Parranajo ja välineet

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Itse aloitin partaveitsi harrastuksen tuollaisella shavetella, mihin laitettiin puolikas DE-terä. Se oli virhe. Ainakaan omaan käteen se ei osunut mitenkään, ja parranajo oli todella vaikeaa. Pari kertaa kokeilin ja siirryin partaveitseen.

Shaveten käyttö oli kuin olisi jollain juustohöylällä ajanut. Partaveitsi taas on todella "pehmeä" ja helppo käyttää shavetteen verrattuna.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
No ei toimi eikä ole typerää suunnittelua. Mitä ihmeen typerää siinä muka voisi olla? Typerämmältä tuntuisi nyhertää DE-teriä puoliksi, sama se sitten olisi ajella ihan normaalilla DE:llä. Terien hinnat on niin halpoja kumminkin että ei siinä SE:llä ajelussa montaa euroa häviä per vuosi verrattuna edes halpisterillä DE:n käyttämiseen. En ole ikinä kuullut kenenkään pitävän SE:tä ajotulokseltaan huonompana kuin DE:tä vaikka terävaihtoehtoja on vähemmän tarjolla. Varmaan on niitäkin köykäisempiä malleja, jotka toimivat halkaistuilla DE:n terillä, mutta ne ovat oma lajinsa. SE-terät ovat ihan omia terätyyppejään. Injectorin alkuperäinen idea on terän helppo pikalataus, mutta terä on myös muutaman millin kapeampi leveyssuunnassa ja syvyyssuunnassa ihan reilusti kapeampi kuin edes halkaistu DE. Etuna tässä on se että höylä on paljon ketterämpi "ahtaissa" paikoissa kuten nyt vaikka nenän alla. Terä on myös paljon paksumpaa metallia ja siten jäykempi. Sitten on niitäkin injector-tyyppisiä höyliä jotka käyttävät Featherin shavette-teriä, nämä ovat sitten jo sitten hieman leveämpiä ajopäältään jos sellaista kaipaa. GEM-tyypin terät ovat taas oma juttunsa ja niitä käytetään omissa höylissään.

Oma kokemukseni on että injectorilla on tullut parempi lopputulos paljon vähemmillä ihoärsytyksillä kuin mitä olen DE:llä saanut samalla vaivalla, kokemusta on kahdesta erilaisesta DE:stä ja vaikka kuinka monista erilaisista teristä. Veikkaan syyksi injectorin jäykempää terää, ehkä se leikkaa vähän kuin *partaveitsi tai shavette terän luonteen takia. Ja sitten se että viiltoja ei saa aikaiseksi oikein mitenkään, DE:llä niitä joskus tuli.

muokkaus: * korjattu partahöylä->partaveitsi
Alkoi kiinnostaa etenkin tuo ketteryys-kohta. Oikeasti alkanut ärsyttää tuo ylähuulen alue, jossa saa sen höylän kanssa taiteilla.
Ja ihoärsytystä on, jos koittaa vähänkin ajalle normaaleilla asetuksilla, tuooa säädettävällä mallilla, missä terä ottaa todella vähän, niin homma on yhtä huoleton kuin Mach 3, mutta siinä pitää ensin vaikka trimmerillä ottaa alkuharvennus ja sitten vasta loput DE-vehkeellä. Mikä ei kyllä sinänsä eroa Mach 3 käytöstä, koska ei silläkään tee mitään pidemmän karvan kanssa.

Mutta kerro nyt mistä malleista on puhe, tuskin noi SE vehkeet on kaikki samanlaisia, kun DE-vehkeissäkin on pirusti eroja siinä, että kuinka rajua vehje on kyseessä.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863

Mulla on lähinnä kokemusta SE-osastolla vain injector-höylästä. Niitä on saatavana käytettyinä ebaysta ainakin Schickin valmistamana ja uutena vaikka connaughtshaving.com
SUPPLY The Single Edge V2- Satin Injector Razor tai valmistajalta Say Goodbye to Razor Burn | Supply

Niin kuin näkyy kuvistakin niin tuollaisessa teräosa on joka suunnassa pienempi kuin mitä DE:ssä. Injector on aina ollut paljon DE:tä harvinaisempi laite ja siksi terissä ja valmistajissa ei varmaan ole ikinä ollut kovin paljoa valinnanvaraa. Personnan halvat terät connaughtshaving.comilta olleet tarpeeksi hyviä. Tosin semmoinen pari prosenttia teristä näyttää olevan suutareita, valmiiksi tylsiä mutta enin osa sentään hyviä. Schickin teriäkin on vielä myynnissä, P20 taitaa olla oikea koko. Tuo Supplyn höylä on ihan kohtuuhintainen ja tuntuu olevan aika pidetty. Sitä kehuttiin Parranajajat-faceryhmässä ja valmistajan sivullakin on pelkkiä hyviä arvosteluja niin hommasin kokeiluun ja ollut hyvä. Olen toisella kierroksella ajellut leuan, ylähuulen ja alahuulen vastakarvaan mikä on helpottanut näiden paikkojen ajamista. Eka kierros myötäkarvaan ja toka sitten sivukarvaan paitsi nuo vastakarvaan ajettavat kohdat. Edit. Niin ja sitten se ollut positiivista että ei kyllä viiltoa saa naamaan tehtyä, turvallisuus ainakin melkein samaa luokkaa kuin Gillette Mach yms. härveleissä. Niin ku näköjään sanoinkin jo aiemmin. Toinen edit: lopussa tuo satiiniversio mutta muilla pinnoitteilla saattaa löytyä connaughtilta.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Muutaman vuoden pelkkien märkäajojen jälkeen teki mieli hankkia sähkökone kiireisimpiä arkiaamuja varten. Että voisi vaikka suihkussa ajella tai aamukahvia hörppiessä ilman esivalmisteluja. Braun 9 oli suunnitelmissa mutta lopulta kotiin tuli saksalaisesta amatsoonista Panasonic ES-LV65. Tuo on Panasonicin kärkimallin Arc 5 toisen sukupolven kone, joita dumpataan nyt halvalla kun Gen 3 on markkinoilla ja onkohan nelonenkin tuloillaan. Netissä on _paljon_ partakonetestejä ja vertailuja, joten ennakko-odotukset oli seuraavat:
+ halpa kun on vanhempi malli, mutta uudemmassa ja kalliimmassa gen 3 ei ole kai mitään muuta eroa kuin jotain kosmeettisia muutoksia ja uudenmallinen hieman hellävaraisempi teräverkko, jonka kyllä näihin vanhempiinkin voi myös vaihtaa kun ovat yhteensopivia, vaikka sitten kun on teräverkon vaihdon aika, tosin voi olla että pitää sisäterätkin vaihtaa samalla mutta anyway
+ tarkin ajotulos sähkökoneista
+ nopea moottori ja samalla nopea ajo
+ helppo puhdistaa joten puhdistusasema on turha eikä siitä ja sen käytöstä kannata maksaa, Braun 9 kuulemma just päinvastoin
+ jos nyt haluaa sen puhdistusaseman niin sellaisen kanssakin konetta saa Suomeen toimitettuna mallinumerolla LV95, kun mukana tulevassa puhdistustököttitiivisteessä ei ole alkoholia lentorahtia estämässä
+/- jotain eksoottisia käyttöliittymäjuttuja, kone mm. kertoo ajon jälkeen paljonko siihen meni aikaa, mutta ei että montako minuuttia jäljellä olevalla akun varauksella voi ajella
+/- joku automaattitoiminto, joka säätää tehoa parran laadun mukaan
+/- erityisen isokokoinen ajopää
- ei niin hellävarainen iholle kuin siinä lajissa paras eli Braun 9
- kalliit terät ja teräverkot, niin kuin kaikissa
- uutta terää / teräverkkoa ei vaan mennä hakemaan Gigantista vaan niitä ei Suomessa tunnu myyvän kukaan, mutta saa niitä nyt sitten vaikka sieltä amazon.de
- ei omimmillaan jos on pitkä kiharainen tai ihomyötäisesti kasvava sänki, tämä ei kyllä ole mulla ongelma
- vain pehmoinen matkakotelo mukana

Pari kertaa olen nyt kokeillut 2 päivän sänkeen saunan päälle ja uteliaisuuttani Nivean halvan purkkigeelin kanssa. Parissa minuutissa saa naaman ja kaulan ajettua. Vaahdotetun ajogeelin kanssa on suorastaan hämmästyttävän liukas ja hellävaraisen tuntuinen kokemus. Suurin ylläri oli, että nopealla ajolla vähän myötä- ja vastakarvaan sekä sivuttain pyyhkien tulee ihan oikeasti todella sileää jälkeä. En ikinä ole sähkökoneella saanut samanlaista tulosta ja vaikka klassinen parranajo viehättääkin niin pakko se on myöntää että on siinä höylänkin kanssa tekemistä että pääsee edes lähellekään samaan. Testailin sitten ajon jälkeen laittaa naamaan kaikkein kirvelevintä partavettä mitä kotoa löytyy. Ihon antaman palautteen perusteella ei ollut mitenkään rujo kokemus naamalle tuolla ajo vaikka uuden laitteen kanssa voisi odottaa kohtalaista tottumisaikaa. Pitää kokeilla vielä ajaa ihan kuiva suihkunjälkeinen naama tuolla niin saa vähän kokemusta sitten sellaisestakin että miltä naamassa sitten tuntuu. Varmaan Braun olisi vielä hieman pehmoisempi kokemus, mutta kai sitten ajotuloksen kustannuksella niin että ei ihan aivan yhtä sileää jälkeä tule.

Mutta näiden tähänastisten kokemusten perusteella uskaltaisin suositella sähkökonetta tarvitsevalle. Avainsana on ehdottomasti hinta, keskitason koneen hinnalla saa nyt sitten tämmöisen premiumlaitteen. https://www.amazon.de/Panasonic-Tro...ur-Elektro-Rasierer-Bart-Pflege/dp/B00EENPUI6
edit. En tiedä mikä ero on sitten tällä Germany editionilla tuohon toisen linkin koneeseen, ei mitään eroa ainakaan koneessa pitäisi olla. Ehkä varmempi ostaa se saksalaisversio niin kuin itse ostin, eipähän ainkaan tule millään brittiläisellä pistokkeella laturi
https://www.amazon.de/Panasonic-Tro...D5FYH2178QX&psc=1&refRID=K5Q1BRQMRD5FYH2178QX
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Parran siistiminen , niin että kehtaa vaikka pusutella

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
305

Viestin innoittamana laitoin Panasonicin tilaukseen.
Tässä tuntui hinta olevan vielä kohtuullinen. En jaksa uskoa että 300-500e partakoneet voivat olla täysin hintansa arvoisia. Pitäisi varmaan sellainenkin ostaa niin sitten sen näkisi. Päivitellään ketjuun kokemuksia kun vehje saapuu.

Tällä hetkellä käytössä n. 8v. vanha Braunin 3-sarjalainen. Sillä parran ajamiseen menee noin 10 minuuttia ja toimii mielestäni kohtuullisen hyvin vielä. Todennäköisesti en tajua miten kulunut se on kun sitä on käyttänyt säännösesti koko tämän ajan.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
^ Veikkaan että et pety, mutta naamoissa ja parroissa on tietysti eroja. Mulla n. 2 vko Panasonicilla ajoja nyt takana ja olen edelleen tyytyväinen. Ällistyttävän hyvää jälkeä tulee kun malttaa sen n. 2-3 min ajaa huolellisesti ylös-alas ja vähän sivusuunnassakin. Ihoärsytyksiä ei ole enemmin ollut, ajoipa sitten kuivana tai märkänä. Putsaaminen on n. minuutin homma, kerran viikossa olen tehnyt ja öljyäminen mukana tulevalla öljyllä samalla kertaa. Ohjeen mukainen puhdistaminen toimii hyvin, pikku luraus tavallista käsienpesusaippuaa teräverkolle ja huuhtelu hanan alla kone puhdistusmoodissa päällä ja sitten sama operaatio sisempien terien kanssa teräverkko irrotettuna. Tällä on parranjämät lähteneet koneen syövereistä. Akku riittää parin viikon ajoihin just hyvin.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Löytyihän se pidemmällä varrella oleva. Oikein mukavan painoinen tuote korvaamaan mun fusion-kopiota. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta vähän ehkä turhan paksu, että sais pientä trimmailua tehtyä? Okei, ja ihan ostamisen ilosta.
New Long Handled Double Edge Safety Razor R47 10 Double Edge Derby blades https://ebay.us/yTGo5O
Samalla tässä on pakoettu alkamaan trimmailemaan partaa. Jostain liettuata tuli kovin hajuisaa partasaippuaa, mutta mukana pieni purkki (ilmeisesti) partavahaa, jota ehkä täytyy enemmän tilata jossain vaiheessa.
Odottelussa vielä Barberi kniiffi jos sais sillä tarkempia trimmauksia. Laastaritilanne tarkistettu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387
Kyllähän se lähinnä riippuu tosiaan omasta naamasta mikä on hyvä terä, joten ei tosiaan toisten suosituksiin voi näissä kauheasti luottaa vaan kokeilemalla etsiä itselleen toimivin merkki.
Oma kokemus terien kokeilusta: Tottelin kokeneempia parranajajia ja tilasin Mühle R89:n kaveriksi kokoelman erimerkkisiä teriä. Nyt kun olen käynyt läpi useamman kappaleen Astraa, Featheria, Gilletteä, Personnaa, Voskhodia ja Wilkinsonia, voin kokemuksen rintaäänellä sanoa, ettei terissä ole juuri mitään eroa. Vaihtelua on vain siinä, kuinka pitkään terä pitää terävyytensä. Sekin ero on hyvin pieni, sillä meikäläisen rautalankasängessä kaikki tuntuvat tylsyvän nopeasti.

Kuvittelin kyllä aluksi, että ensimmäisenä kokeilemani Astra oli huono ja seuraavana vuorossa ollut Feather oli hyvä. Sitten tajusin eron johtuvan vain siitä, että Astran kanssa iho oli vasta tottumassa höylään vuosien sähkökoneen käytön jäljiltä. Featherin terään vaihtaessani tottuminen oli jo tapahtunut ja niinpä Feather samoin kuin kaikki sen jälkeen tulleet tuntuivat hyviltä.

Katsotaan, innostunko kokeilemaan vielä lisää eri merkkejä. Mutta taidan valita jatkossa terät pelkästään hinnan perusteella.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Joo itsekin terien kokeilupakettia vielä menen läpi. Ja sitten odottaakin iso paketti astraa ja kaikki lisätuotteina tulleet derbyt ym. Ei ole tosiaan jäänyt ihmeitä mieleen. Väsyneenä tulee helpommin haavoja ja kun muistaa vaahdottaa tarpeeksi niin iho tykkää. Uudella laitteella tuntui vähemmän olevan välillä tulevaa jälkikirvelyä, vaan saattoi olla että vaihdan terää liian harvoin ja nyt oli uusi terä uudesa koneessa...

Mites, ootteko huomannut että joku esiöljytys yms esikosteutus kuihduttais vaahdon naamasta? Ainakin itsellä tuntuu se sulavan pois kun oon pistänyt babyoilia naamalle ennen ajoa?
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 877
omalla kokemuksella mitä ajellu r89 ja r41 ni avoimella kammalla kyllä hyvin huomaa milläterällä liukuu paremmin ja millon repii jo ensimmäisellä hipaaisulla. r89 ei niin anna palautetta ajotuntumasta, voi vejällä huoletta milterällä tahansa. ite huomaa r89 ajonjälkeen jos ollu paskaterä kun on herkkäiho, tulee näppyjä leuanalle jos tylsäterä repiny
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Lidlin 5-teräisellä halpiksella on menty jo pitkään ilman sen kummempia ongelmia. Välissä ollut myös Gilleteltä useampia malleja (viimeisin oli Fusion), mutta vaihtoterien hinta ei oikein sytytä. Se huono puoli tuossa Lidlin halpiksessa on, että saa olla tarkkana, ettei ylähuuleen jää 1/4-Hitler-viiksiä nenän juureen. Sähkökonetta ei ole tullut käytettyä aikoihin, enkä tykännyt muutenkaan ajon jälkeisestä "kuumottavasta" ihosta. Höylä on mukava ja helppo, kun hoituu hammaspesu, suihku ja parranajo "kerralla" alta viiteen minuuttiin (ei sentään yhdellä ja samalla välineellä). Hienomman hifistelyn jätän suosilla muille. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Törmäsinpä ketjuun ja hauska lukea jengin tosi eriäviä meininkejä. Tuntuu olevan (yllättäen) tosi yksilöllistä, että mikä sopii kenellekin ja kuka nauttii kuinkakin paljon parranajosta.
Allekirjottanut ollut Jesú Khrisnan siunauksesta kymmenisen vuotta pälvikaljunen, joten parturikäynnit vaihtu muinoin ~3x viikossa tapahtuvaan koko pään raakkaamiseen.

Hiustenlähdön aikaan tuli nobrainerina ostettuu Gilletten Mach3 ja sillä vedettyä normi markettivaahdon kera monet vuodet. Kyllästyttyä kalliisiin terähintoihin Suomessa testasin Lidlin sen aikainen 3 terän vastineen, mutta se ei kyllä sopinut alkuunkaan itelle. Pakasta vedetty terä repi naaman verille yhellä vedolla ja kärvistellen tuli käytettyä iso paketti loppuun. Meni usko markettien omabränditeriin ja palasin Mach 3:seen.
Samoihin aikoihin törmäsin myös sattumalta UK:n Amazonissa huomattavasti Suomea halvempiin terähintoihin ja tilasin batchin tyytyväisenä. Näiden terien loputtua kynyttäjänä googlasin netin läpi ja etin halvimmat terät, jotka yllättäen löyty jostain kiinakaupasta. Satojen ylistävien user revikoiden perusteella tilasin aimo kasan teriä, mutta niiden saavuttua piti todeta, että laatu oli kaukana aidoista Mach 3 teristä. Osalla teristä eka ajelu meni ok, mutta monien kohdalla jo eka ajelu tai viimeistään toka alkoi repimään ihoa kuin ois 20:ttä vetoa vetänyt alkuperäisvalmistajan terällä. Kitkutellen noikin terät tuli käytettyä loppuun päätä klanatessa (päänahka kestää enempi raakkia, kuin naama), joskin ei tämä mukavaa ollut. Palasin Mach 3:seen.
Ehkä 5 vuotta sitten tuli törmättyä safety razor -meininkeihin ja pitihän sitä aktiivisena karvanajajana "hurahtaa" itekin ja tilata perus 34HD:t, törkee kasa teriä ja partasaippuat mäyränkarvasuteineen. Ekat ajelut oli aivan horroria ja vieläkin puistattaa ajatus alunakiven näyttämisestä naamaan, jossa parikymmentä tihkuvaa haavaa siellä täällä. Hetki tuli pidettyä taukoa uusista leluista, mutta päättäväisenä sitä kuitenkin kattelin youtubetutorialeja aiheesta ja yritti useita kertoja uudestaan. Naaman siistiminen rupesi onnistumaan, jos tarpeeksi maltilla hoiti hommat (monivaiheinen ajelu eri ajelusuuntineen per vaahdotus), mutta ei tuota kirurgin työtä muistuttavaa proseduuria kyllä jaksanut hiuksiin toteuttamaan, kun hermot meinasi palaa kuluneeseen aikaan jo pelkästää poskia siistiessä. Mach 3:lla kuitenkin pystyi sokkona varomatta raapimaan koko pään vaikka unissaan ilman peiliä. Palasin lopulta naamankin osalta Mach 3:seen. :)

Pakko sanoa, että ajan kanssa ja tarkkaan jos ajoi, niin oldskool-terillä sai "syvemmän" ajon ja posket oli enempi vauvan peppua toimenpiteiden jälkeen. Itellä tosin kesti aivan älyttömän kauan tuossa proseduurissa, että selvisi ilman haavoja yms. Koskaan ei myöskään "mukavaa" tatsia löytänyt noihin perinteisiin teriin, joten ajelusta ei täysin pystynyt myöskään nauttimaan. Tämmönen tyyppi joka raastaa koko kuontalonsa kolmisen kertaa viikossa ja näkee toimenpiteen nykyään arkitasolla enempi ärsyttävänä aikasyöppönä ja vaivana, niin pakko sanoa että kymmenen minuutin puoliuninen Mach 3 -sohiminen vs. ~tunnin leikkaussalikeskittymisen vaativa toimenpide, vie Mach 3 voiton tässä aika kovaa. Ite ainakin voin surutta Mach 3:lla jyrätä suoraan kasvun vastakarvaan ja suurin osa tavarasta lähtee ihan 1-2 vedolla, joten voi sokkona sohia vaan takaraivoakin tiuhaan tahtiin.
Ymmärrän "fiilistelyajelun" ja sitä varten itelläkin vermeet on vielä kaapissa tallessa rauhallisia viikonloppuaamuja varten (joskin ei oo tullu kyllä käytettyä). Naiset tykkää pynttäytyä, niin kaippa toi on joku miehinen vastine sille :rolleyes: Arjessa vaan epäsopivaa itselle.

Se mikä pitää kuitenkin mainita, minkä opin safety razor -kokeiluissa on se, että "perinteiset" partavaahdot pieksee markettiponnekaasupulloissa olevat vaahdot 100-0. Itellä nykyään käytössä Prorason tuubissa oleva perus shaving cream ja ihan Mach 3:lla ajellessakin ero on tosi suuri perus Gilletten geeliin/vaahtoon. Suosittelen kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan, ei tarvitse fancyja suteja tms. senku vaahdottaa naamassa/päässä sänkeä vasten, niin mäkin teen joka kerta. Tulee tilailtua Saksan amazonista samalla kun nykyää tilaa Mach 3 -terätkin (ja sähköhammasharjan vaihtopäät :tup:).
Ja kokeilusta opin myös, että alunakivi ei sopinut itelle ollenkaan. Tyrehdytti ehkä terällä saatujen haavojen vuodon, jos ei tarpeeksi Rambo-tuulella ollut niitä aiheuttaessa, mutta muutoin kuivas naamaa aivan helvetisti ja käyttö kirveli toki sikana. Ei jatkoon.

Aina Mach 3:seen palattua ja vuosikausia käyttäneenä sitä aina miettii, et oiskohan parempia ja halvempia vastineita olemassa, mutta Lidlin kokemus ja parit muut halpisterät kokeneena ei oo tehnyt mieli oikein kokeilla. Pitänee ehkä kuitenkin antaa saumat tolle Wilkinsonin 3-teräselle, joka alkupostauksissa mainittiin, jos niitä vielä löytyy helposti/kohtuuhintaan. Kummasti sitä arkihommiinkin kaipaa jotai vaihtelua muutenkin.
Ja eipä toi Mach 3:kaan täydellinen oo, sen verta pitkäksi jättävää sen ajo on, että vaikka sileän poskituntuman aamuksi antaakin, niin illalla on jo sänkeä havaittavissa.
Siitä ehkä kumma naama itellä tai epäsopivat vehkeet, että yhden päivän sänkeä en oo ikinä pystynyt millään laittella/metodilla ajamaan. En oo ikuna pystynyt päivittäin ajamaan millään terällä naamaa, ilman että sängen raapiminen vetäisi samalla ihoa ärsyttävästi messissä. On kokeiltu perinteisillä terillä saunan jälkeen yms, silti iho ärsyyntyy niin paljon, että itellä on pakko pitää kaikesta höyläilystä välipäivä, jos ihoa ei halua ruhjia.

Ja siitä on vielä räntättävä, että ootteko kiinnittänyt huomiota kaiken maailman parranajomainoksiin ja oppaisiin netissä? Joka paikassa hoilotetaan ja neuvotaan, että pitäs AINA ajaa myötäkarvaan ja kaikissa Gilletten mainoksissakin mallit vetelee terillä pulisongeista leukaan ja sen jälkeen on niin sileetä ihoa.
Paskanmarjat sanon minä, ainoa keino saada oikeesti sileetä jälkeä on vetää nimenomaan vastakarvaan, että leikkautuu se lopullinenki vastus ihoa silittäessä. Monella ajovehkeellä tota on vaikee tehä ilman ihon raiskaamista ja itelläkin ainoo vehje jolla tota pystyy on Mach 3 ja senpä takia sitä on tullu käytettyä.
Mutta että myötäkarva-ajolla markettiterällä vauvan pylly -sileää? HAH.

EDIT: Niin ja suihku on aivan ehdoton aina ennen ajoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
301
taas ollaan tilanteessa että pitäisi päättää ostaakko uusi partakone vai vanhaan uudet terät.kone makso muutama vuosi sitten 60€ ja uudet terät saa 30-40€.tottunut aina ajeleen philipsin kolmella pyörivällä terällä olevalla suristimella niin ei oikeen osaa tyyliä vaihtaa.
 
Mullakin oli todella kauan pyöriväteräinen Philips pääasiallisena ajolaitteena, sitten tein pelkkää märkäajoa vuosikaudet ja nyt on Panasonic ES-LV65 eli teräverkkopartakone, joka on niin hyvä että märkäajot on jääneet tosi vähiin. Ei tuollaisen teräverkkokoneen käyttämisen alkamisessa edes ollut mitään erityistä opettelua. Minusta tuo Panasonic ajaa paremmin kuin ne Philipsit joita mulla on ehtinyt olla. 120 eurolla tuo Panasonic on suunnilleen paras diili mielestäni mitä sähkökoneita on saatavilla. Käytännössä ihan vastaavia mutta uudempaa mallia olevia myydään tyyliin hintaan 300+ e tms. Eli siis kannattaa nyt ainakin harkita vaihtoehtoja. Paitsi jos nyt tiedät että ihan varmasti pyöriväteräinen on sulle paras, jolloin jää mietittäväksi vain että ostatko uudet terät vai uuden koneen, ja jos ostat uuden koneen niin sitten se, minkä hintaisen.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Aina Mach 3:seen palattua ja vuosikausia käyttäneenä sitä aina miettii, et oiskohan parempia ja halvempia vastineita olemassa, mutta Lidlin kokemus ja parit muut halpisterät kokeneena ei oo tehnyt mieli oikein kokeilla. Pitänee ehkä kuitenkin antaa saumat tolle Wilkinsonin 3-teräselle, joka alkupostauksissa mainittiin, jos niitä vielä löytyy helposti/kohtuuhintaan. Kummasti sitä arkihommiinkin kaipaa jotai vaihtelua muutenkin.
Ja eipä toi Mach 3:kaan täydellinen oo, sen verta pitkäksi jättävää sen ajo on, että vaikka sileän poskituntuman aamuksi antaakin, niin illalla on jo sänkeä havaittavissa.
Siitä ehkä kumma naama itellä tai epäsopivat vehkeet, että yhden päivän sänkeä en oo ikinä pystynyt millään laittella/metodilla ajamaan. En oo ikuna pystynyt päivittäin ajamaan millään terällä naamaa, ilman että sängen raapiminen vetäisi samalla ihoa ärsyttävästi messissä. On kokeiltu perinteisillä terillä saunan jälkeen yms, silti iho ärsyyntyy niin paljon, että itellä on pakko pitää kaikesta höyläilystä välipäivä, jos ihoa ei halua ruhjia.
Tässä huomattavasti DE:tä helpompi vaihtoehto
The Single Edge 2.0
Tuommoinen injector-höylä on turvallisuudeltaan niin lähellä Mach 3 -tyyppisiä kuin voi olla. Ei sellaisella ainakaan naamaan saa haavaa muuten kuin tahallaan, paitsi jos esim. huitaisee terällä huuleen aamuhorroksessa ajellessa niin kuin itse onnistuin tekemään.
Ja siihen käyviä teriä saa aivan pilkkahintaan. Personna Injector Razor Blades

Osta, jos et tykkää niin myy jossain facebookin parranajokampekirppisryhmässä. Eiköhän tuon saa kaupaksi järkevällä hinnalla. Ja jos tykkäät, olet säästänyt ostohinnan verran terissä vs. Mach 3 muutamassa kuukaudessa.

On Mach 3 vieläkin helpompi tietysti kun terä seurailee pään muotoja jne.

edit. toinen vaihtoehto voisi olla hyvä sähkökone? Ainakin ite saan tuommoisella Panasonicilla tarkempaa jälkeä naamassa kuin mitä höylällä olen ikinä saanut. Mutta hiusten ajaminen on varmaan eri juttu kuitenkin ja ehkä siihen höylä on parempi.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Tässä huomattavasti DE:tä helpompi vaihtoehto
The Single Edge 2.0
Kiitti vinkistä, perehdyn ja pistän korvan taakse - vaikuttaa mielenkiintoselta!
Ja juu, Mach3 o kiitettävän aamuherätysprooffi pään ajelussa, en tiedä kuinka helpoa imitoida toisenlaisilla ratkaisuilla..

Sähkökonetta oon kanssa miettiny, et onko nykyään olemassa koneita joillai sais melkein höyläkelposta tulosta ja pystyis kenties ajamaan tota mun päivän kasvanutta ongelmasänkeä. Hankaluusha näissä on se, että laitteet maksaa yli satasta ja noita on käytännössä aika mahotont testata mitenkään. :/
Pentuna oli "yksirivinen" Brauni ja myöhemmin kolmipyöröteräinen Philips, mutta pakko sanoa että molempien ajojälki melkosta kuraa. Pyöröphilips jätti joka paikkaan jäätävän sängen ja Braunilla sai painaa voimalla konetta ihoon, että terät imasis mahollisimman läheltä ihoa karvan poikki. Mutta kumpikaan ei luonnollisesti lähelläkään höylän tulosta.
Kokeilinpa joskus tolla Philipsillä päätäki ajella, mutta niin kamalan epätasasta leikkuuta ja silti sänkeä lopputulos, että piti höylätä suoriltaan perään.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
301
Mullakin oli todella kauan pyöriväteräinen Philips pääasiallisena ajolaitteena, sitten tein pelkkää märkäajoa vuosikaudet ja nyt on Panasonic ES-LV65 eli teräverkkopartakone, joka on niin hyvä että märkäajot on jääneet tosi vähiin. Ei tuollaisen teräverkkokoneen käyttämisen alkamisessa edes ollut mitään erityistä opettelua. Minusta tuo Panasonic ajaa paremmin kuin ne Philipsit joita mulla on ehtinyt olla. 120 eurolla tuo Panasonic on suunnilleen paras diili mielestäni mitä sähkökoneita on saatavilla. Käytännössä ihan vastaavia mutta uudempaa mallia olevia myydään tyyliin hintaan 300+ e tms. Eli siis kannattaa nyt ainakin harkita vaihtoehtoja. Paitsi jos nyt tiedät että ihan varmasti pyöriväteräinen on sulle paras, jolloin jää mietittäväksi vain että ostatko uudet terät vai uuden koneen, ja jos ostat uuden koneen niin sitten se, minkä hintaisen.
en oikeastaan muita sähkökäyttöisiä ole testannut kuin noita pyörivä teräisiä,niin vaikea sanoa mikä sitten paras olisi.olen saanut niillä ihan sileetä jälkee kun ei ole halvin malli,terät kunnossa ja koneessa kunnolla virtaa(vanhempana akun varassa pyörii hiljempaa=ei leikkaa kunnolla).
näissä vehkeissä vaan se ongelma jos haluat testata jotain muuta niin ihan halvoilla ei ainakaan tee mitään ja kynnys kalliin "uuden tyyppisen" koneen ostoon on suuri kun ilmeisesti ei voi palauttaakkaan.vai huoliiko giganttiin,poweriin tms. niitä palautuksena?

eikös noihin verkkoteräisiin samalla lailla joudu teriä uusimaan ja maksaa suurin piirtein saman verran?
siinä mielessä ei oikeen vaikutusta tähän minun "ongelmaan".
 
Joo joutuuhan niihin teräverkkokoneisiinkin uusimaan teriä ja hinnat ovat samalla tavalla kalliita. Olen saanut sellaisen käsityksen, että teräverkkokoneilla tulee yleensä kaikkein silein ajotulos, ainakin jos parempilaatuisista koneista on kyse. Mutta jos olet tyytyväinen nykyiseen koneeseesi eikä se vielä osoita hyytymisen merkkejä niin eikös siihen kannata ostaa vaan uudet terät ja ajella vuosi eteenpäin taas. Halvin ratkaisuhan se kuitenkin on.

Jos haluat kokeilla jotain muuta niin Braunilla on tyytyväisyystakuu-kamppis, 60 päivää saa ajella ja kokeilla ja jos ei tykkää, rahat takas. Partakoneet mallia Series 5/7/8/9 kuuluu kampanjaan. https://azcdn.ares.pgsitecore.com/en/-/media/Braun_SE/Images/Callouts/Desktop/Offer Landing Promos/Money back guarantee/PDFs/2019/TW0082 Braun Nordic MBG update FY1920 H1 60 day Finland Finnish 10619.pdf?v=1-201907031335
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Kauas sähkökoneissa terät about kestää, että ois syytä vaihtaa? (joo, tapauskohtasta, mutta..)
Nopeella googletuksella 30-40e hinnoissa, niin kuinka usein tosta pitäs pulittaa? Saako vaihtoteriä yleisesti pitkään laitehankinnan jälkeen, vaikka ite laitteen myynti ois loppunu aikaa sitten? (en tiedä mikä on partakoneen kesimääränen elinikä :p)
 
Kaipa se terien saatavuus vaihtelee koneittain mutta eiköhän jonkun järkevän merkkisen koneen ostaja melko lailla voi luottaa saavansa siihen teriä koko koneen käyttöiän ajan vähintäänkin netistä tilaamalla jos ei lähi-Gigantissa satu olemaan. Jonkun kiinanihmeen kanssa voi olla sitten eri juttu. Parhaimmillaan samaa tai taaksepäin yhteensopivaa uudempaa terää käytetään saman sarjan koneissa vuodesta toiseen vaikka partakoneiden mallit uusiutuu. Melkeinpä nuo joutuu 1 - 2 vuoden välein vaihtamaan, jos haluaa että ajotulos on hyvä. Laskeskelin että omalla koneella tulee ajon hinnaksi n. 16 senttiä per laaki jos kerran vuodessa pistää terän vaihtoon, mutta ainakaan saatavuus ei ole varmastikaan seuraavan 10 v ongelma kun upouusimmankin mallin uudistunut terä käy sellaisenaan.
 
MAD

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
106
Onko tämä
Parranajokone Braun Series 5, 5030s | Clas Ohlson
ihan sama asia, kuin vaikkapa tämä
Braun Series5 parranajokone 5030S - Parranajokoneet ja trimmerit
?

Lahjaksi menee ja hinta houkuttelee. Näistä en mitään tiedä, kun ajan Gillette Fusionilla itse ja lahjan saaja ns. jeesuksen aikaisella Braunilla. Kai toi ihan käypä peli on tolla alehinnalla sellaiseen peruskäyttöön?
- -
Tosta Fusionista tulikin mieleen @nallero n tekstiä lukiessani, että jos johonkin voisin itsekin parannusta haluta, on se juuri tuo vaahto/geelipuoli. Halpis Pirkan/Rainbown ja kalliin Gilletten oman vaahto/geelipurkkien kanssa yrittänyt, mutta tuntuu aina joku huono puoli lopulta löytyvän. Voisitko linkata tuon mainitsemasi Prorason tuubissa oleva perus shaving creamin, olisi kiva kokeilla itsekin jotain muuta.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
prorasogreentubenew_1024x1024.jpeg
Tarkalleen tuota olen käyttänyt. @MAD

Juuri pistin kuluvalla viikolla tilauksen Amazoniin ja tilasin tätä: https://www.amazon.de/dp/B00CEMWGJ0/
Taitaa olla hieman eri "maku" kuin tuo aikaisempi, vai liekö paketti vain vaihtunut, mutta eiköhän oo aika vastaavanlaista kamaa. En tiedä onko toi kuvan mukainen käyttämäni ollu jotai erikoisempaa versioo, kun ei pomppaa enää suosituimpien joukossa esiin, mutta iha toi noiden perusvaahto (linkki) varmasti aivan hyvä

On tullut kanssa aiemmin testattua Taylor of Bond Streetin ja Bluebeard's Revengen rasiassa olevia vaahtoja ja Prorason, Bluebeardin ja muittenkin satunnaisten partasaippuoita (=käyttötarkoitus sama kuin vaahtojen). Partasaippuat ei ollut yhtään mun juttu ja vaativat käytännössä sudin käytön, mutta vaahdot ovat järjestäen ollut parempia kuin täkäläismarkettien vaahdot/geelit. Varsinkin tuo Taylor of Bond Streetin vaahto oli oikein miellyttävää ja taitaa olla yleisesti märkäsheivauksessa aika arvostettu merkki. Taitaa olla vaan vähän hintavampaa kuin esim Proraso, jonka takia Proraso juuri valkkautunu itellä arkimerkiks. Mutta nyt kun muistu mieleen, niin pitänee lisätä seuraavaan Amazon-tilaukseen TOBSin joku purkki messiin :tup:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kasvatinpa parran. Tai itsestäänhän tuo kasvoi kun antoi. Tämähän ei kuitenkaan tarkoita parranajon loppumista, kun pitää siistiä rajoja ja tasoittaa partaa. Hommaa on melkein yhtä paljon. Yllärinä tuli karvojen nopea kuivuminen, johon hommasin avuksi partaöljyä. Ostin vain jonkin satunnaisen marketista löytyneen putelin, mutta se oli virhe. Haisee nimittäin tasan samalta kuin Off!-hyttysmyrkky.

Ellei tykkää haista telttaretkeltä, suosittelen välttämään tätä: benecos partaöljy for men only 30ml - Prisma verkkokauppa

Pistin tilaukseen Bluebeards Revenge -öljyä. Ainakin saman sarjan ajovoide oli erittäin miellyttävän tuoksuista.
Partaöljy Classic Blend
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 691
Pistin tilaukseen Bluebeards Revenge -öljyä. Ainakin saman sarjan ajovoide oli erittäin miellyttävän tuoksuista.
Partaöljy Classic Blend
Nämä kotimaiset tuntuu omaan partavärkkiin sopivan kuin nyrkki silmään:
Ahma Beard Products

Haju maun mukaan; emäntä tykkää Vivid Woodlandista, joten sillä mennään. Loput pois Philipsillä (10+v ikää, alkuperäiset terät - kestää hyvin kun ei ajale muuta kuin "neckbeardit" välillä pois :D ).
 
Pitääpä laittaa kokeiluun seuraavaksi, tokihan kotimaista pitää suosia. "Seuraavaksi" lienee vuoden päästä, 50 ml purkki 3 tippaa päivässä tai harvemmin taitaa kestää muutaman hetken.

Kusti polkaisi Bluebeardin öljyn jo käyttäjälleen ja varsin toimivaa tavaraa tuntuu olevan. Levisi helposti, lopetti pistelyn välittömästi ja tuoksuu miellyttävältä. Ei kylläkään samalla tavalla hedelmäiseltä kuin ajovoide, vaan enemmän perinteiseltä partavedeltä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Tuli hommattua tuo Supply single edge aloituspaketti. Entistä kokemusta höylistä vähän Gillette Fusionista.
Muutama päivä meni ennen kuin tajusin että Supplyssa terä on siinä päässä eikä ikäänkuin sivulla niinkuin Gillettessä. Vielä ei ole saanut samalle vaivattomuusasteelle kuin Fusionissa, mutta aika lähellä jo. Kirvelyähän siinä on tietenkin vähemmän.

Hifistelin myös ja tilasin amazonista The Chairman Luxury Shaving Bowl kun tuo pinta näytti tehokkaalta vaahdottamiseen. Ja sitä se onkin.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Ahmaa ja muutakin partahommelia tuli paketissa. Kyllä nyt kelpaa tuoksua.
 
Javaq

ſ ɐ ʌ ɐ b
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 177
Suositelkaa partatrimmeriä, jossa akku ja tehot oikeasti riittävät?

Nykyinen (OBH Nordica) ja edeltävä (Remington) ovat olleet todella heikkoja esityksiä. Akku hyytyy jo alkumetreillä eikä suorallakaan virralla tehot riitä.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Täällä Braun series5 ja Series9 vuoden kahden sisään ostettuja . EI noissa mitään eroa muuta kun kalliimpi aavistuksen värinättömpi,..ei mitään merkitystä. Ajotulos aivan identtinen. Toisessa on pesutelakka ja on ihan hyvä. Ottanut aina säiliön pesun jälkeen pois ja korkit kiinni ,niin ei haihdu.
Joskus oli 3 sarjalainen ja tehnyt sillä mitään, eli oman kokemuksen pohjalta Braun series5 paras hintalaatusuhde, taisin omastani pari vuotta sitten maksaa tuon puhdistusaseman kera 99e.
Oman Remingtonin(trimmeri) akkutehonkesto taas ollut aivan loistava.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Onkos tosta Philipsin Onebladesta ollu jo juttua? Sattumalta törmäsin youtubessa johki arvosteluvideoon ja katoin heti perään muutaman ja tuntuu olevan ihan kohtalaisen kehuttu kapistus.
Liekö "lyhintä" ajoa mitä sähkövehkeellä mahtaa saada? Mukana vissiin ihan pätevät trimmauskammat ja soveltuu koko kropan karvojen tuunailuun.

En oo viel jaksanu selvitellä, että mistä saa halvimmalla vaihtoterät että mikähän mahtais olla realistinen vuosikulu tolla vermeksellä, mutta kummasti alkanut houkuttamaan. Silti jarrut vähän pohjassa, kun vehjettä sun toista elämän aikana tullu ostettua ja kaikki loppupeleissä enempivähempi huonoja, niin tänä epämaterialismin aikoina 40 euron ostoskin tekee mieli tutkia läpipuhki ennen ostoa..
 
Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Oneplade ei ole hätäisen ihmisen ratkaisu. Leikka hyvin irtikarvat ja "pulisongin". Vaihtoteriä ei saa vielä järkevään hintaan, koneha ei sinänsä maksa mitään. Pilihipis 9000-sarjan kaverina.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
94
Onkos tosta Philipsin Onebladesta ollu jo juttua? Sattumalta törmäsin youtubessa johki arvosteluvideoon ja katoin heti perään muutaman ja tuntuu olevan ihan kohtalaisen kehuttu kapistus.
Liekö "lyhintä" ajoa mitä sähkövehkeellä mahtaa saada? Mukana vissiin ihan pätevät trimmauskammat ja soveltuu koko kropan karvojen tuunailuun.

En oo viel jaksanu selvitellä, että mistä saa halvimmalla vaihtoterät että mikähän mahtais olla realistinen vuosikulu tolla vermeksellä, mutta kummasti alkanut houkuttamaan. Silti jarrut vähän pohjassa, kun vehjettä sun toista elämän aikana tullu ostettua ja kaikki loppupeleissä enempivähempi huonoja, niin tänä epämaterialismin aikoina 40 euron ostoskin tekee mieli tutkia läpipuhki ennen ostoa..
Mun mielestä loistava laite. Saa leikattua hyvin lyhyeksi parran ilman isompaa ihon ärtyisyyttä ja itsellä on se malli missä voi säätää millä mitalla haluaa leikata. Saa nopeasti pidettyä yllä sen mittaista sänkeä kuin haluaa.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Liekö "lyhintä" ajoa mitä sähkövehkeellä mahtaa saada?
Ei pärjää oikealle parranajokoneelle helppoudessa eikä nopeudessa, eikä leikkuu pituudessa. Trimmaamiseen ihan hyvä laite, mutta varsinaiseen parranajoon sitten oikea laite.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Onkos tosta Philipsin Onebladesta ollu jo juttua? Sattumalta törmäsin youtubessa johki arvosteluvideoon ja katoin heti perään muutaman ja tuntuu olevan ihan kohtalaisen kehuttu kapistus.
Liekö "lyhintä" ajoa mitä sähkövehkeellä mahtaa saada? Mukana vissiin ihan pätevät trimmauskammat ja soveltuu koko kropan karvojen tuunailuun.

En oo viel jaksanu selvitellä, että mistä saa halvimmalla vaihtoterät että mikähän mahtais olla realistinen vuosikulu tolla vermeksellä, mutta kummasti alkanut houkuttamaan. Silti jarrut vähän pohjassa, kun vehjettä sun toista elämän aikana tullu ostettua ja kaikki loppupeleissä enempivähempi huonoja, niin tänä epämaterialismin aikoina 40 euron ostoskin tekee mieli tutkia läpipuhki ennen ostoa..
Aiemmin vastailin ja olen edelleen samaa mieltä itseni kanssa: muuten ihan pätevä vehje pienen sängen pitämiseen, mutta karvat lentelevät leikatessa kaikkialle. Normaalit sähkökoneet raastavat ihoa enemmän tai vähemmän, mutta tuolla selviää ilman ärsytystä. Jos siis ei välitä täysin sileästä ihosta, niin ihan hyvä peli. Suosittelen käyttämään suihkukaapissa tai muussa rajatun kokoisessa vesipestävässä tilassa.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
286
Onebladea tullut nyt puolisen vuotta käytettyä. Itse ajan 7 millin sängen sillä. Paras leikkuutulos tulee kun leikattavaa sänkeä ei ole kauhean montaa milliä. Toki pidemmänkin sillä joten kuten saa leikattua, mutta joutuu ajamaan kauemmin. Myös sängen rajojen siistiminen onnistuu sillä hyvin. Ja mitä muihin ihokarvoihin tulee niin ainakin pidempien kainalokarvojen lyhentämiseen laite ei sovellu. Perinteinen hiustenleikkuukone vie Onebladea siinä hommassa 6-0. Akunkestosta pitää antaa iso plussa. Puolen vuoden aikana olen ladannut trimmeriä kaksi tai kolme kertaa. Ajokertoja ei tosin ole kuin kerran tai kaksi viikossa.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Kiitos vastauksista. Musta tuntuu, että empiminen hankkimisen suhteen jatkuu :) Pitää maistatella.
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
Ja korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin, mutta oneblade on periaatteessa toiminnaltaan sama kuin partakoneen sivusta nousevan trimmerin, eli sellaiset leikkaavat terät. Se kohta joka partahöylässä ajaa on pelkkä koristelevy onebladessa. Tuosta voipi minusta päätellä, että jälki ei voi olla niin sileää, mutta rajaukseen oivallinen peli.
 
Juuri näin. Onebladessa se trimmeriterä on kummassakin päässä, muuten ei juurikaan eroa partakoneen trimmeristä. Vähän tiheämpi hammastus.
20200316_162050.jpg
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Joo ei kannata tiputtaa halpis-safety razoria. Pehmeää metallia on ja napsahtaa just ruuvin kohdalta :/
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Jos jollakin on Supply, niin mulla on ollut vertailussa Personnan ja Schickin terät.
Personnan terällä huono ajotuntuma; saattaa luulla että menee ihan hyvin sitten onkin ruopassut liian syvältä. Auts!
Schickillä on muutenkin mukavempaa ja sujuvampaa ajo, että aion jatkossa kyllä niitä käyttää, vaikka ne on vähän kalliimpia.
( Ja Schinkin terät pitää latoa toiseen koteloon kun niiden omassa ei ole sopivaa ohjainta.)
edit. Näyttää olevan loppuunmyyty tuolta tällä hetkellä.

Jambbos

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2019
Viestejä
139
Itse siirryin kaljuun runsaat kolme vuotta sitten ja ostin Braun Series 3 koneen puhdistustelakalla. Aiemmin olleita pyöriväteräisiä Philipsejä ei tullut ikävä, ku iho ei oikein kestä sitä.

Tuolla Braunilla leikkaan hiukset ja siistin naamaa parrankasvatuksen lomassa. Tuon ajon jälkeen sitten höylällä vielä sileäksi. Tämä siis Headlube tatinan kera ja "kaljukiiturilla", Dickiltä tilanneet varmaan tietävät tuotteet. Tämä siis 2-3 kertaa viikossa.

Hyvin on kone kestänyt, kerran vaihtanut teräverkon ja toki puhdistuskasetteja menee, mutta meno on kuin uudella joka ajo.

Jossain vaiheessa ehkä päivittää koneen tuoreempaan Brauniin, sopivat ainakin itselle.
 
Liittynyt
27.08.2017
Viestejä
180
Mulla n. 2 vko Panasonicilla ajoja nyt takana ja olen edelleen tyytyväinen. Ällistyttävän hyvää jälkeä tulee kun malttaa sen n. 2-3 min ajaa huolellisesti ylös-alas ja vähän sivusuunnassakin. Ihoärsytyksiä ei ole enemmin ollut, ajoipa sitten kuivana tai märkänä. Putsaaminen on n. minuutin homma, kerran viikossa olen tehnyt ja öljyäminen mukana tulevalla öljyllä samalla kertaa. Ohjeen mukainen puhdistaminen toimii hyvin, pikku luraus tavallista käsienpesusaippuaa teräverkolle ja huuhtelu hanan alla kone puhdistusmoodissa päällä ja sitten sama operaatio sisempien terien kanssa teräverkko irrotettuna. Tällä on parranjämät lähteneet koneen syövereistä. Akku riittää parin viikon ajoihin just hyvin.
Joidenkin kommenttien mukaan tuo Panasonicin akku kestää n. 3-4 vuotta ja sitä ennen teho alkaa jo hiipumaan, eikä kone enää leikkaa hyvin täydessäkään latingissa, vaikka uudet terät olisi asennettu. Ilmeisesti ei pyöritä teriä niin nopealla tahdilla enää. Mikäli näin, niin pitkä miinus, sillä ilmeisesti tuolla ei pysty ajamaan verkkovirralla? Tietysti uuden akun voi siihen ostaa muutamalla kympillä, mutta terätkin pitäisi uusia 1-2 vuoden välein, jotka nekin kustantaa 50-60 euroa (setti). Ihan halpaahan touhua tuo ei ole.

Seuraavalla sivulla löytyy enemmän akun kestosta, kommenttiosiossa: Panasonic Arc 5 vs Braun Series 9: Which One Is Better? • ShaverCheck

Muuten kyllä uskon, että on hyvä kone ja itsekin olen tässä harkinnut sen hankkimista.

Itse olen ajanut jo pitkän aikaa Braun 3:lla 3-4 päivän parran ensiksi lyhyemmäksi ja Gillette Fusion -terillä sitten sileäksi. Toimii ihan hyvin ja tulee halvaksi, mutta olisihan se tietysti kiva ajaa pelkällä partakoneella sileäksi, johon Braun 3 ei kyllä oikein kykene. Gilletten teriäkään en haluaisi enää ostaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
830
Kaikenlaista on tullut testailtua vuosien varrella märkänä ajavista koneista safety razoreihin. Oma iho ei kestä safety razorilla ajoa vaan alkaa vuotaa käytännössä välittömästi. Toistaiseksi parasta on ollut noi gilletten ylihintaiset 3-5 teräiset höylät. Kyselenkin nyt että mistä saisi halvemmalla vastaavaa tai mistä saisi noita teriä halvemmalla, ulkomailta?
Kiitos.
 
Kumma että iho kestää 5 terää kerralla mutta ei yhtä. Terää ei tulisi painaa juuri yhtään SE höylällä. Shaveclubilla on kait blade sampler pussi -valikoima teriä- josta voi kokeilla mikä sopii.
 
Ja vielä 5 äärimmäisen tylsää terää, jotka lähinnä repivät leikkaamisen sijaan. Veikkaan, että ongelmana on ollut väärä ajokulma, jolloin terä raastaa ihoa. Muoviterien ainoa hyvä puoli on terän asettuminen itsekseen sopivaan kulmaan. Toisaalta esimerkiksi tuolla Mühle R89:llä, joka kaapista löytyy, osuu terä oikeaan kulmaan ihan vain pitämällä höylää niin, että kamman ylä- ja alaosa osuvat naamaan yhtäaikaa.

Ostin vaimollekin lahjaksi oikein söpön ruusukullan värisen R89:n. Tuo on kun joillekin hajusteille allerginen ja naisväen liukasteliuskoilla varustetut höylät tuntuvat aiheuttavan reaktioita. Ensin meinasi että iik apua ei uskalla käyttää, vaan jokin aika sitten näin, että loput muovihöylät oli nostettu kaapista roskikseen :cool:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
830
Tekniikka se varmaan on suurimmaksi osaksi mikä kusee, en vain ole oppinut kuokalla ajamaan vaikka miten on koittanut treenailla. Tai sitten vain koettaa höylätä liian sileäksi joka kerta. Ongelma olisi melkein täysin poissa jos jättäisi ajelut aina vain myötäkarvaan ajeluun eikä vetäisi toista kiekkaa vastakarvaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom