Paras virustorjunta/softapalomuuri?

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
Mitä katsoin, niin näyttäisi olevan kutakuinkin samanlaiset. EDIT: AV-Testillä ei tainnut olla ihan niin monipuolinen ja kattava testaus kuin AV-Comparativesillä.

Mutta eipä sillä väliä, koska pointti oli se, että miten tällaisia eri testejä voi pitää validin tiedon antajina jos tulokset heittelevät näin paljon testien suorittaneiden välillä? Eli, onko niin, että keskustelu näistä asioista värittyy sillä perusteella, että mihin testin tekijään sattuu luottamaan enemmän? Eipä anna oikein hedelmällistä pohjaa näistä asioista kirjoitteluun. Itse ainakin näin nyt havahduin tähän ja taidankin lopettaa näiden testien "kyttäämisen".
Tai sitten tuohon on niin paljon vaikuttavia tekijöitä, että ei oikein pysty edes täysin kattavasti tutkimaan ja ehkä siksi jokaisella tuntuu olevan huonoja kokemuksia näistä yleisestikkin hyviksi todetuista ohjelmistoista. Melekosta ajatuksenlentoa. No itse katsosin enemmän testien keskiarvoa mikäli on erilaisia tuloksia. Lisäksi mikäli jonkin ohjelmiston toiminnot eivät itsellä aiheuta ongelmia, niin miksi vaihtaa vaikka testi sanoisi mitä? (lukuunottamatta jos on kriittisiä tietoturvaongelmia tietenkin, mutta ei noissa tainnut missään olla)
 
RageDaddy

BANNATTU
BANNED
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Itsellä kokemus Kasperskystä, varmaankin lähemmäs 10 vuoden takaa. :) Silloin tuo oli koneen melkoiseen puuroon työntävä. Varsinkin kun uusi KIS ilmestyi, niin bugeja korjattiin pitkään, lähes seuraavan KIS [vuosiluku tähän] asti.

Kiinnostaisi tietää, vielä Kasperskyn Interner Securitiä vaivaa se, että uudessa versiossa on käyttöliittymä jälleen kerran muokattu "uuteen" uskoon?

Entä, hidastaako konetta? Tuossa edellisen viestin testistä sai sen kuvan ettei, mutta kuten minua usein, kiinnostaa ihan omakohtaiset arkiset kokemukset.

Ja huom, en siis arvostele Kasperskyä, vaan kiinnostaa ihan että missä ohjelma nykyään menee. Silloin todella kauan sitten, lopetin KISin käytön juuri siksi että se selvästi hidasti konetta. Ja uuden version asentaminen oli vaikeaa, piti poistaa erillisellä poistajalla, kun ei välttämättä tavallisella poistolla KIS saanut itseään pois. Ja uudessa versiossa jonkun tietyn asetuksen sijainti oli muutettu jonnekin ihan muualle. :D
Tästä ilmaisversiosta en kyllä löydä oikein mitään negatiivista sanottavaa, ei ainakaan hidasta konetta millään lailla ja netti toimii myös jökittelemättä vaikka tämä taitaa sivuja skannailla yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Lisäksi mikäli jonkin ohjelmiston toiminnot eivät itsellä aiheuta ongelmia, niin miksi vaihtaa vaikka testi sanoisi mitä?
Aivan. En niitä testejä olekaan seurannut sillä silmällä, että vaihtaisin jatkuvasti AV:ta. Itseasiassa, en ole tainnut yli 10 vuoteen vaihtaa. Vaikka muutaman kerran on tullut tilanne jossa jotkut ärsyttävät bugit/asiat AV:ssa on saaneet ajattelemaan vaihtoa, en ole siltikään vaihtanut. Ei ole ollut aikaa ja kiinnostusta alkaa opetella uutta AV:ta. Kun tietää miten oma AV toimii (tai pitäisi toimia) ja tuntee sen asetukset perinpohjin, niin vaikeaa on vaihtaminen. Ja kuitenkin siinä toisessa AV:ssa on omat bugit, toimintatavat ja asetukset jotka pitää oppia. Sellaisella AV:lla on tultu mentyä joka ei nyt tällä hetkellä ole ihan sitä "aatelia". Kunhan vaan pääsisi jo vaihtamaan Linuxiin.. vaikeaa hypätä sinne niin pitkän Windows-jakson jälkeen.. hankalaa on se, että joutuu luopumaan siitä kaikesta käyttöjärjestelmän tietämisestä ja osaamisesta joka kertynyt monien vuosi(kymmeni?)en aikana. Mulla kun on vielä se "ongelma", että pitää tietää "ihan kaikki" mitä mikäkin softa/os tekee, tosiaankin käyn aina KAIKKI asetukset läpi joka softasta jonka otan käyttöön. Vaatii kovasti aina tutkimista/opettelemista ja uuden OS:n opetteleminen on aika iso homma.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
106
Noista AV-testeistä yleisesti itse katson käytännössä kahta arvoa: havaittuja haittasoftia ja läpipäässeitä. Näistä valitsen esim. kolme parasta ja kokeilen - suosittelen samaa toimintaa muillekin. Tietysti sitten jos on jotain spesiaalitoiveita (tietyn tyyppinen käyttöliittymä tai käyttöperiaate), niin käyttää sitä kriteerinnä korottamaan listalla ylöspäin.
Yksi asia, mikä noissa performance-testeissä mättää on se, että rauta on monesti täysin erilaista, eli ei missään muotoa vertailukelpoista edellisen testin tai jonkun toisen tekemän testin kanssa. En muista mikä AV-testisaitti oli kyseessä, mutta vielä vuonna 2015 ajelivat P3:lla (!!!) testejä. Hieman heikosti toimi Win 7 jo alkujaankin sillä raudalla. Joo, antaa kuvan siitä, että mikä softista toimii ikivanhan raudan kanssa, vaan ei mitään todellista käyttökuvaa.

Lisäksi vaikuttaa toki sekin, että onko ajossa HDD (ja siitäkin, että onko hidasta vai nopeata) vaiko hyvä SSD. Paljon pieniä seikkoja, jotka vaikuttavat jopa ratkaisevissa määrin.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Edelleen kysyn ihan mielenkiinnosta, itsellä ei ole vuosiin ollut kuin Defender ja Windowsin oma palomuuri (aika ajoin olen tarkistellut eri työkaluilla konetta, takana edesmenneen Virustorjunta.netin fixarikoulutus). Olen kokenut että esim. selaimessa ennaltaehkäisy on tärkeämpää kuin joku IS paketti. Kuitenkin aika ajoin tulee mieleen, että jos ko. kikkareet eivät enää hidasta konetta (ja jopa Defender tuntuu olevan enemmän resursseja syövä, yllättävää[?]) niin ei kai yksi suojakerros välttämättä haitaksi olisi.

Sellainen kysymys tuli mieleen, että joko kokeiluversiot lähtevät kiltisti koneelta pois, vai onko tiedossa erillistä poisto-ohjelman ajoa ja rekisterin puukotusta? Rajataan vaikka Kasperskyn ja BitDefenderin IS ohjelmiin. :)
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107

Molemmilla on omat siivoustyökalunsa omien ohjelmistojen poistamiseen. Käytä niitä. :)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
Molemmilla on omat siivoustyökalunsa omien ohjelmistojen poistamiseen. Käytä niitä. :)
Aiemminhan parhaat poisto-ohjelmat löytyi aina kilpailevalta ohjelmistovalmistajalta :)
Mutta joo on ne tainnut parantua viimesen 10 vuoden sisällä aika paljon niiden omatkin uninstallerit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Yksi asia, mikä noissa performance-testeissä mättää on se, että rauta on monesti täysin erilaista, eli ei missään muotoa vertailukelpoista edellisen testin tai jonkun toisen tekemän testin kanssa.
Mutta eihän sen pitäisi vaikuttaa siihen kauheasti, että mihin sijoittuu testeissä? Eli siis suhteessa pitäisi listojen järjestykset olla kutakuinkin samansuuntaisia oli testikoneet nuhapumppuja tai vähän uudempia. Vaikeaa minun on ymmärtää aiemmin kirjoittamaani eroa Trend Micron performance-tuloksista minkään testiraudan erovaisuuden takia. Eli, että toisessa testissä on kärjessä ja toisessa aivan hännillä pahimpana hidastelijana. Testimetodit eivät käsittääkseni mitenkään kovin erilaiset ole olleet. Ja hyvät testien tekijätkin oletettavasti löytävät ihan itsekseen varmaan aika homogeeniset testimetodit kun kyseessä on aika geneerinen testi.

Lisäksi vaikuttaa toki sekin, että onko ajossa HDD (ja siitäkin, että onko hidasta vai nopeata) vaiko hyvä SSD.
Taitavat ajella HDD:llä, että tulee esille ongelmat.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 332
Itse asiassa SSD:llä ne erot vain kasvaa, kun tallennusmedia ei ole pullonkaulana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Hmm, tuohon en kyllä osaa sanoa mitään. Olisiko HDD:n valinta sitten seurausta siitä, että SSD:tä ei pysty suoraan "hallinnoimaan" tai "vakioimaan", eli siis SSD:n oma järjestelmäpiiri hoitaa levyn sisäisen toiminnan. AV-Comparatives kirjoittaa tekevänsä "After each run, the workstation was defragmented and rebooted six times".
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
Joo tuo vaan ei tule minulle oikealle alhaalle näkyviin enää joka käynnistyksellä jolloin ei myöskään pop-up tule näkyviin kun uusi sovellus kysyy luvitusta. En tiedä syytä. Alkoi uusimman w10 vuosipäivityksen jälkeen eli kk sitten. Muuten tuo olisi ehdottomasti edelleen käytössä.
Windows firewall control:
Tämä korjaantui. Pistin mailia tuon softan tekijälle ja hän vastasi vuorokaudessa ohjeet miten tuon ehkä saisi korjattua (ei ollut aiemmin törmännyt vastaavaan). Yksi hänen ohjeistaan auttoi (piti asentaa jostain syystä eri kansioon kuin aiemmin) pelkkä puhdas asennus ei riittänyt. Toisin kuin kaspersky niin hän EI vaatinut kuvakaappausta jokaisesta helvetin stepistä mitä olin tehnyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
106
@TenderBeef, katsos kun... Nuhapumpulla hidastelu on pahempaa, kuin tehokoneella. Jos ohjelma on optimoitu nuhapumpulle, on se siellä selvästi parempi kuin toinen ohjelma, mikä on optimoitu järeämmälle raudalle. Helposti järeälle optimoitu on hitaalle optimoitua nopeampi, kun raudassa on potkua. Sitten taas kun sitä potkua ei ole, on nuhapumpulle optimoitu selvästi nopeampi. Eli siksi nuo rautaerot on myös vaikuttavia tekijöitä.
Lisäksi joku valmistaja on voinut ottaa linjan, että SSD on nykypäivää ja optimoitu se mielessä... Tällöin se pärjää heikosti HDD:lla. Ja toisinpäin, ettei HDD:lle optimoitu välttämättä toimi läheskään niin hyvin SSD:llä, kuin voisi olettaa. Voihan olla, että rajoitetaan vaikkapa I/O:t määrään X ajassa Y, jolloinka SSD:n nopeutta ei hyödynnetä laisinkaan... Ja niin edelleen. Mutta silti, tottahan tuo - ihmeellisesti toisen testin voittajat on toisen testin häviäjiä. Ehkä määreet, mitä mitataan, on eri?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
AV-Test kertoo aika suppeasti mitä ja miten testaavat, AV-Comparatives tarkemmin, mutta kuitenkin sain sellaisen käsityksen, että olisivat molemmat testit samansuuntaisia, eli siksi lähdin ihmettelemään isoja eroja.
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 412
Aiemminhan parhaat poisto-ohjelmat löytyi aina kilpailevalta ohjelmistovalmistajalta :)
Mutta joo on ne tainnut parantua viimesen 10 vuoden sisällä aika paljon niiden omatkin uninstallerit.
Esim. F-Securen asennuspaketti lataa kilpailevan tuotteet uninstallerin siinä kohtaa, jos sellainen löytyy, kun F-Securen asennusta tekee ja se etsii päällekkäisiä tuotteita.
Tai näin ainakin business puolen tuotteessa, mutta veikkaisin että samanlaisesti toimivat.
Tai sitten ainakin tulevaisuudessa, kun aikovat yhdistää kuluttajapuolen ja business puolen tuotteet saman katon alle, sekä aikovat myös heittää business puolelta oman palomuurin pois ja siirtyä vain käskyttämään windowsin omaa.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
F-securesta tuli mieleen, että sehän käyttää nykyään Windowsin omaa palomuuria. Onko muita näitä suuria Internet/Total/whatever Security -paketteja, joka käyttää hyväkseen Windowsin omaa palomuuria?
 
Yrityspuolen f-secure endpoint protection käyttää edelleen omaa muuriaan. Tämä lisäys ihan jotta kukaan ei mene pistämään windowsin muuria päälle sen kanssa :)
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Äkkiseltään näissä ns. parhaimmissa ei ole muita kuin F-sykerö, joka käyttää Wintendon palomuuria. Jo tämä rajaa mahd. kokeilun, kun itselläni on aikamoinen määrä asetuksia Windowsin omassa palomuurissa, ja nuo IS:t eivät kaiketi tuo/ota niitä asetuksia käyttöönsä. Näin siis, kun ei näistä löydy tietoa, ainakaan omilla taidoillani.
 
Aaltoliike

Alkuperäinen jäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 255

Minähän olen ratkaissut asian niin, että Kasperskyn palomuuri kiinni ja WFC hoitaa tuon Windowssin palomuurin käskytyksen ja hyvin toimii.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Minähän olen ratkaissut asian niin, että Kasperskyn palomuuri kiinni ja WFC hoitaa tuon Windowssin palomuurin käskytyksen ja hyvin toimii.
Aa, joo. Hyvä vinkki, enpäs tajunnut että noinkin onnistuu (joissain, tuskin kaikissa) tehdä. Voisi kai sitten kokeilla ainakin tuota ihan piruuttani. Edelleen siis kiinnostaa se, miten paljon vaikuttaa ja mihinkin (enkä tarkoita kysyä noita täällä), kun tosiaan vuosia on mennyt ilman. Esim. BitDefenderistä selvisi, että se estää HostsManin käytön (joo, hosts tiedoston kanssa kärvistely on aika tehotonta, mutta tykkään harrastaa sitäkin), vaikka sitten antaa "käsin" editoida hosts tiedostoa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
Minähän olen ratkaissut asian niin, että Kasperskyn palomuuri kiinni ja WFC hoitaa tuon Windowssin palomuurin käskytyksen ja hyvin toimii.
Olen huomannut kyllä monen muurin kanssa, että vaikka "sammutat" palomuurin niin se jättää jotain pyörimään silti taustalle. Suosittelen ostamaan pelkän antivirusversion kun kasperskystä ja kaikista muistakin isoista se aina löytyy niin ei tarvitse noita miettiä. Sammutitko sen servicestä vai ihan kasperskyn oman hallinnan kautta ja varmistitko jostain että tuo oikeasti sammuttaa kaikki palomuuriominaisuudet?
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 412
Olen huomannut kyllä monen muurin kanssa, että vaikka "sammutat" palomuurin niin se jättää jotain pyörimään silti taustalle. Suosittelen ostamaan pelkän antivirusversion kun kasperskystä ja kaikista muistakin isoista se aina löytyy niin ei tarvitse noita miettiä. Sammutitko sen servicestä vai ihan kasperskyn oman hallinnan kautta ja varmistitko jostain että tuo oikeasti sammuttaa kaikki palomuuriominaisuudet?
F-Securehan mm. juuri tuosta syystä lähti tuohon ratkaisuun business puolella. Tuplamuuri kuitenkin vain haittaa. Sitten esim. ms directaccess vaati, että winukan palomuuri on päällä.
 
RageDaddy

BANNATTU
BANNED
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
En tiedä kuvittelenko mutta youtube alkanut viimeaikoina lagaamaan oikein huolella ja pikkusen alkaa epäilyttää että Kasperskyn free AV:lla on jotain tekemistä sen kanssa. Vekkoasetuksia, modeemin asteuksia ja DNS osoitteita vaihdeltu mutta silti jotkut pätkät kestää aivan liian kauan (100M liittymä) verrattuna aikaan ennen kasperskyä? Paukuttelin muuten vain pitkin tuubia menemään, niin osui silmään venäläisen hennerin av-testit. Sikäli kun oikein ymmärsin niin suhteellisen pätevä sälli heillä päin? Tyyli on vaan aika jouheva, eli editoinut videot etenemään aika perkeleen vauhdikkaasti! Vaihtaa lennossa tuloksia ja ohjelmaa, sen verran molotuksesta saa selvää kun tarkkaan kuuntelee että kumpi noista sillä hetkellä ruudussa.

Kaspersky free vs Bitdefender free venäjäksi!

RageDaddy

BANNATTU
BANNED
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Päädyin poistamaan kaspersky freen ja nettijökkimiset loppuivat siihen. Mennään nyt taas windowsin defenderillä ja noilla aiemmissa linkeissä olleilla parannetuilla asetuksilla. Jaksa vääntää näiden kanssa enää sen enempää. WD ei ainakaan sotke verkkoliikennettä pätkääkään, jos on suojaustaso pikkusen matalampi ja softien asennus kestää normaalia kauemmin mitä noilla muilla niin olkoon sitten niin..

Muksujen koneista taas löytyy melkein joka kuukausi jotain paskaa vaikka niillä avirat käytössä, mutta neropatit ottaa ilmeisesti ne pois päältä kun asentelevat jotain uusia "linux-distrojaan" vaikka ei todellakaan pitäisi. Pistetään koneet ulkovarastoon tai uhrataan elektroniikkakivellä ATK-jumalille jos eivät kerran puheita usko!
 
Viimeksi muokattu:

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Heh, aina vain aikaisemmin. Kohta ilmestyy jo tammikuussa seuraavan vuoden versio. Kunnes joku keksii sen. Julkaistaa sitä seuraavan vuoden versio; Se on niin edistyksellinen että.

Ihan mielenkiinnosta, jos joku viitsisi vastata
  1. Ovatko kovin muuttaneet käyttöliittymää 2017 vs 2018?
  2. Kun on käytettävä mielellään erityistä uninstall työkalua, täytyykö kaikki asetukset säätää taas alusta asti?
(en kysy vattuillakseni, vaan koska kiinnostaa, enkä ole käyttänyt varmaan 10 vuoteen näitä, eikä haluaisi mennä umpimähkään jos päätän kokeilla)
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Version 2018 käyttöliittymä on lähes identtinen vanhan version kanssa. Pieniä parannuksia siellä täällä.

Suurimmat muutokset ovat konepellin alla mm. ransomware-suojauksien osalta yms.

ps. Raportoin BD:lle bugin jossa Desktop-hakemiston suojaaminen Ransomware-suojalla aiheutti task bar ikonien katoamista. Bugi korjattiin versiossa 2018 ja "pitkän odottelun vuoksi" pidensivät mun voimassaolevaa lisenssiä 6kk:lla. :) Ei ole paljon mutta hieno ele silti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Heh, aina vain aikaisemmin. Kohta ilmestyy jo tammikuussa seuraavan vuoden versio. Kunnes joku keksii sen. Julkaistaa sitä seuraavan vuoden versio; Se on niin edistyksellinen että.

Ihan mielenkiinnosta, jos joku viitsisi vastata
  1. Ovatko kovin muuttaneet käyttöliittymää 2017 vs 2018?
  2. Kun on käytettävä mielellään erityistä uninstall työkalua, täytyykö kaikki asetukset säätää taas alusta asti?
(en kysy vattuillakseni, vaan koska kiinnostaa, enkä ole käyttänyt varmaan 10 vuoteen näitä, eikä haluaisi mennä umpimähkään jos päätän kokeilla)
1: Vähäsen, perusilme on täysin sama mutta pikku muutoksia siellä täällä. Mielestäni parempaan suuntaan, eri moduuleita näyttäisi pystyvän säätämään vähän paremmin päälle/pois.

2: Kyllä. Mutta ei tuossa kyllä paljoa säätämistä tarvitse tehdä, minä laitoin omaa käyttööni kaikki kuntoon noin viidessä minuutissa. Käytössä BD Internet Security 2018.

2017 jätti muuten jälkeensä melko paljon jälkeensä joitain tiedostoja levylle, myös uninstall toolin jälkeen. Piti manuaalisesti käydä niitä potkimassa. Rekisterin sentään siivosi.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kiitän vastauksista lämpimästi @escalibur ja @Kerosiini :tup:

Kysymykseni kohdan 2 vaikutuksethan riippuu paljonkin siitä, kuinka paljon on tehnyt erilaisia muutoksia (esim. poikkeuksia, itse lisäämiä palomuurin säätöjä, eri asioiden pois kytkemisiä), siinä mielessä toivoisi, että yksinkertainen päivitys olisi mahdollista. Joten ilmeisesti ainakaan BitDefender ei ole tuote minua varten (jos mikään muukaan).

Sinänsä rekisterimerkinnät ja ylimääräiset tiedostot eivät minua ole koskaan haitanneet, elleivät ne aiheuta ongelmia (olen siis kaikenlaisen turhan rekisterin "siivoilun" vastustaja, tai näen sen turhana, jos ongelmia ei ole).

Miten muuten ransonware-suojat ovat toteutettu? Tekevätkö jättimäisiä varmuuskopioita tms? Malwarebytes 3:n ongelmista luin että joilla Shadow Copy Service, VSS (vai mikä hitto se oikea nimi on, esim. ShadowProtect käyttää) käyttävillä levykuvaohjelmilla tuli ongelmia jättikokoisista levykuvista (MBAM 3 osalta kai korjattu). Ransomware suoja kuulostaa hyvältä, mutta jos joutuu pulaamaan valtavien lisäävienkin levykuvien kanssa, niin ei kiva. (Taas kyselen, kun kiinnostaa, eikä näihin vastauksia löydä enemmänkin mainostekstejä muistuttavilta ohjelmistojen tietosivuiltakaan, joten osaavat kokeneet käyttäjät osannevat parhaiten kertoa).
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Kiitän vastauksista lämpimästi @escalibur ja @Kerosiini :tup:

Kysymykseni kohdan 2 vaikutuksethan riippuu paljonkin siitä, kuinka paljon on tehnyt erilaisia muutoksia (esim. poikkeuksia, itse lisäämiä palomuurin säätöjä, eri asioiden pois kytkemisiä), siinä mielessä toivoisi, että yksinkertainen päivitys olisi mahdollista. Joten ilmeisesti ainakaan BitDefender ei ole tuote minua varten (jos mikään muukaan).

Sinänsä rekisterimerkinnät ja ylimääräiset tiedostot eivät minua ole koskaan haitanneet, elleivät ne aiheuta ongelmia (olen siis kaikenlaisen turhan rekisterin "siivoilun" vastustaja, tai näen sen turhana, jos ongelmia ei ole).

Miten muuten ransonware-suojat ovat toteutettu? Tekevätkö jättimäisiä varmuuskopioita tms? Malwarebytes 3:n ongelmista luin että joilla windows shadow copya käyttävillä levykuvaohjelmilla tuli ongelmia jättikokoisista levykuvista (MBAM 3 osalta kai korjattu). Ransomware suoja kuulostaa hyvältä, mutta jos joutuu pulaamaan valtavien lisäävienkin levykuvien kanssa, niin ei kiva. (Taas kyselen, kun kiinnostaa, eikä näihin vastauksia löydä enemmänkin mainostekstejä muistuttavilta ohjelmistojen tietosivuiltakaan, joten osaavat kokeneet käyttäjät osannevat parhaiten kertoa).
Minulle taas iskee välittömästi autismi jos ohjelmat eivät siivoa jälkiään :)

Saa olla kyllä aika hitosti erillaisia poikkeuksia ja tärkeitä erikseen säädettäviä palomuurisääntöjä jotta tuon käyttöönottoa voisi pitää rasittavana. Uudet ohjelmat joilla ei ole jo sääntöä jotka haluavat päästä palomuurin läpi saa laitettua suoraan oletuksena allow/deny/automatic ja noita voi tottakai ohjelmakohtaisesti säätää jälkeenpäin halutuksi. Turhat moduulit saa myös napsittua nopeasti pois päältä.

Mitä ramsomwareen tulee niin on tässä jokin aktiivinen suoja joka toimii anti-viruksen tapaan taustalla tarkkailemassa mitä ohjelmat tekee. Sen lisäksi voi halutessaan laittaa haluttuja kansioita suojan taakse jolloin BD estää ei toivotut muutokset kyseisille kansiolle/tiedostoille. Mitään levykuvia tai vastaavia varmuuskopioita BD ei tee.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kiitän jälleen, eiköhän siinä ollut tämän päivän kyselytunti. :)

OT. Yleisesti. Päivityksen yhteydessä tarvittavien säätämisen minimointi on itselle taas ihan must. Inhoan aina vääntään asetuksia kohdalleen. Siksi esim. kännyn vaihtaminen kesti pitkään, ohjelmat saa nopeasti takaisin, mutta kaiken pilkulleen takaisin saaminen, aargh. ;) Rakastan mahdollisuutta tuoda/viedä asetuksia. Minulla on paljon automaagisia bateja hoitamassa ties minkä mahdollisen asetuskansion tallentamisen ilman omaa vaivaa (saa toki vaivalla ilmankin esim. levykuvasta).

Jos käyttäisin BitDefenderiä nyt, niin varmasti ensin kokeilisin päivittää tyynesti päälle vaan uutta, ellei se ole erikseen kieletty/estetty. :D
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Uuden päivittäminen vanhan päälle vaatisi ainakin bootin. Bitdefender ei "päästä irti" omia virtuaalisia ajureita ennen kuin käyttis buutataan. Tällä varmistetaan että malware ei voi ihan tuosta noin sammuttaa koko suojan.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Taitaa olla BD 2018 jokin lapsus, eilen kerran ei saanut enää yhtäkkiä yhteyttä nettiin vaikka netti oli ok, puhelimella pääsi wlanilla ongelmitta nettiin. Tietokoneen uudelleenkäynnistys korjasi. Nyt teki sen uudelleen ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen BD ilmoitti ettei virustietokantoja ole päivitetty ikinä.. myöskään päivitys ei tehnyt mitään vaikka netti pelasi taas. Toinen uudelleenkäynnistys ja taas on kaikki ok.

BD:n forumeilla joku näemmä raportoinut samasta viasta tunti sitten.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Jos ei jostain erityisestä syystä tarvitse lisäominaisuuksia niin paras on kyllä Windows 10 oma palomuuri ja virustorjunta jotka on automaattisesti kun Windows 10 asentaa. Monelle voi olla enemmän vain rasite nuo ylimääräiset ohjelmat jotka usein tuottavat ongelmia jne.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 267
Taitaa olla BD 2018 jokin lapsus, eilen kerran ei saanut enää yhtäkkiä yhteyttä nettiin vaikka netti oli ok, puhelimella pääsi wlanilla ongelmitta nettiin. Tietokoneen uudelleenkäynnistys korjasi. Nyt teki sen uudelleen ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen BD ilmoitti ettei virustietokantoja ole päivitetty ikinä.. myöskään päivitys ei tehnyt mitään vaikka netti pelasi taas. Toinen uudelleenkäynnistys ja taas on kaikki ok.

BD:n forumeilla joku näemmä raportoinut samasta viasta tunti sitten.
Tuttu ongelma jo aikaisemmista Bitdefendereistä. Jostain syystä ne tykkäävät sotkea DNS-asetukset johon yleensä ipconfig /flushdns auttaa. Toinen vaihtoehto on kokeilla vaihtoehtoisia nimipalvelimia:

OpenDNS
208.67.222.222
208.67.220.220

Google
8.8.8.8
8.8.4.4
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Tuttu ongelma jo aikaisemmista Bitdefendereistä. Jostain syystä ne tykkäävät sotkea DNS-asetukset johon yleensä ipconfig /flushdns auttaa. Toinen vaihtoehto on kokeilla vaihtoehtoisia nimipalvelimia:
Jaaha, ei tuota minulle tapahtunut kertaakaan 2017 versiolla, olisiko jokin vanha jo kertaalleen korjattu vika tms. Toivottavasti on vaan jokin lapsentauti jonka saavat korjattua päivityksellä, ainakin niiden tuki on nyt tietoinen tuosta.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 267
Jaaha, ei tuota minulle tapahtunut kertaakaan 2017 versiolla, olisiko jokin vanha jo kertaalleen korjattu vika tms. Toivottavasti on vaan jokin lapsentauti jonka saavat korjattua päivityksellä, ainakin niiden tuki on nyt tietoinen tuosta.
Tuo sattui minulle viimeksi eilen 2017 -version kanssa ja en ole vieläkään keksinyt miksi se tekee sitä. Aiheesta löytyy ketjuja vuosien takaa Bitdefenderin omalta foorumilta, mutta jatkuvasti tuo sama ongelma pomppaa esiin uusissakin versioissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Feb->Jun perusteella on selvää, että F-securea ei ainakaan kannata valita, aivan naurettava määrä False Positiveja. Parhaimmat taas kerran näyttävät olevan Kaspersky ja Birdefender.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Olisit nyt hyvä mies laittanut pelkän kesäkuun linkin :smoke:
Kuten täällä on monta kertaa sanottu, yhden testin arvo on vähemmän kuin testihistorian tarkasteleminen. Esim. tämän pelkän kesäkuun testin perusteella Microsoft olisi parhaimpia, mutta jos katsot Feb-Jun testien yhteenvetoa, niin voit huomata, että Microsoft on toisen kolmanneksen huonoin testisuoriutuja, eli siis 8:ksi huonoin, tai toisinpäin, 14:sta paras.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Tänään ei ole tapahtunut tuota aikaisempaa temppuilua netin kanssa, mutta nyt sitten steam ilmoitti koneen käynnistyttyä että steam client bootstrapper has stopped working, eikä suostunut toimimaan edes uudellenkäynnistyksen jälkeen. Syyksi paljastui BD 2018:n uusi advanced threat defense -moduuli, sen kun otti pois päältä niin johan alkoi steam toimimaan.

BD 2017 käyttäjiä suosittelisin kyllä odottelemaan ennen kun päivittää 2018.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Tänään ei ole tapahtunut tuota aikaisempaa temppuilua netin kanssa, mutta nyt sitten steam ilmoitti koneen käynnistyttyä että steam client bootstrapper has stopped working, eikä suostunut toimimaan edes uudellenkäynnistyksen jälkeen. Syyksi paljastui BD 2018:n uusi advanced threat defense -moduuli, sen kun otti pois päältä niin johan alkoi steam toimimaan.

BD 2017 käyttäjiä suosittelisin kyllä odottelemaan ennen kun päivittää 2018.
Mulla on BD 2018 AV Plus käytössä, eikä se tee tuollaista. Laita supportille false postive-rapparia jos se tosiaan johtuu BD:sta.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Mulla on BD 2018 AV Plus käytössä, eikä se tee tuollaista. Laita supportille false postive-rapparia jos se tosiaan johtuu BD:sta.
Kyllähän tuo BD:stä johtui, löysin myös googlella jonkun muun jolla oli sama vika. Tiedä sitten mistä tuo yhtäkkiä juuri nyt iski ja steam toimii taas ihan ok vaikka laitoin tuon threat defensen päälle. Olisiko jokin steamin päivitys tms saanut sen sotkemaan housunsa.

Raporttia laitoinkin heti menemään.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Harmittaa kun niin moni tutuista käyttää noita ylimääräsiä virustorjuntoja ja/tai palomuureja. Todella usein kun sitten selvittelee heidän ongelmiaan huomaa että ilman ylimääräisiä ei niitä ongelmia edes olisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Harmittaa kun niin moni tutuista käyttää noita turhia Windows-käyttöjärjestelmiä. Todella usein kun sitten selvittelee heidän ongelmiaan huomaa että paremmalla käyttöjärjestelmällä ei niitä ongelmia edes olisi. ;)

Selväähän se on, että pitämistään ohjelmista ei löydy mitään vikaa vikaa..

Tuleeko huomenna kolmas samanlainen viesti? :D
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Selväähän se on, että pitämistään ohjelmista ei löydy mitään vikaa vikaa..
Kyllä niitä valitettavasti löytyy kuten monesta muustakin asiasta mistä pitää.

Bitdefenderin Total Security 2018 käyttäjiltä kysyisin että onko Vulnerability Scan valittanut routerin heikosta salasanasta? Tuttu tuossa ihmetteli miksi se niin tekee vaikka on routerin salasanaksi pistänyt salasanantekoohjelmalla tehdyn 12 merkkisen salasanan joka sisältää isoja ja pieniä kirjaimia, erikoismerkkejä ja numeroita. Oli myös How Secure Is My Password? sivustolla saanut tulokseksi sillä salasanalla "It would take a computer about 34 THOUSAND YEARS to crack your password" :D
Ei ainakaan omaan korvaan vaikuta heikolta salasanalta.
2017 versiossa ei ollut kuulemma valittanut kuin ekalla kerralla jolloin salasana olikin oikeasti ollut huono.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Ehkä Kaspersky Free
En käyttäisi tuota jo pelkästään sen takia että se on venäläinen. Venäläisen yrityksen on ilman mitään syitä annettava kaikki tieto venäjän viranomaisille aina.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 663
Viestejä
4 187 869
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom