Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Melkoista vuoristorataa kyllä. Tänään sitten taas romahtaa 10%? Ja huomenna taas ylös.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
789
Ja toinen:
----------

Guess how many of those $4 trillion Federal Reserve dollars will go directly to working people versus corporations, banks and hedge funds?

Try $0.
No valtio siellä nyt päätti, että jokainen jenkki saa reilun tonnin. Kyllä tämän paketin luulisi vielä toisen päivän kantavan. Vähän ihmettelen, ettei futuureissa näkynyt mitenkään. Kai siellä sitten pidettiin sitä satavarmana ja oli jo eiliseen hinnoiteltu. No lentoyhtiöistähän sen näkee.

Eiköhän tämä itse koronapaniikki ole nyt taputeltu ja seuraava tulee sitten, kun alkaa tuloksissa näkyä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Kyllä tässä kursseja seuratessa on ristiriitaiset tunteet, kun yhtä aikaa kuummottaa sekä se kun kurssit menee alas että ylös.

Alas mennessä nykyisten sijoitusten ja koko talouden suunta jännittää.

Ylös mennessä iskee pieni fomo, oliko pohja jo siinä ja nyt ollaan jo myöhässä.

Noh, 5.4 menee taas seuraava kuukausisäästö. Katsotaan sitten 10+ vuoden päästä miten meni.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Taas vihertää niin, että heikottaa. Kahdessa päivässä +20% ilman mitään järkevää syytä. Sellasta se on. :)
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 802

Antaa vihertää vaan. Ei näillä nousuilla vielä salkku käänny vihreäksi :D Eiköhän se huomiseksi asetu ja sitten taas rahaa lisää liikkeelle, niin saa keskiostohintaa laskettua
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Kyllähän tämä tilanne aiheuttaa ihan hillitöntä perseen hikoilua. Mulla yksi osake, jonka myin pois todella hyvissä ajoin, ehti livahtaa jo hurjaa kyytiä pohjilta ohi myyntihintani. Nyt sitten taas mietittyttää, että onko tämä väliaikaista vai ei. Ja just tämän takia ajoittaminen on ihan helvetin vaikeeta. Kun ei se pokka kuitenkaan riittänyt ostamaan "kun ei tässä vielä ole pohjia nähty". Ja sitten se jo menikin. Paitsi jos ei mennyt. Eli jos ostan nyt ja pian taas lasketellaan niin voi että sitä vitutuksen määrää sitten taas.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
255
Jos katsoo markkinaa, niin kohtuu monta breakkausta löytyy jo, vaikka yleisesti indeksit ovat vielä laskusuunnassa. Jenkeissä perinteiset high-yeldit näyttävät pohjanneen viime viikolla ja ovat nousseet markkinaa vasten. Tosin osa lainamarkkinoille sijoittavista REIT:stä, varsinkin niistä jotka sijoittavat lainapapereihin jotka ovat ulkona FED:n osto-ohjelmasta, laskevat edelleen ja varmasti ruumiita tulee. Esim. AG Mortgage Investment Trust, Inc. (MITT) Stock Analysis & News on hyvä esimerkki. Osa vivutetuista mREIT ETN/ETF:stä on jo laitettu likvidointiin viime viikolla ja olisin yllättynyt jos joku selviää. Öljyfirmat näyttävät myös pohjanneen viime viikolla esim. BP ja RDS. Samoiten seuraamani softafirmat pohjasivat viime viikolla ja ovat nousseet markkinaa vasten sen jälkeen. Myös Suomessa on firmoja kuten Sampo ja Fortum, jotka näyttävät pohjanneen viime viikolla. Toki jos tilanne vielä jatkuu ja pahenee, tulevat varmasti vielä laskemaan ja tekemään uudet pohjat. Sikäli ei tarkoita, että tilanne olisi vielä ohi ja etteikö lasku voisi jatkua.

Taidan ostojen suhteen katsella seuraavaksi osinkoaristokraatteja, jotka edelleen laskevat muun markkinan mukana. Noita voi seurata indeksejä träkkäävien ETF:ien kautta, vaikka noita ei voikaan täältä enää ostaa ProShares S&P 500 Dividend Aristocrats ETF (NOBL) Stock Analysis & News ja ProShares Trust - ProShares S&P Midcap 400 Dividend Aristocrats ETF (REGL) Stock Analysis & News
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Eipä ole stressistä tietoakaan, kun 5.4 menee seuraava ostoerä. Kurssi on silloin mitä on. Jos taas kaiken möi niin nyt saattaa olla jo liian myöhäistä ostaa takaisin. Tai sitten ei ole.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
14
Täällä myös lievästi stressaa, että joko se juna lähti. :D Myin helmikuulla voitolla kaikki pois ja ostin osan ma 23.3 takaisin hyvinkin läheltä pohjia. Tuolloin en uskonut millään, että pohjat olisi nähty, joten panostus jäi vähän "vaisuksi". En jotenkin vieläkään jaksa uskoa, että tämä lasku oli tässä ja nyt lähdettäisiin kohti entistä?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
789
Jos katsoo markkinaa, niin kohtuu monta breakkausta löytyy jo, vaikka yleisesti indeksit ovat vielä laskusuunnassa. Jenkeissä perinteiset high-yeldit näyttävät pohjanneen viime viikolla ja ovat nousseet markkinaa vasten. Tosin osa lainamarkkinoille sijoittavista REIT:stä, varsinkin niistä jotka sijoittavat lainapapereihin jotka ovat ulkona FED:n osto-ohjelmasta, laskevat edelleen ja varmasti ruumiita tulee. Esim. AG Mortgage Investment Trust, Inc. (MITT) Stock Analysis & News on hyvä esimerkki. Osa vivutetuista mREIT ETN/ETF:stä on jo laitettu likvidointiin viime viikolla ja olisin yllättynyt jos joku selviää. Öljyfirmat näyttävät myös pohjanneen viime viikolla esim. BP ja RDS. Samoiten seuraamani softafirmat pohjasivat viime viikolla ja ovat nousseet markkinaa vasten sen jälkeen. Myös Suomessa on firmoja kuten Sampo ja Fortum, jotka näyttävät pohjanneen viime viikolla. Toki jos tilanne vielä jatkuu ja pahenee, tulevat varmasti vielä laskemaan ja tekemään uudet pohjat. Sikäli ei tarkoita, että tilanne olisi vielä ohi ja etteikö lasku voisi jatkua.

Taidan ostojen suhteen katsella seuraavaksi osinkoaristokraatteja, jotka edelleen laskevat muun markkinan mukana. Noita voi seurata indeksejä träkkäävien ETF:ien kautta, vaikka noita ei voikaan täältä enää ostaa ProShares S&P 500 Dividend Aristocrats ETF (NOBL) Stock Analysis & News ja ProShares Trust - ProShares S&P Midcap 400 Dividend Aristocrats ETF (REGL) Stock Analysis & News
Vähän kuumottaa, kun 5% salkusta on mREITin ja hybridiREITien preferrediä. Ei niistä vielä ole kai mitään likvidointiin laitettu, mutta maanantaina useampi on mennyt margin calliin ja anonut armoa. Jos ne on kuitenkin ollut bufferissa ja jätetty siinä pudotuksessa likvidoimatta, niin nyt saattaa tilanne olla parempi. Tuskin ne nyt kaikki ainakaan kaatuu. Saa nähdä.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Tää voi olla hyvinkin vaan bull trap. Vähän aikaa nousee ja usko on, että nyt palattiin "normaaliin". Ja sitten tulee se vielä isompi lasku.

Ja toisaalta, vaikka nyt olis pohjat nähty, niin niitä ostopaikkoja on kyllä vielä pitkään, useamman vuoden helposti. Ei ne osakkeet heti toivu kuitenkaan ja alennuksella tullaan olemaan pitkään.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Kyllähän tämä tilanne aiheuttaa ihan hillitöntä perseen hikoilua. Mulla yksi osake, jonka myin pois todella hyvissä ajoin, ehti livahtaa jo hurjaa kyytiä pohjilta ohi myyntihintani. Nyt sitten taas mietittyttää, että onko tämä väliaikaista vai ei. Ja just tämän takia ajoittaminen on ihan helvetin vaikeeta. Kun ei se pokka kuitenkaan riittänyt ostamaan "kun ei tässä vielä ole pohjia nähty". Ja sitten se jo menikin. Paitsi jos ei mennyt. Eli jos ostan nyt ja pian taas lasketellaan niin voi että sitä vitutuksen määrää sitten taas.
Jo näillä tiedoilla voin sanoa, että sinulla on ihan väärä lähestymistapa säästämiseen. Suosittelen sijoitussuunnitelmaa ja siinä pysymistä sekä ETF:iä kuukausisäästämisellä. Tulet lähes varmasti pärjäämään rahallisesti pitkässä juoksussa paremmin, säästät aikaa ja hermoja. Toki voit muiden tyyliin täällä pitää tätä "harrastuksena ja hupina" ja maksella oppirahoja.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Kyllähän tää kiukuttaa jos tää nousee roimasti "viidenneksi päiväksi" :) Alko sen jälkeen taas lasku tai nousu.
Yleisesti usko pitkään "aivottomaan" kuukausisäästämiseen, mut sen verta poikkeevan tuntusen nopeita romahduksia ja nousuja tän sirkuksen aikana, että en pitäs pieniä suunnitelmasta poikkeemia ehkä välttämättä iha tyhmimpänä ideana näissä karkeloissa.
Voi olla, että syön sanani parin viikon päästä, mutta tämmöstä aamuista mutuilua. Itellä ei ainakaan ostoaikeita nyt tänä päivänä ja kuukausisäästöki ens santsii vähä maltillisemmaks, jos ehitää raketoida ennen sitä.

Jännät on ajat, FOMO on kova.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Fomo is strong with you. Kaikki viittaa siihen, että lasku jatkuu pitkään, mutta fomo on todella vahva tekijä markkinoilla. Esim. Scandic on noussut melkein 50% maanantaista vaikka hotellit tulevat satavarmasti kärsimään tilanteesta todella pitkään. Vaikka pandemia saataisiin aisoihin, niin turistimäärät eivät todennäköisesti palaudu ennalleen ennen rokotetta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Jo näillä tiedoilla voin sanoa, että sinulla on ihan väärä lähestymistapa säästämiseen. Suosittelen sijoitussuunnitelmaa ja siinä pysymistä sekä ETF:iä kuukausisäästämisellä. Tulet lähes varmasti pärjäämään rahallisesti pitkässä juoksussa paremmin, säästät aikaa ja hermoja. Toki voit muiden tyyliin täällä pitää tätä "harrastuksena ja hupina" ja maksella oppirahoja.
Ja jo näillä tiedoilla voin sanoa, että olet väärässä ja teet johtopäätöksiä vajailla tiedoilla. Toivottavasti et toimi samoin omien sijoituspäätöksiesi kohdalla.

Muutenkin tuo täällä ja muillakin keskustelufoorumeilla toitotettu "pysyttele sijoitussuunnitelmassasi" on jotenkin niin tyhjää sanahelinää. Mitä jos se sijoitussuunnitelma on ihan paska ja sitä suunnitellessa ei ole osannut ottaa huomioon koronavirusta? Antaa olla vaan, menkööt päin vittua, kunhan "pysyttelen sijoitussuunnitelmassani"?
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
976
Fomo is strong with you. Kaikki viittaa siihen, että lasku jatkuu pitkään, mutta fomo on todella vahva tekijä markkinoilla. Esim. Scandic on noussut melkein 50% maanantaista vaikka hotellit tulevat satavarmasti kärsimään tilanteesta todella pitkään. Vaikka pandemia saataisiin aisoihin, niin turistimäärät eivät todennäköisesti palaudu ennalleen ennen rokotetta.
Mielestäni tuollainen vertailu paljastaa tämän kurssinousun "valheellisuuden", tämä on kovin näkemäni bull-trap pitkään aikaan. Tällä hetkellä pörssi takertuu epätoivoisesti siihen, että tilanne on vakautunut hetkeksi ja ihan välittömästi ei ala suunnaton konkurssiaalto. Tässä on nyt pelattu hetki aikaa taloudelle hengittää, mutta pörssi tulkitsee tämän jo paluuna normaalitilaan. Ale-myynnit ovat alkaneet, jos verrataan yritysten tulosta ennen koronaa, nykyiseen osakehintaan. Odotellaan vaan niitä Q1 tulosjulkaisuja vielä tovi. Katsotaan sitten kuinka alennuksessa se hotellifirman osake sitten oikeasti oli kun korona kuristi liiketoiminnan olemattomiin.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Fomo is strong with you. Kaikki viittaa siihen, että lasku jatkuu pitkään
Nojaa, kuten sanoin, en kelannut panikoida vaan himmailla ostoja kunnes ollaan oikeesti syvällä.
Ajatuksia tuli vaan siitä, että yhtä itsevarmasti kun itse tossa toteat markkinoiden laskun todennäkösyyden, niin täällä puhutaan yhtä itsevarmasti bullipyrähdysten kuulumisen laskuun. Päivä-/viikkotasosten heilahtelujen ollessa indeksitasolla noin älyttömiä kun ne pitkään on jo ollut, niin on musta ollu iha kohtuullisia paikkoja pelata vähä lyhyemmälläki kiikarilla - ja vähä tyhmemmällekin. Itellä on harmillisesti lompakko vähä kireenä, niin ei rälläilyrahaa oikein oo, mutta monet suunnitellut ostot ois menny aika kelvosti nappiin. Toki helppo jälkiviisastella ja jaadijaa, mutta kunhan totesin.

PS. Kummaa tää yleisesti ja täällä skeneen kuuluva "ylimielinen" asenne vertaisia kohtaa. Kauhee tarve korostaa omaa parempaa tietoutta/sijoitusmentaliteettia ja huudella jengiä tuulareiksi. :D En oikein hiffaa menoa, mutta ehkä mun ei tarvii. Luulis sitä paitsi että tyhmemmät kanssapelurit on tervetulleita kuin pokeripöytään konsanaan.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 802
Ja jo näillä tiedoilla voin sanoa, että olet väärässä ja teet johtopäätöksiä vajailla tiedoilla. Toivottavasti et toimi samoin omien sijoituspäätöksiesi kohdalla.

Muutenkin tuo täällä ja muillakin keskustelufoorumeilla toitotettu "pysyttele sijoitussuunnitelmassasi" on jotenkin niin tyhjää sanahelinää. Mitä jos se sijoitussuunnitelma on ihan paska ja sitä suunnitellessa ei ole osannut ottaa huomioon koronavirusta? Antaa olla vaan, menkööt päin vittua, kunhan "pysyttelen sijoitussuunnitelmassani"?
Minä tulkitsisin tuon niin, että jatka niin kuin tähänkin asti JOS et tiedä mitä teet -eli mikäli olet tavan tallukka joka säästää eläkepäiville vain koska muutkin tekevät niin. Jos tiedät mitä teet, eli olet riskisijoittaja tai sellaiseksi ryhtyvä, niin nyt on oiva paikka tehdä kunnolla voittoa. Sitten on ne miljari muuta sijoittajamallia, mutta noin niinkuin ääripäinä.

Ei voi kuitenkaan liikaa korostaa, että epästabiilissa markkinatilanteessa on suurempi riski tehdä enemmän tappiota kuin tapauksessa jossa ei olisi tehnyt mitään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Ja jo näillä tiedoilla voin sanoa, että olet väärässä ja teet johtopäätöksiä vajailla tiedoilla. Toivottavasti et toimi samoin omien sijoituspäätöksiesi kohdalla.

Muutenkin tuo täällä ja muillakin keskustelufoorumeilla toitotettu "pysyttele sijoitussuunnitelmassasi" on jotenkin niin tyhjää sanahelinää. Mitä jos se sijoitussuunnitelma on ihan paska ja sitä suunnitellessa ei ole osannut ottaa huomioon koronavirusta? Antaa olla vaan, menkööt päin vittua, kunhan "pysyttelen sijoitussuunnitelmassani"?
Toki se sijoitussuunnitelma voi olla paska, mutta jos se on tuo perinteinen "Tee kuukausisäästösopimus ja sijoita joka kuukausi sama summa rahaa seuraavan 20 vuoden ajan" niin ei siinä ihan hirveästi voi mennä metsään, vaikka tulisi kuinka koronaa eteen. Toki siihenkin voi tehdä pieniä muutoksia sijoitettuihin rahasummiin, mutta en ainakaan itse tuolla strategialla koe tekeväni mitään väärin kun pysyn edelleen samassa strategiassa. Nyt näyttää punaista, mutta kun sijoitushorisontti on 15-20 vuotta niin ei tämä hetki siellä näy juuri mitenkään.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Millä perusteella nuo Nordnetin BEAR sertifikaatit raukeaa? Esim. täällä linkattu "BEAR SPX X15 NORDNET F" ei ole enää saatavilla, tilalle on tullut tänä aamuna 10:05:

Toisaalta: Osta BEAR SPX X10 NORDNET F -sertifikaatteja pörssistä First North Finland - Nordnet on ollut voimissaan lokakuusta asti? Aika kummallista...
 
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
352

Eikös ne raukea sitten kun niiden hinta menee nollaan.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Ja jo näillä tiedoilla voin sanoa, että olet väärässä ja teet johtopäätöksiä vajailla tiedoilla. Toivottavasti et toimi samoin omien sijoituspäätöksiesi kohdalla.

Muutenkin tuo täällä ja muillakin keskustelufoorumeilla toitotettu "pysyttele sijoitussuunnitelmassasi" on jotenkin niin tyhjää sanahelinää. Mitä jos se sijoitussuunnitelma on ihan paska ja sitä suunnitellessa ei ole osannut ottaa huomioon koronavirusta? Antaa olla vaan, menkööt päin vittua, kunhan "pysyttelen sijoitussuunnitelmassani"?
Kyllä, koska omilla mutuilulla menet melko varmasti metsään. Kurssien laskiessa myös sijoitustesi keskihinta laskee. Onhan ajoittamisesta tutkimuksia tehty vaikka kuinka, kannattaa vaikka lukea vähän jotain kirjallisuutta ja tehdä oman maksukyvyn kestävä pidemmän aikavälin sijoitussuunnitelma.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Nojaa, kuten sanoin, en kelannut panikoida vaan himmailla ostoja kunnes ollaan oikeesti syvällä.
Sori, lausahduksesi ei ollut kohdistettu sinuun vain yleisesti tilanteeseen. Meikäläistä fomottaa päivittäin ja varsinkin tänään kun omat myynnit vs. kurssit menivät pakkaselle, mutta yritän pitää pintani enkä hätiköi.

Olen täysi amatööri joka harrastaa osakepoimintaa lähinnä irrationaalisista syistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Mielestäni tuollainen vertailu paljastaa tämän kurssinousun "valheellisuuden", tämä on kovin näkemäni bull-trap pitkään aikaan. Tällä hetkellä pörssi takertuu epätoivoisesti siihen, että tilanne on vakautunut hetkeksi ja ihan välittömästi ei ala suunnaton konkurssiaalto. Tässä on nyt pelattu hetki aikaa taloudelle hengittää, mutta pörssi tulkitsee tämän jo paluuna normaalitilaan. Ale-myynnit ovat alkaneet, jos verrataan yritysten tulosta ennen koronaa, nykyiseen osakehintaan. Odotellaan vaan niitä Q1 tulosjulkaisuja vielä tovi. Katsotaan sitten kuinka alennuksessa se hotellifirman osake sitten oikeasti oli kun korona kuristi liiketoiminnan olemattomiin.
ei kait tässä mitään Q1 tuloksia ole tarvetta odotella tai edes Q2:sta, eiköhän _kaikki_ tiedä miltä ne tulevat näyttämäään. Kun kaikki tietää mitä ne on, niin tuo keskimäärin näkyy nyt jo hinnassa ja kaiken järjeen mukaan tulosjulkistuksen ei mitään ihan hulluja liikkeitä luulisi saavan aikaiseksi. Arvaisin että Q1 tulee olemaan heittämällä parempi kuin Q2, Q3 tällä menolla ehkä vielä Q1:sta huonompi ja Q4 sitten taas parempi (hotellifirmojen osalta siis, teollisuudessa Q1 lienee vielä suht normaali ja Q2:seen tulee kaikki "osuma" mitä tulee ja siitä sitten parantaen eteenpäin)...
 
  • Tykkää
Reactions: Ahr
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Kyllä, koska omilla mutuilulla menet melko varmasti metsään. Kurssien laskiessa myös sijoitustesi keskihinta laskee. Onhan ajoittamisesta tutkimuksia tehty vaikka kuinka, kannattaa vaikka lukea vähän jotain kirjallisuutta ja tehdä oman maksukyvyn kestävä pidemmän aikavälin sijoitussuunnitelma.
Edelleen, teet omituisia oletuksia tiedoilla joita sulla ei ole. Mistä ihmeestä sait päähäsi, että minulla ei olisi sijoitussuunnitelmaa, tai en pitäytyisi siinä? En minä missään vaiheessa sanonut, että tavoitteeni oli ostaa ne myymäni osakkeeni takaisin pohjilta. Vetelit hirvittävät pätemiset sen perusteella, että kommentoin yhden myymäni osakkeen kurssikehitystä.

Koko viestin pointti oli lähinnä purkaa ketjuun tuntoja, joita varmasti moni muukin pohtii tällä hetkellä. Se, että olenko vai enkö ole myynyt mitään romahdusta ennen tai sen aikana ei liity mitenkään sijoitussuunnitelmaani, etkä voi siitä mitään sen perustella tulkita. Ja vaikka se sijoitussuunnitelma olisikin osta-ja-unohda-kuukausisäästö-strategia, niin ei sekään tarkoita, etteikö poikkeuksellisessa tilanteessa kannattaisi tehdä poikkeuksellisia muutoksia siihen strategiaan.
 
Itse asiassa se ajoittamisen yrittäminen on niin hankalaa, niin sitäpä ei kannattaisi kauheasti yrittää. Jos tiedät, missä kohtaa pohjat ovat tulleet/tulevat vastaan, niin kerro ihmeessä. Empirian mukaan moni myöhästyy käänteen tultua ja kun missaan ne muutamat nousupäivät, niin sitä saa aika pitkään korjailla. Ja kyllä siitä ekasta viestistäsi ja tuosta "hikoilusta" voi jo päätellä, että ei kovin selkeää suunnitelmaa ole. Jos ymmärtää perusasiat osakkeisiin sijoittamisesta (pitkällä aikavälillä) ja on säästänyt/säästämässä vain sellaisia rahoja, mitä ei tarvitse pitkään aikaan, niin ei tässä kauheasti pitäisi hikoiluttaa.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Jos et tiedä, älä osta.
Jos et tiedä, älä vastaa.

Eikös ne raukea sitten kun niiden hinta menee nollaan.
Juuri näin.

Bull- ja Bear-sertifikaatit, joilla ei ole stop loss -puskuria

Jos kohde-etuuden arvo kehittyy epäsuotuisasti ja negatiivinen kehitys päivän aikana vipuvaikutuksella kerrottuna ylittää 100 prosenttia, sijoitus erääntyy (ennenaikainen erääntyminen) ja menetät koko sijoittamasi pääoman. Bull- ja Bear-sertifikaattien erääntymisen riski eli sijoitetun pääoman menettämisen riski riippuu kohde-etuuden kehityksestä ja vipuvaikutuksen suuruudesta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Itse asiassa se ajoittamisen yrittäminen on niin hankalaa, niin sitäpä ei kannattaisi kauheasti yrittää. Jos tiedät, missä kohtaa pohjat ovat tulleet/tulevat vastaan, niin kerro ihmeessä. Empirian mukaan moni myöhästyy käänteen tultua ja kun missaan ne muutamat nousupäivät, niin sitä saa aika pitkään korjailla. Ja kyllä siitä ekasta viestistäsi ja tuosta "hikoilusta" voi jo päätellä, että ei kovin selkeää suunnitelmaa ole. Jos ymmärtää perusasiat osakkeisiin sijoittamisesta (pitkällä aikavälillä) ja on säästänyt/säästämässä vain sellaisia rahoja, mitä ei tarvitse pitkään aikaan, niin ei tässä kauheasti pitäisi hikoiluttaa.
Lainaan itseäni ja suosittelen sullekin sitä lukemista, esim. niiden viestien, joihin kommentoit:
"Ja just tämän takia ajoittaminen on ihan helvetin vaikeeta. "
"Ja jo näillä tiedoilla voin sanoa, että olet väärässä ja teet johtopäätöksiä vajailla tiedoilla. Toivottavasti et toimi samoin omien sijoituspäätöksiesi kohdalla."

Ymmärrän, että pätemistarpeesi on kovaa, mutta se ei nyt pure muhun.
 
"Kun ei se pokka kuitenkaan riittänyt ostamaan 'kun ei tässä vielä ole pohjia nähty'. "
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Itse asiassa se ajoittamisen yrittäminen on niin hankalaa, niin sitäpä ei kannattaisi kauheasti yrittää. Jos tiedät, missä kohtaa pohjat ovat tulleet/tulevat vastaan, niin kerro ihmeessä. Empirian mukaan moni myöhästyy käänteen tultua ja kun missaan ne muutamat nousupäivät, niin sitä saa aika pitkään korjailla. Ja kyllä siitä ekasta viestistäsi ja tuosta "hikoilusta" voi jo päätellä, että ei kovin selkeää suunnitelmaa ole. Jos ymmärtää perusasiat osakkeisiin sijoittamisesta (pitkällä aikavälillä) ja on säästänyt/säästämässä vain sellaisia rahoja, mitä ei tarvitse pitkään aikaan, niin ei tässä kauheasti pitäisi hikoiluttaa.
Kyllä tämä itseäkin hieman hikoiluttaa kun rahaa on luokkaa 5 vuoden nettopalkka kiinni, jos olisi tonneja/kymppejä kiinni niin aivan sama. Tässä tilanteessa jopa "huonosti" tehty myynti ja takaisinosto johtaisi (tai siis olisi johtanut) "helpostikin" ½ vuoden nettopalkan käärimiseen omaan taskuun.

Itsellä olisi tehnyt vähän mieli myydä edes jostain, mutta kun kaikki oli käytännössä niin paljon plussalla niin verot huomioiden laskun olisi pitänyt olla "suht merkittävä". Valitettavasti kristallo oli sen verran rikki että näin isoa pudotusta en nähnyt, joten myynnit jäi tekemättä -> jos pallo olisi ollut kunnossa niin eiköhän jokainen olisi myynyt salkun tyhjäksi sillä tällä pudotuksella ei voi mitenkään jäädä verojen jälkeen pakkaselle, vaikka se myynti ja takaisin osto optimikohdista 'vähän' heittäisikin.

Kun totesin "junan menneen" - tosiasiassahan se ei olisi mennyt vielä edes 2 viikkoa sitten - niin päätin unohtaa myymättä jäämisen voivottelun ja alkaa ostamaan lisää (josta osan olen ostanut aivan liian aikaisin peruutuspeiliin katsoen, mutta kuitenkin merkittävästi halvemmalla kuin mitä samaa kamaa oli jo salkussa)...

Mitä tästä opin? Sijoitussuunnitelma ei kattanut tälläistä skenaariota, tulevaisuudessa se kattanee asian siten että myydään salkusta edes osa ulos tai otetaan rinnalle jotain "shorttia" jolla ikäänkuin vakuutetaan osa salkusta pudotukselta ja jos pudotusta ei tule niin sitten maksetaan tuo "vakuutus".
 
Niin, sijoitussuunnitelmahan voi olla tuollainenkin. Pääasia kuitenkin lienee se, että niitä omia mutuja pitäisi seurata mahdollisimman vähän. Jos siinä eivät pärjäät tutkimusten mukaan ammattilaisetkaan, niin tuskin täällä foorumilla ylivertaista tietoa on. Totta kai itselläkin käynyt mielessä ajatuksia "kunpa olisin myynyt" jne. Olen nyt kuitenkin kuukausittain laittanut jo n. 6-7 vuoden ajan X % tuloista + suomiyhtiöiden ja jenkki-ETF:ien osingot + satunnaiset isommat ostoerät muualta saaduista pääomatuloista, niin samalla tyylillä mennään. Ainakin tutkimusten mukaan tämän pitäisi olla suht kannatava strategia pitkässä juoksussa.

Monennäköisiä mutuja on ollut ja velkavipuakin tehnyt mieli käyttää, mutta olen yrittänyt jättää omat mutuni noudattamatta - hyvällä menestyksellä ainakin viimeiset 5 vuotta.

Omatkin sijoitukset tulleet alas vuoden alun huipuista varmaan 150kiloa, mutta olen vain jättänyt niiden seurannan nyt pois, jotta nukun yöni paremmin. Olen edelleen sijoittanut vain rahoja, joita en tule tarvimaan pitkiin aikoihin. Myöskään tulovirta (työt + pääomatulot) eivät ole vaarassa, enkä ole ylimitoittanut velkoja, niin eipä tässä hätää ole.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Mitä tästä opin? Sijoitussuunnitelma ei kattanut tälläistä skenaariota, tulevaisuudessa se kattanee asian siten että myydään salkusta edes osa ulos tai otetaan rinnalle jotain "shorttia" jolla ikäänkuin vakuutetaan osa salkusta pudotukselta ja jos pudotusta ei tule niin sitten maksetaan tuo "vakuutus".
Tuo kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, jos haluaa menettää rahaa. Tai oikeastaan tuo ei kuulosta suunnitelmalta ollenkaan vaan siltä, että annat luvan itsellesi toimia suunnitelman ulkopuolella eli toisin sanoen paniikkireagoida.

Parempi olisi, jos se suunnitelma olisi sellainen, että se pätee ylä- ja alamäissä. Olennaista olisi, ettei sun tarvitse reagoida (ja potentiaalisesti menettää rahaa väärän reaktion takia) vaan vain noudataa suunnitelmaa. Toki "huipulla" myynti ja "pohjilta" osto voi kuulua osana suunnitelmaan, mutta ei siis mutulla vaan suunnitelmallisesti eli systemaattisesti siirrät sijoituksia rahaksi kassaan/shortteihin ja samoin systeemaattisesti käytät kassaa ostamiseen riipumatta tuleeko romahdus tai ei.
 
Huipulla myynti ja pohjilla ostaminenhan ovat täydellisiä strategioita. Ainoana ongelmana on, että kukaan ei osaa niitä ajoittaa.

Jos esim. tällainen "myyn, kun kurssit ovat nousseet X %/t vuotta" -strategia olisi ollutkin, niin kuka olisi osannut mitoittaa sen oikein kattamaan nykyisen, ylipitkän kurssinousun? Kun siis ei ole mentykään normaalin 7 vuoden syklin mukaan.

Aina täälläkin saa lukea välillä noita kehuja omien myyntien/ostojen onnistumisesta, mutta vahva veikkaus, että samat kaverit eivät tule kertomaan, miten ovat missanneet junan toiseen suuntaan.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Huipulla myynti ja pohjilla ostaminenhan ovat täydellisiä strategioita. Ainoana ongelmana on, että kukaan ei osaa niitä ajoittaa.

Jos esim. tällainen "myyn, kun kurssit ovat nousseet X %/t vuotta" -strategia olisi ollutkin, niin kuka olisi osannut mitoittaa sen oikein kattamaan nykyisen, ylipitkän kurssinousun? Kun siis ei ole mentykään normaalin 7 vuoden syklin mukaan.
Jep. Nimenomaan se ajoitus pitäisi saada siitä pois, jotta suunnitelmaa voisi sanoa suunnitelmaksi. Kriteerin pitäisi olla juuri joku tuollainen numeroihin perustuva. Onko se sitten aikaan perustuva, nousun kestoon vai mihin, niin se onkin hankala sanoa. Eikä oikeaa vastausta tietysti ole. Ja tuottoahan tuo käteiskassan pitäminen tulee laskemaan aivan varmasti, mutta sillä voisi turvata selustaa näiltä tapauksilta että se romahdus sitten tulee. Ainakin siis paremmin kuin tuo, että "buy and hold, paitsi kun romahdus tulee niin alan mutulla myymään ja ostelemaan"
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 802
Huipulla myynti ja pohjilla ostaminenhan ovat täydellisiä strategioita. Ainoana ongelmana on, että kukaan ei osaa niitä ajoittaa.
Tuossa ei varmasti kukaan onnistu ainakaan montaa kertaa putkeen. Korkeammalla kuin hankintahinnalla myynti ja sitten taas alempana takaisin osto on kuitenkin helpompaa ja käsittääkseni ihan toimiva strategia sekin. Tietenkin kulut vähentävät tuottoa, mutta eipähän sen väliä kunhan samalla rahamäärällä rakennetun salkun osakemäärä kasvaa :)
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
441
Tuntuu nyt vähän siltä, että keskustelu lähti vähän laukalle ainakin osittain postaukseni pohjalta. Joten tarkennetaanpas alkuperäistä ajatusta.

Riippumatta siitä, onko itse kullakin sijoitussuunnitelmaa vai ei, ja pysyykö siinä vai ei, ja pyrki(i)kö ajoittamaan tätä romahdusta "myymällä huipulla ja ostamalla takaisin pohjalta", niin varmaan aika monella on tällä hetkellä mielessä ajatus siitä, että tämä historiallinen dippi pitäisi jotenkin hyödyntää. Juuri ja juuri liikenevät roposensa kuukausisäästöön laittava ei toki pysty likviditeetin puutteen vuoksi tilanteeseen pahemmin tarttumaan, mutta uskoisin että aika monella on myös jonkun säästötilin pohjalla touhusatasia ja -tonneja joita ei ole aikaisemin saanut pörssiin heitettyä kun kaikki on pitkän nousukauden takia vaikuttanut niin kalliilta (ja sitten kiroillut kun nousu on kuitenkin jatkunut). Tälläisten rahojen osuminen edes hehtaarilleen sinne pohjalle aiheuttaa ainakin itselläni sitä ns. perseen hikoilua. Ei siksi, että olisin huolissani taloudestani tai sijoitussuunnitelmani onnistumisesta, vaan ihan puhtaasti vaan siksi, että olen ihminen ja ihminen on itselleen helposti tarpeettoman julma jos sattuu miettimään "että jottai tarttis tehrä", mutta jättää tekemättä ja jälkikäteen toteaa että olis todellakin vittu pitänyt.
 
Liittynyt
29.07.2019
Viestejä
177

Yhtä lailla harvassa ovat ne, jotka tähän pystyisivät jotenkin systemaattisesti.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Tuossa ei varmasti kukaan onnistu ainakaan montaa kertaa putkeen. Korkeammalla kuin hankintahinnalla myynti ja sitten taas alempana takaisin osto on kuitenkin helpompaa ja käsittääkseni ihan toimiva strategia sekin. Tietenkin kulut vähentävät tuottoa, mutta eipähän sen väliä kunhan samalla rahamäärällä rakennetun salkun osakemäärä kasvaa :)
Ei se ole toimiva strategia, jos pitäminen ja säännölliset ostot lähes varmasti päihittävät tuon strategian.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Tuntuu nyt vähän siltä, että keskustelu lähti vähän laukalle ainakin osittain postaukseni pohjalta. Joten tarkennetaanpas alkuperäistä ajatusta.

Riippumatta siitä, onko itse kullakin sijoitussuunnitelmaa vai ei, ja pysyykö siinä vai ei, ja pyrki(i)kö ajoittamaan tätä romahdusta "myymällä huipulla ja ostamalla takaisin pohjalta", niin varmaan aika monella on tällä hetkellä mielessä ajatus siitä, että tämä historiallinen dippi pitäisi jotenkin hyödyntää. Juuri ja juuri liikenevät roposensa kuukausisäästöön laittava ei toki pysty likviditeetin puutteen vuoksi tilanteeseen pahemmin tarttumaan, mutta uskoisin että aika monella on myös jonkun säästötilin pohjalla touhusatasia ja -tonneja joita ei ole aikaisemin saanut pörssiin heitettyä kun kaikki on pitkän nousukauden takia vaikuttanut niin kalliilta (ja sitten kiroillut kun nousu on kuitenkin jatkunut). Tälläisten rahojen osuminen edes hehtaarilleen sinne pohjalle aiheuttaa ainakin itselläni sitä ns. perseen hikoilua. Ei siksi, että olisin huolissani taloudestani tai sijoitussuunnitelmani onnistumisesta, vaan ihan puhtaasti vaan siksi, että olen ihminen ja ihminen on itselleen helposti tarpeettoman julma jos sattuu miettimään "että jottai tarttis tehrä", mutta jättää tekemättä ja jälkikäteen toteaa että olis todellakin vittu pitänyt.
Ei tuollaisesta kannata kerätä hikeä. Jos meinasit tässä parin-kolmen seuraavaan vuoden aikana ostella, niin kyllä sä nyt "hehtaarilleen osut pohjille". Eikä se nyt niin vaarallista ole, jos et ihan siihen absoluuttiseen pohjaan osu.

Ostat vaikka heti tänään mitä meinasit ostaa niin ei se kovin pahasti pieleen mene.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Tuo kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, jos haluaa menettää rahaa. Tai oikeastaan tuo ei kuulosta suunnitelmalta ollenkaan vaan siltä, että annat luvan itsellesi toimia suunnitelman ulkopuolella eli toisin sanoen paniikkireagoida.

Parempi olisi, jos se suunnitelma olisi sellainen, että se pätee ylä- ja alamäissä. Olennaista olisi, ettei sun tarvitse reagoida (ja potentiaalisesti menettää rahaa väärän reaktion takia) vaan vain noudataa suunnitelmaa. Toki "huipulla" myynti ja "pohjilta" osto voi kuulua osana suunnitelmaan, mutta ei siis mutulla vaan suunnitelmallisesti eli systemaattisesti siirrät sijoituksia rahaksi kassaan/shortteihin ja samoin systeemaattisesti käytät kassaa ostamiseen riipumatta tuleeko romahdus tai ei.
Mä en nyt ymmärrä että miten tälläisessä poikkeuksellisessa tilanteessa menettäisi automaattisesti rahaa jos "shorttaisit" vaikka SP500 indeksiä siinä vaiheessa ku itselle tulee fiilis että pitäisikö alkaa tyhjentämään salkkua? Ei tule suoria veroseuraamuksia vanhojen omistusten huipulla myynnistä, pelkästään tämä veroaspekti jo kompensoi "hieman" perseelleen menneen arvauksen 'vakuutuksen tarpeesta' vaikka suunta jatkuisikin ylös ja vakuutuksesta tuli turskaa (sen saa vieläpä vähennyksiinkin).

Tietysti järkeä pitää olla päässä eikä 'ostaa vakuutusta' jokaisessa pienessä kuopassa - eli kriteetinä voisi pitää vaikka 10% indeksipudotusta - eikä sitä myöskään keskimäärin kannattane ostaa koko salkulle, mutta 2018 oli 'vastaava' tilanne että kurssit järjettömästi putoaa vailla mitään konkreettista syytä. Nyt ja 2018 oli ihan hyvää aikaa hankkia vakuutus ja hankkiutua siitä eroon kun joku sopiva määrä euroja on sillä tienattu. Kaupankäyntikulut on ykköseuroja ja jos/kun tarkoitus on suojata kymppitonnien pudotusta niin kulut on kohinaa ts. voit myydä sen vakuutuksen heti kun on vaikkapa on noustu ostohinnan yläpuolelle.

Paljon järkevämmältä tuollaisen vakuutuksen ostaminen kuulostaa kuin se että myyt salkkua tyhjäksi samalla kuin kurssit nousee ja maksat veroa voitosta koko ajan ja samalla jää vielä se tuottokin saamatta...
Ei tuollaisesta kannata kerätä hikeä. Jos meinasit tässä parin-kolmen seuraavaan vuoden aikana ostella, niin kyllä sä nyt "hehtaarilleen osut pohjille". Eikä se nyt niin vaarallista ole, jos et ihan siihen absoluuttiseen pohjaan osu.

Ostat vaikka heti tänään mitä meinasit ostaa niin ei se kovin pahasti pieleen mene.
Esim. REITit tippui viimeviikolla siten että se 'nykyinen' iso pohja kesti tasan päivän, jonkinlainen pohja viikon, nyt sieltä 1 päivän pohjasta on jo noustu 100% eli myöhässä olet - toki aikaan ennen koronaa on vielä vähän matkaa.
 
Taidamme ymmärtää perseen hikoamisen eri lailla. Tarkoitin lähinnä ahneen kapitalistin himokasta hikeä, en mitään pelokasta "kohta talous on kuralla" -hikeä. Sekoituksella fomoa. Otat myös aika vahvasti kantaa kurssien käyttäymisestä sanomalla, että parin-kolmen vuoden aikajänteellä voisi tästä dipistä hyötyä. Kaikki eivät taida olla ihan samaa mieltä asiasta.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Mä en nyt ymmärrä että miten tälläisessä poikkeuksellisessa tilanteessa menettäisi automaattisesti rahaa jos "shorttaisit" vaikka SP500 indeksiä siinä vaiheessa ku itselle tulee fiilis että pitäisikö alkaa tyhjentämään salkkua? Ei tule suoria veroseuraamuksia vanhojen omistusten huipulla myynnistä, pelkästään tämä veroaspekti jo kompensoi "hieman" perseelleen menneen arvauksen 'vakuutuksen tarpeesta' vaikka suunta jatkuisikin ylös ja vakuutuksesta tuli turskaa (sen saa vieläpä vähennyksiinkin).

Tietysti järkeä pitää olla päässä eikä 'ostaa vakuutusta' jokaisessa pienessä kuopassa - eli kriteetinä voisi pitää vaikka 10% indeksipudotusta - eikä sitä myöskään keskimäärin kannattane ostaa koko salkulle, mutta 2018 oli 'vastaava' tilanne että kurssit järjettömästi putoaa vailla mitään konkreettista syytä. Nyt ja 2018 oli ihan hyvää aikaa hankkia vakuutus ja hankkiutua siitä eroon kun joku sopiva määrä euroja on sillä tienattu. Kaupankäyntikulut on ykköseuroja ja jos/kun tarkoitus on suojata kymppitonnien pudotusta niin kulut on kohinaa ts. voit myydä sen vakuutuksen heti kun on vaikkapa on noustu ostohinnan yläpuolelle.

Paljon järkevämmältä tuollaisen vakuutuksen ostaminen kuulostaa kuin se että myyt salkkua tyhjäksi samalla kuin kurssit nousee ja maksat veroa voitosta koko ajan ja samalla jää vielä se tuottokin saamatta...
No, siitä vaan kokeilemaan jos luulet omistavasi kristallipallon. Se on aina helppo katsoa peruutuspeilistä, että sillon ja sillon olisi pitänyt tehdä niin. Etukäteen se ei olekkaan niin helppoa.

Tuo tietty voisi olla sun suunnitelma, että jos indeksit laskee 10% niin silloin ostat x-määrällä shorttia ja sitten kun shortin arvo on noussut y niin otat voitot tai laskenut z niin nielet tappion. Tuota voisi sanoa jo suunnitelmaksi. Se on jo ainakin parempi kuin, että jos laskee jonkun mutumäärän niin ostat mutumäärän shorttia ja pidät sitä mutuajan.
Esim. REITit tippui viimeviikolla siten että se 'nykyinen' iso pohja kesti tasan päivän, jonkinlainen pohja viikon, nyt sieltä 1 päivän pohjasta on jo noustu 100% eli myöhässä olet - toki aikaan ennen koronaa on vielä vähän matkaa.
Kuten sanottua ei se niin vaarallista ole, jos et osu siihen absoluuttiseen pohjaan. On noissa vielä nousuvaraa vaikka kuinka, eikä pelkästään siihen verrattuna mitä ne kurssit oli aiemmin.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Taidamme ymmärtää perseen hikoamisen eri lailla. Tarkoitin lähinnä ahneen kapitalistin himokasta hikeä, en mitään pelokasta "kohta talous on kuralla" -hikeä. Sekoituksella fomoa. Otat myös aika vahvasti kantaa kurssien käyttäymisestä sanomalla, että parin-kolmen vuoden aikajänteellä voisi tästä dipistä hyötyä. Kaikki eivät taida olla ihan samaa mieltä asiasta.
Mitä sä sitten meinaat tuolla? Minkä pelko sitä hikeä nostattaa?

Joo, tuo on oma mutuarvio asiasta. Perustuu kokemukseen, esim. loppuvuoden 2018 dipistä (mikä oli ihan eri luokkaa kuin tämä nyt) sai vielä ostettua pitkälle viime syksyllä "alennuksilla" joitain lappuja. Saati sitten kun tälläinen tilanne kuin nyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Tuo tietty voisi olla sun suunnitelma, että jos indeksit laskee 10% niin silloin ostat x-määrällä shorttia ja sitten kun shortin arvo on noussut y niin otat voitot tai laskenut z niin nielet tappion. Tuota voisi sanoa jo suunnitelmaksi. Se on jo ainakin parempi kuin, että jos laskee jonkun mutumäärän niin ostat mutumäärän shorttia ja pidät sitä mutuajan.
Juuri tätä tarkoitin kun puhuin 'vakuutuksesta' eli tulee vahva perstuntuma että nyt pitäisi/kannattaisi myydä - tai tuollainen asetettu x% raja on rikkoutunut. Varmat veroseuraamukset aiheuttavat kuitenkin ikävän dilemman varsinaiseen myymiseen, koska ei riitä että arvaisit suunnan oikein, pudotuksen pitää lisäksi olla minimissään verojen verran joka ei sitten välttämättä ole enää mikään itsestään selvyys siinä vaiheessa kun herää tilanteeseen.

Mutta kun koronasta nyt (vielä) puhutaan niin väitän että tämmöistä skenaariota joka on nyt päällä ei ole katettu 99% yksityissijoittajan suunnitelmassa. Joten kyllä tuo suunnitelma pitää (olisi pitänyt) ns. lennosta kyhätä jos/kun toteaa että nyt on käsillä täysin poikkeuksellinen tilanne. Eli se että noudattaa sitä (puuttellista) sijoitussuunnitelmaa orjallisesti on todennäköisesti kaukana optimaalisesta strategiasta ja kannattaisi jotenkin reagoida jos/kun tuon puutteellisuuden tajuaa. Reagointi voi toki olla mallia "oho, nyt kävi näin, jatketaan samaan malliin", mutta silloin asiaa on ainakin edes hetki mietitty. Vähin mitä itse tekisin olisi että kasvattaisin säästösummaa jos mahdollista tai ainakin pilkkoisin ostoja lyhyemmille väleille eli 1xkk sijasta ostaisin 2-4xkk (kulut toki huomioiden) jolloin volatiililla markkinalla osutaan paremmin keskiarvoon.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Mikä näiden "vakuutusten" tarkoitus on? Turvata toimeentulo ettei omaisuutta tarvi myydä kun rommaa? Taata se että saat tuottoa vaikka markkinoilla rommaa?

Mikäli ensimmäinen, niin voihan ihan hajauttaa sijoituksia muihinkin instrumentteihin kuin osakkeisiin. Esim. joukkovelkakirjat tai ihan pitämällä joku summa aina bank-norwegianissa.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Juuri tätä tarkoitin kun puhuin 'vakuutuksesta' eli tulee vahva perstuntuma että nyt pitäisi/kannattaisi myydä - tai tuollainen asetettu x% raja on rikkoutunut. Varmat veroseuraamukset aiheuttavat kuitenkin ikävän dilemman varsinaiseen myymiseen, koska ei riitä että arvaisit suunnan oikein, pudotuksen pitää lisäksi olla minimissään verojen verran joka ei sitten välttämättä ole enää mikään itsestään selvyys siinä vaiheessa kun herää tilanteeseen.

Mutta kun koronasta nyt (vielä) puhutaan niin väitän että tämmöistä skenaariota joka on nyt päällä ei ole katettu 99% yksityissijoittajan suunnitelmassa. Joten kyllä tuo suunnitelma pitää (olisi pitänyt) ns. lennosta kyhätä jos/kun toteaa että nyt on käsillä täysin poikkeuksellinen tilanne. Eli se että noudattaa sitä (puuttellista) sijoitussuunnitelmaa orjallisesti on todennäköisesti kaukana optimaalisesta strategiasta ja kannattaisi jotenkin reagoida jos/kun tuon puutteellisuuden tajuaa. Reagointi voi toki olla mallia "oho, nyt kävi näin, jatketaan samaan malliin", mutta silloin asiaa on ainakin edes hetki mietitty. Vähin mitä itse tekisin olisi että kasvattaisin säästösummaa jos mahdollista tai ainakin pilkkoisin ostoja lyhyemmille väleille eli 1xkk sijasta ostaisin 2-4xkk (kulut toki huomioiden) jolloin volatiililla markkinalla osutaan paremmin keskiarvoon.
Sanotko, miten sijoitussuunnitelmaa kannattaisi esim. minun nyt rukata, jos sijoitan 80 % nettotuloistani neljään ETF:ään kuukausittain (olen tehnyt näin jo ~6 vuotta), katson Morningstarin X-Rayllä allokaatiot puolivuosittain ja säädän kuukausisäästöjä sen mukaan, että pysyy haluttu allokaatio kuosissa. Säädän siis ostoja, en myy arvopapereita.

Eli miten tuota kannattaisi muokata? Miten saavutetaan "optimaalinen strategia"?
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Mutta kun koronasta nyt (vielä) puhutaan niin väitän että tämmöistä skenaariota joka on nyt päällä ei ole katettu 99% yksityissijoittajan suunnitelmassa. Joten kyllä tuo suunnitelma pitää (olisi pitänyt) ns. lennosta kyhätä jos/kun toteaa että nyt on käsillä täysin poikkeuksellinen tilanne. Eli se että noudattaa sitä (puuttellista) sijoitussuunnitelmaa orjallisesti on todennäköisesti kaukana optimaalisesta strategiasta ja kannattaisi jotenkin reagoida jos/kun tuon puutteellisuuden tajuaa. Reagointi voi toki olla mallia "oho, nyt kävi näin, jatketaan samaan malliin", mutta silloin asiaa on ainakin edes hetki mietitty. Vähin mitä itse tekisin olisi että kasvattaisin säästösummaa jos mahdollista tai ainakin pilkkoisin ostoja lyhyemmille väleille eli 1xkk sijasta ostaisin 2-4xkk (kulut toki huomioiden) jolloin volatiililla markkinalla osutaan paremmin keskiarvoon.
Mä oon just päinvastaista mieltä. Siinä suunnitelmassa orjallisesti pysyminen on optimaalinen strategia, ainakin jos käytössä on kk-säästö tyylinen strategia. Reagoimisessa on aina riski ja reagoimalla olet aina myöhässä kuitenkin.

Toki summan nostaminen nyt kannattaisi, mutta toisaalta jos summan nostamiseen on rahkeita niin sehän olis kannattanut nostaa jo aiemmin, ennen romahdustakin.
 
Juurikin näin.

Tällä hetkellä moni varmaan ajattelee, että oppivat tästä jotain ja seuraavalla kerralla kun vastaava tilanne tulee eteen niin he onnistuvat reagoinnissaan paremmin (=uskaltavat myydä aiemmin). Sitten kun seuraava kriisi iskee päälle niin tilanne on taas joka kantilta täysin eri ja ensimmäiseen myyntipaniikkiin myyminen saattaa osoittautua todella huonoksi ratkaisuksi. Ja sitten taas rukataan strategiaa siihen suuntaan, ettei kannatakaan hätiköidä vaan seurata rauhassa miten tilanne kehittyy. Ja kierre on valmis.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 471
Viestejä
4 163 257
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom