Oppon ja Xiaomin näytön alle sijoitetulla etukameralla varustetut puhelimet esiintyvät videolla

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

Älypuhelinmarkkinoiden tuorein trendi on tällä hetkellä erilaiset näyttöpaneelin kamerareiät sekä mekaaniset etukameraratkaisut, joiden avulla on päästy eroon näytön yläreunan kameralovista. Kamerareikä löytyy mm. Honorin sekä Samsungin huippumalleista ja motorisoitu kameratoteutus puolestaan OnePlussan ja Asuksen uutuuksista. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että kyse on lähinnä väliaikaisratkaisuista, kunnes tekniikka kehittyy siihen pisteeseen, että etukamera saadaan sijoitettua näyttöpaneelin alle.

Nyt tarjolle on tullut konkreettista esimakua tulevasta, sillä kiinalaisvalmistajat ovat julkaisseet videomateriaalia näytön alle sijoitetusta etukamerasta toiminnassa. Ensin Oppon hallituksen varapuheenjohtaja Brian Shen julkaisi Weibossa lyhyen videon, jossa esitellään yrityksen prototyyppiä aiheeseen liittyen. Shenin mukaan tekniikka on vielä aikaisessa vaiheessa ja kameran laatu kärsii toteutuksesta. Melkein heti perään myös Xiaomin perustaja Lin Bin julkaisi Weibossa videon, jossa esiintyy Mi 9 -mallista muokattu prototyyppi, jossa kamera on sijoitettu näytön alle. Tarkempia tietoja Xiaomin prototyypistä ei kuitenkaan ole.

Toistaiseksi kummankaan valmistajan osalta ei ole tarkempaa tietoa näytön alapuolisen kameratoteutuksesta saapumisesta markkinoille. Aiemmin tänä vuonna Samsungin näyttöyksikön pomo kommentoi, että tekniikan kypsymiseen menee vielä 1-2 vuotta.

Päivitys: Oppo ja Xiaomi ovat julkaisseet videonsa nyt myös globaaleilla Twitter-tileillään. Lisäksi Xiaomi-pomo Wang Xiang julkaisi havainnekuvia kameran toiminnasta.

Lähteet: Weibo (1)(2)

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Omilla käyttötottumuksilla ei voi sanoa kuin shut up and take my money.jpg, se ei haittaa jos etukameran kuvanlaatu on vähän heikompi
Olet oikeasti sitä mieltä, että jollain 50x50px kokoisella minilovella / reiällä niin suuri käyttöä haittava vaikutus, että siitä tekee mieli maksaa joku nollasta merkittävästi poikkeava summa rahaa?

edit: olisi kiva nähdä joku oikea vertailu, kaksi samanlaista android-puhelinta ja toisessa reikä kulmassa ja toisessa ei. Montako euroa lisää ihmiset olisivat valmiita maksamaan reiän poistumisesta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Täysin samaa mieltä. Itellä ehkä kerran kuukaudessa etukamera käytössä :D
Itse en käytä kameraa muuten kuin vahinko painalluksella jolloin se etupäässä ärsyttää.
Yhtään kertaa en ole tarvinnu tarkoituksella. Siinä mielessä on lähinnä huvittaavaa että kysesestä on tullu tärkein asia puhelimessa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
edit: olisi kiva nähdä joku oikea vertailu, kaksi samanlaista android-puhelinta ja toisessa reikä kulmassa ja toisessa ei. Montako euroa lisää ihmiset olisivat valmiita maksamaan reiän poistumisesta.
Oppolla itse asiassa on myytävänä kaksi mallia, jotka eroavat toisistaan lähinnä etukameran osalta. Oppo F11 mallissa on pisaralovi ja F11 Pro mallissa motorisoitu yläpäädystä esiin nouseva etukamera. F11 maksaa Intiassa 19 990 RS (260€) ja F11 Pro 24 990 RS (320€).
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Oppolla itse asiassa on myytävänä kaksi mallia, jotka eroavat toisistaan lähinnä etukameran osalta. Oppo F11 mallissa on pisaralovi ja F11 Pro mallissa motorisoitu yläpäädystä esiin nouseva etukamera. F11 maksaa Intiassa 19 990 RS (260€) ja F11 Pro 24 990 RS (320€).
Tämä uutisen tekniikka tuskin kuitenkaan maksaa lähellekään yhtä paljon extraa kuin motorisoitu kamera, kunhan vain saavat kypsytettyä tuon läpinäkyvän näyttöpaneelin markkinoille asti.
 
Itseasiassa linkitetyssä jutussa jutussa oli 250€ F11 hintana, mutta varmaan tuo todellinen hintaero.

Mutta heräsin yhtäkkiä, ennen on opetettu että intialaiset ostaa 70€ puhelimia. Nyt huomaakin että niille kaupataan noita luxus mallleja ja täällä saa vain haaveilla moisista.
Onkohan Intia jo kaukanakin edellä suomea.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Onko muuten kukaan huomanut Oppon sivujen muistuttavan erään kilpailijan nettisivuja? :think: Aika omanperäistä... :)
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Tämä uutisen tekniikka tuskin kuitenkaan maksaa lähellekään yhtä paljon extraa kuin motorisoitu kamera, kunhan vain saavat kypsytettyä tuon läpinäkyvän näyttöpaneelin markkinoille asti.
Juurikin näin! Tuossa esimerkissä vain konkretisoituu tämän hetkinen tilanne, mikä osaltaan selittää halua kehittää uusia ratkaisuja. Nykyiset viritelmät vievät liikaa tilaa ja ovat turhan kalliita ratkaisuja.
Itseasiassa linkitetyssä jutussa jutussa oli 250€ F11 hintana, mutta varmaan tuo todellinen hintaero.
Joo, käänsin vaan tuon 19 990 RS valuuttamuuntimella euroiksi. Todellinen euro myyntihinta voi olla eri, jos luuri on ylipäätänsä Euroopassa myynnissä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Olet oikeasti sitä mieltä, että jollain 50x50px kokoisella minilovella / reiällä niin suuri käyttöä haittava vaikutus, että siitä tekee mieli maksaa joku nollasta merkittävästi poikkeava summa rahaa?

edit: olisi kiva nähdä joku oikea vertailu, kaksi samanlaista android-puhelinta ja toisessa reikä kulmassa ja toisessa ei. Montako euroa lisää ihmiset olisivat valmiita maksamaan reiän poistumisesta.
Itse olisin valmis maksamaan (riippuen puhelimen hinnasta) muutaman kympin siitä ettei ole reikää tai lovea. Otan myös isot reunukset ylös ja alas mieluummin kuin reiän tai loven.
Itseasiassa linkitetyssä jutussa jutussa oli 250€ F11 hintana, mutta varmaan tuo todellinen hintaero.

Mutta heräsin yhtäkkiä, ennen on opetettu että intialaiset ostaa 70€ puhelimia. Nyt huomaakin että niille kaupataan noita luxus mallleja ja täällä saa vain haaveilla moisista.
Onkohan Intia jo kaukanakin edellä suomea.
Niin ne suuret massat ostavatkin, mutta kun väkiluku on 9 numeroinen niin kyllä siihen mahtuu iso kasa hyvää tahtia vaurastuvaa väkeäkin mikä ostaa kalliimpia luureja
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Erikoinen juttu. Itse en ainakaan ole rekisteröitynyt enkä kirjautunut tuonne ja minulla ainakin linkit pelasivat.
Jaa, no nyt toimii itselläkin nuo alkuperäiset linkit. Olisiko tuolla joku cookie, joka sivun ensimmäistä kertaa avatessa pyytää kirjautumaan sisään. Avasin alun perin molemmat linkit samalla kertaa uusiin välilehtiin ja vasta sitten vaihdoin kyseisille välilehdille, ja molemmissa oli vain Weibon sisäänkirjautumissivu auki. Tyhjensin selaimen cookiet pari viikkoa sitten, niin ei ollut sen jälkeen tullut Weibossa käytyä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Sinänsä merkittävä uutinen, että kamerakolon myötä taitaa poistua se viimeinen tekninen rajoite, joka on tähän asti estänyt koko etupinta-alan hyödyntämisen näyttöpaneelille.

Tulee muuten kuvasta mieleen, että estääkö mikään yhdistämästä läpinäkyvää näyttöä custom-kameramoduuliin joka prisman tms. kautta pystyisi kuvaamaan yhdellä kennolla valinnan mukaan joko eteen tai taaksepäin?
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
27
Mielestäni lähes jokaisen puhelinvalmistajan tuotesivut ovat samankaltaisia. En tiedä matkiko kaikki alunperin Applea, vai kuka ketä, mutta ihan samoin voisi sanoa että samsung matki applea tai oppo samsungia jne.

Oikeastaan Oneplussan sivu näyttää ehkä kaikkein eniten Applelta. :hmm:
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Itse en käytä kameraa muuten kuin vahinko painalluksella jolloin se etupäässä ärsyttää.
Yhtään kertaa en ole tarvinnu tarkoituksella. Siinä mielessä on lähinnä huvittaavaa että kysesestä on tullu tärkein asia puhelimessa.
Täysin samaa mieltä. Itellä ehkä kerran kuukaudessa etukamera käytössä :D
Mitenkäs se faceunlock toimii jos ei etukameralla?
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Käyttääkö joku sellaista :hmm:
Perus harhankuvitelmia, eli jos itse ei tarvitse jotain asiaa/ominaisuutta niin mieltää sen heti sellaiseksi mitä ei kukaan muukaan käytä tai tarvitse.

Esim töissä/haskat kädessä ottaa luurin taskusta ja se aukeaa ilman hiplaamista.
kätevää ja nopee, väliin sitä ajattelee aukasta luurin sormenjäljellä niin kerkeää jo ennen sitä aukeamaan faceunlokilla.

Talvella hanskat kädessä myös erittäin hyödyllinen ominaisuus kuten myös auto harrastuksen parissa ja niitä korjatessa ei tule paskasilla sormilla luurin avaamisesta mitään,mutta Faceunlock avaa sen silmänräpäyksessä

En tiedä miten toimii josain halppis/budjetti luureissa kyseinen ominaisuus kun en ole käytellyt moisia kyseisen ominaisuuden tiimoilta, mutta ainakin paremmissa luureissa oikein hyvin toimiva ja hyödyllinen ominaisuus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Esim töissä/haskat kädessä ottaa luurin taskusta ja se aukeaa ilman hiplaamista.
Mutta sitten tarvii kuitenkin jotain tehdä niin pitää hanskat ottaa kuitenkin pois. Hyötyä silloin pyöreät nolla.

Onhan toi toki ominaisuutena hyvä ketkä tuota tarvitsee, mutta kyllä sormenjälkitunnistin on voittaja.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Mutta sitten tarvii kuitenkin jotain tehdä niin pitää hanskat ottaa kuitenkin pois. Hyötyä silloin pyöreät nolla.

Onhan toi toki ominaisuutena hyvä ketkä tuota tarvitsee, mutta kyllä sormenjälkitunnistin on voittaja.
Mulla toimii luuri kevyet hanskat kädessä mutta avaus ei toimi sormenjäljellä.

Ja mulla on molemmat käytössä sormen jälki +faceunlock ja ne yhdessä ovat parempi kuin pelkkä sormenjälki ;)

Se että käyttää tarvittaessa faceunlockia ei tarkoita sitä etteikö luurissa voisi olla myös sormenjälkeä, molemmat kun voi olla kätevästi käytössä yhtäikaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Mulla toimii luuri kevyet hanskat kädessä mutta avaus ei toimi sormenjäljellä.
No kaikilla näin ei kuitenkaan ole että toimii. Noh, mielipiteitä on monia että onko tuosta hyötyä vai ei.

Ei jaksa jankata tämän enempää :tup:

Mitä tulee itse etukameraan muuten, niin on hyvä että ne saadaan piiloon jos niitä ei tarvitse.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
No kaikilla näin ei kuitenkaan ole että toimii. Noh, mielipiteitä on monia että onko tuosta hyötyä vai ei.

Ei jaksa jankata tämän enempää :tup:

Mitä tulee itse etukameraan muuten, niin on hyvä että ne saadaan piiloon jos niitä ei tarvitse.
Miljoonia ihmisiä jotka käyttää luureja niin ei voi sanoa että kyse olisi vain sinun tai minun mielipiteestä, sillä jokaiselle ominaisuudelle on jonkinlaista hyötä ja käyttäjiä.
Pitää ymmärtää mahdolliset erillaiset käyttökohteet/ihmiset ja ympäristöt.
Jos hyötyä ei ole itselle niin ei tarkoita etteikö sillä olisi hyötyä muille.
Liian usein vain tuijotamme omaa napaamme ja omia tottumuksiamme jolloin kokonaisuus sumenee.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Olet oikeasti sitä mieltä, että jollain 50x50px kokoisella minilovella / reiällä niin suuri käyttöä haittava vaikutus, että siitä tekee mieli maksaa joku nollasta merkittävästi poikkeava summa rahaa?

edit: olisi kiva nähdä joku oikea vertailu, kaksi samanlaista android-puhelinta ja toisessa reikä kulmassa ja toisessa ei. Montako euroa lisää ihmiset olisivat valmiita maksamaan reiän poistumisesta.
Se 50x50 alue vie käytännössä kuitenkin 50x1080 alueen. Muutamaa mediasoitinta lukuunottamatta juuri mikään sovellus ei osaa mennä kokoruudun tilaan, koska silloin yläreunaan ei voisi laittaa mitään oleellista informaatiota tai kosketuksen tunnistusta. Käyttis heittää yläreunaan joko pelkän mustan palkin tai tavan tilapalkin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Xiaomi-pomon twiitistä saa sellaisen käsityksen, että näyttö toimisi jonkinlaisena linssinä näytön alle sijoitetulle kameralle. Onko tämä ihan uusi innovaatio vai onko normaaleissa etukameroissa ollut samanlainen ratkaisu? Itse olen ajatellut, että näytön lasi toimisi vain linssin suojana. Lisäksi näytön alle sijoitettua kameraa voidaan käyttää vain silloin, kun näyttö ei ole aktiivisena kameran kohdalta. Tämä varmaankin rajaa tekniikan käyttämisen vain OLED-näyttöihin?
Mutta sitten tarvii kuitenkin jotain tehdä niin pitää hanskat ottaa kuitenkin pois. Hyötyä silloin pyöreät nolla.
Android puhelinta voi käyttää myös ääniohjauksella (ainakin englanniksi varsin toimivasti), jolloin siihen näyttöön ei tarvitse koskea ollenkaan. Voi vaikka avata YouTuben ja laittaa opasvideon pyörimään remppaa varten. Tai kilauttaa kaverilla ohjeistusta varten jne.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Joillakin on tapana peittää etukamera teipinpalalla, mahtaa näyttää tyhmältä näiden luurien tapauksessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Mutta sitten tarvii kuitenkin jotain tehdä niin pitää hanskat ottaa kuitenkin pois. Hyötyä silloin pyöreät nolla.

Onhan toi toki ominaisuutena hyvä ketkä tuota tarvitsee, mutta kyllä sormenjälkitunnistin on voittaja.
Naamantunnistuksella riittää puhelimen nostaminen pöydältä. Ei voisi helpompaa enää olla.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Naamantunnistuksella riittää puhelimen nostaminen pöydältä. Ei voisi helpompaa enää olla.
Saman tekee sormenjälkitunnistimellakin kun normi osuu sinne taakse just sopivasti puhelinta ottaessa käteen.

Turvallisempia nuo sormenjälkitunnistimet vaan taitavat olla.

Toki naamatunnistimella ei välttämättä tarvi varmaan nostaa puhelinta edes pöydältä avatakseen sen.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Xiaomi-pomo Lu Weibingin tuoreiden Weibo-kommenttien perusteella ei kannata herätellä toiveita näytön alaisten etukameroiden yleistymisestä markkinoilla aivan lähiaikoina. Merkittävinä ongelmina ovat kuulemma näyttöjen korkea pikselitiheys sekä heikko valonläpäisykyky, mihin koitetaan löytää kuumeisesti toimivaa ratkaisua.

Lähde: Xiaomi's VP explains why under-screen cameras aren't coming anytime soon
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 350
Viestejä
4 158 026
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom