OnePlus 8 -perheeseen luvassa kolmas malli? Lite-versio OnLeaksin renderöintivuodon kohteena

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383



OnLeaks jatkaa vuototehtailuaan OnePlussan ensi vuoden malliston parissa julkaisemalla 91Mobiles-sivuston kanssa CAD-kuvista tehtyjä renderöintejä OnePlus 8 Lite -mallista. Kuvien perustella Lite-malli eroaa ulkoisesti jonkin verran aiemmin vuodetuista OnePlus 8- ja 8 Pro -malleista. Siinä missä kalliimmissa sisarmalleissa on vuotojen perusteella kaarevareunainen näyttö ja keskelle takakuoren yläosaa sijoitettu kamerakehys, näyttäisi Litessä olevan tasainen näyttö ja melko suurikokoinen takakuoren ylänurkkaan sijoitettu kameratoteutus.

Keskelle yläreunaa sijoitetulla kamerareiällä varustettu tasainen näyttö on CAD-kuvien perusteella kooltaan noin 6,4-6,5 tuumaa ja näytön reunukset ovat hieman leveämmät kuin kalliimmissa sisaruksissa. Painikkeiden, kaiuttimen ja liitäntöjen sijainti on sama kuin sisarmalleissa. Takakameroita näyttäisi olevan kaksi kappaletta ja niiden kaverina saattaa olla lisäksi 3D ToF -syvystietosensori.



OnePlus 8 Liten teknisistä tiedoista ei ole toistaiseksi juurikaan yksityiskohtia. Näyttö perustuu todennäköisesti OLED-tekniikkaan ja sormenjälkitunnistin sijaitsee näytön alla. Järjestelmäpiiri saattaa olla esimerkiksi tuore Snapdragon 765, jos Lite sijoittuu selvästi kahta muuta OnePlus 8 -mallia alempaan hintaluokkaan.

OnePlus 8 -mallisto julkaistaan todennäköisesti ensi vuoden toisella neljänneksellä ja Lite-malli nähdään mahdollisesti kahden sisarmallinsa rinnalla.

Lähteet: 91Mobiles, Twitter

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Olisivat voineet tuoda pienemmän mallin mielummin eikä sama kokoluokka mitä toiset ovat niin olisi ollut kiiinnostava julkistus.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Tässähän alkaa olemaan veristä kilpailua BBK omistamien brändien välillä, jos OnePlus 8 Lite asemoituu samaan hintaluokkaan Realmen mallien kanssa. Toivottavasti OnePlus hoitaa tällä kertaa myös edullisemman mallin päivitykset kunnialla. OnePlus X:n ostajilla saattoi aikanaan jäädä jotain hampaan koloon.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Tässähän alkaa olemaan veristä kilpailua BBK omistamien brändien välillä, jos OnePlus 8 Lite asemoituu samaan hintaluokkaan Realmen mallien kanssa. Toivottavasti OnePlus hoitaa tällä kertaa myös edullisemman mallin päivitykset kunnialla. OnePlus X:n ostajilla saattoi aikanaan jäädä jotain hampaan koloon.
Tässä ollaan varmaan vähän pakon edessä, varsinkin kun uutta Snapdragon 865 piiriä ei saa 4g-versiona vaan pakko ottaa 5g-modeemi mukaan, jolloin hintaluokkakin kasvaa.

Aika paljon ollut arvioita että moni näistä halvoista sd855-piiriä tarjoavista siirtyisi käyttämään uutta 765-piiriä näissä ja 865 piirilliset menisi sinne "premium"-luokkaan.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Tässä ollaan varmaan vähän pakon edessä, varsinkin kun uutta Snapdragon 865 piiriä ei saa 4g-versiona vaan pakko ottaa 5g-modeemi mukaan, jolloin hintaluokkakin kasvaa.

Aika paljon ollut arvioita että moni näistä halvoista sd855-piiriä tarjoavista siirtyisi käyttämään uutta 765-piiriä näissä ja 865 piirilliset menisi sinne "premium"-luokkaan.
Jos 5G:lle ei ole ollenkaan tarvetta, niin melkein kannattaisi julkaista edullisia SD855+ laitteita markkinoille myös ensi vuonna. SD855+ on kuitenkin todennäköisesti tehokkaampi piiri kuin SD765 ja itse piirikin on tuettuna pidempään kuin valmistajat päivittävät laitteitaan.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
BGR on vuotanut väitettyjä OnePlus 8 -mallien speksejä, mukana myös Liten speksit: Massive leak may reveal the full specs for all three OnePlus 8 phones

Tuon mukaan Litessä on IP53-suojaus, 6,4-tuumainen 1080 x 2400 pikselin 90 Hz OLED-näyttö, Mediatekin Dimensity 1000 -järjestelmäpiiri, 8 Gt RAM, 128 tai 256 Gt UFS 3.0 -tallennustilaa, 48-, 16- ja 12 megapikselin takakamerat ja 4000 mAh akku 30 watin pikalatauksella. Hinta Kiinassa 2999 (385 €) tai 3299 yuania (425 €) muistimäärästä riippuen.

Kannattanee vielä suhtautua näihin varauksella.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Viimeisimpien kahdesta eri lähteestä peräisin olevien huhujen mukaan OnePlus 8 Lite saatetaan lanseerata OnePlus Z -mallinimellä ja eri aikaan kuin OnePlus 8 -mallit. Saman huhun kertoivat Twitterissä sekä xdadevelopersin toimittaja Max Winebach että varsin luotettavaksi osoittautunut vuotaja Ishan Agarwal.



 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Mahtaakohan MediaTek Dimensity 1000 piirin kanssa olla toimitusvaikeuksia, kun kyseistä piiriä käyttävien laitteiden piti saapua markkinoille jo 2020 Q1 aikana. Toistaiseksi on julkaistu käsittääkseni vain Oppo Reno3 5G mutta sekin käyttää alemmas kellotettua Dimensity 1000L varianttia. Johtuisiko samasta syystä, että OnePlus Z/8 Lite julkaistaan vasta myöhemmin?
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
Viimeisimpien huhujen mukaan tämä edullisempi OnePlus Z julkaistaisiin vasta heinäkuussa. Syynä viivästykseen korona.


Uusimpien huhujen mukaan laitteessa olisi sittenkin Snapdragon 765G järjestelmäpiiri.
Onkohan suunnitelmat muuttuneet ja piirin vaihto olisi viivästymisen syy? Tämä puoltaisi spekulaatiota, että MediaTekillä olisi toimitusongelmia Dimensity piirien kanssa. Osavuosikatsauksen yhteydessä vakuutettiin, ettei isoja viivästyksiä olisi tulossa.
The outbreak could impact China demand in the first quarter, Tsai said during a Feb. 7 earnings call. But most of the company's 5G product launches are to take place in the second half of the year, by which point demand may have recovered, he said.

"Our people are working closely with customers to ensure there will be no major delay in the major projects," Tsai said. "So I feel reasonably confident that for MediaTek, the 5G business, we will not have a major impact from the virus situation, mainly because our major volume will start in the late second quarter." Next-generation wireless technology 5G offers faster mobile broadband speeds than the current 4G.
 

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Osaltaan olisi ollut mielenkiintoista nähdä Mediatekin 5G-piirin suorituskyvyn, mutta toisaalta SD 765G:hen integroitu X52-modeemi on yhtä lailla suorituskyvyltään tuntematon (käytäntö). Jos tulee hinta yhtään lähelle Xiaomin Mi10 Lite 5G:tä, niin jompi kumpi tulee hommattua, ehkä Xiaomi, kun se tullee aiemmin myyntiin.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 530
Mahtaakohan MediaTek Dimensity 1000 piirin kanssa olla toimitusvaikeuksia, kun kyseistä piiriä käyttävien laitteiden piti saapua markkinoille jo 2020 Q1 aikana. Toistaiseksi on julkaistu käsittääkseni vain Oppo Reno3 5G mutta sekin käyttää alemmas kellotettua Dimensity 1000L varianttia. Johtuisiko samasta syystä, että OnePlus Z/8 Lite julkaistaan vasta myöhemmin?
MediaTekhän nimenomaan sanoi että Dimensity 1000 nähtäisiin Q1/2020 mutta vain rajoitetusti Aasian markkinoilla, H2/2020 maailmanlaajuisesti
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 108
MediaTekhän nimenomaan sanoi että Dimensity 1000 nähtäisiin Q1/2020 mutta vain rajoitetusti Aasian markkinoilla, H2/2020 maailmanlaajuisesti
Mutta toistaiseksi ei ole julkaistu käsittääkseni yhtään puhelinta Dimensity 1000 (MT6889) piirillä. Oppo Reno3 5G:ssä on alemmas kellotettu Dimensity 1000L (MT6885Z) piiri. Linkkaamassani tiedotteessa puhutaan jo late Q2:sta, vaikka Kiinassa piiirejä olisi pitänyt olla Q1.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 608
Viestejä
4 196 292
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom