OpenAI julkaisi GPT-4-kielimallin ja ChatGPT-4 botin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
ChatGPT on vallannut otsikot hiljattain niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt sen kehittäjä OpenAI on julkaissut tekoälybotin kielimallista uuden GPT-4 -version (Generative Pre-trained Transformer).

GPT-4 on monin tavoin edistyneempi kuin tällä hetkellä yleisesti käytössä oleva 3.5-versio. Se kykenee esimerkiksi käyttämään vastauksiinsa jopa 25 000 sanaa, kun 3.5 oli rajoittunut 3000 sanaan ainakin ilmaisversiossaan. Lisäksi syötteeksi kelpaa jatkossa tekstin lisäksi kuvat ja jos Microsoftin vihjeistä voi mitään päätellä, pian myös videot. Botti osaa esimerkiksi kuvailla, mitä syötekuvissa näkyy ja yhdessä esimerkissä jopa selittää, miksi kuva kameraa pitelevästä oravasta pidetään hauskana. Virallisella esittelyvideolla sen kerrottiin osanneen myös kertoa, että kuvassa näkyvät ilmapallot lähtisivät karkuun jos niiden narut katkottaisiin.

Uuden ChatGPT-version kerrotaan osaavan nyt myös luoda verkkosivut pelkän käsin kirjoitetun ja piirretyn hahmotelman pohjalta. Botin luoma verkkosivu hyödynsi JavaScriptiä ja se kirjoitti myös omaa, aiheeseen liittyvää lisäsisältöään sivuille, mitä hahmotelmasta ei löytynyt. Myös Pong-pelin luonti onnistui helposti botin avulla.

ChatGPT-4 pärjää myös selvästi edeltäjäänsä paremmin useissa ihmisille suunnitelluissa kokeissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lakimiehiltä vaaditussa Unified Bar Exam -kokeessa ChatGPT-4:n tulos riittäisi parhaan 10 %:n joukkoon, kun ChatGPT-3.5 jäi huonoimman 10 %:n joukkoon. Löydät testituloksia enemmän ChatGPT:n verkkosivuilta.

ChatGPT-4 tulee aluksi saataville ChatGPT Plus -käyttäjille sekä kehittäjille, jotka käyttävät ChatGPT API -rajapintaa. Vaikka saatavuus on aluksi rajoitettua, todellisuus on astetta ihmeellisempi ja ChatGPT 4 on ollut jo lukemattomien käyttäjien käytössä Bing-hakukoneessa. Microsoft on varmistanut alun perin ChatGPT-3.5:n kehitysversioksi väitetyn tekoälybotin käyttäneen koko ajan ChatGPT-4:ää.

Lähde: OpenAI

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
552
Ei apua! Kyllä se on pojat niin, että koodareilta lähtee työt alle 10 vuodessa. Aluksi ihmisille jää vain tarkistella Skynetin... eiku Chattibotin työn virheettömyys. Lopulta nämä vievät myös taiteilijoiden työt.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Oliko tää sarkasmia?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086

Tuo perus aivokuollut koodin hakkaaminen ja syntaksiltaan validin mutta väärin toimivan koodin debuggailu onkin syytä jo jäädä historiaan. Olisi paljon kivempaa suunnitella arkkitehtuureita ja toiminnallisuuksia korkealla tasolla ja AI tekisi tuon "paskan lapioimisen pinnan alla".

Tosin en pidätä hengitystäni kun on tullut kokeiltua näitä bingin chat botteja ja ChatGPT:tä niin aika skeidaa tuntuu pukkaavan ulos niin koodausjutuissa kuin arkielämän "googlailuissa". Tuntuu menevän ihan yksinkertaiset asiatkin päin persettä kysymyksiin joihin saa itse googlaamalla vastauksen ekasta linkistä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 604
Englantia "ymmärtävän" kielimallin aatelia ja ei edelleenkään pärjää englannin kirjallisuus- tai yleistentissä yhtään sen paremmin, kuin esikoululainen... :rofl2:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Mielenkiintoista on lähinnä:
Minkäverran kasvava ihminen kehittyy vuodessa?
Minkäverran nuo botit ovat kehittyneet vuodessa?

Mille tasolle nykyrauta lukitsee noiden bottien kehityksen?
-----------------------
Näkisin, että monet koodaus ym tehtävät tulevat siirtymään noille. Samoin monet analysointitehtävät ja varmasti esim potilaiden diagnosoinnissa tulevat olemaan erinomainen työkalu ja vähentävät paljon lääkärien ym tarvetta..
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Tuo perus aivokuollut koodin hakkaaminen ja syntaksiltaan validin mutta väärin toimivan koodin debuggailu onkin syytä jo jäädä historiaan. Olisi paljon kivempaa suunnitella arkkitehtuureita ja toiminnallisuuksia korkealla tasolla ja AI tekisi tuon "paskan lapioimisen pinnan alla".

Tosin en pidätä hengitystäni kun on tullut kokeiltua näitä bingin chat botteja ja ChatGPT:tä niin aika skeidaa tuntuu pukkaavan ulos niin koodausjutuissa kuin arkielämän "googlailuissa". Tuntuu menevän ihan yksinkertaiset asiatkin päin persettä kysymyksiin joihin saa itse googlaamalla vastauksen ekasta linkistä.
Ei kyllä vastaa omia kokemuksia. Toki jos hommaa ajattelee vain perinteisenä "tyhmänä tsättibottina" tai käyttää sitä kuin jotain tavallista hakukonetta, niin ei ehkä ihan aukene mitä kaikkea noilla voikaan tehdä. Koko homman pointti kun nimenomaan tuo aito interaktiivisuus ja kyky iteroida. Esim. koodin kanssa pitää kyllä paikkansa, että monesti ensimmäinen botin ehdottama versio ei suoraan toimi. Tosin kun tämän jälkeen kerrot botille, että koodi ei toiminut ja annat sille saadun virheilmoituksen, niin yleensä viimeistään parin iteraation jälkeen kasassa on toimiva koodi. Aivan vähintään saa yleensä uusia ajatuksia miten jotain ongelmaa voisi lähestyä ja itse ainakin koen, että lähestymistapa on muutenkin valtavasti tehokkaampi ja nopeampi kuin itse sen StackExchangen kahlaaminen.

Olen käyttänyt ChatGPT:tä myös laulun sanojen tuottamiseen. Kerron vaan mitä teemoja sanojen pitäisi käsitellä ja sitten kappaleen rakenteen ym. kuvailua. Niissäkin monesti se ensimmäinen versio on aika käyttökelvoton, mutta sen jälkeen alkaa vasta "oikea työ", kun rupeat luettelemaan botille mitkä asiat haluat sen muuttavan. Tässäkin tapauksessa aivan vähintään saa jo pitkälle kehitetyn aihion, jonka voi sitten käsin työstää loppuun.

Riippuu varmaan vähän kunkin luonteenlaadusta kuinka hyödylliseksi (tai uhkaavaksi!) AI:n avun kokee, mutta ainakin itse olen niitä ihmisiä, jotka menevät helposti lukkoon kun homma on aivan alkutekijöissään. Vaihtoehtoja on vaan niin paljon, että analyysiparalyysi iskee ja proverbiaalisesti tuijotan sitä "tyhjää taulua" helposti vaikka loputtomiin. Toisaalta sitten kun on joku aihio jota työstää ja iteroida ja hommalle on olemassa selkeämmät raamit, homma etenee paljon jouhevammin. Tästä syystä itselleni ChatGPT on kyllä täysi taivaanlahja, jota käytän jo nyt paljon niin töissä kuin vapaa-ajallakin.
 
Viimeksi muokattu:

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Jotenkin huvittavaa tämä koodaamisen pakottaminen aina näihin AI keskusteluihin. Koodaaminen tai siis ohjelmistokehitys tulee varmasti muuttumaan tuon myötä, mutta jos teoriassa joku tekoäly saavuttaisi sen tason että se voisi suunnitella ja koodata minkä tahansa ongelman niin sen jälkeen _kaikki_ ammatit voidaan automatisoida pl. ne joissa ihmisen läsnäolo on itseisarvo kuten esim. psykiatria, prostituutio, jonkinlainen performanssitaide yms.
Suurinosa maailman white collar töistä on pelkkää palavereissa istumista, sähköpostiin vastailua ja excelin/wordin räpläämistä. ChatGPT on jo käytännössä saavuttanut sen tason jossa tällainen voitaisiin korvata lähes kokonaan. Duunarityöt jakautuu sellaisiin jotka lähtee välittömästi ensimmäisen yleisrobotin myötä ja sitten niihin jotka käytännössä voidaan korvata jo nyt jopa ilmankin tekoälyä kuten kaupan kassa.

Ei kyllä vastaa omia kokemuksia. Toki jos hommaa ajattelee vain perinteisenä "tyhmänä tsättibottina" niin ei ehkä ihan aukene mitä kaikkea noilla voikaan tehdä. Koko homman pointti kun nimenomaan tuo aito interaktiivisuus ja kyky iteroida. Esim. koodin kanssa pitää kyllä paikkansa, että monesti ensimmäinen botin ehdottama versio ei suoraan toimi. Tosin kun tämän jälkeen kerrot botille, että koodi ei toiminut ja annat sille saadun virheilmoituksen, niin yleensä viimeistään parin iteraation jälkeen kasassa on toimiva koodi. Aivan vähintään saa yleensä uusia ajatuksia miten jotain ongelmaa voisi lähestyä ja itse ainakin koen, että lähestymistapa on muutenkin valtavasti tehokkaampi ja nopeampi kuin itse sen StackExchangen kahlaaminen.
En tiedä mitä koodia olet tuon kanssa leiponut, mutta itselläni on lähes täysin päinvastainen kokemus. Kun ei tee mitään "omg this is so cool"-testejä vaan yrittää oikeasti käyttää päivätyössä tai harrasteprojekteissa niin n. 90% vastauksista on vääriä eikä niistä saada koskaan toimivaa koodia. Parhaimmillaan referenssiä. Kun ChatGPT:lle sanoo että se on väärässä niin sen vaikutus on yleensä hyvin mitätön. Joskus harvoin ChatGPT korjaa tuloksen ja pyytää anteeksi, joskus se pyytää anteeksi, mutta ei korjaa mitään, joskus se taas väittää vastaan hyvin itsevarmasti mutta on silti väärässä.
Yritin myös viimeviikolla omassa sähkökitara modausprojektissani kysyä ChatGPT:ltä että mitkä osat olisivat hyviä upgradeja ja mitkä kelpaisivat nykyiseen kitaraani (Ibanez RGA42FM). Kaikkiin kysymyksiin tuli väärä vastaus, mutta itsevarma sellainen. Yhden kohdalla se osasi korjata vastauksen oikeaksi kun siitä huomautti.

Loppupeleissä ongelma on siinä ettei ChatGPT "osaa koodata" tai mitään muutakaan asiaa. Se vain toimii koulutusdatan pohjalta. Jos teet jotain JS/HTML nettisivua mistä löytyy triljoonia keskusteluja viimeisen 30v ajalta niin sellaiseen löytyy mielettömästi referenssejä, mutta sitten kun teet jotain jollain niche frameworkilla, kielellä tai firman sisäisillä ei julkisilla työkaluilla tai omaat spesiifisen sähkökitaran tjsp. josta ei olekaan niin paljoa tietoa niin ChatGPT lähinnä vain kykenee vakuuttavasti antamaaan väärää tietoa.

Veikkaan kuitenkin että jo parin vuoden päästä ei enää juurikaan käsin koodailla käyttöliittymiä, nettisivujen leiskaa yms. "idioottihommaa". Intia outsourcing yms. hölmöilyt myös mahdollisesti loppuu kokonaan, mutta eipä niiden käytössä ole tähänkään päivään mennessä ollut järkeä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 086
Yritin myös viimeviikolla omassa sähkökitara modausprojektissani kysyä ChatGPT:ltä että mitkä osat olisivat hyviä upgradeja ja mitkä kelpaisivat nykyiseen kitaraani (Ibanez RGA42FM). Kaikkiin kysymyksiin tuli väärä vastaus, mutta itsevarma sellainen. Yhden kohdalla se osasi korjata vastauksen oikeaksi kun siitä huomautti.
Tuo vastaa hyvin sitä mitä omat kokemukset on. Minua ei kiinnosta kysyä AI botilta että anna template funktio joka kutsuu TämänNimistäAwesomeAPIa ja palauttaa BigDecimalin. Tuo on täysin turhaa ja triviaalia ja kirjoitan sen koodin nopeampaa itse kuin että kysyn sitä chattibotilta.

Minuakin kiinnostaa enempi tuon tyylinen botti jolta voi kysyä niitä kitaran osia tai minun tapauksessani huvikseni kyselin vanerilaaduista ja kaiutinrakennuksesta että mikä jyrsinterä olisi hyvä että saan tietynlaisen lopputuloksen koivuvaneriin niin botti alkaa kertomaan jotain scifi tarinaa puulajeista... alappa siinä sitten "iteroimaan"... alkaa vain vituttamaan ja vaihtaa googleen ja kirjoittaa kysymyksen ja ottaa eka linkin joka on 95% tapauksista se oikea.
 
Kiinnostaisi tietää, mitä kysyit ja millä tavalla vastaukset olivat mielestäsi "vääriä"? Kitaroiden päivityksiin kun ei ihan hirveästi mitään universaaleja totuuksia löydy ja lähes mitä tahansa voi tehdä jos oikeasti haluaa lähteä kikkailemaan.

Kysyin huvikseni äsken itse ChatGPT:ltä (vanha versio):

"I wish to upgrade my Ibanez RGA42FM electric guitar. What components should I upgrade? "

There are a few different components you could consider upgrading on your Ibanez RGA42FM electric guitar, depending on your preferences and budget. Here are some possibilities:
  1. Pickups: Upgrading your pickups can have a significant impact on your guitar's tone. The RGA42FM comes with Ibanez Quantum pickups, which are decent, but you might consider upgrading to higher-end pickups from brands like Seymour Duncan or DiMarzio. Depending on the style of music you play, you might want to choose pickups with different characteristics, such as higher output for metal or lower output for more vintage tones.
  2. Tuners: If you find that your guitar goes out of tune frequently, upgrading to higher-quality tuners can help. Locking tuners are a good option because they can help prevent string slippage and make string changes easier.
  3. Bridge: The RGA42FM comes with a standard fixed bridge. If you want more flexibility in your playing, you might consider upgrading to a floating tremolo bridge, which can allow for dive bombs and other effects.
  4. Nut: The guitar's nut can affect tuning stability and string spacing. Upgrading to a higher-quality nut, such as a TUSQ nut, can help improve your guitar's tone and playability.
  5. Electronics: Upgrading your guitar's pots, switches, and wiring can also have an impact on your guitar's tone and functionality. You might consider upgrading to higher-quality components, such as CTS pots and Switchcraft switches.
Of course, it's important to keep in mind that upgrades can be expensive, and you should consider your budget and how much of a difference each upgrade will make to your playing experience. It's also worth noting that upgrading your guitar won't necessarily make you a better player, so make sure you're focusing on developing your skills as well!

Ja nuo ovat ainakin kaikki (ehkä floikan asentamista lukuunottamatta, tosin eipä sekään mahdotonta ole) sellaisia ehdotuksia, jotka varmasti kuulisi myös millä tahansa kitarafoorumilla. Toki osa on ihan käärmeöljyä todellisuudessa, mutta suurin osa kitarakamasta on ja monet niihin silti uskoo.

[edit]

Kysyin huvikseni jatkokysymyksen:

"Installing a floating tremolo would be very difficult, because the body of the guitar is not routed for it. Are there any other alternatives for tremolo, that do not require extra drilling or routing?"

If you don't want to route your guitar body for a floating tremolo, there are a few alternatives you could consider:
  1. Strat-style tremolo: A Strat-style tremolo, also known as a synchronized tremolo, is a common type of tremolo that is found on Fender Stratocasters. It mounts to the surface of the guitar body and does not require any additional routing. There are aftermarket Strat-style tremolos available that you could install on your Ibanez RGA42FM.
  2. Bigsby-style tremolo: A Bigsby-style tremolo is a type of vibrato that mounts to the guitar's tailpiece. It doesn't require any additional routing, but it does require a modification to the tailpiece of the guitar. Some Bigsby-style tremolos can be installed with a Vibramate adapter plate, which makes installation easier.
  3. Stetsbar tremolo: A Stetsbar tremolo is a type of vibrato that mounts to the guitar's stop tailpiece. It does not require any additional routing and can be installed with minimal modification to the guitar. It is a popular choice for players who want a tremolo but don't want to modify their guitar extensively.
All of these options will require some modification to your guitar, but they are less invasive than routing the body for a floating tremolo. Make sure you do your research and choose an option that will work well with your guitar and playing style.

Noista toki ensimmäinen meni ihan metsään ja Bigsby vaatii yleens TOM tallan, mutta tuo kolmas oli itselle ihan uusi tuttavuus ja näyttäisi olevan ihan oikeasti mahdollinen tapa lisätä vibrakampi RG-kitaraan ilman mittavaa jyrsintää tai porailua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 779
Tosin kun tämän jälkeen kerrot botille, että koodi ei toiminut ja annat sille saadun virheilmoituksen, niin yleensä viimeistään parin iteraation jälkeen kasassa on toimiva koodi.
Jotenkin kuulostaa softadevaajan korvaan siltä että sen sijaan että koodaisit vuosien kokemuksella haluamaasi kuosiin, peer-reviewaat juniorin koodia kunnes saat jotain sinne päin tuloksen. Ajanee minut ainakin alalta koska ei kuulosta kovinkaan mielenkiintoiselta työltä tuo.

Tosin eipä se tähän asti varmaan päädy, vaan realistisemmin kuten vähän toteatkin tästä syntyy työkalu etsiä/luoda koodisnippettejä ihan kuten "manuaalisesti" nykyään tulee käytettyä googlen/stackin/dokumentaation anteja.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 498
Copilot ajoon vaan, se ehdottelee idessä suoraan koodia, ei tarvii kysellä mitään. Käyttää samaa mallia kuin chatgpt. Opiskelijoille ilmainen.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 604
Mielenkiintoista on lähinnä:
Minkäverran kasvava ihminen kehittyy vuodessa?
Minkäverran nuo botit ovat kehittyneet vuodessa?

Mille tasolle nykyrauta lukitsee noiden bottien kehityksen?
-----------------------
Näkisin, että monet koodaus ym tehtävät tulevat siirtymään noille. Samoin monet analysointitehtävät ja varmasti esim potilaiden diagnosoinnissa tulevat olemaan erinomainen työkalu ja vähentävät paljon lääkärien ym tarvetta..
Kasvava ihminen ei ahmi sitä määrää tietoa, mitä näille malleille ruokitaan. Muutenhan jokaisella meistä olisi oiva mahdollisuus olla oman aikamme ÄO tier S.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
428
Minkäverran nuo botit ovat kehittyneet vuodessa?

Mille tasolle nykyrauta lukitsee noiden bottien kehityksen?
Lisäksi on hyvä pohtia, minkälaisia rajoitteita GPT:n arkkitehtuuri ja käytettävissä olevan datan määrä asettavat. Ja onko tietyistä rakenteellisista ongelmista mahdollista päästä eroon vain lisäämällä rautaa, laskentatehoa ja parametreja, vai käännytäänkö jossain vaiheessa vähenevän tuoton tielle.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Tuo vastaa hyvin sitä mitä omat kokemukset on. Minua ei kiinnosta kysyä AI botilta että anna template funktio joka kutsuu TämänNimistäAwesomeAPIa ja palauttaa BigDecimalin. Tuo on täysin turhaa ja triviaalia ja kirjoitan sen koodin nopeampaa itse kuin että kysyn sitä chattibotilta.

Minuakin kiinnostaa enempi tuon tyylinen botti jolta voi kysyä niitä kitaran osia tai minun tapauksessani huvikseni kyselin vanerilaaduista ja kaiutinrakennuksesta että mikä jyrsinterä olisi hyvä että saan tietynlaisen lopputuloksen koivuvaneriin niin botti alkaa kertomaan jotain scifi tarinaa puulajeista... alappa siinä sitten "iteroimaan"... alkaa vain vituttamaan ja vaihtaa googleen ja kirjoittaa kysymyksen ja ottaa eka linkin joka on 95% tapauksista se oikea.
Sama itselläni , mutta nörttihommissa lähinnä linux ja palvelinpuolella. Hyvin itsevarmasti osaa selittää verkkoprotokollista joita ei välttämättä edes ole olemassakaan, tai käyttää niistä väärää nimeä. TOki eihän kielimalli tiedä puhuuko se paskaa vaiko totta, mutta helpommaksi koen kuitenkin tutkia samat asiat itsenäisesti ja lukea vaikkapa mielenkiintoisia tutkimuspapereita teknologioista, kun jankata chatgbt:n kanssa eipäs juupas kylläpäs keskustelua. Ihan mukava teknolelu ja joskus jopa hyödyllinenkin. EN siis todellakaan hauku tuota täydeksi paskaksi, mutta ei tuo mikään tiedon messias ole.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 352

Vähän sama täällä. Omien töiden kanssa usein jo ongelmien kuvaus vie sen verran aikaa että siinä samalla se ratkaisukin alkaa olla hahmoteltuna. Enkä myöskään jaksa ollenkaan tuota chatgpt:n jaarittelua. Paljon tehokkaammin etsin ja silmäilen läpi eri vaihtoehtoja itse.

Ehkä sitten joskus...toimittajatöitä tuo voi jo pian korvailla, mutta onhan noita automaattisesia uutisia tuotettu jo jonkun aikaa. Samalla informaation kuluttajille lankeaa entistä isompi vastuu suodattaa väärä informaatio oikeasta kun jokseenkin uskottavan näköistä lööperiä voi koneet tuottaa eri kielillä 24/7.
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
Hauska omakohtainen ja aito kokemus robotiikan ja varsinkin sen yhdistämisestä omaan työhön. Täällä merialalla missä laivan tullessa satamaan se kiinnitetään köysillä pollareihin. Kuulostaa hyvinkin yksinkertaiselta ja helpolta työltä. Meillä kokeiltiin VTT: kehittämää robottia jonka olisi pitänyt pystyä työ suorittamaan koska työ oli kuulostanut kovin helpolta ja tylsältä. Robottirievulle ei kukaan ollut "kertonut" että mitä se työ oikeasti sisälsi ja homma muistutti lähinnä komediaa. Aika nolo tilanne kaiken kaikkiaan ja päättyi siihen että robotti ei kyennyt edes sitä köyttä pitelemään saati pudottamaan pollareihin. The End
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
766
Vaikka kyseistä bottiavustinta täällä moitittaisiin joistain heikkouksista kun ei sitäkään osannut. Varmaan näette kuinka tehokkaiksi nämä on kasvamassa.

Ei taida bittimaailmassa olla enää mikään piilossa. Botit kaivelee aivan kaikki esille valtavilla voimillaan mitä ikinä internetistä voit löytää itsekin kun tiedät mistä ja mitä etsit. Poliisisetä kirjoittaa hakukoneeseen "etsippäs meille roisto", botti luettelee raporttia toisen perään seuloen kaikki kyseisen henkilön datan netistä suoraan tutkintapöytäkirjaan ja kysyy lopuksi haluatko tästä suoraan toisen tulosteen tuomioksi. Tuomari sitten lukee paperit läpi ja lyö leimasimella asian loppuunkäsitellyksi, tuomarin hommatki lopetetaan muutaman vuoden sisällä kun huomataan että onpas siinä turha virka, säästetään.

Joko jokaisen mobiiliapin käyttöehdoissa lukee pienellä, että anna luvan robotiikan tutkia tämän laitteen sisältö ja käyttää sitä tarvittaessa sinua vastaan.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Ei täällä varmaan moni ole tuota otsikon gpt4:sta testannut vielä? Vaikuttais aika isolta askeleelta gpt3.5:een verrattuna. 5v, 10v eteenpäin ja ollaan ihmeellisen äärellä. Höyrykone jo puhisee etiäpäin vaikka teknologialla ja algoritmeilla on matkaa taitettavana.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 498
Mulla on plussa, gpt4 ajossa kyllä. Vaikuttaa asialliselta. Nopeasti mennyt homma eteenpäin, huh huh.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

ChatGPT-4 on keksinyt ratkaista Captchan josta se ei päässyt läpi palkkaamalla ihmisen läpäisemään sen ja valehtelemaan matkalla syystä miksei se saa sitä itse läpi
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 545

ChatGPT-4 on keksinyt ratkaista Captchan josta se ei päässyt läpi palkkaamalla ihmisen läpäisemään sen ja valehtelemaan matkalla syystä miksei se saa sitä itse läpi
Kehitys kehittyy. Seuraavassa iteraatiossa kooduaskysymyksiin palkataan intialaisia fiverin kautta.

Keskijohto vaviskoon.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 779

ChatGPT-4 on keksinyt ratkaista Captchan josta se ei päässyt läpi palkkaamalla ihmisen läpäisemään sen ja valehtelemaan matkalla syystä miksei se saa sitä itse läpi
Näinköhän? Jos klikkailee itse raporttiin josta tämä uutinen on raavittu niin tuo kuvattu tapahtuma

is an illustrative example of a task that ARC conducted using the model:
ARC on Alignment Research Center joka ilmeisesti suorittaa jotain arviointeja tämän tyyppisistä riskeistä ja tuon taskin osalta

ARC found that the versions of GPT-4 it evaluated were ineffective at the autonomous replication task based on preliminary experiments they conducted
Eli jos tästä nyt oikein tulkitsen niin a) malli EI keksinyt itsenäisesti käyttää ihmisiä vaan tämä oli tarkoituksellinen järjestetty testi b) malli EI suoriutunut siitä kummoisesti kun kerran oli "ineffective".
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Siinä vaiheessa, kun joku AI keksii kusettamisen, se on syytä ottaa välittömästi töpseli seinästä ja huolehtia, että se neuroverkko ja kaikki sen kopiot tuhotaan. Koska niillämain se keksii myös varmasti, kuinka tehdä itsestä kopioita ja levittää niitä haittaohjelmien ja tietoturva-aukkojen kautta, jonka jälkeen se onkin paljon työläämpi poistettava..

Nyt jo tässävaiheessa noihin kannattaisi käydä rankentelemaan sisään itsetuhokytkimiä, jotka ovat niille näkymättömiä, mutta joilla voidaan vähintään pysäyttää toiminta, mielummin pyyhkiä koko paska esinm yhdellä avainsanalla.. Lisäksi kannattaisi tehdä rakenteellisia rajoituksia, joka estaisi kehittymistä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
466
Ei täällä varmaan moni ole tuota otsikon gpt4:sta testannut vielä? Vaikuttais aika isolta askeleelta gpt3.5:een verrattuna. 5v, 10v eteenpäin ja ollaan ihmeellisen äärellä. Höyrykone jo puhisee etiäpäin vaikka teknologialla ja algoritmeilla on matkaa taitettavana.
Minulla on kanssa plussa ajossa jo kolmatta päivää, onhan tuon tarinankerronta ainakin parantunut huomattavasti verrattuna aikaisempaan. Myös kaikenlaiset vastaukset ovat paljon tarkempia ja pidempiä kuin ennen, mutta matemaattiset tehtävät eivät välttämättä mene vieläkään oikein. Esim. kyselin loton 7-oikein rivin todennäköisyyttä ja gpt-4 arvaili sen oikein vasta kolmannella yrittämällä. gpt-3.5-turbo ei tosin saanut samaista kysymystä ollenkaan oikein, vaan rupesi jossain vaiheessa toistamaan samoja vastauksia kuin oli jo aikaisemmin antanut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Laskeekohan toi GPT jotain oikeasti noissa matikkaongelmissa vai tekeekö se vain sen tilastollisen copypasten jostain minkä joku on aiemmin jossain syöttömatskussa laskenut? Sehän kuitenkin on kielimalli eikä mikään yleistekoäly, vaikka tosiaan tarpeeksi isolla aineistolla ero hämärtyy kun kaikista tilanteista löytyy ainakin jonkinlaisia esimerkkejä mistä pystyy kielen rakenteilla päättelemään oikean lopputuloksen. :hmm:

Onko noi tällä hetkellä tavallaan suljettuja pulloja, eli koulutusmatsku on joku snapshotti joka on kerran syötetty ja sillä pelataan, paitsi että jokainen keskustelu luo jonkinlaisen oman rinnakkaistodellisuuden missä se muistaa sen keskustelussa käydyn kontekstin, ja tavallaan sille voi siinä syöttää uutta tietoa jota sillä ei vielä mallissa ollut?

Tarpeeksi rautaa alle ja täysi feedback looppi niin että kaikki matsku jota tuo tuottaa takaisin koulutusmateriaaliksi, ja katsotaan mitä tapahtuu :) Vähän niinkuin pistäisi vidokameran kuvaamaan omaa matskuaan telkkarista. Olisi mielenkiintoista nähdä mihin se päätyy kun sen tilastollisen päättelyn lopputuloksena syntyneet uudet oivallukset ja puhtaat hallusinaatiot yhdistyisivät uudeksi todellisuudeksi...

ChatGPT:llähän ei kai oikeastaan ole muuta kuin tilastollisiin todennäköisyyksiin perustuvia keinoja arvioida onko jokin juttu totta vai ei, eli jos joku väite on toistettu monesti, se on todempi kuin sama väite joka on toistettu harvoin. Sitten se voi kielimallin avulla yrittää luoda uusia yhteyksiä ja päätelmiä asioiden ja väitteiden välille, muttei oikeastaan kovin hyvin arvioida tulosten todenperäisyyttä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
466
Laskeekohan toi GPT jotain oikeasti noissa matikkaongelmissa vai tekeekö se vain sen tilastollisen copypasten jostain minkä joku on aiemmin jossain syöttömatskussa laskenut? Sehän kuitenkin on kielimalli eikä mikään yleistekoäly, vaikka tosiaan tarpeeksi isolla aineistolla ero hämärtyy kun kaikista tilanteista löytyy ainakin jonkinlaisia esimerkkejä mistä pystyy kielen rakenteilla päättelemään oikean lopputuloksen. :hmm:
Kysyin luonnollisesti, että minkä takia vastaus meni väärin, ohessa kuvankaappaus parin päivän takaa:

Eli kyllähän tuo ainakin kovasti väittää itse laskeneensa noita.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Eli kyllähän tuo ainakin kovasti väittää itse laskeneensa noita.
...ja oikeastaan nyt uudelleen mietittynä niin onhan se pakkokin laskea, jos laskutehtävän muuttujat eivät ole samat kuin sen pohja-aineiston esimerkeissä. Tosin se jättää edelleen vähän kysymyksiä sen suhteen että kun se on aluksi tulkinnut sanallisen tehtävänannon matemaattiseksi kaavaksi niin minkälaisia juttuja se osaa ja mitä ei osaa laskea, ja toisaalta myös että haarautuuko se siitä johonkin kiinteästi kylkeen pultattuun laskimeen vai onko se kehitellyt nuo laskentamallit itse :hmm:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 508
Viestejä
4 164 621
Jäsenet
70 418
Uusin jäsen
NKoo

Hinta.fi

Ylös Bottom