Sony's specs may prove problematic. "

Tietty tämä ei taas sopinut haluttuun narratiiviin, niin jäi vahingossa lainaamatta? :think:
Se narratiivi oli tässä se Ratchet & Clank, ei tulevissa peleissä. Mutta hyvä jos luit koko artikkelin. Millos muuten on tulossa joku peli, joka hyödyntää tätä uskomattoman upeaa ja nopeaa SSD:tä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Se narratiivi oli tässä se Ratchet & Clank, ei tulevissa peleissä. Mutta hyvä jos luit koko artikkelin. Millos muuten on tulossa joku peli, joka hyödyntää tätä uskomattoman upeaa ja nopeaa SSD:tä?
Älä nyt viitsi, kyllähän tuo ketjuun tuomasi narratiivi on jo kaikkien tiedossa. Tapana on tosiaan lukea artikkelit kokonaan, jottei vaan tulisi siteraattua epäolennaisia kohtia. :)

Enpä ole ehtinyt tuleviin peleihin perehtyä, kun nykyisissäkin riittää pelattavaa.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Se narratiivi oli tässä se Ratchet & Clank, ei tulevissa peleissä. Mutta hyvä jos luit koko artikkelin. Millos muuten on tulossa joku peli, joka hyödyntää tätä uskomattoman upeaa ja nopeaa SSD:tä?
Varmaan ne sata PS5-peliä joissa latausikkunat ovat alle 10 sekuntia verrattuna PS4-peleihin? Joissakin tapauksissa puhutaan alle kolmesta sekunnista. Ja Xboxiltahan puuttuu vallan ne pleikkarin open world pelit kuten Hämikset ja Tsushima jossa kirjaimellisesti teletään toiselle puolelle mappia ja peli on alle 5 sekunnissa ladannut kaiken. Joten voidaan siis sanoa pleikkarin SSD:n voivan oikein hyvin.
 
Ok eli PS5:n hienoilla arkkitehtuureilla saadaan sekunnin pari lyhyemmät latausruudut. Vautsivau vau vau... Seuraavaksi voidaan miettiä kuinka suuri merkitys sillä sekunnilla tai kahdella on. Ihan yhtälailla vaikkapa Forza Horizon 5:ssä voi teletä ympäri mappia ja lataukset on joitain sekunteja.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Kuvittelisin, että tota ps5:en ssd:ta tullaaan kiusaamaan ihan urakalla spiderman2:ssa. Toisen generaation ps5 peli ja ei tarvi enää ps4 yhteensopivuutta kuljettaa mukana.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
204
Ok eli PS5:n hienoilla arkkitehtuureilla saadaan sekunnin pari lyhyemmät latausruudut. Vautsivau vau vau... Seuraavaksi voidaan miettiä kuinka suuri merkitys sillä sekunnilla tai kahdella on. Ihan yhtälailla vaikkapa Forza Horizon 5:ssä voi teletä ympäri mappia ja lataukset on joitain sekunteja.
Niin, mitäpä sitä turhaan keksimään mitään uutta. Pyörä on jo keksitty niin miksi sitä kehittää sitä paremmaksi? En mä ois koskenu näihin konsoleihin ollenkaan jos latausruutuja ei ois saatu lyhemmiksi. Yksi syy miksi ostin edes tän sukupolven konsolin oli latausaikojen paranemiset. PS4 en jaksanut pelata mitään koska vuoden latausajat. Eli kyllä, mä oon tyytyväinen et latausajat nopeutuu.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106

Nintendon konsoleillahan latausajat on olleet lähes aina olemattomat. Xboxin Quick Resume on myös erinomainen innovaatio, tosin se ei vielä toimi 100% kaikissa peleissä. :kahvi:
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Ok eli PS5:n hienoilla arkkitehtuureilla saadaan sekunnin pari lyhyemmät latausruudut. Vautsivau vau vau... Seuraavaksi voidaan miettiä kuinka suuri merkitys sillä sekunnilla tai kahdella on. Ihan yhtälailla vaikkapa Forza Horizon 5:ssä voi teletä ympäri mappia ja lataukset on joitain sekunteja.
Ja paremmat performanssit peleihin. Eihän sitä muuten 9 teraflopsin konsolin pitäisi matchata performanssissa 12 teraflopsin konsolin kanssa niin monen pelin kohdalla, joskus jopa pyörien paremmin. Taitaa olla Xboxille myös vaikeampi kehittää pelejä kun first party tuotanto tuntuu sakkaavan pahasti. Kuka muistaa vielä FUDit siitä kuinka uuden pleikkarin kellotaajuuksien vuoksi deveillä tulee olemaan vaikeuksia kehittää pelejä PS5:lle? No eipä ollut vaan se olikin Xboxi jonka laitteesta pitkään oli kehitystyökalut hukassa. :rofl2:
 
Selvennätkö vähän mitä tarkoitat tuolla paremmilla performansseilla? Pleikkarilla sekunnin pari nopeammat latausruudut, mutta resot vastavuoroisesti alemmat. Onhan sieltä firstpartya tulossa ihan tänä vuonnakin, ensi vuonna sitten lisää. Sonylla näyttää tulevan kuivakausi God of Warin jälkeen, sakkaa pahasti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 083
Mitä ihmettä luin internetistä. 12TFLOP vs 9TFLOP Deathloopissa.

"Both are identical in visual makeup. SX can reach 5fps higher fps in some points".

- First party
- viimeisimmillä työkaluilla
- yli vuoden hiottu peliä että viimeisetkin rippeet visuaalisuudesta irti.

Peli näyttää samalle... Päälle Halo: Infiniten floppaus ja päällystön irtisanominen... 500M$ alaskirjaus mitä sijoitettiin peliin. Tämäkö se oli se "worlds most powerful eats monsters for breakfast"?

Ensikuussa PC:llä 90TFLOP... AIB kellotuksilla 100TFLOP: 1999e. Tuo koneeseen ja pelaa tuhannen pelin steam/epic/gog kirjastoa ja halpoja pelejä.

Vaihtoehtona SeriesX (550e) + PS5(600) + kolme vuotta gamepass ultimatea (468e) + kolme vuotta PS+Extra(300e) = 1918e. Pelaat toki sitten vain niitä pelejä mitä Sony ja MS valkkaavat palveluihin eli mainstream hypi pompi ammu pyssyllä 1080p60-120fps.

Voi voi sanon minä...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
448
Ja paremmat performanssit peleihin. Eihän sitä muuten 9 teraflopsin konsolin pitäisi matchata performanssissa 12 teraflopsin konsolin kanssa niin monen pelin kohdalla, joskus jopa pyörien paremmin.
Levyn nopeudella ei ole kyllä pahemmin tekemistä pelin pyörimisen kanssa, muutakuin sen parin sekunnin ajan kun tekstuurit latautuu....
 
Liittynyt
18.05.2022
Viestejä
110
Mitä ihmettä luin internetistä. 12TFLOP vs 9TFLOP Deathloopissa.

"Both are identical in visual makeup. SX can reach 5fps higher fps in some points".

- First party
- viimeisimmillä työkaluilla
- yli vuoden hiottu peliä että viimeisetkin rippeet visuaalisuudesta irti.

Peli näyttää samalle... Päälle Halo: Infiniten floppaus ja päällystön irtisanominen... 500M$ alaskirjaus mitä sijoitettiin peliin. Tämäkö se oli se "worlds most powerful eats monsters for breakfast"?

Ensikuussa PC:llä 90TFLOP... AIB kellotuksilla 100TFLOP: 1999e. Tuo koneeseen ja pelaa tuhannen pelin steam/epic/gog kirjastoa ja halpoja pelejä.

Vaihtoehtona SeriesX (550e) + PS5(600) + kolme vuotta gamepass ultimatea (468e) + kolme vuotta PS+Extra(300e) = 1918e. Pelaat toki sitten vain niitä pelejä mitä Sony ja MS valkkaavat palveluihin eli mainstream hypi pompi ammu pyssyllä 1080p60-120fps.

Voi voi sanon minä...
Peli ilta.
Laahusta pelipöydän ääreen. Avaa PC, päivitä wintoosa. Käynnistä kone uudelleen. Avaa steam/epic/gog, päivitä. Käynnistä uudelleen samalla etsien ne unohtuneet tunnukset ja salasanat. Etsi peli ja imuta koneelle. Avaa peli ja totea, että vaatii kuitenkin vielä niitä ohjainpäivityksiä. Avaa selain, päivitä. Käynnistä selain uudelleen. Mene ohjaisivulle, etsi omasi, päivitä. Käynnistä kone uudelleen. Avaa peli ja totea, errorien saattelemana ettei se kuitenkaan halua vielä käynnistyä ja iltakin on jo muuttumassa yöksi. Sammuta kone ja laahusta olohuoneen sohvalle pelaamaan sitä jo ennakkoon kännykällä herätettyä PS5:ttä ja pelaa peliä. :kahvi:
 
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
670

Windowsia ei ole pakko päivittää heti, eikä todellakaan ole pakko käynnistää uudelleen samantien.

Steam ja Epic ovat ainakin hyvin muistaneet omat tunnukseni, ei tarvitse muistella niitä erikseen. Muutenkin launchereiden päivitykset ovat ohi muutamassa sekunnissa, eikä ainakaan Epic:iä ei tarvitse muistaakseni heti päivittää.

Mikä peli ”vaatii” ajuripäivityksen? Eipä ole tullut vielä vastaan. Harvassa ovat olleet myös ne tilanteet, joissa peli ei toimisi…

Tehdäänkö asioista taas tarkoituksella hankalia?
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Peli ilta.
Laahusta pelipöydän ääreen. Avaa PC, päivitä wintoosa. Käynnistä kone uudelleen. Avaa steam/epic/gog, päivitä. Käynnistä uudelleen samalla etsien ne unohtuneet tunnukset ja salasanat. Etsi peli ja imuta koneelle. Avaa peli ja totea, että vaatii kuitenkin vielä niitä ohjainpäivityksiä. Avaa selain, päivitä. Käynnistä selain uudelleen. Mene ohjaisivulle, etsi omasi, päivitä. Käynnistä kone uudelleen. Avaa peli ja totea, errorien saattelemana ettei se kuitenkaan halua vielä käynnistyä ja iltakin on jo muuttumassa yöksi. Sammuta kone ja laahusta olohuoneen sohvalle pelaamaan sitä jo ennakkoon kännykällä herätettyä PS5:ttä ja pelaa peliä. :kahvi:
Tuo voi olla totta ja PC:tä käyttää muutaman kerran vuodessa, silloin sitä tuskin kannattaa muutenkaan hankkia. Yleensä nuo pysyvät päivitettynä koko ajan pois lukien MSFS jossa peli täytyy käynnistää erikseen tarkistakseen päivitykset. Steam hoitaa päivitykset työpäivän aikana. Samalla tavalla se pleikkari kaipaa päivityksiä jos on ollut pitkään sammutettuna.

PC:n osalta modaaminen vaikeuttaa, konsoleilla modit ovat testatumpia ja rajatumpia. Kun valinnanvaraa ei ole niin ylläpito helpottuu. MSFS:n suhteen suurin osa ilmasista hyvistä modeista jää boksilla saamatta (vain pelin oma market place), pleikalle peliä ei edes saa. Suurimmassa osassa pelejä eroa tosin ei ole. Omasta mielestäni CoD:it taikka Fortnite on pelejä joissa on ihan sama millä ne pelaa. Osassa peleissä täyden elämyksen saa vain PC:llä, tosin joskus se vaatii työtä. Konsolipelaaminen on massoille sopivaa, ei tarvitse tietää tekniikasta mitään. PC kirjo on taas niin monipuolinen että monella menee sormi suuhun jo ostovaiheessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 083
Peli ilta.
Laahusta pelipöydän ääreen. Avaa PC, päivitä wintoosa. Käynnistä kone uudelleen. Avaa steam/epic/gog, päivitä. Käynnistä uudelleen samalla etsien ne unohtuneet tunnukset ja salasanat. Etsi peli ja imuta koneelle. Avaa peli ja totea, että vaatii kuitenkin vielä niitä ohjainpäivityksiä. Avaa selain, päivitä. Käynnistä selain uudelleen. Mene ohjaisivulle, etsi omasi, päivitä. Käynnistä kone uudelleen. Avaa peli ja totea, errorien saattelemana ettei se kuitenkaan halua vielä käynnistyä ja iltakin on jo muuttumassa yöksi. Sammuta kone ja laahusta olohuoneen sohvalle pelaamaan sitä jo ennakkoon kännykällä herätettyä PS5:ttä ja pelaa peliä. :kahvi:
Olen pahoillani jos joka ilta tuo sama toistuu. Itse henkilökohtaisesti tekisin jotain asialle. Varmaan sama masentunut laahustaminen jatkuu sitä PS5:sta kohti kun mietit miten iso OS päivitys tällä kertaa odottaa. Se nyt ei ole paha mutta ohjaimen firmware update vaatii Type-C kaapelin ja vaimo on ottanut sen mukaa kun lähti yövuoroon... pelikään ei ole asennettuna vaan sinun pitää kaikkien kikkailujen jälkeen etsiä se sieltä "pelikirjasto" valikon alta jossa pelit ovat "suositellut" järjestyksessä. Löytö, lataus, käynnistyksen jälkeen päivitys... Kello kohta puoli kaksitoista... antaa olla...

Ei ole pelaaminen helppoa... silti sitä haluaa harrastaa vaikka yhtenäkään iltana ei ole pelaamaan päässyt... laahustamista vain pisteestä A pisteeseen B.

:kahvi:
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Levyn nopeudella ei ole kyllä pahemmin tekemistä pelin pyörimisen kanssa, muutakuin sen parin sekunnin ajan kun tekstuurit latautuu....
En jaksa kaivaa tarkkoja lukuja, mutta gran turismo7 tais olla jotain 6s latausaika ps5:lla per kisa ja ps4:lla jotain 40s+. joku 7x ero. Kai tollanen alkais jo ottamaan pattiin, jos/kun tietää paremmasta. Tämäkin tietty peliengine mikä on pitänyt tehdä ps4 tuki edellä. Mitä lie saadaan irti, kun ei tarvi tehdä enää crossgen pelejä. Spiderman II tulee kertomaan paljon striimauksesta ja muutenkin grafiikoista, kun verrataan sitä miles moralesiin. Kun pudotetaan ps4 tuki pois niin avautuuko uusia mahdollisuuksia vai ei,...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Vaikka nämä yksittäisten kuukausien nostot ovatkin ihan hauskoja, niin usein on tapana postata jonkinlainen pidemmän aikavälinkin yhteenveto kokonaiskuvan hahmottamiseksi. :kahvi:

Lähde: NPD data
Mitä ajattelit graafeillasi tuoda esille? Sen että pleikkari otti tukevan kärkisijan revenuen osalta kilpailijoiden jäädessä imemään pölyjä perästä? :think: Ero kun tulee olemaan jatkossa vaan kasvamaan päin pleikkarin saatavuuden parantuessa entisestään...

Selvennätkö vähän mitä tarkoitat tuolla paremmilla performansseilla? Pleikkarilla sekunnin pari nopeammat latausruudut, mutta resot vastavuoroisesti alemmat. Onhan sieltä firstpartya tulossa ihan tänä vuonnakin, ensi vuonna sitten lisää. Sonylla näyttää tulevan kuivakausi God of Warin jälkeen, sakkaa pahasti.
Pleikkareillahan oli useammin tilanne se, että pelit pyörivät paremmin vrt. Xbox alemmalla resolla. Pelien osalta luulisi olevan aika no-brainer kumpaa arvostaa enemmän?

Ok eli PS5:n hienoilla arkkitehtuureilla saadaan sekunnin pari lyhyemmät latausruudut. Vautsivau vau vau... Seuraavaksi voidaan miettiä kuinka suuri merkitys sillä sekunnilla tai kahdella on. Ihan yhtälailla vaikkapa Forza Horizon 5:ssä voi teletä ympäri mappia ja lataukset on joitain sekunteja.
Kohtuullinen downplay menossa vaihteeksi. Nopeammalla levyllä kun dataa voidaan esim. FPS-pelien osalta striimata lennosta kattamaan ainoastaan pelaajan näkemän alueen mukaan, jolloin voidaan käyttää korkeampilaatuisia assetteja vrt. se tilanne jossa assetit pitää ladata etukäteen laitteen RAM-muistiin levyn ollessa hitaampi.

Järkyttävää sähläämistä kyllä Microsoftilta pelistudioidensa kanssa.
Miten tämän piti olla edes mahdollista? Pelihän julkaistiin Day One hehkutetussa Gamepassissa, jossa piti olla kymmeniä miljoonia pelaajia pelille heti alusta alkaen? Vai olisiko kuitenkin niin että jakelutavoista huolimatta pelin pitää olla rautaa myös sisällöltään, jotta se pärjää nykyisessä kilpailussa..? :think: 343i tiputti pallon todella pahasti, joten eipä ihmekään että Bonnie Ross sai kenkää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
448
En jaksa kaivaa tarkkoja lukuja, mutta gran turismo7 tais olla jotain 6s latausaika ps5:lla per kisa ja ps4:lla jotain 40s+. joku 7x ero. Kai tollanen alkais jo ottamaan pattiin, jos/kun tietää paremmasta. Tämäkin tietty peliengine mikä on pitänyt tehdä ps4 tuki edellä. Mitä lie saadaan irti, kun ei tarvi tehdä enää crossgen pelejä. Spiderman II tulee kertomaan paljon striimauksesta ja muutenkin grafiikoista, kun verrataan sitä miles moralesiin. Kun pudotetaan ps4 tuki pois niin avautuuko uusia mahdollisuuksia vai ei,...
Kyse on yhä pelien pyörimisestä ei pelin lataamisesta. Kyllä ottaisi pattiin jopa PS5:lla tulisi 6 sekunnin tauko kesken saman radan ajon. Open World peli voi pyöriä hieman paremmin kun ladataan seuraavan Kartta Cellin tekstuurit PS:lla. Tosin tuota ei edes yleensä edes huomaa jos peli on Sata SSD:llä tai M2. NVME:llä.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Vaikka nämä yksittäisten kuukausien nostot ovatkin ihan hauskoja, niin usein on tapana postata jonkinlainen pidemmän aikavälinkin yhteenveto kokonaiskuvan hahmottamiseksi. :kahvi:

Lähde: NPD data
Näyttäisi noissa olevan sama ilmiö havaittavissa jossa pleikkari ja Nintendo dominoi ja Xbox tulee siellä peränpitäjänä. Tuttu kaava jo neljättä konsolisukupolvea. :thumbsup:
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Näyttäisi noissa olevan sama ilmiö havaittavissa jossa pleikkari ja Nintendo dominoi ja Xbox tulee siellä peränpitäjänä. Tuttu kaava jo neljättä konsolisukupolvea. :thumbsup:
Vuoden 2022 laitemyyntien osaltahan Switch on keulilla, Xbox toisena ja PS5 kolmantena. :kahvi: Toinen kuva ylhäältä on vuoden kokonaismyynnit.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Yllätys yllätys, hinnankorotuksesta huolimatta PS5 tuntuu menevän kaupaksi.

”Stock improvements in the US have allowed the PS5 to finally top the charts in August 2022, following a string of recent defeats to the evergreen Nintendo Switch. Sony's hefty device was the best-selling hardware of the month, both in terms of units and dollar sales”

Tuoretta myyntitilastoa Japanista. Siellä oli nyt ensimmäinen viikko, kun PS5:iidettä myytiin uudella, paremmalla eli korotetulla hinnalla. :kahvi:

Hardware Sales
Switch 127,588
Xbox Series S/X 14,077
PS5 11,180
3DS 29
PS4 12

Software Sales
1. [NSW] Splatoon 3 – 506,610 / 2,441,290
2. [NSW] Dragon Quest X Offline – 143,836 / NEW
3. [PS4] Dragon Quest X Offline – 48,100 / NEW
4. [PS5] Dragon Quest X Offline – 28,371 / NEW

5. [NSW] Mario Kart 8 Deluxe – 9,661 / 4,837,415
6. [NSW] Nintendo Switch Sports – 7,463 / 732,175
7. [NSW] Trinity Trigger – 6,698 / NEW
8. [NSW] Minecraft – 6,629 / 2,792,678
9. [NSW] Kirby and the Forgotten Land – 5,027 / 888,934
10. [NSW] Super Smash Bros. Ultimate – 4,720 / 4,976,532
 
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
670
Tuoretta myyntitilastoa Japanista. Siellä oli nyt ensimmäinen viikko, kun PS5:iidettä myytiin uudella, paremmalla eli korotetulla hinnalla. :kahvi:

Nytkö nämä ”yksittäisten kuukausien nostot” ovatkin ok, tai tässä tapauksessa viikon? :geek:

Vaikka nämä yksittäisten kuukausien nostot ovatkin ihan hauskoja, niin usein on tapana postata jonkinlainen pidemmän aikavälinkin yhteenveto kokonaiskuvan hahmottamiseksi. :kahvi:
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
En tiedä, sano sinä kun ensin kuitenkin postasit. :kahvi:
Eihän niiden postaamisessa pitäisi mitään vikaa olla. Voisit itse vastata kysymykseen kun kysytään. Meinaan taidat olla täällä ainoa joka niiden postaamisesta on useaan otteeseen mieltään osoittanut ja kysellyt miksi näitä postaillaan. :think:
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Niin? Ei minulla ole ollut mitään valittamista? Sinähän tuota olit ensin kritisoimassa, mutta teet sitten itse samaa? :tdown:
Yritin vain postata hyvässä hengessä samalla idealla kuin sinäkin. :kahvi: Jätetään kritiikki siis pois ja positive vibes only. :tup:

Eihän niiden postaamisessa pitäisi mitään vikaa olla. Voisit itse vastata kysymykseen kun kysytään. Meinaan taidat olla täällä ainoa joka niiden postaamisesta on useaan otteeseen mieltään osoittanut ja kysellyt miksi näitä postaillaan. :think:
Niin, äkkiseltäänhän luulisi että jos jotain erilaisia tilastoja postailee vähän niinkuin uutisointimielessä, niin postaa myös silloin kun se oma lempparikonsoli ei olekaan siellä kärkipaikalla. Vähän niinkuin vaikka pörssikursseista uutisoidaan nousut ja laskut, eikä pelkästään vain ne nousut. Mutta tämähän riippuu tietysti siitä, että mitä sillä uutisoinnilla tavoitellaan. :kahvi:
 
Pata kattila soimaan vaan. :rofl2:

Alla oleva twiitti on aika hyvä muistutus Microsoftille ja heidän viikottaiselle uhriutumiselle markkina-asemastaan. Puhutaan Sonynkin ostavan studioita ja sen takia A-B diili on ihan fine. Unohtuu vain faktat siitä, että siellä on jo valmiiksi enemmän studioita kuin Sonylla ja Sony ei ole ikinä maksanut useita miljardeja studioistaan puhumattakaan siitä, että ostelisivat Bethesdan ja Activisionin kaltaisia multiplatform-julkaisijoita.

Rivien välistä luettuna voisi kuvitella, että Nadellakaan ei usko Microsoftin pystyvän haastamaan Sonya ilman, että heillä on 100 miljardia poltettuna rahaa ja tuplamäärä studioita hallussa. :D Ovatkohan unohtaneet, että niitä studioita voi ihan itsekin kehittää tekemään hyviä pelejä sen sijaan, että kaiken pitää ostaa valmiina pakettina? Vai onko tässä kyse siitä mistä se Martti Servokin aikanaan tunnetusti hoilasi? ;)
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 495
Niin, äkkiseltäänhän luulisi että jos jotain erilaisia tilastoja postailee vähän niinkuin uutisointimielessä, niin postaa myös silloin kun se oma lempparikonsoli ei olekaan siellä kärkipaikalla. Vähän niinkuin vaikka pörssikursseista uutisoidaan nousut ja laskut, eikä pelkästään vain ne nousut. Mutta tämähän riippuu tietysti siitä, että mitä sillä uutisoinnilla tavoitellaan. :kahvi:
Näytätkö itse esimerkkiä? Oletko itse noudattanut tätä periaatettasi?
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Näytätkö itse esimerkkiä? Oletko itse noudattanut tätä periaatettasi?
Enpä ole kyllä hirveästi välittänyt noita myyntilukuja postailla. Ne ei yleensä herätä kovinkaan hyvähenkistä keskustelua, kun tilastot ei ilmeisesti ole kaikille mieleisiä. :kahvi: Switchin megamenestys on monelle kova pala eikä Xboxinkaan nousujohteinen taival näytä jostain syystä kaikille maistuvan.

Viimeksi taisin postata kun Xbox myi ensimmäistä kertaa ikinä Japanissa paremmin kuin Playstation-konsoli. Se ylitti uutiskynnyksen aika monellakin kansainvälisellä sekä kotimaisella pelisaitilla ja kommentointi oli varsin hupaisaa. :rofl2:
 
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
481
Alla oleva twiitti on aika hyvä muistutus Microsoftille ja heidän viikottaiselle uhriutumiselle markkina-asemastaan. Puhutaan Sonynkin ostavan studioita ja sen takia A-B diili on ihan fine. Unohtuu vain faktat siitä, että siellä on jo valmiiksi enemmän studioita kuin Sonylla ja Sony ei ole ikinä maksanut useita miljardeja studioistaan puhumattakaan siitä, että ostelisivat Bethesdan ja Activisionin kaltaisia multiplatform-julkaisijoita.

Rivien välistä luettuna voisi kuvitella, että Nadellakaan ei usko Microsoftin pystyvän haastamaan Sonya ilman, että heillä on 100 miljardia poltettuna rahaa ja tuplamäärä studioita hallussa. :D Ovatkohan unohtaneet, että niitä studioita voi ihan itsekin kehittää tekemään hyviä pelejä sen sijaan, että kaiken pitää ostaa valmiina pakettina? Vai onko tässä kyse siitä mistä se Martti Servokin aikanaan tunnetusti hoilasi? ;)
Juuri maksoivat 3,6 miljardia Bungiesta, joka on multiplatformia julkaissut? Pitäisikö sitä rahaa makuuttaa tilillä vain koska kilpailijalla ei ole yhtä monta studiota? Embracer groupin alla on 76 studiota, Tencent ja NetEase laajentaa bisneksiään myös jatkuvalla syötöllä. Microsoft ei vain saisi koska syyt? Liikaa rahaa?
Sony on ostanut 22 studiota aikanansa, esimerkiksi Guerilla Gamesin ja Insomniacin, joista molemmat tekivät pelejä kaikille konsoleille. Sony on ainut joka pihtaa niitä pelejään omalla matolaatikollaan.
Ihan hyvin näyttää Microsoft haastavan Sonya kun noita aiemmin postattuja lukuja katselee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Tuoretta myyntitilastoa Japanista. Siellä oli nyt ensimmäinen viikko, kun PS5:iidettä myytiin uudella, paremmalla eli korotetulla hinnalla. :kahvi:

Ja silti myytiin kuitenkin kaikki mitä myytäväksi asti saatiin? Series S:llä näihin lukuihin vaadittiin cashback-tarjous. Kerrotko samalla mitä haet näillä toistuvilla väritetyillä viesteilläsi?

Ilmeisesti samalla logiikalla Series X ei kiinnosta japanilaisia edes kymmenesosaa mitä PS5 disc edition korotetulla hinnallaan? :D
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Juuri maksoivat 3,6 miljardia Bungiesta, joka on multiplatformia julkaissut? Pitäisikö sitä rahaa makuuttaa tilillä vain koska kilpailijalla ei ole yhtä monta studiota? Embracer groupin alla on 76 studiota, Tencent ja NetEase laajentaa bisneksiään myös jatkuvalla syötöllä. Microsoft ei vain saisi koska syyt? Liikaa rahaa?
Sony on ostanut 22 studiota aikanansa, esimerkiksi Guerilla Gamesin ja Insomniacin, joista molemmat tekivät pelejä kaikille konsoleille. Sony on ainut joka pihtaa niitä pelejään omalla matolaatikollaan.
Ihan hyvin näyttää Microsoft haastavan Sonya kun noita aiemmin postattuja lukuja katselee.
1. Bungie ei ole mikään videopelien julkaisija samalla tapaa kuin Bethesda ja Activision. Vai montako videopeliä Bungie on viime vuosina julkaissut poislukien Destinyt?

2. Bungien pelit pysyvät multiplatformina (konsolit mukaan lukien!) toisin kuin Microsoftin ostamilla studioilla

3. Ostohinta on pikemminkin reilut 2 miljardia. Miljardi menee tuosta vuosien mittaan Bungien työntekijöille bonuksina.

Ja kun katsot kohdan 2 niin voit huomata miksi Microsoftin ostot ovat huomattavasti syöpäisempää settiä kuin Tencentin ja muiden yhtiöiden toiminta sillä heidän julkaisemat pelit pysyy kumminkin edelleen multiplatformina.
 
Haha, kylläpä kaivelee. :rofl2: Toivotaan että MS ostaisi lisää pelistudioita, kun kerran näin viihdyttävää settiä on seurauksena.

P.s Kannattaa ehkä miettiä vielä kohdan 2. sisältöä. Kaikki uudet Xbox-pelit on jo kauan aikaa julkaistu 1) Xboxille, 2) PC:lle sekä 3) xCloudiin. Kolme eri alustaa. Se että rakas Pleikkarisi ei löydy tältä listalta ei tarkoita etteikö nämä pelit olisi silti multiplattareita. :kahvi: Multi = moni, platform = alusta eli multiplatform-peli = monialustapeli.
 
Mitä kohtaa et tästä ymmärtänyt?

2. Bungien pelit pysyvät multiplatformina (konsolit mukaan lukien!) toisin kuin Microsoftin ostamilla studioilla
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Mitä kohtaa et tästä ymmärtänyt?
Ymmärsin hyvin sen, että valitat multiplatform-peleistä ja MS on mielestäsi tässä se ongelmatapaus, vaikka tähän pystyisi samantien tekemään pitkän listan peleistä, jotka Sony on lukinnut rahahatuilla omalle alustalleen. :kahvi: MS sen sijaan ei ole enää moneen vuoteen lukinnut pelejään vain yhdelle alustalle.

Lisäksi rajaat tilanteen sopivasti vain Bungieen, jotta Sonyn muut viime vuosien studio-ostokset ja näiden siirtyminen multiplatform-kehittäjistä yksinoikeuspelien kehittäjiksi ohitettaisiin keskustelussa. :think:

Sony on saanut mellastaa pelimarkkinoilla viimeiset 20 vuotta studioita ostellen ja rahahattuja jaellen, mutta aikansa kutakin. Kannattaa alkaa sopeutua muuttuneeseen markkinatilanteeseen, niin ei tunnu niin pahalta. :kahvi:

P.s Tietokilpailukysymys: mikä pelialan yritys teki ensimmäisen pelistudio-oston? Bonuskysymys: minä vuonna, mikä oli ostetun yrityksen nimi ja paljonko oli kauppahinta? :think:
 
Lista on Microsoftilla aivan yhtä pitkä mitä tulee moneyhattaukseen. Ihme meemi tämä, että Sony tätä ainoastaan tekisi. Tai että se olisi tämän edes aloittanut.

Tykkään kuinka rinnastat Valkyriet, Bluepointit, Insomniacit ja Housemarquet saman veroisiksi multiplatform-studioiksi kuin Bethesdan ja Activision-Blizzardin. Ainut ero, että Sonyn ostamilla studioilla ei ole yhtäkään sellaista isoa multiplatform-IP:tä mitä Microsoftin ostamilla studioilla jotka ollaan viemässä pois miljoonilta pelaajilta. Tämän takia Microsoftin toiminta on huomattavasti tuomittavampaa. Ottaisivat mallia Sonysta joka maksoi miljardeja Bungiesta ja tarjosi näille mahdollisuuden julkaista pelinsä Xboxillekin.

Edelleen aivan niin kuin Microsoftikin.

Microsoft voi ainoastaan itseään syyttää järkyttävän surkeasta menestyksestä konsolimarkkinoilla tähän mennessä. Itse ovat muroihinsa kusseet. Sony on noussut markkinajohtajaksi nimenomaan omien innovatiivisten konsolien ja peliensä takia. Eivät ole mokailleet samalla tapaa kuin Microsoft joka on syönyt isosti yhtiön kiinnostavuutta ja uskoa pelaajien silmissä. Ja syö edelleen.

Kanada.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
481
Ai että isopaha Microsoft vie pelit pois miljoonilta. :rofl: Taitaa olla toisinpäin, tuo pelit saataville miljoonille uusille pelaajille. Se on edelleen Sony joka pihtaa pelejään PC-yleisöltä. Ei näy vieläkään vaikkapa Returnalia PC:llä.
Bungien diilissä taisi mennä niin päin, että Bungie vaati saada julkaista pelinsä missä lystää, eikä Sonyn jalomielisessä antamisessa.
Ai Microsoft pärjää järkyttävän huonosti, mutta silti ryöstää markkinaosuutta Sonylta ja dominoi tilauspalveluita? Vaikuttaa pikemminkin että Sonylta alkaa pallot putoilemaan enenevissä määrin.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Lista on Microsoftilla aivan yhtä pitkä mitä tulee moneyhattaukseen. Ihme meemi tämä, että Sony tätä ainoastaan tekisi. Tai että se olisi tämän edes aloittanut.

Tykkään kuinka rinnastat Valkyriet, Bluepointit, Insomniacit ja Housemarquet saman veroisiksi multiplatform-studioiksi kuin Bethesdan ja Activision-Blizzardin. Ainut ero, että Sonyn ostamilla studioilla ei ole yhtäkään sellaista isoa multiplatform-IP:tä mitä Microsoftin ostamilla studioilla jotka ollaan viemässä pois miljoonilta pelaajilta. Tämän takia Microsoftin toiminta on huomattavasti tuomittavampaa. Ottaisivat mallia Sonysta joka maksoi miljardeja Bungiesta ja tarjosi näille mahdollisuuden julkaista pelinsä Xboxillekin.

Edelleen aivan niin kuin Microsoftikin.

Microsoft voi ainoastaan itseään syyttää järkyttävän surkeasta menestyksestä konsolimarkkinoilla tähän mennessä. Itse ovat muroihinsa kusseet. Sony on noussut markkinajohtajaksi nimenomaan omien innovatiivisten konsolien ja peliensä takia. Eivät ole mokailleet samalla tapaa kuin Microsoft joka on syönyt isosti yhtiön kiinnostavuutta ja uskoa pelaajien silmissä. Ja syö edelleen.

Kanada.
Edelleen, Xboxin pelit julkaistaan nykyään kolmelle eri alustalle. Se on enemmän eri alustoja kuin mille Sonyn pelit julkaistaan. Bungie ei ole mikään sääntö, vaan poikkeus näissä Sonyn studio-ostoissa. :kahvi:

Tietokilpailukysymyksen vastaus on, että Sony osti Psygnosiksen vuonna 1993.

The next generation is where timed exclusives really became a major component of a company's strategy. The Sony Playstation, Sega Saturn, and Nintendo 64 were the first consoles designed to produce primarily 3D polygon graphics. Sony wanted games to show off the power of the Playstation, and they found several. Ridge Racer, Wipeout, Battle Arena Toshinden, and Destruction Derby were technically impressive (for the time), pick up and play games that really proved that the next generation had arrived, so Sony locked up timed exclusivity deals for those four games. Those games played a major role in PS1's early success. In later years, Sony would buy timed exclusivity for the extremely popular Resident Evil series, further cementing PS1's place as the go to game console of the era.
Se joka leikin aloittaa, se leikin kestäköön. :kahvi: Ja leikillä tarkoitetaan tässä yhteydessä pelistudioiden ostoa ja timed exclusive-pelejä.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Ai Microsoft pärjää järkyttävän huonosti, mutta silti ryöstää markkinaosuutta Sonylta ja dominoi tilauspalveluita?
Anteeksi mitä? Mistä lähtien Game Pass on ylittänyt 50 miljoonan tilaajamäärän ja mennyt ohi PS Plussan? :think:

Edelleen, Xboxin pelit julkaistaan nykyään kolmelle eri alustalle. Se on enemmän eri alustoja kuin mille Sonyn pelit julkaistaan. Bungie ei ole mikään sääntö, vaan poikkeus näissä Sonyn studio-ostoissa. :kahvi:
Mitä jäbä selittää onhan pleikkarikin multiplatform pelit tulee PC:lle ja pelejä voi xcloudin tapaan striimata pilvessä vaikkapa PC:llä?!

Oliko pleikkari multiplatform julkaisija silloin kun sillä oli PSP:t ja Vitat tulilla? Eri alustojahan noi on kun itse perinteinen konsoli.

Kaikki me tiedämme, että ainut syy miksi Microsoft julkaisee pelit PC:lle ja pilveen on, koska käytännössä omistavat PC -ja pilvipuolen. Jos ovat noin multiplatform-haluisia, niin miksi eivät halua julkaista pelejä pleikkarin ja nintendon alustoilla jossa saavuttaisi vielä huomattavasti isomman yleisön peleille kuin nykyisellä Xbox+pc+pilvi combolla?

Se joka leikin aloittaa, se leikin kestäköön. :kahvi: Ja leikillä tarkoitetaan tässä yhteydessä pelistudioiden ostoa ja timed exclusive-pelejä.
Niin Mikkisoftahan tuon moneyhattaamisen aikanaan Codeilla aloitti. Hauska kuinka ympyrä sulkeutuu. :rofl2:

Ehkä vielä hauskempaa on kuinka 100 miljardia ja 30 studiotakaan tuskin riittää Microsoftille ohittamaan kilpailijoitaan.

Ei tällä alalla rahalla pelkästään pärjää vaan vaaditaan taitoakin pyörittää pelistudioita. Kaikki me tiedämme kuinka surkeasti Microsoft osaa studioitaan pyörittää ja projekteja organisoida. Voin vain kuvitella kuinka paljon Bethesdan ja A-B:n pelit kärsivät Matti Pepukkaan ja kumppaneiden valvoessa toimintaa. :D:thumbsup:
 
Viimeksi muokattu:

Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Niin Mikkisoftahan tuon moneyhattaamisen aikanaan Codeilla aloitti. Hauska kuinka ympyrä sulkeutuu. :rofl2:

Ehkä vielä hauskempaa on kuinka 100 miljardia ja 30 studiotakaan tuskin riittää Microsoftille ohittamaan kilpailijoitaan.

Ei tällä alalla rahalla pelkästään pärjää vaan vaaditaan taitoakin pyörittää pelistudioita. Kaikki me tiedämme kuinka surkeasti Microsoft osaa studioitaan pyörittää ja projekteja organisoida. Voin vain kuvitella kuinka paljon Bethesdan ja A-B:n pelit kärsivät Matti Pepukkaan ja kumppaneiden valvoessa toimintaa. :D:thumbsup:
Ensimmäinen Xbox julkaistiin vuonna 2001. Sony laittoi ensimmäiset rahahatut tiskiin vuonna 1995, kuten edelläolevasta lainauksesta käy ilmi. :kahvi: Ei ehkä kannata yrittää selittää muunneltua totuutta, jos kerran totuus on noin helposti kenen tahansa selvitettävissä.

Kyllä on happamia nämä pihlajanmarjat t. kettu. Mutta jatka vain tätä valitusvirttä, koska tätä on äärimmäisen viihdyttävää lukea. :kahvi:
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
No huhhuh sentään, ostohinta on tasan 3.6 miljardia vaikka jakaisivat kaikki rahat bonuksina Bungien työntekijöille. Aivan käsittämätön kommentti.
Bungien pelit pysyvät jatkossakin multiplatformina. Mitä väliä siis jos Sony tämän osti? Microsoftin studioiden ostamat pelit eivät pysy konsolimultiplatformina. Et tainnut nyt ihan ajatuksen kanssa lukea viestejä.

Onhan se myös helvetin hieno juttu, että iso osa tuosta Sonyn maksamasta summasta menee työntekijöille bonuksina sen sijaan, että Kotick ja shareholderit käärisivät rahat taskuun.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 181

Vastasin sinun viestiin jossa väitit ettei Sony ole koskaan maksanut miljardeja studioistaan. Väite on faktisesti väärä.

Sinun heittosi "oikeasta ostohinnasta" oli sitten ilmeisen tahatonta komiikkaa.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Bungien pelit pysyvät jatkossakin multiplatformina. Mitä väliä siis jos Sony tämän osti? Microsoftin studioiden ostamat pelit eivät pysy konsolimultiplatformina. Et tainnut nyt ihan ajatuksen kanssa lukea viestejä.

Onhan se myös helvetin hieno juttu, että iso osa tuosta Sonyn maksamasta summasta menee työntekijöille bonuksina sen sijaan, että Kotick ja shareholderit käärisivät rahat taskuun.
Mitä yhteistä on esim. Minecraftilla, Cupheadilla ja Psychonauts 2:lla? Ne on kaikki Microsoftin ostamien studioiden pelejä ja pelit ovat pysyneet konsolimultiplatformina. :kahvi: Et ole tainnut nyt ihan ajatuksen kanssa seurata mitä pelimarkkinoilla tapahtuu.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom