Oskilloskoopit

Yksikanavaista en välttämättä ostaisi, se on usein liian vähän. Kahdella pääsee jo pitkälle.

Muut ominaisuudet sitten käyttötarkoituksen mukaan. Kaistanleveys on näistä merkittävimpiä, mutta audiopuolella sitä ei kovin paljoa tarvita.

Noista kiinankauppojen erittäin halvoista skoopeista olen kuullut juttua, että niiden ominaisuudet eivät olisi lähelläkään luvattua. Omaa kokemusta ei ole, mutta netistä löytynee arvosteluja.

Ensimmäisen viestin linkissä oleva Hantek on vähän tunnetumpi kiinanmerkki kuin nuo halvimmat halpikset. Epäilyttävän halpa tuokin on, mutta jos ominaisuudet ovat edes lähellä luvattua, tuo voi olla harrasteluun ihan OK. USB-skoopin huono puoli on sitten se, että se vaatii aina tietokoneen rinnalleen.

e: On kyllä niin halpa, että mahtaako olla edes Hantekin vehje oikeasti, vai joku kopio?
 
Joo. Ostin yksi kanavaisen kun halvalla sai. Sen jälkeen luin siitä enemmän. Kaistanleveys on lähinnä toiveajattelua. Käytössä on joitakin pieniä oikkuja. Parasta skoopissa on, että se on kelluva, eli skoopin maan voi kytkeä kohtuudella mihin vaan kohtaan kytkennässä.

Sitten ostin oskilloskoopin, kun yksikanavainen ei oikeastaan riitä. Tuo näyttää tutulta: Owon SDS1202 oscilloscope Ostopaikkaa ja hintaa kannattaa varmaan katsoa ennenkuin ostaa. Ja ALV ja mahd tulli kannattaa miettiä etukäteen. Skoopin, eli kanavien, maa on kytketty töpselin suojamaahan. Se on normaalikäytäntö, mutta voi unohtua.

Edit: Halvoista skoopeista löytyy lisää kun hakee vaikka FNIRSI firmware ym.
 
Viimeksi muokattu:
Vielä sen verran, että aiemmin mainittiin joku 4-kanavainen skooppi, jonka näytteenottotaajuus oli "vain" 1Gs/4. 250Ms näytteenottotaajuus on aika hyvä minun mielestäni. Se mikä pisti kirjoittamaan, on se että 4 kanavalla saa jo aika hyvän logiikka-analysaattorin. 4 kanavalla näkee SPI väylän ja 250MS riittää siihen aika hyvin. 2 kanavalla näkee jo I2C väylän. Itsenäinen laite, ei USB, on siitä hyvä ettei tarvitse miettiä USB väylien riittämistä, eikä tietokoneen kantamista.
 
Puuhanurkkauksesta löytyy juurikin tuollainen Hantek DSO2D15. Ihan käyttökelpoinen laite harrasteluhommiin. Eihän se pärjää ns. ammattimerkeille mutta säästyypähän rahat mittajohtoihin yms. tilpehööriin.
 
Olen seurannut jo pidempään tätä ketjua, oskiliskoopin hankinta on kiinnostanut jo pidemmän aikaan.

Suoraa ja erityistä tarvetta käyttökohdetta sille ei ole, alku menee varmaan aikalailla käyttöä opetellessa. Mutta olisi kiva, että siinä olisi sen verran "ominaisuuksia", ettei sitä heti tarvitsisi päivittää parempaan. Hinta saisi myös olla kohtuullinen, sillä laite ei tule mitenkään päivittäiseen käyttöön.

Lähinnä varmaan alkuun tulee mittailtua millaisia kulutuspiikkejä erilaiset 230v järjestelmissä olevat laitteet käynnistyessään tekevät, kuten itsesäätyvät sulanapitokaapelit. Sekä katseltua, miten eri himmentimet toimivat.

Olen aikaisemmin tilannut esim. pari vihreää 360 asteen laseria vevor.com verkkokaupasta, ja ollut hinta/laatu suhteeseen varsin tyytyväinen.

Osaako joku ihan esitteen perusteella sanoa, olisiko esim. tämä käyttötarkoitukseeni sopiva laite? Ja pitäisikö siihen mahdollisesti heti tilata jostain muualta lisää mittajohtoja tms?

Vai onko varmempi tilata aiemmin täälläkin mainittu esim. Hantekin oskiloskooppi?
 
Tuo Vevorin skooppi näyttäisi erehdyttävästi Owon-kopiolta tai mahdollisesti vain uudelleenbrändätyltä Owonilta, nuo Owonit on ilmeisesti olleet harrastuskäyttöön ihan ok laitteita.
 
Osaako joku ihan esitteen perusteella sanoa, olisiko esim. tämä käyttötarkoitukseeni sopiva laite? Ja pitäisikö siihen mahdollisesti heti tilata jostain muualta lisää mittajohtoja tms?

Kuten jo Hyrava mainitsi, vaikuttaisi olevan uudelleenbrändätty Owon SDS1104 Owon SDS1104 oscilloscope.
Lienee ihan OK kuten myös muut merkit Hantek, Rigol, Siglent ym.
Se vain, että ennemmin ostaisin Owonin Owonina luotettavalta jälleenmyyjältä kuin jonkun ihme Vevorin.

Normikäyttöön nykyskoopeissa on ominaisuuksia ja tarkkuutta vaikka miten verrattuna menneiden aikojen skooppeihin, joilla niilläkin töitä tehtiin.
Itselläni oli joskus 2-kanavainen Rigol jonka vaihdoin pari vuotta sitten nelikanavaiseen Siglentiin, molemmat nuokin ihan kelpo laitteita hintaluokassaan.
Sellainen asia kannattaa miettiä, että haluatko akkukäyttöisen/virtapankkikäyttöisen oskilloskoopin, niitäkin on saatavana.
Ja jos virtapiikkejä haluat mitata, niin tarvitset virtamittapään tai virtamuuntajan tai jonkin mittausjärjestelmän jolla tuo onnistuu ja kunnolliset virtamittapäät ovat varsin hintavia.
 
Ja kannattaa sitten huomioida että hankkii joko valmiiksi erotetun skoopin tai erotusmuuntajan skoopin lisäksi jos meinaa esim verkkojännitteisiä juttuja ihmetellä. Analogiskoopeissa oli käytännössä aina skoopin mittapään nollajohto suoraan verkkojännitteen maassa kiinni, en tiedä miten nykyisissä digiskoopeissa.

Itselläni on joku halpis-kiinalainen Fnirsi joka on sellainen noin yleismittarin kokoinen 1-kanavainen laite ja silläkin on pärjännyt yllättävän pitkälle. Tuossa on kätevintä se, että on akkukäyttöinen eli ei tarvitse miettiä tuota erottamista mitenkään. Toisena skooppina on ikiwanha Leaderin matkaskooppi joka on noin vanhan Helsingin alueen puhelinluettelon kokoinen. Ja töistä sain juuri sellaisen vanhan ehkä 20x25x40cm ja 50kg kokoisen skoopin mutta se odottelee vielä kotiinkuljetusta. Töistä saisi vielä lainaan Fluken Scopemeterinkin mutta 90% asioista olen selvinnyt tuolla Fnirsillä kun harvemmin on tarvinnut korkeita taajuuksia mittailla tai useampia kanavia samaan aikaan.
 
Tulipa nopeasti hyviä huomioita, kiitoksia niistä.

Tosiaan taitaa olla kaikki Vevorin tuotteet muiden tekemiä ja vain uudelleen brändättyjä, joten lienee sama olisi ostaa sitten tuo vastaava Owon mittari.

Ja jännitettähän tosiaan oskiloskoopilla mitataan, edellisestä käyttökerrasta sen verran aikaa, että perusasiatkin vielä vähän hukassa.

Miten tuo virranmittaus, jos edullisemman pään virtamuuntajia tai virtamittapäitä miettii, niin onko jotain, jota voisi suositella?

Käykö siihen esimerkiksi jokin tämän tyyppinen?

Ilmeisesti tämä ainakin sopisi virran mittaukseen, ilman muita lisälaitteita, jos tilaisi Owon SDS1104 oskiloskoopin?

Vai olenko käsittänyt jotakin perustavalla tavalla väärin? Tai onko tässä pihtimittarissa mahdollisesti jotakin puutteita, jos tarkoituksena olisi pystyä tarvittaessa mittaamaan sekä AC että DC virtaa?

Mites sitten mahtaa olla tämän laita, olisi selvästi edullisempi, mutta Hantekin joten käykö suoraan yhteen Owon oskiloskoopin kanssa?
 
Tekeekö moisella Tekgronics TDS 320 skoopilla mitään? Ei sinällään ois kallis kahden mittapään kera, vai sijoittaako mieluummin parisatkua uuteen kiinalaiseen?
 
Tekeekö moisella Tekgronics TDS 320 skoopilla mitään? Ei sinällään ois kallis kahden mittapään kera, vai sijoittaako mieluummin parisatkua uuteen kiinalaiseen?
Linkki päätyy virheilmoitukseen, sivua ei löydy. Mutta jos tarkoitat Tektronix -merkkistä skooppia niin kyllähän ne ihan ammattilaislaitteita ovat. Tuo taitaa kyllä olla aika wanha malli mutta jos toimii ja ominaisuudet riittää omiin tarpeisiin niin miksei olisi käyvä peli.
 
Sama itselläni ensimmäisellä kerralla. Kun avasin toisen kerra, se toimi...
No on kyllä mielenkiintonen tuo Torin beta, mulla taas toimii linkki normaalisti joka laitteella :D

Tämmönen vanha rutku kyseessä, mitähän moisesta vois tarjota? Ois sopivasti samalla paikkakunnalla, ilmeisesti aivan ehjä, ja kaksi mittapäätä mukaan.

IMG_4208.png
 
Itse ostin 15 vuotta sitten huutokaupasta TDS320 skoopin muistaakseni 80 Eurolla.
Hyvä ja käyttökelpoinen skooppi edelleen.
 
Itse ostin 15 vuotta sitten huutokaupasta TDS320 skoopin muistaakseni 80 Eurolla.
Hyvä ja käyttökelpoinen skooppi edelleen.
Johonkin satkun luokkaan koitan tinkiä, ei ihan vielä lämmennyt kun vasta päivän ollut myynnissä niin pitää odotella. Ulkomailla nuo näkyy olevan kolmen satkun luokkaa, mutta varmasti paremmat markkinat.
 
En yli satkua maksaisi, kuitenkin abt 30v vanha laite ja noissa on muistaakseni ollut poweripuolen konkkavikoja. Vuotavien konkkien takia Paskaksi syöpynyttä piirilevyä on aina ilo korjailla. Plussapuolena korjausohjeita ja kohtalotovereita löytyy netistä kun noita on hajonnut massoittain.
 
Joo, koitan kisutella tuota hintaa alaspäin, ei onneksi niin kiirehankinta niin joutaa vaikka odotteleenki.

Tämmöset roippeet tulee mukana:
IMG_4218.jpeg
IMG_4219.jpeg
 
Jos pitäs valita 200eur kiinalaisen ja 100eur tds320 välillä niin tiukka kisa. 200eur hinnalla ei saa vielä kovin ”valmiin oloista” kiinaskooppia. Tuo on kuitenkin käytettävyydeltään ihan ok peruskooppi mutta 200e kiinalainenkin vie melkein kaikissa ominaisuuksissa tollaista kuin litran mittaa. 300 eurolla saa sitten jo rigolin ds1102z joka on oikeesti toimiva ja moneen hommaan hyvä peli
 
Voiko tämmösellä korvata ison pöytämallin? Mua hieman hirvityttää tommosen vanhan skoopin 40x30x19cm viemä tila pöydällä.
No sehän on ihan kiinni siitä mitä ominaisuuksia tarvitset. Eli tietysti voi jos ominaisuudet riittää sinulle.
 
Kyllähän tuo pöytä scoopib jos omminaisuudet riittää omaan käyttää 50mhz jne tuossa myös hyvä selkeälukunen yleismittari niin saa 2 laatikkoa pöydiltä pois pyörimästä.
 
Jos nyt olisin ostamassa uutta skooppia, niin kyllä kallistuisin TDS 320 sijaan esim. tähän:

Pienempi koko ja plussana vielä signaaligeneraattori.
Kuvaputkinäyttö alkaa olla mennyttä vuosisataa.
155€ mittapäillä ja ilmaiset postit. Tulleista vähän ristiriitaista tietoa, kommenteissa tanskaan maksavat verot, mutta FAQ sanoo toista.
Tämänhän joutuu melkein ostamaa.

Edit: tällä koodilla vielä 6% pois GKBSAS2023
Hintaa skoopille jää 148.12€
 
Kannattaa vielä katsoa tämä video ennen skoopin tilaamista. Kovin hyviä arvioita ei tule. Mutta tohon hintaan varmaan parempi kuin ei mitään.

Itse hankin oman oskilloskoopin pari vuotta sitten Torin hakuagenttia käyttäen, haaviin sattui tarttumaan LeCroy WaveAce 2014 (sama kuin joku Siglentin malli), jossa käynnistyskertoja oli n. 10 ostaessa. Oli jäänyt myyjälle Isältään maallisen taivalluksen päätyttyä ja sitten lojunut muutaman vuoden myyjällä kaapissa. Skoopilla oli tässä vaiheessa ikää n. 10vuotta ja oli tosiaan käytännössä käyttämätön ja mukana tuli samat tarvikkeet kuin uutenakin, suurinosa käyttämättöminä omissa pusseissaan. Hintaa taisi jäädä 220€, joka oli mielestäni varsin kohtuullinen. Tällä foorumilla oli myös hetki sitten myynnissä Siglentin skooppi, joka oli mielestäni ihan kohtuuhintainen: Siglent myyni-ilmo.

Harkitsin kyllä tuollaisen vanhemman halvan skoopin ostoa, mutta kun lueskelin internet-keskusteluja vanhojen skooppien ympärillä, niin tulin siihen lopputulokseen, että saattaa ostaa projektin työkalun sijaan. Harkitsin myös kiinaskooppeja, mutta lopputuloksena asetin ne samaan kategoriaan kuin vanhat. Itse halusin skoopin elektroniikkarakenteluun yms. työkaluksi, joten päätin investoida hieman lisää ja se kyllä kannatti. Eli jos ei ole tulipalokiire, niin kannattaa muutama kuukausi katsella markkinapaikkoja ja tarttua tilaisuuteen kun sellainen kohdalle sattuu.
 
155€ mittapäillä ja ilmaiset postit. Tulleista vähän ristiriitaista tietoa, kommenteissa tanskaan maksavat verot, mutta FAQ sanoo toista.
Tämänhän joutuu melkein ostamaa.

Edit: tällä koodilla vielä 6% pois GKBSAS2023
Hintaa skoopille jää 148.12€
131.88e jäi tänään hintaa probelliselle, jostain syystä halvempi vaikka yksi palikka lisää mukana, pakkohan tuo oli tähän hintaan jo tilata.

IMG_4403.jpeg
 
Osaako raati suositella jotain edullista oskilloskooppia. Itsellä tarve vain ajoneuvojen sähköjen mittaamiseen ja vian selvityksiin. Esim kampiakselin asentotunnistimen mittausta yms...
 
Osaako raati suositella jotain edullista oskilloskooppia. Itsellä tarve vain ajoneuvojen sähköjen mittaamiseen ja vian selvityksiin. Esim kampiakselin asentotunnistimen mittausta yms...
Jos yksi kanava riittää eikä mitään kymmenien megahertsien taajuuksia tarvitse niin vaikkapa joku Fnirsin käsiskooppi saattaisi olla käypäinen. Esimerkiksi tämä: FNIRSI® 1C15 Handheld Mini Digital Oscilloscope

Itselläni on tuollainen, AliExpressistä ostettuna jotain alle 50e hintaan. On kätevän kevyt ja sisäinen akkukin tuntuu kestävän tunteja käyttöä. Tuo tulee melkein ensimmäisenä otettua esiin jos jotain pikkuasiaa nopeasti kurkkaa eikä tarvitse muiden skooppien ominaisuuksia. Toisena itsellä on pikkuvikainen joku 70-luvun matkaskooppi joka on pienenpuoleisen salkun kokoinen ja kolmantena on joku wanha, varmaan 20kg painava skooppi joten tuo pieni on nyt ollut ensisijaisena aina kun siinä vaan ominaisuudet riittää. Onhan tuossa miniskoopissa pieni näyttö, ehkä vähän tulitikkuaskia isompi mutta sitten tuota täysikokoista järkälettä taas ei viitsi turhaan kaapista ottaa kun on niin pirun iso ja painava. Ja plussana tosiaan tuossa pienessä on että se on akkukäyttöinen eli ei tule mittauksissa ongelmaksi sähköverkon maa, jonka kanssa saa olla noiden toistan kanssa huolellinen.
 
Pistin tämän tilaukseen. Pitäs riittää omiin hommiin mainiosti. Kiitos vinkistä!
 
Scopemeter harrastehommiin, tuota zt-703s nyt paljon hehkutetaan, kattelin että owonilla olis vajaaseen pariin sataan jotain mallia ja uni-t olis kans jotain. Kokemuksia? Fluke jätetään laskuista, budjetti vaikka jotain 0 - ~200€

Yleismittari on hyvinkin tuttu laite, haluaisin kuitenkin opetella hyödyntämään tuollaista scopemeteriä niin auton kuin muidenkin vehkeiden kanssa.

Liikuteltavuus olis se juttu.
 
Itelle on ollut kanssa pitkällä vieterillä hakusessa 4 kanavainen skooppi. Olen käyttänyt vuosia Owonin SDS 2+1 kanavaista. Siinä on omat buginsa käyttöliittymässä. Mutta muuten se on ollut todella hyvin soiva. Owonissa on senverta hyvät ominaisuudet että uusista on todella vaikea ellei mahdotonta saada 4 kanavaisena yhtä hyvää ellei parempaa kuin tuo SDS. Löytyy kyllä parempaakin, mutta hinta on sitten hyvin lähellä tonnia.
Muutaman kerran olen tössinyt tuon Rigol 1054z kanssa ja sen gui on jotain älyttömän outoa ja vaikeaa verrattuna Owoniin. Akkukäyttöisyys on ihan mieletön + itselle. Ei sentakia että erottaa skoopin pois seinästä. Vaan että voi ottaa mukaan reissuun ja mitata vaikka autoa sen liikkuessa.
 
Akkukäyttöisyys on ihan mieletön + itselle. Ei sentakia että erottaa skoopin pois seinästä. Vaan että voi ottaa mukaan reissuun ja mitata vaikka autoa sen liikkuessa.
Juu, täytyy sanoa että nyt kun tuli paria juttua ihmeteltyä sellaisissa paikoissa joissa ei verkkojännitettä ollut tarjolla ihan lähellä niin tuo akkukäyttöisyys oli kyllä aivan uskomaton helpotus. Olisi pitänyt jotain jatkoroikkia vetää parikymmentä metriä tai joku invertteri keksiä jostain perinteisen skoopin kanssa, mutta senkun otti akkukäyttöisen skoopin ja mittaili ja homma oli siinä. Toki tuo oma akkukäyttöinen on halpis kiinalainen mutta noihin hommiin se silti sopi hienosti kun mitattavat asiat olivat kilohertsitasoa.

Toki tuo akkukäyttöisyys tuo tuon erotuksenkin joka on kiva juttu mutta nyt on kyllä viimeaikoina enemmän arvostanut tuota liikkuvuutta kun ei tarvitse sitä verkkojännitettä skoopille murehtia. Ja vielä kun tuo oma akkukäyttöinen on tosiaan noin yleismittarin kokoluokkaa niin on niin kätevä ottaa mukaan jos vähänkin epäilee että skoopille olisi tarvetta. 20kg painavaa wanhaa kuvaputkiskooppia ei ole tullut "varmuuden vuoksi" otettua kertaakaan mukaan.
 
Mulla joku 200€ kiinan skope. Välillä 240v mittailen, niin silloin pistän skopelle UPS:sät virrat, nii ei mittari räjähdä. Ei ole auotoja vielä tarvinnu mitata. silloin patteri versio jees.
 
Mulla joku 200€ kiinan skope. Välillä 240v mittailen, niin silloin pistän skopelle UPS:sät virrat, nii ei mittari räjähdä. Ei ole auotoja vielä tarvinnu mitata. silloin patteri versio jees.
Ilmeisesti tarkoitat että UPS silloin sulla kokonaan irti verkkovirrasta/maista :-), ettei virrat kierrä mistään.
 
Mulla ollu tää käytössä ZT-703S - We are professional Electrical Instruments Manufacturer pätevä autohommissa kun omalla akulla ja sisältää hyvän yleismittarinkin ja 2 scooppi kanavaa

Joo vähän vastaava mutta vielä simppelimpi itsellä käytössä Vevorilta. Linkki esittelyyn:

Ei toi tietenkään pöytämallia korvaa mutta saa hertsit mitattua ja näkee aaltomuodon. Halpa. Varmaan joku PC:hen kytkettävä olisi järkevin komporomissi, saisi sitten screenshotit suoraan ym.
 
Varmaan joku PC:hen kytkettävä olisi järkevin komporomissi, saisi sitten screenshotit suoraan ym.
Picoscopea tullut jonkin verran käytettyä aikoinaan koulussa ja myöhemmin myöskin työpaikalla. Itse en tykkää siitä että tarvitsee tietokoneen skooppia varten, koska ainakin itselläni 99,9% ajasta tietokoneen näytöllä on jo jotain auki, esim. datalehtiä, koodia tms. Mielestäni voi toimia vain jos näyttöjä on useampi kuin 1 käytössä, pelkän läppärin näytön varassa tekeminen on mielestäni rasittavaa. Itselläni siis kotona joskus aiemmin mainitsemani lecroy (uudelleen brändätty siglent), jonka olen hankkinut noiden picoscope kokeilujen jälkeen.

Logiikka-analysaattori minulla on usb-porttiin kiinnitettävä, mutta niissä on paremmat perusteet tietokoneen käytölle, koska lähes aina logiikka-analysaattoria tulee käytettyä jonkinlaisen väylän nuuskimiseen, eli pitää pystyä joustavasti dekoodaamaan kanttiaaltoa. Usein minulla on molemmat laitteet yhtäaikaa kiinni samassa mittauskohteessa, joten senkin vuoksi läppärin näyttö jää nopeasti ahtaaksi.
 
Itsekin mietin tämän ostamista. Millainen kokemus tämä on käytössä ollut?

Enpä ole omassa käytössä keksinyt moittimista, hakkaa käytettävyydessä moninkerroin kalliimpiakin malleja. Toki jos haluat oikean hifistelyoskiloskoopin niin joudut raottamaan lompakon nyörejä lisää (ja reilusti), mutta harrastelu- ja puoli ammattimaisessa käytössä menee helposti.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 503
Viestejä
4 442 861
Jäsenet
73 554
Uusin jäsen
J.B

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom