Paljut, kylpytynnyrit, ulkouima-altaat -keskustelua

Minä olen pistänyt ihan tuolle pinnalle tarkoitettua vahaa, luulisi ainakin sopivan. Hinta on mitä on, mutta harvoin näitä pistetään ja riittoisuus on ihan hyvä. Varmaan on jotain halvempaakin, mutta ei 30 euroa varmaan konkkaan vie. Esim. tällaisia:

tai
Joo jotain porealtaan vahaa olen kanssa laittanut. Sitä kuluu kyllä todella vähän, taninut olla sama purkki vuodesta -20 asti.
 
Enpä ole tuollaista huomannut käyttää. Lähteekö tuolla pinttymät yhtään irti? Meillä hyvin rautaista vettä niin vesirajaan tulee uudesta vedestä vuorokaudessa ruskea rantu. Se ei lähe mitenkään kevyesti hankaamalla/pesuaineilla pois joten alkaa olemaan allas aika rujon näkönen kun rantuja menee eri korkeuksissa.
 
Kyllä se mielestäni helpottaa puhtaanapitoa. Kestoiästä en osaa sanoa, ei se kauhean "liukkaana" kovin pitkään tunnu mutta itsellä ei ainakaan pahemmin rantuja vesirajaan jää.
 
Jokunen viikko on takana kylpemistä ja onhan se mukavaa. Balboa on alkanut pysymään jossain määrin yhteyksissä, kun siirsin hieman Deco-satelliitteja eri paikkoihin eikä arvo niiden välillä.
Sulo Vilen meinaa iskeä, tuota kun lämmitellään yöllä pörssin halvoilla tunneilla, onko huonot eristeet vai jotain muuta mielessä. Näillä lämmöillä pysyy vielä 06 - 22 40C -> 30C, mutta talvi kun tulee niin tuohan tulee huutamaan sähköä aivan saatanasti.
Suodattimia on kolme, niin on helppo lyödä aina puhdas paikalleen. Pelkkää vesipesua viikon välillä olen tehnyt, kaipa tuohon jotain aineita pitäisi hankkia.

1727778804384.png

Nätisti tuohon upposi ja en ole noita kannen kiinnityslenkkejä vielä porannut kiinni, mahtaisko kansi tiukemmalla auttaa pitämään lämpöjä paremmin. Lykke Nordic tämä halpismalli.
1727779090331.jpeg
 
Sulo Vilen meinaa iskeä, tuota kun lämmitellään yöllä pörssin halvoilla tunneilla, onko huonot eristeet vai jotain muuta mielessä. Näillä lämmöillä pysyy vielä 06 - 22 40C -> 30C, mutta talvi kun tulee niin tuohan tulee huutamaan sähköä aivan saatanasti.

Kansi näyttää aika köykäiseltä omaan altaaseen verrattuna, eikä halpiksissa yleensä ole ne kaikkein parhaat eristeet joten juurisyy varmaan siellä suunnalla.

Fysiikan lakien mukaan lämpöhäviö on sitä suurempi, mitä suurempi lämpötilaero on, joten kannattaa harkita kylmään aikaan myös altaan päästämistä viileämmäksi aina kun sitä ei käytetä. Meillä oli ensimmäiset puoli vuotta allas koko ajan "kylpylämmin" ja perustilassa. Seuraavaksi vuodeksi laitoin talveksi automatiikan joka piti altaan arkisin eco-tilassa (viileämpi, vähemmän suodatuksia) ja nosti viikonloppuisin automaattisesti käyttövalmiiksi (ja toki joskus tein sen manuaalisestikin). Tuo ensimmäinen puoli vuotta vei sähköä about saman verran kuin seuraava kokonainen vuosi. Talven lämpöhäviöt on näissä vehkeissä aivan mielettömät jos vesi altaassa on jotain 37-40 astetta.
 
Viimeksi muokattu:
Kansi näyttää aika köykäiseltä omaan altaaseen verrattuna, eikä halpiksissa yleensä ole ne kaikkein parhaat eristeet joten juurisyy varmaan siellä suunnalla.

Fysiikan lakien mukaan lämpöhäviö on sitä suurempi, mitä suurempi lämpötilaero on, joten kannattaa harkita kylmään aikaan myös altaan päästämistä viileämmäksi aina kun sitä ei käytetä. Meillä oli ensimmäiset puoli vuotta allas koko ajan "kylpylämmin" ja perustilassa. Seuraavaksi vuodeksi laitoin talveksi automatiikan joka piti altaan arkisin eco-tilassa (viileämpi, vähemmän suodatuksia) ja nosti viikonloppuisin automaattisesti käyttövalmiiksi (ja toki joskus tein sen manuaalisestikin). Tuo ensimmäinen puoli vuotta vei sähköä about saman verran kuin seuraava kokonainen vuosi. Talven lämpöhäviöt on näissä vehkeissä aivan mielettömät jos vesi altaassa on jotain 37-30 astetta.
Joo tottakai lämpöhäviöt kasvavat lämpötilaeron kasvaessa. 26.5 alin lämpö jonka antaa asettaa ready -tilassa, täytyy vähän tutkia tuota logiikkaa lisää. Ilmeisesti 6-7 asteen tienoilla pakottaa lämmityksen päälle.
 
Omassa ainakin ready tilassa kun "temperature range" on High niin pystyy säätämään 40-26.5 astetta. Kun vaihtaa rangen Low niin taitaa alue olla 36-10 astetta. Eli pitäisi pystyä kyllä tiputtamaan alle tuon 26.5 kun vaihtaa tuon rangen. Omassa se myös muistaa mikä oli viimesin asetus kun oli High valittu ja Low valittu niin tuota yhtä parametria vaihtamalla pystyy helposti vaihtamaan lämmitetäänkö vai ei.

Aika nopeasti kyllä tuo sinun allas hukkaa lämpöä. Itsellä on Novitek Halti L jossa olisi kyllä tehtaan jäljiltä kanssa vähän töitä uretaaniruiskulle mutta tällä hetkellä vakiona ja sunnuntai illasta tähän hetkeen eli aika tasan 48h aikana ilman lämmitystä lämpötila on tippunut 38 --> 32. Ulkolämpötilat samat kun sulla. Vesimäärän suuruus tietenkin vaikuttaa kanssa varmasti jonkun verran.
 
Mitä noihin lämpöhäviöihin tulee, niin nämä ilmatäytteiset porealtaat toimivat ilmeisesti hieman toisin, ainakin tekoälyn mukaan joka ehdotti että näissä kannattaa mieluummin pitää lämpöjä koko ajan ylhäällä kuin laskea välillä alas ja sitten lämmittää enemmän. Jos siis sähkönkulutusta ajattelee. No, minäpä kokeilin ylläpitolämmitystä kun tuossa oli yksi päivä väliä milloin ei ollut tarkoitus kylpyyn mennä, ja alkaa nuo ulkolämpötilat etenkin öisin olla jo melkoisen viileitä. Toki Home Assistantilla estettiin kaikkein kallimmilla tunneilla sähkön käyttö, mutta muuten pidettiin lämpö koko ajan siinä 37 asteessa.

Tulos: vuorokaudessa meni sähköä 15kWh tähän ylläpitolämmitykseen. Vertailun vuoksi pari viikkoa sitten (jolloin oli myös vielä lämpimämpää) minulla oli 2 vuorokautta poreallas käyttämättä ja lämmittämättä, ja tämän jälkeen 37 asteeseen lämmittäminen vei 27kWh. Tulos ei täysin ole siis vertailukelpoinen, mutta tuo vesi oli tuolloin 2 viikkoa sitten lämmitystä aloittaessa noin 20C, näillä lämpötiloilla kun tuota ylläpitolämmitystä kokeilin, putoaisi kahdessa vuorokaudessa kyllä selvästi alemmas jos jättäisi lämmittämättä.

Joka tapauksessa Sulo Vilen -efekti tuli tännekin ja päätettiin että eilen oli vuoden viimeiset kylvyt, tänään tyhjennetään ja poistetaan allas talveksi :)
 
Se jäähtyy nopeammin kun lämpötilaerot on suuremmat. Eli lämpimänäpidolla myös hukkaa tulee enemmän.

Tässä näkyy hyvin kun aluksi lämmöt tippuu nopeammin, sitten loivenee.

Lay-z-spa lämpöpeitolla.

Screenshot_20241002_075012_Home Assistant.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Novitekin allas saapumassa ja tässä yritän perehtyä käyttöönottoon. Onko jotain suosituksia aineista, joilla puhdistaa pinnat ennen ensimmäistä kertaa? Ilmeisesti ainakin kannattaa puhdistuksen jälkeen laittaa Novitekin vahaa. Myös kokemukset eri vedenhoitoaineista kiinnostaa, alustavasti AquaFinesseen päätymässä.
 
Tästä on täällä hyviä kokemuksia jo useamman vuoden ajalta. Pieni määrä raeklooria lisäksi kerran viikossa.
 
Ideoita miten paikantaa altaan vuoto?
Nyt reipas 20h taistellut tuon altaan kanssa. Viimeisin oli että purin irti suodatinkotelon kun sen välistä tuli tippa/30sek. Tiivistelin sen uudelleen ja täytin altaan. Edelleen altaasta häviää noin 10-15mm vettä/vuorokausi ja konehuoneen pohjalla on 2mm vettä vaikka sen juuri kuivasin.
Epäilys on että vuoto on vain kun on painetta, eli porepumppua/kierrätyspumppua käynnissä. Tähän päätynyt siitä että tuntuu että allas ei vuoda kun vesi on laskenut suodatinkotelon alareunaan jolloin gecko katkaisee pumput kun ne haukkaa ilmaa.
Eilen oli 1,5h pumput päällä, kaikki luukut auki ja makoilin altaan vierellä työntäen kättä ja valoa eri paikkoihin. Mistään en löydä vuotoa ja alkaa kyllä olemaan melko iso tatti otsassa kun olisi parempaakin tekemistä.
Pelkään että pohjassa ylöspäin olevat suuttimet vuotaa paineen alla, koska sinne ei mistään ylety tai näe.
Sivuilla olevat suuttimet ei mikään vuoda. Tai ainakaan pisaraakaan en löytänyt tuon 1,5h tuijottelun aikana, enkä ole ennenkin tämän noin 20h tutkimisen aikana löytänyt kuin yhden suuttimen jonka kierteestä tuli tippa/15sek.

Altaassa on noin 2 kuutiota vettä, joten voisiko sentti olla noin 30 litraa? Jos allas vuotaisi jatkuvasti tulisi sieltä 1,5 litraa/h vuotaen vettä. Suodatus sykli on 5h joten jos vuotaa vain paineellisena pitäisi tulla 6litraa/tunti. Tämä ei nyt enää ole mikään tippa/minuutti vauhti joten en ymmärrä miksi en vuotoa löydä millään. Siksi alan epätoivossa kääntymään että joku pohjan suuttimista/läpivienneistä vuotaa, kun sinne ei näe.

Ideoita miten pääsen pohjaan käsiksi? Allas on noin 2,2m sivumitaltaan joten keskikohta on yli metrin syvällä altaan alla ja korkeutta 5-8cm. Tila-ahtauden lisäksi siellä on uretaanivaahtoa, eli pitäisi pystyä repimään sitä pois metrin syvyydeltä mihin ei mahdu kuin käsi. Käsivarsi ei ole metriä...
 
Oisko väriaineesta mihinkään? Toki voi olla vmäinen putsata mutta voisi helpottaa paikannusta?
 
Oisko väriaineesta mihinkään? Toki voi olla vmäinen putsata mutta voisi helpottaa paikannusta?
Eilen taas 1,5h kunnes tuli pimeä ja kylmä allasta ronkin. En löytänyt vuotoa ja tuli sama mieleen. Hetken guuglettelun jälkeen yksi jenkkisivusto oli kanssani samaa mieltä että elintarvikeväri on ok. Kävin hakemassa 30ml pullon kaupasta, pistin ensin muutaman tipan ja lopulta kippasin koko pullon altaaseen. Kyllä jännittää saako väriä enää ikinä pois, mutta siksi valitsin sinisen että se on ehkä veden kanssa leikkiessä vähiten häiritsevä jos jää pintoihin.
Toivottavasti tänään illalla löydän konehuoneesta väriä.
 
Täytyy kyllä kiittää henkilöitä jotka mainitsi tuosta bwalinkista täällä 👍 25€ ja integraatio altaan sekä home assistantin välillä toimii kuin junan vessa. Vielä pitää kehitellä noita automaatioita mutta viimein on tuo etähallinta altaalle.
 
Unohdin tänne eilen kirjoitella altaan vuodon etsinnästä.
Elintarvikeväri vuodon löytämiseksi ei nyt oikein toiminut halutulla tavalla. Jälkeenpäin ihan ymmärrettävää.
1. Väri ei tunnu värjäävänä allasta mitenkään, eli plussaa!
2. Koska väri ei värjää allasta niin ei se kyllä myöskään värjää jälkiä mistä vuotaa. Ei hyvä!
3. Altaan putkiliitoksissa on käytetty sinistä liimaa. Tätä onkin sitten joka saumassa, joten eihän siitä erottuisi sininen väri vedestä mitenkään. Ei toimi tältäkään osin.
4. Vaikka heitin altaaseen 30ml väriainetta ja altaan vesi on aika hurjan värinen on se pieninä määrinä hyvin lähellä läpinäkyvää. Tippa jossain niin ei erotu väriä.
Veden heijastuvuus kyllä ehkä hieman muuttui kun ehkä kosteat paikat lampun kanssa sojotellessa erottui paremmin altaan alta?

No mutta taisin silti löytää vuotopaikan, tai ainakin yhden paikan löysin. Aikaisemminkin joskus aina ihmetellyt kun on tippa-kaksi yhden jakotukin alla. Eilen näin että sinne tippui yksi pisara, joten tästä vähän jopa innostuin. Harmikseni tukki on aika syvällä altaan alla ja letkut lähtee kohti altaan keskikohtaa joten sinne ei näe. Kädellä ylettyy ensimmäiseen neljään lähtöön ja loput, ehkä 10 lähtöä ei ylety ollenkaan. Tippa onneksi tuli 3-lähdön kohdalta. Noh, sinne sormilla sohiessa nopeasti tulin samaan tulokseen kuin ennenkin; Ei tukista mikään liitos vuoda ja tippoja ei tullut seuraavan ehkä 15min aikana yhtään.
Tutkin allasta eri puolilta ja ehkä 15-20min myöhemmin kun palasin tutkimaan tuota jakotukin alusta niin huomasin että sinne oli ehkä 2 tippaa tippunut. Ja taas liitokset/letkut oli kuivia. Letkut on ehkä 10-15cm esillä ja sen jälkeen ne sukeltaa uretaanivaahtoon. Tuonne ei sitten näe enää ollenkaan ja kädenkin saa ujutettua juuri ja juuri. Aloin repimään vaahtoja irti ja välillä tuntui sormissa kosteutta. Ei paljoa, mutta jotenkin se tuntui. Kaivoin lisää ja ei tullut kyllä enempää kosteutta vastaan.
Tämän jälkeen valon kanssa sohin sinne ja koitin nähdä jotain. Huomasin että yhden letkun päällä oli värjäymää kuin siitä olisi valunut likaista vettä. Luultavasti tänne sain ronklattua sormin ja totesin että kuivaa on, mutta kun sen kohdan alta kaivoin vaahtoa veke niin se taas tuntui kostealta. Koska letku/putki oli kuiva niin ajattelin että vesi täytyy tippua siihen letkun päälle jostain. Seurailin taas jonkin aikaa ja ei mitään!
Noh, lähin repimään vaahtoja irti tämän kohdan yläpuolelta. Välillä taas tuntui kosteutta joten alkoi toivo heräämään että oikeilla jäljillä. Lopulta tästä ehkä 10-15cm sivuun vaahdon alta löytyi poresuutin jonka ympärillä märempää vaahtoa. Revin vaahdot veke ja sieltähän alkoi ihan valuen tulemaan vettä! Eli allas oli tiivistetty uretaanivaahdolla viime ajat :)
Vaahto ei ime vettä tai vesi ei sitä läpäise, joten siksi vaahto oli oikeasti kuivaa ja jos siellä oli jotain koloja tms. niin ne tuntui kostealta. Lopulta vuoto oli yli 40cm päässä sieltä missä näin ne pari pisaraa alun alkaen. Vesi liikkui vaahdon väleissä ja suurin osa varmaan sitten valunut konehuoneen keskelle.
Yöllä laskin altaan tyhjäksi, kohta tutkimaan mitä sieltä on hajonnut! On toisen makuupaikan pohja suuttimista, eli jos vain käden saa riittävän syvälle konehuoneeseen niin kohtuu hyvin on tilaa. Pumppujen isoja imu ja paineputkia menee ikävästi juuri tästä edestä ja ne on kovaa putkea. Eli ei saa siirrettyä sivuun ihan helpolla.
Eilen kopeloidessa tuntui että suuttimen läpiviennistä puuttui kiristysmutteri kokonaan, mutta saa nähdä.
 
Täytyy kyllä kiittää henkilöitä jotka mainitsi tuosta bwalinkista täällä 👍 25€ ja integraatio altaan sekä home assistantin välillä toimii kuin junan vessa. Vielä pitää kehitellä noita automaatioita mutta viimein on tuo etähallinta altaalle.
Itse välitän samat kiitokset ja samaan hengenvetoon olisiko jollain jakaa omaa Homeassistant bwalink automaatiota?
Muuten tuo toimii hyvin mutta jostain syystä, kun painaa esim altaan valot päälle niin tuo bwalink kadottaa yhteyden, sitten parin sekunnin päästä latautuu uudelleen ja sitten se toimii moitteetta.
 
Täytyy kyllä kiittää henkilöitä jotka mainitsi tuosta bwalinkista täällä 👍 25€ ja integraatio altaan sekä home assistantin välillä toimii kuin junan vessa. Vielä pitää kehitellä noita automaatioita mutta viimein on tuo etähallinta altaalle.
Onko teillä altaan sisällä tuo RS-485 - WiFi Elfin palikka? Toimiiko yhteys hyvin?

Hyvä, että näin tämän koska juuri pohtisin Balboan CMSsää, mutta maksaa yli 10x enemmän ja home assistantin kanssa ei ilmeisesti edes toimi kovin hyvin.
 
Elfin EW11A-0 ja Amazonista tilasin siihen tuon microfit liittimellä olevan kaapelin pätkän mistä pätkäsin toisen pään pois ja liitin ohjeiden mukaan elfinin liittimeen. Omassa altaassa oli tuo ohjeissakin mainittu ylimääräinen haara siellä boksin sisällä. Toiminut ongelmitta nyt pari viikkoa eikä yhteyden kanssa ole ollut mitään..
 
Kyllä se saakelin allas vaan jaksaa palkita!
Vihdoinkin sellainen tunne että vuodot kurissa. Yksi pohjasuutin tosiaan vuosi. Noi pohjasuuttimet on sellaisia että puretaan altaan puolelta irti joten homma olikin aika helppo.
Veden pinta pysyi samana 6 vuorokautta joten uskon että nyt ollaan kunnossa. Laskin vedet pois, kun niissä ei ollut 6 vuorokauteen mitään kemikaaleja ja en halua aloittaa talvikautta näillä vesillä. Uudet vedet tilalle ja nauttimaan kun allas pitää vedet.
Noh, eihän tästä hommasta ilman ongelmia mitään tulisi joten nyt kun pistin altaaseen sähköt päälle niin etäyhteys kuollut. Lopulta kaivoin terassin alta in.touch purkin esiin. Se on siis ollut vesitiiviissä kytkentärasiassa terassin alla kun allas on vuorattu alumiinilla niin ei kuulu sieltä.
Noh, joku hiiri tms oli syönyt läpiviennin purkista! Läpivienti oli kyllä alaviistossa, mutta silti kytkentäkotelo oli märkä sisältä ja in.touch saumasta märkä. Avasin in.touchin ja alle desin kotelosta tuli desilitra vettä ulos.
Koitin kuivata kuumailmapuhaltimella ja kokeilin, on mykkä.

Huoh...
 
Onko noissa Novitekin tai Kuuma Lähde myymissä suojapeittessä mitään erikoista oikeuttamaan viisinkertaista hintaa verrattuna Amazonista löytyviin suojapeitteisiin?
 
Onko noissa Novitekin tai Kuuma Lähde myymissä suojapeittessä mitään erikoista oikeuttamaan viisinkertaista hintaa verrattuna Amazonista löytyviin suojapeitteisiin?
En tiedä verrata, mutta Novitekin peite on Suomessa tehty ja tuntuu kestävän pakkasen ja lumen hyvin.
 
Elfin EW11A-0 ja Amazonista tilasin siihen tuon microfit liittimellä olevan kaapelin pätkän mistä pätkäsin toisen pään pois ja liitin ohjeiden mukaan elfinin liittimeen. Omassa altaassa oli tuo ohjeissakin mainittu ylimääräinen haara siellä boksin sisällä. Toiminut ongelmitta nyt pari viikkoa eikä yhteyden kanssa ole ollut mitään..
Sain myös toimimaan, yllättävän hyvä yhteys tuolta altaan sisältä. Mulla ei ollut ylimääräistä haaraa, mutta liitin löytyi piirilevyn nurkasta Cello Rukassa.
 
Toivottavasti saa kysellä tyhmiä, yritin selata pari sivua ilman että löysin vastausta…

Meillä on mökki ja sauna ~300m rannasta. Vesi tulee kaivosta, eikä luottoa siihen, että sillä täyttäisi paljua.

Mietitään toimisko palju rannalla niin, että sen täyttäisi merivedellä ja lämmittäisi puulla (rannalla ei ole sähköä)? Letkun sinne saisi kyllä pesua varten…

Eli toimiiko tuommoinen? Kuinka pitkään merivedellä täytetty palju pysyy käyttökelpoisena vai onko vesi heti ällöttävää? Ei varmaan ole mitään järkevää ratkaisua täyttämiseen jos meressä sinilevää?
 
Mökillä palju ehkä 5-10m rannasta ja vedenottopisteeltä n. 30m. Hyvin tulee perus pumpulla vesi ylös. Tietty sähkön vaatii.
Merivettä kun on lähes loputtomasti niin paljuilun jälkeen tyhjäksi lasku. On vesi pari kertaa unohtunut yön yli ja on kyllä sellaista mönjää aamusella että sekaan en menis. Varmasti menee sen takia pilalle nopeasti että se on aamullakin vielä varmaan 30c.

Eikös sinilevä ole pinnassa? Että jos saisi syvemmältä otettua niin uskaltaisko? Me ei olla kokeiltu kun sinilevä onneksi aika harvoin osuu kohdalle, vielä.
 
Järvivesi tai merivesi, niin seuraavana aamuna kun kannen nostaa on kyllä sellainen tuoksu ettei mieli tee sekaan mennä.
 
Tuo meriveden(murtovesi) lämmitys syö ajastaan myös haponkestävän teräksen, joten kamiina + putkisto voi pitemmän päälle ottaa osumaa. Tästä syystä esim. laivoissa käytetään mm alumiinpronssia.
muoks. Toki tuo altistuminen on tuossa sen verran lyhytaikasta, että en tiedä onko käytännön merkitystä.
 
Olin näkevinäni jotain paljuja joissa kamiina merialumiinia, ehkä just tota varten?
 
Olin näkevinäni jotain paljuja joissa kamiina merialumiinia, ehkä just tota varten?
Hyvin paljon mahdollista.

Kysymys Novitekin Luosto altaasta:
Onko muilla ongelmana, että tuo suodatin tötterö irtoaa itsestään? Välillä se kestää paikallaan ja taas välillä se kelluu altaassa, kun kannen avaa. Tuo ei jotenkin lukitu, kääntyy kyllä ja silloin tosiaan lukittuu paikalleen mutta mikään ei estä sitä pyrimästä itsestään auki.
 
Olin näkevinäni jotain paljuja joissa kamiina merialumiinia, ehkä just tota varten?

Voisin sanoa että "kaikki" paljujen kaminat ovat merialumiinia. Todellisuudessa kuitenkin aina kaikki ruostuu, ovat mitä ovat, erityisesti kun lämpötila ja sen muutokset ovat läsnä. Kamina kyllä kestää silti oikeinkäytettynä vuosia myös merivedellä, varsinkin täällä suomessa kun merivesi ei oikeasti ole niin suolaista.
 
Elfin EW11A-0 ja Amazonista tilasin siihen tuon microfit liittimellä olevan kaapelin pätkän mistä pätkäsin toisen pään pois ja liitin ohjeiden mukaan elfinin liittimeen. Omassa altaassa oli tuo ohjeissakin mainittu ylimääräinen haara siellä boksin sisällä. Toiminut ongelmitta nyt pari viikkoa eikä yhteyden kanssa ole ollut mitään..

Kiitoksia tämän integraation vinkkaamisesta. Ostettu, asennettu ja allas näkyy HA:ssa.

Nyt pitäisi vielä HA:n UI tuunata jotenkin kivasti.

Ei tarvinnut ohjeen ( GitHub - jshank/bwalink: Automate your Balboa Spa! A docker container with socat and ccutrer/balboa_worldwide_app that supports a remote serial to IP device or host running ser2net, socat or ESPEasy serial server ) mukaisia lisäkaapeleita / kolvailuita vaan riitti 1 kpl "ATX Molex Micro Fit Connector" ja siihen perään tuo "EW11A-0" kun aika pitkät piuhat noissa oli niin ei tarvinnu jatkojohtoa, ja wifiin kuuluu riittävän hyvin kaikkien eristeiden sisältä. Balboa BP6013G1:ssä ei ollut jatkojohtoa ulkopuolella, mutta ohjausyksikön sisällä on valmis liitäntä (J34 / J35) johon ATX-johto liittyi. Noin 30 € taisi maksaa kun Amazonista tilasin mokkulan+johdon enkä suoraan Kiinasta.

:thumbsup:

1730907077693.png
 
Noin 30 € taisi maksaa kun Amazonista tilasin mokkulan+johdon enkä suoraan Kiinasta.
Tämä oli valmis setti suoraan amazonista, missä oli siis elfin ja piuha valmiina? Plug'n'play altaan sisuksiin vapaaseen liittimeen?
Itellä nousee karvat pikkusen pystyyn kun moista vielä vähän suunnittelen. Aiemmassa omassa virityksessä meni piirikortti vaihtoon, kun jotku/jotkin niistä neljästä johtimesta oli väärin.
 
Kysymys Novitekin Luosto altaasta:
Onko muilla ongelmana, että tuo suodatin tötterö irtoaa itsestään? Välillä se kestää paikallaan ja taas välillä se kelluu altaassa, kun kannen avaa. Tuo ei jotenkin lukitu, kääntyy kyllä ja silloin tosiaan lukittuu paikalleen mutta mikään ei estä sitä pyrimästä itsestään auki.
Ei ole kyllä ikinä itsellä auennut. Se ns. Korkki kyllä tuntuu olevan melko jämerä kun sen lukitsee paikalleen ainakin omassa Luostossa. Sehän menee ikäänkuin kierteelle ja vaatii kyllä jopa vähän voimaa että saa auki jos se ehjä on.
 
Tämä oli valmis setti suoraan amazonista, missä oli siis elfin ja piuha valmiina? Plug'n'play altaan sisuksiin vapaaseen liittimeen?
Itellä nousee karvat pikkusen pystyyn kun moista vielä vähän suunnittelen. Aiemmassa omassa virityksessä meni piirikortti vaihtoon, kun jotku/jotkin niistä neljästä johtimesta oli väärin.

Ei oo click-to-install mutta aika yksinkertainen, ATX-johto --> EF110 liitos pitää ruuvata itse.

Eli Amazonista nämä kaksi:

ATX-johto liitetään altaan "pääkeskukseen" oikeaan kohtaan. Siellä on kaksi paikkaa, joista toisessa on jo kytkettynä ammeen oma ohjauspaneeli ja toinen on vapaa. Johto menee ihan sellaisenaan kiinni, ja vain yksin päin. Tarkka paikka riippuu Balboan keskuksen mallista mutta oik.ylänurkassa tuntuu yleensä olevan nuo - kaaviot löytyy valmistajan sivuilta kyllä.

Sitten ATX-johdon toisen pään liitin irti leikaten, ja kuorii johtoja hieman, jotta ne johdot saa liitettyä tuon EW110:n liittimeen. Ennen liitosta vielä syytä yleismittarilla varmistella, että mistä kaapelin johdoista se 15V virta kulkee, mutta tuota linkitettyä bwalink-ohjetta/kuvaa tulkitsemalla meni kyllä ekalla arvauksella oikein kun mittarilla "arvausta varmistelin".

Ei aivan plug'n'play mutta riittävän yksinkertainen ainakin mulle. Tietysti huolella, että kytkennät tehdään vain kun virrat pois, ja kaapelit merkitään jne.

Home Assistantin konffaus kivan näköiseksi vei enemmän aikaa itseltä kuin tuo fyysinen asennus. Toimii kyllä jouhevasti - pitää vielä miettiä jos saisi esim. suodatussyklin automatisoitua halvimman sähkön aikoihin joka päivälle. Ja otin samalla HA Cloudin käyttöön niin ammetta voi nyt etäohjata kotiverkon ulkopuolelta. Pitää katsoa mitä muuta HA:han keksii lisäillä.

20241107_004920.jpg

20241107_005841.jpg

20241107_005007.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ei aivan plug'n'play mutta riittävän yksinkertainen ainakin mulle. Tietysti huolella, että kytkennät tehdään vain kun virrat pois, ja kaapelit merkitään jne.
Jeps, itekkin yritin mittailla, mutta niin vaan kävi vahinko. No pitää keräillä jossain vaiheessa rohkeutta.

Saiko muuten sitä balboan omaa wifi-mokkulaa HA:han liitettyä?
 
Jeps, itekkin yritin mittailla, mutta niin vaan kävi vahinko. No pitää keräillä jossain vaiheessa rohkeutta.
Suhteellisen helppo tuo kuitenkin. 15V ja GND pitää saada oikein että ei paikat hajoa, yleismittarilla ne saa pääteltyä aika helposti.

Jos RS-485 A ja B menee väärinpäin niin RS485 ei vaan toimi ja silloin uutta yritystä toisin päin A ja B. Itsellä kun meni ekalla yrityksellä A ja B väärinpäin niin taisi altaan ohjauspaneliin tulla NO COMM teksti kun väylä menee siitä sekasin mutta ei siitä kyllä mitään pitäisi hajota, kun A ja B käänsi niin alkoi koko systeemi pelittämään.
 
Ite en enää muista mikä meni väärinpäin, mutta olipahan kallis kokeilu :) Niin ikään paneeli meni siihen NOCOMM-tilaan, mutta ei sitten enää millään herännyt henkiin.
 
Nyt kun Black Friday lähestyy niin saattaisi olla hyvä aika löytää mökille palju hieman alennettuun hintaan?

Tarkoituksena on tarkalleen ottaen ostaa lasikuituinen tynnyriosa ja upottaa se terassiin. Kyseinen kylpytynnyrin on tarkoitus olla myös palvella pienten lasten 'uima-altaana', joten suurempi tynnyri kaminoineen on hakusessa.

Omaan silmään ovat sattuneet ainakin:

Fispars: 8-kulmainen palju 2.4х1.8m - Fispars 2,4m-1,8m (1300e palju+~1000e kamiina yms. härpäkkeet). Lämpöeristekansi 420e hinta tuntuu järjettömältä.

Lelatub: Tee se itse Palju Do It 2700 paketti 8-10 hlö - Kotimaiset kylpytynnyrit ja paljut - LELAtub.fi (2450e tee se itse kokopaketti kamiinalla, erikoista että ilmoittavat toimituskuluksi vielä lisäksi 400e?)

Suosituksia hintalaatusuhteeltaan hyvistä kylptynnyreistä ja/tai tarjouksista?
 
Tuli itsekkin asennettua gecko in touch 2 wifi palikka, miten muilla on kyseinen laite toiminut? Nyt toista päivää ei löydä yhteyttä altaaseen ollenkaan, ensimmäisenä päivänä kyllä toimi hyvin. Suht rasittavaa 300€ osasta mikä ei sitten edes toimi..

Ja modeemi ja vastaanotin on metrin päässä altaasta ikkunan takana..

EDIT: Näköjään on jotain ongelmia servereillä.

Viimeksi muokattu:
Joo, aika surkea toi gecko:n in.touch 2 on. Ongelma tuntuu kyllä olevan palvelimen päässä. Altaaseen yhteyden otto kestää helposti 30sekunttia apilla ja usein tulee timeouttia.
Omilla python skripteillä kun ohittaa palvelimen/pilven niin yhteys toimii hyvin ja siksi en ole jaksanut tutkia onko omissa verkkosäädöissä jotain häikkää.

Nyt kun on taas ehjä näyttö altaassa niin kännyapin käyttö on minimissä. Pythonit ajelee altaan lämpöjä sähkön ja kylpytoiveiden mukaan.
 
Tuli itsekkin asennettua gecko in touch 2 wifi palikka, miten muilla on kyseinen laite toiminut? Nyt toista päivää ei löydä yhteyttä altaaseen ollenkaan, ensimmäisenä päivänä kyllä toimi hyvin. Suht rasittavaa 300€ osasta mikä ei sitten edes toimi..

Ja modeemi ja vastaanotin on metrin päässä altaasta ikkunan takana..

EDIT: Näköjään on jotain ongelmia servereillä.

Mulla toiminut ihan ok vaikka altaan ja reitittimen väliä on koko talon mitta. Yhteysongelmaa oli Home Assistanttiin, mutta oikeanlaisella automaatiolla tuo ongelma poistui. Automaatio palauttaa yhteyden, jos "circulation pump" tieto katoaa. Äppi on toiminut ihan ok, mutta aika harvoin siitä tarvitsee mitään tehdä, kun allas on HA:ssa.
Nytkin sai yhteyden altaalle äpin kautta työpaikalta 8 sekunnissa.
Kannattaa kokeilla vaihtaa sitä kanavaa, jos joku kodin laitteista on "samalla kanavalla" ja häiritsee toimintaa.

IMG_4702.jpeg
 
Voitko vinkata millä tavalla olet tuon automaation tehnyt?
Itsellä tekee välillä kanssa tuota, että kuin HA:sta vaihtaa jotain tilaa niin menee koko BWA ohjauspaneeli hetkeksi(30sek) harmaaksi. Tämän jälkeen palautuu ja toimii moitteetta.
Jossain vaiheessa meinasin, että pitäis vaikka rämpätä altaan valoja ajoittain päälle ja pois, jotta voi varmistaa, että tärkeämmät automaatiot menee läpi.
Mutta tuo olisi tietty paljon parempi, jos automaatio itse huolehtisi tuosta, jos se tippuu linjoilta.
 
Voitko vinkata millä tavalla olet tuon automaation tehnyt?
Koodi:
alias: Circulation off signal ok reconnect
description: ""
mode: single
triggers:
  - entity_id:
      - binary_sensor.wellis_spa_circulating_pump
    to: unavailable
    from: "on"
    trigger: state
conditions:
  - condition: numeric_state
    entity_id: sensor.wellis_spa_rf_signal
    above: 10
actions:
  - device_id: 318e617846e4425c3fa6cb47a6b06ec3
    domain: button
    entity_id: 24731d29eceb31d72a3356456fb9166b
    type: press

Eli, kun hukkaa suodatuspumpun ja RF signal on ok eli yli 10 niin "painaa" "reconnect" joka palauttaa yhteyden.
 
Mulla toiminut ihan ok vaikka altaan ja reitittimen väliä on koko talon mitta. Yhteysongelmaa oli Home Assistanttiin, mutta oikeanlaisella automaatiolla tuo ongelma poistui. Automaatio palauttaa yhteyden, jos "circulation pump" tieto katoaa. Äppi on toiminut ihan ok, mutta aika harvoin siitä tarvitsee mitään tehdä, kun allas on HA:ssa.
Nytkin sai yhteyden altaalle äpin kautta työpaikalta 8 sekunnissa.
Kannattaa kokeilla vaihtaa sitä kanavaa, jos joku kodin laitteista on "samalla kanavalla" ja häiritsee toimintaa.

IMG_4702.jpeg
Nyt on toiminut koko päivän moitteetta yhteys kun korjasivat palvelin ongelman :thumbsup:
 
Welliksen allaskin alkoi vuotamaan. Suodatinyhteen juuresta tiputtaa kerran sekunnissa. Putkea hieman pakottamalla toiseen asentoon sai vuodon lähes loppumaan. Vaatii tyhjennyksen ja liitännän tiivistämisen uudelleen. Hyvin pääsee kuitenkin käsiksi kylkiluukun avaamalla. Helpohko korjaus, onneksi eristeet on seinissä eikä uretaania ole pursotettu putkien päälle. Tilasin uuden UV lampun ja vaihdan sen sitten samalla, kun korjaan vuodon. Onhan sillä jo ikää 7 vuotta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 494
Viestejä
4 523 130
Jäsenet
74 630
Uusin jäsen
iha hukassa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom