Paras soundtrack peleissä

Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
288
Paljon on jo hyviä listattu ja jo 80-luvun alkupuolella peli"urani" aloittaneena pitänee lisätä vielä joitakin introja:








Ja sitten vielä yksi varsinainen soundtrack mikä on viime vuosina säväyttänyt ehkä eniten, Command & Conquer: Tiberian Sunin pohjalle tehty mahtava (ja ilmainen) modi Twisted Insurrection mod for C&C: Tiberian Sun ja ihan lähivuosinakin siihen on tullut vielä lisää kappaleita jotka ovat samantyylisiä kuin alkuperäisen TS:n kappaleet tai jopa uusia versioita niistä. Tuossa yksi nopeasti etsitty vanha versio soundtrackistä jossa ei varmaan ole kaikkia kappaleita mutta antaa hyvin suuntaa, päivitetyn OST:n voi ladata vaikka modin sivuilta.

 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Ja toki tää piti mainita. Pääsi ihan unohtumaan. Eli HOMM3 musiikit.

Ehkä ykkönen omalla listallani. Melkein tippa tulee linssiin kun pistän HOMM3:sen päälle, niin paljon sitä tuli veivattua lähemmäs 20 vuotta sitten. Ja modattuna pyörii kivasti nykykoneillakin, toiseen Windows 10 -koneeseen tosin piti asentaa safe-moodi päällä, kun ei muuten suostunut asennusohjelma pyörimään.

Elder Scrollseissa 3-5 (Morrowind, Oblivion, Skyrim) on kauttaaltaan hyvät musiikit.

Dragon Age Inquisitionin biisit sopivat mainiosti peliin, etenkin Serasta kertova laulu on hieno.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
109
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Morrowind ja FFVII tietty.

Lisäksi se ensimmäinen Two Worlds oli aika kova tämän osalta vaikka muuten täysin raakile. Soundtrack olikin "Axel F":stä jne. tutun Harod Faltermeyerin käsialaa joten ei ihme. Spotifystä löytyy koko levy.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 509
Mahdotonta sanoa parasta, kun niitä on niin monia hyviä. Mutta lista niistä mieleenpainuvimmista:
  • Uncharted-sarjan Nate's Theme. Tämä pelisarja on aina ollut graafinen suunnannäyttäjä pleikkarilla unohtamatta huikeaa tarinapohjaa.
  • Last Of Us. Heti perään saman pelitalon mestariteos, tarinaltaan edelleen ykkönen ja pelin musiikki on valittu täydellisesti luomaan tunnelmaa! Jatko-osaa odotellessa.
  • Mirror's Edge - Still Alive. Jotain todella tarttuvaa tässä biisissä ja sopii moniin tilanteisiin. Biisin fiilis myös kuvastaa mielestäni juurikin sitä pelin tunnelmaa.
  • Massive Action Game -intro. Niin aliarvostettu peli, mutta omalla kohdalla yksi parhaista FPS-räiskinnöistä mitä on ollut. Ne 256 pelaajan matsit hyvin rakennetuissa mapeissa toimivalla tiimipelaamisella ja toimivalla armeijan käskyhierarkialla. Serverit sammutettiin vähäisen suosion takia, mutta vielä toivoisin jonain päivänä näkevän jatko-osan.
  • GTA Vice City. Intro on rautaa, mutta niin on myös radiokanavatkin. Top 3: Flash FM, V-Rock, Emotion 98.3. Kasikytluvun fiilis on vain niin käsinkosketeltavissa tuossa pelissä (vaikka juuri ysikytluvun puolella olenkin syntynyt), mutta se yleinen tämän päivän Floridan tunnelma välittyy myös pelistä hyvin. Matkavinkkinä: Vice City -tunnelmaan pääsee Floridassa, kun ottaa avo-Mustangin alle, kääntää radiosta 102.7 FM The Beachin ja painaa A1A:lle! ;)
  • GTA San Andreas. Edelleen muistan sen perjantaisen julkaisupäivän, kun pääsin koulusta ja hain Santun kotiin. Intron bassot vain jyräsivät niin kovaa! Myös radiokanavat täyttä timanttia, kuten kaikissa GTA-sarjan peleissä.
  • America's Army. Vanha kunnon AA2.x. Yksi parhaita FPS-räiskintöjä sen realistisuudellaan, yksi kuti kriittiseen paikkaan ja olet odottamassa roundin loppua. Yksi kuti vähemmän kriittiseen paikkaan ja olet odottamassa roundin loppua, jollei medic ehdi hätiin.
  • Battlefield 1942. Taas yksi parhaita FPS-räiskintöjä, ja edellä mainittuihin verrattuna tämä sarja on vielä hengissä.
Sitten vielä pari ihan videoupotteen arvoista soundtrackkiä. Ensimmäisenä Medal Of Honorin ja Medal Of Honor Undergroundin soundtrackit. PS1:n parhaita räiskintäpelejä. Jos johonkin peliin saa musiikilla luotua tunnelmaa, niin Medal of Honoreihin!

Toisena Just Cause 3:n soundtrackistä se yksi biisi, mikä soi kun liitelet liitopuvulla toinen toistaan kauniimpien maisemien vaihtuessa silmien edessä. Täydellistä!
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Vaikkei Diablon soundtrackki juuri muuten oo jääny mieleen, nii tää Tristram kyl herättää aina sen fiiliksen että pitäskö se ykönen taas pelata.


Kumma ettei kukaan mainitse tätä:

Tän tohon Pushing Forward kappaleeseen tulee silloin tällön palattua vaikka ei ehkä ihan muuten kolahda tuo soundtrack irrallisena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
46
Muutama päällimmäisenä mieleen tullut:

Half Life


Half Life 2


Payday: The Heist


Payday 2


Bonuksena Ratchet & Clank
 
Liittynyt
23.01.2018
Viestejä
351
Meinas ihan unohtua NieR: Automatan kaunis soundträkki, joka sisältää aika mielenkiintoisia aspekteja. Tiettävästi kuten Nier, NieR: Automatassa osa biiseistä vissiin noudattaa edeltäjänsä tapaan samaa linjausta laulujen sanoissa. Wikistä napsittua alkuperäsestä Nier:n musiikista:

Wikipedia Nier Music sanoi:
Emi Evans (Emiko Rebecca Evans) was asked to write her own lyrics in futuristic languages. The composers gave her preliminary version of songs and the style they wished the language to be in, such as Scottish Gaelic or French, and she invented the words. Evans wrote songs in versions of Scottish Gaelic, Portuguese, Spanish, Italian, French, English and Japanese, and wrote "Song of the Ancients" in an entirely fictional language.
Tässä toi NieR: Automatan tunnari, "Weight of the World" laulettuna peräkanaa muutamalla eri kielellä:


Koko OST tässä (videon kuvauksessa aikaleimalinkit kuhunkin biisiin) :


Edit: en ole mikään kielimies, mutta enkun kyllä tunnistan tuolta :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
264
Eikö tätä ole vielä mainittu? Aivan järisyttävän hienoja nuo introt ja biisivalinnat... etenkin Kiss the Sky.

 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
Kyllähän noita hyviä pelien soundtrackkeja on pilvin pimein. Oma ehdoton suosikkini viimeiseltä 10 vuodelta taitaa olla Witcher 3:n soundtrack. Ihmettelen suuresti miten ei voittanut 2015 vuoden pelimusiikkipystiä, kun joku Metal Gear taisi viedä sen.



Hemmetin hieno fiilis ratsastaa hevosella Skelligessä nauttien maisemista kun taustalla soi tämmöstä settiä. Oikeastaan kaikki Skelligen saarilla soivat biisit on hemmetin hyviä. En tiedä olenko missään pelissä kokenut yhtä immersiivistä kokemusta soundtrackin ansiosta.


Melkein voisi koko soundtrackin heittää tohon, mutta noita Skelligen combat biisejä ei jostain syystä ole virallisessa soundtrackissa. :tdown:

Journeyn soundtrack toinen mikä jäänyt vahvasti mieleen, etenkin kun kyseessä on pari tuntia kestävä rykäisy ja soundtrackin kuuntelee tunnissa. Ja tässä pelissä musiikki on vähän isommassa osassa kun pelissä ei ole dialogia, vaan tarinankerronta on puhtaasti visuaalista.


Sitten on noita Assassin's Creedien musiikkeja, vaikka pelit itsessään vähän jämähti paikoilleen, niin musiikit ovat olleet hyviä.

Omia suosikkejani tältä pelisarjalta:
Vanhemmista AC-peleistä:
Assassin's Creed - Acre Underworld (Track 05)
Assassin's Creed Soundtrack Masyaf Castle
Assassin's Creed Full Unreleased OST: Masyaf Castle 1 (by Jesper Kyd)
Assassin's Creed 2 OST / Jesper Kyd - Ezio's Family (Track 03)
(Aika jännä miten Ezion teemasta tullut koko pelisarjan teemabiisi.)
Assassin's Creed 2 OST / Jesper Kyd - Venice Rooftops (Track 02)
Assassin's Creed Brotherhood OST - Countdown (Track 13)
Noissa vanhemmissa Assassin's Creedeissä noi soundtrackit toi sellaista fiilistä peleihin, mitä näissä uusimmissa vaan ei ole.

Uusimmista AC-peleistä oma suosikkini on ehdottomasti Black Flag. Todella immersiivinen soundtrack myös ja kuulostaa täydelliseltä merirosvopeliin, ajoittain tulee ihan Pirates of the Caribbeanit mieleen.

Originissa myös aika hyvä soundtrack, muttei ihan yhtä vahva kuin Black Flagissa, hyvin kuitenkin sopii muinaiseen Egyptiin. Mitään yksittäisiä biisejä en osaa sanoa, mutta ne jotkut vedenalaiset musat jäi parhaiten mieleen.
Assassin's Creed Origins - Unreleased Tracks Compilation kohta 55:37

Ja sitten on totta kai vanhojen klassikkojen biisit, Zeldat, Mariot ja muut, mutta näistä nyt tuskin tarttee enempää ruveta kirjoittelemaan, kaikki kuitenkin varmaan tunnistaa ne ikonisimmat biisit kuten Gerudo Valley, Song of Storms, Temple of Time jne.

Ps. Erikoismaininta täytyy antaa Call of Duty Modern Warfare 2:lle, kun itse maestro Hans Zimmer sävelsi siihen peliin musat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
178
Metal Gear Solid sarjan peleissä on parhaat soundtrackit. Jokaisessa osassa on uskomattoman hyvät musiikit.
Tässä muutamia esimerkkejä:





Muita suosikkejani ovat Nier: Automatan ja Mass Effectien musiikit:


 
Liittynyt
18.11.2017
Viestejä
118
Tämä ketju palautti paljon hyviä muistoja mieleen ja hymyissä suin kävin läpi näitä!

Lähes kaikki omat suosikit täältä jo löytyykin, mutta näitä en nähnyt ainakaan tuubilinkkeinä:



Far Cry 3: Blood Dragon on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Sopivan humoristinen ja synkkä retrofuturistinen pläjäys mielettömän hyvällä ja peliin sopivalla soundtrackilla!



The Talos Principle on puolestaan yksi parhaimmista puzzle-peleistä mitä olen pelannut. Pelattavaa ja ihmeteltävää riittää, ja kaikki miellyttävän ja peliin sopivan soundtrackin säestämänä!



Alien: Isolation sen sijaan on ehdoton peli kaikille Alienin ystäville. Tässä on todella naulattu elokuvien tunnelma ja audiovisuaalisesti myös spot on. Huomio ei tässä tosin kiinnity niinkään soundtrackiin vaan soundscapeen! *piiloutuu vaatekaappiin*
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604


The Talos Principle on puolestaan yksi parhaimmista puzzle-peleistä mitä olen pelannut. Pelattavaa ja ihmeteltävää riittää, ja kaikki miellyttävän ja peliin sopivan soundtrackin säestämänä!
Tän soundtrack kyl unohtu kokonaan vaikka aika vasta pelasin. Oli nii mukavan rentouttava tuo soundtrack, että toimi hyvänä vastapainona joillekki puzzleille.


Alien: Isolation sen sijaan on ehdoton peli kaikille Alienin ystäville. Tässä on todella naulattu elokuvien tunnelma ja audiovisuaalisesti myös spot on. Huomio ei tässä tosin kiinnity niinkään soundtrackiin vaan soundscapeen! *piiloutuu vaatekaappiin*
Tässä kyl on tuo äänimaailma niin kohillaan. Pelkkä pelaamisen ajattelu alkaa ahistaa. Tuossa jo se menu musiikki toi aina sen fiiliksen, että "taas mennään". Toki nämä musiikit ja äänet on niin lainattu Alienista.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Moni on maininnut GTA-sarjan pelejä tässä yhteydessä, ja vaikka aika kultaakin muistot, niin kyllä GTA Online on ihan selvä ykkönen. Lisäreitä on tullut rutkasti peliin, ja niissä on toinen toistaan makeammat taustamusat esim. tehtävissä. Prätkä- ja yökerholisärissä erityisesti. Kannattaa tahkoa ;)
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
694
Tuli nopeasti selattua molemmat sivut läpi eikä kukaan ole maininnut axiom vergen soundtrackia joka on yhdistelmä metroid tyylistä soundia ja modernimpaa konemusaa.



Ja nyt kun mainitsin metroidin niin ekan metroid primen title screen theme on yksi parhaista ikinä.



Moni on maininnut GTA-sarjan pelejä tässä yhteydessä, ja vaikka aika kultaakin muistot, niin kyllä GTA Online on ihan selvä ykkönen. Lisäreitä on tullut rutkasti peliin, ja niissä on toinen toistaan makeammat taustamusat esim. tehtävissä. Prätkä- ja yökerholisärissä erityisesti. Kannattaa tahkoa ;)


Arena war soundtrack potkii varsin hyvin. Sama bändi ( Health ) teki esim max payne 3:n soundtrackin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Tuli aloiteltua uusi yritys System Shock 2:sta, kun joskus aikanaan jäi parin tunnin jälkeen pelaamatta. Enpä muistanutkaan, miten kovia kipaleita tästäkin löytyy:





...vaatisivat tosin ehkä vähän nopeatempoisemman pelin taustalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Tähän ketjuun sopineen kun liittyy pelimusiikkiin:

Suomalaisen poppoon tekemiä covereita pelienmusiikeista, kannattaa kuunnella.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Tällaisetkin klassikot tulivat vastaan. House of the Deadia en ole niinkään pelannut, mutta sama peli The Typing of the Dead pohjimmiltaan kuitenkin on.





 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343


Ei kahta sanaa. Ensimmäinen Ninja Gaiden.
25 vuoden jälkeenkin tulee välillä töissä kuunneltua alkuperäistä soundtrackia läpi. Kylmät väreet tulee vieläkin ja niskakarvat nousevat pystyyn.
Aikanaan oli usean vuoden ajan "Seeking truth" ja "Vow of revenge" puhelimen soittoääninä. Vanhalle nokialaiselle sävelsin itse näistä karvalakkimallisen soittoäänen :D

Zeldoissa ja Final Fantasyissä lähtökohtaisesti aina ollut myös hyvät musiikit.

Hieman uudemmista kunniamaininnat Morrowindille ja Rogue Spearille.
Witcher kolmosessakin on hetkensä, mm. Ard Skellig ja Ciri's theme

Nyt ei ainakaan muita tule ihan heti mieleen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
51
Kyllähän Fallouttien radiobiisit sopii miljööseen kuin nyrkki silmään! Myös Tony Hawk's Pro Skaterin biisit jääneet mieleen - remakea odotellessa. :)
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Öh? Parasta soundtrackiä kysellään ja Halo CE mainitsematta?


Pentuna tämä oli parasta:


Kenttää (musiikkia) oli pakko aina jäädä fiilistelemään, ennen kuin pelaamisen varsinaisesti aloitti.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Mick Gordon ja Doom (2016)


Rocky Gray ja Killing Floor 2
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
144
FF XIV:n OST on kyllä kokonaisuutena täysin ylivoimainen ykkönen. Pelissä on satoja biisejä ja vaikka minkälaista musiikkityyliä, vaikka tietenkin moni biisi on remixi muiden Final Fantasyjen kappaleista.






Ketjussa onkin jo mainittu moni legendaarinen OST kuten C&C:t ja GTA:t, mutta tässä vielä muutamia vanhempia

Wings

NFS2

We Got Explosives 2

Jazz Jackrabbit
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2019
Viestejä
69
Paras tämä ei varmasti ole mutta sopii peliin hyvin ja niin vaihteleva ettei siihen kyllästy

 
Liittynyt
18.12.2018
Viestejä
92
Omalla kohdalla tietenkin saattaa nostalgia tehdä näistä parempia kun ovatkaan pelkästään kuuntelemalla.

1nsane


Baldur's Gate 2 (Menu tunea kyllä kuulin monet kerrat kun hahmolle pisteitä pyöritti ja muutkin kuulostaa tutulta myös)


Civilization III - Modern Era Music


Guild Wars 2



GW2: Heart of Thorns Soundtrack - "Attack on Tarir"
GW2 The Icebrood Saga: Shadow in the Ice - Wolf Spirit [Spirits of the Wild]

Heroes 5 (15 vuotta myöhemmin taitaa olla edelleen ainut osa missä 3d kaupungit)
Heroes of Might & Magic 5 Sylvan Town Theme Animatic (2005, Ubisoft/Nival) 1080p HD Animated

Icewind Dale 1 & 2
Icewind Dale Soundtrack (Full)
Icewind Dale II | Full Soundtrack

Jade Empire
Full Jade Empire OST

Need for Speed 2,4 ja 5 ainakin nämä tuli mieleen.
Gore
Siwash Rock
Amorphous Being
Callista (oli myös ME 2:ssa)
Cygnus Rift
Paradigm Shifter
Quantum Singularity
Rezidue
The Moebius
Lisäksi suljetun NFS world:in static car song, joka soi ainoastaan silloin kun oli paikallaan.
Need for Speed World Soundtrack: Mick Gordon - Static

Ekan Witcherin main menu theme ja credits (believe).
 
Viimeksi muokattu:

Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Ja kultainen palkinto parhaasta peli-intromusiikista menee Tales From The Borderlandsin Episode 2:lle.


Sama kappale pelkiltään.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Vanhan ketjun nosto, mutta Remnant - From the Ashes sisältää kyllä tunnelmallisen sountrackin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Remnant - From the Ashes sisältää kyllä tunnelmallisen sountrackin.
Hassua, kun kuuntelin Remnantin musiikkeja vähän, minusta musiikki oli todella yhdentekevää ja unohdettavaa orkesterismusiikkia. :bored: Toisaalta samalla tavalla olen ihmetellyt, kun joskus Gears of Warin musiikkia eksyin Youtubesta kuuntelemaan, kuuntelijoita on 400k ja kommentit kehuvat kuinka on niin nostalgista. Minulle ei tarjonnut niin mitään, en muista edes puolen minuutin jälkeen mitä juuri kuulin.

Ja molempia pelejä pelannut, joten vika ei voi olla se yleinen, että ei olisi mitään tunnesidettä peliin ja siten en pystyisi kuuntelemaan. Gears on pelattu joskus läpikin. Remnanttia jaksoin kaverin kanssa 8h, kunnes todettiin että on niin tasapaksun tyhjä kokemus, ettei edes co-op pelasta sitä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Tuli pelattua Thimbleweed Park. Point'n click pelinä oli itselleni pettymys. Mutta soundtrack todella rautaisa, sopivan mystinen ja alakuloinen, mutta silti jotenkin mahtipontinen.



 
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
288
Perjantain kunniaksi muutama legenda Amigalta joita ei taida olla vielä mainittu, kaikkia tuli pelattua paljon ja muistan että joskus tuli ladattua peli ihan vain musiikkia kuunnellakseen tehdessä jotain muuta:



Tämän pidennetyn version löysin vasta joitakin vuosia sitten ja tuota on kyllä pakko sanoa mestariteokseksi:



Tässä pelissä oli useita kappaleita valittavissa ajomusiikiksi ja muistelen että videolla viimeisinä olevat yksinkertaisimmat biisit olivat sellaisia että jos jonkin niistä valitsi ajomusiikiksi niin sitä ei kuulunut pelatessa mutta peli nopeutui ainakin tuplasti nopeammaksi, mikä lie huijausmoodi:



Samantyyppinen peli musiikkien suhteen kuin edellinen ja legendaarinen kakkonen olikin jo linkattu ketjussa mutta ei tuo kolmonen juuri häpeä edeltäjälleen:




Edit: Battlefield-pelisarjan tekijöiden ensimmäinen peli joka oli myös Amigalla:
PINBALL DREAMS (AMIGA - FULL GAME)

Oma suosikkini oli Nightmare-pöytä jossa oli mahdollisuus saada muistaakseni 50 miljoonaa pistettä osumalla ylävasemmalla olevaan "Super"-kohtaan muutaman sekunnin aikana jonka taisin saada vain pari kertaa ikinä, niin vaikea se oli:
PINBALL DREAMS (AMIGA - FULL GAME)

Edit2: Muistin oikein ja tuolla jo linkkaamallani videolla se myös tapahtuu! Se oli niin vaikeasti saavutettavissa että se on vain syöpynyt mieleeni vaikka on kyse vain pikseleistä koostuvista numeroista mutta siitähän tässä pelaamisharrastuksessa onkin useimmiten kyse:
PINBALL DREAMS (AMIGA - FULL GAME)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
288
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
327
Dune 2 varmaankin nostalgian takia:


esim. 13:28 alkaen, jos linkki ei siirrä aikaa.

edit: alkuperäinen linkki oli joku ilmeisesti softaemulaatio.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
682
Kylläpä Dyyni kakkosen musiikit tuo mieleen ne ajat, kun emulaatio oli järkevin tapa pelata ikääntyneellä Pomilla pelejä. DOS emulointia tuli harrastettua ja abandonware pelejä ladattua. Tulipa sitten Dune 2 vastaan ja olihan se mielenkiintoinen kokemus niin varhaista RTS-peliä pelata.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
90-luvulla Jesper Kyd oli yksi legendaarisista harrastelija träkkerimuusikoista demoskenessä ja hän on vetänyt kyllä hyvin jatkuvalla syötöllä. Monia AAA-luokan pelejä myös nykypäivänä, mutta oma suosikki on Diablo 2:n ja Fallout 2:n fanina Darksiders 2:n soundtrack. Se pääsee aika lähelle Diablon Tristania, mutta on silti omanlaisensa.


Toinen hyvä samalta jätkältä Kane & Lynch main menu mutta se tuskin iskee monellekaan. Masentava laahustus on niin lannistava ja mitään sanomaton jos peliä ei ole pelannut.

Kane & Lynch on muuten aliarvostettupelisarja. Olivat semmosia perus 80-pisteen pelejä, mutta tunnelma ja hahmot oli hyviä. Saataispa lisää kunnon rikollisia päähahmoiksi.
 

Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
515


Pitihän nyt tulla tämä tänne laittamaan kun kavereiden kanssa innostuttiin kaljapäissä vetämään Shadow Warrioria läpi
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 441
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom