Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Jos olettaa (tietää) öljyn hinnan laskevan, miksi odottaa sen laskua ostaakseen öljy-yhtiötä, kun voi ostaa bearx15 ja nauraa matkalla pankkiin?
No voi esim. käydä niin, että fed laskeekin yllättäen korkoa ja öljy pompsahtaa $65:een. Siinä ollaan hetki ja sitten pellavapää ja kinkit vääntävät kättä ja kumpikaan ei meinaa voittaa. Öljy dippaa $30:een mutta ne putit / bearx15 meni pahasti metsään sen välinousun takia.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Öljyllä on sinäänsä "helppo" pelata, koska hinta on enemmän tai vähemmän reguloitua. Kun hinta menee liian alas niin öljysheikit pistää hanoja kiinni ja sitten kun nousee liian ylös niin hanat aukeaa. Vaikeus tosin tulee siitä, että hinnan vaihtelu on suht pientä eli jotkut 1x sertifikaatit ei paljoa tuota. Ja toisaalta isojen kertoimien serteissä ajoitus on entistä tärkeämpää koska vaikka hinta muuttuisi oikeaan suuntaan pidemmällä aikavälillä niin heilunta syö serteiltä arvoa eli vaikka arvaisit suunnan oikein heilunta ennen sitä voi olla syönyt sertin arvoa niin paljoa että jäät silti tappiolle.

Itsellä juuri pienellä summalla 15x bulleja sisässä. Saa nyt nähdä miten käy.
Ongelma onkin silloin kun kysyntä heikkenee ja ne regulaatiot menee pieleen. Öljyä ei voi varastoida kuin hetkellisesti ja kun tarjontapuoli jatkaa öljyn työntämistä markkinoille silloin kun ei ole tarpeeksi kysyntää, hinta reajoi suurella kertoimella. Eli sitä tarjontaa ei pystytä nopeasti suitsimaan ja markkinoilla on myös "häiriöpelaajia" jotka ei noudata kartellin sopimuksia. Nämä putoavat pois vasta kun hinta dippaa alle kannattavuusrajan.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695

Totta. Mutta ei tälläsiä sertejä kovin kauaa kannata pitääkkään, varsinkaan kun mennään isommalla vivulla oleviin. Ihan senkään takia että arvo sulaa kokoajan vaikka hinta ei kovin paljoa muuttuisikaan. Sillä tavalla ei tuollaisia pitkä tähtäimen riskejä tarvitse miettiä.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Jos öljyllä olisi helppoa pelata, niin miksi ammattitreidaajat (botit) eivät jo tekisi sitä niin, että hintojen muodostus olisi tehokasta ja voittomahdollisuudet tuollaisella pelaamisella ovat nollassa?
Joskus muistan lukeneeni jostain, että kun tankkeri lähtee lähi-idästä niin se öljy on vaihtanut omistajaa keskimäärin enemmän kuin viiteenkymmeneen kertaan ennen kuin sama öljy on purettu jenkkien päässä tankkerista. Ja tämä oli vanha juttu, nykyään tuo luku on todennäköisesti paljon suurempi koska algoritmit ovat nyt mukana treidaamassa.
 
Liittynyt
18.09.2017
Viestejä
30
Muut AMDn Ryzen launchilla spekuloineet: Joko on aika realisoida tuotot?
Koska AMD ei maksa osinkoja, itselläni houkuttelisi myynti. +21,77% tuotto kuukaudessa on jo vallan passeli (ostopäivä 14.05.19).
Mielipiteitä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947

Paljonko välityspalkkio syö absoluuttisesta voitostasi? Oma AMD possani on n. +200% parissa vuodessa, eikä ole mitään erityisiä myyntihaluja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Mitähän tapahtui? Yritin ostaa pari päivää sitten tuon 0.99e kampanjan myötä vähän osakkeita. Nyt kun menin katsomaan niin yksikään kauppa ei ollut toteutunut, eikä edes ostoyritystä tai toimeksiantoa lue tai näy missääm, valuuttatilillä vain näkyy se summa mitä siirsin sinne noiden ostoa varten.

Vähän harmittaa kun sittemmin nuo osakkeet mitä aioin ostaa on nousseet jo useamman prosentin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550

Nyt en muista, näkyvätkö ostoyritykset missään. Mutta jos kauppa ei toteudu, on yleensä rajahinta liian matala ja kurssi on vain jatkanut nousuaan. Järkevintä on katsoa myyntitasot ja ostaa suoraan laidasta niin, että kauppa varmasti toteutuu. Ja kun se toteutuu, näyttää käyttöliittymä sen välittömästi.
 
Liittynyt
29.11.2018
Viestejä
352

Vaimolla kävi sama homma, mutta vain yhden tietyn osakkeen kanssa. Yritti vielä uudelleen tarjouksen jälkeenkin ja sama homma. Muut osakkeet ostot meni läpi, mutta tuosta ei jäänyt jälkeäkään..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Nyt en muista, näkyvätkö ostoyritykset missään. Mutta jos kauppa ei toteudu, on yleensä rajahinta liian matala ja kurssi on vain jatkanut nousuaan. Järkevintä on katsoa myyntitasot ja ostaa suoraan laidasta niin, että kauppa varmasti toteutuu. Ja kun se toteutuu, näyttää käyttöliittymä sen välittömästi.
Näin siinä varmaan kävi. Tosiaan itselläkin oli vain yhden firman osakkeita joita shoppailin yöllä pörssien sulkeutumisen jälkeen. En muistanut yhtään katsoa tuota rajahintaa, painoin vaan suoraan osta-nappia Nordnetin valmiiksi asettamalla hinnalla.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Se defaultti hinta on siinä edellisen toteutuneen kaupan hinta. Mitä on osto/myyntilaidoissa voi erota siitä paljonkin, varsinkin seuraavana päivänä. Osto/myyntitarjous on oletuksena voimassa vain yhden päivän.

Minäkin kyllä suosittelen laittamaan tarjouksia vain pörssin ollessa auki ja varmistamaan että kaupat toteutuu ja toteutuu kokonaan. Tuossahan on sekin riski että, jos laitat sokkona tarjouksen sisään pörssin ollessa kiinni ja sitten se toteutuukin seuraavana päivänä vain osittain niin joudut maksamaan siitä välityskulut kokonaan kuitenkin. Jos välttämättä haluat laittaa tarjouksia pörssin ollessa kiinni niin kannattaa laittaa rajahinta sen verran ylös (tai alas jos myyt), että kaupat varmasti toteutuu, ne kaupathan toteutuu kuitenkin sulle parhaalla hinnalla.
 
Riippuu kaupan tyypistä. Ostotarjouksen voi laittaa fill or kill mallisena.
 
Muistaakseni Fill or kill -toimeksianto terminoituu välittömästi, jos se ei toteudu. Eli siis sitä ei voi käyttää kun pörssi on kiinni.
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Paljonko välityspalkkio syö absoluuttisesta voitostasi? Oma AMD possani on n. +200% parissa vuodessa, eikä ole mitään erityisiä myyntihaluja.
No itse myin...tosin tilanteeni oli erilainen, oli liian iso potti kiinni yhdessä osakkeessa.

Pitäisin position, jos vaan muuten salkussa riittää hajautusta. Myisin jos menee alle 20$ kurssin. Markkina-arvo on nyt n. 30 miljardia dollaria, Intelin 200 miljardia. Voisiko AMD:n markkina-arvo vielä kolminkertaistua?

Pidän tuota osaketta riskipaperina. AMD:n pitää suoriutua todella hyvin jos aikoo lunastaa odotukset. Liiketoiminassa tulee aina jotain rapaa niskaan tai jokin riski toteutuu. Toki jos kestää riskin, niin tässä voi päästä vielä hyville tuotoille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032

Juuri myin puolet omasta AMD-potista (vajaan kolmasosan siitä määrästä, mitä sitä alunperin joskus puolitoista vuotta sitten ostin) Kurssi on todella korkealla firman tulokseen nähden, tuohon nykyiseen kurssiin on jo leivottu mukaan todella suurella kertoimella zen2n ja Navin kova menestys.

Ja intel ei lepää laakereillaan, sunny cove julkaistiin jo läppäreihin ja nvidialtakin on seuraavaa sukupolvea tulossa syksyllä Samsungin "7nm" prosessilla.

Jätin kuitenkin vielä puolet jäljelle, koska kurssi voi kuitenkin vielä ensimmäisten zen2-reviewien myötä noista lisää, ja on myös pieni mahku että AMD oikeasti alkaa tehdä suurempaa voitoa pidemmällä tähtäimellä.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 060
Miten noiden Fang yhtiöiden osakkeiden kanssa kävisi jos yhtiö pilkotaan?
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Miten noiden Fang yhtiöiden osakkeiden kanssa kävisi jos yhtiö pilkotaan?
Hyvä kysymys, jota olen pohtinut itsekin.

Heitän ulkomuistista eli puoli mutulla. Näitä tapahtuu Suomessakin silloin tällöin. Jos vaikka Google (Alphabet) pilkoittaisiin, niin saisit jokaista googlen osakketta kohdin uuden yhtiön osakkeita X, Y, Z, tietyn kappalemäärän. Joku investointipankki hoitaa tuon matematiikan ja arpoo sopivat arvostukset uusille yhtiöille.

Eli kysymys kuuluu, miksi Googlen osake halpenee nyt jos yhtiö pilkoittaisiin tulevaisuudessa? Jotenkin näen, että nämä pilkkomispuheet voisi olla enemmin oston paikka. Mielestäni yksittäisillä "pienillä" yhtiöillä voi olla parempi mahdollisuus kasvaa ja tuottaa itsenäisesti arvoa omistajille kuin isolla kokonaisuudella.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Mulla on kolme kappaletta jenkkiyhtiön osakkeita, joista haluiasin päästä eroon. Määrä on kuitenkin ilmeisesti niin pieni ettei pysty myymään. Osaatteko sanoa onko joku minimimäärä, jolla pystyy myymään?
 
Riippuu missä pörssissä ne on listattu. Pörssieristä on luovuttu vuosia sitten, jossain pörsseissä ne voi olla vielä olemassa. Ts. nykyään voi ostaa tai myydä vaikka yhden osakkeen.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Eli kysymys kuuluu, miksi Googlen osake halpenee nyt jos yhtiö pilkoittaisiin tulevaisuudessa? Jotenkin näen, että nämä pilkkomispuheet voisi olla enemmin oston paikka. Mielestäni yksittäisillä "pienillä" yhtiöillä voi olla parempi mahdollisuus kasvaa ja tuottaa itsenäisesti arvoa omistajille kuin isolla kokonaisuudella.
Koska näistä Google ja Facebook ovat mainosfirmoja ja kohdentaakseen mainoksiaan paremmin ja paremmin he saavat etua mitä enemmän heillä on käyttäjiä(ja samoja käyttäjiä eri palveluissa).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Mulla on kolme kappaletta jenkkiyhtiön osakkeita, joista haluiasin päästä eroon. Määrä on kuitenkin ilmeisesti niin pieni ettei pysty myymään. Osaatteko sanoa onko joku minimimäärä, jolla pystyy myymään?
Tuskin on minimimäärää. Mutta tällaisessa kysymyksessä aina kandee sanoa, mikä tikkeri ja mikä pörssi.
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Koska näistä Google ja Facebook ovat mainosfirmoja ja kohdentaakseen mainoksiaan paremmin ja paremmin he saavat etua mitä enemmän heillä on käyttäjiä(ja samoja käyttäjiä eri palveluissa).
Jos otetaan nuo yhtiöt (google ja facebook) onko siitä jotain spekulointia minkälaisiin osiin ne pilkottaisiin? Missä yhtiössä olisi se liiketoiminan ydin eli siis käyttäjät?

Voisiko tässä syntyä nimenomaan lisäarvoa siitä, että googlesta pilkottu yhtiö voisi alkaa tekemään bisnestä facebookista pilkotun yhtiön kanssa jne.

Eli sen sijaan, että jokainen mustasukkaisesti varjelee omaa dataansa, niin sitä alettaisiin myydä myös yhtiöille joita ennen pidettiin kilpailijoina.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 837
Onko porukka ottanut Svea pankin säästötiliä käyttöön? Markkinoiden korkein 1% korko. Itsellä on olleet vielä Bank Norwegianissa, mutta mietin Sveaan siirtoa. Norwegian maksaa koron "puhtaana käteen" ilman lähdeveroa, jota toisaalta saisi pois tai ainakin vähennettyä jollain verovähennyksillä (ainakin yritin tänä vuonna), mutta toisaalta pienemmällä häslingillä nauttisi sitten Svean säästötilin korosta josta lähdevero jo pidätetään.
Ainakin Rantakemisti on siirtänyt Sveaan pottinsa.

Siirsin oman pottini tuonne viime viikolla Instabankista. Kaipa tuo on ihan yhtä luotettava kuin nuo muutkin kulutusluottoja tarjoavat "pankit".
Jaksaisiko joku vääntää tietämättömälle onko Norwegianin korko pääomatulona "parempi" kuin Svean lähdeverotettu? Norwegianin korko kuittaantuu kai itsellä asuntolainan korkovähennyksellä. Mutta olisiko parempi siirtää korkovähennys alijäämähyvityksenä ansiotuloihin? Yläraha ei tule vastaan. Normaalisti muita pääomatuloja ei ole ja osake/rahastomyynnit olen pitänyt tarkoituksella verovapaana alle 1000e vuodessa.

Pahoittelut jos menee termit ja asiat sekaisin. Vaikka veroja on tullut makseltua yli vuosikymmen ei nämä ole hanskassa :btooth:.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Muksuille olisin avaamassa tiliä nordnettiin ja se olisi tarkoitus pitää kasvamassa korkoa korolle eli ei niin, että menee hassattavaksi 18 vuotiaana. Luotan kyllä siihen, että ymmärtävät kupletin juonen ja pääsevät korkoa korolle peliin mukaan vähän aikaisemmin... Ainut mikä jäi mietityttämään oli tuet opiskellessa? Lueskelin jostain netin syövereistä, että joku opiskelija oli pakotettu lunastamaan vanhempien säästämät rahastot ennen jotain tukia? Omista opiskeluista on aika paljon aikaa eikä paljon ollut lunastettavia omaisuuksia... Olisiko kyse ollut jostain toimeentulotuesta (mitä normaalisti ei kuulukkaan saada kuin viimeisenä selviämiskeinona) vai vaikuttaako varallisuus opintorahaan ja asumislisään vai mitä noita nyt edes olikaan? Asumistuki? Täällä on varmaan henkilöitä joilla opiskelut paremmin muistissa ja ollut joitain sijoituksia niin tietäisi sanoa onko turha murhe?

Toinen vaihtoehto on, että pidän omissa nimissä ja siirto jotenkin heille kun opiskelut ohi. Tiedän, että tuottaa taas omat ongelmansa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 660

Varallisuus ei vaikuta suoraan opintotukeen tai asumistukeen. Pääomatulot toki lasketaan tuloksi arvioitaessa tarvetta tuille, mutta tuloja saa olla aika reippaasti ilman että ne vaikuttaa noihin tukiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Reinvesting etf:istä ei myöskään muodostu pääomatuloa, ellei niitä myy.
 
Toimeentulotukea ei tietenkään voi nostaa ennen kuin omat säästöt on käytetty.
Osakkeiden mahdolliset myynnit vaikuttaa myös opintotuen tulorajoihin, kuten myös pääomatulot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Toisaalta, jos skidi on nyt ihan mini, niin millä todennäköisyydellä toimeentulotuki edes on nykymuotoinen joskus 15v päästä?

Kannattaako pysyä koko elämä köyhänä vain, jotta voi heikolla hetkellä saada maksimaaliset rahat sossulaarista?
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Onnistuiko kukaan lähtemään Beyond Meat-kelkkaan?

Kurssi on noussut IPOn jälkeen huimasti 45$ -> 138$.

Markkina-arvo 7 miljardia, viimeisin neljännes lv. 40 miljoonaa ja liiketulos -6 miljoonaa. Tälle vuodelle arvio ilmeisesti on 200 miljoonan liikevaihto.

Kasvua siis tiedossa, voisi tulla iso pelaaja kasviproteiini markkinoilla. Trendit tukevat liiketoimintaa.

Tasetta en ehtinyt vielä penkoa, mutta velkaa ei näytä olevan hirmuisesti ja rahoituksen tunnusluvut näyttää hyviltä.

Ehkäpä odottelen muutaman kuukauden vielä, että tuleeko tästä mitään.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317

Niin kuin tuossa yllä jo monet totesi. Ei vaikuta opintotukeen, eikä asumistukeen. Pääomatulot vaikuttaa samoin kuin ansiotulot. Jos (kasvuosuus)rahastoja ostat, niin ei synny mitään tuloa, mutta osingoista sitten kela rankaisee. Tämän vuoksi ei (ehkä) kannata suoria osakesijoituksia tehdä. Tuloraja on tällä hetkellä täysillä kuukausilla (9) n. 12000 euroa, mikä ylittyy kohtuullisen helposti jos sattuu työskentelemään osa-aikaisena opintojen ohessa ja kesän siihen päälle. Tuohon jos vielä tulee osinkotuloja, niin aika herkästi menee yli, näin ainakin itsellä ja nyt pitikin keväällä palauttaa tukia takaisin. Myös jos omistaa suoria osakkeita, on vaarana käydä kotipizzat, amerit tai DNA:t ja joudut myymään osakkeesi. Tästä taas syntyy sitten sitä pääomatuloa.

t. Opiskelija
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Onnistuiko kukaan lähtemään Beyond Meat-kelkkaan?

Kurssi on noussut IPOn jälkeen huimasti 45$ -> 138$.

Markkina-arvo 7 miljardia, viimeisin neljännes lv. 40 miljoonaa ja liiketulos -6 miljoonaa. Tälle vuodelle arvio ilmeisesti on 200 miljoonan liikevaihto.

Kasvua siis tiedossa, voisi tulla iso pelaaja kasviproteiini markkinoilla. Trendit tukevat liiketoimintaa.

Tasetta en ehtinyt vielä penkoa, mutta velkaa ei näytä olevan hirmuisesti ja rahoituksen tunnusluvut näyttää hyviltä.

Ehkäpä odottelen muutaman kuukauden vielä, että tuleeko tästä mitään.
Eli siis, tämän hetken tuloksen mukaan liikevaihto on 2.2% markkina-arvosta ja "arvio" on liikevaihto joka on n. 2.8% markkina-arvosta.

Jotta tuo 7 miljardin markkina-arvo olisi oikeutettu, firman pitäisi tehdä luokkaa 500 miljoonaa voittoa vuodessa.

Melkoiset on kasvuodotukset..

Kyseessä on siis aivan älytön kupla.
 
P/E 14 voisi olla järkevä osakkeelle jos korkotaso olisi 5%, mutta kun riskittömien sijoitusten korkotaso on n. 0-2%, niin vakavaraisen firman PE:ksi joku 25 tai jopa enemmän on ihan ok. Jos siis sillä ei ole juuri mitään kasvun edellytyksiä ja tase ei ole aivan täynnä velkaa.

Amazonin PE on hyppinyt välillä 50-3000 vuosien ajan (käyden välillä negatiivisena) ja se on aina ollut sinun määritelmäsi mukaan kupla.

Silti sen omistaminen on ollut viimeisen parinkymmenenvuoden fiksuimpia tekoja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Katselin tässä muutaman päivän vanhaa Kauppalehteä toimitusjohtajien kausien osaketuotoista ja ykkösenä oli Kotipizzan tj. Onko täällä siis jollain arviota heittää siitä, että mikä ihme oli tuon Kotipizzan viime vuosien menestyksen taustalla? Kyseinen ketju kuitenkin ollut olemassa jo iät ja ajat joten ei mistään aloittelevasta yrityksestä puhuta eikä kilpailutilannekaan varmaan viime aikoina ainakaan helpottunut ole, kun isommat kaupungit nykyisin täynnä kaiken maailman pizza-kebab kojua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Toimeentulotukea ei tietenkään voi nostaa ennen kuin omat säästöt on käytetty.
Osakkeiden mahdolliset myynnit vaikuttaa myös opintotuen tulorajoihin, kuten myös pääomatulot.
Toisaalta, jos skidi on nyt ihan mini, niin millä todennäköisyydellä toimeentulotuki edes on nykymuotoinen joskus 15v päästä?

Kannattaako pysyä koko elämä köyhänä vain, jotta voi heikolla hetkellä saada maksimaaliset rahat sossulaarista?
Jos ei siitä viestistä käynty ilmi niin toimeentulotukea en hakenut vaan noita muita. Saako opiskelija edes toimeentulotukea? Opintolaina varmaan pitää ottaa ensin? Aika tuhlaava elämä saa olla jos opintolainankin jälkeen jää niin paljon miinukselle, että olisi oikeutettu toimeentulotukeen.

Ei nuo ihan mini skidejä enää ole, jotta mitään isoja summia edes ehdi keräämään. Pääasiallinen tarkotus olisi saada homma auki ja vielä kun on omalta osalta mahdollista vaikuttaa ajattelutapaan niin kannustaa säästämään ja huomaamaan sen edut. Jos omat vanhemmat olisi vastaavan tempun tehnyt voisi olla aika eri tilanen rahallisesti jos nyt mitään olisi mennyt kaaliin aikanaan.

Parhaiten se tietenkin onnsituu esimerkillä, missä itselläkin on petrattavaa aika paljon. Mielenkiintosia blogeja kyllä aiheesta löytyy ja sitä kautta muutakin materiaalia itsensä kehittämiseen. Eikä vain säästämiseen. Tuo herääminen näihin asioihin itsellekkin tapahtu aika myöhään ja olis tässä ollut 10v aikaa pistää jotain syrjään aika paljon enemmän. Ainut positiivinen asia vaikka pitempään ei ole aktiivisesti säästänyt oli, että nettovarallisuus kuitenkin kolkuttelee aika lähellä 100k:ta, Kohtalainen yllätys ja johtuneekin pääasiassa asunnosta...

Teiniä ei ehkä saa kovin helpolla motivoitua pitkään säästämiseen tässä vaiheessa (vähän kornia sanoa 13 vuotiaalle, että hyvä säästää kun et tule saamaan eläkettä koskaan tjsp. :) ), mutta nytkin voisi ottaa lyhyempiä tavotteita. Toki kun säännöllisiä tuloja ei ole niin tyhjästä on paha nyhjästä. No eiköhän tässä jotain keksi millä saisi motivoitua säästämään kuukausi/synttäri/yms. rahoista kun isompia hankintoja kuitenkin tulossa lähi vuosina luokkaa mopo/mönkkäri/kevytauto. Jotain jokaista euroa kohden maksan euron lisää tapaista ja kun on sopiva porkkana kuitenkin vielä käsitettävässä ajassa.

Nuoremmalla (10v) rahalla ei ole mitään arvoa. Toki nyt kun tässä tuli mieleen, että hakkaa vanhalla läppärillä Fortniteä (720p luokkaa 25fps). Jostain syystä ei kyllä ole edes huomannut eroa vaikka pelailee välillä mun koneella (4k ja varmaan 200fps). Joten en tiedä saisiko motivoitua säästämään parempaan koneeseen vai kuulostaako karkit vielä paremmalta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
P/E 14 voisi olla järkevä osakkeelle jos korkotaso olisi 5%, mutta kun riskittömien sijoitusten korkotaso on n. 0-2%, niin vakavaraisen firman PE:ksi joku 25 tai jopa enemmän on ihan ok. Jos siis sillä ei ole juuri mitään kasvun edellytyksiä ja tase ei ole aivan täynnä velkaa.
Tullaan kysymykseen, että kuinka vakavaraisesta firmasta on kyse... ensimmäinen huomio on, että firma ei ilmeisesti ole koskaan historiansa aikana tehnyt voittoa.

Mutta kun katsoo firman tasetta, niin sieltä löytyy sen verran luovaa kirjanpitoa, että itsellä menee yli..

Siellä on kohta "convertible preferred stock" jonka suuruus on aivan omaa luokkaansa kaikkeen muuhun verrattuna, 200 miljoonaa.

Tarkoittanee sitä, että siellä on tiettyjä etuoikeutettuja osakkeita joille on vastattavaa 200 miljoonan edestä? Ja nämä menee kaikessa normaalien osakkeiden edelle?

Ja sitten kaikkien julkisten osakkeiden yhteinen kirjanpitoarvo on 0.00001 / osake, osakkeelle jonka pörssiarvo on $138.

Kirjanpito-arvon ja pörssiarvon välillä on siis 13800000-kertainen ero. Tämä ei kuulosta kovin vakavaraiselta.

Amazonin PE on hyppinyt välillä 50-3000 vuosien ajan (käyden välillä negatiivisena) ja se on aina ollut sinun määritelmäsi mukaan kupla.

Silti sen omistaminen on ollut viimeisen parinkymmenenvuoden fiksuimpia tekoja.
Nyt vedät vähän mutkia suoraksi siinä, minkä tulkitset olevat "minun määritelmäni" kuplalle.

Minun mielestäni firman PE-luku voi tällä hetkellä (tilapäisesti) aivan hyvin olla vaikka 200, jos on hyvin todennäköistä(käytännössä varmaa), että sen firman voitto tulee > 10-kertaistumaan(pidemmäksi aikaa kuin hetkellisesti).

Tuolla beyond meatilla järkevä tuotto tuolla nykykurssilla vaatisi sekä älytöntä kasvua ETTÄ kannattavuuden paranemista, eikä mielestäni ole realistisia odotuksia, että näitä on odotettavissa.

Kasvua toki on varmaan jonkin verran tulossa, mutta ei riittävissä määrin, ja kasvu yksin ei riitä mihinkään, jos toiminta pysyy tappiollisena. Ja kilpailu on kovenemasssa kun kaiken maailman nyhtökauroja tekee aika monet muutkin.

Enkä näe, että beyond meatilla olisi mitään merkittävää teknologista ylivoimaa esim. Nestleen nähden. Nestlellä sen sijaan on aivan älytön "massaetu" takanaan ja Nestle on valmis melko törkeisiinkin temppuihin pudottaakseen kilpailijoita pois.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
62
Muksuille olisin avaamassa tiliä nordnettiin ja se olisi tarkoitus pitää kasvamassa korkoa korolle eli ei niin, että menee hassattavaksi 18 vuotiaana. Luotan kyllä siihen, että ymmärtävät kupletin juonen ja pääsevät korkoa korolle peliin mukaan vähän aikaisemmin... Ainut mikä jäi mietityttämään oli tuet opiskellessa? Lueskelin jostain netin syövereistä, että joku opiskelija oli pakotettu lunastamaan vanhempien säästämät rahastot ennen jotain tukia? Omista opiskeluista on aika paljon aikaa eikä paljon ollut lunastettavia omaisuuksia... Olisiko kyse ollut jostain toimeentulotuesta (mitä normaalisti ei kuulukkaan saada kuin viimeisenä selviämiskeinona) vai vaikuttaako varallisuus opintorahaan ja asumislisään vai mitä noita nyt edes olikaan? Asumistuki? Täällä on varmaan henkilöitä joilla opiskelut paremmin muistissa ja ollut joitain sijoituksia niin tietäisi sanoa onko turha murhe?

Toinen vaihtoehto on, että pidän omissa nimissä ja siirto jotenkin heille kun opiskelut ohi. Tiedän, että tuottaa taas omat ongelmansa...
Ja sellainen lisäys vielä tähän lapsille/opiskelijoille säästämiseen, minkä itse opin kantapään kautta. Kela tulkitsee kaikkia lunastuksia sijoituksista täysimääräisesti tulona vaikka voittoa ei olisikaan tullut ollenkaan. Ilmeisesti vain selkeästi pankkitililtä tulevia rahoja ei lasketa Kelan mukaan tuloksi. Myöskään tappiot eivät vaikuta opintotuen tulorajoihin, pelkästään lunastuksen arvo.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
294

Tämä ei pidä paikkaansa. Kela laskee vain voiton tuloksi, tosin tappioita ei voi vähentää.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
62
Tämä ei pidä paikkaansa. Kela laskee vain voiton tuloksi, tosin tappioita ei voi vähentää.
Onko systeemi muuttunut? Koko lunastus on laskettu tuloksi vielä pari vuotta sitten, kun kaverille kävi näin ja itsellä n. 5 vuotta sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Onko systeemi muuttunut? Koko lunastus on laskettu tuloksi vielä pari vuotta sitten, kun kaverille kävi näin ja itsellä n. 5 vuotta sitten.
Mielestäni ei ole muuttunut. 5 vuotta sitten oli sama systeemi: opintotuen tulonvalvonnassa tarkastellaan veronalaista pääomatuloa. Eli luultavasti muistat väärin. Koko lunastusta ei koskaan lasketa tuloksi, vaikka se olisi pelkkää voittoa, sillä silloinkin voi käyttää hankintameno-olettamaa. Ja kuten todettua, tappioita Kela ei idioottimaisesti huomioi.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
198
Tuohon vielä sen verran, että asumistuessa osakkeiden/rahastojen myyntivoittojakaan ei huomioida tulona, mikäli kauppaa ei katsota ammattimaiseksi (paljon ostoja/myyntejä useampana vuonna). Suurimmalla osalla ihmisistä tuloksi katsotaan siis vaan osingot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Tuhansilla euroilla osakekauppoja tehnyt Niko, 24, pöyristyi: Kela vaatii opintotukia takaisin
Tuossa vielä ihan hyvä varoittava esimerkki mitä ei kannata tehdä jos on osakkeita ja opintotukea

@elmo Niinhän sitä luulisi että opintolainan ja tuen luulisi riittävän ja että ei pitäisi tulla tarvetta toimeentulotuelle, mutta kyllä vaan tullut vastaan ihan uskomattomia rahan käyttäjiä tai tämä on nähty useampaankin kertaan.

Yleensä tuntunut olevan yhteisenä tekijänä että muksu on tullut sellaises perheestä jossa ei ole paljo säästämisen tai sijoittamisen perään ymmärretty vaan "raha on polttanut käsissä". Sitten kun ensimmäistä kertaa on isompi summa rahaa kädessä niin se palaa vähän sinne sun tänne, eikä mielessä käy että riittääkös mulla enää rahaa ruokaan. Budjetointi hukassa aivan täysin.

Osa ei näe toimeentulotukea minään "vihonvimeisenä avustuksena" vaan ihan "itsestänselvyytenä"

En siis todellakaan tarkoita että sun tapauksessa näin kävisi.
 
Viimeksi muokattu:

Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Suunnitelmaa:

Lapsille (täysi-ikäisiä) kaksi eri sijoituskoria:

4000 € indeksirastoja eläkeaikaa varten

Max 130 € kuussa indeksirahastoihin ja osinkoa maksamattomiin EFT rahastoihin varallisuuden kasvattamista varten

Lastenlapsille (kun niitä ilmaantuu) kolme eri koria:

10.000 €/6 vuotta indeksirahastot/EFT eläkeaikaa varten

Indeksirahastot/EFT:t varallisuuden kasvattamista varten

Indeksirahastot/EFT:t käytettäväksi kun täyttää 18v
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Kysymys asiantuntijoille.

Mietin, että miten voin laillisesti ilman veroja antaa rahaa lapsille sijoitettavaksi.

1. On olemassa laki, että 3 vuodessa voi yksi henkilö antaa toiselle alle 5000 €.
2. Voin maksaa lasten laskuja esim. vuokria, jolloin lapsi voi sijoittaa säästyneet rahat ilman veroseuraamuksia.

Pitääkö kohta 2 paikkansa?
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412

Tavallisia elinkuluja saa maksaa lähisukulaiselle ainakin ilman veroseuraamuksia. Tietenkin siitä voisi lopulta tulla vääntöä, mikäli näyttää todennäköiseltä, että on tehty vain lahjaveron kiertämiseksi (tyyliin maksat kaikki kulut ja toinen laittaa kaiken rahansa sijoituksiin.)
Tosin mikäli summat eivät ole kovin isoja tuskin kukaan todenäköisesti kiinnostuu selvittelemään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 573
Viestejä
4 166 703
Jäsenet
70 424
Uusin jäsen
SPMaakari

Hinta.fi

Ylös Bottom