Oppo esitteli Inno Day -tapahtumassa esiin liukuvalla näytöllä varustettua Oppo X 2021 -konseptipuhelinta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 462


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
TCL:n tiedetään valmistelleen jo pidempään esiin liukuvalla näytöllä varustettua älypuhelinta. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Oppo on ehtimässä apajille ensimmäisenä.

Oppo on julkaissut YouTubessa videon Inno Day 2020 -tapahtumastaan, jossa se esittelee käytännössä esiinliukuvalla näytöllä varustettua konseptipuhelinta, Oppo X 2021:tä. Puhelimen näytön liukumekanismi on toteutettu sisäänrakennetuilla moottoreilla ja sitä hallitaan liu’uttamalla sormea puhelimen kylkeä pitkin.

[embed]
Näytön koon muuttaminen tapahtuu täysin saumattomasti ja ruudulla oleva sisältö sopeutuu muuttuvaan kokoon sulavasti. Lisäksi esimerkiksi videota katsoessa, mikäli näyttö ei ole levennetty täyteen mittaansa, se liu’uttaa automaattisesti lisää näyttöä näkyviin, jotta juuri tulleen viestin voi lukea ilman, että videon katsominen häiriintyy.

Oppo X 2021 on tässä vaiheessa vain konseptipuhelin, mutta etenkin kiinalaisvalmistajat ovat kunnostautuneet ennenkin konsepteiksi kuvailtujen puhelinten tuomisessa myös laajempaan myyntiin.

Päivitys:

YouTube-kanava My Mobile on saanut käsiinsä Oppo X 2021:n ja julkaissut siitä unboksaus- ja ensituntumat videon.

[embed]
Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 127
Järkevämpi käytettävyydeltään kuin fold-paska, mutta jälleen muovinäytöllä mennään ja nuo rullaa ajavat moottorit luovat uuden point of failuren.

Tuntuu edelleen ratkaisulta joka etsii ongelmaa. Veikkaisin että suurimmalle osalle ihmisistä ihan ok katsoa ne videot siinä metroreissun aikana ilman rullavia tai taipuvia näyttöjä joilla saa sen pari tuumaa lisätilaa. Sitten lentokoneessa, junassa, autossa yms. voi rauhassa käyttää kunnon tablettia tai tietokonetta ilman kompromisseja suuntaan tai toiseen.

Veikkaan että tämä taipuva näyttö -kikkailu ennen pitkää kuolee pois samoin kuten 3D näytötkin eli ihan siisti juttu, mutta ensifiilistelyjen jälkeen edes niitä bleeding edge asiakkaita tuskin tuo kiinnostaa. Puhumattakaan että tuosta oltaisiin valmiita maksamaan extraa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
819
Näyttää aika samalta kuin se TCL konsepti aikaisemmin, toivottavasti saavat tälläkertaa myyntiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 153
Sitten lentokoneessa, junassa, autossa yms. voi rauhassa käyttää kunnon tablettia tai tietokonetta ilman kompromisseja suuntaan tai toiseen.
Näiden ideahan tosiaan on ettei tarvitse ostaa ja kuljetella mukana kahta laitetta.

Itse pidän kyllä Samsungin ratkaisua vielä parempana. Herkkä näyttö on suojassa kiinni taitettuna ja ainakin tämä Oppon konseptilaite on melkoisen "chonky" tapaus ja tosiaan kuten mainittua niin lisää rikkoutuvia osia moottorien toimesta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
982
Kyllä. Moottorit pettävät ensimmäiseksi, kun likaa joutuu sinne ja talvella näyttö tykkää kovasti kylmästä sekä kivoista jutuista, mitkä naarmuttavat.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
698
Varmasti hajoaa jne mutta jos katsotaan illanvietossa pöydälle että kenen puhelimesta löytyy eniten wow -factorya niin siinä melko kiistaton kunkku...olettaen siis että joku muukin siinä pöydässä on milläänmäärin kiinnostunut puhelimista/teknologiasta.

Sen muutaman esittelykerran jälkeenpä se sitten joutaakin kiertoon.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
162
Mitä enemmän näitä katsoo niin sitä enemmän tuntuu että kunnolliset AR lasit joissa sekä huippu silmänseuranta että huippu eletunnistus (mielellään jossain missä ei huido kanssaihmisiä) olisi parempi vaihtoehto jos "productivity on the go" on tavoitteena. Ei näistä normi näytöllä toimivista saa millään kestävää, oikeasti riittävän isoa jne.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
162
Lisäksi pieni Android tabletti on muutenkin niin turha että on aika absurdia maksaa tonni siitä että puhelin muuttu sellaiseksi ja on samalla 10 kertaa herkempi hajoamaan kuin ilman.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
1 511
Kyllä. Moottorit pettävät ensimmäiseksi, kun likaa joutuu sinne ja talvella näyttö tykkää kovasti kylmästä sekä kivoista jutuista, mitkä naarmuttavat.
Kuinka monella on moottorithajonneet puhelimisessa ensimmäisenä ? vai mistä päätelty ?

Ohjelmistoviat, näyttö, liittimet, noin puolimutumuisti kuvalla mainittu tyypillisiksi vioiksi.


En väitä , kun en tiedä , miten tuon moottori kestäisi, jos siis jonkin kunnon tuotantomallin saisivat aikaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
1 511
Lisäksi pieni Android tabletti on muutenkin niin turha että on aika absurdia maksaa tonni siitä että puhelin muuttu sellaiseksi ja on samalla 10 kertaa herkempi hajoamaan kuin ilman.
Jos on turha, niin turha siitä maksaa.

Mutta jos on tarpeen, niin esimerkkisi tonni ei välttämättä este jos ei edullisempaa, toki hinta vaikuttaa tarvitsijoiden määrään.


10 kertaa herkempi, en tiedä mistä vetäsit sen, mutta jos se esittää jokin vikaantumis riskiä, niin se sitten pitää leipoa kustannukseen. Lisäkustannus se on vaikka myyjä tarjoaisi hyvän takuun, tai vakuutuksen, harvoin sitä vaivaa hyvitellään täysimääräisesti. Mutta jos se 2-3 keskimäärin kestää, niin ei ihan toivoton

Jos se näyttö on herkkä, tai laite muuten herkkä vikaantuua vähän rouheemmassa käytössä, niin se kyllä vähentää potenttiaalisi käyttökohteita.

Rouheella tässä kuitekin tarkoitin suht arkistakäyttöä , ulko-oloissa, tai työmailla, jotka jotain muuta kuin toimistoPC ihanne olot. Mutta sinänsä sellaiset missä normi hyllytavaralla pärjää.

On lukuisia työtehtäviä missä käytetään tablettia ja puhelinta (usein + PC), ja jos sen tabletin voi jättää pois, hoitaa asiat entistä paremmin puhelimella, niin onhan asia mitä toivottu. Yhdenkäden puhelin, missä iso näyttöä.


Joku mainitsi videonkatselun, varmasti siinäkin etunsa, katselueäisyys voi olla vähän pidempi tai vaihtoehtoisesti isompi kuva, kaikilla ei se lähinäkö yhtä hyvä.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 982
Veikkaan että tämä taipuva näyttö -kikkailu ennen pitkää kuolee pois samoin kuten 3D näytötkin eli ihan siisti juttu, mutta ensifiilistelyjen jälkeen edes niitä bleeding edge asiakkaita tuskin tuo kiinnostaa. Puhumattakaan että tuosta oltaisiin valmiita maksamaan extraa.
Täytyy olla kyllä eri mieltä. Isompi näyttöpinta-ala on isompi näyttöpinta-ala ja se on useissa tapauksissa ihan hyödyksi. Nyt puhelimen kanssa joutuu tekemään kompromissin näyttökoon ja taskuun mahtuvuuden suhteen.

3D näytöt olivat aina vaan pelkästään "noku 3D on siistii". Ei se tehnyt näytön käytöstä millään muotoa mukavampaa, se vaan oli siistiä. Olisi viihdekäyttöön ollut ihan siisti juttu jos olisi lyönyt läpi, joka olisi siis vaatinut sen että viihde olisi tuotettu 3D muodossa, jotta siitä olisi saanut jotain oikeasti irti. Elokuviahan 3D:nä kuvattiin jonkun verran mutta ainut positiivinen muistijälki siitä on jäänyt viidennestä(?) Pirates of The Carribean elokuvasta, jossa yhdessä kohtauksessa selvästi oli pyritty hyödyntämään 3D efektejä. Kohtaus on sellainen, missä päähenkilö taistelee pahista vastaan jossain vuoren rinteessä olevassa vanhassa laivassa ja siinä 3D efekti oli upea. Muuten se ei tuonut siihen elokuvaan mitään lisäarvoa ja se oli ainut elokuva jossa sitä hyödynnettiin niistä mitä minä olen nähnyt.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
1 511
3D näytöt olivat aina vaan pelkästään "noku 3D on siistii". Ei se tehnyt näytön käytöstä millään muotoa mukavampaa, se vaan oli siistiä.
3D näytöt ei muutamaa testiä lukuunottamatta julksiuuteen tulleet, oli niissä ihan ideaa, mutta silloin laatu oli mitä oli (tiettävästi tänäpäivänä voisi tarjota parempaa ja mitä olisi jos olisi jatkettu sillä innolla), ja laiteiden tehot senverran niukkoja ettei niitä paljoa voinut hyödyntää. Ajatus oli tehdä mm. parempia käyttöliittymiä, pienellä näytöllä tehokkaampaa käyttöä. siinä mielessä sivuaa näitä taittevia/rullattavia. Mutta 3D kai jonkin toisen ketjunaihe.

3D viihdejutut, pelien muodossa varmaan oli mielessä, demojen lisäksi. Tuolloin tuskin elokuvat oli tähtäimessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
355
Jännä vekotin ja toiminta oli sulavampaa kuin olisin kuvitellut. Toivottavasti liukumekanismin ohjaus toimii luotettavasti, olisi aika jännä tilanne jos se bugittaisi ja luuri alkaisi paisua itsekseen housujen taskussa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
982
Jännä vekotin ja toiminta oli sulavampaa kuin olisin kuvitellut. Toivottavasti liukumekanismin ohjaus toimii luotettavasti, olisi aika jännä tilanne jos se bugittaisi ja luuri alkaisi paisua itsekseen housujen taskussa.
Joo. Jossain Amerikan osavaltiossa on olemassa pykälä, että jos elin housun taskussa paisuu ja nainen näkee sen, niin silloin se on seksuaalista häirintää. Olen lukenut siitä.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
162
Siihen mitä vähän (alle 10" lopullinen koko) isommalla näytöllä saavutetaan... Loppupeleissä aika vähän. Nykyään jo isolla normikännykällä hoituu aika hyvin operointi desktop moodissa, ja toisaalta useamman ikkunan rinnakkainen käyttö vaatii nykyisillä optimoinneilla selvästi enemmän pinta-alaa. Itsellä on käytössä kotitoimistossa 43" 4K ja Teams välillä läppärillä siinä vierellä (työtila ei nykyään anna myöden lisätä pikkunättöjä). Silloin on konkreettisesti enemmän tilaa kuin kännykällä. Skaalaamaton 4K hyväksyy jo sen neljä erillistä ikkunaa tarvittaessa. Jonkun 24" full hd näytön ääressä saattaa unohtua käyttämään pelkästään kännykkää kaikkeen jos ei pahemmin ole kirjoitettavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 153
Siihen mitä vähän (alle 10" lopullinen koko) isommalla näytöllä saavutetaan... Loppupeleissä aika vähän. Nykyään jo isolla normikännykällä hoituu aika hyvin operointi desktop moodissa, ja toisaalta useamman ikkunan rinnakkainen käyttö vaatii nykyisillä optimoinneilla selvästi enemmän pinta-alaa. Itsellä on käytössä kotitoimistossa 43" 4K ja Teams välillä läppärillä siinä vierellä (työtila ei nykyään anna myöden lisätä pikkunättöjä). Silloin on konkreettisesti enemmän tilaa kuin kännykällä. Skaalaamaton 4K hyväksyy jo sen neljä erillistä ikkunaa tarvittaessa. Jonkun 24" full hd näytön ääressä saattaa unohtua käyttämään pelkästään kännykkää kaikkeen jos ei pahemmin ole kirjoitettavaa.
Kuulostaa siltä että sekoitat työkäytön ja viihdekäytön suloisesti sekaisin. Töiden tekohan ei kunnolla onnistu alle 2x 1080p ruudulla (mielellään enemmän) mutta Youtuben katselu sun muu somettelu on mobiililaitteella paljon mukavampaa isomalla ruudulla kuin mitä normaalilla kännykällä saa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 982
Kuulostaa siltä että sekoitat työkäytön ja viihdekäytön suloisesti sekaisin. Töiden tekohan ei kunnolla onnistu alle 2x 1080p ruudulla (mielellään enemmän) mutta Youtuben katselu sun muu somettelu on mobiililaitteella paljon mukavampaa isomalla ruudulla kuin mitä normaalilla kännykällä saa.
Ja on siihen työkäyttöönkin parempi jos on enemmän, kuin että olisi vähemmän.

Se ois kiva, että ois aina pari isoa 4K näyttöä käytössä näppiksen ja hiiren kanssa, mutta aina ei ole. Silloin on parempi olla 10" kosketusnäyttö kuin 6". Ja jos 6" näyttö on optimaalinen, niin tämmöisellä SE ONNISTUU MYÖS, kuinka uskomatonta!!!

Tämä ei ole teknologia, joka tekee autuaaksi joka tilanteessa ja aina, mutta melko vajaavainen ajattelu saa olla jos ei näe kuinka tämä voi monelle olla avuksi eri tilanteisiin. Puhelinten sijaan omassa käytössä näkisin läppärit ensisijaisena hyötyjänä tämmöisistä. Ois kova temppu lyödä 24" näyttö auki kannettavasta sen normaalin postimerkin sijaan, eikä pelkästään leveilymielessä vaan ihan esim 2 ikkunan rinnakkainen työtoiminta onnistuisi siinä koossa nätisti.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
1 511
Siihen mitä vähän (alle 10" lopullinen koko) isommalla näytöllä saavutetaan... Loppupeleissä aika vähän.
Jos vain katsoo sisältöä, niin tehokkailla lähilasella ja tarkalla näytöllä pärjääpitkälle.

Muissa jutuissa isosta näytöstä on huomattavaa lisäarvoa, mainittu kaksisovellusta yhtäaikaa, kirjoittaminen sujee näppiksellä joka nakkisormellekkin käytettävämpi, mutta samalla myös näkee jotain siitä muokattavasta documentista.

Käsivarrenmitan katseluetäisyydellä ei tarvi joka documenttia vieritellä neljään eri suuntaan, tai jos super näkö, niin aina eduksi jos näyttöön mahtuu kerralla enemmän sisältöä.

Noissa taittuvissa, rullaavissa sitä pinta-alaa voidaan kasvattaaa ~ kaksinkertaiseksi (karkea heitto), eli saadaan kasassa käytettävämpi kuin isonäyttöisissä puhelimissa ja leveänä, saadaa enemmän pinta-alaa kuin isonäyttöisissä puhelimissa.


Isommista tuumista hyötyä jos katseluetäisyys vähän pidempi.

Nykyään jo isolla normikännykällä hoituu aika hyvin operointi desktop moodissa, ja toisaalta useamman ikkunan rinnakkainen käyttö vaatii nykyisillä optimoinneilla selvästi enemmän pinta-alaa.
Desktop moodi on tyypillisessä puhelimessa käytössä vain ulkoisella näytöllä, jos tuulipukuhupparissa on täppärikokouluokan kengurutasku, niin lisänäyttö voi jossain hommissa olla ihan käypä idea, tai sitten erillinen täppäri. Jos ei läppäritarvetta, niin desktop tilaa voi jutkut käyttä reissulla, esityksissä jne kytkemällä kohteessa olevaan isoon näyttöön. Jos sattuu olemaan vielä näppis, niin kyllä sillä kirjoittelee.

Mutta jos kuvitteelee olevan liikenteessä jossain muualla kun hotellissa/toimistolla, niin kyllä lisäarvoa olisi siinä että puhelin on yhdelläkädellä käytettävä puheluissa , kuvaamisessa sun muissa ja hyvin pinellä viiveellä kahden käden tabletti.

Itsellä on käytössä kotitoimistossa 43" 4K ja Teams välillä läppärillä siinä vierellä (työtila ei nykyään anna myöden lisätä pikkunättöjä). Silloin on konkreettisesti enemmän tilaa kuin kännykällä. Skaalaamaton 4K hyväksyy jo sen neljä erillistä ikkunaa tarvittaessa. Jonkun 24" full hd näytön ääressä saattaa unohtua käyttämään pelkästään kännykkää kaikkeen jos ei pahemmin ole kirjoitettavaa.
En usko että ensisijaisesti näistä ollaan kiinnostuenita kiinteä PC työpisteen n >40" näyttöjä korvaamaan.

Mutta toit esille että tuumilla on väliä, muutenhan se puhelimen 4K näyttö ajaisi samanasian.


Sivusitkin sitä että tehokas käyttö vaatii ohjelmiltakina optimointeja.
 

mmh

Liittynyt
04.10.2020
Viestejä
6
Tällä tekniikalla 21:9-->16:9 kuvasuhteilla toimiva näyttö olisi täydellinen!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
113 694
Viestejä
2 270 428
Jäsenet
46 078
Uusin jäsen
Joku760

Hinta.fi

Ylös Bottom