Oppo esitteli uusia kameratekniikoita älypuhelimiin - mukana myös kameramoduuli portaattomalla optisella zoomilla

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Oppo on esitellyt eilen pitämässään tilaisuudessa uusia kehitysaskeliaan älypuhelinten kameraratkaisuissa. Uusiin teknologioihin kuuluu 85-200 mm:n välillä jatkuvan zoomin tarjoava kameramoduuli, uusi RGBW-sensori ja viisiakselinen optinen kuvanvakain.

Oppon uusi RGWB-kamera-sensori tarjoaa nimensä mukaisesti valkoisia alipikselitä perinteisten punaisen, vihreän ja sinisen seuraksi. Valkoisten alipikseleiden lisääminen hävittää Oppon mukaan tarpeen erillisille värisuodattimille, minkä myötä kenno on valmistajan mukaan 60 prosenttia valovoimaisempi ja kerää 35 prosenttia vähemmän kohinaa kuin perinteiset älypuhelinkennot.

Oppo ei paljastanut vielä millaisia megapikselimääriä tulemme valmistajan uusissa RGBW-kennoissa näkemään, mutta puhelimissa niitä tullaan valmistajan mukaan näkemään jo kuluvan vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Ensi vuoden alkupuolella puhelimissa nähtäväksi valmistaja puolestaan esitteli uuden viisiakselisen optisen kuvanvakaimensa, joka käyttää niin objektiivin kuin myös sensorin liikettä vakautuksen toteuttamiseen. Pienessä liikkeessä Oppon uusi vakain käyttää objektiivin mekanismia horisontaaliseen ja vertikaaliseen liikkeen korjaamiseen ja suuremmissa liikkeissä mukaan tulee myös sensorin vakautus, joka liikkuu horisontaalisen ja vertikaalisen suunnan lisäksi myös kiertäen.

Kenties tulevaisuuden kannalta mielenkiintoisin teknologia on Oppon uusi portaattoman zoomin tarjoava kameraratkaisu, joka koostuu liikkuvista linssiryhmistä perinteisten zoom-objektiivien tapaan, minkä myötä se tarjoaa 85-200 mm:n välillä portaattoman optisen zoomin.

Esitelty kameramoduuli sisältää TMR-sensorin (tunnel magnetoresistance), joka mahdollistaa objektiivien tarkan ja vakaan liikuttamisen. Objektiivit itsessään ovat yhdistelmä lasia ja muovia, minkä lisäksi käytössä on kaksi ultraohutta värihajontaa vähentävää asfääristä lasia. Rakenteensa myötä myötä kameran väri- ja valkotasapainon pitäisi säilyä vakaana liikkuvista objektiiveista huolimatta.

Oppo ei ole markkinoiden ensimmäinen portaatonta zoomia esittelevä valmistaja, mutta siitä huolimatta teknologia ei ole vielä älypuhelimissa yleistynyt. Yleistymistä ei myöskään kannatane Oppon esittelemästä ratkaisusta huolimatta odottaa henkeään pidätellen, sillä valmistaja ei ole antanut minkäänlaisia lupauksia siitä, milloin kameraratkaisua voidaan tulla puhelimissa näkemään.

Lisäksi Oppo puhui myös uudesta näytönalaisiin etukameroihin tarkoitetusta algoritmistaan, joka mahdollistaa kameran yllä jopa 400 PPI:n pikselitiheydellä varustetun näytön. Yhdessä läpinäkyvän johdotuksen ja pikselipiirijohdotuksen kanssa Oppo lupaa värikylläisyyden ja kirkkaudenkin parantuneen selvästi tämän hetkisiin ratkaisuihin verrattuna.

Lähde: GSMArena

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
284
Kenties tulevaisuuden kannalta mielenkiintoisin teknologia on Oppon uusi portaattoman zoomin tarjoava kameraratkaisu, joka koostuu liikkuvista objektiiveista, minkä myötä se tarjoaa 85-200 mm:n välillä portaattoman optisen zoomin.
Tässä on aika monimutkaisesti ilmaistu se että kyseessä on ihan muuttuvalla polttovälillä varustettu objektiivi, eli kansankielellä siis zoom-objektiivi. Toiseksi "koostuu liikkuvista objektiiveista" on vähän oudosti sanottu koska objektiivi on se optinen kokonaisuus ja sen sisällä liikkuvat linssit ja linssiryhmät. Kameran erikoisuushan on lähinnä siinä että valo kerätään objektiiviin 90 asteen kulmassa peilin/prisman kautta jolloin itse objektiivi on puhelimen sisällä pitkittäin. Sonyllä oli samaan ideaan perustuva digipokkari markkinoilla ~15 vuotta sitten.

Myös "portaattoman zoomin" hehkutus Oppolta tuntuu huvittavalta kun kaikki koskaan käyttämäni zoom-objektiivit ovat olleet portaattomasti säädettävissä. Ymmärrän että sillä halutaan korostaa eroa nykyiseen malliin, jossa puhelimessa on n-kappaletta eri polttoväleillä varustettuja kameroita joiden välillä vaihdetaan ja väleihin jäävät polttovälialueet korvataan interpolaatiolla.

Sinällään tuollainen 85-200mm polttoväli (35mm ekvivalentti oletetusti) olisi hyvin käyttökelponen erilaisissa tapahtumissa, tuolla telepäällä saisi ruudun täyttävän kuvan keskimittaisesta henkilöstä reilun 10 metrin päästä.

Se mitä Oppo ei kerro on objektiivin valovoima. Koska puhelimen rungon paksuus rajoittaa objektiivin paksuutta niin se rajoittaa aukon suurinta kokoa joka taas määrää valovoiman. Koska aukon mitta kasvaa polttovälin kanssa niin valovoima ei voi millään olla samaa luokkaa laajakuvaobjektiivien kanssa. Jos oletetaan että objektiivin maksimiaukko on f/5.6-8 niin se tarkoittaisi 1/8 - 1/16 osaa siitä valosta mitä f/2 laajakuvaobjektiivi keräisi. Eli 60% tehokkaammin markkinointivaloa keräävä kenno ei tuota vielä kompensoi.
 
Juu eihän tämä siis teknologiana mitenkään erikoinen ole, vaan kuten sanoit kyseessä on perinteinen zoom-objektiivi, joskin pienehköön tilaan mahdutettu sellainen. Se miksi Oppo tämän portaattomuutta hehkuttaa on se, että tämä on suunniteltu älypuhelimiin joissa kyseisistä ratkaisua ei ole vielä juurikaan nähty ja on haluttu tehdä selvä pesäero nykyisin tavanomaisiin erillisiin kameroihin luottaviin zoom-ratkaisuihin.

Valovoimaisuuksista ei vielä mainintaa tosiaan ole, mikä ei sinänsä yllätä, kun markkinoille saapumisellekaan ei annettu tarkempia aikatauluja. Kyse varmaankin vielä lähinnä konseptista, jota pyritään tuomaan tulevaisuudessa.

Hyvä huomio noista linsseissä liikkuvana osana. Tarkennettu uutiseenkin alkuperäisen käännöshärön tilalle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 692
Viestejä
4 189 230
Jäsenet
70 783
Uusin jäsen
tolvmaister

Hinta.fi

Ylös Bottom