• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 264
Laittamasi diagrammit eivät selitetekstien mukaan kerro pettämisestä.
Lähde: FINSEX: Uskollisuus lisääntyy

Lopusta mielenkiintoinen lainaus @Erkki_erikeepperi
Kun vertaa nykyisen parisuhteensa aikana ulkopuolisia suhteita solmineita miehiä ja naisia, niin naisten kokemusten taustalla oli miehiä useammin se, että heillä oli ollut useammin itsetyydytystä ja he olivat olleet tyytymättömämpiä seksielämäänsä. He raportoivat myös miehiä useammin kumppaninsa halun puutteesta ja parisuhteensa koskettelun ja seksistä puhumisen vähäisyydestä.

Miehillä taas taustalla oli naisia useammin lukumääräisesti runsaammat aiemmat seksisuhteet ja toiveet suuremmasta seksin määrästä nykyisessä parisuhteessa. Tilapäisiä ulkopuolisia suhteita solmineista miehistä joka neljäs oli lisäksi ainakin joskus maksanut seksistä. Naisia tällaiset suhteet eivät olleet kiinnostaneet.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 554
Meillä on 40 000 ukrainalaista ei-asevelvollista maassa oleskelemassa, eli oletettavasti sukupuolijakauma on nyt tasoittunut mukavasti parin ketjun vakionimimerkin toivomaan suuntaan.

Ai niin. Unohtui, että näille kelpaavat vain nuoret, hoikat, kauniit, naapurintyttömäiset kokemattomat naiset. Ja kun omat rahkeet eivät riitä tällaista saamaan, niin vika on "markkinoissa".
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 478
Perus vastaus naisvihaiselta mieheltä...
Täällä on kyllä ollut vähän sen oloisia viestejä että niissä on jotain sen suuntaista näkyvissä, mutta että tuo lainaamasi, eli se että vikaa voisi olla jossain muussakin kuin itsessä olisi naisvihaa? Mistä sää oikein revit näitä? :facepalm:

Ai niin. Unohtui, että näille kelpaavat vain nuoret, hoikat, kauniit, naapurintyttömäiset kokemattomat naiset. Ja kun omat rahkeet eivät riitä tällaista saamaan, niin vika on "markkinoissa".
Riippuu ihmisestä. Onhan täällä ollut outoja viestejä parin sivun sisällä, mutta yleensä noin ei ole nettitrollit pois lukien.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Täällä on kyllä ollut vähän sen oloisia viestejä että niissä on jotain sen suuntaista näkyvissä, mutta että tuo lainaamasi, eli se että vikaa voisi olla jossain muussakin kuin itsessä olisi naisvihaa? Mistä sää oikein revit näitä? :facepalm:
Lähinnä sitä että kuinka paljon kyseinen nimimerkki täällä mollaa naisia kuinka ovat rumia, lihavia tai muuten vain ei haluttavia ja samassa lauseessa syyttää naisia siitä että he vääristävät treffimarkkinoita ja se johtaa siihen ettei miehille löydy naisia...

Totta kai löytyy myös naisia ketkä käyttää ulkonäköään ja asemaansa yhteiskunnassa omien etujen ajamiseen muiden tunteista välittämättä, mutta uskallan väittää että kukaan tämän palstan miehestä ei ole niin haluttava/rikas että koskaan sellaiseen törmäisi, edes tinderissä.

Suurin osa tuolla ulkomaailmassa on täysin normaaleita naisia ketkä haluaa luotettavan ja turvallisen miehen, ei mitään valittajaa joka halveksii muita ja katkeroituu mitä ihmeellisimmistä asioista jotka ei edes kohdistu henkilöön itseensä.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 593
Nyt löysin mahtavan dokumenttipätkän, joka hyvin kertoo mikä on homman nimi deittimaailmassa.. ;)

PS. Muija on niin nätti ja kireä, että tuollaisia ei Suomessa ole varmaan enää olemassakaan. Maistuis varmaan mullekin. Mmmmm mmmmm mmmmm.

Itselleni tulee lähinnä tämä pätkä mieleen mikä kuvaa kohtuullisen hyvin tapahtumia mitä näkee aika paljon baareissa:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 919
1675673395874.png

Alle 45 vuotiaat miehet saavat harvemmin kuin ennen ja naisilla raja on 55. Miehillä huippu on 45 vuotiaana, naisilla 18-24 vuotiaana. Yli 25 vuotias mies saa useammin kuin nainen. Muut tutkimukset ovat sanoneet että vanhemmat naiset haluavat enemmän.
" TUTKIMUSPROFESSORI Osmo Kontula kuvailee suomalaisten yhdyntämäärissä 1970-luvulta lähtien tapahtunutta pudotusta hurjaksi ja pitää trendiä valitettavana niin miesten kuin naisten hyvinvoinnin kannalta. "
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Ei oikein tule keskustelusta valmista, kun jotenkin aina ymmärretään väärin, mitä yritetään sanoa. On ihan erilaista argumentoida lopputuloksen (tavalliset ihmiset pariutuu) ja mahdollisuuden (pariutuminen on haasteellisempaa kuin aiemmin) kautta.

Vaikka osa kirjoitteleekin aika raflaavasti ei tässä nyt kukaan ole väittämässä, että vika on vain toisessa sukupuolessa ja itse ei tarvitsisi tehdä mitään. Pointti kun nimenomaan on, että miesten täytyy tehdä koko ajan entistä enemmän markkina-arvonsa eteen, että ylipäänsä on realistisia mahdollisuuksia pariutumiseen. Vaikeaa tuota todennäköisyyttä on absoluuttisesti mitata, kun tuurillakin on osuutensa, mutta trendin pitäisi olla täysin selvä ja sitä ainakin itse yritän alleviivata.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951

Alle 45 vuotiaat miehet saavat harvemmin kuin ennen ja naisilla raja on 55. Miehillä huippu on 45 vuotiaana, naisilla 18-24 vuotiaana. Yli 25 vuotias mies saa useammin kuin nainen. Muut tutkimukset ovat sanoneet että vanhemmat naiset haluavat enemmän.
" TUTKIMUSPROFESSORI Osmo Kontula kuvailee suomalaisten yhdyntämäärissä 1970-luvulta lähtien tapahtunutta pudotusta hurjaksi ja pitää trendiä valitettavana niin miesten kuin naisten hyvinvoinnin kannalta. "
Tässäkin on otettava huomioon, että tuorein data on vuodelta 2015 ja se alkaa olla jo muinaishistoriaa. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja käppyrät voivat olla nyt jo ihan toisenlaiset taas. Mutta eivät parempaan suuntaan, se on varma.

Sanoisin, että miesten seksimäärät on tippuneet kautta linjan. Ehkä naistenkin, mutta ei siksi, että olisi vaikeaa saada. Vaan oikeastaan siksi, että on liiankin helppoa saada.. Ja kiinnostaa yhä vähemmän tästä ja muista syistä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Porno ja julkkikset ovat nostaneet miehillä odotukset epärealistisiksi. Joku peruspottunenä kuvittelee löytävänsä jonkun Margot Robbien vaimoksi, kun puhtaat vaatteet päällä, käy töissä eikä ylipainoakaan ole hirveästi. Tähtää ennemmin päihdeongelmattomaan Merviin ja ehkä sopiva puoliso joskus löytyykin.
 
Ei tämä teoria kyllä kuvasta lainkaan sitä, mitä yhteiskunnassa oikeasti tapahtuu. Varmasti yksilötasolla toikin voi joskus pitää paikkaansa, mutta pääasiassa ei.

Todellisuudessa tilanne on päinvastoin niin, että naiset kuvittelee saavansa kympin prinssin valkoisella ratsulla, koska saavat niin tolkuttomasti huomiota somessa ja alfa-tsädit voi joskus parruakin jakaa, vaikka nainen itse ei olisi laadullisesti mistään kotoisin. Ja toisaalta, heikkotasoinen nainen kyllä voikin saada aika hyvätasoisen miehen ihan oikeastikin näin päivinä, koska markkinatilanne on mitä on.

Hyvin paljon on miehiä, jotka eivät saa lainkaan, eikä ole varaa valita lainkaan.

Ja vielä mitä sun teoriaan tulee, niin jos edes katukuvassa ei näe tuollaisia todellisia laatunaisia juuri lainkaan missään, tai ainakin jokaista kohti on 100 perusläskipossua, niin mistäköhän tämä pottunenämies kuvittelee, että tuollaisia laatunaisia voisi edes teoriassa saada? Ei miehet nyt varmaan oikeasti ihan niin naiveja ole. Ja Siperia on opettanut meistä jokaista ihan riittävästi. Kyllä me tiedetään, mitkä on markkinoiden realiteetit.

Itse olen pärjännyt naisten kanssa sen verran kohtuuhyvin, että mulla on siinä mielessä jopa aihetta ajatella, että miksei sama voisi jatkua tulevaisuudessakin. Mutta en ajattele, koska näkeehän sen nyt Erkkikin, että ajat on muuttuneet. Ei mitään laatupimuja enää ole, ja ne mitä on, niin niillä on ihan eri meininki ja kuviot kuin vielä joitakin vuosia sitten. Ei ne enää jaa helppoa pesää random-Erkeille tai juuri kenellekään.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
240
Sen verran tökin tätä melko kuohkeaa ketjua, että tuota noin...

Avoin, rehellinen ja empaattinen sekä kummankin osapuolen tarpeita ja rajoja kunnioittava lähestyminen on ainakin itseäni palvellut hyvin. Psykologinen prosessi tai tunnetyö on ollut avain siihen että olen päätynyt ajan myötä itse valitsemaan syvällisemmin täyttäviä suhteita ja kuvioita.

Aina välillä on ollut jotakin tapailua tai muuta säätöä jonkun epävakaaksi osoittautuvan kanssa, mutta hahmotan kokonaisuuden enkä ole katkeroitunut niistä vaan jatkanut omaan suuntaani. Olen varsin hyvässä parisuhteessa mutta jos olisin sinkku niin en jaksaisi edes alkaa tapailemaan ketään kenellä on kovasti vanhanaikaisia romantisoituja odotuksia tai semmoista kuka ei olisi tehnyt tunnetyötä ja prosessoinut asioitaan jo jonkun verran ja kuka ei varsinkaan ottaisi vastuuta käytöksestään ja haluaisi parantaa käytöstään.

Meillä kaikilla on kolhuja, traumoja ja paskoja ajatusmalleja. Vain osa alkaa kohdata ja purkaa niitä. Niiden käsittely on kivuliasta mutta mulle ainakin välttämätöntä. Olin ennen prosessini alkua hiljaa tyytymätön elämääni. Prosessini myötä olen ollut pääasiassa onnellinen ja tyytyväinen vaikka elämä on heittänyt väliä ripulia niskaan ihan huolella. Suosittelen lämmöllä.
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Ihmettelen myös suuresti millaisessa pullossa täytyy elää, ettei ole huomannut miten markkinat ja koko yhteiskunta on kääntynyt naisiin päin.

Meillä nyt sattuu olemaan naishallitus, ja nais-pääministeri joka on töhöillyt siihen malliin missä mies olisi saanut lähteä aikapäiviä sitten...sattumoisin miesten asiat on siellä listan perällä.
 
Tää ei kuitenkaan taida liittyä pariutumisen haasteisiin?
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Jotkut varmaan ottaneet mallia Andrew Tate yms "Alpha" miehistä. Lisäksi kirjahyllyssä kirja miten saada naisia. Sitten ihmetellään kun ollaankin yksin.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 919
Naista varmaan kiinnostaa jonkun random betamiehen mielipiteet niinku ihan vitusti, tirsk tirsk.
Enemmän kuin alphan mutta he tykkäävät enemmän kypsemmistä versioista jotka eivät ole keskeneräisiä. Ehkä joku release candinate voi kelvata nuoremmille mutta parhaissa on jo fixejä alla useampi, ehkä jopa lisäominaisuuksia.
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
En yhtään ihmettele jos sinulla on vähän pariutumisessa haasteita kun ulosantia katselee. Sinällään kyllä olet ihan oikeassa langassa.
Ja lisää ad hominemia. Kuka sanoi et minulla on haasteita?

Koko keskustelua leimaava piirre tuntuu olevan että lukemattomia naisia kaataneet panomiehet toteavat kuinka miehillä on nykyään vaikempaa syystä n+1, ja yhden naisen tohvelisankarit taas ovat eri mieltä.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 683
Ihmettelen myös suuresti millaisessa pullossa täytyy elää, ettei ole huomannut miten markkinat ja koko yhteiskunta on kääntynyt naisiin päin.

Meillä nyt sattuu olemaan naishallitus, ja nais-pääministeri joka on töhöillyt siihen malliin missä mies olisi saanut lähteä aikapäiviä sitten...sattumoisin miesten asiat on siellä listan perällä.
Hallituksen vika kun ei saa naista! Tää ketju on KULTAA. Ja sen voi myös sulkea, totuus on lopulta esillä.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 919
Ja lisää ad hominemia. Kuka sanoi et minulla on haasteita?

Koko keskustelua leimaava piirre tuntuu olevan että lukemattomia naisia kaataneet panomiehet toteavat kuinka miehillä on nykyään vaikempaa syystä n+1, ja yhden naisen tohvelisankarit taas ovat eri mieltä.
Tarkoitatko että miehillä ei ole vaikeuksia löytää parisuhdetta vaan vaikeudet liittyvät panoseuran etsimiseen? Vai että panomiehet eivät ole enää panomiehiä vaan yksinäisiä? Vai jotain kolmatta? Missä on mielestäsi ongelma?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 593
Ja lisää ad hominemia. Kuka sanoi et minulla on haasteita?

Koko keskustelua leimaava piirre tuntuu olevan että lukemattomia naisia kaataneet panomiehet toteavat kuinka miehillä on nykyään vaikempaa syystä n+1, ja yhden naisen tohvelisankarit taas ovat eri mieltä.
Taitaa olla enempikin haasteita. Se että entiset lukemattomia naisia kallistaneet panomiehet eivät enää saa alle 24 painoinoindeksin omaavia alle 20 vuotiaita naisia, että meillä oli nainen presidenttinä minkä jälkeen saatiin vielä nainen pääministeriksikin ja ne ovat sinusta syitä että miehen asema seurustelumarkkinoilla olisi huonontunut.

Samaan aikaan toteat kuitenkin että pidempiä parisuhteita suosivat "beta" miehet jotka kuitenkin selkeästi pariutuvat ja joille tunnut olevan katkera koska heillä ei samanlaisia ongelmia ole koska he eivät ole lukemattomia naisia kaataneet vaan pariutuvat pidemmäksi aikaa kerrallaan tai jopa menevät lisääntymään ja solmimaan liittoja eivät vaan ymmärrä miksi Suomeen pitäisi saada bordelleja ja lisää naispuoleisia pakolaisia niitä täyttämään ja "seurustelu" materiaaliksi alpha uroksille.

Luonnollisesti kun luet tämän et huomaa miksi sinulla olisi haasteita tai että maailman kehitys olisi mennyt parempaan tai edes luonnolliseen suuntaan kun vanhentunut "alpha" panomies ei enää saa nuoria opiskelija tyttöjä samaan malliin kuin ennen ja samaan aikaan ne "beta" miehet edelleen pariutuvat ja pysyvät suhteissa pidempään... Vielä kehtaavat puhua naisille ja ystävystyä näiden kanssa toisin kuin alpha miesten. Niin on maailma muuttunut ja se on selkeästi hallituksen vika. :og:
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Koko keskustelua leimaava piirre tuntuu olevan että lukemattomia naisia kaataneet panomiehet toteavat kuinka miehillä on nykyään vaikempaa syystä n+1, ja yhden naisen tohvelisankarit taas ovat eri mieltä.
Haluaisitko eritellä ketkä tässä triidissä edustavat tätä kaikenkokenutta panomiesosastoa?
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Keskusteluun siis pitää osallistua disclaimer: olen saanut naisia ja saan naisia vieläkin, koska n+1 syytä, mutta olen silti huomannut kuinka miehillä on nykyään vaikeampaa koska n+1 syytä.

Olen myös huomannut omasta menestyksestä huolimatta kuinka Suomella kansakuntana menee aikaisempaa huonommin, nyt vaan kaikki incelit ja keyboard-warriorit lyömää luuserin leimaa otsaan siis. :D
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Tarkoitatko että miehillä ei ole vaikeuksia löytää parisuhdetta vaan vaikeudet liittyvät panoseuran etsimiseen? Vai että panomiehet eivät ole enää panomiehiä vaan yksinäisiä? Vai jotain kolmatta? Missä on mielestäsi ongelma?
Miehet joutuvat panostamaan entistä enemmän ja saavat vähemmän, koska kalteva pinta naisten suuntaan. Miesten kasvava incel-epidemia ja syntyvyys-tilaston romahdus hyvinä esimerkkeinä seurauksista.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Istuvan hallituksen ministereiden sukupuoli ei kyllä yleiseen pariutumiseen liity mitenkään. Ehkä yritit sanoa, että politiikalla voitaisiin vaikuttaa pariutumismarkkinoihin, mutta se nyt on yhtä erikoinen töräys, kun kuitenkin puhutaan ihmisten vapaavalintaisesta kanssakäymisestä.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 193
Miehenä on herkästi altavastaajana koska kommunikaatio on niin keskeinen osa parisuhteita ja pariutumista ja siinä miehet keskimäärin ovat heikompia kuin naiset. Sitä kommunikaatiotaitoa toki voi eri tavoin harjoitella ja luultavasti melkein kuka tahansa siinä pystyy riittävällä vaivalla kehittymään vaikka 10 tonnia kuussa tienaavan puhelinmyyjän tasolle. Mutta se tosiaan vaatii aika paljon työtä ja varsinkin jos ei sitä kommikaatiotaidon kehittämistä tunne muuten tarvitsevansa koodatessa tai metsäkoneen hytissä, niin se voi kyllä jäädä tekemättä.

Ja kun naisetkin nykyään saattaa omata enemmän omanarvontuntoa kuin varsinaista substanssia, niin se vaiva voi sitten loppujen lopuksi tuntua vähän turhaan nähdyltä... Mutta aktiivisella ja aikaa käyttävällä panostamisella (masterclass, youtube, ihan livekurssit yms yms) mies kyllä pystyy muuttamaan itsensä sellaiseksi että pariutuminen onnistuu, toinen asia on sitten se, kannattaako se.

Itsensä kehittäminen kyllä aina kannattaa, mutta toki kannattaa kehittää sellaiseen suuntaan jonka itse näkee olennaiseksi. Toki itse sanoisin että se että on kohtuullisessa fyysisessä kunnossa ja osaa mahdollisimman hyvin kommunikoida ihmisten kanssa tekee elämästä esim. näin nelikymppisenä yleisesti mukavampaa kuin se vaihtoehto että jättää sekä kropan että mielen mahdollisimman vähälle huollolle.
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Istuvan hallituksen ministereiden sukupuoli ei kyllä yleiseen pariutumiseen liity mitenkään. Ehkä yritit sanoa, että politiikalla voitaisiin vaikuttaa pariutumismarkkinoihin, mutta se nyt on yhtä erikoinen töräys, kun kuitenkin puhutaan ihmisten vapaavalintaisesta kanssakäymisestä.
Miten ihmeessä politiikka ei liittyisi pariutumismarkkinoihin, erityisesti kun hallitus on tuonut lisää miehiä populaatioon vuosikaudet?

Se siis sun mielestä ei kerro mistään mitään että nainen saa töhöillä julkisessa virassa potenssiin 10 vs mies?
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 919
Miehet joutuvat panostamaan entistä enemmän ja saavat vähemmän, koska kalteva pinta naisten suuntaan. Miesten kasvava incel-epidemia ja syntyvyys-tilaston romahdus hyvinä esimerkkeinä seurauksista.
Syntyvyydessä ihan muut syyt, seksi ja parisuhde ei nykyään johda automaattisesti lapsiin. Jostain saattaisi saada tilastot onko nykyisin edes oikeasti vaikeampaa vai saako saamattomat vied/stinsä somen myötä laajempaan tietoisuuteen. Syynä voi olla myös seksihalujen molemminpuolinen tippuminen. Ehkä pelit ja some koukuttavat enemmän?

Veikkaan kuitenkin että alpha/beta asenne ei johda mihinkään. Ei kukaan ennen niitä ajatellut ja nykyäänkin taitaa ne jotka eivät pelikirjaa käytä pärjätä paremmin. Hyvin saa vaikka ei osallistu peleihin. Ei tarvitse yrittää olla hyvä mies, sen kun on hyvä ihminen.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 919
Miten ihmeessä politiikka ei liittyisi pariutumismarkkinoihin, erityisesti kun hallitus on tuonut lisää miehiä populaatioon vuosikaudet?
Eipä maahanmuutto näy merkittävästi käppyrässä, sota sen sijaan näkyy kun miehiä kuoli. Nyt taisi tulla ukrainalaisia naisia paljon mutta tuskin sekään näkyy Suomen mittakaavassa.

Jälkimmäisen väitteen jätin lainaamatta kun ei se pariutumiseen vaikuta. Seksuaalirikoslakien kiristyminen voi vaikuttaa joillakin mutta sen osalta kokonaisuus on parempi nyt.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Miten ihmeessä politiikka ei liittyisi pariutumismarkkinoihin, erityisesti kun hallitus on tuonut lisää miehiä populaatioon vuosikaudet?
Tarkoitin siis sitä, että ei politiikkaa olla tehty tai olla tekemässä siitä vinkkelistä, että parisuhdemarkkinat pysyisivät miesten osalta mahdollisimman edullisina, kun kuitenkin jokainen itse päättää, kenen kanssa haluaa pariutua tai pariutuuko ollenkaan.

Se siis sun mielestä ei kerro mistään mitään että nainen saa töhöillä julkisessa virassa potenssiin 10 vs mies?
Kertoo toki jostain, mutta ei liity ketjun aiheeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Taitaa olla enempikin haasteita. Se että entiset lukemattomia naisia kallistaneet panomiehet eivät enää saa alle 24 painoinoindeksin omaavia alle 20 vuotiaita naisia, että meillä oli nainen presidenttinä minkä jälkeen saatiin vielä nainen pääministeriksikin ja ne ovat sinusta syitä että miehen asema seurustelumarkkinoilla olisi huonontunut.

Samaan aikaan toteat kuitenkin että pidempiä parisuhteita suosivat "beta" miehet jotka kuitenkin selkeästi pariutuvat ja joille tunnut olevan katkera koska heillä ei samanlaisia ongelmia ole koska he eivät ole lukemattomia naisia kaataneet vaan pariutuvat pidemmäksi aikaa kerrallaan tai jopa menevät lisääntymään ja solmimaan liittoja eivät vaan ymmärrä miksi Suomeen pitäisi saada bordelleja ja lisää naispuoleisia pakolaisia niitä täyttämään ja "seurustelu" materiaaliksi alpha uroksille.

Luonnollisesti kun luet tämän et huomaa miksi sinulla olisi haasteita tai että maailman kehitys olisi mennyt parempaan tai edes luonnolliseen suuntaan kun vanhentunut "alpha" panomies ei enää saa nuoria opiskelija tyttöjä samaan malliin kuin ennen ja samaan aikaan ne "beta" miehet edelleen pariutuvat ja pysyvät suhteissa pidempään... Vielä kehtaavat puhua naisille ja ystävystyä näiden kanssa toisin kuin alpha miesten. Niin on maailma muuttunut ja se on selkeästi hallituksen vika. :og:
Legendaarinen määrä ad hominemia ja sanojen suuhun laittamista yhteen postaukseen. Ehkä projektoit omaa katkeruuttasi minuun, mene ja tiedä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Syntyvyydessä ihan muut syyt, seksi ja parisuhde ei nykyään johda automaattisesti lapsiin. Jostain saattaisi saada tilastot onko nykyisin edes oikeasti vaikeampaa vai saako saamattomat
On globaali ilmiö, että naisen aseman parantuminen johtaa syntyvyyden vähenemiseen.

Ehkä Suomessa näkyy se, että äärifeminismi johtaa syntyvyyden äärimmäiseen vähenemiseen...

Suomessa naisen asema on paras maailmassa. Sillä on seurauksensa.

Aika kamalaa muuten, jos tosiaan joskus tulevaisuudessa käy niin, että tyyliin kaikissa ikäluokissa on enemmän miehiä kuin naisia. "Kissan päivät" ei koita miehille enää seniori-iässäkään...

Pillusta on tulossa kovaa vauhtia harvojen huvi, paremman väen huvitus. Tavismiehellä tuskin on varaa edes ilotyttöön tulevaisuudessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 574

Toivottavasti tämä kommentti oli silkkaa sarkasmia. :D
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Tarkoitin siis sitä, että ei politiikkaa olla tehty tai olla tekemässä siitä vinkkelistä, että parisuhdemarkkinat pysyisivät miesten vinkkelistä mahdollisimman edullisina.
Eli tehdään siis tarkoituksella miehille epäedullista politiikkaa joka kuitenkaan ei vaikuta pariutumismarkkinoihin?
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Eli tehdään siis tarkoituksella miehille epäedullista politiikkaa joka kuitenkaan ei vaikuta pariutumismarkkinoihin?
Kun ei nimenomaan tehdä tarkoituksella. Ei pariutumismarkkinat ole kuulunut poliittiseen päätöksentekoon mitenkään, eikä pidäkkään.

Toisinpäin sanottuna jos maahanmuutto kiellettäisiin, niin ei sen tarkoitus ole se, että yritetään vaikeuttaa joittenkin haavetta ulkomaalaisesta kumppanista, vaikka niin siinä kuitenkin kävisi.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 593
Vinkki elämään: poliitikon ja naisen teot merkitsee enemmän kuin puheet
Eli kaikki meni perseelleen kun vuonna 2000 Tarja Halonen valittiin presidentiksi? Mutta sitten asiat ovat kääntyneet huomattavasti parempaan koska sen jälkeen on ollut vain miehiä?
Onneksemme Haavistosta ei tullut presidenttiä koska silloin perinteisten heteroparien elämä olisi muuttunut huomattavan hankaksi?

Vai mitä tarkoitat nyt sillä että poliitikot (kuten presidentit tai ministerit) nyt vaikuttavat pariutumiseen ihan konkreettisesti?
Tässä on hallitukset järjestyksessä:
Eli alussa pillua tuli ovista ja ikkunoista kiitos Svinhufvudin ja Nuorsuomalaisten hallituksen?
Missä vaiheessa alkoi homma mennä huonoksi? Kun ensimmäisen kerran nainen saapui hallitukseen vai vasta Tarja Halosen tultua presidentiksi? Vai ehkä jo vuodesta 1926? ( joulukuuta 1926 – 17. joulukuuta 1927. Hallituksen apulaissosiaaliministeri Miina Sillanpäästä tuli Suomen historian ensimmäinen naisministeri.)

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Kun ei nimenomaan tehdä tarkoituksella. Ei pariutumismarkkinat ole kuulunut poliittiseen päätöksentekoon mitenkään, eikä pidäkkään.
Kyllä kapuloita lyödään rattaisiin suoraan ja epäsuorasti koko ajan. Viimeeksi tämän vuoden alussa lainsäädäntö tiukentui sillä tavalla, että naisten härskistä vokottelusta tuli laitonta. Samoin raiskauslainsäädäntö muuttui suostumusperusteiseksi. Okei, nämä eivät ehkä ensikuulemalta paljon vaikuta tavallisen miehen seuraelämään, mutta kaikki vaikuttaa epäsuorasti kaikkeen. Sukupuolten välisestä vuorovaikutuksesta tehdään koko ajan kaikin tavoin hankalampaa ja kömpelömpää, ja etenkin tämä siis vaikuttaa miehiin.

Bordellit on ollut kielletty vuodesta kivi ja keppi. Laillista prostituutiota on kavennettu ja tiukennettu vuosien varrella siitä mitä se on joskus ollut. Eli tällä tavalla ihan suoraan vaikutetaan miesten seksielämään.

Vaikka olisi hyväkin asia, niin joka tapauksessa 15-kesäisten kanssa peuhaaminen on huomattavasti pahempi rikos nykyään kuin takavuosina. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toikin kohta vaikkei tavalliseen mieheen vaikuttaisi (toivottavasti) mitenkään suoraan, niin epäsuorasti sekin vaikuttaa, koska tuhmat pojat kenties jättää teinit enemmän rauhaan ja on samoilla markkinoilla tavallisten miesten kanssa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Maahanmuutossa on tietoisesti tai tiedostamatta suosittu viriilejä nuoria miehiä. Taas markkinatilanne heikkenee ihan jokaisen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Ihan hyvää pohdintaa. Olen eri mieltä siitä, että raiskauslainsäädännön muutos tai mainitsemasi "härskin vokottelun" kielto vaikuttaa kehenkään tietoisesti tai edes tiedostamatta. Menee saivarteluksi ja irti todellisuudesta, mutta tottakai absoluuttisesti jos mikään toiminta liittyen seksuaalisuuteen ei ole sanktioitu lainsäädännöllä tai edes sosiaalisesti, niin tämä "hyödyttää" miehiä.

Bordellit auki ehdottomasti, niitten kielto ei oikein pidä vettä nykypäivänä mielestäni ja tämä olisi yksi harvoista täysin tietoisesti poliittisista päätöksistä, joka voitaisiin tehdä.

Mitä maahanmuuttoon tulee niin epäsuorasti joo vaikuttaa, mutta asian suoraan korjaaminen nimenomaan ketjun aiheen näkökulmasta on melko hupaisa ajatus ja ei ole yhteensovitettavissa länsimaiseen liberaaliin ajatteluun. Sanoisin ennemmin, että maahanmuuttajamiehet ovat markkinoilla erittäin aktiivisia verrattuna maahanmuuttajanaisiin, joten on erittäin vaikea edes hypoteettisesti miettiä mitään sukupuolikiintiöitä, että vaikutus parisuhdemarkkinoihin pysyisi neutraalina.
 
Se, että tuodaan yhä uusia sääntöjä ja rangaistuksia ihmisten seuraelämään vaikuttaa negatiivisesti yleiseen ilmapiiriin vähän kuin murhista annettava kuolemantuomio.

Jos minäkin joudun jo pikku hiljaa miettimään, että millainen lähestyminen ja seksi on soveliasta ja millainen ei, ja etten vaan tee mitään virhettä, niin liian pitkälle on menty. Sananvapausasioiden kanssa ihan sama juttu.

Ihmisten kohtaaminen ei ole kovin luontevaa enää muutenkaan tänä päivänä, ja kaikki tällainen kiristyvä byrokratia sitä entisestään haittaa ja kiristää ilmapiiriä, vaikka juuri sinä et lähtökohtaisesti olisikaan mikään paha poika.

Suomeen tuleminen ei ole mikään ihmisoikeus. Se, että otamme kantaa siihen millaisia ihmisiä me tänne halutaan ottaa sopii oikein hyvin "liberaaliin ajatteluun".

Klassisen liberalismin näkökulmasta ihmiset on pääasiassa tervetulleita - mutta - ja tämä on iso mutta - elättävät itse itsensä eivätkä elä millään sosiaalietuuksilla. Pohjois-Amerikassa ja Australiassa onkin hieman tämänlainen meininki.

Nyt kuitenkin jos halutaan korjata Suomen vääristynyttä sukupuolijakaumaa ja syntyvyyttä, niin tänne nimenomaan kannattaisi tuoda nuoria naishenkilöitä (ei-muslimimaista). Se on ihan poliittinen valinta halutaanko ottaa vai ei. No ei haluta, koska feminismi ja cuckoldismi. (Nuoret naiset olisi lähtökohtaisesti win-win Suomen kansantaloudelle vaikka eläisivät osittain sosiaalituillakin. Jokainen pyöräyttää potentiaalisesti 2+ uutta veronmaksajaa, ja lisäksi kun otetaan hyvistä maista niin varmaan työllistyvätkin ihan hyvin. Sekä naiset että niiden lapset.)
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Miehiä syntyy enemmän, ja 2040-luvulla miehiä ja naisia ennustetaan olevan yhtä paljon. Myös lapsilla on yhtä monta isää ja äitiä, joten lasten määrän kannalta on yhdentekevää "otetaanko" naisia vai miehiä. Aika heikkoja keppihevosia nämä perustelut.

Harvoin kirjoittelun lukeminen täällä on aiheuttanut yhtä voimakkaita tunteita kuin tämä sinun. Olen todella hämmentynyt noista jutuista. Kommarivassarina (oikeistovihreä) tykkään tietysti matalalla kynnyksellä syyttää yhteiskuntaa yhdestä sun toisesta ongelmasta, mutta koska meillä on paitsi täysi vapaus niin hyvin tuetut mahdollisuudet valita oma asuinpaikkansa ja koulutustaustansa, ei tätä joidenkin alueellisesti kokemaa naisten puutetta voi millään pitää ongelmana johon tarvittaisiin poliittisia ratkaisuja, lukuunottamatta sitä partiarkaalisesta uskonnollisesta perinnöstämme periytyvää seksityön turhaa estelyä, joka vähentää miesten seksuaaliterveyttä.

Pariutuminen ja lisääntyminen on ihmislajille maailman helpoin ja luonnollisin asia. Toisin kuin työllistymisessä, sitä ei tarvitse mitenkään opetella vaan kaikki miehet ja naiset osaavat sen luonnostaan. Samoin kuin työllistymisessä, Alueellisesti voi päteä että ihan kaikki eivät voi pariutua. Mutta samoin kuin työllistymisessä, kun tarkastellaan yhden yksilön tilannetta niin se kyllä onnistuu aina.

Jos ei näytä siltä että pariutuminen onnistuisi meidän alfojen (lol) tapaan sellaisten kauniiden top 20% naisten kanssa joita tv:ssä, YouTuben algoritmeissa ja pornossa ainoastaan näytetään, niin sehän on sitten yksilön valinta pariutuuko muiden kanssa, vai onko pariutumatta ja ruikuttaa läskeistä ja elämän kovuudesta, ei yhteiskunnallinen ongelma.
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
tykkään tietysti matalalla kynnyksellä syyttää yhteiskuntaa yhdestä sun toisesta ongelmasta, mutta koska meillä on paitsi täysi vapaus niin hyvin tuetut mahdollisuudet valita oma asuinpaikkansa ja koulutustaustansa, ei tätä joidenkin alueellisesti kokemaa naisten puutetta voi millään pitää ongelmana johon tarvittaisiin poliittisia ratkaisuja
Niin valtio tukee miljardeilla kehitysmaita, työttömien asumista...mutta ei kuitenkaan valkoisen heteromiehen pariutumista. Ja jotkut kehtaavat väittää että tässä ei ole mitään politiikkaa takana. :D

Voidaan siis implisiittisesti johtaa että kehitysmaalainen tai suomalainen työtön on arvokkaampi asia kuin suomalaisen miehen pariutuminen.

Täysin poliittisia päätöksiä.
 
Red Wings

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
354
Jos ei näytä siltä että pariutuminen onnistuisi meidän alfojen (lol) tapaan sellaisten kauniiden top 20% naisten kanssa joita tv:ssä, YouTuben algoritmeissa ja pornossa ainoastaan näytetään, niin sehän on sitten yksilön valinta pariutuuko muiden kanssa, vai onko pariutumatta ja ruikuttaa läskeistä ja elämän kovuudesta, ei yhteiskunnallinen ongelma.
Tässä kohtaa suosittelisin kaiken veron maksun minimointia tai ideologista työttömyyttä. Veroja maksamalla tuet vain nykyisiä (sairaita) yhteiskuntarakenteita, jotka suoraan tai välillisesti tekevät miehestä arvottoman naisille.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 505
Viestejä
4 164 517
Jäsenet
70 417
Uusin jäsen
teboxi

Hinta.fi

Ylös Bottom