OnePlus esitteli ensimmäisen taulutietokoneensa ja lanseerasi Buds Pro 2 -nappikuulokkeensa länsimarkkinoille

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
OnePlus 11 5G -älypuhelimen lisäksi OnePlus esitteli julkaisutilaisuudessaan myös länsijulkistuksen Buds Pro 2 -nappikuulokkeistaan sekä ensimmäisen taulutietokoneensa – OnePlus Pad.

Buds Pro 2 -nappikuulokkeet ovat tutut alkuperäisestä Kiinan julkaisusta. Ulkoisesti napit muistuttavat edeltäjiään, mutta niiden vastamelun luvataan parantuneen, minkä lisäksi yksittäisistä 11 mm:n kaiutinelementeistä on siirrytty Dynaudion kanssa yhteistyössä luotuun 11 mm:n alapääelementin ja 6 mm:n diskanttielementin yhdistelmään. Lisäksi akunkeston luvataan parantuneen. Kuulokkeet tukevat edellismallista tuttujen SBC-, AAC- ja LHDC-koodekkien lisäksi myös tuoretta LC3-koodekkia ja Googlen Android 13:een esittelemää tilaäänimallinnusta.

OnePlus Buds Pro 2 -nappikuulokkeiden ennakkomyynti on alkanut Suomessa välittömästi ja kauppojen hyllyille napit saapuvat 16. helmikuuta. Kuulokkeiden suositushinta on 179 euroa. Nappikuulokkeet ehtivät tuoreeltaan myös io-techin testiin ja kuulokkeiden arvio on luettavissa testiartikkelista.

[gallery link="file" columns="4" size="medium" ids="83936,83935,83937,83938"]

Täysin uutena julkistuksena OnePlus esitteli Intiassa myös OnePlus Pad -taulutietokoneensa, jonka kiusoittelukuvia valmistaja jakoi tammikuun lopulla. Tabletin pariksi valmistaja esitteli myös OnePlus Stylo -kynän sekä OnePlus Magnetic -näppäimistön. Huomion tabletin ulkonäössä kiinnittää keskelle laitteen pitkää sivua sijoitettu pyöreä kohtalaisen suurikokoinen kamerasaareke. Laitteen runko on metallia ja se on vain 6,54 mm paksu.

Itse taulutietokone muodostuu 11,61-tuumaisen 7:5-kuvasuhteen 144 hertsin virkistystaajuutta tukevan näytön ympärille. Näytön resoluutio on 2800 x 2000 ja sen luvataan yltävän 500 cd/m2 kirkkauteen. Tabletin sisuksista puolestaan löytyy MediaTekin viime vuoden lippulaivarautaa edustava Dimensity 9000 -järjestelmäpiiri ja RAM-muistiakin on tarjolla peräti 12 Gt. Tabletin 9510 mAh:n akku latautuu 67 watin SuperVOOC-pikalatauksella tyhjästä täyteen valmistajan mukaan vain 80 minuutissa.

OnePlus ei toistaiseksi paljastanut OnePlus Padin hinnoittelua tai mahdollista saatavuutta länsimaissa.

Lähde: OnePlussan lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 432
Tuo tabletti on mukava piristys ja saadaan hieman kilpailua Samsung Tab S sarjaa vasten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
444
Salaa toivoin, että tuo Oneplussan tabletti olisi ollut alemman pään rautaa. Karvalakki iPadin hintaluokassa ei ole mitään kilpailua Androidin saralla.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
68
Salaa toivoin, että tuo Oneplussan tabletti olisi ollut alemman pään rautaa. Karvalakki iPadin hintaluokassa ei ole mitään kilpailua Androidin saralla.
Vaan jos tuosta mentäisiin kauheasti alemman pään rautaan niin kilpailisiko se silloin karvalakki iPadin kanssa? Tuo Dimensity 9000 on single corelta karvan verran hitaampi (~5%) kuin karvalakki-iPadin a13, multicoressa ja gpu:ssa taasen huomattavasti nopeampi (~20% molemmissa).

Näyttö tässä Oneplussassa ainakin tiedossa olevien speksien osalta on parempi, eli siltä osin tämä voi olla parempi kuin kaikki muut iPadit paitsi iPad Pro.

Oneplussalla olisi sinänsä hyvä sauma kilpailla, kun Apple nosti hintoja niin paljon Euroopassa valuuttakurssien takia ja ainakin puhelimissa kilpailijat ovat suhteessa iPhoneen olleet Euroopassa edullisempia kuin aiemmin. Jos tämä hinnoiteltaisiin Eurooppaan johonkin 400€-500€ välimaastoon niin olettaen, että softa ei ole aivan kuraa tämä olisi varsin varteenotettava kilpailija karvalakki-iPadille ja oikeastaan myös 10. genen iPadille.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 388
Speksit tuossa tabletissa on kyllä ihan mielenkiintoiset, niiden perusteella jotenkin vaan epäilen että ihan hirveän edullinen laite ei tuolla raudalla ole kyseessä. Toivottavasti pääsee yllättymään positiivisesti.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
Hetken olin jo iloinen että saadaan markkinoille järkevä tabletti joltain muulta kuin Samsungilta tai Applelta, mutta sitten:



Ars Technica sanoi:
In the fine print, OnePlus actually gives a warning against any repair attempts, saying, "The battery has been especially encrypted for safety purposes. Please go to an official OnePlus service center to repair your battery or get a genuine replacement battery." I've never heard of a battery being "encrypted" before, but I think they mean there is a serial number check in the firmware somewhere and that it will presumably refuse to work if you replace it.
Tuohan on ihan Apple-tason bullshittiä että akunvaihto tehdään mahdottomaksi kaikkialla paitsi valtuutetuissa korjaamoissa :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.12.2022
Viestejä
251
on ihan Apple-tason bullshittiä että akunvaihto tehdään mahdottomaksi kaikkialla paitsi valtuutetuissa korjaamoissa :facepalm:
Missä edes on valtuteettu huolto kun Kamppikin sulki ovensa?

Kampin huollon avautuessa päätin, etten koskaan enää katsokaan muita puhelinvalmistajia ja ostin 8 Pron. Nyt kaduttaa.
 

tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
592
Eihän tuossa sitä sanota ettei voisi itse vaihtaa. Todetaan vain että vaihto on tehtävä joko OP:n huollossa TAI sitten ostettava aito alkuperäinen varaosa. ts. kolmannen osapuolen "kiina-arvat" ei tule toimimaan.
 
Liittynyt
31.12.2022
Viestejä
251
Eihän tuossa sitä sanota ettei voisi itse vaihtaa. Todetaan vain että vaihto on tehtävä joko OP:n huollossa TAI sitten ostettava aito alkuperäinen varaosa. ts. kolmannen osapuolen "kiina-arvat" ei tule toimimaan.
Ei niiden alkuperäisten saantia ole tähänkään saakka tehty turhan helpoksi. Esim. Kamppi ei myynyt niitä käteen. Fonum myy samalla hinnalla asennuksen kanssa ja ilman asennusta. Eikä myyjä edes ollut 100% varma, että onko alkuperäinen akku vai ei.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 388
OnePlus on tuonut eilen Pad-tablettinsa ennakkomyyntiin Suomessa. Ennakkomyyntijakso jatkuu 24. huhtikuuta asti ja ensimmäiset ennakkovaraajat saavat ilmaisen 80W
SUPERVOOC-laturin sekä yhden vapaavalintaisen tabletin lisätarvikkeen: OnePlus Magnetic -näppäimistön, OnePlus Stylo -kynän tai OnePlus Folio -kotelon. Ennakkovarauksen voi tehdä yrityksen kotisivuilla ja varausta tehdessä tulee maksaa 99 euron varausmaksu, joka vähennetään myöhemmin maksettavasta kokonaissummasta.

 
Viimeksi muokattu:

Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 344
Ei niiden alkuperäisten saantia ole tähänkään saakka tehty turhan helpoksi. Esim. Kamppi ei myynyt niitä käteen. Fonum myy samalla hinnalla asennuksen kanssa ja ilman asennusta. Eikä myyjä edes ollut 100% varma, että onko alkuperäinen akku vai ei.
No Fonum ei varmuudella käytä alkuperäisiä akkuja, ei Applessa eikä OnePlussassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 231
OnePlus on tuonut eilen Pad-tablettinsa ennakkomyyntiin Suomessa. Ennakkomyyntijakso jatkuu 24. huhtikuuta asti ja ensimmäiset ennakkovaraajat saavat ilmaisen 80W
SUPERVOOC-laturin sekä yhden vapaavalintaisen tabletin lisätarvikkeen: OnePlus Magnetic -näppäimistön, OnePlus Stylo -kynän tai OnePlus Folio -kotelon. Ennakkovarauksen voi tehdä yrityksen kotisivuilla ja varausta tehdessä tulee maksaa 99 euron varausmaksu, joka vähennetään myöhemmin maksettavasta kokonaissummasta.
Mikä on tabletin hinta?
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 354
On otettu autokaupasta tuttu liiketoimintamalli eli käsiraha, mutta huonommilla ehdoilla. Pitäisi lyödä satanen sisään ennakkotilauksesta, jonka lopullinen hinta selvinnee myöhemmin, ja tuo loppusummakin pitää maksaa kolmen päivän sisällä. Ehdoissa puhutaan mm. "voittajista". Ei tämä voi olla todellista toimintaa tuon kokoluokan yritykseltä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 372
Vihreällä värillä ei ole menestys. Esim itse en koskaan ostaisi kuin musta/tummanharmaa/harmaa-akseliltä mitään tekniikkaa.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 388
Mielestäni erikoista vaatia 99 euron ennakkomaksua tuotteesta, jonka hintaa ei tiedä.
Aika poikkeuksellinen toteutus kyllä, mutta tuon maksun voi näemmä halutessaan perua hinnan julkistuksen jälkeen. Ja eihän sitä pakko tuohon Early bird -tarjoukseen ole osallistua, jos kokee liian erikoiseksi.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 388
OnePlus on julkaissut tänään Padin suositushinnan Suomessa. Täällä myyntiin tulee 8 & 128 Gt WiFi -variantti 499 euron hintaan. Tabletille on saatavilla myös lisätarvikkeita: OnePlus Stylo -kynän suositushinta on 99 euroa, OnePlus Magnetic -näppäimistön hinta 149 euroa ja OnePlus Folio -tablettikotelon hinta 59 euroa.

Ennakkomyynti alkaa 28. huhtikuuta klo 16. Oneplussan sivujen kautta ennakkotilaavat saavat kaupan päälle Folio -kotelon tai SUPERVOOC 80W -pikalaturin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
444
Hinta ihan positiivinen yllätys. Jos speksit paperilla kääntyvät yhtään käytäntöön, niin vaikuttaisi aika hyvältä.

Ja jos tuo hinta vaan yhtään putoaa syksyä kohden, niin voisi jopa päätyä ostokoriin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 883
Viestejä
4 188 328
Jäsenet
70 831
Uusin jäsen
Lord_JussiZ

Hinta.fi

Ylös Bottom