OnePlussalla huhutaan olevan kehitteillä useita alemman hintaluokan älypuhelimia

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 993
Alunperin edullisesti hinnoitelluista älypuhelimistaan tutuksi tullut OnePlus on vuosien saatossa hivuttanut lippulaivamallistonsa hintatasoa yhä lähemmäs kilpaileva merkkejä, mikä on samalla nostanut kynnystä laitteen hankkimiselle. Tarjotakseen edelleen myös edullisempia vaihtoehtoja OnePlus lanseerasi keskihintaluokkaan sijoittuvan OnePlus Nord puhelimen viime heinäkuussa. Tuoreiden vuotojen perusteella Nord on saamassa jatkoa vieläkin alempaan hintaluokkaan.

Vahvimmin huhuissa on pyörinyt "Clover" koodinimellä tutuksi tullut malli, joka Android Centralin saamien tietojen mukaan asettuu noin 200 dollarin hintaluokkaan. Varhaisen GeekBench-listauksen mukaan laitteessa olisi Snapdragon 660 järjestelmäpiiri mutta Android Centralin lähteet viittavat puolestaan tuoreempaan mutta tehottomampaan Snapdragon 460 piiriin. Muita vuodettuja keskeisiä ominaisuuksia ovat 6,52'':n HD+ IPS LCD -näyttö, 4/64Gt muistia ja tallennustilaa, 13+2+2 MP:n kolmoiskamera sekä muhkea 6000 mAh:n akku.

Lisäksi huhuissa on liikkunut kaksi Billie Eilish artistin mukaan koodinimettyä "Billie8T" ja "Billie2T" laitetta. Laitteiden uskotaan kuuluvaan Nord-sarjaan, sillä myös Nordin koodinimi "Avicii" on nimetty pop-artistin mukaan. Billie-laitteista ei toistaiseksi tiedä paljoa mutta XDA:n mukaan laitteet käyttäisivät Snapdragon 690 järjestelmäpiiriä. OnePlus ei julkaissut Nord-puhelinta Pohjois-Amerikkaan aiemmin, joten Billie-laitteet saattavat olla Amerikan markkinoille suunnatut Nord-laitteet. OnePlus on aiemmin varmistanut tuovansa Nord-sarjan puhelimen myös Pohjois-Amerikkaan.

Lähteet:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
398
Nämä ovat hyviä uutisia jos saadaan laadukasta ja hyvin päivittyvää kapulaa halpaan hintaan. Ymmärrän täysin tehokäyttäjiä jotka ostavat lippulaivoja tonnin hintaluokassa (miksei jos palkkapussi on kunnossa), mutta on hienoa että köyhille ja nuukille on tarjolla salonkikelpoisia vaihtehtoja. Nyt olen muutaman kaverin Xiaomeita testaillut (hintaluokassa 100-200EUR) ja olen kyllä positiivesesti yllättynyt miten laadukkan kokonaisuuden tänäpäivänä saa näinkin edullisesti.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
88
Jep, tällä hetkellä jos mitään "järkevämmän" kokoista puhelinta halajaa niin vaihtoehdot on käytännössä Pixel 4a (jota ei edes virallisesti saa suomesta) tai iPhone. Olisi ihan kiva olla muitakin vaihtoehtoja....

OnePlus 3 oli kyllä ehdottomasti paras Android puhelin mitä itse olen omistanut, sai pävityksiä pitkään ja oli todella hyvin hinnoiteltu + toimii ja kukkuu yhä edelleen, vaikkei nyt vuoteen enää ole aktiivikäytössä ollutkaan kun halusin pienemmän puhelimen ja vaihtui iPhone 8iin.

Kunhan vaan OnePlussakin älyäisi julkaista jonkun mallin vähän pienemmällä näytöllä niin olisi itsellä kyllä aika selkeä valinta Android-maailman puolelta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
780
Harmi sinällään, koska tarkoittaa varmaan sitä että nuo kärkimallit jäävät sitten pysyvästi tuonne lähemmäs tonnin hintaluokkaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
152
Tuo akku on kyllä mielenkiintoinen. Tuossa voisi alkaa jo akku kestämään maastossa navigoidessakin.
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 259
Itsekin pidän valikoiman laajentamista myönteisenä. Ei ole haittaa valikoimasta, kunhan nimeämisellä tai muulla konstilla ei koiteta vedättää asiakasta, mitä nyt harvemmin tapahtuu. Useimmat firmat haluavat lopulta kilpailla kaikissa hintaluokissa Apple pois lukien, koska volyymi on varmempi strategia kuin äärimmäisen katteen nyhtäminen huipputuotteilla. Totta kai kaikki haluaisi nyhtää maksimikatetta, mutta voimakkaan brändin luominen ja tietysti särmättömän tuotteen luominen on vaikeaa. Uskoisin että Apple, vaikka säästeleekin usein raudan suhteen, lähtee siitä liikkeelle, että luo sellaisen puhelimen mittoineen osineen kuin haluaa, vaikka sitten räätälöidysti, kun taas Oneplussalla ei ole vielä tällaiseen mahkuja.

Odotan innolla mitä saatamme nähdä Oneplussalta 200 - 300 € hintaluokassa.
Vaikka pitkät päivitykset saattaisivat puuttua halvimmista luureista, on heidän käyttöliittymänsä jo itsessään rahanarvoinen. Taas jos päivitykset puuttuvat, saatetaan ottaa mainetappio, mutta se on lähes poikkeuksetta otettava kun lähdetään hintakilpailemaan. Fiksu kuluttaja osaa kuitenkin brändistä huolimatta hahmottaa hinnan ja laadun välisen suhteen.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
2 391
Itse merkkinä oneplus kiinnostaa mutta heidän puhelinmallisto on luokkaa suurta ja vielä suurempaa mutta nyt voi toivoa että tulisi jotain pienempää mallia.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 014
Itse merkkinä oneplus kiinnostaa mutta heidän puhelinmallisto on luokkaa suurta ja vielä suurempaa mutta nyt voi toivoa että tulisi jotain pienempää mallia.
6.5" tuuman näytöllä varustettu puhelin on sulle pieni malli sitten ilmeisesti?
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 993
Alkaa näyttää siltä, että OnePlussalta olisi lähiaikoina tulossa viisi (5) uutta laitetta.
  • OnePlus 8T
  • OnePlus 8T Pro
  • OnePlus Nord "n100"
  • OnePlus Nord "n105G"
  • SS9805-koodilla tunnistuva laite
Jos jotain pitää arvuutella, niin "n100" ja "n105G" saattaisivat olla aiemmin huhutut "Billie" koodinimellä kulkeneet Nord-mallit ja SS9805 sitten "Clover". Tai sitten jotain ihan muuta :hmm:.

Lähde:
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 993
Android Centralin lähteiden mukaan "Billie" olisi tosiaan OnePlus Nord N10 5G Snapdragon 690 piirillä Jenkkien markkinoille.
Speksit:
  • CPU: Snapdragon 690
  • RAM: 6Gt
  • Tallennustila: 128Gt
  • Näyttö: 6,49" FullHD+ 90Hz
  • Kamera: 64+8+2+2 MP
  • Hinta: alle 400$
Nord N10 5G sopii täydellisesti aiemmin vuotaneeseen "n105G" koodiin. Ilmeisesti OnePlussalta on sitten tulossa myös Nord N10 ilman 5G:tä ("n100").
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 014
Android Centralin lähteiden mukaan "Billie" olisi tosiaan OnePlus Nord N10 5G Snapdragon 690 piirillä Jenkkien markkinoille.
Speksit:
  • CPU: Snapdragon 699
  • RAM: 6Gt
  • Tallennustila: 128Gt
  • Näyttö: 6,49" FullHD+ 90Hz
  • Kamera: 64+8+2+2 MP
  • Hinta: alle 400$
Nord N10 5G sopii täydellisesti aiemmin vuotaneeseen "n105G" koodiin. Ilmeisesti OnePlussalta on sitten tulossa myös Nord N10 ilman 5G:tä ("n100").
SD699 :hmm: :lol:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 721
5.8-6.0" näyttö, metallikuoret, 128gb muisti ja ok kamera.. Silloin ei tarvitseisi miettiä minkä luurin hommaa syksyllä....
Juu, tarpeeksi pieni näyttö ja "ei -lasitakakuori" ynnä tehokas tekniikka/vesisuojaus/hyvä kamera niin olisi genre-spesifinen oiva malli. Nord on liian iso, vaikka muuten olisi suht juuri tuo. Mutta jos malleja joka tapauksessa paljon niin miksi ei myös yhtä pienempää.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 993
OnLeaksin mukaan Nord N10 5G olisi aiemmin huhuttu SD690 laite ja N100 puolestaan SD460 laite.
The 5G-enabled OnePlus Nord N10 will have a 6.49-inch FHD+ display with 90Hz refresh rate (no word if LCD or OLED). The chipset will be Snapdragon 690 and the N10 will come with 6GB of RAM and 128GB of storage. There will be a 64MP main + 8MP ultrawide and a pair of 2MP sensors on the rear. The battery is 4,300mAh.

The lower-end OnePlus Nord N100 will be 4G-only. It will have a 6.52-inch HD+ LCD, a Snapdragon 460 with 4GB of RAM, 64GB of storage and a 5,000mAh battery. The rear will have only one noteworthy camera - a 13MP primary shooter along with two 2MP sensors for macro and depth sensing.
 
Toggle Sidebar

Ylläpitoa paikalla

Statistiikka

Viestiketjut
102 499
Viestejä
2 056 876
Jäsenet
42 279
Uusin jäsen
verbe

Hinta.fi

Ylös Bottom