Oxygen Not Included [PC]

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Kanadalaisen Klei Entertaiment -studion peli tuli Early Access -vaiheessa Steamiin 15.2.2017, ja julkaistiin lopullisena versiona 30.07.2019. Klei Entertaimentin aikaisempi tunnettu peli oli Don't Starve. Peli maksaa tällä hetkellä 22,99 € Steamissa.

Kyseessä on siis selviytymispeli, jossa on pelin pääsuunnittelijan Johann Seidenzin mukaan vaikutteita mm. peleistä Dwarf Fortress, Prison Architect ja The Sims. Itse pidän tätä myös Rimworldin hengenheimolaisena.

Pelin alussa pelaaja saa valita 3 eri ominaisuuksilla varustettua ihmishahmoa, jotka sijaitsevat asteroidilla sijaitsevassa ilmataskussa. Ilmataskussa on rajattu määrä happea. Pelaajan tehtävä on ohjata näitä hahmoja, pitää heidät hengissä ja pyrkiä luomaan vakaat elämiseen soveltuvat olosuhteet. Pelaaajan tulee seurata ja ylläpitää mm. hahmojen hapen- ja ravinnonsaantia, eritteitä, hygieniaa, ruumiinlämpöä, terveyttä, lepoa ja mielialaa etteivät ne kuolisi. Tietyn ajan välein peli luo lisättäväksi yhden uuden hahmon. Pelaaja voi päättää myös että tätä ei luodakaan joukkoon. Hahmojen määrää siis voi kontrolloida rajatusti.

Hahmot laitetaan hankkimaan resursseja kaivamalla, kasvattamaan ravintoa, rakentamaan erilaisia rakenteita ja kehittämään teknologiaa. Ympäristössä on erilaisia taskuja, joihin pelaaja voi kaivautua. Taskuissa on erilaisia kaasuja tai ne voivat olla tyhjiöitä. Kaasuja voi suodattaa teknologian avulla, samoin nesteitä. Ympäristössä on erilaisia lämmön ja kylmän lähteitä, myös pelaajan rakentamat laitteet saattavat tuottaa niitä. Myös mikrobit leviävät, joten hahmot voivat sairastua, ympäristössä on myös erilaisia muita eläviä olentoja. Pejaajan toimet siis aiheuttavat fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia muutoksia ympäristöön, jotka vaikuttavat hahmojen selviytymiseen, tämä onkin pelin keskisin osa.

Pelaaja ei ohjaa hahmoja suoraan, vaan sallimalla ja priorisoimalla eri toimintoja eri hahmoille, ja näitä tehtäviä hahmot sitten suorittavat kykyjensä mukaan samalla kykyjään kehittäen.

Peli on mielestäni jo tässä vaiheessa kohtuullisen syvällinen, joskin tekniikkaa saa kehitettyä ehkä liian nopeasti. Pelin aikana haasteet vaihtuvat mukavasti. Kun ensin pääpaino on hapessa ja ruuassa, kohta saattaa keskeinen tehtävä ollakin jäähdytys jne.

Peliin tulee suuria päivityksiä harvakseltaan, mielestäni toimii. Viimeksi taisi tulla fossiilisia polttoaineita ja tekniikoita, sitä ennen taudit. Peli on omasta mielestäni täysin pelattava aikä bugien kanssa ole tarvinnut tapella. Steamissa arvio on tällä hetkellä "Ylivoimaisen myönteinen" (39 847 myönteistä vs 1707 kielteistä).

Virallinen sivusto: Oxygen Not Included | Klei Entertainment

Quill18 pelaa:

Steam: Oxygen Not Included on Steam
 
Viimeksi muokattu:

Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Suosittelen katsomaan lisäksi Brothgarin ONI videoita (erilaisia ideoiden tutkimisia ja tekee tukikohtia tietyllä tavalla yms): Brothgar

Joku aika takaperin tuli tämä itselle hankittua ja hieman vajaa 20 tuntia on tullut pelattua. Omalla kohdalla ongelmana on ollut se ettei saa keskityttyä rauhassa vaan pitää taas keskittyä hapen/lian/tautien/ruuan/veden kanssa säätämiseen. Sinänsä peli on erittäin kiinnostava ja helposti tulee pelattua "vielä yksi päivä", mutta samalla taas liian kova mikromanagerointi ottaa päähän. Ja duplicanteilla on kova hinku tehdä itsemurhia.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Kyllä nuo videot aina kiinnostavat, mutta tällaisten pelien kohdalla pyrin siihen, etten ainakaan liikaa niitä katsele. Yritän suojella itseäni muiden hyviltä ideoilta ja kaksiä niitä itse. Olen kyllä huono keksimään, liikaa tulee yleensä junnattua samalla strategialla. Rimworldissa vähän sama tilanne.

Early Access -vaiheen tämän tyypin peleissä on toki se hyvä puoli, että uusien päivitysten myötä pakka sekoitetaan aina uudelleen.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Olihan tästä ketju. 6 tuntia takana ja erittäin lupaavalta peliltä vaikuttaa! Ja vaikeutta riittää. Aina kun yhden asian saa reilaan niin pitää suunnitella seuraavaa. Tai no, eipä juuri mikään asia ole omassa tukikohdassa täysin kunnossa :) Happi riittää niin kauan kuin vettä on, ja ei sitä kovin kauaa taida riittää. Ruokaa en ole vielä oikein saanut riittämään. No, alkutaipaleella vasta olen joten eiköhän tuohonkin konsti löydy. Ahtaus yllättää aika aikaisin, tuntuu ettei oikein mihinkään enää mahdu rakentamaan. Kai se pitää alkaa laajentamaan radikaalisti vaan johonkin suuntaan.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Tää peli on niitä harvoja, joista on tullut Early Accessina maksettua ihan oikeaa rahaa ja vieläpä siten että sitä pääsee pelaamaan ja se ei aiheuta vitutusta (Star Citizen). Itse olen huomannut et liian syvälle ei saa missään nimessä mennä alussa, kun se kostautuu vähän turhan nopeasti myöhemmässä vaiheessa. Kannattaa myös miettiä heti alkuun miten sen jäteveden voi prosessoida eespäin puhtaaksi, muuten happi ja muu hyödyke loppuu ennen kuin ehdit kissaa sanoa :).
 
Tuota vähän ajattelinkin että taitaa olla aika tärkeää saada vettä puhtaaksi. Eka siirtokunta käytännössä menehtyi jo kun 8 / 12 asukkaasta kuoli nälkään. Kolme noista asukkaasta ovat niin stressaantuneita että vain makaavat hierontapöydillä. Eli en keksinyt vielä konsteja ruoan riittävyyteen :D No, uutta siirtokuntaa ja uusia (uhreja) asukkeja kehiin.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Argh, nyt kun sain stressin joten kuten kuriin niin alkoi taudit jylläämään! Ruokakin on koko ajan kortilla. Ei tämä peli helpolla päästä!
E: Laitetaan kuva tämän hetken tilanteesta.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
No niin, tuo edellinen siirtokunta menehtyi tauteihin. Kolmas siirtokunta menee toistaiseksi oikein hyvin, cycle 53 menossa. Stressi ei ole tullut ongelmaksi tällä kertaa ja tauditkin pysyneet hyvin kurissa. Ruoka riittää mukavasti, mealwoodeja on tarpeeksi ja kokki grillailee evästä bristle berryistä.
Tuo huonesysteemi kannattaa huomioida kun peliä aloittelee. Pitää mukavasti moraalin korkealla.
Testailin hieman miten tuon slimelungin kanssa pärjää. Ei pärjännyt :D Ovi on ja pysyy kiinni toistaiseksi!
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
83
Asensin itsekin julkaisun innoittamana uudelleen ja on kyllä taas koukuttanut. Fiilikset aika pitkälti samat kuin Dwarf Fortress:ssa aikoinaan, illat venyy pitkiksi ja aika menee tosiaan huomaamatta. Nyt on toinen siirtokunta menossa, kun ensimmäisen hylkäsin huonon suunnittelun vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Liittynyt
15.10.2017
Viestejä
600
Täytyy kyllä suositella tätä peliä jos Rimworld yms iskee. Toka siirtokunta nyt menossa itellä, eka alko kyllästyttään kun pelasin sitä ekaa planeettaa casual modella
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Tuossa sain juuri pitkän rimworld-seikkailun päätökseen, ja tästä on näköjään tullut nyt virallinen julkaisu, niin pitääkö ostaa? Saako jostain halvennuksella?
 
Pitää. Laatupeli, joka kestää pelikertoja ja -tunteja.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Tuli sitten peli ostettua, ja on kyllä hieno tekele. Todella paljon dataa tarjolla, tykkään semmoisesta. Mutta aika haastavalta vaikuttaa, aluksi peli eteni aika mukavasti, mutta nyt ole aivan lirissä kun vesi alkoi käymään vähiin ja sitten uusien vesialtaden vesi on päässyt saastumaan kun vessa oli hetken pois käytöstä.
Koko beissi on käytännössä ihan paskassa ja ukot repeilee liitoksistaan :D Oikein muuta ehdi tekemään kun siivoamaan ripulia. Ja pelastusta ei ole oikein näköpiirissä kun kaikki vesialtaat on saatuneita ja yhdessä on lämmitin mutta siihen en saa tarpeeksi sähköä.

Kävi jo mielessä että jos aloittaisi uuden pelin, mutta ehkä yritän pyristellä. Muutama ukko jo kuollut kun ovat jääneet jonnekin jumiin. Tätä vaivaa vähän sama juttu kuin joissain muissakin peleissä, että tech-puu aukeaa nopeampaa kuin siihen ehtii ja jaksaa tutustua.

Kaikenkaikkiaan vaikuttaa oikein hyvältä!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PCB

Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Tuli sitten peli ostettua, ja on kyllä hieno tekele. Todella paljon dataa tarjolla, tykkään semmoisesta. Mutta aika haastavalta vaikuttaa, aluksi peli eteni aika mukavasti, mutta nyt ole aivan lirissä kun vesi alkoi käymään vähiin ja sitten uusien vesialtaden vesi on päässyt saastumaan kun vessa oli hetken pois käytöstä.
Koko beissi on käytännössä ihan paskassa ja ukot repeilee liitoksistaan :D Oikein muuta ehdi tekemään kun siivoamaan ripulia. Ja pelastusta ei ole oikein näköpiirissä kun kaikki vesialtaat on saatuneita ja yhdessä on lämmitin mutta siihen en saa tarpeeksi sähköä.

Kävi jos mielessä että jos aloittaisi uuden pelin, mutta ehkä yritän pyristellä. Muutama ukko jo kuollut kun ovat jääneet jonnekin jumiin. Tätä vaivaa vähän sama juttu kuin joissain muissakin peleissä, että tech-puu aukeaa nopeampaa kuin siihen ehtii ja jaksaa tutustua.

Kaikenkaikkiaan vaikuttaa oikein hyvältä!
Tutulta kuulostaa, kaikki tuo kuuluu asiaan :) Olikohan mulla kolmas vai neljäs tukikohta ennen kuin alkoi Dupet pysymään hengissä. Sitten kun tuon vesiasian saat ratkaistua niin seuraava ongelma odottaa nurkan takana ;) Ongelmien ratkominen onkin pelin suola.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Noniin, massiivisten vaikeuksien jälkeen sain vihdoin vedenkierron korjattua, ja nyt on taas käytössä puhdasta vettä. Minulla oikeastaan neljä allasta, joissa yhdessä puhdistetaan vesi kuumentamalla ja sitten pumpataan käyttöön. Vaatii sitä että pumppuja ja lämmitintä välillä käsin käydään kytkemässä, ja myös sähkö on ongelma, vaatii kytkimiä.

Veden korjaamiseen kului useita pelitunteja ja dramatiikaltakaan ei vältytty.
oin.jpg

Tilanne on hieman rauhoittunut ja normalisoitunut, mutta edellen stressitasot tahtovat olla korkealla. Pelaaminen on hieman uuvuttavaa selviytymistaistelua, olisi ehkä pitänyt aloittaa don't sweatillä. Nopeasti lueskelin jotain beginners guidea, ei sieltä oikein muuta tarttunut, kuin että olen tainnut laajentua liian nopeasti. Tällä hetkellä syklejä on jotain 75, ja tosiaankin iso osa siitä on mennyt kamppaillessa tuon veden kanssa. Ruoka ja happi on ehkä joten kuten hallussa, mutta sähkö on jatkuva ongelma ja tilanne taitaa kärjistyä kun hiili on loppumassa.

Pystyykö tässä jotenkin kieltämään Dupeja menemästä lähdelle puhdasvesiallasta? Sillä lopullinen romahdus on edelleen yhden ainoan väärässä paikassa tulevan yrjön päässä, on tämä kyllä hieno peli :D
 
Automaattioville pystyy määrittämään kuka pystyy kulkemaan läpi. En tiedä koskeeko muitakin oveja.
Stressi ei oikeastaan ole itsellä parin ekan basen jälkeen ollut ongelma, kunhan huolehtii että perustarpeet täyttyvät ja ettei Dupeja ole yksinkertaisesti liikaa.
Sähkö on itsellenikin edelleen ongelma. Sitten kun sitä alkaa tulemaan tarpeeksi alkaa muut ongelmat, tulet huomaamaan ;)
Onneksi tuo tautisysteemi muutettiin helpommaksi. Yksi tukikohta meni early accessissa Slimelungiin :dead: Kaivoin liian nopeasti ja liian syvälle :D
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Vieläkin jotenkin ihmeellisesti sinnittelen tuolla ekalla basella. Onnistuin ratkaisemaan (tai pikemminkin siirtämään) sähköongelman
kun löysin raakaöljyä. Harmi kyllä sinne taskuun pääsi sekoittumaan likaista vettä, joten pitänee rakentaa suodatin kun tasku alkaa ehtymään.
Nyt kun sähkö on hetkeksi ratkaistu, niin seuraava ongelma onkin happi, koska levä on loppu. Olen värkännyt pari masiinaa jotka tekevät limasta levää, mutta tuskinpa tuo riittää.
Toinen massiivinen ongelma on lämpö. Olen jo aikaa sitten rakentanut vedenkierron erääseen frozen biomiin, ja vaikka sieltä löytyi se antithermal-härveli, ei sen tehot enää riitä. Kasvihuoneen lämpötila on noussut niin ylös, että nyt syödään taas mutakakkuja. Seuraava projekti on yrittää saada kylmää sillä 1.2kW lauhduttimella, ja ehkä voisi myös yrittää kierrättää kaasuja.
Kaasujen hanskaus on muutenkin kasvava ongelma, kun ilmeisesti tuo sähköntuotanto puskee ulos CO2:sta, enkä oikein tiedä miten nuo kannattaisi yrittää saada haltuun. Pumppuja siirtelen paikasta toiseen, mutta ei siinä kyllä ole mitään järkeä.

Koko perhanan peli on ollut lähes koko ajan semmoista väsytystaistelua, tuntuu että lopullinen tuho on jatkuvasti nurkan takana, ja että jotenkin tuurilla olen sitä onnistunut toistaiseksi lykkäämään. Syklejä on taulussa 230, ei auta kuin puskea eteenpäin. Ei tämä peli varsinaisesti nautinnollinen ole, mutta ei silti pysty oleen pelaamatta :D:btooth:
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Nyt mennään syklissä 330, edelleen sinnittely jatkuu. Onhan tämä "harjoittelupeli" hieman hupaisa. Vaikka base on jatkuvasti kuoleman kielissä, niin pelaan tuota ihan vain sen takia, että oppisin pelimekaniikat seuraavaan peliin. Ja siksi ajattelin pelata niin pitkälle kuin vain pääsen, jotta ehdin nähdä ja oppia mahdollisimman paljon seuraavaa, varsinaista peliä varten. Mutta, tällä harjoitteluvedolla on kellotauluun tullut jo yli 70 tuntia, eli olen tätä nyt harjoitellut jo enemmän kuin mitä pelasin esim Ass Greed Origismiä ylipäätään :D

Tämä on taas niitä pelejä, joita ei välttis tule pelattua montaa kertaa, vähän niinkuin Rimworld, jonka 186 tuntia on kertynyt lähes yhdestä ainoasta pelistä.

edit:
uusimmat ongelmat ovat lämpökuoleman lisäksi puhtaan veden saastuminen slimelungilla, eipä näytä lämmittäminen tehoavan, ja lisäksi raakaöljy alkaa sekin hupenemaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Edelleen sinnittely vaan jatkuu. Google kertoi että höyryturbiini hävittää lämpöä, ja sen avulla olen onnistunut saamaan lämmön joten kuten haltuun, aivan viime hetkillä. Tietysti ongelma on nyt energia,
raakaöljy alkaa olla todella loppu. Olen kuumeisesti miettinyt miten hanskaan energian, kun jäähdytyshärveleitä on kolme ja jokainen haukkaa 1.2 kilowattia, niin sähkö on koko ajan loppu. Yritin sitten ratkaista ongelman aurinkokennolla, kun huomasin, että asteroidissa paistaa avaruus ilman että tarvii mennä pintaan asti. Eli suurella vaivalla rakensin piiiiitkän sähköjohdon ja asensin aurinkopaneelin. Ja sitten kun sähköä ei tietystikään ruvennut tulemaan, niin lopulta tajusin tarkistaa valaisu-kartalla, että eihän sitä auringonvaloa nyt prkl sinne kiven sisään paista! Eli aivan turhaan koko juttu.

Olen jo ollut luovuttamassa koko homman, kunnes tänään huomasin, että yläosassa on kaksi natural gas venttiä! Voimala tuottaa mukavat 800W tehoa, joten aloin nyt suurella kiireellä virittämään sähköntuotantoa luonnonkaasusta. Pitää vielä laskea kuinka paljon sitä kaasua oikeasti riittää. Toivottavasti riittäisi useampaan voimalaan.
Hieman yllättäen venttiä tutkimalla siinä oli nähtävillä kuinka paljon se tuottaa kaasua, vaikka en ole sitä vielä analysoinut. Miksiköhän näin?

Dupet käyttää suurimman osan ajasta kulkemiseen, pitäisi todellakin saada transit tubet pystyy. Muovia vain ei ole mitenkään riittävästi.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261

Kannattaa noita kaasulähteitä yms. hyödyntäessä varmistaa, ettei voimala pyöri turhaan ja tuhlaa energianlähdettä silloin, kun akut on jo täynnä. Automaatiojutuilla saat helposti varmistettua. Tee kaasuvoimalan viereen Smart battery ja vedä automation wire voimalan ja akun väliin. Voimala kytkeytyy automaattisesti pois, kun akku on täynnä. Voit vielä erikseen säätää smart batteryn parametreja, millä säädät voimalan päällekytkeytymisen ja sulkeutumisen.

Samoin sensoreilla ja automation wirella varmaan saat tuon pumppujen ja lämmittimienkin prosessin automatisoitua, mitä kerroit manuaalisesti säätäväsi.
 
Joo, automaatio on kovassa käytössä, muutoin menee energiat harakoille. Kaikki sähköä tuottavat vehkeet on smart batteryn takana, ja lähes kaikki ilmapumput myös. Lisäksi kahta jäähdytintä pätkitään sen mukaan onko ylimääräistä virtaa, ja oikeastaan samalla mekanismilla käytännössä säädän paljonko sähkö kulutetaan jäähdytykseen. Jahka lämmöt saan oikeasti balanssiin, niin siinä vaiheessa pitää rakentaa säätö lämmön mukaan. Huomasin, että ilman analyysiä ei näe dormant sykliä, eli pitää analysoida nuo ventit, niin sitten voi laskea paljonko sieltä saa sähköä - toivottavasti mahdollisimman paljon, se helpottaisi kovasti jo kymmeniä tunteja jatkunutta tukalaa tilannetta :lol:
Paraikaa olen rakentamassa kahdeksan kaasusäiliön patteria syklien tasoittamiseen. Kaksi pimpattua genistä nyt jauhaa yhteensä 2,4kW, meinasin ensin rakentaa kolmannenkin, mutta tuskin siihen riittää tuota kaasua.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Nyt on sinnitelty jo vuorolle 551. Energiakriisin sain tosiaan haltuun kaasun avulla, mutta lopultahan ne geysirit meni unille, ja piti jatkaa öljynporauksia. Tuntuu että tuossa on mahdollista löytää tasapaino siten, että öljyllä paikataan ne välit kun kaasua ei ole saatavilla. Sähkön kanssa on kuitenkin jatkuvaa pulmaa, viimeisenä tuli ongelma kun valjastin toisen öljypumpun, ja niinpä sitten loppui piuhasta vahvuus. Tällä kertaa päädyin ratkaisemaan ongelman automaatiolla, viritin sekvensserin joka vuoron perään käynnistää vesipumpun, sieven ja öljypumpun.
oni_ele.jpg
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Miten te olette veden kierrätyksen saanut ratkaistua kun puhdasta vettähän on rajatusti?
 
Liittynyt
15.10.2017
Viestejä
600
Vessoista ulostuloputki vedenpuhdistamoon ja sieltä johonki altaaseen. Hiekkaa tais tarvita tohon hommaan. Pitäski pitkästä aikaa pelata tätä taas
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Miten te olette veden kierrätyksen saanut ratkaistua kun puhdasta vettähän on rajatusti?
vedenpuhdsitajalla saa tosiaan helposti puhdasta vettä, joka kelpaa esim vessoihin ja käsien pesuun. Bakteerivapaata puhdasta vettä tarvitaan onneksi varsin vähän. Ruokamyrkytystä aiheuttavat bakteerit saa tuhottua kuumentamalla. Mutta ehkä kannattaa pyrkiä hyödyntämään valmiiksi puhtaat vedet ja tosiaan huolehtimaan että bakteereista puhdasta vettä ei tuhlaa mihinkään, niin menekki on vähäistä.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Shine bug pörrää makuuhuoneessa ja herättelee valollaan nukkujat. Miten tuon sais ystävällisesti siirrettyä muualle kun en haluis tappaa sitä kuitenkaan?
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Shine bug pörrää makuuhuoneessa ja herättelee valollaan nukkujat. Miten tuon sais ystävällisesti siirrettyä muualle kun en haluis tappaa sitä kuitenkaan?
En ole kokeillut, mutta Google tarjosi tällaista:
"Seems like an exploit, but: auto-wrangle.

You can build a critter drop-off near where the shine bugs are. Turn on auto-wrangle for that drop-off (without enabling it to store shine bugs). And have a second drop-off, enabled for shine bugs, at the location you want to put them. Your rancher will call the bugs over to the first station, and even wild bugs will comply and get tied up.

Or you can just relocate the eggs, that seems simpler and it's what I do."
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Edelleen jatkuu tuo ensimmäinen veto, nyt mennään jossain vuorossa ~750. Energiakriisi on saatu hallintaan, öljypumput jauhaa ja maakaasua tuntuu riittävän. Myös vettä on enemmän kuin tarpeeksi, ja lopulta kiinnitin ruokaan huomiota, ja nyt vedetään sienimuhennosta niin että napa paukkuu, sitäkin on nyt enemmän kuin tarpeeksi. Uudeksi ongelmaksi muodostui baseen kerääntyvä maakaasu ja myös saastunut happi. Olen sitä pumpannut pois melkoisella pumppupatterilla, tilanne helpotti hetkeksi, mutta lopullinen ratkaisu varmaankin vaatisi, että osaisin lokereida polluted oxygeniä tuottavat asiat jonnekin pois basesta.

Myös puhdasta vettä on valtavat tankit, ja kun vielä happeakin riittää, niin näyttää siltä että olen vihdoin saanut tilanteen jokseenkin haltuun. Viimeisin kriisi iski naamalle kun yhtäkkiä Dirt otti ja loppui kokonaan. Tämä johtui siitä että olin purkanut water sievet koska olin siirtynyt tuottamaan puhdasta vettä suolavedestä ja suodattimilla. Dirtin loppuminen pysäytti myös teknologiakehityksen, ja ei auttanut muu kuin purkaa kaikki Dirtiä kuluttavat rakennelmat ja lykätä takakaisin pari water sieveä, höystettynä muutamalla tunkiolla. Nyt Dirtiä kertyy hiljalleen, ja voin avata uusia tekniikoita, tosin vaatii kärsivällisyyttä.

Tukikohdassa jyllää slimelung, jota en tunnu saavan kuriin. Pumppasin koko paikan täyteen klooria, ja syöpäläiset todellakin hävisivät, mutta pian tulivat takaisin. Nyt joku on jatkuvasti sairaana, onneksi riittää lääkkeitä. Varmaankin pitäisi päästä eroon polluted oxygenistä, mutta hankalaa tuntuu olevan. Yritän jotenkin pärjäillä asian kanssa, sillä olen saanut värkättyä teleskoopin, ja huomio on pintakerroksissa. Siellä tulikin uusia haasteita kun vekottimet ei oikein jäähdy tyhjiössä. Nyt kuitenkin yritän itse löytää ratkaisuja, pelin suola on itse selvittää ongelmat, sitä suolaa oli alussa niin tuimasti että jonkin verran netistä tuli lueskeltua apuja, mutta nyt yritän sitä välttää. Seuraavaksi pitäisi saada tehtyä raketti.

Aivan loistava peli. Steamissa joku kirjoitti, että jos ostat tämän pelin, niin siirrä saman tien jääkaappi tietokoneen viereen - varsin osuvaa. Vaimo tuumasi, että pelin nimeksi sopisi paremmin Husband Not Included.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Noh aika paljon pidemmällä olet kuin minä, mutta pieniin määriin polluted oxygenia auttaa deodorizer, se muuttaa sen hapeksi. Slimelung nimenomaan kasvaa polluted oxygenissä, hapessa se ei elä.
Mulla on viides tukikohta menossa. Jotenkin tykkään tuosta alusta enemmän, lopussa pitää miettiä jo aika monimutkaisia juttuja :D Pisin base on 181 sykliä, nykyinen 86.
 
mulla on varmaan kolmattakymmentä deodorizeria ympäri basea , mutta slimelung jyllää :lol: Pitäisi varmaan tutkia mistä sitä polluten oxygeniä tulee ja sitten osastoida ne jonnekin ja pumpata kyseiseltä osastolta polluted oxygen tyhjiöön. Ainakin water sieve ja tunkio sitä tuottaa, ja myös pulloissa makaava polluted water. Slime/algae alueilta sitä kaasua pääsee myös vuotamaan, olen sentäs laittanut scrubberit ja hand sanitizerit jotta sitä ei tulisi matskun/dupen mukana.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Niin siinä vaan kävi että lopulta sain raketin ilmaan. Höyryn keittäminen onnistui yllättäen heti ekalla tuotantolaitoksella, tosin vedenjäähdyttäjät ei oikein kestä lämpötilaa, mutta olen saanut tehtyä höyryä jo kolmeen lentoon. Bunkkerisuojaus pinnalla aiheuttaa päänvaivaa, on kyllä melkoinen homma yrittää selvitä pinnalla.

Raketti vei tietenkin kävelysillan lähtiessä mukanaan, ja ehkä koomisin hetki pitkään aikaa oli kun raketti palatessa rysäytti suoraan bunkkeriovien läpi :rofl2: Sama tapahtui vielä toisellakin kertaa, mutta sitten käärin hihat ja virittelin automaation:
oni1.jpg
Vasemmalla näkyy yksinkertainen OR-porttihässäkkä kaikkien skannereiden suojaamiseen, siinä on vielä paikat kahdelle lisäskannerille. Lisäksi on manuaaliset overridet ovien avaamiseen ja sulkemiseen. Keskellä oleva viritelmä oli sen sijaan vähän kinkkisempi, mutta se toimii siten, että kun astronautti on valmiina lähtöön, kävelysilta vetäytyy ja ovet avautuvat automaattisesti ennen kuin raketti päästetään matkaan. Tämän jälkeen ovet sulkeutuvat automaattisesti. Raketin palatessa ovet ja kävelysilta toimivat automaattisesti, ja kaikille toimille on manuaaliset overridet avaamiseen ja sulkemiseen.

Tässä vielä normikuva ekasta viritelmästä.
oni2.jpg
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Banhi's Automation Innovation Pack Now Available!

Hello friends!

Today we're releasing a new free content pack, Bahni's Automation Innovation Pack, available automatically as part of the game! This includes several new sensors and automation buildings, as well as improvements and bugfixes to many of the existing automation buildings. These new tools will let you increase the effectiveness of your automated contraptions, improve your control and awareness of colony operations, and maybe even let you express your creative side.

To help you get started on this computer-controlled journey, we've introduced Sweepy, a sweet robot caretaker to help you keep your floors tidy and dry! Not the brightest little bot, but it'll get the job done.

And of course we're continuing to hack away at bugs and work on performance. In case you missed it, we posted a new Roadmap a few weeks ago that explains what's been happening and what will be happening with ONI over the next little while, please check it out.

Thank you as ever for your feedback and bug reports, we appreciate them so much!

New Features and Notable Changes
  • New Automation Sensors
    • Counter Sensor
    • Timer Sensor
    • Wattage Sensor
    • Conveyor Rail Sensors
  • New Automation Ribbon allows sending up to 4 signals along a single tile
    • Ribbon Writer and Ribbon Reader convert single-signal wire to ribbon
    • Mixing single wires and ribbons causes a signal overload
  • Signal Selector and Signal Distributor for automation routing
  • New Automation output buildings
    • Pixel Pack
    • Hammer
    • Notifier
  • Updated artwork for Automation Gates to make their function more concrete
  • New Sweepy Bot and Sweepy Dock
  • Liquid Vent, Gas Vent, High Pressure Gas Vent, and Conveyor Chute can now be closed, both manually and by automation
  • Gas Reservoir and Liquid Reservoir have smart storage functionality
  • Added an information screen when loading old saves to warn about changes to buildings
  • Added a Solid Filter building for Conveyor Rails
  • Signal Switch and Power Switch no longer require Duplicant interaction
  • Updated Sticker artwork
  • Critter Sensor now has toggles for detecting Critters/Eggs/Both

Fixes

Buildings

  • Gas Shutoff behavior is now consistent with Liquid Shutoff
  • Placing a "replacement" building over a deconstruct will clear the deconstruct
  • Thermo Sensor now behaves properly when input temperature is equal to the threshold
  • Virtual Planetarium requires the Astronomy Skill with Planetarium Researching trait. (Previously it was incorrectly set to Advanced Research)
  • Rationbox and Refrigerator are user nameable
  • Broken Automation Wires no longer carry an automation signal
  • Copy Settings on the Critter Sensor now copies Critter/Egg detection toggles.
  • Liquid Shutoff and Gas Shutoff now properly consume power when set to an OPEN state.
  • Conveyor Shutoff now consumes power in an OPEN state, not just OPEN+DISPENSING, to align with the Gas/Liquid Shutoff behaviours
  • Automatic Dispensers now consume power correctly.
  • Disease Clinic now properly consumes power when actively healing a duplicant.
  • Fix "ghost" rocket modules appearing for rockets already in space after a load
  • Doors now properly melt or don't melt in various situations
  • Remove Disable Delivery button from algae terrarium and rust deoxidizer, disabling the building can be done instead
  • Logic wires can now be replaced by different materials. Also support logic wires and logic ribbon replacements
  • Fix solid conduit contents not exchanging heat when the camera was in certain configurations

Duplicants
  • Fix a crash when duplicants try to eat an invalid amount of food
  • Duplicants will no longer forget their progress when tuning a power generator, and will be more resilient to changes in the room

Critters
  • Fix a crash when Pokeshells find an egg to protect

UI
  • Closing the Automation Overlay with previously-viewed buildings off screen no longer causes them to render behind Automation Wires
  • Fix Printing Pod now showing one of the victory conditions
  • Heavi-Watt Wire tooltip is now measured in kW
  • Fix output ports hover text using incorrect input ports string
  • Massage Table sidescreen tooltip formatting
  • Massage Table, Smart Battery, Liquid Reservoir, Gas Reservoir sidescreen tooltips now load correctly the first time
  • Conveyor Rails are now highlighted when the Conveyor View is active.
  • Conveyor networks now pulse when hovering a rail in the Conveyor View
  • Fix Temperature overlay so its tooltips update when F/C/K units option is changed during session
  • Sandbox tools save settings. Some other small sandbox QOL.
  • Changed many elements' default temperatures to 300k - this should only be relevant for sandbox tool defaults
  • Fixed several issues with sandbox temperature tools relating to user temperature unit selection
  • More buildings are brought forward into Overlay space in the Gas / Liquid conduit overlay
  • Many buildings (e.g. Gas Filter, conduit sensors, etc) are now selectable from the Gas/Liquid overlays directly with a single click rather than requiring the overlay to be closed to interact
  • Fixed issue with formatted text where multiple copies of identical strings were not being properly formatted
  • Added proper sorting and also categorization to the filter sidescreen
  • Changed the default rotation of the Memory Toggle to match the other Automation buildings
  • The "Copy" building button now copies the rotation of the selected building

Audio
  • Add a cooldown to some building noises to fix noisy bases
  • Automation sounds recover to full volume more quickly

Strings
  • Automation inputs/outputs now show the proper localized strings
  • Updated Chinese, Korean, and Russian translations
  • Change "Forever" string on the recipe select screen to be localized properly

Frontend and Backend
  • Updated the link to the newsletter to use the new Klei Account system
  • Only test for writeable save paths on Windows
  • Cap max number of logs to 10 million - this should prevent hard drives from filling up with enormous log files

Simulation
  • Fix "Flaking" bug. Tiles and doors will no longer partially melt when they get too warm
  • Fix solid conduit contents not exchanging heat when the camera was in certain configurations
  • Fix cases where doors would technically be melted but the building wouldn't go away
  • A bug causing the Automation Overlay to only update on every second automation tick has been fixed. It should be easier to see and debug rapidly-switching circuits now
  • Loading a sim cell with a mass larger than a million tons will cap to that max. Fixes crashes in some saves where masses were so large it was creating invalid temperature calculations

Performance
  • Auto Sweeper caches target positions
  • Performance savings for triggering sounds
  • Reduce a tons of memory spend on Line of Sight tests. On one save, this cut down on 965MB of allocations during load
  • Reduce memory allocations from testing the areas around buildings and other objects
  • Load optimization saves 10-15% of load time
  • Reduce memory allocations from reports during loading (~200mb in large colonies)
  • Reduce filesize usage from reports
  • Reduce memory allocations loading up animations (~300mb)
  • Reduce memory allocations from buildings during load (~300mb in large colonies)
  • Improve speed of saving reports
  • Improve speed of saving buildings
  • Improve startup times of some UI elements
  • Performance improvement to adding and removing animations
  • Reduced memory allocations loading and saving state machines. This reduces the save file size as well
  • Loading a sim cell with a mass larger than a million tons will cap to that max. Fixes crashes in some saves where masses were so large it was creating NaNs in temperature calculations
  • Improve Animation lookup times during load
  • Optimize auto-wrangling setting on Critter Dropoffs
  • Reduced memory allocations in Conduit system and the PokeShell's egg protection behaviors
  • Save 3-4% frame time with proper caching for Errand offsets

Modding
  • Fix hard crash when new elements are added to the game
  • Fix the weird and unnecessary warning when checking for the ModLoader.dll
  • Each mod gets its own uniquely named Harmony instance for better dependency management. (Name is <id>.<platform>)
  • Don't eat exceptions during Mod DLL loading
  • State Machine Exceptions are now logged through a non-generic method, making hooking the exception easier
Lähde Steam :: Oxygen Not Included :: Banhi's Automation Innovation Pack Now Available!

EDIT Lisätty video ja linkki.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Hyvä päivitys, automaatiossa on ollut clutter-ongelmaa, tämä varmaan auttaa. Lisäksi pelin edetessä pitkälle on peli alkanut kaatuilemaan, kerran jopa niin että kaatui monta kertaa aina kun latasi saven.
Kaiken maailman murikat vaatisivat hillittömästi säilytyslootia. Syntyykö ongelmaa jos ajan ison määrän tavaroita samaan läjään conveyor chutella?
Olisi kiva kerätä kaikki lojuvat romut pois lojumasta, nyt kun tuli nuo siivousrobotit.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
On tämä kyllä mahtavan haastava peli. Rakettia varten piti tuottaa nestemäistä vetyä, ja sen valmistamiseen piti suunnitella mutkikas koneisto. Suunnitelu oli niin vaativaa, että piti ensimmäistä kertaa ottaa kynä ja paperi avuksi!
oni1.jpg

Tämän pohjalta sitten rakentamaan.
oni2.jpg

Kun homma oli valmis, ei muuta kuin koneet käyntiin.
oni3.jpg

Tuohon piti vielä myöhemmin tehdä sellainen muutos, että jäähdytysputki piti vetää huoneen alaosaan, josta nesteytynyt vety jäähtyi tehokkaasti. Operaatiosta tuli vähän viheliäinen, koska yritin saada huoneen korjausten jälkeen täysin tyhjäksi, mutta se ei millään onnistinut koska sinne koko ajan tiivistyi vieraita aineita. Lopulta tyydyin jättämään sinne palan klooria.

Ikävä kyllä homma ei mennyt ihan putkeen, jostain syystä nesteenjäähydytin ylikuumeni tässä laitteistossa. Se toimi moitteetta kahdessa muussa jäähdytysjärjestelmässä, en tiedä mikä meni vikaan, ehkä laitoin systeemiin liikaa vettä. Suureksi onneksi laite oli sijoitettu nurkkaan niin, että pystyin vaihtamaan sen teräksiseen avaamatta tyhjiötilaa. Jos sen olisi avannut, sieltä olisi hetkessä vapautunut suuri määrä höyryä, joka olisi aiheuttanut jonkinlaisen moppaushaasteen. Nurkan läpi operointi kieltämättä tuntui hieman fuskaamiselta.
oni4.jpg

Suureksi hämmästykseksi järjestelmä toimi heti ensimmäisellä yrittämällä, vety alkoi nesteytyä!
oni5.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Kun ensimmäinen vetylento oli tehty, piti rakentaa vielä massalaitos vetykaasun valmistukseen.
oni6.jpg

Nyt peli alkaa lähestyä loppuaan. Sain skoopattua kauimmaisen kohteen, ja aloin värkkäämään rakettia sinne päästäkseni. Riittävä lentokorkeus täyttyi täysin yllättäen, olin jo valmistautunut kaivamaan lisää tilaa raketille, mutta sitä ei sitten tarvinnutkaan.

Purin toisen raketin ja vähän bunkkerirakenteita monumenttia varten, ja sainkin sen juuri valmistettua, ja siitä pian achievementin. Nyt pitää vielä lähettää Catalina lennolle, ja se lienee sitten siinä.

On tämä vaan ollut aivan mahtava matka! Hyvin pitkään pelaaminen oli aivan täpärällä taistelua koko basen kuolemaa vastaan. Jotenkin niistä onnistuin selviytymään, ja niin siinä sitten kävi, että tästä "harjoittelupelistä" tuli nyt sittenkin läpipeluu, ja mahdollisesti myös viimeinen sellainen. Pelikelloon on kertynyt jotakuinkin 240h, en olisi ikinä uskonut että tätä tulee tahkottua näin paljon, ja näin intensiivisesti.

Klei ilmeisesti värkkää tähän DLC:tä, sitten voisi katsoa josko tämän pariin tulisi palattua, siihen asti tämä jäänee telakalle. Mutta sitä ennen pitää hyvästellä Catalina :sad:

Kerrassaan hieno peli, suosittelen lämpimästi kaikille, joilla kiinnostaa näprääminen, rakentelu, ja mekaniikan suorastaan sadistinen haastavuus :comp2::cigar:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Noniin, nyt on peli niin sanotusti taputeltu, pistetääs tänne vielä tämmöinen loppufiilistely.
Pako onnistui tällaisella raketilla.
oni1.jpg

Tämän toisen raketin ohjauslogiikka oli huomattavasti yksinkertaisempi kuin ekaan rakettiin tehty himmeli. Kävelysillat on ajastettu jotta eivät haukkaa virtaa yhtä aikaa.
oni2.jpg

Sankari joka lähti kohti suurta tuntematonta.
oni3.jpg

Viimeinen vilkaisu baseen.
oni4.jpg

Hyvästi ONI :sad:
oni5.jpg
:kippis:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Piti sitten aloittaa toinen peli tätä teosta. Näköjään vaati yli kaksi ja puoli vuotta tuosta ensimmäisestä harjoituspelistä, jotta oli toipunut riittävästi aloittamaan uudestaan :rofl2:

On tämä vaan valtavan koukuttavaa, ihan huipputekele. Aloitin vielä ilman lisäosia, ja helpoimmalla maailmalla, kun mietin että voisi vielä harjoitella/kerrata ennen kuin ostaa lisää opeteltavaa. Onhan tuo alku toki ollut helpompi kun älysi heti rakentaa vessat ja ottaa uusia dupeja hyvin maltillisesti, mutta jotenkin onnistuin kuitenkin sössimäään niin että slimelung meinasi karata käsistä, ja nyt olen jo tovin tuskaillut että kuinka siitä pääsee eroon. Ah niin ihanan raastavaa!
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008

Tämä ei aikoinaan jotenkin vain napannut. Tosin tais olla pari muutakin peliä pelattavana. Nyt ajattelin kokeilla nopeasti, ja tadaa. ~10,5h myöhemmin, "tarttis varmaan mennä nukkumaan".

Säätelin asetuksista pelin ehkä liiankin helpolle. Mutta hyvin alkaa hahmottamaan mitä pitäisi tehdä, ja ennen kaikkea että miten. Sähköhän tässä ehkä ekana alkaa loppumaan. Tosin nyt on kauhea viritelmä IV-koneita siirtämässä kaasuja moneen eri paikkaan, suurimmaksi osin varmaan turhaan.
 
Kyllähän tämä peli helpottuu kun oppii mekaniikoita. Ehkä kaikista oleellisin vinkki tähän peliin, on että älä laajenna liian nopeasti, ja tämä koskee oikeastaan kaikkea. Eli hyvin harkiten uusia Dupeja, ja hyvin valmistellen vasta uuteen biomiin, ja kaikkea kannattaa rakentaa maltilla.

Itellä tuo nyt sujuu aika mukavasti,
sinnittelin pitkään juoksupyörän avulla ja rakensin ekan generaattorin vasta kun olin saanut rushattua fiksun pariston. Tällä tavoin generaattori ei hukkaa yhtään energiaa, kun se menee pois päältä kun akku on täynnä. Tämä vaatii kyllä muutaman teknologian.
Lopulta uskaltaudun huolellisten valmisteluiden jälkeen mainaamaan limaa. Oli jäänyt alkupuolelta pieni trauma mahdollisen slimelung infestaation takia, niin nyt sitten valmistelin huolellisesti tunkeutumista slime-biomiin. Peli oli hieman muuttunut parin vuoden takaisesta (tai sitten muistan väärin): kaikkia bakteereita ei enää saa tuhottua Ore Scrubberilla. Vaikka niitä oli kaksi peräkkäin, niin silti jäi paljon jäljelle. Päätin onneksi minulla oli kuitenkin varasuunnitelma: klooria täynnä oleva huone jää-biomissa. Limakimpleet sinne hetkeksi ja bakteerit tuhoituivat nopeasti.

Seuraavana projektina olisi saada puhtaan veden kierto toimimaan, pitäisi myös saada Critter Ranch pyörimään ja kolmantena hommana olisi värkätä uusi kasvihuone uusille vähän vaativimmille kasveille. Näiden jälkeen onkin syytä ruveta kasvattamaan energiantuotantoa ja miettimään basen jäähdytystä, edellisessä pelissä base kun oli kuolla kuumuuteen.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Väliraportti, pitää varmaan syödä/nukkua välillä. Pelikelloon tullun PE/LA/SU aikaina 47h, cycle 430 menossa.

Otin kyllä ihan liian helpot säännöt (stress/morale ym. pois, lähes pelkkää rakentelua). Mutta ei tämä paska meinaa pysyä siltikään läjässä aika ajoin. Kartan pohjalle kuumuuteen ja avaruuden tyhjiöön on kuitenkin saatu raivattua tie. Varmaan puolet basesta on rakennettu toiseen kertaan uudelleen. Tilaa ei tunnu olevan ikinä liikaa. Tietysti kun heittelee LVIS-tavaraa vähän miten sattuu niin..
Pitää varmaan vielä "muutama" tunti pelata tätä. Joulun aikana olisi varmaan aikaa vetää 100h maratoni uudella aloituksella.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Aloitin uuden pelin. "Easy" vaikeustasolla. Tulee kloorillekkin käyttöä.

Samantyyppisissä peleissä (Rimworld, Prison Architech) aina ollut mulla paha tapa, rakentaa kaikki yhteen läjään. Jolloin koko base on yksi stanan iso ja ahdas ostoskeskus. Jossa on pieniä huoneita siellä täällä, ja sitten isoja tiloja levittämässä kaikki ongelmat kerralla kaikkialle.
Nyt kun aloitin uuden, niin _heti_ alusta asti vähän miettii mihin kaasut/nesteet menee. Miten saa ruuan tuotannon toimimaan + laajennettua sitä tarpeen vaatiessa (ei load game).
Lämmön kanssa ehkä suurimmat haasteet tulee juurikin ruuan kanssa. Mutta N+1 Youtube-videota myöhemmin tajusin että, esim. sähköntuotannon (akut jne.) voi melko vähälläkin vaivalla rakentaa tyhjiöön.

Hienoimmat automatisoinnit vielä opettelematta. Edellisessä pelissä kyllä jo jäähdytin "Polluted waterin" -16C, automaattisesti. Jolla sitten jäähdytettiin melkein 40C noussutta kasvimaata :)

Edit: Miten helvetissä saa rakennettua hienon ilmalukon käyttäen nestettä. Tai siis miten helvetissä mä saan tilattua sille pumpulle nestettä pulloissa, joka tyhjetää ne sinne ilmalukkoon.
Tapoja on monia (kaikki muut emptyt pois päältä, tai pumppaa sinne suoraan vettä/nestettä). Mutta eikö tässä saisi jotain "mä tarvitsen tänne n+1kg nestettä"??!?!
 
Tämä peli vaatii huolellista suunnittelua. Kannattaa miettiä miten nestealtaita käsittelee ettei eri nesteet mene sekaisin, sillä jos niin käy, pitää laittaa suodatin pumpun kylkeen, mikä 1½-kertaistaa sähkönkulutuksen. Esim puhdasvesiallas, josta käsipumpulla otetaan vettä, kannattaa varustaa reunuksilla. Itellä aiemmin ko reunukset pelasti koko altaan saastumiselta.
Sattuipa tänään myös aika klassinen moka: olin rakentamassa tilaa kaasujen käsittelyyn, mutta pienessä epähuomiossa pohjalle pääsi lurahtamaan suolavettä niin paljon, ettei sitä voinut enää moppailla. Ei auttanut kuin rakentaa pumppu että siitä pääsi eroon, peli on paikoin vähän turhauttava, etenkin kun haluan välttää lataamista.

Jotkut asiat on kyllä vähän kankeita. Jos tarvii jonnekin vähäisen määrän nestettä (esim upotetut varastot), en tiedä onnistuuko se oikein muuten kuin pumppaamalla. Itellä ois kans seuraavaksi vuorossa basen jäähdytys (cycle 178). Ajattelin tähdätä suoraan öljytoimiseen jäähdytykseen, tosin sen rakentelu saattaa kestää liian kauan, kun olen vasta porautumassa pohjalle, ja pitäisi miettiä ja rakentaa atmosuitelle väylät. Ehkä pitää sittenkin rakentaa jonkinlainen kierto likaisella vedellä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Oma peli on edennyt siten, että jäljellä on oikeastaan enää space race. Kaikki muu taitaa olla tehty, energiaa on yllin kyllin, aktiivinen jäähdytys pyörii, ruokafarmit tuntuu riittävän, ja vettäkin on paljon, tosin täytyy jatkossakin pumpata uusista altaista. Toki pientä tunaa aina riittää, esim olen miettinyt miten saisin likaisen veden kuumennettua ja sitten jäähdytettyä näppärästi ilman energian käyttöä. Nyt sitä vaan kertyy niin hitaasti (suurin osa menee kasteluun) ettei ole ongelma. Lisäksi on vielä sauna ja palju virittelemättä, nämä voisin rakennella, ne kun jäi tekemättä edellisessä pelissäkin. On niitä syklejäkin kulunut, viitisensataa. Mahottoman koukuttava peli, tosin huomaa että pientä puutumista pitkän kiiman jälkeen on tullut, ehkä siinä cycle 400 kohdilla ekaa kertaa.

Rakentelun kanssa tuli isohko haaste, kun valtava lima-biomi kiertää basea yläpuolelta, kuin sateenvarjo ikään. On ollut massiivinen operaatio puhdistaa se niin, että bakteerit eivät pääse leviämään. Koska tunkeduin biomiin reunasta, se tarkoitti pitkiä kulkumatkoja. Jet packit kuitenkin helpottivat kovasti puhdistustyötä.
Peli oli hieman muuttunut parin vuoden takaisesta (tai sitten muistan väärin): kaikkia bakteereita ei enää saa tuhottua Ore Scrubberilla. Vaikka niitä oli kaksi peräkkäin, niin silti jäi paljon jäljelle.
Tämä jäi kyllä mysteeriksi, sillä myöhemmin dupet toimivat odotetusti, eli käyttävät samaa scrubberia monta kertaa peräkkäin. Olen kyllä varma että näin kun dupe jatkoi eteenpäin scrubberilta likaisen kimpaleen kanssa, mutta tässä pelissä aina välillä tulee ihmetyksen aiheita, ja taitaa usein (eli aina) syyllinen löytyä näppäimistön ja tuolin välistä.

Loppuvaihe on muuttunut sillä tavalla haastavammaksi, että yläosissa biomit yltävät melkein pintaan asti. Edellisessä pelissä mafic rockia oli niin paksu kerros että sinne olisi mahtunut koko NASA. Nyt joutuu miettimään että minne perustaa avaruustukikohdan, ja tietysti slime on taas tiellä. Kuilu ylös on kuitenkin jo rakennettu, ja raivaustyöt on käynnissä.

Pari uutta rakennustakin on tullut vastaan. Niin, ja edelliseen peliin nähden on helpotustakin: zombie sporeja ei näytä olevan missään, ja alimpien kerroksian lämpötila on nyt matalampi, alle 90 astetta. Edellisessä pelissä lämpö alhaalla oli reilusti yli sata astetta, joten pumppausveden vienti sinne oli hankalaa, ja lopulta koko kerroksesta tuli massiivinen sauna kun laskin sinne valtavasti vettä, joka ensin kaikki höyrystyi, mutta lopulta jäähdytti alueen alle sataan asteeseen.

Yksi dupe otti ja tukehtui alkupuolella. Omaa tyhmyyttä, olisin voinut helposti sen pelastaa mutta en tajunnut tehdä blokkeja. Mutta muutoin yhtään ainutta stressireaktiota ei ole syntynyt, joten peli on siinä mielessä sujunut mallikkaasti ja helposti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 238
Tämä jäi kyllä mysteeriksi, sillä myöhemmin dupet toimivat odotetusti, eli käyttävät samaa scrubberia monta kertaa peräkkäin. Olen kyllä varma että näin kun dupe jatkoi eteenpäin scrubberilta likaisen kimpaleen kanssa, mutta tässä pelissä aina välillä tulee ihmetyksen aiheita, ja taitaa usein (eli aina) syyllinen löytyä näppäimistön ja tuolin välistä.
Perhana sentään, edelleen ne tekee sitä samaa. Eli dupe pyöräyttää slimeä Ore Scrubberissa kerran, ja sen jälkeen pistään sen taskuun ja jatkaa matkaa baseen vaikka kimpleessa on vielä viisin miljoonaa bakteeria! Mitä hittoa.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
@Wasabrod Voisiko heittää saven jakoon? Olisi mielenkiintoista ottaa oppia joltain fiksummalta.

Toinen peli menossa, helpolla asetuksilla. Koko ajan oppii uutta jne. Cycle ~750 menossa. Tekis mieli aloittaa kolmas peli, jossa sitten välttää nykyisiä ongelmia. Pelissä itsessään on aika huonot tiedot, mutta onneksi netti auttaa. Esim. eri putkien/nesteiden lämpökapa/johtavuus jne.
 
Toki se sopii, vaikka en tiedä kannattaako mun räpellyksistä ottaa mallia :rofl2:

Onnistuisko saven lataaminen tuosta?

Tuolla on tietysti keskeneräisiä proggiksia. Ehkä voi vilkaista miten jäähdytys toimii, ja hapen tuotantoon olen tyytyväinen, ainoastaan että ylintä pumppua kannattaisi syklittää, nyt se kuluttaa turhaan sähköä ja vieläpä aika paljon, kun riittäisi että se pumppaisi 1/8 ajastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008
Toki se sopii, vaikka en tiedä kannattaako mun räpellyksistä ottaa mallia :rofl2:

Onnistuisko saven lataaminen tuosta?

Tuolla on tietysti keskeneräisiä proggiksia. Ehkä voi vilkaista miten jäähdytys toimii, ja hapen tuotantoon olen tyytyväinen, ainoastaan ylintä pumppua kannattaisi syklittää, nyt se kuluttaa turhaan sähköä ja vieläpä aika paljon, kun riittäisi että se pumppaisi 1/8 ajastaan.
ISO KIITOS. Aina on hauska katsoa miten joku toinen ratkaisee asiat. Mitä nyt nopeasti tsekkasin, niin paljon on vielä opetelvaa itsellä.

En tiä vaikuttaako Factorio/Prison Architec/Rimworld tuolla taustalla, että tulee jumitettua tietyllä mallilla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 655
Viestejä
4 187 504
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom