Paras ilmainen navigaattori softa Androidille

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja arho
  • Aloitettu Aloitettu
Monesti on Google Maps yrittänyt ajattaa kevyenliikeenteen väylää pitkin kohteeseen vaikka oikea tiekin menisi toista kautta. Herellä en ole törmännyt vastaavaan.
Kyllä se ihan autolla käskee ajamaan kevyenliikenteen väylää.
Itse asun paikassa johon google maps ja moni muukin softa ajattaisi jo jonkun aikaa suljetun tien kautta. Eli ei ole päivittynyt liittymän poisto karttoihin.

Street view:
Screenshot_20210721-144415_Maps.jpg

50m päässä menee siis asfaltoitu oikea tie ja tuo liittymä on nykyään kokonaan suljettu.
 
Google mapsin suurin puute on puuttuvat kamerat (ne pari hassua mitä sinne on saatu on pääasiassa miten sattuu). Tästä syystä waze tällä hetkellä käytössä.
 
Osaako Google Maps Suomessa hyvin neuvoa oikeat kaistanvalinnat? Jos ei, osaisiko joku toinen softa? Moni tuntuu vaan neuvovan itse käännökset.

Just ajelin vajaassa parissa vuorokaudessa alun toista tuhatta kilometriä ja Waze oli käytössä. Osasi kyllä ihan hyvin neuvoa isommissa risteyksissä kaistanvalinnat ennakoiden myös seuraavaa käännöstä. Eli jos oli vaikka kaksi kaistaa käytössä vasemmalle käännyttäessä, Waze kertoi myös että seuraava käännös on oikealle. Jolloin pystyi ennakoimaan seuraavan käännöksen hyvissä ajoin.

Pari bugiakin löytyi:

Muutamasta nopeusvalvontakamerasta tuli vain visuaalinen ilmoitus, eikä normaalia "nopeusvalvontakamera edessä" ääniviestiä. Viimeisellä kerralla huomasin, että silloin kun tuon ääni-ilmoituksen olisi pitänyt tulla, Wazella oli jotain muuta asiaa seuraavaan käännökseen liittyen. Eli voisiko olla, että tuo kameravalvontaviesti ei jää "puskuriin" vaan se ääniviesti jää vain ilmoittamatta jos sattuu olemaan jokin muu ääni-ilmoitus samaan aikaan päällä?

Toinen homma oli yhteen kiertoliittymään tultaessa. Kiertoliittymään tultaessa on kaksi kaistaa. Vasemmanpuoleinen menee kiertoliittymään ja oikeanpuoleinen oikaisee kiertoliittymän ohi ja siitä pääsee ajamaan suoraan oikealle. Nyt Waze ilmoitti: "Käänny kiertoliittymästä vasemmalle" :facepalm: No, vasemmallehan ei kiertoliittyssä kannata ajella.

Oisko tuossa sitten joku käännöskukkanen tms? Oikea tapahan olisi ilmottaa esim: "Aja kiertoliitymään käyttäen vasenta kaistaa"
 
Pari bugiakin löytyi:

Muutamasta nopeusvalvontakamerasta tuli vain visuaalinen ilmoitus, eikä normaalia "nopeusvalvontakamera edessä" ääniviestiä. Viimeisellä kerralla huomasin, että silloin kun tuon ääni-ilmoituksen olisi pitänyt tulla, Wazella oli jotain muuta asiaa seuraavaan käännökseen liittyen. Eli voisiko olla, että tuo kameravalvontaviesti ei jää "puskuriin" vaan se ääniviesti jää vain ilmoittamatta jos sattuu olemaan jokin muu ääni-ilmoitus samaan aikaan päällä?
Tämä ei välttämättä ole bugi vaan ominaisuus.

Wazessa kartan muokkaaja voi kameraa laittaessaan määrittää annetaanko ääni-ilmoitus, jos ajetaan nopeusrajoituksen mukaan. Toisin sanoen joistain kameroista tulee ääni-ilmoitus aina ja joistain vain silloin, kun ajetaan ylinopeutta.
Mielestäni tämä on tyhmä ominaisuus, koska nopeusrajoitus voi muuttua esim. tietyön takia ilman, että kukaan päivittää sitä wazeen. Mielestäni olisi siis parempi, jos ääni-ilmoitus tulisi aina ja laitoin siitä wazelle palautettakin vuosi sitten, kun vielä aktiivisesti osallistuin kartan muokkaamiseen.
 
OK. Tämä selvittääkin asiaa. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä, että kyllä tuo ääni-ilmoitus tulisi aina kuulua vaikkei ajaisikaan ylinopeutta.
Tästä huolimatta mielestäni Waze vastaa parhaiten tuohon otsikon aiheeseen.
 
Täällä pitemmillä matkoilla ilmainem Tomtomin Amigo joka varoittaa tolpista, lyhemmillä google maps.
 
Ei tuu täältä google mapsille kehuja, ihan perseestä ajaa pelkän ääniohjeistuksen avulla, usein meni ryhmittymis kaistat väärin, tuli kokeiltua kotimaan matkalla.:rolleyes:
Paremmin toimii yli 10v mb alkuperäinen navi uusimmilla kartoilla.
 
Tulipahan taas vähän testailtua erilaisia navigaattoreita kun suomen läpi ajoin päästä päähän.

Ennen käyttänyt Here We Go:ta (Here Maps) mutta se päivittyi järkyttäväksi kesken reissun.
Syy minkä takia tätä olen käyttänyt on nopeuksien näyttö, ruudun selkeys ja lyhyet ohjeet ILMAN tien nimiä. Päivityksessä tuli tämä sama kirous mikä vaivaa Google Mapsiakin että jokaisen ohjeen lause on pitkä kuin nälkävuosi ja katujen nimien kanssa. Se on raivostuttavaa.
Kun ennen HWG sanoi että "300 metrin päästä ryhmity oikealle" niin nyt se "ajettuasia 300 metriä, ryhmity seuraavassa liittymässä oikealle Uudenmaankadulle". Ärsyttävää. Miks noissa ei voi olla vaihtoehtoina joka hämäläinen ääni joka ei turhia pälise niinkuin ennen ja sitten pälpättäjille karjalainen versio joka puhuu minutin verran kun pitää kääntyä oikealle.
Ja onko tosiaan niin että HWG ei ole enää ns. free ride-tilaa eli että sen saisi vain näyttämään karttaa ja nopeudet sun muut ilman määränpäätä? Entisessä versiossa se oli, ja kun navigointi oli lopetettu niin tila jatkui siitä. Näppärää. Mutta uudessa versiossa kun navigoinnin lopettaa niin kartta siirtyy isometriseksi ja hetken päästä näyttö sammuu. Enkä kirveelläkään löytänyt tätä free ride-tilaa tosta uudesta versiosta..

Google Mapsissa taas ei näy nopeusrajoitukset ja siinäkin on tuo liian pitkät lauseet ongelma.

Mutta sitten löytyi! Ilmainen AmiGO (TomTomin ilmainen, suomenkielinen).

On selkeä, suomenkielinen ja LYHYET lauseet ilman kadunnimiä sun muita, näyttää nopeusrajoitukset, näyttää kamerat ja kertoo myös SIIRRETTÄVISTÄ kameroista. Tuon toiminnon ansiosta säästyin eilen sakoilta kun olivat perkeleet laittaneet keskelle ruuhkaa ohituskaistan päähän kamera-auton. Ja ehdin juuri kiihdytyksen lopettaa. Jokainen kamera näkyi oikealla paikalla jonka LISÄKSI ääni kertoi vielä varmuuden vuoksi ennen kameraa mikä nopeus siellä on. Näytti myös tietyöt oikein.
Tää jää kyllä mulle käyttöön ja heivaan Mapsin ja HWG helvettiin.

Yksi ominaisuus mitä naveihin haluaisin olis ns. "pause" nappi. Eli kesken navigoinnin voisi laittaa pausen päälle kun poikkeaa reitiltä tai käy huoltasemalla jne. Ja sitten taas kun jatkaa niin se laskee siitä reitin. Nyt kun poikkeaa huoltsikalla tai käy kaupassa niin navigointi pitää sammutta ja lähtiessä laittaa uudelleen päämäärä. Muuten navi käskyttää taskussa koko huoltisreissun ajan..
 
Itse olen käyttänyt tuota AmiGO:a yhdessä Google Mapsin kanssa. Eli Maps huolehtii navigoinnista ja AmiGO siinä päällä varoittaa kameroista yms.
 
Kukaan muu huomannut Wazessa, että se välillä neuvoo käännökset vähän jälkijunassa? En tiedä johtuuko jotenkin minun luurista (iPhone SE 2020) tai autosta (Honda Jazz Hybrid 2020), mutta aika usein ohjeet kääntyä tulee pari sekunttia sen jälkeen, kun käännös on jo ohitettu. Käytännössä auto siis rullaa kartalla sen pari sekunttia jälkijunassa todellisuuteen nähden jos vauhtia on edes 80 km/h.
 
onko kukaan saanut vaihdettua here wego navikointiin suomen opastuskielen?
 
AmiGoa tuli tossa käytettyä matkalla Riihimäeltä Tampereelle. Motarilla se sekoili jotenkin ihmeellisesti. Yhtäkkiä ennnen Linnatuulta rupes laskemaan rajoituksia niin että se väitti vähän ennen ramppia että 40 alue.. Ja muutenkin se näytti motarilla 120 eli kesänopeuksia mutta tampereelle mennessä se toisaan näytti silloin tällöin että ihan ilman syytä tippui 80 ja jopa 40 ilman syytä..
Tapereelta riihimäelle se taas näytti suht oikein, joskin 120 rajoitusta eli kesänopeuksia mutta ei tullu muuten sellaisia ihme dippejä kuin toiseen suuntaan mennessä.
 
Ennen käyttänyt Here We Go:ta (Here Maps) mutta se päivittyi järkyttäväksi kesken reissun.
Syy minkä takia tätä olen käyttänyt on nopeuksien näyttö, ruudun selkeys ja lyhyet ohjeet ILMAN tien nimiä. Päivityksessä tuli tämä sama kirous mikä vaivaa Google Mapsiakin että jokaisen ohjeen lause on pitkä kuin nälkävuosi ja katujen nimien kanssa. Se on raivostuttavaa.

Siis voi helvetin perse, että mä oon kironnut tuota HWG:n päivitystä. Google Mapsia olen pitänyt (auto)navigaatiossa lähes hyödyttömänä koska se ei näytä nopeusrajoituksia ja kameratkin tuli vasta äskettäin (ja nekin huonosti), joten olen ollut erittäin tyytyväinen, että HWG on ollut olemassa ja käytin sitä varmaan lähemmäs kymmenen vuotta erittäin tyytyväisenä. Mutta voi jeesus tuo uusi versio, jonka UI on ihan kauheaa kuraa ja josta on mystisesti vaan kadonnut puolet vanhoista ominaisuuksista.

Pitäisi varmaan oikeasti etsiä uusi navigointisofta, mutta tällä hetkellä ei ole hirveästi vaan ollut ajoa niin ei ole ollut pakottavaa tarvetta. Vähän olen kyllä miettinyt vaan dedikoidun Tomtom - laitteen tms. ostamista, ihan vaan että olisi sitten aina päällä juurikin tuossa "free ride" tilassa muistuttelemassa nopeusrajoituksista ja poliisien munkkipossukolehdinkeräysrasioista. Löytyykö tuosta Tompan softaversioista moinen? Oletko muuten noin niinkuin vanhana HWG-käyttäjänä ollut tuohon tyytyväinen?
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi varmaan oikeasti etsiä uusi navigointisofta

Googlella on Mapsin lisäksi toinenkin navigointisofta nimeltä Waze. Siinä on sekä nopeusnäyttö että (kunnolliset) kamerailmoitukset ja lisäksi käyttäjät raportoivat sinne muitakin liikennettä haittaavia tilanteita kuten tietöitä, kolareita, sammuneita autoja, tutkapartioita tms. Itse käytän nykyään useimmiten tuota (android auton kautta) autolla ajellessa.
 
Mahtaako HWG puhua katujen/paikkojen yms. nimiä, jos kieleksi on valittu englanti?
 
Viimeksi muokattu:
Googlella on Mapsin lisäksi toinenkin navigointisofta nimeltä Waze. Siinä on sekä nopeusnäyttö että (kunnolliset) kamerailmoitukset ja lisäksi käyttäjät raportoivat sinne muitakin liikennettä haittaavia tilanteita kuten tietöitä, kolareita, sammuneita autoja, tutkapartioita tms. Itse käytän nykyään useimmiten tuota (android auton kautta) autolla ajellessa.
Juu, peukku Wazelle. Enpä ole enää muita navigointisoftia tarvinnut. Lisäksi vielä ominaisuuslistalta löytyy myös ruuhkailmoitukset, ja osaa ruuhkien perusteella laskea parhaan reitin perille.
 
Google Maps alkanut opastamaan liian usein hiekkateiden kautta. Waze tuntui navigoinnin suhteen paremmalta, mutta jättää melko usein varoittamatta kameratolpista. Saakohan tätä ominaisuutta jotenkin muokattua, vai pitäisikö ottaa taustalle toinen ohjelma kameratolpista?
 
Waze ei suoraan varoita tolpista äänellä koskaan, jos ajat jo valmiiksi oikeaa nopeutta kyseisellä rajoitusalueella. Jos ajaa epähuomiossa liian kovaa niin silloin kyllä rääkäisee ja nyt en ole pitkään aikaan huomannut, että ääni olisi jäänyt pois, joskus sitä ongelmaa oli, mutta jokaiselle tolpalle, mitä olen puhelinta toisella silmällä seurannut, on tullut ja tulee visuaalinen muistutus tolpasta.
 
Ongelmana taitaa olla juuri tuo rajoitusten mukaan ajaminen. Olisi mukavampaa saada varoitus siitäkin huolimatta, vaikka pyrkimyksenä olisikin ajaa suunnilleen rajoitusten mukaan.
 
Ongelmana taitaa olla juuri tuo rajoitusten mukaan ajaminen. Olisi mukavampaa saada varoitus siitäkin huolimatta, vaikka pyrkimyksenä olisikin ajaa suunnilleen rajoitusten mukaan.

En muista oliko vakiona päällä nopeusrajoitushälytys, sen saa asetettua 5km/h:n välein ja muistaakseni myös %-perusteisesti. Itte olen tuon asettanut niin, että jää alle päiväsakkorajan, jos tolppahäly tai rajoituskyltti jää syystä tai toisesta huomioimatta. Tosin ei se mitään absoluuttista totuutta wazekaan anna nopeusrajoituksille, varsinkaan kun noita nopeuksia veivataan pari kertaa vuoteen ja osalle pätkistä jää sitten pysyvästi alennetut nopeudet, mutta rapsaa noista eteenpäin niin korjaantuu nopeasti.
 
Tuo Here We Go on kyllä niin paske nykyään. Ehkä juuri ja juuri menettelee navigoidessa kun pitää puhelimen pystyasennossa. Vaakaan tuota ei ole suunniteltu lainkaan.

Pitää varmaan apk imaista vanhasta versiosta. Se oli parhautta!
 
@Blondie Suunnittelin samaa, mutta noinkohan toimii enää kun softa lataa kartat ym. servereiltä? Uusi päivitys oli vaan tylysti poistanut kaikki vanhat ladatut kartatkin.
 
Onko tuossa uudessa Here Wego ns. ajotilaa? Eli näyttäisi missä ajetaan ja miten kovaa jne. Vanhassa versiossa tämä ominaisuus ainakin oli. Uudesta en taas löydä mistään...
 
Mikähän asetus on taas Wazessa pompannut pääle, kun tiellä on jotain karkkeja ja trumpetti pauhaa. Kerran olen tuon onnistunut saamaan pois, mutta nyt on taas tullut joku päivitys. Fun announcements on ainakin pois päällä.
 
Eikös tuolla ollut joskus joku rewards tai points asetus. Muistan itse disabloineeni nuo karkit samantien.
 
Eikös tuolla ollut joskus joku rewards tai points asetus. Muistan itse disabloineeni nuo karkit samantien.
On kai sielä vieläkin ja olen jo kerran nuo saanutkin pois päältä, mutta nyt olen kyllä mielestäni käynyt kaikki asetukset useamman kerran läpi, mutta ei vain osu silmiin mitä tuolla pitäisi taas tehdä että tota voi käyttää. Pakko se on varmaan ruveta käyttämään Mapsia. Ei kyllä millään aukea että kenen mielestä noi jotenkin hyvä asia autoa ajaessa.
 
Ei kyllä millään aukea että kenen mielestä noi jotenkin hyvä asia autoa ajaessa.

Kyseessähän on pelillistäminen, eli gamification, joka on jonkun mielestä jotenkin hyväkin idea.

Ongelmana taitaa olla juuri tuo rajoitusten mukaan ajaminen. Olisi mukavampaa saada varoitus siitäkin huolimatta, vaikka pyrkimyksenä olisikin ajaa suunnilleen rajoitusten mukaan.
Vanha viesti, mutta tärkeä pointti: jos nopeudet karttatiedoissa on väärin, esim. kesänopeusrajoitus ei ole vaihtunut talveksi, olisi kiva jos kameravaroitus tulee ajonopeudesta riippumatta. Waze:ssa tämä ei ole aiemmin ollut mahdollista ainakaan ios-versiossa - 99 kmh 80-alueella, ei hälytystä kamerasta viitostiellä... Amigossa on mahdollista valita eri vaihtoehdot hälytyksistä niin se on käytössä nyt. Amigo tiesi muuten tosi hyvin virolaiset siirrettävät kamerat (musta laatikko tien varressa josta pitkä kaapeli piilossa olevaan poliisiautoon). Tosin noita oli lähinnä taajamien keskustoissa, mistä pisteet myös poliiseille.
 
On kai sielä vieläkin ja olen jo kerran nuo saanutkin pois päältä, mutta nyt olen kyllä mielestäni käynyt kaikki asetukset useamman kerran läpi, mutta ei vain osu silmiin mitä tuolla pitäisi taas tehdä että tota voi käyttää. Pakko se on varmaan ruveta käyttämään Mapsia. Ei kyllä millään aukea että kenen mielestä noi jotenkin hyvä asia autoa ajaessa.
Näiden ideanahan on, että kyseiseltä tieltä on tullut käyttäjiltä ilmoituksia muutoksista. Waze antaa sitten "pisteitä" jonkin aikaa kaikille jotka sieltä ajaa, jolloin Waze voi varmistua, että tiet on oikeissa kohdissa. Esimerkiksi jos tulee uusi liikenneympyrä, eikä olla varmoja onko se nyt karttatiedoissa oikein, serveri hiukan aikaa "palkitsee" kaikkia sillä reitillä ajavia.

Enpä kyllä minäkään muista, mistä nuo sai pois päältä. Omalla kohdalla on viimeisen about 10k kilsan aikana ilmestyneet kartalle kerran noin kilsan matkalla.
 
Onkohan olemassa sellaista navia, jossa saisi ladattua kartat puhelimeen? Google maps joo, mutta se antaa vain ladata pieniä osia maasta kerrallaan.
 
Onkohan olemassa sellaista navia, jossa saisi ladattua kartat puhelimeen? Google maps joo, mutta se antaa vain ladata pieniä osia maasta kerrallaan.
Kyllä se nykyään antaa ihan kokonaisia maitakin imaista. Ainakaan itsellä ei ole tullut vastaan ongelmaa vaikka Saksasta isoja kappaleita, Italiasta isoja paloja, random sieltä täältä ja tuolta ja käytännössä koko Suomi ihan pohjoisinta osaa lukuunottamatta ladattuna. Ei tunnu enää olevan sitä samaa limittiä mikä oli aikanaan ettei saanut kun juuri ja juuri Uudenmaan alueen ja jotain pientä ladattua luuriin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 640
Viestejä
4 537 678
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom