Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
21.09.2018
Viestejä
2 880
On varmaan jännä tilenne nyt niille jotka kokee ensimmäisen rytinänsä. Kaikki lienee jo myyty? :giggle:
Viime kesäkuussa nähtävästi varovasti aloteltu ja nälän kasvaessa syödessä loppu vuotta kohden laitettu omiin varoihin nähden isommalla kädellä.

Kiitos tämän ketjun ja tänne linkatun discordin olen täysin levollisin mielin. Noille rahoille ei ole tarvetta ihan heti vaikka lähtisi työt joten mikäs tässä. Ilman tätä ketjua olisin todennäköisesti tuossa viikon puolesaa välissä laittanut kaiken myyntiin enkä olisi palannut moneen vuoteen :D

Tällä hetkellä ollaan vielä 0,05%-8% vihreällä. Tätä miettiessä harmittaa, että kristallipalloa ei ollut vaikka tossa loppu vuonna jollon olisi tietysti voinut odottaa hetken ja ostaa halvemmalla. Tosin siinä tapauksessa olisi jäänyt tämä tilanne koskettamatta itseäni ja olisi varmaan jäänyt oppirahat myöhemmälle maksettavaksi. Tosin eipä tässä mitään nyt ole mokattu vaan jatketaan kuten ennenkin.

Nyt kuumottelisi jo laittaa palkasta isommin, mutta nyt sitä kristallipalloa vasta kaivataankin mihin kohtaan ostot sijoittaa :rolleyes: tai no lähinnä omassa tapauksessa vain etf nii mille kuulle tuota isompaa mälliä suunnittelisi. Kuukaudessa, kun ehtii niin paljon tapahtua.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Mikään ei ole varmaa paitsi kuolema, mutta kyllä se stoppari yleensä puree melko lähelle sitä mihin se on asetettu. Oletetaan, että peliosake on nyt 50% voitolla ja se alkaa poltella näpeissä, mutta FOMO on vielä vahva. Kun laitat sille stopparin vaikka 40% kohdalle, niin saat tod. näk sen myytyä ainakin 30% voitolla. Sit limittimyynti ylös vaikka 100% niin tulee napattua hyvä voitto mikäli kurssi tekee hullun pompun kuten volatiileilla on tapana.
Riippuu paljon osakkeen likviditeetistä. Ehkä tuolla on tarpeeksi likvideettiä ettei riski ole mahdottoman suuri. Lähinnä pointti ettei noi stop lossitkaan ole oikotie onneen ja niiden kanssakin voi tulla se mustapekka käteen, jos huonosti käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Itse ainakin lähden siitä että nyt laitetut rahat ovat todennäköisesti miinuksella vielä 10v päästä, tai en pidä sitä mitenkään epäonnistumisena tai epänormaalina. Sijoitushorisontti on pidempi ja odotan sijoitusten olevan tuottoisia vasta vuosikymmenten päästä. Tosin voihan olla että sijoitukset ovat miinuksella vielä 30 vuodenkin päästä. Mutta laitan kun vain sellaista rahaa jota en tarvitse. Ei sitten tarvitse stressata siitä jos vähän romahtaa. Ja jos kokoajan laittaa tasaisesti niin on kuitenkin suht hyvä mahdollisuus että 30v päästä on enemmän rahaa kuin siinä tapauksessa että olisi pitänyt rahoja koko 30 v vaan tilillä.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Pientä värinää tuntuu olevan ilmassa. Suhteellisesti ollaan jo huipuista tiputtu kivasti mutta eipä hinnat suhteessa fundamentteihin ole vielä missään alelaarissa, sen verta raju nousu takana ja kertoimia on venytetty ja vanutettu. Rapakon takana tuntuu olevan kuitenkin jotain diilejä tarjolla. Suomipörssi tuntuu pitävän pintansa (yllättäen) paremmin. Eilen petti hermo harmillisesti ja tein jo ensimmäisen oston. Liian aikaisin kuten tavallista.
 
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 087
Eunl tänään melkein -5%. Aika kyytiä, mutta sen kun osais ennustaa miten jatkuu.

Esim s&p500 on vasta jossain viime lokakuun lukemissa ja tammikuun 2019 lukemiin on vielä matkaa reippaasti.

edit: Eunl -5,2% atm
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 520
Pientä värinää tuntuu olevan ilmassa. Suhteellisesti ollaan jo huipuista tiputtu kivasti mutta eipä hinnat suhteessa fundamentteihin ole vielä missään alelaarissa, sen verta raju nousu takana ja kertoimia on venytetty ja vanutettu. Rapakon takana tuntuu olevan kuitenkin jotain diilejä tarjolla. Suomipörssi tuntuu pitävän pintansa (yllättäen) paremmin. Eilen petti hermo harmillisesti ja tein jo ensimmäisen oston. Liian aikaisin kuten tavallista.
Viime vuonna OMXH kävi noin 9300 pisteessä varmaan useammankin kerran. Saa nähdä laskeeko siihen, kun nyt on noin 9620.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Pientä värinää tuntuu olevan ilmassa. Suhteellisesti ollaan jo huipuista tiputtu kivasti mutta eipä hinnat suhteessa fundamentteihin ole vielä missään alelaarissa, sen verta raju nousu takana ja kertoimia on venytetty ja vanutettu. Rapakon takana tuntuu olevan kuitenkin jotain diilejä tarjolla. Suomipörssi tuntuu pitävän pintansa (yllättäen) paremmin. Eilen petti hermo harmillisesti ja tein jo ensimmäisen oston. Liian aikaisin kuten tavallista.
Jep. Vaikka aika paljon ollaan tultu alas, niin silti ollaan vielä aika korkealla kun tää lasku lähti sieltä ennätyslukemista.

Ja henkilökohtaisesti vasta tänään YTD meni miinukselle. Se antaa jo omaa perspektiiviä missä nyt ollaan.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Kyllä siellä näemmä on myyntihousuja jalassa pari tuntia sitten sanoin, että huomenna indeksisalkku on +/-0%, mutta voipi ehtiä jo tälle päivälle :O. Uskon, että kuumottaa niitä kavereita keillä on satoja tonneja salkussa.
Mulla on 6-numeroinen salkku ja euromääräiset liikkeet on siten aika suuria tässä rytinässä. Eipä tässä mitään kuumotuksia ole. Suht tukevasti salkku vielä plussalla. Ja kuten kuuluukin, kaikki sijoitetut rahat ovat "ylimääräisiä" ja niille tuskin on käyttöä 10-20v aikajänteellä (jos silloinkaan...). Enemmänkin mietin, josko kannattaisia vähän kuukausiostoja kasvatella. Taidan vielä odottaa, josko kunnolla rytisee. Ei tämmöinen alle 10% lasku ole vielä mikään kunnon oston paikka.
 
Liittynyt
24.12.2017
Viestejä
130

Samoin itsellä 6 numeroinen salkku, kyllähän se vähän kirpaisee kuin yli 10k€ sulaa parissa päivässä
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Huh minkä dipin pisti heti alkuun, missasin sen ihan täysin. Ostokohde kävi melkein -10%, mutta ehti jo palautua alle -4%. Kuola tässä valuu kun seuraa näitä dippejä.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Exxon Mobil reiluun $50, en olisi uskonut eläväni tätä päivää. Salkuun läksi 200kpl. Mutta, tosiaan kyllä hieman syö miestä kun salkusta lähtenyt noin 6kk nettotulojs vastaava määrä
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Tätä panikointia on mielenkiintoista seurata sormi ostonapilla. Se on selvää, että corona leviää ympäri maailman, mutta yhtälailla selvää on se että jossain vaiheessa vaan kyllästytään pelkäämään ja paniikki loppuu.

Indeksin lisäksi nyt voisi olla ihan osakepoiminnankin aika. Esim. lentoyhtiöt, hotelliketjut, risteilyfirmat, mutta täytyy vielä rauhassa odotella niiden laskettelua.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Joku tällä tekee fyffeä niin että soi. Kurssit heiluu, algot ostaa ja myy. Päivävaihtoa kertyy, mutta osakkeen hinta päättyy ~+-0. Tässä pitää ruveta laittamaan ostotoimeksiantoja sisään, kun on näköjään tarjolla 10% heiluttaa yhden päivän sisään.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Exxon Mobil reiluun $50, en olisi uskonut eläväni tätä päivää. Salkuun läksi 200kpl. Mutta, tosiaan kyllä hieman syö miestä kun salkusta lähtenyt noin 6kk nettotulojs vastaava määrä
Tässä on ollut kirjoittelua jo pitkään, että "Oil is the next tobacco" tyyliin. Ehkä hieman ennenaikaista manaamista kuitenkin. Yksi kerta mennään vielä ylös ja kovaa jossain vaiheessa. Sillä välin tai siis sitä ennen ölppä voi kuitenkin ottaa coronadippiä eli mennä jonnekkin $25:een. Siinä XOM voi hyvin vielä etsiä pohjahintaa paljonkin alempaa kuin tuo $50.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
482
Taidan vielä odotella miten tämä leviää ympäri maailmaa mut viimeistään siinä kohtaa jatkuu ostot kun ollaan viime vuoden tammikuun tasolla. Suoria osakkeita en osta ja nämä tulevat saa pysyä salkussa vuosia.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 256
Kyllähän tämä dippi mielenkiintoinen on. Pari virhettä toki tuli jo tehtyä kun ei ollut ostotoimarit - eikä myyntitoimarit sisässä sillä näkemyksellä, mikä itsellä oli.
Itse aion ostaa Finnairia ja Applea dipistä.. jossain välissä. Apple näistä ihan takuuvarma lappu, joka tuottaa jotain jokatapauksessa, mutta missä kohtaa hypännen kelkkaan. Finski taas hyvä yhtiö, mut kärsii Coronasta varmasti "paljon".
Onneksi irrotin reilun 2/3 osaa irti, nyt voisi jo ostaa samalla rahalla enemmän kuin oli. Mutta en vielä sitä tehnyt, kun en nyt näe nousupainettakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Vähän ohi aiheen, mutta Thyssenin hisseille löytyi ostaja 17,2 mrd. euron hintaan. Hissit myydään Adventin, Cinvenin ja RAG-säätiön muodostamalle konsortiolle. Kone siis jäi kisan ulkopuolelle liian korkeiden riskien ja ennakkomaksun takia. Jännä nähdä, päätyykö osa näistä hisseistä joskus toista reittiä Koneen syliin. Mutta tämä oli tässä tällä erää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8
Tänään puhelimella katsoin ihan huvikseen mitä pörssit tekivät SARS-viruksen aikana vuonna 2002, jos joku vielä muistaa kyseisen tapauksen. Taisi mennä kuukausi, ja pörssi oli palannut takaisin siihen pisteeseen mitä oli ennen SARS:ia. Tosin nämä kaksi tapausta ei tietenkään ole 1:1 tapauksia, mutta silloinkin se ravisteli pörssiä vain hetken. Itsellä luotto että tällä kertaa mennään aika samantyylisellä kaavalla.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 157

Sars ei koskaan oikein kunnolla levinnyt Kiinan ulkopuolelle, joten tämä on hieman eri asia.
 
Johto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
344
Tuli veivattua vähän optioilla päivä treidiä parin tonnin kassalla. Applea ja SPY ETF:ää. 2-3 tuntia tuohon meni kun kyttäsin 1min charttia ja veivasin. Enempää en kehdannut kun alkoi syke nousta. Kieltämättä aika muhkeaa Volaa tarjolla :cool:
 
Liitteet

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
300
Ei sitä jotenkin vain opi, ei sitten millään... Siirsin maanantaina 20% käteispainoon ja siitä bear dax x20 kertoimelle useammalla tuhannella. Näytti kuitenkin siltä että nuo ameriikan ihme helmet, eli vakaat REIT himmelit pitäisivät pintansa mutta tänään romahtivat. Iloisesti salkussa sitten %300 tuotot yksittäisille ja -7% päivä miinukset kovimmille painotuksille. Suomi osakkeista osasin maanantaina luopua isojen yhtiöiden osalta, paitsi nordea ja nokia, nokia jäi mielenkiintoiseen tilaan (töpeksin bull sertifikaatit varmaan viikon alhaisimpaan), itse osakkeet sentään jäivät.

Jos nyt menneiltä vuosilta jotain oppineena niin heitin laitaan lottolaput ja ostin paljon bear sertifikaatteja, salkku ei ainakaan vielä ole ottanut niin pahaa hittiä kuin holdaamalla saisi. Näin rajuissa kurssireaktioissa se yleensä suunta kestää useamman päivän niin uskalsin kerrankin laittaa salkkuun kunnolla bear sertejä, ainakin tälläkertaa onnistunut oikein hyvin.

Ja se miksi sanoin etten koskaan opi niin itsellä on tuo kaikki tavara ollut tuolla suorissa, jos olisi etf korkeintaan olisin nostanut kk-säästöä. Eli oppina voisi olla pitää 90% tylsästi ja 10%:lla sitten yrittää sitä pelaamista, nyt on painotukset toisinpäin. Vaihdellaan pitkin vuotta ja otetaan tavoitteeksi vaihtaa suhde toisinpäin.

Edit: konkreettisia numeroita: salkun isoimmat suorat osakkeet esim O tiputtivat euromääräisesti salkkua 37k ja bear serteillä nosteltiin 13k :(
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
514
On kyllä hauska huomata, että nousuissa kaikki jauhaa samaa mantraa eli unohtakaa vaan ja ostakaa tasasesti lisää välittämättä markkinoiden heilunnasta, mutta sitten kun tulee vähän laskua, niin johan ollaan myymässä vaikka ja mitä. Kuulostaa stressaavalta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

Saattaahan se olla että ei oo sisäistetty tai sit vaan eri ihmiset on äänessä. Ite ainakin suhtaunut omasta mielestäni yllättävän passiivisesti näihin alennuskarkeloihin, toki ei näin nordnetin kk-säästöpäivään naimisissa olevana ole muutakaan mahista. Tämä -10% nyt ei vielä oikeen tunnu missään. Exceliin seurailen ihan mielenkiinnosta aina omien ETF:n ja rahastojen tämän hetkistä hintaa suhteessa ATH hintaan.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
On kyllä hauska huomata, että nousuissa kaikki jauhaa samaa mantraa eli unohtakaa vaan ja ostakaa tasasesti lisää välittämättä markkinoiden heilunnasta, mutta sitten kun tulee vähän laskua, niin johan ollaan myymässä vaikka ja mitä. Kuulostaa stressaavalta.
Uskon että monen salkku kokee ensikertaa todella kovia, noin siinä helposti käy. Itsellä salkku pudonnut reilusti mutta ihan viileesti etenee, kk-ostot jne. Eipä nämä paniikit siinä paljon paina kun taas katsoo salkkuaan vaikkapa 5-10 vuoden kuluttua :cool:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
875

Niin sillon 10v päästä kun Corona on tappanut puolet planeetasta ja Trump on jo kolmannen kerran valtaistuimella ja liittoutunut kiinan kanssa muita maita vastaan. Salkussa tasan 0€
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
itsekin vasta aloitteleva näissä hommissa, varsinkin näin että olen vähän enemmän asiaan yrittänyt perehtyä. Toki rahastoissa on rahoja ollut varmaan yli 10v (Pankin omia rahastoja kk-säästöllä). Nyt Nordnetissä pari vuotta ETFiä ostellu ja pahimmillaan ollu salkku -15% ja nyt ei olla sitä vielä lähelläkään.

vähän nostin nyt vain kk-summaa, ja jos oikeasti tulee pudotusta, niin sitten katson laitanko varakassasta isompaa ostoa. Myynti ei Nordnetin puolella käynyt mielessäkään. Pankin rahastoja on ollu tarkoitus keventää ja siirtää Nordnettiin (halvempiin instrumentteihin) ja sille olisi nyt voinut olla paikka, mutta jäi tekemättä.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Niin sillon 10v päästä kun Corona on tappanut puolet planeetasta ja Trump on jo kolmannen kerran valtaistuimella ja liittoutunut kiinan kanssa muita maita vastaan. Salkussa tasan 0€
Silloin voi lohduttautua sillä, että se on pienin murhe että salkku ei ole minkään arvoinen :D
 
Liittynyt
15.09.2019
Viestejä
107
Dow falls 1,191 points -- the most in history

Jenkeissä ollut tänään historiallisen raju karhumarkkina. DJIA:n suurin päiväkohtainen pudotus (pisteissä, ei %) koskaan, edes finanssikriisissä ei menty tätä vauhtia alas kun Lehmann Brothers ilmoitti yrityssaneerauksesta. Tällä viikolla jenkeissä (siis vasta neljässä päivässä) on pyyhitty DJIA:n kahden vuoden tuotot ja SP500:n viimeisen 7 kuukauden. Aika kylmää kyytiä heikkohermoisille. Pohjia tuskin vielä nähty sillä mitään merkittävää positiivista indikaattoria koronan suhteen ei ole ilmestynyt joten eiköhän Helsingissäkin mennä aika vahvasti punasella koko päivä.

Vähän houkuttelisi ostaa vähän reilummin huomenna ennen kuin Yhdysvalloissa markkina aukeaa ja holdata yli viikonlopun. Sieltä on kuitenkin sen verran kaikunut rokote-uutisia ja Trump nyt saattaa twiitata jotain mille Mario Draghin puhekin kalpenee. Huonoimmassa tapauksessa tulee ostettua pitkin laskua, eikä aivan pohjilta.

E: Nikkei avasi kans aikamoiseen syöksyyn, että mielenkiintoinen perjantai tulossa :thumbsup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
On kyllä hauska huomata, että nousuissa kaikki jauhaa samaa mantraa eli unohtakaa vaan ja ostakaa tasasesti lisää välittämättä markkinoiden heilunnasta, mutta sitten kun tulee vähän laskua, niin johan ollaan myymässä vaikka ja mitä. Kuulostaa stressaavalta.
Mä en ole edes käynyt Nordnetissä katsomassa salkkuani ja kuukausisäästöt rullaa normaalisti, helppoa kun horisontti on pitkä. Kai sitä voisi hieman seurata nyt jos sieltä laskua tulee lisää jos ostaisi hieman isommalla summalla hetken tässä kuukausittain.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
255
Tänään onkin hyvä päivä käynnistää ostot. Isompia rytinöitä on jo viimeiselle 15 vuodelle mahtunut useampia. Koskaan en ole pohjille osunut mutta tasaisesti ostamalla hieman pidemmän ajan yli on saanut varsin hyviä poimintoja tehtyä. Esim. AMD on nyt tippunut huipuista melkein 30 % ja voi hyvin miettiä onko firman koko tulevaisuuden tulos tippunut melkein kolmanneksen? Tuskin. Hyvä syy käyttää Nordnetin/IB:n lainoitusta ja maksella sitten myöhemmin pois. Oma salkku on nyt 6 numeroisen summan verran pudonnut huipuista.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
S&P 500 tippui 2009 noin 50%, jos nytkin kävisi samoin, niin tultaisiin 3380 --> 1700. Nythän ei olla tultu alas vielä paljonkaan, mutta odotellaan.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459
Jos eilisiä A-Studion virkamiehiä on yhtään uskominen, tässä on nyt "hieman" liioittelun makua. Ohjelmassa ainakin väittivät, että nyt leviävä Korona on samaa tasoa normaalin kausi-influenssan kanssa esim. kuolleisuudessa. Eikä kausi-influenssa nyt ihan hirveästi ole kursseihin vaikuttanut.

Tottahan tämä sen takia vaikuttaa enemmän kursseihin, kun on yritetty karanteeneilla pysäyttää viruksen eteneminen ja sen vuoksi teollisuutta on kiinni. Jossain vaiheessa vain pitää nostaa kädet pystyyn, antaa ihmisten sairastaa ja jatkaa elämää.

Saattaa toki olla, että tämä oli nyt hyvä tekosyy triggerille, joka korjaa kursseja alemmille tasoille. Sellaistahan tässä on jo pidemmän aikaa odoteltu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Kuinka nopeasti mahtaa tulokset tulla? Niin kauan tähän lappuun virtaa rahaa kunnes nuo tulokset tulee ja sitten suunta jatkuu tai taittuu. Ei tartte kuin yksi harmaa uutinen ja aletaan kotiuttamaan voittoja.
Heh. Sieltä tuli se toimarin harmaa kommentti:

"On an earnings call, CEO Stéphane Bancel said the company wasn’t focused on a commercial opportunity for the Covid-19 vaccine. “On corona, our only focus as a team is public health,” Bancel said. “People are sick all over the planet. People are dying. But this is our only focus, is to get a vaccine as fast as we can safely, partnering with the right people to get it done.” "

Eli ei me tällä yritetä tehdä rahaa. Ei tarvinnut odottaa tuloksia :). Tuskin tulee raketoimaan tämä lappu. Nyt vaan pitäs tietää, että ulostaakko lappu pois kun plussalla. Kun ei istu oikein profiiliin holdata tälläsiä.

Taidan jättää isoille pojille nuo pelaamiset suosiolla. Odotan, että mennään pohjille ja sitten pistän indeksien kuukausisäästöt 2x. Ja osan säästöistä sinne. Ja imho pohjalle on vielä matkaa. Mitään en ole myynyt vaikka visio on ollut vahva kurssilaskusta.

Onhan tää reagointi aika vahvaa kyllä. Suomessa VTT pistää kerroksen pihalle epäilyn takia. Koreassa Hondai pistää puljun kiinni yhden positiivisen testin jälkeen: Hyundai shuts down factory after worker tests positive for coronavirus

Kyllä tällä menolla tullaan vielä reilusti alas. Onko muka horisontissa jotain mikä muuttaisi tuota yllämainittua toimintamallia? Firmoja kiinni, kaupunkeja kiinni ja parhaimmillaan niitä maitakin kiinni. Olkoonkin jonkun mielestä yliragointia, mutta noin ne nyt toimii ympäripalloa. Tällä pallolla riittää vielä reilusti tehtaita, kaupunkeja ja maita suljettavaksi. Millä mekanismilla toi suunta kääntyisi? En mä näe mitään muuta kuin, että saadaan se rokote ja sen jälkeen rokutsohjelmat pyörimään ja sen jälkeen paikkoja uskalletaan avata ilman pelkoa, että taas pian säppiin kun puhkeaa uudestaan.

e: Tää nyt on tällästä lyhyen matikan spekulointia, mutta mun mielestä suunta on ollut kiinan sulkujen ja herkän levinnäisyyden tietojen jälkeen aika hyvin arvattavissa. Että jos/kun tämä leviää niin hitti tulee olemaan isoa. Enkä nyt tarkota juuri viruksen leviämistä vaan sitä vastaan tehtävien toimenpiteiden etenemistä. Nyt näyttää siltä, että kaikki toimii samalla tavalla. Kiinan toimii kuitenkin jonkun asteisen rautaverhon takaa ja suurella todennäköisyydellä käytti ja käyttää kaikki mahdolliset keinot peitelläkseen paljonko omaan talouteen tulee hittiä. Länsimailla tälläinen ei ole mahdollista. Nyt näyttää siltä, että suurin osa sijoittajista ja markkinoista luotti siihen, että ei nää sulut vaikuta markkinoihin kun ei vaikuttanut kiinassakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
Kyllä siellä näemmä on myyntihousuja jalassa pari tuntia sitten sanoin, että huomenna indeksisalkku on +/-0%, mutta voipi ehtiä jo tälle päivälle :O. Uskon, että kuumottaa niitä kavereita keillä on satoja tonneja salkussa.
Yleensä se suuri salkku on myös vanha ja useamman romahduksen nähnyt. Lisäksi se on todennäköisesti niin paljon plussalla, ettei normaali romahdus saa sitä tappiolle. Salkun kantajakin on yleensä vanha ja raihnainen sekä suuria hankintojansa maksanut, jolloin raha ei ole niin uutta ja tärkeää kuin uudelle tulokkaalle.

Oma 6-numeroinen laski tällä viikolla näköjään 5-numeroisesti, mutta ei kuumota. Kaverilla 7-numeroinen laski 6-numeroisesti, ja silti hänkään ei vaikuttanut eilen salilla mitenkään kuumottuneelta. Salkkujen iät 30v ja 39v. Jos koronarommi pienentäisi salkkua tästä hetkestä yli 74 %, niin sitten vasta olisin tappiolla. Jos siis realisoisin, mitä en tekisi.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 516
Uskon, että kuumottaa niitä kavereita keillä on satoja tonneja salkussa.
Minusta tuntuu että salkun koko korreloi pikemminkin negatiivisesti kuumotuksen kanssa. Jos sulla on valtava omaisuus salkussa, niin on aika epätodennäköistä että salkun pudotukset vaikuttaisivat yhtään päivittäiseen elämään.
 
Liittynyt
29.07.2019
Viestejä
177
Eiköhän salkun koon sijaan enemmän vaikuta se, kuinka suuri osa omasta varallisuudesta on siinä kiinni. Kaikki on suhteellista, varakkaalle ihmiselle kymppitonnin menetys tuntuu samalta kuin satasen menetys pienituloiselle sijoitustaipalettaan aloittelevalle henkilölle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Joo olette kyllä täysin oikeassa. Salkun koko ei ole mikään yksittäinen indikaattori mahdolliselle kuumotukselle. Se koska on lähtenyt mukaan vaikuttaa eniten ja toki omat tulot. Jos on 6 numeroinen vuositulo niin ei 6 numeroinen sallku varmaan paljon ahdista vaikka puolittuisi.

Sen sijaan jos on lähtenyt isolla rahalla ja tässä 18 joulun jälkeen niin voi olla vähän eri fiilikset. Olihan täälläkin niitä kyselyjä syksyllä mihin pumppaa ylimääräset kymppitonnit ilman aikaisempaa sijoituskokemusta.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Itse aloitin kokeilumielessä sijoittamisen tuossa vuodenvaihtessa ja otin nyt pois kun vielä sai omansa takaisin. Ostan sitten halvemmalla uudelleen kun markkinat alkavat elpymään.
 
pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Itse aloitin kokeilumielessä sijoittamisen tuossa vuodenvaihtessa ja otin nyt pois kun vielä sai omansa takaisin. Ostan sitten halvemmalla uudelleen kun markkinat alkavat elpymään.
Tein kanssa samat tossa alkuviikosta kun näytti että tässä lähdetään pulkkamäkeä oikein kunnolla. Vasta vauhtia otetaan laskuihin eli taitaa kuplat nyt luhistua ja markkinat tervehtyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Itse aloitin kokeilumielessä sijoittamisen tuossa vuodenvaihtessa ja otin nyt pois kun vielä sai omansa takaisin. Ostan sitten halvemmalla uudelleen kun markkinat alkavat elpymään.
Ihan fiksu veto. EUNL tullut viikossa yli 10% alas ja epäilen, että viikonlopun jälkeen sama meininki. Pian saa halvalla.

Itsellä salku venähti miinukselle. Ei kovin paljon kaivele, mutta kun nyt vasta tuli mieleen, että kun vibat laskusta tästä on ollut niin vahvat ja kotiuttamalla salkku olisi saanut enempi ostorahaa. Itsellä niin nappikauppaa salkun osalta kun säästössä 3x salkun summa kuin myös monta kertaa alle vuoden nettotulojen. Mutta kuitenkin olisihan ollut enempi rahaa tehdä ostoja. No onneksi on tuota säästörahaa mitä en uskaltanut vuositakaperin pistää markkinoille.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 236
Itse aloitin kokeilumielessä sijoittamisen tuossa vuodenvaihtessa ja otin nyt pois kun vielä sai omansa takaisin. Ostan sitten halvemmalla uudelleen kun markkinat alkavat elpymään.
Osittain saman tein, niiden kanssa jotka oli vain vähän miinuksella. Ne jotka on kerennyt mennä jo reilummin pakkaselle, on sit holdissa pitkään. Käteiskassaa kasvatettu ja ostohousut jalassa. Seuraavat on ostoslistalla: AMD, Boeing, Carnival Corp, Finnair, Remedy. Seurantalistalla oikeastaan kaikki isot lentoyhtiöt.
 
Liittynyt
27.08.2017
Viestejä
184
Kertokaa mullekin sitten kun ollaan pohjilla, niin voi aloittaa ostot...

Mutta onhan tää aika poikkeuksellinen lasku. 10 vuotta sijoittanut, enkä ikinä ole nähnyt näin kohtisuoraa syöksyä. Markkinoilla on paljon naurettavan ylihinnoiteltuja, mutta myös hyvin edullisia osakkeita. Tässä rytäkässä vaan kaikki laskee yhtä paljon. Se on vähän raastavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Sekin kannattaa pien-piensijoittajan muistaa että jos lähtee myymään vaikka sitä 500e osakepottia niin siinä se 10€ myyntipalkkio on aika iso menoerä prosentteina. Itsellä ainakin oma salkku aika täynnä tuollaisia pienempiä hajaostoja, niin ei niitä viitsi alkaa tämän(kään) takia myymään.

Ehkä erikoisin osake mikä on "romahtanut" on Remedy. Ihan heti en keksi miten koronavirus haittaa suomalaista pelistudiota, mutta silti tultu kymmeniä prosentteja alas. Toisaalta onhan tuo ipo-hintaan vielä +100% joten ei tässä nyt hullummin ole käynyt.

Itsellä myös kertynyt tilille pieni hätäkassa ostamista varten ja varsinainen salkku on vasta viisinumeroisissa summissa. Jos sieltä nyt tullaan vähän alaskin niin ostamalla lisää alempaa saadaan varmasti kurottua umpeen 10-30 vuoden tähtäimellä :)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Dow falls 1,191 points -- the most in history

Jenkeissä ollut tänään historiallisen raju karhumarkkina. DJIA:n suurin päiväkohtainen pudotus (pisteissä, ei %) koskaan, edes finanssikriisissä ei menty tätä vauhtia alas kun Lehmann Brothers ilmoitti yrityssaneerauksesta.
Nää "paras/huonoin päivä pisteissä" on kyl yks typerimmistä otsikoista mitä nää talousuutiset suoltaa. Yllättäen jos nyt on lähtötaso 2x isompi ku finanssikriisin alussa, että nyt tulee pisteissä isoja pudotuksia kerta prosenteilla näissä kuitenki aina pelataan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Kertokaa mullekin sitten kun ollaan pohjilla, niin voi aloittaa ostot...

Mutta onhan tää aika poikkeuksellinen lasku. 10 vuotta sijoittanut, enkä ikinä ole nähnyt näin kohtisuoraa syöksyä. Markkinoilla on paljon naurettavan ylihinnoiteltuja, mutta myös hyvin edullisia osakkeita. Tässä rytäkässä vaan kaikki laskee yhtä paljon. Se on vähän raastavaa.
Eikös tota ole monessa paikkaa huudeltu, että ilmaa on pirusti. Löysää rahaa ja yliarvostusta ollut markkinoilla monta vuotta ja ainut mihin sitä keksitty pumpata on ollut osakkeet. Nyt niitä löysiä lähtee pois... Tarvittiin vaan se katalyytti hommaan.

Ostojen ajottamiseen niin eihän tämän tarvitse olla mitään päiväpeliä sen suhteen ainakin jos on indeksisijoittaja. Ja tuleva nousu ei todellakaan ole samanmoinen (eli jyrkkä...) kuin tämä lasku.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459
10 vuotta sijoittaneet eivät ole nähneet vielä yhtään oikeaa laskua. 20 vuotta sijoittaneille tämä olisi kolmas.

Mitä nyt noita vanhoja käyriä on katsonut ja mitä mietteitä itsellä on edellisen laskun jälkeen tullut niin päälimmäisenä on se, että ainakaan nyt aloittavan indeksikuukausisijoittajan ei kannata odottaa liian pitkään markkinoille lähtemistä ja kaikki kiinni osakkeisiin, eikä mihinkään yhdistelmärahastoihin. Etenkin nyt, kun korot ovat jopa negatiiviset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
382
Tuskinpa ollaan vielä edes puolessa välissä rinnettä. Ensi viikko enimmäkseen alamäkeä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 986
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom