Omat autot -esittelythread! (KESKUSTELUA VAIN ESITELLYISTÄ AUTOISTA!)

sjamy

Valokurwaaja
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
148
Päivittelyä.

DIY päiväajovalojen ensimmäinen prototyyppi printattu ja testattu toimivaksi.

Alaumpiot alkaa olla käytännössä valmiit. Toki hiontavärissä ja pientä hinkuttelua vielä vaatii.

Puskurin vahvistelua ja muokkausta. Jäähyille ilma-aukko ja samalla sumuvaloille paikka.

Tuohon puskurin ja jäähyjen väliin tulee vielä jonkunlainen kaukalo/tuulitunneli ohjaamaan ilmaa jäähyille mahdollisimman tehokkaasti.

Sumareiden sijoittelua. Tässä näkyy myös, miten nuo puskurin ulkolaidan aukot tulee kasvamaan. Sumuvaloiksi tulee Seeker 405.

IG:n puolella enemmän välivaiheita ja muuta.
Mahdolliset laittomuudet vain showkäytössä, kadulla tietenkin täysin lakipykälien mukainen.
Paljon suunnittelua ja vähän myös toteutusta.

Muutaman sadan caditunnin jälkeen mulla on nyt koko autosta tietomalli, joka vastaa todellisuutta parhaimmillaan alle millin tarkkuudella. Tarkimmat kohdat lähinnä siellä, minne tulee suunniteltua ja tulostettua uutta osaa. Joissain kohdissa mitat vielä heittää, mutta niinhän ne heittää itse autossakin suoraan tehtaalta. Mm. toinen takaovi on lähes sentin toista korkeampi.

Auttaa visualisoinnissa ja suunnittelussa huomattavasti enemmän, kuin pelkkä suuntaa antava photoshop-kuva. Pohjana 3D-mallille on Forzasta ripattu kori, mutta siinäpä se. Sekään ei ihan vastannut todellisuutta, mm. ovien ja ikkunoiden suhteen. Mallin toteutuksessa käytetty hyväksi fotogrammetriaa (kuvien avulla skannausta), manuaalista mittausta ja lukemattomia tarkistusmittauksia. Tuo puhelimen kameralla skannailu ei ole kovin tarkkaa, joten kaikki skannatut osat on pitänyt mallintaa uusiksi. Skannaus on kuitenkin ollut tässä suuri apu. Renderöinti alla alkaa aikalailla vastaamaan sitä, millainen tuosta projektista sitten joskus lopulta tulee. Alempana spoilerin takana lisää kuvia ns. pinnan alta.

Tästä härvelistä lisää alempana. Lyhyesti esiteltynä puskurin ilmanottoaukot/ohjaimet jäähyille ja jarruille. Pohjimmaisena splitterin alustavaa suunnitelmaa.

Hyppy todelliseen nykytilanteeseen. Ulospäin ei suuria muutoksia, puskurissa ja muualla on sotkua skannausten jäljiltä. Fotogrammetria (kuten laserskannauskin varmasti) vaatii skannattavilta pinnoilta jotain tekstuuria hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Sumuvaloiksi valikoitui lopulta Seeker 405:t. Valintaan johti ulkonäkö ja koko. Tumma optiikka sopii hyvin tyyliin, kun muuallakin valot ovat lopulta tummennuksien takana. Koon puolesta ei ollut paljoa vaihtoehtoja. Tuo ilmanottoaukko on korkeudeltaan 87mm ja sumarit 80mm.

Maskin verkot löysi myös paikalleen, siinäkin oli oma pohtiminen ja taittelu erikoisen kiinnityssysteemin vuoksi.

Puskurin valmistelua skannaukseen.

Alumiinikulmista rakennettua kehikkoa sumuvalojen, tulevan splitterin ja ilmanohjaimien kiinnittämiseen. Pääasiassa 50x5mm kulmasta. Jokunen lisäkulma vielä tulossa, jos tilanne sitä vaatii.

Tässä kolmikossa näkee, miten kaikki tuo ylempänä esitelty tavara tulee istumaan puskurin takana. Näiden mallinnusten avulla koko paketin myös pystyy rakentamaan millin tarkkuudella loppuun. Alumiinikehikothan tuolla jo on paikallaan. Sivujen punaiset ilmaputket johtaa jarruille, hyöty niistä tämmöisessä autossa on todellisuudessa pyöreä nolla, mutta miksipä ei. Rendauksissa pintamateriaalina paljon hiilikuitua, koska tulostettavat osat laminoidaan hiilarilla lisäjäykkyyden + ulkonäön vuoksi. Splitteri tulee olemaan perineinen hiilari/foam/hiilari komposiitti.

Keskiaukon "tuulitunneli" jäähyille tuskin paljoa auttaa, mutta ainakin sinne kehtaa katsoa, jos joku tuonne maanvaraan jaksaa kyykätä. Sumareiden kehyksistä on jo tulostettuna ensimmäiset testikappaleet ja paikan päällä saikin todeta, että juuri tämä on se lopullinen kehys.

Alkuperäinen puskuri paikallaan, kuten todellisuudessa. Pelkän kuitupuskurin varaan ei kehtaa laskea, jos joskus jotain käy. Lisäksi alkuperäinen puskuritoimii tukena ja kiinnityspohjana.

Sumareiden kehykset lähikuvassa.

Vaneissa (tai ainakaan omassa tekniikkaswapin jäljiltä) voimansiirto ei ole aivan keskellä, eikä nuo jäähytkään. Tässä meinasi tulla pientä päänvaivaa, mutta pienellä tuurilla ja pitkillä hermoilla siitäkin nähtävästi selvisi. Alumiinikulmista rakennettu runko ja splitteri menee pitkälle apurunkoon asti, tämän luulisi olevan tarpeeksi jämerä kiinnitys.

Mitä järkeä kaikesta tuollaisesta vanhassa pakussa? Ei varmasti mitään.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Täysin hyvällä tavalla sekopäinen, ei ihan omaan makuun mutta MAHTAVA näyte siitä mitä voi saavuttaa jos haluaa ja näkee vaivaa. On käytetty luovuutta, uskallettu kokeilla jotain uutta ja muista erottuvaa. Kyllä se vielä jossain vaiheessa "valmistuu", ei sillä että moiset olisivat koskaan oikeasti valmiita.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354

Kauaksi on tultu niistä ajoista kun custom skissit piirreltiin humalassa tallin seinään. Ehdottomasti pisteet tälle projektille!
 
sjamy

Valokurwaaja
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
148
Täysin hyvällä tavalla sekopäinen, ei ihan omaan makuun mutta MAHTAVA näyte siitä mitä voi saavuttaa jos haluaa ja näkee vaivaa. On käytetty luovuutta, uskallettu kokeilla jotain uutta ja muista erottuvaa. Kyllä se vielä jossain vaiheessa "valmistuu", ei sillä että moiset olisivat koskaan oikeasti valmiita.
Thanks. Tää on tosiaan ehkä hieman epätavallinen lähestymistapa jenkkivanin rakentamiseen, etenkin Suomessa, jossa suurimmat modaukset on luokkaa karjapuskuri, poppivehkeet ja kilikolia ruostekohtien päälle :whistling: Tosiaan ennen tämän projektin aloittamista n. 3 vuotta sitten mulla ei ollut mitään kosketuspintaa tai kokemusta mistään näistä työvaiheista, mitä nyt on tehnyt. Mekaanikon taidot oli luokkaa renkaanvaihto hoituu just ja just, vaan tekemällähän sitä uutta oppii :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
479
Alkoi niin kyrsimään tuo polttoaineiden hinta, että piti myydä tuossa kevään aikana erinäköiset bensarosvot ja muut lahot paskat eteenpäin. Siinä samalla meni kaikki enemmän ja vähemmän käyttöautotkin ja tuli tyhjyys niin talliin kuin pihallekin. Koska jollainhan se pitää ihmisen kulkea paikasta toiseen niin tuli hankittua siihen tarkoitukseen Audi A2 TDI:

Audi A2.jpg

Eli kolmisylinterinen ja 75 heppainen voimanpesä, avattavalla Open Sky -panoraamakatolla. Tässä nyt on vielä vähän kaikenlaista pientä puuhaa kun Auto on pari vuotta seissyt, mutta sai kuitenkin leiman ja sikäli ihan käyttökunnossa. Olisi varastossa uudet mustat vanteetkin tuohon, mutta ikävä kyllä liian isolla rengastuksella, joten pitää vielä tuumata hommaako niille kumet vai koittaako bongata jostain valmista sarjaa.

Ja koska ”siksi ja huvikseen” sovin myös kaupat toisesta samanlaisesta, joskin hopeanvärisestä yksilöstä:

AudiA2 v2.jpg

Samalla tekniikalla ja myös Open Sky -katolla. Tässä on vähän enemmänkin harrastamista, koska jäänyt seisomaan jakoremmin katkeamisen myötä. Voipi olla, että rakentelen tästä joutoaikana jotain tai sitten en ja myyn osina. Taannoin omistin tällaisen vekottimen bensakoneella ja jäi harmittamaan myynti, joten katotaanpa kauanko näitä jaksaa katella.

Näiden lisäksi jäi vielä omistukseen vanhat tutut VW Fastback, VW T4 Dobbel ja VW Golf mk2, joista kuvia olenkin aika vasta laittanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
479
Oliks tää se flatbed, jonka kuvat paljasti sen että puolet räbän automiehistä henkilöistä luuli että lavassa pitää olla reunat lain ja asetuksien mukaan ?
Joo, mintunvihreä flatbed. Huoltoautoksi rekisteröity eli sikäli ei ole lavalle mitään vaatimuksia. :)
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Lämpimien kelien myötä Fiiun ajoergonomia on parantunut olennaisesti kun kyynärpäälle löytyy tuki.

Tämä malli tällä värillä taitaa olla se jota automiehet kutsuivat "postiauton lokasuojaksi"?

Tosin tässä rattikin oikealla niinkuin joissain postin jakeluautoissa.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
62
Vuoden -18 bmw 330e tuli hankittua pitkän pähkäilyn jälkeen. Työmatkan lyheneminen oli vaihdolle alkusysäys, sillä dieselillä ajelu näillä kilometreillä ei tuntunut millään muotoa järkevältä. M-sport ulko- ja sisäpaketilla. Kangas sporttipenkit, hifipaketti ja adaptiivinen vakkari. Tuntuu kieltämättä selvästi "halvemman" luokan autolta, kuin edellinen f10 sedan. Mutta kaipa tuohon tottuu. Kiva tuolla m-sport alustalla on kieltämättä kurvailla.
IMG_20220614_164446.jpgIMG_20220614_164330_hdr.jpg
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Lantikka oli katsastettu viimeksi -89 ja nyt heti perään 2022

Alkuviikosta säätiedote ennusti pienellä todennäköisyydellä mahdollisia vähäisiä sadekuuroja. Onneksi virittelin eilen katon paikalleen, olisi saattanut kastua vielä(kin) pahemmin...iski varmaan alkukesän rajuin sadekuuro ukkosineen juuri katsastuksen ajaksi eikä näitä laitteita varsinaisesti mitenkään vesitiiviinä tunneta.

Olen ajanut satoja autoja ja tämä meni kirkkaasti johtoon kun etsitään hirveintä maantiekokemusta. Melutaso on hirveä/lähes sietämätön. Ilman kuulosuojaimia matkanopeus on max 50-60km/h, vastamelunappien kanssa jotain 65-75 mutta silloin moottori parkuu jo lähes viimeisiään.

Nyt pitäisikin vielä sahailla uusi rimoitus kattotelineelle terassilaudasta ja testailla toimivuus varmaksi. Sittenpä se joutaakin myyntiin ja uuden etsintä voi alkaa.

20220615_124631_copy_2016x1512.jpg
20220615_114503_copy_2016x1512.jpg
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 454
Vuoden -18 bmw 330e tuli hankittua pitkän pähkäilyn jälkeen. Työmatkan lyheneminen oli vaihdolle alkusysäys, sillä dieselillä ajelu näillä kilometreillä ei tuntunut millään muotoa järkevältä. M-sport ulko- ja sisäpaketilla. Kangas sporttipenkit, hifipaketti ja adaptiivinen vakkari. Tuntuu kieltämättä selvästi "halvemman" luokan autolta, kuin edellinen f10 sedan. Mutta kaipa tuohon tottuu. Kiva tuolla m-sport alustalla on kieltämättä kurvailla.
Itsekin pähkäilin tuollaista hybridiin vaihtaessa ja edellinen oli F11. Tuota F30:a ajaneena (joskaan ei ollut hybridi) se tuntuu kyllä tosiaan halvemman hintaluokan autolta joten siksi ei oikein houkutellut. 5-sarjan hybridiin taas ei oikein budjetti riittänyt joten tässä vaiheessa valikoitui alle MB C350e. Pieni autohan sekin on F11 verratuna mutta ainakin vaihtelua ja laatuvaikutelma kyllä on kohdallaan.

Tuosta sitten varmaankin seuraavaksi sähköautoon - siis joskus.

e. Kuva jotta ei mene offtopiciksi.

1655315554414.png
 
Viimeksi muokattu:

5-sarjalaista g30:iä koeajoin ja budjetti olisi ehkä juuri ja juuri venynyt, mutta lopulta tuo kolmonen oli "riittävä" varsinkin tuolla sporttipaketilla. Normi business-sport f30 oli liian rimpula ja ehdottomasti jos mukavuutta ja ehkä jykevyyttä tahtoo niin tuo viitonen. Ovet, sisusta ja ajotuntuma normialustalla häviää luonnollisesti isoveljelleen, mutta m-sport tuo sopivasti napakkuutta ja auto tuntuu näppärämmältä. Toki myös budjetti määräsi lopulta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole kaduttanut. Noita merssuja katselin myös, mutta niinkin pieni asia kuin c-sarjalaisen takavalojen design sai ostohousut jäämään visusti kaapin hyllylle. Mutta laadultaan tuo on varmasti bmw:tä edellä :thumbsup:
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Eikö ole mukavaa tuo avoautoilu :)
On! Ainakin tällä lantikalla, hieman samanlainen tunne kuin hyväkuntoisella avotraktorilla ajaessa. Löytyy minulta myös -04 avo megane mutta siinä ei tule niin vahvasti avonaisuuden fiilis lähes pään päälle ulottuvan tuulilasin/a-pilarin ja matalalla olevien penkkien takia.

Siinä missä katto paikallaan ajaminen on melun takia aivan sietämätöntä pakkopullaa niin avomallina hymyilytti koko ajan ja teki mieli käydä ajamassa vielä yksi lenkki.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681

Tuollainen kesäpeli tuli hankittua.
Niin mikä malli toi on? Ja miksei sitä voinut tuohon laittaa? Koitin hakea mut en tiedä kun kaikki 599 GTB jne mallit on melki samanlaisia.

edit, onko se Kalifornia?
Edit2, vittu ku on hiano
 
Viimeksi muokattu:

Dervish

Eino Grön
Liittynyt
29.09.2018
Viestejä
113
Keskeneräinen, mutta alusta tehty wattsia lukuunottamatta.
Seuraavaks tekniikan piristelyä ja palkkihelmaa alle kun tekijä löytyy.
Just tehty pikkasta päälle 3000km lapinreissu.

IMG_20220615_213902-copy.jpg

2003 Land Rover Discovery 2 TD5.
 
Dervish

Eino Grön
Liittynyt
29.09.2018
Viestejä
113
Minkä valmistajan kattoteltta? Ja millaiset kokemukset siitä?
Ja tärkeimpänä, mitä maksoi?
ARB Flinders on teltta, tän vuoden uutuus malli ilmeisesti.
Hieman vajaa 2000 eur tuolla näkyy hintaa olevan, itse vain vuokrasin mutta menee kyllä ostoon jossain vaiheessa.

140x240 on pohjalla kokoa kun on teltta auki, ohkonen patja löytyy toki valmiina, mutta varmaan tulee hankittua jotkut paksummat ilmatäytteiset makuualustat käyttöön itelle.
Sisällä mahtuu hyvin istumaan ja kaikilta neljältä sivulta saa auki, plus katon myös. Ja hyvin tuntu vettä pitävän.
Kondenssitkin pysyy kurissa kunhan nukkujilla ei tule kylmä kun pitää räppänöitä vähän enemmän auki.

Ainoa miinus, joka ei ny varsinaisesti teltan vika ole, mutta itte tarttin tikkaisiin jatkopätkän ja aukominen/sulkeminen oli vähän työläämpää kun joutuu kiipeilemään kun auto on niin korkea.
 
Liittynyt
26.01.2022
Viestejä
502
Päivittelyä.

DIY päiväajovalojen ensimmäinen prototyyppi printattu ja testattu toimivaksi.

Alaumpiot alkaa olla käytännössä valmiit. Toki hiontavärissä ja pientä hinkuttelua vielä vaatii.

Puskurin vahvistelua ja muokkausta. Jäähyille ilma-aukko ja samalla sumuvaloille paikka.

Tuohon puskurin ja jäähyjen väliin tulee vielä jonkunlainen kaukalo/tuulitunneli ohjaamaan ilmaa jäähyille mahdollisimman tehokkaasti.

Sumareiden sijoittelua. Tässä näkyy myös, miten nuo puskurin ulkolaidan aukot tulee kasvamaan. Sumuvaloiksi tulee Seeker 405.

IG:n puolella enemmän välivaiheita ja muuta.
Mahdolliset laittomuudet vain showkäytössä, kadulla tietenkin täysin lakipykälien mukainen.
miten voi vittu olla nOI HIENO VANI JUMALAUTA SUOMEN HIENOIN VITTU NYT ON ASIA MIES OLLU TEKEMÄSSÄ JA MAUALLA
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Mitä leveempi tuo crominen v tuossa keulassa nii sitä uudempi.
Tuosta on kyllä päältäpäin vaikea sanoa onko 2008 vai 2015 mallinen laitos :D Ainakin itselle nuo kaikki näyttää samalta harmaalta massalta.
 
Javaq

ſ ɐ ʌ ɐ b
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 177
Mazdoista en ole muuten niin välittänyt, mutta tuo moderni MX-5
on kyllä komea auto ja varmasti hauska ajaa.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
732
Kuinkas pitkä sähkö-range tuossa on oikeassa elämässä?
Täys lataus näyttää 54km autossa ja softassa 58km. Yhden suuntaisena matkana mulla on 35km josta noin 16km 120kmh motaria, 14km 100kmh maantietä ja loput kaupunkia. Sanotaan et jos ajan satasen alueella 110kmh ja motarilla 130kmh ni kotiin päästyäni akun kantamaa jää noin 8-12 kilsaa (riippuu vähän nopeusvaihteluista ja käyttääkö vakkaria). Motarihan sitä akkua syö tosi paljon etenkin jos vetelee vakkarilla 130kmh koko pätkän. Tämä siis kesäkuun aikana. Tällänen riittää meikäläiselle erinomaisesti kun lataus onnistuu niin töissä kuin kotona.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Tuorein Femma tuli pestyä ekan kerran tuossa hiljattain (juu, ajeltu vain jätskinsyöntikeleillä :tongue: )
Softakin meni uusiksi SID-infon kaipailun takia, samalla tuli maltillinen tehopäivitys lukemiin 240Hv/400Nm etanolilla. Ihan sopiva piristys kuminauha-automaattiin :smoke:

Ja kyllä, tuplaputket on overkilliä tuossa vekottimessa. Tai ylipäätään kaikissa rivinelosissa. Äänet on kieltämättä aika hyvät kuitenkin, ei mitään käryä, että mikä rööri tuolla roikkuu. Perheen 45Hv/50Nm tehokkaampi Aerofemma kuulostaa ruohonleikkurita tuohon verrattuna, vaikka isompaa kiinarosteria on ahtimelta takapuskuriin :btooth:

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 415
20220623_230710.jpg

Oma Mese. Puskurista pitäisi korjata tuo osuman jälki, peilit ja takaluukku teipata myös mattamustaksi. Katsastettu ilman huomautuksia. 140k ajettu. Kesäkuussa meni bensaan 420e :( Teippasin nuo A-tolpat ja mietin, että helppoahan tämä on, mutta kyllä tuo konepellin teippaus oli aika urakka. Todella hankalaa saada viimeisen päälle, onneksi oli kaveri apuna auttamassa. Maski ja tähti on maalattu ihan Mastonin mattamustalla. Katto toimii moitteetta ja melkein koko autokin, ainakin suurimman osan ajasta. Kaikenlaista pientä on ollut koko omistuksen ajan, kerran jäin melkein tielle, kun kampiakselin hihnapyörä repesi, mutta onneksi oman parkkipaikan läheisyydessä. 3.2l v6 + automaatti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
ah4 copy.jpg

ah2 copy.jpg

ah1 copy.jpg

ah33 copy.jpg

ah7 copy.jpg

Laitoin tänne kuvan viime syksynä, kun ostin BMW 335i Active Hybrid 3 (2013) -auton. Vielä silloin en täysin ehkä ymmärtänyt, kuinka harvinainen peli on kyseessä. Tiesin, että halusin 335i:n, ja tämä oli tarpeeksi lähellä. Nyt autoa on laitettu ihan mukavasti, ja selvisi sekin, että Suomessa näitä on vain muutama yksittäiskappale. Kokonaistuotanto oli koko maailmaan vain 5105, josta Amerikkaan meni vaivaiset 1000. Yhteenkään en ole törmännyt, mutta tiedän ainakin yhdestä toisesta Suomessa tämän kappaleen lisäksi, koska oma autohuoltopaja osasi kertoa että heillä käy toinenkin samanlainen auto. Harvinaisuudesta kertoo varmaan sekin, että Tampereen BMW ei ole koskaan tällaista autoa saanut huoltoon. Helsingissä auto tunnettiin.

- Rakennettu 335i:n pohjaan, N55-moottori, F30-kori.
- 425 hp (Vakiona 340 hp), Vääntö 523 nm (Vakiona 450 nm)
- 0-100 km/h: 4.5s (Vakiona 5.3s)
- Putkia vaihdeltu, takavalot vaihdettu, ja paljon kaikkea muuta mitä ei tähän jaksane luetella.
- Softaa sisässä Bootmod3 ja xHP.
- Autolla tuli juuri 160t täyteen.

Vuodessa ainoa vika on ollut vasemman peilivilkun rikkoutuminen. Toki olen paljon vaihtanut osia jo etukäteen.

Ongelmana varsinkin Amerikkalaisille on nyt se, että jos hybridiakku menee rikki, sen vaihto maksaa yli 10,000€. Suomessa kyselin marmorilta hintaa huvin vuoksi, ja sanoivat että 2600€. Eli Amerikkalaisille olisi halvempaa tuoda auto Suomeen, korjauttaa täällä ja shipata takaisin kuin maksaa kulut omassa maassaan. Voi olla, että vaihdatan tuon akun vuoden kahden sisällä, ennen kun jättää tielle. Auto ei siis jostain syystä toimi ollenkaan ilman hybridipuolta.

Vaikka kyseessä on hybridi, kulutus on omalla ajotavalla ysikasia tankaten n. 10.3L sadalla. Jos ajaisi Eco Pro:lla, päästäisiin ehkä alle 6L:n. Sellaista ajotapaa ei vain malta tällaisella pelillä harrastaa. Tämä autohan oli käytännössä vain BMW:n oma pieni testi siihen, miten hybridiakku toimisi 335i:n kanssa tuomaan siihen lisätehoa. Hyvin näyttää toimivan. Suurin osa komponenteista on samoja 335i:n kanssa, mutta muutama eroavaisuus löytyy. Plussaa on tietysti se, että verot ovat pienet, kun tämä luetaan virallisestikin hybridiksi, eli 'vihreäksi autoksi'.... en valita.

Tuli myös nauhoitettua tästä POV-video ja lisättyä siihen kaikki tiedot jotka olen oppinut, koska videot ja muu informaatio tästä autosta on täysin kiven alla.

Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Jaahas... Tuli sitten vaihdettua ensikertaa japanilaiseen kulkineeseen. Tesla myyty ja tällä hetkellä kova odottelu että saa haettua -90 museokilvitetyn Mazda MX-5 NA:n. Hintaa jäi mukavasti mutta kunto sen mukainen, pieni öljyvuoto ja kuivat ikkunakiskot korjataan liikkeen toimesta ja lyödään 2din mankka liikkeen piikkiin. Mukana myös kovakatto ja kahdet renkaat. 90tkm mittarissa ja Saksaan alunperin myyty ja kaikki dokumentit löytyy. Kyllä kuumottelee jo kovin :p
 
zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 351

Laitoin tänne kuvan viime syksynä, kun ostin BMW 335i Active Hybrid 3 (2013) -auton. Vielä silloin en täysin ehkä ymmärtänyt, kuinka harvinainen peli on kyseessä. Tiesin, että halusin 335i:n, ja tämä oli tarpeeksi lähellä. Nyt autoa on laitettu ihan mukavasti, ja selvisi sekin, että Suomessa näitä on vain muutama yksittäiskappale.
Neljä löytyy tällä erää myynnistä https://www.nettiauto.com/bmw/335/hybridi?id_country[]=73

Tuo kiinnostaisi, että eikö nykylain mukaan nuo puskurin heijastimet saa poistaa/peittää/maalata? Itse saattaisin vetää ne mustaksi tai valkoiseksi... :hmm:
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Jaahas... Tuli sitten vaihdettua ensikertaa japanilaiseen kulkineeseen. Tesla myyty ja tällä hetkellä kova odottelu että saa haettua -90 museokilvitetyn Mazda MX-5 NA:n. Hintaa jäi mukavasti mutta kunto sen mukainen, pieni öljyvuoto ja kuivat ikkunakiskot korjataan liikkeen toimesta ja lyödään 2din mankka liikkeen piikkiin. Mukana myös kovakatto ja kahdet renkaat. 90tkm mittarissa ja Saksaan alunperin myyty ja kaikki dokumentit löytyy. Kyllä kuumottelee jo kovin :p
Ai saakeli että olikin hymy herkässä kotimatkalla ja kun vähän kierteli. Ihan kun kirpun kokoisella autolla ajelisi. Kaikki näyttää suurelta ja korkealta :D. Ei se vaan mihinkään liiku ja tosiaan jos repii yläkierroksille niin tuntuu että nyt ollaan miljoona yli ja mittari näyttää alinopeutta :D. Kyllä tuolla motarille ihan ok liittyi toki mutta kaasu pohjassa kyllä painettiin ja otettiin kaikki mitä 115hepasta on jäljellä.

20220708_155106.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Neljä löytyy tällä erää myynnistä https://www.nettiauto.com/bmw/335/hybridi?id_country[]=73

Tuo kiinnostaisi, että eikö nykylain mukaan nuo puskurin heijastimet saa poistaa/peittää/maalata? Itse saattaisin vetää ne mustaksi tai valkoiseksi... :hmm:
Tuo on käsittämätön määrä. Yli vuoden katselin 335:stä ja bemareita yleensä, ja tuossa ajassa en nähnyt yhtäkään ennen tätä. Saahan nuo heijastimet varmaan peittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
945
Ai saakeli että olikin hymy herkässä kotimatkalla ja kun vähän kierteli. Ihan kun kirpun kokoisella autolla ajelisi. Kaikki näyttää suurelta ja korkealta :D. Ei se vaan mihinkään liiku ja tosiaan jos repii yläkierroksille niin tuntuu että nyt ollaan miljoona yli ja mittari näyttää ylinopeutta :D. Kyllä tuolla motarille ihan ok liittyi toki mutta kaasu pohjassa kyllä painettiin ja otettiin kaikki mitä 115hepasta on jäljellä.

Nii jotta miksi se Tesla tähän vaihtui?
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Nii jotta miksi se Tesla tähän vaihtui?
Ajomäärä putosi niin pirusti ja totesin et viimeinen hetki myydä että saa about ostohinnan takaisin tai kilsoja tulee lisää. Vitutti pitää pihassa seisomassa ja maksaa lainaa. Tuon kanssa ei haittaa vaikka olisi pihassa miten paljon haluaa. Täydet kasko yms vakuutukset ovat tuohon sen reilu 500e ja sain jo alustavaa tuntumaa että voisi onnistua museoautovakuutus jossa taattu lunastussumma ja normi liikennevakuutus. Saisi molempien parhaat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 442
Viestejä
4 161 900
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom