OnePlus 2 -päivitysfarssi sai vahvistuksen - Nougat-päivitystä ei luvassa lupauksista huolimatta

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385

Uutisoimme io-techissä vajaa pari viikkoa sitten OnePlussan lupauksesta julkaista Android O -päivitys OnePlus 3/3T -malleille ja samalla kävimme läpi ristiriitoja OnePlus 2 -mallin päivityslupausten suhteen. Tuolloin OnePlussan asiakastuesta tihkuneiden tietojen perusteella OnePlus 2 -mallin Nougat-päivitys olisi lopullisesti peruttu, mutta tuolloin asiaan ei ollut vielä tarjolla virallista ratkaisua. Nyt OnePlus on kuitenkin vihdoin vahvistanut Android Authority -sivustolle aavistellut ikävät uutiset.

OnePlussalta saadun virallisen tiedon mukaan OnePlus 2 ei tule saamaan Nougat-päivitystä. Perustelut vaikuttavat vähintäänkin erikoisilta. Yrityksen mukaan asiakastuki on kertonut asiasta asiakkaille jo jonkin aikaa. OnePlussalta kerrotaan myös, että yritys on tyytyväinen siihen mitä he tekevät tällä hetkellä ohjelmiston saralla viitaten OnePlus 3 -mallien Android O -päivityslupaukseen. OnePlus 2:n jääminen ilman Nougatia ei ole yrityksen mukaan uusi uutinen ja se uskoo ihmisten olevan tietoisia asiasta.

Perustelu Nougat-päivityksen peruuntumiselle on varsin epäselvä: yrityksen mukaan OnePlus 2:ta tehdessä käytössä ei ollut nykyisen kaltaista ohjelmistoinfrastruktuuritiimiä. Tällä se viittaa ilmeisesti Hydrogen- ja Oxygen OS -kehitystiimien yhdistämiseen, jonka piti kuitenkin nopeuttaa päivitysten saapumista, ei peruuttaa niitä kokonaan. Perustelun logiikka on siis vähintänkin ontuva.

Kokonaisuudessaan OnePlus on hoitanut asiaa erittäin huonosti ja puutteellisen tiedottamisen myötä pitänyt toiveikkaana odottaneet asiakkaat pimennossa. Jos lupauksista ei ole pystytty pitämään kiinni, niistä olisi voinut edes tiedottaa vaikkapa foorumilla tai Twitterissä yhdellä yksinkertaisella viestillä. Toki ensisijaisesti on muistettava, että yritys ilmoitti viime kesänä julkaisevansa Nougat-päivityksen OnePlus 2:lle sekä lupasi sille myös alunperin 24 kuukauden päivitystuen, johon kuluttajien olisi pitänyt voida luottaa.

Lähde: Android Authority

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 158
Tässä on kyllä semmonen paikka, missä aika moni puhelinvalmistaja saisi parantaa. Luulisi Oneplussan vielä saavan nuo päivitykset suhteelisen helposti ulos, kun ROM on aika lähellä stockia. Yleisesti tuntuu siltä, että valmistajat vain suoltavat uutta mallia pihalle minkä kerkiää, ja softatuki jää puolitiehen. Edes tietoturvapäivityksiä ei juuri julkaista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Saa nähdä tuleeko kolmoselle O Androidia vaikka nyt kovasti lupailevat niin hyvin voi käydä samanlailla kun kakkosen Nougatin kohdalla nyt on käynyt.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Saa nähdä tuleeko kolmoselle O Androidia vaikka nyt kovasti lupailevat niin hyvin voi käydä samanlailla kun kakkosen Nougatin kohdalla nyt on käynyt.
Heheh, niinpä. On vähän surkuhupaisaa, että vielä samassa asiayhteydessä kehuskelevat OP3:n Android O -päivityksillä, kun juuri ovat tehneet oharit vastaavan aiemman lupauksen kanssa :rofl:
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Saa nähdä tuleeko kolmoselle O Androidia vaikka nyt kovasti lupailevat niin hyvin voi käydä samanlailla kun kakkosen Nougatin kohdalla nyt on käynyt.
Eiköhän se O jää kolmosen viimeiseksi viralliseksi isommaksi päivitykseksi. Missäköhän ne luvatut camera blobit viipyy...
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
794
Päivitystuki saisi olla mielestäni minimissään 3 vuotta, ja mielellään 4-5. Parhaassa tapauksessa päästäisiin samaan tilanteeseen kuin PC-puolella, jolloin kännykkään voisi heittää vielä vuosikymmenenkin päästä uuden käyttiksen sisään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Tähän on nyt nokialla paikka panostaa, saada hyvä maine pitkällä tuella niin saa hyvät myynnit tulevaisuudessa, Androidin "apple" päivitysten suhteen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
330
Hyvä idea. Siitä huolimatta päävastuu on aina ostajilla. Kuka käskee ostaa "emme tarjoa päivityksiä" Androidia?
Kohtuullinen ympäristö/haittavero ohjaisi ehkä kuluttajatkin miettimään ostokäyttäytymistään paremmin. Ja silti ei rajoittaisi valinnanvapautta sen enempää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Hyvä idea. Siitä huolimatta päävastuu on aina ostajilla. Kuka käskee ostaa "emme tarjoa päivityksiä" Androidia?
Tässä tapauksessa kuitenkin valmistaja on luvannut päivityksen ja sitten ei sitä toimitakkaan. Ei mielestäni ole mitänkään ostajan vastuulla. Tietysti tästä eteenpäin on ostajan vastuulla jos oneplussan ostaa koska on mahdollista ettei mitään päivityksiä koskaan tule vaikka lupaillaan. Mutta toisaalta näin se on kaikkien valmistajien kanssa paitsi googlen omien mallien.

Toivottavasti joskus puhelimet tulisivat saman tyylisiksi näissä softissa kun perus pc, eli että olisi saatavilla perus androidi jonka voisi asentaa mihin tahansa puhelimeen kuten vaikka windows kympin voi asentaa mihin tahansa(no ei varmaan johonkin 20v vanhaan) pc koneeseen.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
EU saisi kehitellä jonkun haittaveron tällaiselle kertakäyttöiselle elektroniikalle.
Sitten kun vielä joku selittäisi minulle miten tämä tekee tästä mallista käyttökelvottoman? Ehkä joskus 5v päästä lakkaa moni softa tukemisen, mutta silkkihansikkainkin pidelty yksilö alkaa siinä vaiheessa olla aika elämää nähnyt, eikä kulutuselektroniikalle voi mitään 10v elinikää edes odottaa
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Tässä tapauksessa kuitenkin valmistaja on luvannut päivityksen ja sitten ei sitä toimitakkaan. Ei mielestäni ole mitänkään ostajan vastuulla. Tietysti tästä eteenpäin on ostajan vastuulla jos oneplussan ostaa koska on mahdollista ettei mitään päivityksiä koskaan tule vaikka lupaillaan. Mutta toisaalta näin se on kaikkien valmistajien kanssa paitsi googlen omien mallien.
Kuinkahan monta kertaa Android puhelimen valmistaja on jättänyt tekemättä päivityksen jonka on luvannut? Aika monta. Kyllä kuluttajan olisi pitänyt ymmärtää jo 5 vuotta sitten että Android valmistajien lupaukset päivityksistä ovat pääosin yhtä tyhjän kanssa. Nykymaailmaan kuuluu tyhjien ostajien määrän merkittävä lisääntyminen, sellaisten jotka eivät oikeasti asioista tajua. Siksi Androidin kaltainen käyttöjärjestelmä, jonka päivityshomma on jo rakenteellisesti rikki, on jotenkin onnistunut menestymään.

Sitten kun vielä joku selittäisi minulle miten tämä tekee tästä mallista käyttökelvottoman? Ehkä joskus 5v päästä lakkaa moni softa tukemisen, mutta silkkihansikkainkin pidelty yksilö alkaa siinä vaiheessa olla aika elämää nähnyt, eikä kulutuselektroniikalle voi mitään 10v elinikää edes odottaa
Yksi sana riittää: tietoturva.

Tunnen aika monta ihmistä joilla on käytössä yli 10 vuotta vanha puhelin. Eivät kylläkään ole niitä jotka postaavat 100 kuvaa päivässä nettiin kaikkien arvosteltavaksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
330
Sitten kun vielä joku selittäisi minulle miten tämä tekee tästä mallista käyttökelvottoman? Ehkä joskus 5v päästä lakkaa moni softa tukemisen, mutta silkkihansikkainkin pidelty yksilö alkaa siinä vaiheessa olla aika elämää nähnyt, eikä kulutuselektroniikalle voi mitään 10v elinikää edes odottaa
No lähinnä jos tämä tarkoittaa tietoturvapäivitystenkin loppumista. Heittoni oli enemmän yleisellä tasolla, ei pelkästään OP2 koskeva.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
No lähinnä jos tämä tarkoittaa tietoturvapäivitystenkin loppumista. Heittoni oli enemmän yleisellä tasolla, ei pelkästään OP2 koskeva.
Tätä. Eihän joku Windows XP vielä ole käyttökelvoton. Tietoturvapäivityksiä ei saa ilman sikakallista maksua ja nettiin kun menee XP koneella saattaa olla pian kone täynnä ransomwarea.

Valitettavasti Android puhelimissa ei riitä vaikka ei menisi nettiin ollenkaan. Puhelimet voi saastuttaa teksti- tai multimediaviestilläkin.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Kuinkahan kauan tätä nyt uskaltaa käyttää normaalisti päivitysten loppumisen jälkeen? Syksyllä ostin, enkä nyt ihan heti haluaisi vaihtaa.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Hyvä idea. Siitä huolimatta päävastuu on aina ostajilla. Kuka käskee ostaa "emme tarjoa päivityksiä" Androidia?
Vaihtoehdot on hitusen heikot tänäpäivänä jos ei halua ostaa steve machinia tai gates kuraa eikä 20e perusluuria.. :)

Kyllä tuo on ihan OPn perseilyä ensin luvata ja sitten ei toimittaa. Nykysten on OP luurien hinnatkin sitä tasoa että ihan sama ostaa googlepuhelin niin päivityksiä tulee mahd. pitkään.
 
Realistisia vaihtoehtoja ei ole.
Ehkä tällä hetkellä ei ole realistisia vaihtoehtoja. Mutta tietojeni mukaan Androidin markkinaosuus puhelinmarkkinoilla lähti nollasta prosentista. Se on noussut nykylukemiin koska Android luureja on ostettu. Syyllisiä ovat kaikki Android luureja ostaneet. Turha valittaa vaihtoehtojen puutteesta mikäli on itse ollut sitä aiheuttamassa.

Alusta asti tiedettiin Androidin päivityssysteemin olevan rikki. Puhelinvalmistajat vastaavat päivityksistä = puhelinvalmistajien ei kannata tarjota päivityksiä jotta luurit vanhenevat nopeammin ja porukka ostaa uusia luureja. Nykytilanne on siis odotettu, ei mikään yllätys.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
@Threadripper voisit sitten hieman "laskea kierroksia", alkaa mennä nuo jutut vähän provoamisen puolelle. Mielipiteesi Androidin huonoista päivityksistä ja Android-käyttäjien syyllisyydestä tilanteeseen vaikuttaisi jo tulleen selväksi :think:

Keskitytäänpäs siis takaisin uutisen aiheeseen, eli OnePlussan toimiin kyseisen puhelimen päivitysten suhteen.
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
51
Hmm.. Ehkä OnePlus 2 laitekanta on niin pieni vrt. 1 ja 3/3T, että OnePlus katsoi bineksen kannalta paremmaksi keskittää kaikki resurssit Android O päivitykseen ja toisaalta ottaa vähän hittiä julkisuuskuvaan. Toisaalta isot päivitykset vanhoille laittelle eivät tuota rahaa firmalle, joten tavallaan ymmärään miksi monista puhelimista katoaa tuki niin nopeaa. Onneksi monille laittelle löytyy päivitykset sitten aftermarket puolelta custom ROM:ien muodossa kun takuu on päättynyt.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Ehkä tällä hetkellä ei ole realistisia vaihtoehtoja. Mutta tietojeni mukaan Androidin markkinaosuus puhelinmarkkinoilla lähti nollasta prosentista. Se on noussut nykylukemiin koska Android luureja on ostettu. Syyllisiä ovat kaikki Android luureja ostaneet. Turha valittaa vaihtoehtojen puutteesta mikäli on itse ollut sitä aiheuttamassa.

Alusta asti tiedettiin Androidin päivityssysteemin olevan rikki. Puhelinvalmistajat vastaavat päivityksistä = puhelinvalmistajien ei kannata tarjota päivityksiä jotta luurit vanhenevat nopeammin ja porukka ostaa uusia luureja. Nykytilanne on siis odotettu, ei mikään yllätys.
En nyt ihan täysin voi tuota allekirjoittaa. Ostajista kuitenkaan kukaan ei ole osallistunut suunnitteluun. Ja jos nyt ihan oikeasti mietitään niin liene 3/4 andoid ostajista ei ymmärrä siitä alusta yhtään mitään.

Toisaalta en myöskään näe fiksuna tukea Omppupuulaakia, härskiä takuu meininkiä välillä (kirjoita NDA jotta saat takuuseen kun akku räjähtää) 3. osapuoli ei voi huoltaa jne. En halua tukea noin sulkeutunutta ekosysteemiä ja tulee liian kalliiksi.

M$ hommeleissa vähän sama vika kun anterossa. Tuki loppuu millon sattuu. Huoltoa noihin laitteisiin kait saa muualtakin kun m$ liikkeestä. Vaan eipä hotsita moisen osto.

Seuraava luuri liene siis antero.. maailma ei varmaan niin paljon muutu kun työluuri mene tänä vuonna vaihtoon. Se nyt on ainakin salettia että OP se ei ole. Seuraava oma on joku peruspalikka ja hoitelen älyttömyys jutut työluurilla. Turhaa kahta älyttömyysluuria kantelee taskussa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Kuinka nopeasti näihin tulee uusimmat tietoturvapäivitykset? Itse olen ainakin sonyn puolelta huomannut, että ennen tuli kerran puolessa vuodessa päivitys ja nykyiseen XZ:taan tulee kerran kuussa jonkunnäköinen tietoturvapäivitys.

Eli tuleeko näihin halvempiin samaan tahtiin vai onko heikompi päivitystuki yksi syy halvempaan hintaan?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Kuinka nopeasti näihin tulee uusimmat tietoturvapäivitykset? Itse olen ainakin sonyn puolelta huomannut, että ennen tuli kerran puolessa vuodessa päivitys ja nykyiseen XZ:taan tulee kerran kuussa jonkunnäköinen tietoturvapäivitys.

Eli tuleeko näihin halvempiin samaan tahtiin vai onko heikompi päivitystuki yksi syy halvempaan hintaan?
Kyllä käsittääkseni aika usein on tässä alkuvuoden mittaan tullut päivityksia OnePlus 3 -malleille ja niiden myötä myös tietoturvapäivityksiä. OnePlus 2 on tainnut saada päivityksiä viimeisen vuoden aikana vain muutaman kerran. Joku aktiivisemmin käyttävä voi ottaa tähän tarkemmin kantaa.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Toivottavasti tulevat ostajat osaavat myös luvata ostaa jonkin toisen firman puhelimen. :) On kyllä erikoista touhua luvata ja lopuksi kuitata vain ettei luvattukaan mitään, toki voivat vielä tilanteen korjata antamalla sen luvatun päivityksen.
 
Liittynyt
07.05.2017
Viestejä
44
En ymmärrä päivitysten vonkaamista, harvoin niissä on mitään erityisen himottavaa, enemmän mielenkiintoa luulisi olevan vaihtaa laitetta.

Itsellä arkikäytössä yhä Note (ykkönen) vuodelta kuokka ja kirves ja se hoitaa hommansa ok; puhelut, sähköpostit ja kameravalvontasofta. Akku melko sipissä mutta onneksi sille on hyvä originaali lataustelakka.

Toisena laiteena OPO, custom rom ja Kali Linux, toimii hienosti myös puhelimena ja kaikkien Android-appsien ajoalustana.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
En ymmärrä päivitysten vonkaamista, harvoin niissä on mitään erityisen himottavaa, enemmän mielenkiintoa luulisi olevan vaihtaa laitetta.
Jollekulle jolla luuri on työkäytössä niillä tietoturvapäivityksillä on paljon isompi merkitys kuin mitä moni luulisi. Toisekseen ei ole väärin haluta käyttistä joka ei ole täynnä aukkoja (ja Androidista löytyy aukkoja joka vuosi).

Ei kukaan vaadi että niitä päivityksiä tulisi yli 5 vuotta mutta monen luurin kohdalla se loppuu jo reilu vuoden - 1½ vuoden kohdalla ja tuo on jo liian lyhyt aika. Kyllä ne luurit teknisesti ottaen toimivat mutta siinä se sitten.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
En ymmärrä päivitysten vonkaamista, harvoin niissä on mitään erityisen himottavaa, enemmän mielenkiintoa luulisi olevan vaihtaa laitetta.

Itsellä arkikäytössä yhä Note (ykkönen) vuodelta kuokka ja kirves ja se hoitaa hommansa ok; puhelut, sähköpostit ja kameravalvontasofta. Akku melko sipissä mutta onneksi sille on hyvä originaali lataustelakka.

Toisena laiteena OPO, custom rom ja Kali Linux, toimii hienosti myös puhelimena ja kaikkien Android-appsien ajoalustana.
Tietoturva olisi ihan kiva jos tonne yhtään mitään maksukorttien yms tietoja haluaa syöttää ostaessaan jotain palvelusta X.

Ja se että räpellän vapaa-ajalla 75e edestä ajallisesti custom romia laitteeseen jolle jotain luvattiin ja toivoin sen kanssa toimivan muutaman vuoden ei ollut se suuri visio kun laitteen ostin. Ja tämä kulu on nyt laskettu samalla hinnalla millä taistelen IT juttuja työantajalle. Palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta joten miksei sitten tässäkin sama hinta.

Pahimmillaan sitten jossain vaiheessa rävelletään samalla hintaa päivitystä siihen jos/kun OTA ei sitten toimi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Jos Nokia 9:n hinta ei nouse ihan sinne Samsungin ja kumppaneiden tasolle, niin Nokialla on loistava sauma iskeä tuohon "edullisten" lippulaivojen segmenttiin. OnePlussan ohella myös Huawei näyttää tekevän kylmät edelliselle Honor brändin lippulaivalle. Honor 7 näyttää jäävän niin ikään ilman Nougat päivitystä (linkki). Tosin mitään lupauksia ei ole käsittääkseni tehty kuten OnePlussalla. Vaikka Nokia 9 olisi jonkin verran kalliimpi kuin OP5 ja Honor 9, niin ainakin toistaiseksi olisi helppo valinta hypätä Nokian kelkkaan.

OnePlussan ja Huawein tapauksessa päivityksen puuttuminen on kiinni puhtaasti valmistajasta mutta toivottavasti Treble parantaa Android O:n myötä päivityksiä yleisellä tasolla. Ainakin pari turhaa porrasta hypätään Treblen myötä yli kehitysvaiheessa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
EU saisi kehitellä jonkun haittaveron tällaiselle kertakäyttöiselle elektroniikalle.
Sitten kun vielä joku selittäisi minulle miten tämä tekee tästä mallista käyttökelvottoman? Ehkä joskus 5v päästä lakkaa moni softa tukemisen, mutta silkkihansikkainkin pidelty yksilö alkaa siinä vaiheessa olla aika elämää nähnyt, eikä kulutuselektroniikalle voi mitään 10v elinikää edes odottaa
Edellinen Noksu 5140i kesti sen kymmenen vuotta ja toimisi kai vieläkin jos heittäisi simin sisään. Mutta ne olivat eri aikoja ne. Mutta kyllä näille sen viisi vuotta softapäivityksiä toivoisi ainakin. Silloin jäisi tonnin puhelimelle 200 euroa / vuosi hinnaksi ja 100 puhelimelle 20 euroa / vuosi, joka sekin kuulostaa aika pahalta... mutta kymmentä vuotta ei taida saada edes Applen puhelimiin tätä nykyä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 306
OnePlussaa pitää sen verran puolustaa, että osaa ne muutkin. LG G4:ään tullut viimeinen päivitys (tietoturva sellainen) 2016-07-01. Pieni ikuisuus Android-maailmassa. "Globaalin kitinän" jälkeen Nougat saatttaa olla tulossa q3, mutta en usko, ennenkö näen. :)
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Arvaukset Noksu9:stä liikkuvat 700$ ja siitä ylöspäin, mutta ne ovat vain arvauksia. Mutta kyllä vakio anterolla varustettuja hyvin päivittyviä puhelimia luulisi myytävän. Vähän pelottaa se, että noita Noksujakin näyttää tulevan se X erilaista mallia. Oneplussall ei ole kuin kymmenkunta erilaista mallia (kokonaisuudessaan) ja pari kolme uutta mallia / vuosi ja silti tuki lopahtaa kuin seinään ensimmäisen vuoden jälkeen. Nousulla on tulossa ainakin neljä, luultavimmin kuusi mallia heti alkuun.
Onko foorumilla yhtään asian päälle ymmärtävää joka osaisi sanoa kuinka paljon miestyövuosia vaatii yhden puhelimen osalta säätää uusin androidi siten että se toimii kyseisessä puhelinmallissa? Jos vastaus on useita, niin jos kymmenen vuoden jälkeen tuettavia malleja olisi vaikkapa sellaiset 60 erilaista, niin eihän sitä ole varaa tehdä millään firmalla. Jos vastaus on 5 minuuttia, niin useimmat puhelivalmistajat pitäisi raahata saunan taakse ja lopettaa rangastukseksi kuluttajien vedättämisestä. Mutta kun ei ole itsellä mitään tietoa vaaditusta työmäärästä... joka tapauksessa iso mallivalikoima vuosittain on mielestäni aina paha merkki. Toivoin itse että noksulta olisi tullut maksimissaan se kolme mallia vuodessa. Sekin kuulostaa jo pahalta kymmenen vuoden mittakaavassa. 30 erilaista mallia... kuka niitä ylläpitää?

No takaisin asiaan. oneplussalla on niitä malleja 1-3 per vuosi joten luulisi että päivitykset olisi ollut se helpoin asia verrattuna vaikka Samsungiin jolla malleja on kolmekymmentä / vuosi, mutta ei... yhtä huonoa on päivittäminen molemmille. Sampsa sentään päivittää jokusen aikaa niitä tonnin puhelimia joita itse ei edes pysty katselemaan kun kauppaan kävelee... muut mallit saavat yhden päivityksen jos sitäkään. Kyllä nykyaikaisella älypuhelimella oikeasti pelottaa toimia ilman tietoturvapäivityksiä vaikka sillä vain soittaisi ja tekstaisi... Eli pitäis kytkeä pois netti ja äpit ehkä laskinta lukuunottamatta. Eihän sellaisessa käytössä olisi mitään järkeä nykypuhelimilla. Noh huokaus... toivottavasti joltakulta tulee hyvin päivittyä puhelimia noin kolmeen hintaluokkaan. Low end 100€, middle 200-300€ ja highend 400-600€... nyt googlenkin malleja on vain siellä viekää tuhkatkin pesästä hintaluokassa...
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
@sbasil

Juu todella moni (OnePlus Onen) halvoissa hinnoissa pyörivä (sanotaan nyt joku 300€ tai alle) puhelin voidaan ihan huoleti myydä 5 tai 6 android versiolla, vähäinen määrä muistia (esim. 8 vs 64 OPO) eikä päivitystä tule ikinä.

Toki vielä toteavat että kaikki takuu menee jos yrittää vaihtaa käyttistä tai ladata kolmannen osapuolen softia.

Eli ainakin tuo ensimmäinen OnePlussan puhelin oli ja on edelleen oikein hyvä, vaikka siihen päivityksiä ei hetkeen ole tullutkaan se kuitenkin päivittyi 6 versioon (en tiedä miten heidän omalla käyttiksellään sitten skippasin sen kun pidin Cyanogenmodin versiosta)

Ei kyse tietysti yhtä ikonisesta puhelimesta ja käyttiksestä ole kuin esim. N900 mutta toimii edelleen hyvin ja sanoisin että hintansa arvoinen ollut.

Noissakin huomannut että hinta alkanut nousta kun tulee tunnetuksi. Tosin alunperin tuosta markkinointityylistä valitettiin aika isosti (puhelimen sai ostettua ainoastaan kutsukoodilla minkä saaminen oli kohtuu hankalaa) ja nyt kun malleja saa ihan Elisan kaupasta hinnat ovat (tietysti) pompsahtaneet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
468
Aikamoista, kun Samsung alkaa olla Android -valmistajien kärkipäätä päivittelyssä. Galaxy S5 näyttää saaneen viimeisimmän tietoturvapäivityksen 4/2017. Näihin aikoihin on yleensä tullut kuukausittainen päivitys, jos on tullakseen, joten jännityksellä odotamme, rikkoutuuko yli 3 vuoden tukiraja vai ei. Oma puhelimeni tuli muistaakseni huhtikuussa 2014 käyttöön.

Tämäkin kokemus koskee toki vain lippulaivaluokkaa.

Tällä hetkellä puhelinmarkkinoilla järkeviä vaihtoehtoja muuhun, kuin hupikäyttöön, vaikuttavat olevan Apple, Samsung ja Google. Muiden ohjelmistotuki vaikuttaa olevan heikolla hapella tai ainakin lupausten tasolla tällä hetkelä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 653
Viestejä
4 187 436
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom