Omat autot -keskusteluketju! Yleinen ja offtopic keskustelu omiin autoihin liittyen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Ostin viime viikolla Saab 9-3SC 2007 1.8t ja mittarissa 342tkm. Varmaan paras autokauppa minkä olen tehnyt tähän ikään mennessä, ja autoja kuitenkin kymmeniä ostanut :lol:

1500€ maksoi ja autoa on onneksi pidetty pieteetillä koko sen elinkaaren ajan eli aika paljon on tavaraa jo kertaalleen vaihdettu (mm. ilmastoinnin kompura, ECU, alusta...) Vikalistassa on vähän väsynyt ohjaustehostin (nesteet jo huuhtelin ja auttoi vähän), kuskinpuolelta edestä kuuluu pientä kolahtelua ja jarru laahaa vähän samasta paikasta. Moottori ei vuoda mitään mistään ja hyrisee nätisti, turbohan tässä on jo Mitsubishin tekemä. Jakoketjuremppaa ei tiettävästi ole tehty ollenkaan, että saattaa olla joskus edessä, tai sitten siitä ei vaan ole mitään merkintää missään. Öljyjä on vaihdeltu niin tiuhaan että voi hyvinkin olla alkuperäinen. Kaaria on korjailtu ja kukkaa löytää sieltä täältä mutta pohja on massassa ja siisti.

Olen auton neljäs omistaja, edellisellä oli 5 vuotta, sitä edellisellä yli 10 vuotta ja kolme ekaa vuotta Loomiksella.

Ominaisuuksista plussaa on nahkajakkarat ja kuskinpenkki sähköllä, miinuksena sitten hinnat alkaen-stereot joiden parantelu on synkkää hommaa, niin ja auto on manuaalivaihteinen. Tokihan tähän softattiin välittömästi Aeron biopower-softa sisään mutta sen kanssa ei kärsi 4 tai 5-vaihteilla survasta lappua lattiaan tai kytkin antautuu.

Olihan se aikamoinen shokki vaihtaa Kia Optimasta kaikkine herkkuineen Saabiin mutta eipähän ole hybridiakkua riesana ja hitonmoista autovelkaa. Kevyt olo.

Mulla oli jossain välissä 2005 93 Aero jossa kans softa ja E85-sopiva. Oli kyllä aika kiva ja jotain tyylikästä noissa on vaikka alkaa muka olla niin GM:iä. Saab on yksi niistä automerkeistä joiden alkuperäiset vanteetkin on niihin kaikkein tyylikkäimmät.
 
Onko kellään kokemuksia Kia/Hyundai DCT-7 vaihteiston kytkimen surkeudesta tai lähinnä miten maahantuoja korvaa näitä? Omalla Riolla ajettu 63tkm ja takuu loppunut, mutta asia on tällä hetkellä maahantuojalla käsittelyssä että korvaavatko jotain. Nettihän on täynnä tästä lodjusta kuin paska se kytkinpaketti on. Muutamaan puljuun laitoin myös kyselyn niin 1400e hujakoilla olisi kytkinpaketti vaihdettuna.

Hauskin juttu omasta mielestä tässä on se että merkkiliikkeessä pelkkä tarvikekytkin 1600e ja oe +2000e, tosin lupasivat tehdä omilla osilla koska vilkasin siinä tiskillä että virosta saa saman kytkinpaketin 700-800e parin päivän toimituksella.
 
Mitenkäs porukka on myynyt yksityisille kalliimpia autoja? Tilisiirto menee varmasti jäihin joksikin aikaa ennenkuin rahat näkyvät tilillä.

Tarviiko itse kauppaan edelleenkään muuta kirjallista kuin luovari? Myynyt viimeksi yksityiselle auton varmaan 10v + takaperin.
 
Enempi parempi, vaikka varmennekin riittää. Niin tee luovari ja jonkinlainen soppari missä VIN, rekkari, ostajan, myyjän tiedot ja summa.

Jos pankki alkaa epäillä rahanpesua ja terrorismin harjoittamista ja pistää tilin kiinni, kunnes saat varattua ajan pankkiin ja esitettyä em dokkarit, kannattaa laittaa käyttörahaa toisen pankin tilille tai nostaa käteisenä käyttötarpeisiin. Ihan pahin scenaario mutta pankit on.
 
Ja ihan jollain pikasiirrolla tms missä rahat pitäisi näkyä heti? Onko noissa mitään ylärajaa?
 
Ja ihan jollain pikasiirrolla tms missä rahat pitäisi näkyä heti? Onko noissa mitään ylärajaa?
On ja ei, eli taas pitää tarkistaa maksajan pankista miten isommat summat liikkuu. Joku MB sitten ottaa provikan, mutta siitä ei liene nyt kysymys.
Ostajan pitää siis kattoa että sen siirtorajat on sillä tasolla mitä nyt tarvii, kun noihin tuli jotain säätöä mitä ei ennen ollut. Sun taas ei muuten tarvi olla huolissaan, paitsi jos pankki tai pankit alkaa jotain himmailemaan että mitäs tää nyt on... Silleen että sitten kun rahat näkyy tilillä, niin sitten varmenne ja muut tälläiset. On se kyllä ostajallekin samanlaista painajaista, koska pankit.
Oliskin niin helppoa että käteisellä isoilla seteleillä kuten joskus ennen ja kättä päälle.
 
Halpa kokeilu kunnostaa vanhat kulahtaneet vanteet Bilteman vannemaaleilla. Saa nähdä miten pinta kestää kun laittaa keraamisen pinnoitteen ja aika vähillä kilsoilla kesäautossa. Jos ei kestä niin ensi kesälle maalataan sitten 2k maaleilla. Satiinimusta, uudet pultit ja hiilikuitukeskimerkit. Päälle tulee 225/45/17 Kumhot.

1782505714516.png
 
Se oli joko Bilteman tai Motonetin omsat maalit jotka kestivät todella hyvin vaikka mitään pohjatöitä en tehnyt (suurimmat ruosteet pois) ja reilusti lakkaa värin päälle.

Tosin kannattaa kysyä lähimmältä jauhemaalaamolta mitä ottavat jos muun ohessa vetävät vanteet läpi. Hinta saattaa olla yllättävän edullinen vaikka puhalluksen jättäisi firman tehtäväksi.
 
Tosin kannattaa kysyä lähimmältä jauhemaalaamolta mitä ottavat jos muun ohessa vetävät vanteet läpi. Hinta saattaa olla yllättävän edullinen vaikka puhalluksen jättäisi firman tehtäväksi.
Sehän se paras olisi ja kysyin. Paikallinen jauhemaalaamo tekisi ilman kuittia 250e. Nyt maksoi maalit 30 euroa ja pari iltaa omaa työtä. Nämä vehkeet vie loputtomasti rahaa niin koitin nyt jossain säästää.
 
Sisälsikö hinta puhalluksen ?
 
Juu ja eräs toinen firma sanoi maalauksen hinnaksi 200€ mutta eivät tee puhalluksia. Eihän tuo paha hinta mutta näitä harraste satasia palaa lähes viikottain niin nyt kokeilin säästää pari sataa tekemällä itse.

Ei paha hinta sitten. No laitat sitten kun taas on rahakkaampi meno :) Tarkistin niin motonetin maaleja+lakka itse käytin peltivanteille ja on pysynyt yllättävän hyvin.
 
Sellaset tuli näistä itse maalatuista. Sopivan tukevan näköiset vaikka kaveri sanoikin että näköjään kun ikää tulee niin rengasprofiili vaan kasvaa. Pitääkin vielä punnita paljon painaa kumeineen.
Edit: 18.2kg koko paketti. OZ ilmoittaa vanteen painoksi 8.6kg.

1783170593917.png
 
Viimeksi muokattu:
Tässä oma kippo. Loistava ja taloudellinen kiisseli. Repii vaunuaki hyvin. Italian matkalla pääsi karvan alle 10l/100km. 1300kg vaunu perseessä.
1.5l td 110hv ja 240nm

Dacia lodgy -16

20260531_130654.jpg
 
Ensimmäinen sähköauto tuli hankittua ja Suomessa aika harvinainen tapaus, nimittäin Smart #1 pulse varusteilla. Hämmästelen kovasti, että en muista nähneeni liikenteessä yhtäkään tällaista, vaikka tehoa, varusteita ja mersumaisen laatuvaikutelma saa hankittua kohtuulliseen hintaan. Tilaakin autossa on yllättävän paljon ja liikuteltavat takapenkit tuovat muunneltavuutta takapenkin ja tavaratilan välille. Ja sitten se ulkonäkö vielä, omaan silmään menee siihen harvalukuisten sähköautojen joukkoon jotka näyttävät hyvältä.
 
Täytyy antaa pisteet auton (Opel Astra Innovation Plus hybrid vm2023) omistajalle kun oli ottanut autoonsa jatketun takuun.
Nyt itsellä 5vkoa ajoa takana ja keskikulutus maltillinen 2,7l/100km. Miinus yllätyksenä tuli vastaan se että keskikonsoli saattaa jäädä jumitilaan ja koko mittaristo pimenee.

Myyjäliike olisi maksanut korjauksen mutta nyt kaikki meneekin takuuseen ja tiistaina Autoklinikka pyysi viemään auton sinne koska tehdas haluaa osanumeron ja laitetiedot niin konsoli pitää irroittaa ja asentaa takaisin jotta tehdas pystyy lähettämään siihen sopivan konsolin.
Positiivinen asia oli myös se että saan veloituksetta sijaisauton huollon ajaksi.
 
Käy sitten läpi kaikki naarmut ja muut ja kuvaa ennen kun jätät Klinikan kaltaisille. Ja kun saat auton, sivuääniä ei saa tulla. Keskikonsolin irroitus kun ei ole aina helpoin ja kiinnikkeitä ja klipsejä on helvetin helppo rikkoa.
 
Aika usein tuntuu jäävän jotain repsottamaan. Itsellä on eri autoissa tehty pari kertaa ja molemmilla kerroilla joutui viemään takaisin korjattavaksi. Tutuilla myös vastaavia kokemuksia.
Sama joidenkin autojen ovipahveissa. Ei ääntäkään, kunnes kerran avattu ja sen jälkeen natinalle ei tule loppua.
 
Aika usein tuntuu jäävän jotain repsottamaan. Itsellä on eri autoissa tehty pari kertaa ja molemmilla kerroilla joutui viemään takaisin korjattavaksi. Tutuilla myös vastaavia kokemuksia.
Yhdessä uudessa autossa oli itsellä kans pikkuvikaa joka olisi vaatinut keskikonsolin ja kojelaudan purkua. Kovin vastahakoisia olivat korjaamaan sitä. Sanoin että antaa mennä vaan takuu on takuu.

Muutaman muoviosan klipsin saivat halki ja ne sitten tuli joskus 3 kk päästä kun tilasivat tehtaalta. Tai no yhtä osaa ei tullut koskaan mutta se oli vaan kosmeettinen peittämässä pultin kantaa.

Taitaa olla autokohtaisia miten kestäviä ovat. Itse keväällä irroitin 18 vuotiaan korealaisen (auton) keskikonsolin. Vedin suht huolettomasti ja en saanut oikeastaan mitään rikki ja kaikki menivät helposti takaisin. Eikä rämise. Muutama pieni naarmu tuli. Ai niin siinä oli kyllä apuna hyvä Youtube video aiheesta. Helpotti kun tiesi mistä kohtaa ja miten osat ovat kiinni.
 
On varmaan eroja joo sekä autoissa että asentajissa. Varmaan minkä vaan saa rikki, jos riuhtoo kiireellä ja ehkä jopa ilman osaamista (monimerkkikorjaamot) paneeleita irti.

Itse irrottelin edellisestä F30 koppaisesta Bemarista about kaikki sisäpaneelit ovipahveja myöten, kun asentelin paremmat poppivehkeet, Carplayn, isomman näytön ja muita varusteita. Mikään ei hajonnut, eikä natissut toimenpiteiden jälkeen. Toki käytin aikaa tutkien miten osat kuuluu irrottaa.
 
Autoklinikka... Luuletko että heillä on kiinnostusta, aikaa tai työmoraalia?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
311 229
Viestejä
5 284 296
Jäsenet
84 001
Uusin jäsen
spalojar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom