OnePlus julkisti keskihintaisen Nord-älypuhelimensa

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
OnePlus on julkaissut odotetusti tänään laajennetun todellisuuden virtuaalitapahtumassaan uuden Nord-älypuhelimen. Uutuus sijoittuu keväällä julkaistujen OnePlus 8 -mallien alapuolelle alle 500 euron hintaluokkaan. Nord on kilpailija muille keskihintaisille 5G-puhelimille, kuten Nokia 8.3:lle, Xiaomi Mi 10 Lite 5G:lle sekä Motorola Moto G 5G Plussalle. OnePlussan mukaan se tiedusteli Nordia suunnitellessaan käyttäjiltä tärkeimpiä keskihintaluokan puhelimen ominaisuuksia ja pyrki toteuttamaan Nordiin vastaavan käyttökokemuksen kuin kalliimmissa OnePlus-malleissa. Sulava käyttökokemus korostuu yrityksen markkinointimateriaaleissa useasti - Nordissa on Android 10 -käyttöjärjestelmä sekä OxygenOS 10.5 -käyttöliittymä, johon valmistaja kertoo tehneensä yli 300 laitteelle spesifiä optimointia.

Nordin rakenteessa on käytetty Gorilla Glass 5 -lasia sekä muovia. Valmistajan mukaan rakenteessa on toteutettu nestesuojaus mm. tiivisteiden avulla, mutta IP-sertifiointia sillä ei ole. Näyttö on 6,44-tuumainen, eli hieman pienempi kuin OnePlus 8:ssa. Näyttö perustuu AMOLED-paneeliin ja tarjoaa Full HD -resoluution sekä tässä hintaluokassa toistaiseksi vielä harvinaisemman 90 hertsin virkistystaajuuden. Järjestelmäpiirinä on Snapdragon 765G, joka tarjoaa sisäänrakennetun modeemin avulla 5G-tuen. Muistia on tarjolla hintaluokka huomioiden melko runsaasti - huippuversiossa peräti 12 & 256 Gt ja perusversiossa 8 & 128 Gt. OnePlus 8 -malleista tuttuina ominaisuuksina Nordista löytyy myös mm. lineaarinen värinämoottori sekä Alert Slider -äänitilakytkin.

Kameraosastolla Nord tarjoaa etupuolella OnePlussan ensimmäisen kaksoiskameran. Ensisijainen etukamera luottaa 32 megapikselin Sony IMX616-sensoriin ja sen parina on kahdeksan megapikselin ultralaajakulmakamera 105 asteen kuvakulmalla. Takaa löytyy kaikkiaan neljä kameraa - 48 megapikselin optisesti vakautettu pääkamera Sonyn sensorilla, kahdeksan megapikselin ultralaajakulmakamera, kahden megapikselin makrokamera sekä viiden megapikselin syvyystietokamera. Akun kapasiteetti on 4110 mAh ja se tukee kalliimmista malleista tuttua Warp Charge 30T -pikalatausta.

OnePlus Nord tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 158,3 x 73,3 x 8,2 mm
  • Paino: 184 grammaa
  • Materiaali: muovikehys, Gorilla Glass 5 -lasit
  • 6,44” AMOLED-näyttö, 1080 x 2400, 20:9-kuvasuhde, 90 Hz, sRGB & DCI-P3
  • Qualcomm Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri
  • 8 tai 12 Gt LPDDR4X RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt UFS 2.1 -tallennustilaa
  • 5G NSA & SA -yhteydet, Sub 6 GHz (n1, 3, 7, 28, 78), 2,4 Gbit/s latausnopeus
  • LTE Cat.18/13 -yhteydet (1200/150 Mbit/s), 4x4 MIMO, Dual SIM
  • WiFi 802.11 a/b/g/n/ac, 2x2 MIMO, 2,4 & 5 GHz
  • Bluetooth 5.1 (aptX HD, LDAC, AAC), NFC
  • GPS(L1+L5), GLONASS, Galileo(E1+E5a), Beidou, SBAS, NavIC
  • Neloistakakamera:
    • 48 megapikselin Sony IMX586 -sensori, PDAF, f1.75, OIS, laajakulmaobjektiivi
    • 8 megapikselin sensori, f2.25, 119-asteen ultralaajakulmaobjektiivi
    • 2 megapikselin makrokamera, f2.4
    • 5 megapikselin syvyystietokamera, f2.4

  • Etukamera:
    • 32 megapikselin Sony IMX616 -sensori, Quad Bayer, f2.45, kiinteä tarkennus
    • 8 megapikselin sensori, f2.45, 105 asteen ultralaajakulma, kiinteä tarkennus

  • 4115 mAh:n akku, USB Type-C (USB 2.0), 30 W Warp Charge 30T -pikalataus
  • Android 10 & OxygenOS 10.5

OnePlus Nordin lähtöhinta on 399 euroa (8 & 128 Gt). 12 & 256 Gt:n muistivariantti maksaa 499 euroa. Myynti alkaa 4. elokuuta OnePlussan virallisten myyntikumppaneiden kautta (Elisa, DNA, Telia, Verkkokauppa, Gigantti, Jimm’s). Värivaihtoehtoja ovat Blue Marble sekä Gray Onyx.

OnePlus esitteli samalla myös uudet langattomat Buds-nappikuulokkeet, jotka tarjoavat yhdellä latauksella jopa seitsemän tuntia toiminta-aikaa ja latauskotelon kera yhteensä 30 tuntia. Suositushinta on 89 euroa ja värivaihtoehtoja ovat valkoinen, harmaa ja turkoosi.

Lähde: OnePlus

io-techin ensituntumat laitteesta voit katsoa videolta tuoreeltaan YouTube-kanavaltamme.

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Julkaisuvideossa upeaa mainontaa, kun etukamera mystisesti vaihtanut väriä taustakuvan mukaan ja täten ei juurikaan näy. Mutta ohhoh se onkin sitten oikeasti järkyttävän suuri, musta läiskä näytössä..
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Meidän ensituntumat ja unboksaus:

datahiiri

USS Extra Hard
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
298
No nyt kyllä tuli vähän ostokrapulaa Moto G 5G Plussasta:beye:
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 330
Tuo kahden etukameran ratkaisu on kyllä kömpelö, koska näytön vasen yläkulma on käytännössä käyttökelvoton kosketuksen osalta. Hinta on hyvä, mutta omalla kohdalla Pixel 4a ajanee tämän ohitse, jahka se joskus saapuu markkinoille asti.
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
51
Aika hyvä paketti kieltämättä. Tuo makro-objektiivi taisi saada tylytykset jo OnePlus 8:ssa, joten sen olisi voinut varmaan jättää pois tai korvata tele-objektiivilla.

Saman konsernin Realme -brändillä on lähes identtinen X50 puhelin 120Hz IPS-näytöllä hintaan 349€.

Aiva kuin samasta puusta olisi veistetty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481

Realme X50 Pro 5G on vielä lähempänä. Siinä sama näyttö kuin tässä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 410
Realme X50 Pro 5G on vielä lähempänä. Siinä sama näyttö kuin tässä.
Paitsi että on ihan eri hintaluokassa, vaikkei luulisi snapdragon 865 yksin olevan vastuussa hinnannoususta.

Ulkonäköä tässä tarkoitin.
Näinhän se on, keppele vertasi ennemmin specsejä.

Piti Nordiakin kommentoida, että olisivat sitä muovia myös takapuoleen käyttäneet pelkän rungon sijaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
77
Eipä kyllä omaa OnePlus 7 syrjäytä, koska 765G häviää 855. Nordin UFS 2.1 on kans downgrade mun luurin UFS 3.0 muistista...

Plussaa runsaista muistivaihtoehdoista ja aika tehopaketista hintaansa mutta miinusta geneerisestä (vaikkakin hienosta) designistä. Paitsi, toi 2x punchole on susiruma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Aika hyvä paketti kieltämättä. Tuo makro-objektiivi taisi saada tylytykset jo OnePlus 8:ssa, joten sen olisi voinut varmaan jättää pois tai korvata tele-objektiivilla.

Saman konsernin Realme -brändillä on lähes identtinen X50 puhelin 120Hz IPS-näytöllä hintaan 349€.

Aiva kuin samasta puusta olisi veistetty.
Onhan noissa aika isojakin eroja, ihan jo koosta alkaen. 5.5 mm pituutta ja 2.5 mm leveyttä alkaa olla jo aika merkittäviä. AMOLED vs IPS, kameratoteutukset erilaisia edessä ja takana, yhteyksissä merkittäviä eroja(enemmän taajuuksia, dual-gps) ja suurempi määrä käyttömuistia, mitkä nyt äkkiseltään pistävät silmään. Ja se tärkein, OnePlussaa saa ostettua ihan suomalaisesta kivijalasta ilman mitään kikkailuja tai huolta takuista.
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Hmm.. Kiinnostaa, ehkä.
Leveys ärsyttää nykyisissä luureissa, mutta tuossa olisi kyllä aika ok kamera ja hinta olisi ok.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Eli tuo Nord ei viittaa pohjoismaihin? Hintaluokaltaan vaikuttaa hyvältä, mutta muovinen rakenne ja etukamerat saavat ainakin mun kiinnostuksen lopahtamaan täysin.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
328
Jos tossa olisi UFS3.0, niin toihan olisi kieltämättä unelmadiili. LPDDR4 ei haittaa...
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741
Harmittaa vain tuo akun kapasiteetti :/ akku sentään latautuu nopeasti varmasti.

50/50 että ostohousut jalkaan vai ei, arvosteluja varmaan ensin ja sitten varmaan joskus.

Muuten näyttää ihan hyvältä kokonaisuudelta.

Nyt alkaa olemaan jo myynnissä jos jonkinlaista keskiluokan 5G luuria, nokialta ei ole vielä tullut kauppoihin 8.3 5G, mutta hinta on lähes kuin lippulaivapuhelimessa :p

Niin kuinka monella on 5G, ja jääkö suurimmalla osalla ostajakunnalla ihan 4G käyttöön?
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Harmittaa vain tuo akun kapasiteetti :/ akku sentään latautuu nopeasti varmasti.

...

Niin kuinka monella on 5G, ja jääkö suurimmalla osalla ostajakunnalla ihan 4G käyttöön?
Akkuhan on yli 4000 mAh mikä pitäisi taata suunnilleen 12 h ruutuajan jos ei ihan totaalisesti olla kosautettu softan kanssa. Hieman vähemmän jos on aina kaikki härvelit päällä kuten GPS.

Minulla ei ole yhtäkään 5G-laitetta enkä suosittele ostamaan puhelinta sen vuoksi, ellei elä jo hyvin katetulla 5G-alueella ja keksinyt käyttötarkoituksen yhteydelle. Tosiasiahan on että puhelimella tehtävä netin käyttö onnistuu oikeastaan 3G:llä, vaikka hieman voidaan hävitä responsiivisuudessa 4G:lle viiveen takia. 5G ei ole vielä vakuuttanut alemmilla viiveillä, joten latausnopeuden kasvattaminen on aivan hyödytöntä lähes kelle tahansa. Ensi vuonna kenttä laajenee jo varmasti moneen asutumpaan kaupunkiin kattaen ne kokonaan ja sitä seuraavana vuonna alkanee pienemmissä kunnissakin jo olla peittoa. Tässä toisessa vaiheessa alkaa varmaan hintakin jo olla siedettävä. Eli sanoisin jos on valmis maksamaan parin vuoden päästä 5G:stä noin 25 € kuussa ja olisi mielessä se käyttötarkoituskin tai vaikka ihan teknologinen harrastelu, niin silloin kannattaa ostaa 5G-puhelin kuten tämä Nord, mutta muutoin on aivan se ja sama onko sitä modeemia.

Kyse on lopulta vain siitä kuinka usein vaihdat puhelinta; jos esim. kahden vuoden välein ja ostat puhelimen nyt, niin hyvän 5G-peiton aikaan olet juurikin vaihtamassa puhelinta. Jos taas väli on kolme vuotta niin kannattanee jo ostaa 5G-puhelin, mutta muistaa myös että 4G:llä pärjää joka tapauksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Nyt alkaa olemaan jo myynnissä jos jonkinlaista keskiluokan 5G luuria, nokialta ei ole vielä tullut kauppoihin 8.3 5G, mutta hinta on lähes kuin lippulaivapuhelimessa :p

Niin kuinka monella on 5G, ja jääkö suurimmalla osalla ostajakunnalla ihan 4G käyttöön?
Jos aikoo ostaa 400 hintaluokan puhelimen, niin kannattaahan se 5G olla varalta mukana. Ei tarvitse sitten turhaan vaihtaa uuteen puhelimeen, jos päättääkin kokeilla 5G:tä :)

Sitten taas vähän yli 200€ hintaluokassa olisi Realme 6 (90 Hz) ja Xiaomi Redmi Note 9 Pro. Niissä ei 5G:tä ole, mutta ei tarvitsekaan tuossa hintaluokassa.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240

Itse salaa toivoin tästä nordista kilpailijaa juuri tuonne 200-300€ korville. Myös metallinen runko ja joku muu kuin lasinen takakuori olisi ollut kiva. Ehkä olen vähän pudonnut tässä älypuhelin maailmassa kehityksen kelkasta, kun en varsinaisesti ymmärrä mitä peruskäyttöä hyödyttävää tuollaisella ~400€ puhelimellakaan lisää saisi.

Kaipa tälle vitoselle joutuu seuraajaa aikanaan etsiä muualta, tosin ei lasinen takakuori kohtuullisen laadukkaissa halvoissakin puhelimissa taitaa olla turha toivo.
 
Tässä mun nykyisessä käytetyssä 65€ maksaneessa Nokia 6.2:ssa on myös lasinen takakuori. Ei paljon saa tiputella betonille, niin on jo rikki :) Samaa mieltä että omaan käyttöön 400€ olisi liikaa.

Ilmeisesti käytön sulavuutta sillä ainakin haetaan ja vaatii ainakin tuon nopeamman 90 Hz näytön.

BBK valmistaa Oneplus ja myös Realme puhelimet.

Tuo Realme 6 on muuten muovisella takakuorella. Niitä harvoja missä se vielä on. Realme 6 Prossa sitten siinäkin on molemmat puolet lasia.

Tuossa Realme 6:ssa vain yksi etukamera, jonka voisi laskea plussaksi (vie vähemmän tilaa).

Vielä tuo että 400€ olisi keskihintaluokkaa :) Oma keskihintaluokka on jotain 250€ ja sen alapuolelta olen yleensä puhelimet ostanut. Sillä saa tosiaan helposti Redmi Note 9 Pron tai Realme 6:sen. Realme 6 Pro olisi sitten jo liian kallis, mutta 6 on aivan samaa tasoa sekin, eli hyvä.

Tällaiseen perus nettikäyttöön tää Nokiakin on riittänyt. Vaikka ei olekaan mikään nopea puhelin, mutta onneksi toimiva. Eli aivan sitä Oneplus Nord tasoa en olekaan etsimässä (koska hinta). Voi siis karsia jopa Amoled näytöstä, jos näyttö on muuten riittävän hyvä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Ihan komea julkaisu OnePlussalta! Varsinkin tuo 399€ 8/128Gt variantti vaikuttaa potentiaaliselta. OnePlus ei ehkä pärjää hinnoittelussa Xiaomille ja Motorolalle mutta kokonaisuus näyttäisi olevan hyvin kasassa. 90Hz virkistystaajuuden Amoled-näyttö ja optisesti vakautettu kamera ovat kovaa valuuttaa 400€ hintaluokassa. Ei taida edes Realmelta löytyä kyseistä kombinaatiota?

Intiaan on ilmeisesti tulossa syyskuussa myös 6/64Gt variantti 24 999 RS:n hintaan (~290€). Onkohan kyseistä varianttia odotettavissa myös Eurooppaan? OnePlus on välillä myynyt omien verkkosivujen kautta pienemmällä muistikombinaatiolla varustettuja malleja myös Suomeen, vaikka jälleenmyyjiltä niitä ei olekaan saanut. Olisihan se aika kova juttu, jos OnePlussalta saisi vielä 300€ luurin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
90Hz virkistystaajuuden Amoled-näyttö ja optisesti vakautettu kamera ovat kovaa valuuttaa 400€ hintaluokassa. Ei taida edes Realmelta löytyä kyseistä kombinaatiota?

Intiaan on ilmeisesti tulossa syyskuussa myös 6/64Gt variantti 24 999 RS:n hintaan (~290€). Onkohan kyseistä varianttia odotettavissa myös Eurooppaan? OnePlus on välillä myynyt omien verkkosivujen kautta pienemmällä muistikombinaatiolla varustettuja malleja myös Suomeen, vaikka jälleenmyyjiltä niitä ei olekaan saanut. Olisihan se aika kova juttu, jos OnePlussalta saisi vielä 300€ luurin.
Realme:llä taitaa olla hyviä/halpoja, mutta tosiaan Amoled ja optinen vakautus puuttuu niistä. Kalliimpia en ostaisi, kun kerran Nordia saa Suomestakin.

Jos tulee 6/64Gt variantti myöhemmin, niin voisi hyvinkin mennä puhelin vaihtoon. Ja luultavasti tuo 400€ mallikin myy tosi hyvin. Jos arvostelut menee nappiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Hmm.. Kiinnostaa, ehkä.
Leveys ärsyttää nykyisissä luureissa, mutta tuossa olisi kyllä aika ok kamera ja hinta olisi ok.
Itsellä vielä vähän hankaluuksia taas korkeuden takia, kun kuvasuhde vaihtui vanhasta pois. Vanha Xiaomi Redmi Note 4, joka on vähän matalampi kuin käytetty Nokia 6.2.

Nordissahan on kyllä oikein sopiva 6.44" näyttö. Ostoon vaan, jos puhelin on vaihtoiässä :)
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Itsellä vielä vähän hankaluuksia taas korkeuden takia, kun kuvasuhde vaihtui vanhasta pois. Vanha Xiaomi Redmi Note 4, joka on vähän matalampi kuin käytetty Nokia 6.2.

Nordissahan on kyllä oikein sopiva 6.44" näyttö. Ostoon vaan, jos puhelin on vaihtoiässä :)
Hassua et toiset tykkää leveämmästä, mut käsissäkin tietysti eroja ja toisille ihan helppo käyttää.
Kuvasuhde ei taida olla itselleni sinällään mikään tärkeä asia, sen verran vähän tulee katsottua full screen mitään matskua.

Nykyinen Nokia 5 alkaa olla aika hidas, varmasti auttaisi resetointi, mutta koska syyt, en sitä tee.
Ei kyllä auttaisi kaiuttimen rätinään, kameran jatkuvaan tarkennukseen, tai värinän katoamiseen muutenkaan. :cigar2:

Tämä Nordic vaikuttaa sen verran hyvältä paketilta, et kiinnostaa.
Suomalaisittain normaalissa, mutta ehkä maailman mittapuun mukaan vähässä valossa kuvaaminen kiinnostaa eniten.
Monesti kamerat ok kun sitä valoa riittää, mutta heti vähänkään heikommassa valossa kuvat muuttuu liian prosessoidun näköiseksi.
 
Uskoisin että samanlaista kuvausjälkeä tulisi kuin pykälää kalliimmassa Oneplus 8 mallissa. Kohta ne tiedot kameran laadusta onneksi varmistuu.

Nokia 5 on kooltaan aika sama, paitsi Nord on vähän korkeampi. Pitäisi olla siis helppo käyttää.

Noin 10mm korkeampi:
 
Myös valon määrän heikentyessä OnePlus 8 pitää pintansa suhteellisen hyvin. Peruskuvatilassa otetuista kuvista tulee luonnollisen tummia, eikä valoisuutta selvästikään pyritä korostamaan liikaa. Yksityiskohtien määrä vähenee ymmärrettävästi päivänvaloon verrattuna, mutta kokonaisuudessaan kuvat pysyvät edelleen varsin yksityiskohtaisina. Värintoisto pysyy edelleen miellyttävänä, eikä kohinakaan pääse kasvamaan liialliseksi. Dynamiikka on pääosin riittävää, joskin kaikkein kirkkaimmat valoisat kohdat voivat hämärässä palaa hieman puhki. Kohinan osalta kuvat ovat todella hyviä.
Joo, tuon perusteella vaikuttaa lupaavalta, jos samaa tasoa Nordissa se kamera.

Ainiin, 0,8mm on enemmän leveyttä Nordissa. ;)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Eli tuo Nord ei viittaa pohjoismaihin? Hintaluokaltaan vaikuttaa hyvältä, mutta muovinen rakenne ja etukamerat saavat ainakin mun kiinnostuksen lopahtamaan täysin.
Ei suoranaisesti - sen takana on jotain mukasyvällistä markkinointidiipadaapaa:

"If north in a compass needle points towards growth and success, then north is the direction in which OnePlus has moved towards in the last 6 years while staying true to our mission of sharing the best technology. This got us thinking on how the new product line will also inherit the same OnePlus DNA and provide refined and high quality essential features at a more accessible price point. The term Nord, which means North in European languages, seemed to be best suited in describing this new journey OnePlus is undertaking in the mid-tier segment, hence, OnePlus Nord."
Ihan komea julkaisu OnePlussalta! Varsinkin tuo 399€ 8/128Gt variantti vaikuttaa potentiaaliselta. OnePlus ei ehkä pärjää hinnoittelussa Xiaomille ja Motorolalle mutta kokonaisuus näyttäisi olevan hyvin kasassa. 90Hz virkistystaajuuden Amoled-näyttö ja optisesti vakautettu kamera ovat kovaa valuuttaa 400€ hintaluokassa. Ei taida edes Realmelta löytyä kyseistä kombinaatiota?

Intiaan on ilmeisesti tulossa syyskuussa myös 6/64Gt variantti 24 999 RS:n hintaan (~290€). Onkohan kyseistä varianttia odotettavissa myös Eurooppaan? OnePlus on välillä myynyt omien verkkosivujen kautta pienemmällä muistikombinaatiolla varustettuja malleja myös Suomeen, vaikka jälleenmyyjiltä niitä ei olekaan saanut. Olisihan se aika kova juttu, jos OnePlussalta saisi vielä 300€ luurin.
Oon kanssa sitä mieltä, että OnePlussalla on kokonaisuus paremmin balanssissa ja ainakin henkilökohtaisesti olisin jo valmis maksamaan hieman ekstraa tosta nykypäivänä erinomaisesti toimivasta OxygenOS:sta, jossa päivitykset on tuossa hintaluokassa kärkeä.

En jaksa uskoa että tuo 6 & 64 Gt variantti olisi tulossa Suomeen, vaikka toki olisi mukava jos valikoima laajenisi vieläkin edullisempaan suuntaan. Joku Intian exclu malli on käsittääkseni kyseessä, suomalaiselle kuluttajalle ei ehkä aivan niin kriittinen ero onko hinta 299 vai 399.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
328
Missä käytännön käyttöskenaariossa tuolla on merkitystä?
Onhan se nyt futureproof, niin kuin 5Gkin? Vaikka en jaksa uskoa, että 5G on vielä 2-3 vuoteen järkevähintainen. UFS 3.0 on reippaasti nopeampikin, sama ku vertais HDDtä SSDhen.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
576
Akkuhan on yli 4000 mAh mikä pitäisi taata suunnilleen 12 h ruutuajan jos ei ihan totaalisesti olla kosautettu softan kanssa. Hieman vähemmän jos on aina kaikki härvelit päällä kuten GPS.

Minulla ei ole yhtäkään 5G-laitetta enkä suosittele ostamaan puhelinta sen vuoksi, ellei elä jo hyvin katetulla 5G-alueella ja keksinyt käyttötarkoituksen yhteydelle. Tosiasiahan on että puhelimella tehtävä netin käyttö onnistuu oikeastaan 3G:llä, vaikka hieman voidaan hävitä responsiivisuudessa 4G:lle viiveen takia. 5G ei ole vielä vakuuttanut alemmilla viiveillä, joten latausnopeuden kasvattaminen on aivan hyödytöntä lähes kelle tahansa. Ensi vuonna kenttä laajenee jo varmasti moneen asutumpaan kaupunkiin kattaen ne kokonaan ja sitä seuraavana vuonna alkanee pienemmissä kunnissakin jo olla peittoa. Tässä toisessa vaiheessa alkaa varmaan hintakin jo olla siedettävä. Eli sanoisin jos on valmis maksamaan parin vuoden päästä 5G:stä noin 25 € kuussa ja olisi mielessä se käyttötarkoituskin tai vaikka ihan teknologinen harrastelu, niin silloin kannattaa ostaa 5G-puhelin kuten tämä Nord, mutta muutoin on aivan se ja sama onko sitä modeemia.

Kyse on lopulta vain siitä kuinka usein vaihdat puhelinta; jos esim. kahden vuoden välein ja ostat puhelimen nyt, niin hyvän 5G-peiton aikaan olet juurikin vaihtamassa puhelinta. Jos taas väli on kolme vuotta niin kannattanee jo ostaa 5G-puhelin, mutta muistaa myös että 4G:llä pärjää joka tapauksessa.
Juurikin näin. Vaikka 5G:tä mainostetaankin ahkerasti, se on tavallisen käyttäjän kannalta turha ominaisuus, joka nostaa sekä laitteen että puhelinliittymän hintaa. 5G ei pidennä laitteen elinikää, sillä nykyiset päätelaitteet eivät tue kaikkia 5G-taajuuksia, enkä usko että 5G tuo muutoinkaan hyötyä nyt ostettujen laitteiden eliniän aikana. Vedenkestävyys olisi puhelimen eliniän kannalta paljon hyödyllisempi ominaisuus, kuin 5G. Harmi sinänsä, puhelinvalmistajat tuntuvat panostavan normaalin käyttäjän kannalta turhiin asioihin.

Kameroita on paha arvostella tässä vaiheessa, kun en ole nähnyt ainuttakaan esimerkkikuvaa, mutta tuo mainostettu "neloskamera" tuntuu kuluttajan huijaamiselta. Nordissa on siis oikeasti vain kaksi käyttökelpoista kameraa (laaja + ultralaaja), sillä loput kamerat (syvyystieto + makro) eivät sovellu kuvaamiseen. Kyseessä on siis pikemminkin tuplakamera.

Muutoin tuo vaikuttaa aivan pätevältä laitteelta, ainakin ensiarvioiden perusteella. Hitaampi tallennustila on tietysti miinus, mutta kuinka paljon se vaikuttaa käyttökokemukseen? Silläkään ei oikeasti ole juuri väliä., jos laite on sulava ja responsiivinen käyttää. Pelipuhelinta kaipaavat ostavat kuitenkin tehokkaamman laitteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Onhan se nyt futureproof, niin kuin 5Gkin? Vaikka en jaksa uskoa, että 5G on vielä 2-3 vuoteen järkevähintainen. UFS 3.0 on reippaasti nopeampikin, sama ku vertais HDDtä SSDhen.
UFS 2.1 on myös SSD. Tämä on ennemminkin sitä, että verrataan PCI-e 4x nvme:tä PCI-e 2x nvme:hen.

Eroa on toki benchmarkeissa jne, mutta etsin edelleen sitä realistista käyttökohdetta jossa tuo ero tulee merkittävässä määrin esiin?

Jos tässä olisi joku eMMC, niin ymmärtäisin vähän tuota valitusta, mutta UFS2.1 on nopeampi kuin monen tietokoneen SATA-SSD...

5G:llä sentään voi olla oikeaa käyttöä - Moni kaverini tuskailee näin mökkikaudella sen kanssa, että etätöiden teko mökiltä on tuskaa kun 4G-masto on tukossa. Ei tarvitse tapahtua kuin yksi maston päivitys ja 5G:stä voi päästä oikeasti hyötymään merkittävästi (ts. siirtonopeudet ja latenssit voivat moninkertaistua kun nykyisin lukemat ovat kuulemma iltaisin luokkaa 2-3mbps).

Sellaista tietoverkkopäivitystä ei ole luvassa, joka aiheuttaa merkittävän käyttökokemuseron UFS2.1-luurin ja UFS3.0-luurin välille.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Kameroita on paha arvostella tässä vaiheessa, kun en ole nähnyt ainuttakaan esimerkkikuvaa, mutta tuo mainostettu "neloskamera" tuntuu kuluttajan huijaamiselta. Nordissa on siis oikeasti vain kaksi käyttökelpoista kameraa (laaja + ultralaaja), sillä loput kamerat (syvyystieto + makro) eivät sovellu kuvaamiseen. Kyseessä on siis pikemminkin tuplakamera.
Kuvan laatu pääkameralla tulee varmaan olemaan aika samaa kuin mitä se on OnePlus 7 sarjalaisissa ja OnePlus 8.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
576
UFS 2.1 on myös SSD. Tämä on ennemminkin sitä, että verrataan PCI-e 4x nvme:tä PCI-e 2x nvme:hen.

Eroa on toki benchmarkeissa jne, mutta etsin edelleen sitä realistista käyttökohdetta jossa tuo ero tulee merkittävässä määrin esiin?

Jos tässä olisi joku eMMC, niin ymmärtäisin vähän tuota valitusta, mutta UFS2.1 on nopeampi kuin monen tietokoneen SATA-SSD...

5G:llä sentään voi olla oikeaa käyttöä - Moni kaverini tuskailee näin mökkikaudella sen kanssa, että etätöiden teko mökiltä on tuskaa kun 4G-masto on tukossa. Ei tarvitse tapahtua kuin yksi maston päivitys ja 5G:stä voi päästä oikeasti hyötymään merkittävästi (ts. siirtonopeudet ja latenssit voivat moninkertaistua kun nykyisin lukemat ovat kuulemma iltaisin luokkaa 2-3mbps).

Sellaista tietoverkkopäivitystä ei ole luvassa, joka aiheuttaa merkittävän käyttökokemuseron UFS2.1-luurin ja UFS3.0-luurin välille.
Siinä olet oikeassa, että 4G-verkkojen ruuhkien kiertäminen on ainoa järkevä peruste 5G-laitteen hankkimiselle. Sitä vaan saa odotella aika pitkään, että 5G-verkko laajenee harvaan asutuille mökkialueille. Lisäksi halvin 5G liittymä maksaa yhdessä vuodessa lähes saman verran, kuin One Plus Nord uutena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Juurikin näin. Vaikka 5G:tä mainostetaankin ahkerasti, se on tavallisen käyttäjän kannalta turha ominaisuus, joka nostaa sekä laitteen että puhelinliittymän hintaa. 5G ei pidennä laitteen elinikää, sillä nykyiset päätelaitteet eivät tue kaikkia 5G-taajuuksia, enkä usko että 5G tuo muutoinkaan hyötyä nyt ostettujen laitteiden eliniän aikana. Vedenkestävyys olisi puhelimen eliniän kannalta paljon hyödyllisempi ominaisuus, kuin 5G. Harmi sinänsä, puhelinvalmistajat tuntuvat panostavan normaalin käyttäjän kannalta turhiin asioihin.

Kameroita on paha arvostella tässä vaiheessa, kun en ole nähnyt ainuttakaan esimerkkikuvaa, mutta tuo mainostettu "neloskamera" tuntuu kuluttajan huijaamiselta. Nordissa on siis oikeasti vain kaksi käyttökelpoista kameraa (laaja + ultralaaja), sillä loput kamerat (syvyystieto + makro) eivät sovellu kuvaamiseen. Kyseessä on siis pikemminkin tuplakamera.

Muutoin tuo vaikuttaa aivan pätevältä laitteelta, ainakin ensiarvioiden perusteella. Hitaampi tallennustila on tietysti miinus, mutta kuinka paljon se vaikuttaa käyttökokemukseen? Silläkään ei oikeasti ole juuri väliä., jos laite on sulava ja responsiivinen käyttää. Pelipuhelinta kaipaavat ostavat kuitenkin tehokkaamman laitteen.
Tottahan tuo on. Täytyy kumminkin muistaa, että Oneplussan halvin uutuus Oneplus 8 maksaa 700€. Siihen nähden tuo Nordin 399€ tuntuu ihan sopivalta hinnalta. Ja itse veikkaan että kovin suurta eroa ei huomaa normaalissa puhelimen käytössä? Nordkin varmaan on riittävän nopea. 90 Hz Amoled löytyy molemmista. Puhelimen koko on aika sama (sopiva) ja akunkestossa ei varmaan juurikaan eroa ole.

"Speaking of dimensions, the Nord isn't particularly small nor light. It's slightly thicker, wider, and heavier than the OnePlus 8. The difference on paper isn't much but the OnePlus 8 feels much thinner and lighter in hand, in part due to the curved display. The difference make the significantly more expensive OnePlus 8 feel more premium but by no means does the Nord feel bad."

Edit:
Niin ja tosiaan Nordin kamera-arvostelun esimakua saa, kun lukee vaikka io-techin Oneplus 8 arvostelun.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741
399 euroa ja 499 euroa ei näytä olevan kun muutamissa euroopan maissa (suomessa onneksi myös), oneplussan foorumeilla postauksen mukaan hinnat vaihtelevat niin 409 eurosta 460 euroon (8GB/128GB), 560 euroon 12GB mallin kanssa. Siis maiden Oneplus sivustojen hinnat (kun lähes missään ei ole ns. virallisia jälleenmyyjiä, tässä suomi kyllä vetää 100/0, kun todella monessa kotimaisessa verkkokaupassa myydään oneplussan puhelimia)

Kreikassa kalleimmat, halvimmat juuri nämä perushinnat.

Amazonista 30 euroa pois jos prime.
 
Ajattelin samaa, että 399 euroa on ihan kohtuullinen, kun tietää Suomen verotuksen. Lupaa aika hyvää myyntiä. Applekin maksaa 100€ enemmän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Olisi ollut mukavaa jos ollisi tälläinen spessumalli tullut sitten sellaisena kompaktimpana.
 
JesseR

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 074
Gsmarena : "As for the HDR, as we mentioned in the article, the phone does indeed support HDR10, HDR10+ and HLG. This was confirmed by DRM Info app as well as Netflix and YouTube apps. We don't know why OnePlus doesn't market this."

Jossain osui silmään että ei olis HDR10 tukea, mutta tuossa taas mainitaan että olisi. Itsellä ei tosin kokemusta koko ominaisuudesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
156
Itsellä ei vielä vaihto ajankohtainen mutta olisin valmis luopumaan esim. amoledistä ja 90hz ruudusta jotta saisi paremman kamerakombinaation zoomilla yms. nykyinen honor 20 pro saa palvella kunnes parempi vaihtoehto tulee n. vuoden päästä. 5g vielä omalla asuinalueella aivan turha varuste, tod.näk. muutama vuosi saa vierähtää ennenkuin ajankohtainen. Toki kuituakaan ei täälläpäin näytä vedettävän joten pakko varmaan odotella 5G aikaa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250

Itselleni taas olisi unelma että neljä kuudesta kamerasta heivattaisiin menemään ja niillä säästyneillä rahoilla ja tilalla tehtäisiin jotain hyödyllistä... Ihmeellinen homma että kukaan ei lähde ihan peruskameralla liikkeelle budjettiluokkaa lukuunottamatta. Tosin taitaa tulla noi kamerat sellaisina komboina, että on halvempaa vaan laittaa se tuplakamera kuin normaali.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Amoled ongelmista ei vaan päästä eroon.

Tuota ongelmaa ei olekkaan tullut vastaan kovinkaan paljoa ja livenä en ole nähnyt ikinä yhdessäkään Amoled näytössä.
Tuossa voi syyttää ihan jotain muuta kuin itse Amoled näyttöä.

Hienosti Oneplus taputtelee asiaa vaikka jotenkin ovat itse sössineet tuon
"”Tietyissä matalan kirkkauden olosuhteissa, hienoista näytön epävärjäytymistä saattaa tapahtua johtuen AMOLED-näytön ominaisuuksista johtuen – tämä on tyypillistä kaikille OLED-näytöille ja värjäytymisen määrä riippuu muista näytön ominaisuuksista. Tässä ei ole kyse laatuongelmasta eikä tämä vaikuta jokapäiväiseen käyttöön tai näytön kestävyyteen”, kommentoi OnePlus 9to5Googlelle."

Tämäkin ongelmaa on marginaalisen pieni määrä verrattuna siihen joissa ei vikaa ole, mutta kuuluisi kuitenkin takuunpiiriin.
 
Kyllä se ongelma on juurikin noissa amoled näytöissä. Vastaavaa on tapahtunut monella eri mallilla.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Kyllä se ongelma on juurikin noissa amoled näytöissä. Vastaavaa on tapahtunut monella eri mallilla.
Sitten kuuluisi mennä takuuseen koska se ei ole normaalia

Mutta onneksi ei ole yleinen ongelma, en pystyisi käyttämään IPS kura näyttöjä Amolediin tottuneena joka olisi pakkollista jos tuollaista videossa näkyvä ongelma olisikin Amoled ominaisuus.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Tuota ongelmaa ei olekkaan tullut vastaan kovinkaan paljoa ja livenä en ole nähnyt ikinä yhdessäkään Amoled näytössä.
Tuossa voi syyttää ihan jotain muuta kuin itse Amoled näyttöä.
Väritoiston ongelmat ovat todella yleisiä alhaisella kirkkaudella Amoled-näytöissä. Viimeksi vastaava ongelma havaittiin OnePlus 8 -malleissa ja sitä on yritetty korjata softapäivityksellä.
Vika on yleensä korjattavissa softalla mutta pohjimmiltaan syynä on käsittääkseni liian suuri hajonta näyttöjen laadussa.
Omassa F(x)tec Pro1 puhelimessa on sama vika alhaisella kirkkaudella harmaan sävyjä toistaessa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Sitten kuuluisi mennä takuuseen koska se ei ole normaalia

Mutta onneksi ei ole yleinen ongelma, en pystyisi käyttämään IPS kura näyttöjä Amolediin tottuneena joka olisi pakkollista jos tuollaista videossa näkyvä ongelma olisikin Amoled ominaisuus.
Hyvin näillä IPS näytöillä pärjää. Itse ainakin tykkään enemmän niiden värintoistosta. Amoled näytöllistä tuskin enää itsellä tulee näytön ongelmien ja myös henkilökohtaisten ongelmien takia.
 
Mainokset eivät kerro näytön laadusta, sillä todellinen hyvyys selviää ainoastaan testaamalla. Laadukkaat LCD-näytöt ovat huonolaatuisia Amoledeja parempia, joten käytetty näyttötekniikka ei takaa yhtään mitään. Yhden näyttötekniikan arvostaminen ylitse muiden on pöljää, sillä kaikilla eri teknologioilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Näytön laatu on riippuvainnen laitteesta, ei näyttötekniikasta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 289
Viestejä
4 156 490
Jäsenet
70 405
Uusin jäsen
ObD

Hinta.fi

Ylös Bottom