Oneplus 7 -mallisto

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 771
Vielä on isona ongelmana että taaksepäin pyyhkäisy tehdään vetämällä vasemmasta laidasta, kun se ennen oli ylöspäin pyyhkäisy jommasta kummasta alakulmasta. Se oli paljon kätevämpi.
Itse tätä kanssa harmittelin ensin, mutta nyt kun on jonkin aikaa käyttänyt niin ei enää harmita. Hyvin toimii ja tuo taaksepäin toimii siis molemmista sivuista, ei vain vasemmalta.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Itse tätä kanssa harmittelin ensin, mutta nyt kun on jonkin aikaa käyttänyt niin ei enää harmita. Hyvin toimii ja tuo taaksepäin toimii siis molemmista sivuista, ei vain vasemmalta.
Kappas niin toimiikin myös toisesta nurkasta, auttaa paljon kun ei tarvi kurkotella.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 000
Tänään alkoi tuputtamaan tuota oxy12:sta 7t prolle, vähän kahden vaihella vielä päivitänkö
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Tänään alkoi tuputtamaan tuota oxy12:sta 7t prolle, vähän kahden vaihella vielä päivitänkö
Ihan hyvä se on vaikka eilen siitä valitin. Iso 3GB päivitys muuttaa vähän vaikka mitä, ja mm. värit ja fontit näyttää eriltä.

Totuin nopeasti uuteen taaksepäin-eleeseen kun sen voi tehdä kummastakin reunasta, mutta se OnePlussan Shelf jossa on mm. muistikirja avautuu nyt kun vetäisee oikeasta yläkulmasta alas, enkä ole siihen tottunut. Alakulmasta taas avautuu "Google" ja eilen alkoi vituttamaan ihan tosissaan kun se halusi konffata ties mitä lisäohjelmia (puheentunnistus tai jotain) joka aukaisulla joita en kaipaa. Shelf:stä sen sijaan saa varmaanki räätälöityä ihan kätevän "kakkos aloitusnäytön".
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Hetkonen, toimiiko muilla pikalataus uuden päivityksen jälkeen? En ole vielä kunnolla testannu mutta nyt pisti silmään että 40 minuutin lataus nosti vain 54% -> 88% eli 34%. Ennen nyrkkisääntönä on ollu että puolessa tunnissa 50%. Onko %-mittasuhteetkin on muuttunut vai eikö pikalataus toimi...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
85
Tuli päivitys ja kaikki on päin vittua.

Minnehän katosi se OnePlussan oma muistiinpanojuttu? Se on ollu mulla päänäytön vasemmalla puolella ja siihen on ollut helppo kirjoittaa kaikenlaista, nyt se on hukassa enkä edes muista sen nimeä. Sen tilalla on joku "Google" jossa näkyy uutisotsikoita.

Eleetkin muuttuivat ja nyt aukeaa jotain turhaa kun vetäsee oikeasta alakulmasta ylös.

EDIT: Jaahas, muistiinpanojuttu aukeaa nyt vetäisulla oikeasta yläkulmasta alas... Vielä on isona ongelmana että taaksepäin pyyhkäisy tehdään vetämällä vasemmasta laidasta, kun se ennen oli ylöspäin pyyhkäisy jommasta kummasta alakulmasta. Se oli paljon kätevämpi.
Sen "vanha" tapa vetää alhaalta ylös saa kyllä pelittämään. Kolmesta pisteestä "other method" ja voila
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
474
Keijo tiedä, eikä Keijo pysty todistamaan. Mutta Keijosta tuntuu, että tässä päivityksessä muuttui näppäimistön asettelu vai miksi yhtäkkiä tulee niin paljon virhepainalluksia viestejä kirjoittaessa. :cautious:
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 000
Käytän Novaa kotiappina (ollut jo kohta 5v joten siitä ei osaa luopua) joten UI ei sinänsä kiinosta vaan muu "pellin alla toiminta"
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Jaahas, mitenhän screenshot otetaan nykypäivänä? Ennen piti painaa volume alas + power, mutta nyt sulkee näytön ku painaa poweria? :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Edelleen volume alas + power. :D Edit. Siis molempia yhtaikaa, ei toista ensin.
Ohoo! Commodoren ajoista asti oon aina painanu toisen napin pohjaan ja sitte vasta näpäyttäny toista... Hyvin toimii tämäkin ja esiin pomppasi heti kolmen sormen ele tutoriaali. Hyvä päivitys mutta menee hermot jos ei varaa aikaa siihen että hommat laittaa kuntoon.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 330
Olin myös rohkea ja päivitin 7 pron. Ei valittamista ainakaan vielä. Jatkuvaa "saatanan piippaamista" tuo puhelin kyllä vuorokauden pitänyt, eli siitä päivityksestä lähtien. Kyllähän nuo ilmoittelut varmasti palaavat ruotuun kun vaan jaksaa nyt taas kiltisti kieltää häiritsemästä (juuri mistään) aiheesta enää toiste :devilish:

Itse asiassa olin tulossa liitymät-ketjuun kyselemään onko elisa alkanut throtlailla asiakkaita, mutta mobiilidatakin palaili oikeaan nopeuteen kun muutaman kerran paineli kaikkea ufoa developer-asetuksista ja boottasi laitteen pari kertaa siihen päälle :geek: jotain jarrua varmaan oli päivityksessä tullut kaistalle, vaikka en kyllä myönnä huomanneeni minkään datasiirtorajoittimen tms olleen käytössä.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
442
Päivitin kanssa Oneplus 7 Android 12 ja voi luoja tätä ongelmien määrää.

1. DND ei toimi. Ei käynnisty aikataulujen mukaisesti ja silloinkin kun käynnistyy niin ilmoitukset piippaa normaaliin tapaan.
2. En tiedä onko AOD mennyt rikki vai oliko se aiemmin rikki. Puhelin herättää tuota AOD:ta jatkuvasti. Ennen heräsi vain napauttamalla näyttöä tai nostamalla luuria.
3. Puhelimesta on äänet pois ja ilmoitukset piippailee silti.
4. Sovellus, jotka on yhdistetty älykelloon pyytää joka kerta lupaa yhdistää uudestaan. Kokeiltu poistaa liitos ja aktivoida uudestaan, sama homma jatkuu.
5. Shelf otettu pois päältä, mutta silti se näkyy ilmoituksissa ja laskee askelia. Täysin turhaa, koska mulla on kello sitä varten.

En edes muista kaikkea, tässä nyt merkittävimmät. Saa nähä meneekö ajan kanssa vai pitääkö kaikki asentaa uusiksi..
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 000
Laitoin kumminkin eilen itselle tuon 12:sta.
Ylhäältä mainituista on tullut vastaan kohta 5.
Väritkin vähän eri kuin ennen, koska oli srgb käytössä ja 12:sta en suoraan löytänyt samaa asetusta.
Ikonit näyttää pienemmitä tms, samoiten lukituskuvio pienempi ja ylempänä ruutua.
Yhdessä ohjelmassa vierityksen aikana näyttäisi osa teksteistä "pumppaavan".
Kello-widgetin kellon fontin väri tyhmä vaalean sininen, tosin on pienempi kokoinen kuin googgelin. Siksi pitäänee tottu tuohon väriin.
Osa asetuksista tuntui nollaantuvan asennuksessa. Olikohan joku äänikin otettu pois koska wa:n ilmoitusäänet oli muuttunut.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 330
..joka kerta lupaa yhdistää uudestaan...
On kieltämättä helvetin kovapäinen päivityksen jälkeen. Minua tämä jaksaa muistuttaa verkon jakamisen vaikutuksesta akun kestoon. Muistutusta tehostetaan siihen päälle ehdottamalla että suljettaisiinko se verkon jakaminen nyt kuitenkin? Kaiken lisäksi noi on jotain sen tason ilmoituksia, että ei taida saada edes developer-asetuksista kytkettyä pois. Olen koko puhelimen elinkaaren ajan jakanut verkkoa lähes 24/7 tabletille ja muualle. En todellakaan halua sulkea mitään. Saatana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Mulla ei päivityksen jälkeen tule Gmailin sähköposti-ilmoituksia ollenkaan. Olen saattanu puhelimen päivityksen jälkeen painaa jotain kun kaikenlaisia ilmoituksia tuli sarjatulella, mutta asetuksista ilmoitusasetuksia katsomalla Gmail näyttäis olevan ihan normaalisti. Löytyykö ilmoitusasetuksia myös jostain muualta?
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
PIN-koodin hyväksymisessäki on jotaki hämärää josta unohtu mainita viikko sitten kun oli niin paljon valitettavaa päivyksen jälkeen... En ole vaivautunu vaihtamaan perus 1234 PIN-koodia, mutta päivityksen jälkeisen uudelleen käynnistyksen jälkeen se ei toiminut. Piti mennä operaattorin sivuille josta sen sai onneksi kätevästi taas toimimaan. Mitähän tuossa on tapahtunut?
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 330
PIN-koodin hyväksymisessäki
Niin on. Mulla on sim pin joko tuo 1234 tai se 0000. Hämää ainakin englanninkielisessä versiossa se, että ei näe mistään menikö se oikein. Eli kun painelet pin-koodin, niin oli oikein tai ei, tulee identtinen koodinkysely seuraavaksi. Siinä saa vähän arpoa että oliko yritys oikein ja nyt kysytään jo puhelimen koodia, vai menikö pieleen ja pitäisi yrittää sim koodia uudestaan ja paremmalla onnella.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Mulla ei päivityksen jälkeen tule Gmailin sähköposti-ilmoituksia ollenkaan. Olen saattanu puhelimen päivityksen jälkeen painaa jotain kun kaikenlaisia ilmoituksia tuli sarjatulella, mutta asetuksista ilmoitusasetuksia katsomalla Gmail näyttäis olevan ihan normaalisti. Löytyykö ilmoitusasetuksia myös jostain muualta?
Uudelleen käynnistys auttoi ilmoituksiin.

Eli kun painelet pin-koodin, niin oli oikein tai ei, tulee identtinen koodinkysely seuraavaksi.
Pitääkö pin-koodi kirjoittaa kaksi kertaa peräkkäin? Menee aina niin autopilotilla ja tulee käynnistettyä puhelin vain 0-2 kertaa vuodessa ettei ole oikein muistikuvia edellisistä kerroista. Nyt kun oikein muistelen niin olen saattanut naputtaa saman pin-koodin pari kertaa peräkkäin kun olen luullut että tein virhepainalluksen...
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
237
Puhelinhan kysyy käynnistäessä, pin-koodin ja lukitusnäytön salasanan/numerokoodin/kuvion.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Puhelinhan kysyy käynnistäessä, pin-koodin ja lukitusnäytön salasanan/numerokoodin/kuvion.
Hhmm... Okei nyt ymmärrän. Olen kai naputellut sitä pin-koodia lukitusnäytönkoodiksi liian monta kertaa ja puhelin on mennyt lukkoon. Tässä kirjoittaessa tuli fläspäkki parin vuoden takaa, että noiden koodien antamisen välillä on ennen kestänyt monia sekunteja ja lukitusnäytönkoodin kysymisen on huomannut selvästi. Muistaakseni viime viikolla sitä kysyttiin välittömästi tai sitten olen härvännyt jotain muuta samalla ja naputtanu huomaamatta väärää koodia.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 000
Olen aika varma että ennen kysyi sim-korttien pin koodit ensin ja sitten lukitusnäytön kuvion, nyt toisin päin.
 

Mah

Liittynyt
17.01.2022
Viestejä
18
Tuli päivittyä 7t pro uusimpaan 12 versioon ~ 4-5 päivää sitten. Heti päivityksen jälkeen netti on ruvennut temppuilemaan. Speedtestiin kokeilemaan ja tulos oli ~2 mbps Kumma juttu, että on 300m netti ja noin 75% ajasta puhelin ei suostu avaamaan esim. Snappi stooreja ilman, että puhelin joutuu lataamaan niitä pitkään. Perus netin selailussa sama ongelma.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
442
Tuli päivittyä 7t pro uusimpaan 12 versioon ~ 4-5 päivää sitten. Heti päivityksen jälkeen netti on ruvennut temppuilemaan. Speedtestiin kokeilemaan ja tulos oli ~2 mbps Kumma juttu, että on 300m netti ja noin 75% ajasta puhelin ei suostu avaamaan esim. Snappi stooreja ilman, että puhelin joutuu lataamaan niitä pitkään. Perus netin selailussa sama ongelma.
Nyt kun mietin niin, mulla hiukan vastaavaa päivityksen jälkeen. Luulin eka, että omassa verkossa vaan ongelmaaa mutta tuntuu tekevän tota myös 4G:llä. Wifi tippuu toisinaan kokonaan irti, vaikka kaikki asetukset pitäisi olla OK ja tukiasema ei herjaa mistään ongelmista.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 330
Tuli päivittyä 7t pro uusimpaan 12 versioon ~ 4-5 päivää sitten. Heti päivityksen jälkeen netti on ruvennut temppuilemaan. Speedtestiin kokeilemaan ja tulos oli ~2 mbps Kumma juttu, että on 300m netti ja noin 75% ajasta puhelin ei suostu avaamaan esim. Snappi stooreja ilman, että puhelin joutuu lataamaan niitä pitkään. Perus netin selailussa sama ongelma.
Kuullostaa tutulta. En ole 100% varma vielä menikö ongelma pysyvästi pois. Ainakin hetkellisesti mulla palasi nopeus normaaliksi. Kirjotinkin tuossa pari viestiä ylempänä tähän samaan ketjuun...
onko elisa alkanut throtlailla asiakkaita, mutta mobiilidatakin palaili oikeaan nopeuteen kun muutaman kerran paineli kaikkea ufoa developer-asetuksista ja boottasi laitteen pari kertaa siihen päälle :geek: jotain jarrua varmaan oli päivityksessä tullut kaistalle, vaikka en kyllä myönnä huomanneeni minkään datasiirtorajoittimen tms olleen käytössä.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 638
Screenshot_2022-12-19-09-56-02-71_79d0ff8f9752a3fc32487e6d62330a6a.jpg
Ei kyllä kovin hyvältä näytä 4G täälläkään päivityksen jälkeen..
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
474
Äkkiseltään testattuna Moi 9€ simmi aitoi 76 mbps, joten itselläni tuo toimii. Saa nähdä tuleeko tähän päivitykseen mitään pikakorjauksia, kun aika paljon tuntuu olevan pikku vikaa, alla nyt ehkä itseäni eniten häiritsevät.

- Näyttö heräilee ihan omiaan, joten akkua menee enemmän.
- Ilmoitukset viesteistä jää välillä pois.
- Itselläni klo 23 menee "Älä häiritse" moodi päälle, eli täysin äänettömäksi. Noh nyt päivityksen myötähän kännykkä päättää tuosta oikein äänimerkillä ilmoittaa, että nyt ollaan sitten hiljaa...
- Vaikka "Älä häiritse" moodi on päällä, niin silti kännykkä pärisee jotain omiaan latauksessa yöpöydällä välillä? Optimoidusta latauksesta? Viime yönä pärisi kun akkua oli 80%.
- Päivityksen myötä Galaxy Watch 4 on myös alkanut pärisemään omiaan välillä.
- Muut jo aiemmin täällä mainitut ongelmat, kuten Shelf askeleiden mittaukset, lupa kyselyt yms.

Joo, kännykkä tuntuu sulavemmalta käyttää, mutta en ehkä näe sitä sulavuutta kaikkien pikku bugien vertoiseksi, kun tietoturva päivityksetkin näkyy olevan elokuulta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
42
Yllä oleviin ongelmiin mobiilidatan kanssa:

Tuttu ongelma, kaista oli ihan olematon päivityksen jälkeen (tosin toimi muistaakseni ensi alkuun hyvin, mikä on outoa). Välillä yhteys ei toiminut juuri yhtään. Ilmeisesti aiemmassa deviversiossa oli jo jotain ongelmia mobiilidatan kanssa, mutta nämä piti olla korjattuna julkaisuun - siltä ei kuitenkaan vaikuta.

Ainakin jossain kohdassa kehitystä ongelmana OnePlussalla oli, että yhteys ei meinannut pysyä 4g-verkossa vaan se saattoi hyppiä 4g/3g/2g välillä. Tältä pohjalta itse kokeilin lukita tuon käyttämään aina pelkkää LTE:tä ja sen jälkeen onkin toiminut hyvin. Ennen tajuuden pystyi lukitsemaan helposti #4636# koodilla dialerissa, mutta tämä on nyt sitten ilmeisesti poistettu.

Uuden OxygenOS:n kanssa onnistuu seuraavasti:
1. Lataa NetMonster-sovellus
2. Sovelluksen oikeassa alalaidassa paina kolmea pistettä ja valitse Phone info. Tästä saa auki tuon valikon, johon aiemmin pääsi helposti.
3. Kohdassa "Aseta ensisijainen verkon tyyppi" valitse LTE only

Näiden toimien jälkeen on nyt toiminut varmaan yli kuukauden ongelmitta. Kun puhelimen reboottaa, tuo lukitus poistuu ja se täytyy asettaa uudestaan, mikäli ongelma palautuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 771
Elisan liittymä ja android 12 antaa huonossa paikassa(kotona missä seinät blokkaavat signaalia pahasti) 100,25 mbps, eli ainakin minulla toimii ihan hyvin. En tiedä paljonko pitäisi/voisi olla parhaimmillaan?
 
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
128
Android12 päivityksen ajoin viime viikolla ja ei kyllä hyvää lupaa.

- Näyttö heräilee jatkuvaan ihan miten sattuu
- Akku tuntuu tyhjenevän puolet nopeammin mitä ennen. Ei tarvitse edes työpäivän aikana juurikaan käyttää niin saa olla jo kotona lataamassa
- Spotify ikkuna vie lukitusnäytöltä koko tilan, esim. Whatsapp viestejä ei näy ollenkaan jos Spotify auki
- Jos kuuntelee Spotifyä, laittaa pausen. Tämän jälkeen käyttää vaikka Chromea auki niin Spotify ei olevinaan enää taustalla pyöri ilman, että sovelluksen avaa uudestaan

Eli ulkoasu muuttui ihan kivasti, mutta tuntuu että entisiä ominaisuuksia katosi ja akkua vie jonkun takia ihan hirveällä tahdilla
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
- Akku tuntuu tyhjenevän puolet nopeammin mitä ennen. Ei tarvitse edes työpäivän aikana juurikaan käyttää niin saa olla jo kotona lataamassa
Mullaki tyhjeni akku heti päivityksen jälkeen erittäin nopeasti. Lisäksi hämäsi "yölatausominaisuus" ja luulin että pikalataus ei enää toimi. Sellainen oikea vika löytyi että joidenkin ohjelmien ilmoitukset alkoivat toimimaan vasta parin päivän jälkeen kun kokeilin käynistää puhelimen uudelleen.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 296
Pelien sisällä "taaksepäin" pyyhkäisy ei toimi heti. Ekalla pyyhkäisyllä yläreunasta tulee näkyviin yläpalkki (kello, yhteys, jne.) ja alareunasta joku pelkkä viiva, siitten pitää vielä pyyhkäistä toisen kerran jotta peli tekee normaalin taaksepäin toiminnon. Miten tuosta pääsee eroon tai millä hakusanoilla pitää etsiä apua? Haluan että taaksepäin pyyhkäisy toimii heti niinku ennen päivitystä.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 638
Mikähän mahtaa olla pielessä, kun päivityksen jälkeen ei lataudu yli 80% muuten kuin irrottamalla piuha ja laittamalla takaisin lataukseen..? "Optimoitu yölataus" otettu pois heti päivityksen jälkeen (edelleen on pois päältä, tarkistin juuri) ja luuri on käynnistetty uudelleen muutamankin kerran.. :hmm:
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
442
Mikähän mahtaa olla pielessä, kun päivityksen jälkeen ei lataudu yli 80% muuten kuin irrottamalla piuha ja laittamalla takaisin lataukseen..? "Optimoitu yölataus" otettu pois heti päivityksen jälkeen (edelleen on pois päältä, tarkistin juuri) ja luuri on käynnistetty uudelleen muutamankin kerran.. :hmm:
Mulla auttoi lähes kaikkiin ongelmiin asetusten nollaus. En oo varma auttaako tuohon, mutta ainahan voi kokeilla. V-mäistä nakutella asetukset takas omiin preferensseihin, mutta kannatti.(Järjestelmäasetukset --> Varmuuskopioi ja nollaa --> Nollaa puhelin --> Nollaa kaikki asetukset).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 771
Vowifin kanssa omituinen ongelma. Eli kotona ei tule vowifi kuvaketta koskaan, eli se ei kai sitten ole käytössä? (Vaikka siis wifi on päällä ja käytössä) Mutta yleensä kaikkialla muualla missä on wifi verkko niin tulee vowifi kuvake. Mitään asetuksia tms en ole muuttanut, eli jos lähden kotoa niin tuota ei ole ja nyt esim olen muualla missä kanssa wifin kautta yhteydessä niin tuo tulee heti ihan itsestään.

Kotona vieläpä todella surkea kuuluvuus niin tuo vowifi olisi todella hyödyllinen.

Mitenköhän tällaisen saisi korjattua? Onko tuolle vowifille jotain erityisvaatimuksia wlan laitteelle? Suht uusi ja noin muuten hyvin toimiva wlan laite kyllä. Vai pitääkö vaan ostaa uusi wifi reititin?

Voisi tietysti koittaa toisella puhelimella jakaa wlani kotona ja yhdistää sen kautta josko sitten toimisi/lainata jostain joku muu wifi reititin testiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
442
Jaahas, lisää vikoja. Bluetooth-kuulokkeilla ei voi ohjata puhelimen äänenvoimakkuutta vaan nämä on eritellyt.. Oi miksi piti päivittää...
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 000
No voi vittujen vittu, nythän mä vasta sen hokasin. Älä häiritse-tilasta hävinnyt "kysy joka kerta kesto". Mitä helvettiä siellä on oikein mietitty kun tuo on otettu pois. Nyt alkaa taas jäämään luuri älä häiritse-tilaan kun ei muista ottaa sitä pois päältä.
 

MPK

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
47
7 Pro Android 12 päivityksen jälkeen

- Näyttö heräilee tärinästä, tömäisystä, eipä vaan enää sormen painalluksella näyttöön saa kelloa näkyviin...
- Etukamera nousee joka kerta ylös kun virtapainiketta painaa, ennen piti vetää ruudulta vielä ylöspäin liike, jos halusi kasvojen tunnistuksen

Hieman rasauttelevia ominaisuuksia jos minulta kysytään
 
Liittynyt
18.11.2022
Viestejä
2
Menin ostamaan aikoinaan 5G version 7 Pro mallista ja jossain vaiheessa kävi ilmi, että tähän ei ole enää tulossa edes Android 11 versiota. Eniten tässä korpeaa se, että 900€ puhelimen tuki on näin surkea ja security patch level on nyt heikoissa kantimissa versiossa 2021-11-01. Näitä tähän ketjuun tulleita kokemuksia kun lukee, niin tämä tuska lienee kuitenkin pienempi verrattuna näiden bugien kanssa tappeluun. Toisaalta tuossa sentään on vielä toivoa, että ne korjataan ajan myötä. Yksi asia kuitenkin on varmaa eli tämä jää viimeiseksi OnePlus puhelimeksi minun kohdallani. Sääli, sillä aikoinaan OnePlus oli varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista Android luureista.
 

MPK

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
47
Näytölle kun antaa tuplanäpäytyksen, niin tulee ainakin itellä kello näkyviin..?
Kyllähän se tuolta asetuksista löytyy että lukitusnäytön saa auki tuplanapautuksella (+kamera). Aiemmin kyllä toimi nopea painallus näyttöön niin AOD eli se musta näyttö heräsi vähäksi aikaa. Pienen tutkinnan tuloksena kun hörrii sormenlukijan alueelta niin saattaa välillä näyttö herätä. Mutta ei säännölisesti.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 638
Kyllähän se tuolta asetuksista löytyy että lukitusnäytön saa auki tuplanapautuksella (+kamera). Aiemmin kyllä toimi nopea painallus näyttöön niin AOD eli se musta näyttö heräsi vähäksi aikaa. Pienen tutkinnan tuloksena kun hörrii sormenlukijan alueelta niin saattaa välillä näyttö herätä. Mutta ei säännölisesti.
Joo, ite en naamatunnistusta käytä, niin en ole kameran tempuista tietoinen, mutta toi sormenjälkilukijan jatkuva näytölle hyppiminen rupeaa rasittamaan, eikä sitäkään ilmeisesti mistään pois saa (Raise to wake on pois päältä).
 
  • Tykkää
Reactions: MPK
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
655
Ja Android 13 löytyy, jos haluaa custom ROMien maailmaan lähteä. CrDroid 9 ollu nyt muutaman viikon ajossa ja ihan toimivalta on tuntunut. Bank Norwegianin appia vaan ei saa syystä tai toisesta toimimaan, tunnistautuminen antaa vain virheen "virhe tapahtui" tjsp. Ongelma vaan lienee laajempi kun työpuhelimena toimivassa Zenphone 9:ssä sama vika
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 362
Kehittäjille täytyy nostaa hattua. Puhelin alkaa lähestymään neljän vuoden ikää ja tukea löytyy edelleen todella paljon. Android 13:sta löytyy monena varianttina. Uutisissa sattui silmään LineageOS:n päivitys vuodenvaihteessa.

Hieman ehkä harmittaa, että tuli vaihdettua pois. Neljä vuotta vanha puhelin on softan osalta paremmassa tilanteessa kuin muutaman kuukauden ikäinen Xiaomi 12T.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 330
Alkanut kyllä haluttamaan laittaa takaisin edellinen 11 versio tai kustomi.
Sama. Tuntuu ettei enää ole itse kontrollissa oikein mistään. Puhelin muuttelee asetuksia edelleen haluamikseen ja jankkaa koko ajan samoja asioita optimoinnista ja muusta hölmöstä. Tämä on mun eka android-puhelin. Vaihdoin iphoneista juuri sen vuoksi kun itse ei tuntunut useinkaan olevan kontrollissa miten halusi puhelimen toimivan missäkin tilanteessa.

Sen verran käynyt jo ikäviä yllätyksiä, että on luottamus mennyt. Koskaan ei voi tietää jos nyt ladataankin "optimoidusti", tethering on katkaistu yllättäen tietyllä kellon lyömällä tai joku itselle hyvin tärkeä, mutta satunnaisesti käytetty sovellus onkin vaimennettu täysin koska et käytä sitä aktiivisesti jnejne... :mad:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
124
Kuinka toimii lineage os tai pixel experience 7pron kanssa? Lähinnä pankkisovellukset ja Google pay. Vai ostaisiko suoraan Pixel 6a hintaan 299? Harmi luopua 7 prosta koska rauta edelleen hyvä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
194 265
Viestejä
3 508 269
Jäsenet
62 474
Uusin jäsen
Korpraali

Hinta.fi

Ylös Bottom