Omat autot -esittelythread! (KESKUSTELUA VAIN ESITELLYISTÄ AUTOISTA!)

Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Tulee vähän sellanen köyhäilyfiilis kun käyttöesineitä yritetään pitää loputtomiin uudenveroisina. Kovaa ajoa sen aikaa kun ajetaan ja sitten vaihtoa. Ei sillä vaihtohinnan kanssa ole mitään tekemistä onko helmoissa kiveniskemiä ja kukaan ulkopuolinen ei tavan käyttöautoja zoomaile sillä tarkkuudella että ohi kävellessä mitään kiveniskemiä tai mikronaarmuja näkee. Näyttelyvehkeet erikseen.

Pointti meni siinä mielessä ohi että ihmettelyni kohdistui siihen että miksi nämä ovat lisääntyneet niin paljon. Näitä on ihan yhtälailla ollut 15v sitten jo tarjolla, mutta ei vielä 5-6v sitten kukaan mitään kiveniskukalvoja laittanut kun korkeintaan keräilyautoihin tai muihin harrastelaitteisiin. Taitaa olla markkinointimiehet onnistuneet tehtävässään :D
Jännästi tuo asetelma muuttuu kun on ns "normaali" auto ajossa. Juu ei ole oma auto vaan firman omistuksessa mutta jännästi on jo tottumukset mihin pysäköidä Prisman parkkihallissa tai voiko auton viedä huoltiksen pesulaan ovat muuttuneet Corollan kanssa ihan vain kahden päivän aikana. Ja ei ole edes kyse siitä etten arvostaisi tai kunnioittaisi autoa kuin omaa mutta jotenkin tuollainen normi kansanauto tuntuu niin arkiselta ja kertakäyttöiseltä ettei sillä vain ole väliä. Siinä missä harrasteet ja erikoismallit saavat vain käsinpesua, kovavahat, niitä ei koskaan parkkeerata muiden autojen lähelle jne (nimimerkillä 0kpl näkyvää kolhua/jälkeä viereisen auton ovista kyljissä viimeisen 11v+ ajalta) niin en näe mitään arvoa moisella kohtelulla jonkin peruskipon kanssa kuten jotkut. On sivusta tullut seurattua kuinka nahkapenkeille lyödään kangas-suojat ettei tule jälkiä jotta seuraavalla omistajalla on nätit penkit, moottoria ei käynnistellä kylmänä kuin äärimmäisessä pakossa, penkeille ei lastata mitään jos ei 110% pakko... Ei riitä oma aivo tajuamaan miksi autoa pitää säästää seuraavalle omistajalle oman nautinnon kustannuksella.

Mitä noihin kalvojen yms käyttöön niin itse luulen isona syynä on sukupolvien erot. Ennen autojen ruostekorjaus oli varsin arkipäiväistä, nykyään se on isolle osalle aikalailla merkki että auto on kasa paskaa jos jossain on ruostetta. Itsellä oli kyllä ruosteongelmaa parissa autossa mutta se oli silloin ns "normaalia" vs jos nyt autoon iskisi maaliin kuplaa ja ruostekukkaa niin aika paska maku jäisi suuhun (ehkei pitäisi omistaa/ajaa kolmea japsiautoa vaan siirtyä takaisin tuttuihin merkkeihin...). Lisäksi aiemmat kalvot olivat pääasiassa sitä läpinäkyvää joka näkyi kilometrin päähän kun nykyään saat sitä missä värissä haluat ja auton maalaus ei olekaan se ainoa keino vaihtaa auton väriä ja esim tuhota sen jälleenmyyntiarvoa. Ennen joku räikeämpi väri vaikutti jälleenmyyntiin helvetisti vs nyt voit teipata miten haluat ja se katsotaan monesti vain bonuksena kun maalipinta on suojattu ja joko ostaja tykkää väristä jolloin teipit pysyvät tai voidaan sanoa että juu alla on se ja se joka on suojattu teipillä ja voidaan repiä teipit pois niin saat sen värin x.
 
Dervish

Eino Grön
Liittynyt
29.09.2018
Viestejä
113
Keskeneräinen, mutta alusta tehty wattsia lukuunottamatta.
Seuraavaks tekniikan piristelyä ja palkkihelmaa alle kun tekijä löytyy.
Just tehty pikkasta päälle 3000km lapinreissu.

2003 Land Rover Discovery 2 TD5.
Rohjo on saanu ulkonäköön lähinnä valotehoja sopivasti lisää.
Katolla sojottaa x-vision genesis II 1300 spot ja 800 hybrid sekä 6 kpl pureluxin minimaalisen kokoista työvaloa jotka saattaa vielä vaihtua kun on liian kapea keila omaan makuun.
IMG_20221105_135856-crop-mini.jpg

Tuli haettua kaverikin tolle työn alle, kun alkaa toi diiselipuoli oleen tuttu ja iskussaan.
2004 vuoden 4.6 litrasella bensakasilla oleva.
IMG_20230112_170822-1.jpg

Instasta löytyy kumpikin rohjo tunnuksilla discobogeyman ja black_betty_d2
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Kuinka kauan ihmiset näitä autojaan pääsääntöisesti pitää, kun esiin on tullut viime vuosina nämä ppf yms. suojaukset? Esim 5v takaperin ei näitä käyttänyt käytännössä kukaan. Onko nykyään meininki se että maailmantilanne köyhdyttää ihmisiä siihen tahtiin, että auto ostetaan heti kymmeneksi vuodeksi, vai mikä näiden suojakalvojen menekin selittää?
Suomessa auto on kuin pyhä lehmä jota myydään 10v kuluttua kuin uusi.

- kilometrit näkyy vain mittaristossa

Ymmärrän nämä kalvotukset jossain 100k€ autoissa mutta että jotain alle 50k€ teslaa tms. kalvotellaan munat vaahdossa!? :facepalm:

Toki teslan maalipinta taitaa olla niin surkea että pelkkä harjapesu saa sen pilalle...

:rofl2:
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Vähän sama kuin auton kovavahaaminen. Yleensä ottaen pesut yms paljon helpompia pinnan kanssa.

Maalipinnan RVS käsittely.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Suomessa auto on kuin pyhä lehmä jota myydään 10v kuluttua kuin uusi.

- kilometrit näkyy vain mittaristossa

Ymmärrän nämä kalvotukset jossain 100k€ autoissa mutta että jotain alle 50k€ teslaa tms. kalvotellaan munat vaahdossa!? :facepalm:

Toki teslan maalipinta taitaa olla niin surkea että pelkkä harjapesu saa sen pilalle...

:rofl2:
Teslahan muutti sen perus mustan perusvärin valkoiseksi metallinväriksi aikoinaan, kun musta ei kestänyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 642
Itsellä vähän epäuskoinen fiilis omasta MX:stä. 1990 MX-5 museorekattuna ja autoon mentiin toissayönä sisään ja yritettiin ilmeisesti varastaa kovakatto. Katto paskottiin kun yritettiin repiä irti tuloksetta. Molemmista ovista menty sisään ja kuskin puolen lukko, sisustan osia yms otti osumaa. Sisällä sitten hanskalokeron sisältö pitkin autoa. Mankka ei ollut onneksi autossa mutta subbari, työkalut tms eivät kelvanneet vaan ainoastaan usb kaapeli lähti kävelemään. Vaikuttaa kovin ns tilauskeikalta. Ainoa auto johon oli menty sisään ja mielenkiinto kohdistunut vain kattoon. Katto on siis orkkis Mazdan kovakatto joten hintaa nykyään helposti 2000-3000e+maalaus. Saa nähdä miten käy vakuutusyhtiön kanssa. Tuskin meinaan onnistuvat metsästämään hajotettuja osia, saati kattoa. Ja ilman kovakattoa auton arvo ottaa ison osuman... Vitutuksen määrä mallia helvetillinen. On/oli auto mikä on/oli tarkoitus pitää taloudessa loppuun asti.
Mites tuo kattohomma on mennyt noin vakuutusten yms kanssa?
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
964
-14 Audi a6 quatro taipaleelle ja benari alle
BMW M550d F10 xDRIVE M-Sport -12
Se on on jännä että itsellä on jotenkin lukkiutunut käsitys siitä että autoa vaihdettaessa uuden pitäisi aina olla uudempi ja vähemmän ajettu. Lisäksi autossa pitäisi olla jotain ns. uutta mitä aiemmin ei ole ollut.

Tietenkään se ei ole mikään ainoa oikea lähestymistapa ja jos esim. tehokkaita laitteita katselee niin uudemmissa hinnat karkaavat helposti ihan mahdottomiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 642
-14 Audi a6 quatro taipaleelle ja benari alle
BMW M550d F10 xDRIVE M-Sport -12

Onhan tuo mukava peli ajella, itsellä ei ole mutta kaverilla on vuoden tai pari uudempi. Softattu joten tehoa on kivasti. Mitä itse polkenut surutta niin lähtee kyllä kun hauki rannasta. Ja kaveri kyllä tietää että saatan joskus kokeilla rajoja minkä se näkee jostain BMW apista kuitenkin, mutta eipä itekään paljoa säästele :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 140
Itse en ole oikein vakuuttunut tuosta 50d:stä. Päivittäisessä ajossa aika vähän huomaa eroa alle 150kmh nopeuksissa jos vertaa vaikka softattuun 35d:hen. Kuitenkin hinta on ihan eri planeetalta. Isoissa nopeuksissa 50d on hieno, mutta jos ei säännöllisesti ajele niitä +150kmh nopeuksia pitkiä matkoja (lähinnä autobaanalla) niin mielestäni tuon mosan hyötyjä ei oikein saa ulosmitattua. edes ohitustilanteissa kantateillä.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953

Tuohan se on ongelma yleisesti tehokkaammissa autoissa, että lopulta sitä tehoa saa aika harvoin kunnolla ulosmitattua, ainakaan laillisesti. Voihan sitä toki käydä suljetuilla kilparadoilla ajelemassa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
455
No joo, mä tiedän kyllä mikä ppf on ja mitä se tekee, on noissa talouden vehkeissäkin mut en mä silti oikeen ymmärrä tätä asiaa paitti jos tykkää naarmuista.

Ausseissa moni asentelee niitä maastureihin vaikka suurin osa niistä ei paikallisen ostarin parkkipaikkaa kauemmaksi eksy:lol:
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Aikanaan ainakin 70-80- luvulla uuden auton ostajat laittoivat heti uuteen autoon penkinsuojat. Ajatuksena oli, että penkit säilyvät siisteinä seuraavalle omistajalle! Siis itse maksoivat rumista jälkiasennuspäällisistä että muilla olisi siistit penkit!!
Älyvapaata touhua, Eivät varmaan autoa vaihtaessa saaneet hyötyä tuosta toimenpiteestä.

Aika tarkaan kannattaa miettiä tuota jälkikäteen tehtävää ruostesuojaustakin, kannattaako se?
Nykyisissä autoissa on tehtaalla yleensä tehty hyvä ruostesuojaus. Kymmeneen ensimmäiseen vuoteen ei yleensä ole ruosteongelmia. Seurattava on tietenkin vuosittain tilannetta.
70-luvulla tilanne ainakin oli aivan toista, minullakin oli silloin tuollainen rapea ranskalainen(Renault 16 TL). Pyöränkoteloissa oli vain musta maali ruostetta vastaan ja taka-akselin edessä moskaa keräävä hylly, arvaahan sen miten peltien käy...
Nyybona autoilijana en silloin osannut varoa tällaisia. Oppia tuli tällaisesta pommista. Käytetyt autot yleensäkin olivat samaa luokkaa pelleiltään ja rakenteeltaan. Autot tehtiinkin eurooppalaisittain vain 3 vuoden käyttöikää ajatellen, sitten vaihdettiin uuteen.
Suomen oloihin vain ei tuollainen ajattelu sopinut kovan verotuksen vuoksi. Eikä enää vieläkään.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156

Nykyautoissa ei ole kyllä ruostesuojausta ollenkaan. Korin/alustan osalta todella surullista merkillä kuin merkillä. Pääsääntöisesti pelkkää maalia suojana. Alustat vielä vuorattu muovisuojilla, joihin paska oikein kertyy ja jää muhimaan. Ei kuiva koskaan. Kestää kyllä ensimmäisen omistajan tottakai, mutta toisella alkaa jo olla ihmettelemistä.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Aikanaan ainakin 70-80- luvulla uuden auton ostajat laittoivat heti uuteen autoon penkinsuojat. Ajatuksena oli, että penkit säilyvät siisteinä seuraavalle omistajalle! Siis itse maksoivat rumista jälkiasennuspäällisistä että muilla olisi siistit penkit!!
Älyvapaata touhua, Eivät varmaan autoa vaihtaessa saaneet hyötyä tuosta toimenpiteestä.

Aika tarkaan kannattaa miettiä tuota jälkikäteen tehtävää ruostesuojaustakin, kannattaako se?
Nykyisissä autoissa on tehtaalla yleensä tehty hyvä ruostesuojaus. Kymmeneen ensimmäiseen vuoteen ei yleensä ole ruosteongelmia. Seurattava on tietenkin vuosittain tilannetta.
70-luvulla tilanne ainakin oli aivan toista, minullakin oli silloin tuollainen rapea ranskalainen(Renault 16 TL). Pyöränkoteloissa oli vain musta maali ruostetta vastaan ja taka-akselin edessä moskaa keräävä hylly, arvaahan sen miten peltien käy...
Nyybona autoilijana en silloin osannut varoa tällaisia. Oppia tuli tällaisesta pommista. Käytetyt autot yleensäkin olivat samaa luokkaa pelleiltään ja rakenteeltaan. Autot tehtiinkin eurooppalaisittain vain 3 vuoden käyttöikää ajatellen, sitten vaihdettiin uuteen.
Suomen oloihin vain ei tuollainen ajattelu sopinut kovan verotuksen vuoksi. Eikä enää vieläkään.
Kyllähän se ruostesuojaus kannattaa teetättää jos kymmenenkin vuotta meinaa autoa pitää. Joku ykköstonni (taitaa saada allekin) nyt ei pitäisi hirveästi vaakakupissa painaa jos ottaa huomioon uuden auton arvon alenemat ja muut autoilun kulut.

Tuulilasin Youtube-kanavalla ovat katsastaneet paljon autoja ja monessa suht uudessakin autossa on ollut alustassa (vähintäänkin alkavaa) ruostetta havaittavissa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
455
Kai ostatte tammer suojasta myös penkin päälliset.
Tottakai, nahkapenkkien päälle :rofl:

Kaverin Tesla delas tänään helteessä, valitti että noi napit mitä pitää painaa ratissa polttivat melkein sormet kun yrittä bootata sen uudestaan.

20230203_134929.jpg

Nykyautoissa ei ole kyllä ruostesuojausta ollenkaan.
Japsi maastureita kun vertaa noihin kiinalaisiin ja intialaisiin menopeleihin niin niistä löytyy kyllä suuria eroja jos niillä on ajettu biitsillä/suolaveden lähellä.
Kaverilla on 3v vanha GWM lava-auto ja löytyyhän sieltä suhkot paljon pintaruostetta, vertaa kaverin hiluxiin tai amarokiin niin on ero suuri.
Suurin vaikutus ruosteelle taitaa olla että pestäänkö pohja aina noiden reissujen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Kyllähän se ruostesuojaus kannattaa teetättää jos kymmenenkin vuotta meinaa autoa pitää. Joku ykköstonni (taitaa saada allekin) nyt ei pitäisi hirveästi vaakakupissa painaa jos ottaa huomioon uuden auton arvon alenemat ja muut autoilun kulut.

Tuulilasin Youtube-kanavalla ovat katsastaneet paljon autoja ja monessa suht uudessakin autossa on ollut alustassa (vähintäänkin alkavaa) ruostetta havaittavissa.
Näin on tietysti. Minulla vain on käynyt niin, että vaimolle olen luvannut, että tätä autoa en vaihda ikinä. Kuitenkin parin-kolmen vuoden jälkeen on auto vaihtunut yleensä. Siinä menisi ruostesuojaus hukkaan itsellä ja toisten hyväksi.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878
Itse olen neljä autoa massauttanut. On laitettu kotelosuojat ja pohjaan massa. Olen tuon teettänyt heti, kun olen auton hankkinut. Autoja olen pitänyt 2-5 vuotta, eli voisi joku pitää hukkaan heitettynä rahana, koska ei tuona aikana kuitenkaan ruoste olisi ehtinyt katsastukseen vaikuttaa, vaikka ei olisi tehnyt mitään. Lisäksi minulla on tapana muuten auton kanssa painiessa suihkia kotelosuojaa alustasta löytyviin ruskettuneisiin kohtiin. Haen siis yleensä kotelosuojapurkin valmiiksi viereen, kun alan tekemään jarruremonttia, öljyn vaihtoa tai muuta. Meidän tuoreempikin auto on yli 15v vanha, eli potentiaalisesti jotain ruskeaa löytyy, jos ottaa pois sisälokasuojan tai muuten mönkii auton alla. Köyhän Ihmisen Auton runkopalkkien välissä menee takapäässä pyöreät putket, jotka yhdistävät rungon puoliskot. Niihin olen uittanut letkulla jäteöljyä. Vetokoukun asennusohjeissa oli ohjeena huolellisesti puhdistaa runkopalkit kaikista pinnotteista ennen osien kiinnitystä. Varsin mielellään ruostuisi auton takapäässä tuollainen puhdistettu valmiiksi pintaruosteinen karhea pinta toisen levyn takana. Tein päinvastoin ja laitoin väliin alustamassan ja öljyn sekoitusta. Tuokaan tuskin minua hyödyttää, mutta ei pitäisi vielä seuraavallakaan omistajalla ruostua vetokoukku irti.
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
Jonkin "suositun" auton saa varmaan myytyä oli massattu tai ei, mutta kyllä se varmasti helpottaa myymistä kun massa pohjassa, siis myös siinä noin +5 vuoden iässä kun ei ole vielä näkyvästi helmat kuprulla, vaan massat lähinnä "tulevaisuuden varalle".

Itse en ole yhtään käytettyä ostanut ilman että on dokumenteissa että uutena pistetty massat ja kyllä se on aina lopulta palkinnut. Sellaisetkin mallit jotka ovat surullisen kuuluisia ruostumaan niin itsellä oli lujat pellit kun taas aivan vastaava kori- ja vuosimalli kaverilla niin helmat rapeili näyttävästi ja tunkki pohjasta läpi.

Ehkä jonkin ruostesuojaus tilastojen ykkösen voisi ostaa massaamattomana, mutta kyllä niitä uskaltaa ruostuviakin autoja ostaa, kunhan katsoo että siitä on pidetty huolta.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
.
.
Aika tarkaan kannattaa miettiä tuota jälkikäteen tehtävää ruostesuojaustakin, kannattaako se?
Nykyisissä autoissa on tehtaalla yleensä tehty hyvä ruostesuojaus. Kymmeneen ensimmäiseen vuoteen ei yleensä ole ruosteongelmia. Seurattava on tietenkin vuosittain tilannetta.
.
.
Ei se suojaus kaikissa tapauksissa varmasti maksa itseään takaisin sentilleen.

Vanhoista kuvista voi katsoa, miltä 2016 uutena ostamani (ja jo ekana päivänä ruostesuojatun) Auris TS hybridin alusta näyttää lähes viisivuotiaana vs. suojaamaton 2013 Auris lähes kuusivuotiaana.

Aion pitää autoa pitkälle 30-luvulle, joten ehtinen itsekin hyötyä suojauksesta.
Ajoakkutakuu loppuu vuonna 2026 (10v/350 tkm) ja Toyota Relax-turva aktivoituu huollossa viimeisen kerran 2026 (10v/185 tkm), eli turva loppuu 2027 (11v/200 tkm). Saapa tosin nähdä, tuleeko turvalle mitään käyttöä. Ensimmäisen 83 kuukauden aikana on nimittäin tullut laitatettua vain tippa öljyä takaluukun saranaan ja vaihdatettua 12 V -akku määräaikaishuollon yhteydessä. Noiden lisäksi olen vaihtanut kolme kertaa pyyhkijänsulat Motonetin pihalla.

Jotta samaa autoa jaksaisi katsella ja ajaa noin pitkään, siihen on ruksittu runsaasti varusteita pilkkahinnalla ja kilpailuttaen. Löytyy mm:

-rengasmelua taklaamassa Finikor-äänieristys (Kova rengasmelu kuluneilla kesärenkailla kevätkarkealla asfaltilla on yksi pahimpia autokuumeen aiheuttajia.)
-metalliväri
-Tojon aluvanteet myös talvirenkaille (Pinta oletettavasti pitkäikäisempää kuin tarvikehalpiksissa, joten ei ala näyttää rähjäiseltä.)
-moottori- ja sisätilalämmitin
-avaimeton lukitus ja käynnistys (ilman tuntuu tympeältä kaivaa juuri oikeaa avainta taskusta, jossa kahden auton avaimet ja avainnippu)
-Bi-led keulalla ja perässä ledit (Lähivalot hyvät ja kaukovalot tyydyttävät. Ei ala heti näyttää vanhalta, eikä tarvitse ostella ja ährätä polttimoita.)
-ajovalojen hämärätunnistin ja automaattiset kaukovalot
-navi
-SD-lukija ja BT (musat ja puhelut)
-sähköllä taittuvat sivupeilit ja autom. himmenevä taustapeili
-sadetunnistin
-pituussäädettävä keskikyynärnoja ja sähköinen ristiseläntuki
-3 kpl 12 V -liitäntää, edessä, takapenkillä ja tavaratilassa (nopea kännykkälaturi edessä ja kontissa autojääkaappi ja/tai RC-auton 11,1 V/8000 mAh latautumassa)
-integroitu koiraverkko (kelautuu rullalle palkkiin, jos pitää kuskata täpäriä metsään)
-automaattinen hätäjarrutus (ei ole vielä lyönyt liinoja lukkoon, mutta ehkä 30-luvun papparaiselle...)
-liikennemerkkien tunnistus
-kaistavahti
-parkkitutkat edessä ja takana
-peruutuskamera
-automaattinen taskuparkkeeraus (ratti pyörii itsekseen)

Mukautuvaa vakkaria ei löydy, mutta ajoni hoituvat perinteiselläkin. Hybridin lämmitys ja viilennys toimivat, vaikkei polttomoottori olisikaan käynnissä. Tämä on mukavaa, jos pitää odotella jotakuta. Kerran lepäsin/nukuin pakkasella tavaratilassa sairaalan pihalla pari tuntia. Jakso oli 1 + 7 min, eli polttis käynnissä aina minuutin, jonka jälkeen 7 min. sammuneena. Laskin, että täysi bensatankillinen riittäisi viikoksi.

Pitkää käyttöikää helpottaa myös se, että auto on aika hyvin suojassa hallituksen verometkuilta. Ei-ladattavana bensavehkeenä siinä ei ole käyttövoimaveroa ollenkaan. Kulutus on tarvittaessa hyvinkin pieni, mistä osoituksena kalliilla sotabensalla ajettu yli 3 tkm@~3,8 l/100 km tankkauksista. Viralliset päästöt on 83 g, joten vuotuinen vero on hyvin maltillinen 106,58 €. Jos yrittävät savustaa polttiksia pois liikenteestä, niin tällä autolla ei ihan ensimmäisenä kirvele silmät.

Edit. Spoileriin tuli sen verran juttua autosta, että laitetaan nyt pari kännykkäkuvaa kylkeen. Ensin on kevyttä parkkipaikkaurheilua kolmella pyörällä. Ristiriipunta oli sitä luokkaa, että yhdellä sormella saattoi nostaa oikean etupyörän ilmaan. Tällöin kori keinahti ja vasen takapyörä laskeutui maahan. Kuvassa vasen takapyörä 2-3 cm ilmassa. Viimeinen kuva on pesun jälkeen korona-aikoina. Talvipyörillä sekin.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
479
Semmonen koppero siitä sitten tuli. Aika amis ehkäpä, mutta mukavasti kului aika värkätessä ja toivottavasti myös oppi jotain matkan varrella:

yetietuviisto.jpg

yetitakaviisto.jpg

Kyseessä siis ruosteenkorjaus-, maalaus- yms hinkutusprojekti. Katto ja kattokaiteet jäi tässä vaiheessa vielä entiselleen. Kesävanteiden hieromista seuraavaksi luvassa tämän osalta ja kesällä pitää koittaa myllyttää pintaa vähän paremmaksi. Kunhan talvirenkaat saan alle, niin kai tämä jää tässä vaiheessa omaksi käyttöautoksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
Jonkin "suositun" auton saa varmaan myytyä oli massattu tai ei, mutta kyllä se varmasti helpottaa myymistä kun massa pohjassa, siis myös siinä noin +5 vuoden iässä kun ei ole vielä näkyvästi helmat kuprulla, vaan massat lähinnä "tulevaisuuden varalle".

Itse en ole yhtään käytettyä ostanut ilman että on dokumenteissa että uutena pistetty massat ja kyllä se on aina lopulta palkinnut. Sellaisetkin mallit jotka ovat surullisen kuuluisia ruostumaan niin itsellä oli lujat pellit kun taas aivan vastaava kori- ja vuosimalli kaverilla niin helmat rapeili näyttävästi ja tunkki pohjasta läpi.

Ehkä jonkin ruostesuojaus tilastojen ykkösen voisi ostaa massaamattomana, mutta kyllä niitä uskaltaa ruostuviakin autoja ostaa, kunhan katsoo että siitä on pidetty huolta.
Unohdat että ei ole montaa vuotta siitä kun useampi autonvalmistaja eväsi takuun menetyksen uhalla lisämassauksen.
Esim. itsellä oli aikoinaan (joskus 2010) uudennihkeä volkkari missä selkeästi ilmoitettiin auton oman ruostumattomuussuojan raukeamisen jos auton ruostesuojasit kolmannella osapuolella...

tämä sääntö oli monella valmistajalla käytössä, ja kuuluvat vielä siihen autosupolveen joita liikkuu nyt mätinä teillä.
 
Sitten samalla moni valmistaja pesi kätensä kun autot kuitenkin ruostui, eikä korjattu vaikka takuu, mutta ruostui väärällä tavalla. Ford taisi olla vähän myötämielisempi kun Focukset mätäni vuodessa.
En tiedä mitä noissa takuuehdoissa lukee tänäpäivänä. Samaa skeidaa se on sitten kun alkaa kukkimaan kuitenkin, luulen.

Jos ruostesuojataan, niin tehdään se uutena eikä parin vuoden päästä kun ruskeaa alkaa löytymään pohjasta. Takuusta viis, eihän se muita takuita poista.

No niin olipas väärä topic tälle mutta ei voi minkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Tuli hankittua halpa (550€) juuri katsastettu diesel paku. Vag laatua, eli VW Passat 1.9TDI 100, automaatti. Tuohon saa siis kärryn tarvittaessa perään. 575tkm mittarissa, eli ihan reippaasti jo ajettu. Vm2003, eli keskimäärin 29tkm per vuosi.

Screenshot_2023-02-26-18-43-15-595_com.miui.gallery.jpg
 
Liittynyt
14.07.2020
Viestejä
236
Tuli hankittua halpa (550€) juuri katsastettu diesel paku. Vag laatua, eli VW Passat 1.9TDI 100, automaatti. Tuohon saa siis kärryn tarvittaessa perään. 575tkm mittarissa, eli ihan reippaasti jo ajettu. Vm2003, eli keskimäärin 29tkm per vuosi.
Takalokarissa Ula-antennin reikiä peitetty? Tuli uudella tuollaisella tehtyä töitä, jäänyt positiivisesti mieleen asiallisena laitteena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Takalokarissa Ula-antennin reikiä peitetty? Tuli uudella tuollaisella tehtyä töitä, jäänyt positiivisesti mieleen asiallisena laitteena.
On joo joku antennin peitelevy siinä. Katolla on joku pikku antenni nyt radiolle. Suht ok ajettavuus tuossakin, vaikka kilometrejä on paljon. Teslan/Mersun vaihdeviikseen tottuneena, meinaa laittaa vaihdetta päälle tuosta oikeasta viiksestä. Vaikka ihan automaatin vaihdekeppikin löytyy. Lisäksi oviakaan ei jaksa laittaa lukkoon, kun on tottunut Teslan puhelin avaimeen, joka lukitsee ovet automaattisesti.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
On joo joku antennin peitelevy siinä. Katolla on joku pikku antenni nyt radiolle. Suht ok ajettavuus tuossakin, vaikka kilometrejä on paljon. Teslan/Mersun vaihdeviikseen tottuneena, meinaa laittaa vaihdetta päälle tuosta oikeasta viiksestä. Vaikka ihan automaatin vaihdekeppikin löytyy. Lisäksi oviakaan ei jaksa laittaa lukkoon, kun on tottunut Teslan puhelin avaimeen, joka lukitsee ovet automaattisesti.
Juu nuo ovat asioita mistä on yllättävän vaikea tottua pois. Etenkin jos uudessa on keyless aka avain ei edes käy kädessä. Vieläkin välillä koomassa autoon hypänneen tulee laitettua käsi viikselle ja lähtiessä pitää vielä välillä tarkistaa että muistinkohan ne ovet laittaa kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 642
Tottumisista tuli mieleen että aikoinaan mulla oli "harraste" Saab 96, huomaa rattivaihteet. Tulin porkkasorvilla kotiin ja vaihdoin lennosta parempaa autoa alle. Pakki ja ykkönen meni ok, kakkoselle vaihtaessa kytkin pohjaan ja pyyhkijät päälle:rofl:
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Tottumisista tuli mieleen että aikoinaan mulla oli "harraste" Saab 96, huomaa rattivaihteet. Tulin porkkasorvilla kotiin ja vaihdoin lennosta parempaa autoa alle. Pakki ja ykkönen meni ok, kakkoselle vaihtaessa kytkin pohjaan ja pyyhkijät päälle:rofl:
Saatoin aavistuksen samaistua fiilikseen ja jopa ehkä hiukan hörähtää ääneen :D
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
592
1677654109036.png

Lopetin hommat baijerilaisten välittäjänä, niin upouusi 3-sarjalainen BMW vaihtu ranskan rapeeseen.

Ostin tälläisen pari viikkoa sitten käyttöautoksi.
Ensimmäinen autoni oli Peugeot 205, niin nytten tuli seuraava versio siitä tilalle 306.
1995 valmistettu, 193 000 mittarissa ja kaikki pelittää. 1.6l 8v, kovalla askilla.

Edit: Haluan vielä korostaa, että 206 olisi saanut halvemmalla mutta ne ei ole hyviä. Peugeot lopetti hyvien autojen tekemisen sen jälkeen, kun alko niitä tekemään.

Hauskin autoni pitkään aikaan. 0% mitään digitaalista ja kaiken voi vaihtaa itse.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Löytyi taas sopiva (1150€) Audi A4 Quattro 2.5TDI 180 automaatti, farkku, 2002, 347tkm.

Jos tulee vielä liukkaita kelejä, niin neliveto on mukava :) Kori siitä hyvä, että ruostetta ei ole.

Screenshot_2023-03-01-19-14-10-220_com.miui.gallery.jpg

Edit:
Hyvät moneen suuntaan säätyvät penkit tuossa. Ei siis perus "lättäpenkit".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 140
Eikö tuollainen nokkasorvi ole jo ihan valmis noilla kilometreillä? Vai tykkäätkö itse ropata noiden kanssa harrastuksena?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Eikö tuollainen nokkasorvi ole jo ihan valmis noilla kilometreillä? Vai tykkäätkö itse ropata noiden kanssa harrastuksena?
Millaisia vikoja tuo nokkasorvi aiheuttaa? Tämän päivän ajoilla ei ainakaan kuulu mitään sivuääniä. Täytyy huomenna lueskella huoltokirja läpi, että onko autolle jotain tehty jo (voiko korjata?).

132kW tuo siis ainakin on. Mistähän sen valmiin moottorin tietää? Vielä en ole oikein eri nokkiin ehtinyt perehtyä, että mitkä tuossa on.

Tarvittaessa voisi harrastuksena korjailla, mutta en nyt kyllä vielä tiedä mitä vikaa tuossa olisi. Vaikka onkin diesel, niin pakuna käyttömaksu ei ole kovin paha ja ajan luultavasti autolla aika vähän, eli ehkä pienempi riski hajoamiselle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 140
Tarkoitin nyt lähinnä sitä että hommaatko tuollaisia ihan ajoon, vai onko noille tarkoitus tehdä jotain harrastusmielessä. Melkein puoli milliä ajettu auto (edit: katsoin väärin, no onhan se 350tkm:kin jo aika hyvä suoritus) kun on lähtökohtaisesti yleensä jo aika karmea kaikin puolin kun joka paikka alkaa olla loppu, ellei edellinen omistaja ole ollut joku pedantti super-insinööri joka on pitänyt kaikesta todella tarkasti huolta.
Mulla on pari noin 300tkm ajettua autoa joskus ollut ja ei kyllä enää kestänyt pakka ajella kun joka paikka rämisi tai kolisi ja tuntui siltä että rattikaan ei enää ole etupyöriin edes yhteydessä. Itseasiassa tälläkin hetkellä mulla on yksi yli 300tkm ajettu auto :D joten tiedän mistä puhun. Se on tosin nyt leväällään kun vesipumppu antautui. Sitä ennen vaihtelin vetarit, takajouset, takajarrut etc.
Ja tuo nyt on vain sellainen terapia-auto, paku jota käytän lähinnä jos tarvitsee jotain romuja tai fillareita kuskata. Ei tulisi mitään jos joutuisi sillä käyttyistelemään.
 
Jos se on AKE koneellinen 2.5, niin vaikea uskoa että alkuperäisillä nokilla olisi tuonne asti päässyt.
Saksan pojan huoltokirjassa juuri tuo surullinen AKE moottori. A4 av. TDI qu 2.5. 11/02. Nokista vaan en löytänyt mainintaa. Vaihteistoon normaalit öljynvaihdot.

Takajouset 288tkm
Dieselpumppu huollettu 288tkm
Jakopää + vesipumppu 313tkm
Ilmastointi + paineventtiili 337tkm
Kaikki jarruletkut
Nyt 347tkm

Audi on oikein hyvä ajella. 575tkm ajettu Passat ei sekään kauhean huono ole, kun huomioi sen 228tkm isommat kilometrit. Passatin ostin vetokoukun takia ja Audissa kiinnosti eniten Quattro.

Hieman suuri kulutus tuossa Audissa on, mutta ei mahda mitään. Eikä niin haittaa, koska ajoa tulee maltillisesti.

Edit:

"BAU, BDH, BDG, BCZ rullilla.
AKE, AYM, BFC laahareilla.
Lisäksi AKN laahareilla mutta tätä on käsittääkseni vain Passatissa?"
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
330
Tarkoitin nyt lähinnä sitä että hommaatko tuollaisia ihan ajoon, vai onko noille tarkoitus tehdä jotain harrastusmielessä. Melkein puoli milliä ajettu auto (edit: katsoin väärin, no onhan se 350tkm:kin jo aika hyvä suoritus) kun on lähtökohtaisesti yleensä jo aika karmea kaikin puolin kun joka paikka alkaa olla loppu, ellei edellinen omistaja ole ollut joku pedantti super-insinööri joka on pitänyt kaikesta todella tarkasti huolta.
Mulla on pari noin 300tkm ajettua autoa joskus ollut ja ei kyllä enää kestänyt pakka ajella kun joka paikka rämisi tai kolisi ja tuntui siltä että rattikaan ei enää ole etupyöriin edes yhteydessä. Itseasiassa tälläkin hetkellä mulla on yksi yli 300tkm ajettu auto :D joten tiedän mistä puhun. Se on tosin nyt leväällään kun vesipumppu antautui. Sitä ennen vaihtelin vetarit, takajouset, takajarrut etc.
Ja tuo nyt on vain sellainen terapia-auto, paku jota käytän lähinnä jos tarvitsee jotain romuja tai fillareita kuskata. Ei tulisi mitään jos joutuisi sillä käyttyistelemään.
Järkevämpäähän se on ostaa 300k ajettu paljon huollettu kuin 150k-200k mikä maksaa yli tuplat ja korjauskulut moninkertaiset. T. 2 yli 300k ajettua pihassa eikä ongelmia molempiin puhdas leima huomautuksitta tullut viime katsastuksissa.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Oma edellinen BMW 320da sai jo yli 400tkm mittariin. Penkki ja maalipinta aika hyvässä kunnossa, mutta pian korjattavien asioiden lista olisi ollut hyvin pitkä. Huomasi että alkaa olla käyttöiän lopussa eletroniikka ja mekaniikka joltain osin. Pro-navi, ahdin, voimasiirrossa välystä, moottori tarvitsi RVS käsittelyn että kävi tasaisesti, umpiot vaihtaa (oli jo hiottu kerran), ruoste pisteitä pari jotka oli saanu pientä osumaa vuosia sitten jne jne...
 
Liittynyt
28.02.2020
Viestejä
256
Heinäkuussa -22 vaihtui 2017vm E-mersu tähän CLS:ään. Tämä on ollut itselläni ehdottomasti parhain ja mukavin auto mikä on ollut, muutama mersu ollut ennen tätä. Mikä mahtavinta on tuo vääntävä V6 dieseli. Adaptiivinen vakkari, hierovat penkit, keyless go, airmatic jne... muitakin turhuuksia joku raksinut, kun on ollut tiskillä tätä tilaamassa aikoinaan.

CLS oli 158tkm ajettu hankintapäivänä ja nyt siihen on tullut jo 188tkm mittariin. Pientä korjaustakin tuohon väliin on mahtunut kuten etujarrut satuloineen ja takailmapussit. Näitten kanssa kyllä pystyy itse ropaamaan ihan hyvin ja niin on tullut tehtyä jokaisen auton kohdalla.

Ainoa mitä ikävöi edelliseen autoon on multibeam led-ajovalot. Ne oli kyllä erittäin hyvät aiemmassa, mutta on näillä vanhemmillakin led-valoilla nähnyt jokseenkin eteensä.
 
Liitteet

Liittynyt
26.12.2018
Viestejä
50
Päivitellääs pitkästä aikaa :D 3 vuotta sitten viimeksi kirjoitellut kun oli MB AMG GTS juuri ostettu. Siitä tuli sitten siirryttyä Possujunaan, eikä sieltä olla vielä päästy irti.

Tässä välissä oli Panamera 4S E-Hybrid, Taycan 4S + Boxster S ja Taycan Turbo. Kaikki ihan kivoja leluja, Taycaneista nautti eniten. Mutta nyt oli taas aika vaihtaa Bensaan ja tuli tuossa loppusyksystä ostettua ensimmäinen 911. Näissä autoissa ei ole oikein mitään speciaalia, mutta ne on kuitenkin niin hienosti tehtyjä ettei voi oikein mistään valittaa. Kuitenkin nyt taas alkanut kiinnostaa autojen "virittely" kun ollaan takaisin bensakapistuksissa. Siksi oikeastaan lähdinkin päivittämään tännekkin, kun osia tuli tilailtua kasapäin.

Auto on siis 2020 (992) vuosimallin 911 Carrera S. PDK, PASM, RWS, Sport Design, Chalk väri, Punainen nahkasisusta.

Autoon siis tulossa/asennettu:
M-Engineering softa (noin 600+hv) - paikallaan
Katittomat Downpipet - paikallaan
Porsche decaalit - paikallaan (ehkä lisää)
Porsche Classic 20/21" vanteet - tulossa
KW Has säädettävät jouset - tulossa
JCR titaani putkisto - tulossa
Hiilarinen Aero Spoiler - tulossa
GT3 helmat - tulossa
OEM osia että saan vaihdettua noi isot pyöreet pöntöt quad malliin - tulossa

Pitää napsia sitten pari kuvaa kun saa hilut paikalleen aikanaan. Sitten katsellaan taas 3 vuoden päästä vaikka :D
 
Liitteet

Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Meillä on vaimon kanssa ollut käytössä vuodesta 2019 tällainen eco-diesel eli Alfa Romeo Giulia Super 2.2 Multijet II vuosimallia 2017, harvinaisella 6-pykäläisellä manuaalivaihteistolla(Getrag G217).
Suomeen tiettävästi ei ole uutena tuotu yhtäkään manuaaliversiota, kaikki ovat olleet poikkeuksetta ZF:n 8HP automaatilla, varmasti syystäkin > lähes täydellinen vaihteisto.

Giulia01.jpg

Auto tuli meille 2019 Kamuxilta joka auton toi ruotsista 29tkm ajettuna.
Lyhyt stoori tästä:
Vaimo oli jo pitkään puhunut että on nähnyt tällaisia Giulia malleja liikenteessä ja tykkää kovasti mallista. "Olis kiva joskus omistaa tuollainen"... no kuuntelin tätä vuoden päivät ja sitten sattui Kamuxilla olemaan tämä kyseinen yksilö juuri tulleena niin näytin vaimolle ilmoitusta.
"Olishan toi hieno". Sanoin et lähdetään katsomaan ja kokeilemaan. Loppu on historiaa :)

Tää on ollut meillä arkiautona, molempien käytössä ja ollaan sillä ajettu tähän päivään saakka mittariin 137tkm.

On ollut hämmentävän luotettava auto, meillä ollessa ei ole mitään vikoja ilmennyt.
Huollot on suoritettu huolto-ohjelman mukaisesti 20tkm välein.
Kulutusta laskeskelin ensimmäisen vuoden ajan säännöllisesti tankatuista litroista ja tällä pääsee mm. 3 aikuista tavaroineen helsingistä lappiin(äkäslompolo) 4,7litran keskikulutuksella.
Olen epäsäännöllisesti tarkastellut kulutusta tankatuista litroista myös myöhemmin ja eipä se ole tuosta juurikaan heitellyt, kovemmat talvipakkaset nostaa toki hieman mut näissä lukemissa pyöritään.

Hieman historiaa omista autoista niin mulla on ollu pääosin Nissaneita(myös JDM), Toyotaa(myös JDM), Mitsubishi(JDM), Skodaa, Fordia ja VW:tä käytössä, valitettavasti myös yksi BMW. Autoharrastajana olen myös ajanut lukuisilla eri automalleilla aivan laidasta laitaan ni on sikäli näkemystä ja kokemusta.
Vaimolla taasen aiemmin kokemusta vain italialaisista ennen kuin yhteen on menty 2014 >> 1 Fiat Grande Punto ja 1 Alfa Romeo Mito.

Hieman kertomusta fiiliksistä tämän kanssa.
Tosiaan meillä ollessa on palvellut todella uskollisesti, huollot ajallaan ja dieseliä tankkiin. Ajettavuudeltaan tällainen takavetoinen 50:50 painojakauma on ideaali mm. mutkaisilla teillä ja myös muualla. Ohjaus oli alkuun tottumattomalle todella "responsiivinen" ja vaatii tottumista hetken aikaa mutta palkitsee tarkkuudestaan.
Käytännön asioista talvikäytössä niin autohan on todella matala vakiona ja se aiheuttaa omia haasteitaan käytössä. Lähinnä polanteet, huonosti auratut risteykset jne.
Giuliaa on käytetty myös radalla Alfakerhon ratapäivillä ja omaa rata-autohistoriaa mukaillen ei tarvitsisi kuin hyvät renkaat alle ja kaarteisiin, tämä sukeltaa mutkiin todella hienosti!
Ainoa miinus radalle että tämä on diesel ;)

Mitä siihen "surullisen kuuluisaan alfa-maineeseen" tulee niin kyllä nämä viimeisimmät tuotokset ovat mielestäni jo ihan eri maailmasta ja luotettavuus on hyvällä mallilla.

Mikä sai minut kääntymään italialaiseen? Niin, Fiilis ja tuntuma, erityisesti erilaisuus ja että saa olla erilainen kuin muut. Tylsiä autoja riittää ajettavaksi kaikille mutta nämä ovat tunteisiin perustuvia asioita niin vastaan että En ole pettynyt päivääkään siitä kun nimeni kauppasopimukseen laitoin.

Haaveissa on myöhemmin Giulia Veloce malli, jonain päivänä!
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom