Ongelmia virransyötön (?) kanssa ja ajoittaista koneen "jumittumista".

Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Nyt on jotenkin sen verran mystisiä ongelmia ollut omalle osaamiselleni, enkä löytänyt (tai osannut hakea) apua ogelmiin, joten kysytään jos joku osaisi auttaa.

Tässä listaa virtaongelmista:
- Näppäimistö ja hiiri saa virtaa, vaikka kone olisi suljettuna. Esim. jos kissa kävelee hiiren päällä, niin sen valot syttyvät. Ainut mikä auttaa on kääntää virtalähteen kytkin off -asentoon. Tämä varmaan selviäisi jollain emon BIOS:in asetuksella?
- Kuitenkin noin puolet käynnistyskerroista on sellaisia, että hiiri ja näppäimistö saattavat olla ihan pimeänä, vaikka ennen käynnistystä niissä palaisi valot, sekä näyttö saattaa ilmoittaa, ettei saa signaalia DP kautta.
- Yleensä kun "pakotan" koneen sammumaan painamalla kotelon virtakytkintä pohjassa ja käynnistämällä sen kerran tai kahdesti uudestaan, niin sitten kaikki toimii ja Windows käynnistyy.

Tässä listaa jumittumisista:
- Jostain syystä Steam tuntuu tekevän tätä eniten, mutta ajoittain muutkin sovellukset saattavat sitä tehdä, että joko kaikki ohjelmistot ja Windows, tai osa ohjelmista tai vain Windows jumittuu. Joskus pystyn esim. kaverini kanssa keskustelemaan Discord kautta, vaikkei mikään toimi.
- Joskus GOG kautta kun Witcher 3 käynnistän, niin ruutu menee mustaksi ja jonkun ajan jälkeen peli saattaa sammua ja kone palautuu Windowsiin, tai sitten musta ruutu vain jää siihen. Kummassakaan tapauksessa ei auta kuin käynnistää kone uudelleen
- Hetki sitten asensin Uplayn uudelleen ja jo asennuksen aikana ihmettelin, kun Opera ei alkanut lataamaan sivustoja. Asennus kun tuli valmiiksi, niin avasin aloitus painikkeella ohjelma-/käynnistyslistan, niin se jumitti, eikä esim. "Crtl + Shift" + Esc" eikä "Crtl + Alt +Del" reagoineet.
- Usein näissä tapauksissa tosiaan en voi muuta kuin pakottaa koneen sammumaan ja kun käynnistän sen uudelleen, niin se saattaa suorittaa 1-3 kertaa Windowsin eheyden tarkastusta, tai sitten Windows palautuu tilaan missä oli ja kaikki toimii kuten pitääkin, tai sitten saan käynnistettyä koneen uudelleen Windowsin kautta.

Kone on ollut käytössä nyt marraskuusta asti ja olen päivittänyt emolevyn BIOS:a muutamaan otteeseen, kun alkuun tuossa X570 oli "bugeja", joten päivittäminen oli järkevää. Myös ajurit ja Windowsin pidän ajantasalla. Nuo viat ovat mielestäni alkaneet kuitenkin nyt yleistymään, tai sitten olen vain alkanut kypsymään niihin. Vinkkejä mistä kannattaisi lähteä hakemaan vikaa tai mitä kannattaisi ensimmäisenä korjata taikka muuttaa?

Alla tietoja koneesta.

Win 10 Home 64 / Seasonic FOCUS Plus 850 Gold / AMD Ryzen 9 3900X / G.Skill Trident Z Neo RGB DDR4 32 GB 3600Mhz / Gigabyte X570 AORUS ELITE / MSI GeForce RTX 2080 SUPER Gaming Trio X / Intel 660p SSD 2 TB (jaettu kolmeen osaan, Windows + Videot ja digikuvat + Pelit).

Mikäli tulee jotain kommentteja tai kysymyksiä mieleen, niin vastaan niihin mielelläni parhaani mukaan. Kiitokset etukäteen!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
897
SSD:stä tai Winukan asennuksesta lähtisin itse. Intelin SSD toolboxilla vois ajaa diagnostiikkaa ja katsoa löytyykö uutta firmwarea, mikäli näillä ei mitään löydy niin asentaisin Windowsin uudelleen. Toki jos ei halua käyttistä asentaa uudelleen niin voi kokeilla vielä näitä erinäisiä käyttiksen korjauksia, DISM restore health, sfc scan jnejne, mutta kun tuo asennus on sen verran nopeaa nykyään...
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Vikailmoitusta jumittumisista voisi etsiä Windowsin tapahtumienvalvonnasta tai luotettavuushistoriasta.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Itselläkin Mr. Smith kävi mielessä tuo Windowsin uudelleen asennus. Vähän vaan mietityttänyt se, kun vikaa on kuitenkin ihan uudesta asti ollut, että olisiko siitä apua. Mutta ehkä pitänee koittaa sitä. Tulihan tuota rumbaa aikanaan 98 ja XP kanssa jo harrastettua. x) Miten kun käyttis on OEM -versio, niin pystyykö sillä myös tekemään puhtaan asennuksen, vai voiko sillä tehdä vain korjausasennuksen?

Voisi kyllä selata nuo N1kkel mainitsemat läpi, jos siellä vaikka olisi jotain mistä saisi kiinni.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
897
Media creation toolilla (Lataa Windows 10) luo asennustikun, boottaa sieltä ja laittaa asentaen. Aktivoitunee automaattisesti kun olet jo sen kerran tuolla emolevyllä tehnyt, lisenssi yhdistyy nykyään jollain tapaa emolevyyn ja/tai Microsoft-tiliin jos sillä on kirjautunut. Ihan 100-varma nyt en ole kun en tiedä miten tuo OEM eroaa retailista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 938
Jos uudelleen asennat, tee puhdas asennus, jossa koneen koko kovalevy tyhjennetään kaikista osioista. Asennus tehdään "Mukautettui" vaihtoehdolla ja osiot poistetaan ikkunassa "Mihin windows asennetaan" alavalikon "Poista" toiminnolla, jokainen osio pois.
Tuotelisenssin kyselyssä, vastaa "Minulla ei ole tuotelisenssiä", niin aktivoituu automaattisesti.

Se että käyttöjärjestelmä on OEM, ei vaikuta asiaan mitään. Lisenssi on aktivoitu emolevyyn perustuen.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Kiitos vinkeistä.

Pitää tosiaan harkita tuota Windowsin uudelleen asennusta. Mielelläni en lähtisi kaikkia osioita vetämään sileäksi, kun kohtuu iso työ on taas ladata kaikki pelit uudelleen ja yhdellä osiolla on tosiaan paljon videoita ja digikuvia.

Osaako kukaan sanoa mitään tuohon virransyöttö- ja käynnistysongelmiin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Käynnistyksen saat todennäköisesti kuntoon kun laitat muistit käsin vaikka 2933MHz ja et koske latensseihin. Tai jos haluat olla varma, niin laita minimit (vaikka 2400MHz) ja katso, poistuuko ongelma. Sitten vaan eniten toimivia asetuksia hakemaan.

Näppäimistölle voi tulla virtaa niin monesta syystä, että en näkisi sitä ongelmana.

Joku emolevyssä estää käynnistymisen. Veikkaisin muisteja. En kyllä osta enää Gigabyten emolevyjä ja en jaksa niiden manuaaleja lukea.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Kävi mielessä voiko ongelmat johtua juurikin muisteista, mutta kun on muitakin ongelmia ollut, niin päädyin enemmänkin virransyöttövikaan tms.

Sinänsä joo ei haittaa vaikka näppäimistölle tai hiirelle tulisikin kokoajan virta, mutta joskus tulee vahingossa hipaistua jompaa kumpaa tai kissa kävelee niillä, niin valot syttyy, mikä etenkin yöllä voi olla ärsyttävää. :D Ja tosiaan se, että virtaa tulee ilman että kone on päällä, muttei sitten kun käynnistää koneen, niin on aika outoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 938
Anteeksi puutteellinen informaatio. Ainoastaan käyttöjärjestemään liittyvät osiot. Muita osioita ei tarvitse poistaa. Huom. tarkkana tuossa toimessa, ettei tule vahinkoa,
Biossissa on säätö, jossa kone sammutettuna, ei anna virtaa USB:lle, oletko tuota tutkinut?
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
BIOSista Settings > Platform Power ja sieltä ErP päälle sammuttaa standby virran USBeihin.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Tämä asia jäänyt vähän itsellä taka-alalle työ- ja opiskelukiireiden vuoksi. Ajatus oli paneutua tähän toukokuussa, kun opinnoiltakin löytyy paremmin aikaa.

Mutta mutta... sunnuntaina oli tarkoitus alkaa tekemään yhtä koulun harjoitustyötä, mutta kappas kutaletta, Windows ei alkanut ei niin millään kunnolla toimimaan, vaikka lauantaina illasta kaikki toimi vielä "hyvin". Vikasietotilakaan ei auttanut asiaan, sillä vaikka työpöytä latautui, niin hiiren osoittimen kohdalla näkyi vain latauspallura, eikä mikään muu kuin Ctrl + Alt + Del toiminut, mutta Crtl + Shift + Esc ei, eikä voinut muuta kuin sammuttaa koneen tai kirjautua ulos.

Aloin sitten ihan kokeilemaan voisiko muistit tosiaan aiheuttaa tämän, mutta kaikki oli siltä osin kunnossa. Näitä selvittelin ja testasin jo aiemminkin ilman mitään vaikutusta. Käytin muisteja jopa yksitellen (2 kpl) irti ja kokeilin niitä eri portteihin. Vaihdoin myös M2 kiintolevyn toiseen porttiin, mutta sekään ei auttanut. Päätin sitten koittaa vanhalla SATA SSD asemalla, jossa minulla on vanha Windows 7 Pro asennettuna, että mitäs se sen kanssa sanoo, niin kappas kappas, kone käynnistyi joka ikinen kerta ilman ongelmia, mutta jostain kumman syystä hiiri ja näppäimistö ei siinä toimineet.

Asensin sitten tuolle Intelin M2 kiintolevylle Windows 10 uudelleen siten, että vanhan Windowsin tiedostot säilytetään, koska halusin päästä pelastamaan koulun harjoitustyöt. Windows toimi taas todella nopeasti ja ohjelma kerrallaan aloin asentamaan kaikkea uusiksi, eikä mitään ongelmaa itse Windowsin toiminnassa ollut. Mutta nyt alkoi taas ne ihmeelliset käynnistysongelmat. Jos sammutan tietokoneen, niin seuraavalla käynnistyskerralla Windows ei ala latautumaan, eikä kyllä näyttöön ilmesty BIOSin käynnistysruutuakaan. Virtapainikkeesta kun pakottaa koneen sammumaan ja käynnistät sen uudelleen, niin kaikki toimii normaalisti.

Eli eli, ilmeisesti tuo Intelin M2 SSD on se joka tämän ongelman aiheuttaa? Mikä olisi pätevin ohjelmisto selvittää onko tuossa jotain vikaa? Paljastaako esim. MyDefrag sen? Mietin pitäisikö asentaa tuo Windows 10 sille vanhalle Samsungin SATA SSD -asemalle ja alustaa tuo Intelin M2 kokonaan tyhjäksi ja osioida se vaikka uudelleen.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Hankala noista SSD-levyistä on varmaa tietoa saada, muilla kuin ehkä valmistajan työkalulla joka näyttää sen mitä valmistaja on sen halunnut näyttävän.

Mutta tuohan on lähes analoginen QLC Flash-levy 16 varaustasolla, niin näinköhän siellä alkaa käydä jotain vastaavaa, kuin Samsungin 840 Evoissa aikanaan...
Kannattaa ainakin tarkistaa onko firmware ajantasainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879

Aja tuo. Pistä tulokset tänne. Ei me niitä pisteitä katsota, lähinnä se, että siellä lukee "working as expected" jos toimii oikein.

--

Sitten kannattaa edelleen tehdä näitä (tässä järjestyksessä):
  1. Päivitä emolevyn BIOS uusimpaan versioon
  2. Laita muistit toimimaan 2400MHz
  3. Lataa AMD:n omat chipset-ajurit amd.com/support
  4. Lataa Nvidian omat ajurit geforce.com
  5. Voit myös @E.T ehdottaman intel ssd toolboxin hakea
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Hei.

Sen muuten tosiaan unohdin todeta, että "nollasin" BIOSin tehdasasetuksille, joten kannattaa varmaan päivittää taas BIOS uusimaan versioon, kuten hsalonen mainitsikin.

Teenpäs nuo ehdottomanne vaiheet tässä pyhien aikana. Kiitos neuvoista!
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Ja tämäkin vielä tarkennuksena. Ennen BIOS:in nollausta käytössä oli uusin versio ja kokeilin muistien toimintaa myös XMP pois päältä ja nopeudella 2400Mhz.
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
UserBenchmarks: Game 119%, Desk 118%, Work 126%
CPU: AMD Ryzen 9 3900X - 93%
GPU: Nvidia RTX 2080S (Super) - 140.4%
SSD: Intel 660p NVMe PCIe M.2 2TB - 212%
RAM: G.SKILL F4 DDR4 3600 C16 2x16GB - 77.7%
MBD: Gigabyte X570 AORUS ELITE

Nyt kotosalla ja pääsin tämän nyt ensimmäisenä tekemään. Muistien kellot tunnistaa 2133Mhz.
Silti tämä näyttää - valitettavasti - olevan ihan ok. Muistit voi olla 2133MHz, mutta toimii kuitenkin.

Muilla näyttäisi toimivan nopeammin prosessori ja SSD, mutta kyllä nuo on ns. tarpeeksi nopeita omiin silmiin.

--

Oikeastaan ainoa, mistä itse miettisin, on se, että muistit on muita hitaampia. Mutta jos ne on noin, niin tuskin aiheuttaa mitään kaatuilua.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Samaa katselin, että skaala on ihan hyvä, ettei tuossa mitään selkeää kyllä näy.

Katsoin CDI:llä tiedot tuosta ja ajoin vielä CrystalDiskMarkilla testin, niin lämmötkin on idlessä 40 ja testin aikana nousi 52.

Pitääpä koittaa tuota Intelin omaa softaa ja katsoa tosiaan, että kaikki ajurit sun muut on kohdallaan.

Ehkä voisi koittaa tosiaan sitä, että asentaa sille vanhalle Samsungin Evolle tuon Win 10, ottaa tuon M2 irti ja katsoo ilmeneekö tuota käynnistysongelmaa sillä.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Dodii.

Tuo Intel 660p testattu Intelin omalla softalla, 100% tuli kuten CDM testikin.
hsalosen vaiheet 1-4 myös tehty. Näytti mm. uudempi BIOS tulleen. Windows myös päivitetty.
Tulos ao. mukainen, eli parempi. Koitan vielä se XMP päällä onko vaikutusta tuohon muistiin.

UserBenchmarks: Game 121%, Desk 124%, Work 130%
CPU: AMD Ryzen 9 3900X - 98%
GPU: Nvidia RTX 2080S (Super) - 140.1%
SSD: Intel 660p NVMe PCIe M.2 2TB - 222.8%
RAM: G.SKILL F4 DDR4 3600 C16 2x16GB - 86.2%
MBD: Gigabyte X570 AORUS ELITE
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Ja tässä XMP päällä @ 3600Mhz

UserBenchmarks: Game 121%, Desk 124%, Work 132%
CPU: AMD Ryzen 9 3900X - 97.4%
GPU: Nvidia RTX 2080S (Super) - 140%
SSD: Intel 660p NVMe PCIe M.2 2TB - 228.5%
RAM: G.SKILL F4 DDR4 3600 C16 2x16GB - 126.3%
MBD: Gigabyte X570 AORUS ELITE

Nyt tuli useamman kerran putkeen käynnistettyä kone, niin ainakin nyt kone lähti kertaheitolla ja nopeasti päälle. Sen jälkeen kun sen AMD chipsetin asensin, niin mielestäni siinä vaiheessa jo loppui se käynnistyksen jähmettyminen.

Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia, etenkin hsalonen ollut iso apu. Palaan vielä tähän asiaan, kun seurailen nyt tilannetta miten kone käyttäytyy.
 
Liittynyt
23.10.2019
Viestejä
34
Pari kuukautta vierähtänyt edellisestä viestistäni ja tässä taas tarinaa mitä on tapahtunut.

- Kone edelleen pitää käynnistää kaksi kertaa, jos tuo Intelin 660p on kytkettynä.
- Nyt aseman kirjoitusnopeus putosi 0-30MB/s ja lämmöt on idlessäkin 72 astetta, kun aiemmin rasituksessa nousi hädin tuskin yli 50.

Otin Tehorautaan yhteyttä ja tiedustelin miten asian kanssa edetään.
 

Liitteet

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom