OnLeaks julkaisi Samsung Galaxy S10+:n CAD-kuviin perustuvat renderöinnit

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383

Steve Hemmerstofferin ylläpitämä OnLeaks-twittertili on julkaissut yhdessä 91Mobiles-sivuston kanssa CAD-piirustuksiin pohjautuvia renderöintejä Samsungin tulevasta Galaxy S10+ -älypuhelimesta. Vuotoa voi pitää merkittävänä, sillä OnLeaksin renderöinnit ovat osoittautuneet aiemmin erittäin hyvin paikkansapitäviksi. Tällä kertaa Hemmerstofferille kävi tosin pieni lipsahdus, sillä mies joutui korjaamaan jo julkaistuja kuvia hieman jälkikäteen.

Renderöintien perusteella Galaxy S10+ vastaa muotoilultaan varsin pitkälle nykyistä Galaxy S9+ -mallia. Sekä etu- että takakuori ovat kaarevareunaista lasia ja näytön yläreunassa ei ole edelleenkään näyttölovea. Sen sijaan laitteen kaksoisetukamera on sijoitettu varmasti mielipiteitä jakavalla tavalla "aukoksi" näytön oikeaan ylänurkkaan. Ratkaisu vaikuttaa ainakin ilmoitusrivin toimintaan.

CAD-piirrosten perusteella näytön läpimitta on Plus-mallissa 6,4 tuumaa. Sormenjälkitunnistimen kerrotaan sijaitsevan näytön alla ja perustuvan ultraäänitekniikkaan, jonka myötä iiristunnistuksesta ilmeisesti luovutaan. Järjestelmäpiirinä tulee hyvin suurella varmuudella toimimaan hiljattain julkaistu Exynos 9820. Laitteen ulkomitoiksi kerrotaan 157,5 x 75,0 x 7,8-9 mm. Maininnan arvoisena seikkana puhelimen alapäädyssä on edelleen 3,5 mm:n ääniliitäntä.

Takakuoressa merkittävin ja samalla lähes ainoa muutos on Note9:n tyyliin vaakasuuntaiseen kehykseen sijoitettu kameraratkaisu, joka koostuu peräti neljästä kamerasta. Mukana ovat ainakin laajakulmakamera, superlaajakulmakamera sekä telekamera, joissa käytetään 16 + 16 + 13 megapikselin sensoreita. Neljännen kameran toteutuksesta ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Takakuoren alla piilottelevan akun kapasiteetiksi kerrotaan 3700 mAh.

Samsungin odotetaan julkaisevan Galaxy S10+ -mallinsa MWC 2019 -tapahtumassa Barcelonassa helmikuun lopulla.

Lähteet: OnLeaks (Twitter), 91Mobiles

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Öö, kolo suoraan kellon normipaikalla :facepalm:
 
JiP

Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
173
Mitkä ihmeen surureunat tuossa näytön ympärillä on :dead:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Android Pie kello vasemmalla myös samsungilla ;)
Mitä sen itsensä sitä itseään, pakottaako pie kellon vasemmalle? Ihan mennyt ohi moinen. Samsungin normipaikasta en tiedä mutta kaikissa älyluureissa itsellä ollut kello aina oikealla, jos tuo on nyt pakotettu vasemmalle niin ei hyvää päivää
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 528

Juu kyllä siirtyy vasemmalle vakio android pie. Ja samsung näköjään myös siirtyy käyttämään sitä ratkaisua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Mitkä ihmeen surureunat tuossa näytön ympärillä on :dead:
Mitkä surureunat? Yhtälailla reunoille kaartaa näyttö kuin S8 ja S9 eikä ole juuri mitään bezeliä reunassa. Ylä- ja alareunan bezel näköjään myös huomattavasti pienentynyt. Mm. iPhonessa on joka puolella kohtuu paksut bezelit edelleen.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Juu kyllä siirtyy vasemmalle vakio android pie. Ja samsung näköjään myös siirtyy käyttämään sitä ratkaisua.
Ja minä kun ajattelin että Nokian puhdas Android välttyisi valmistajille tyypilliseltä perseilyltä. Mut ei se auta jos Google itse perseilee. Toivottavasti voi edes vaihtaa puolta tai joku tekee ohjelman joka vaihtaa sen puolen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Ja minä kun ajattelin että Nokian puhdas Android välttyisi valmistajille tyypilliseltä perseilyltä. Mut ei se auta jos Google itse perseilee. Toivottavasti voi edes vaihtaa puolta tai joku tekee ohjelman joka vaihtaa sen puolen
Eihän sellaista kuin puhdas Android enää saa missään luurissa. Nokialaisissakin on pieniä HMD:n muokkauksia ja Pixeleissä vain niille rajattuja asioita.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Eihän sellaista kuin puhdas Android enää saa missään luurissa. Nokialaisissakin on pieniä HMD:n muokkauksia ja Pixeleissä vain niille rajattuja asioita.
Tarkoitin toki siinä mielessä missä "puhtaita" Androideja ylipäätään on, eli ei omia käyttöliittymiä, hirveitä kasoja esiasennettuja ohjelmia jne. Nokiassa ainoat erot "vanillaan" taitaa olla joidenkin ikonien väri, tukisofta ja kamerasofta jos en ihan väärin muista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118
Tarkoitin toki siinä mielessä missä "puhtaita" Androideja ylipäätään on, eli ei omia käyttöliittymiä, hirveitä kasoja esiasennettuja ohjelmia jne. Nokiassa ainoat erot "vanillaan" taitaa olla joidenkin ikonien väri, tukisofta ja kamerasofta jos en ihan väärin muista?
Juu ne siinä lähinnä taitaa olla eroina. Pixeleissäkin lienee jo enemmän eroja kun on kaikenlaisia puristustoimintoja sun muuta kilkettä mitä ei ole muihin puhelimiin tarjolla.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
39
No ei nyt kyllä oikein tämäkään menny maaliin kuten ei notchitkaan, tosin kai tuota vois pisteet antaa siitä että kokeilvat jotain uutta sen sijaan että apinoivat muita. Mikähän siinä nyt oli niin vaikeata säilyttää se reuna niin kauan kunnes puhtaasti näytön taakse tuleva kameratekniikka ois valmis. Design-osastojen aivopierut nyt kukkii kyllä korkealle.

Sais myös tulla edes yksi variantti jossa nuo Edge reunat heitettäis kuuseen eli tasaisella näytöllä, kuten oli ennen S8:aa. No jatketaan S7:lla vielä ja täytyy varmaan siirtyä sitten midrangeen tai toiseen merkkiin myöhemmin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
En kyllä ymmärrä, mikä ilo on noista parin millimetrin näyttösuikaleista etukameroiden ja näytön ylälaidan ja oikean laidan välissä. Mieluummin kamerat niin ylös kuin mahdollista ja näyttö sitten kiertää ne. Miten tuohon edes laitetaan näytön yläreunan ilmoituspalkki järkevästi? Tuleeko ilmoituspalkista niin korkea, että se yltää kameroiden mustan alueen alalaitaan asti?
Sijoittamalla kamerat ylös, olisi säästynyt tosi paljon käyttökelpoista tilaa näytöltä...
Sovellusten yläreunahan joka tapauksessa jää tuon kameramoduulin alapuolelle, koska muuten niistä voisi jäädä tärkeitä UI-elementtejä kameroiden taakse piiloon.
-> Mitä ylempänä kameramoduulin alalaita on, sitä enemmän jää tilaa sovellukselle kameramoduulin alapuolelle.
En keksi tuolle Samsungin ratkaisulle mitään muuta "järkevää" selitystä kuin sen, että markkinoinnissa voidaan rummuttaa että on "notchless fullscreen design" tjsp.
"Hieno" painttiviritelmä, jossa kameramoduuli on siirretty näytön ylälaitaan:

luuri2.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
235
Eikös tuo etukamera kuitenkin ihan näytön oikeassa yläreunassa ole, eikä vasemmassa... Vai ilmoitetaanko nämä "puhelimen" näkökulmasta...
Kiinnitin huomiota samaan. Kyllä nämä ilmoitetaan katselijan näkökulmasta. Ehkä se, että ylimmässä kuvassa ylösalaisin olevan puhelimen kamera on näennäisesti vasemmalla, aiheutti käsittelyvirheen Kokkosen omassa hahmontunnistusohjelmassa :).
 
Kaippa se kuuluu toimituksen tapaan kirjoittaa. Useemman vuoden jo kummastellut kun revikoissa sanotaan näyttöliittimien olevan näytönohjaimen edessä eikä takana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Huvittaa se miten paljon nämä eri valmistajat jaksavat hieroa yhden kameran sijaintia. Se oli vielä mielestäni ihan ymmärrettävää että yläpalkki poistettiin ja jätettiin jäljelle vain se kameralovi, sillä sentään sai useamman kymmenen pikseliriviä lisää näyttöalaa ilmoitusriville. Mutta tällainen hinkkaus, missä kameraa vähän siirrellään niin että pari pikseliä saadaan sen toiselle puolelle menee yli oman hilseen. Etenkin kun en nyt ihan näe mitä iloa niistä parista pikselirivistä on sen kameran yläpuolella tai kameran ja reunan välissä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Eikös tuo etukamera kuitenkin ihan näytön oikeassa yläreunassa ole, eikä vasemmassa... Vai ilmoitetaanko nämä "puhelimen" näkökulmasta...
Kiinnitin huomiota samaan. Kyllä nämä ilmoitetaan katselijan näkökulmasta. Ehkä se, että ylimmässä kuvassa ylösalaisin olevan puhelimen kamera on näennäisesti vasemmalla, aiheutti käsittelyvirheen Kokkosen omassa hahmontunnistusohjelmassa :).
Kaippa se kuuluu toimituksen tapaan kirjoittaa. Useemman vuoden jo kummastellut kun revikoissa sanotaan näyttöliittimien olevan näytönohjaimen edessä eikä takana.
Oikeassa ylänurkassahan se - oli ajatusvirhe eksynyt tekstiin. Eli kuten Ademeion hyvin ilmaisi, "käsittelyvirhe hahmontunnistusohjelmassa" :D:D
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Mitä sen itsensä sitä itseään, pakottaako pie kellon vasemmalle? Ihan mennyt ohi moinen. Samsungin normipaikasta en tiedä mutta kaikissa älyluureissa itsellä ollut kello aina oikealla, jos tuo on nyt pakotettu vasemmalle niin ei hyvää päivää
Katsojasta päin se on vasemmalla ollut mielestäni aina.
Näin myös oneplus6 ja sadoissa muissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Katsojasta päin se on vasemmalla ollut mielestäni aina.
Näin myös oneplus6 ja sadoissa muissa.
OP6:ssa on joo kello jostain syystä vasemmalla, vitosessa tai aikaisemmissa ei. Galaxyissä tuo on tietääkseni ollut aina oikealla, samoin kuin suunnilleen kaikissa Androideissa. (Googlen kuvahaulla nuo voi jokainen helposti ja nopeasti vahvistaa itse.)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Ei tämä kello asia nyt herran jumala voi olla näin vaikeaa käsitellä :facepalm::rofl:
Mikä siinä on vaikeaa? Se on aiemmin ollut oikealla, Android Piestä eteenpäin se on vasemmalla. Joidenkin valmistajien kustomoimissa Androideissa se on voinut olla aiemminkin jossain muualla kuin oikeassa reunassa, mutta näin ei ainakaan Galaxy S-sarjan osalta ole ollut.

Loppuenlopuksi varmaan ihan sama kummalla puolella se on, saman verran tilaa siinä yläpalkissa on. Ihmiset on vaan tottuneet siihen että se on oikealla, joten nyt tuo pakotettu vaihto vasempaan reunaan tuntuu vähän typerältä vedolta.
 
No just se että jotkut alkaa täällä oikein miettiä että onko se aina ollut vasemmalla vai oikealla ihan kuin eivät ikinä olisi katsonut kelloa puhelimesta että missä päin se on :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
438
Mitkä ihmeen surureunat tuossa näytön ympärillä on :dead:
Ne on ihan käytettävyyttä varten. On ihan yhtä helvettiä käyttää luuria jos siinä ei ole reunoissa yhtään "tarttumapintaa". Nuo kumminkin estää aikas tehokkaasti ne virhepainallukset.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Ne on ihan käytettävyyttä varten. On ihan yhtä helvettiä käyttää luuria jos siinä ei ole reunoissa yhtään "tarttumapintaa". Nuo kumminkin estää aikas tehokkaasti ne virhepainallukset.
Ne virhepainallukset voidaan estää myös softalla, siihen ei tarvita nykypäivänä reunuksia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 651
Viestejä
4 197 337
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom