- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 2 287
Kiitos paljon molemmille, hienoa kun saa lainata asiantuntemusta ilmaiseksi 
Hyvä kauppoja tehdessä olisi tietää onko oma paskasäiliö vai kunnan viemäri. Varmaan myös lukee kauppakirjoissa tms dokumenteissa.Myönnettäköön, en ole perehtynyt omakotiasumiseen riittävästi vielä kiireiltäni-->
Mistä tiedän, pitääkö mun tyhjennyttää joku jätevesisäiliö ja millon se pitäisi tehdä, ja tarkemmin, pitääkö siitä millään tapaa itse huolehtia kunnan vesiverkkoalueella / kaava-alueella?
Talo on ostettu käytettynä, joten en ole perehtynyt aiheeseen.
Asia juolahti mieleeni, sillä hajulukon puhdistuksen jälkeen tullut välillä viemärin hajua pesuhuoneeseen toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja mietin, että jäikö hajulukko tms. jotenkin huonosti vai mikä homma.
Juu, perusjuttuja varmaan, jos asioihin on perehtynyt ja omakotitalossa asunut; mutta meille uutta. ja kun ei ole järjestelmiä itse asentanut..
Olisihan se ollut hyvä, mutta kauppoihin ei olisi ollut kuitenkaan mitään vaikutusta. Lienee kunnan kun ollaan ihan kaava-alueella lähiössä, mutta pitääpä tutkia papereita..Hyvä kauppoja tehdessä olisi tietää onko oma paskasäiliö vai kunnan viemäri. Varmaan myös lukee kauppakirjoissa tms dokumenteissa.
Jätevesikaivoja on hyvinkin montaa eri sorttia. Kerran vuodessa on aika hyvä arvaus siihen asti kun ei tiedä mitään muuta. Jos sulla tulee kunnan vesi, luulisi kyllä olevan myös kunnan viemärikin. Viemärin haju kylppärissä voisi johtua vaikka kuivasta poistokaivosta jos niitä on useampia siellä kylppärissä, tai tulppaamattomasta pesukoneen poistoliitännästä tms. Voi myös olla että lavuaarin poistoputki meni kiinni huonosti sinne kaivoon jos se oli irti, näitäkin on monenlaisia olemassa. Luulisi hajunlähteen nenäänsä seuraamalla löytyvän, ei siellä kylppärissä kuitenkaan kovin montaa vaihtoehtoa voi olla.Myönnettäköön, en ole perehtynyt omakotiasumiseen riittävästi vielä kiireiltäni-->
Mistä tiedän, pitääkö mun tyhjennyttää joku jätevesisäiliö ja millon se pitäisi tehdä, ja tarkemmin, pitääkö siitä millään tapaa itse huolehtia kunnan vesiverkkoalueella / kaava-alueella?
Talo on ostettu käytettynä, joten en ole perehtynyt aiheeseen.
Asia juolahti mieleeni, sillä hajulukon puhdistuksen jälkeen tullut välillä viemärin hajua pesuhuoneeseen toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja mietin, että jäikö hajulukko tms. jotenkin huonosti vai mikä homma.
Juu, perusjuttuja varmaan, jos asioihin on perehtynyt ja omakotitalossa asunut; mutta meille uutta. ja kun ei ole järjestelmiä itse asentanut..
Kunnallisessa järjestelmissä viemärin suunnanmuutoskaivo löytyy yleensä (ei aina) talon ja läheisen tien välistä => Sieltä kannattaa ensin etsiä. Tai kaivaa ne talonsa viemärisuunnitelmat esiin, joihin kaivon paikka merkitään.Puutteelinen viemärituuletus myös tekee hajua ylimpään kohtaan, jokseenkin harvinaista kuitenkin nykyisin, huomaa jos vaikka vessanpytyssä vesi on usein harmaata, useimmiten silloin haisee muuallakin jos säässä tapahtuu suuria muutoksia nopeasti.
Paikalliselta vesilaitokselta löytyy viimekädessä tieto onko liitetty vain vesi vai myös viemäri. Jos ei tämän tiedon mukaan ole viemäriä liitetty, löytyy se oma kaivo silloin tontilta ja sen kuulee kun avaa jokaisen luukun/kannen mitä tontilta löytyy ja kuuntelee missä lotisee kun vessan vetää, siis siten että toinen on pihalla kun toinen vetää vessan. Tässä pitää ottaa huomioon kunnallisen viemäröinnin tarkistus/huoltokansi josta sitä lotinaa kuuluu myös jos on liitetty kunnalliseen.
Tyhjennysväli sitten riippuu käytöstä ja onko kyse umpisäiliöstä vai imeytyskentästä/kaivosta ja minkä kokoisia ne on. Umpisäiliö on siitä helppo, että viemärit lakkaa vetämästä kun se on täynnä tai pahimmillaan, toteutustavasta riipuen, tulvii pihalle tai sisälle. Kannattaa selvittää ennen lumentuloa vakinaisessa asumisessa.
Jotkin firmat jotka noita tyhjentää osaa myös antaa neuvoja tarvittaessa mutta se on yrityskohtaista, kannattaa kuitenkin kysäistä.
Jos rassasit lattiakaivon vesilukkoa, nii ainakin jotkut niistä on sellasia että eivät ihan omalla painollaan paikoilleen tiivisti putoa. Tarkasta se nyt vielä kerran että näyttää olevan asiallisesti paikoillaan; sieltä herkästi lähtee käryä tulemaan. Jos se haju sitten taas johtuu siitä että mahdollinen oma p***akaivo alkaa oleen täynnä nii tätä kirjotettaessa se sitten tulviikin lattialleMyönnettäköön, en ole perehtynyt omakotiasumiseen riittävästi vielä kiireiltäni-->
Mistä tiedän, pitääkö mun tyhjennyttää joku jätevesisäiliö ja millon se pitäisi tehdä, ja tarkemmin, pitääkö siitä millään tapaa itse huolehtia kunnan vesiverkkoalueella / kaava-alueella?
Talo on ostettu käytettynä, joten en ole perehtynyt aiheeseen.
Asia juolahti mieleeni, sillä hajulukon puhdistuksen jälkeen tullut välillä viemärin hajua pesuhuoneeseen toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja mietin, että jäikö hajulukko tms. jotenkin huonosti vai mikä homma.
Juu, perusjuttuja varmaan, jos asioihin on perehtynyt ja omakotitalossa asunut; mutta meille uutta. ja kun ei ole järjestelmiä itse asentanut..
Juuri näin. Hyvä lisäys tuo talon ikä. Asun nyt 1800-luvun lopulla siiretyssä talossa joka on liitetty kunnalliseen (myös viemäri) 1960-luvulla, tarkempaa tietoa ei ole, enkä ole tarvinnut koska tiedän missä sulut ym. on.Kunnallisessa järjestelmissä viemärin suunnanmuutoskaivo löytyy yleensä (ei aina) talon ja läheisen tien välistä => Sieltä kannattaa ensin etsiä. Tai kaivaa ne talonsa viemärisuunnitelmat esiin, joihin kaivon paikka merkitään.
Jos on vanha talo viimevuosituhannelta ei välttämättä aina noi viranomaistenkaan kuvat pidä paikkaansa.
Otin ton esiin koska tiedän, että yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista ei vesilaitos tiedä 100% :sti miten 1990-luvun viemärijärjestelmänsä on tehnyt.Juuri näin. Hyvä lisäys tuo talon ikä. Asun nyt 1800-luvun lopulla siiretyssä talossa joka on liitetty kunnalliseen (myös viemäri) 1960-luvulla, tarkempaa tietoa ei ole, enkä ole tarvinnut koska tiedän missä sulut ym. on.
Mutta nyt kun mainitsit, en ole tosiaan nähnyt tästä muuta kuin alustavan suunnitelman vuodelta 1963? (tai -64), eikä ne ole paikkaansa pitäviä sijaintinsa puolesta. Suuntaa antavia kyllä.
Aina sitä oppii uutta. En jotenkin osannut edes kuvitella ettei paikallinen vesilaitos näitä tiedä. Kaikkea sentään ei siis digitaalisuus ole rikkonutOtin ton esiin koska tiedän, että yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista ei vesilaitos tiedä 100% :sti miten 1990-luvun viemärijärjestelmänsä on tehnyt.
Mutta hyvä tosiaan ottaa etukäteen selvää missä putket kulkee ja kaivot sijaitsee.
Noita vain vesijohto kunnalta on jonkin verran yleensä ns. kesävesijohto, jotka tuotiin/tuodaan maanpinnalla taloihin. Teillä myös talvella?Meillä on kunnan vesi, mutta oma 3-kaivojärjestelmä imeytyskentällä, että ei nuo aina mene käsi kädessä. Riippunee talon sijainnista/kaavasta. Tällä alueella on joskus ollut oma vesiosuuskunta ja tilalle tullut kunnan vesi. Tuo järjestelmä tyhjätään kerran vuodessa ja jätehuolto firmalla on tieto milloin on viimeksi käyty, joten ei tarvitse itse muistaa tilata tyhjäystä.
Tähän muuttaessa tiesin, että oma kaivo löytyy, mutta en tiennyt millainen järjestelmä on kyseessä. Tein sitten niin, että kysyin jätehuolto sopparia tehdessä, että millainen jätevesijärjestelmä sopimus tähän osoitteeseen oli aiemmin. Tällä alueella siis hoitaa yksi firma kaikki nuo hommat, niin oli helppo kysyä asiaa kun tiesi, että sieltä asia on ennenkin hoidettu.
Ihan omakotitalo vuoden ympärisessä asutuksessa. Sijaitsee taajaman ulkopuolella ja alueella voimassa osayleiskaava.Noita vain vesijohto kunnalta on jonkin verran yleensä ns. kesävesijohto, jotka tuotiin/tuodaan maanpinnalla taloihin. Teillä myös talvella?
Noi automaattiset likakaivon tyhjennykset helpottavat, mutta voisi kuvitella, että tyhjennetään tarpeeseen nähden liian usein. Tuossakin sitten kuljetus tullee? halvemmaksi, jos tyhjennyksiä useita samalla alueella.
Joo jos vaikka kuluttaa vettä OK talossa 80m3 => jätevesimaksu (peritään veden käytön mukaan) kaupungeissa tullee tota kalliimmaksi. Sulla ollee (kun vain kerran vuodessatyhjennys) tuolla jätevesille imeytyskenttä. Muistelen imeytyskentän teoreettiseksi (riippunee koostakin?) käyttöiäksi n. 20-30vuotta. Paljon noita on vielä käytössä.Ihan omakotitalo vuoden ympärisessä asutuksessa. Sijaitsee taajaman ulkopuolella ja alueella voimassa osayleiskaava.
N. 150e maksaa tyhjennys kerran vuoteen, joten halvemmaksi tuo tulee kuitenkin, kuin mitä kunnan jätevesimaksut maksaisi.
Paljon on ja lisää rakennetaan. Imeytyskenttä nimittäin täyttää ihan nykynormitkin. Ehkä pohjavesialueita ja muita riskipaikkoja lukuunottamatta.Joo jos vaikka kuluttaa vettä OK talossa 80m3 => jätevesimaksu (peritään veden käytön mukaan) kaupungeissa tullee tota kalliimmaksi. Sulla ollee (kun vain kerran vuodessatyhjennys) tuolla jätevesille imeytyskenttä. Muistelen imeytyskentän teoreettiseksi (riippunee koostakin?) käyttöiäksi n. 20-30vuotta. Paljon noita on vielä käytössä.
Voi olla että tulee vastaus vähän myöhässä, mutta tollasissa kuvan kaltasissa rakenteissa kannattaa lähinä pitää huolta, että löytyisi mielellään salaojat tai minimissään sora tms ei niin paljoa kosteutta sitova materiaali seinän vierestä ja mielellään maanpinnan kaadot poispäin rakennuksesta. Muutenhan toi on ihan tyypillinen ratkaisu.Vaikuttaako tällainen rakenne toimivalta perustuksissa? Sijaintina Uusimaa, 90-luvun lopun omakotitalo. Kastellin talopaketti taitaa olla.
![]()
Ehkä sulla on lattialämmitys kph:ssa, joka on kytketty tohon lämpimään käyttöveteen?Kuinka paljon teillä menee sähköä lämpimän veden lämmittämiseen kuussa?
Sain vihdoin tuol VILPin kiinni wifiin ja katsoin että lämminvesivaraajan lämmittämiseen menisi 420-470kWh kuussa. Se on ollut noissa lukemissa asentamisesta saakka. Kuulostaa todella paljolta. Meidän muutonkin jälkeen pysynyt tuossa vaikka taloudessa asuu vain 2 ihmistä eikä käydä edes päivittäin suihkussa. Lämpötilaksi on säädetty 55 astetta.
Pitääpä selvittää. Mielestäni oli puhetta että lattialämmitys olisi samassa kuin muutkin huoneet. Kylppärille on kyllä oma jakotukki.Ehkä sulla on lattialämmitys kph:ssa, joka on kytketty tohon lämpimään käyttöveteen?
Yli 5000 kWh vuodessa pelkkään käyttöveteen kuulostaako aika kovalta vaikka olisi suorasähköKuinka paljon teillä menee sähköä lämpimän veden lämmittämiseen kuussa?
Sain vihdoin tuol VILPin kiinni wifiin ja katsoin että lämminvesivaraajan lämmittämiseen menisi 420-470kWh kuussa. Se on ollut noissa lukemissa asentamisesta saakka. Kuulostaa todella paljolta. Meidän muutonkin jälkeen pysynyt tuossa vaikka taloudessa asuu vain 2 ihmistä eikä käydä edes päivittäin suihkussa. Lämpötilaksi on säädetty 55 astetta.
Ennenvanhaan tehtiin paljon noin, koska haluttiin mukavuuslämmittää kph myös kesällä, eikä kytkeä sitä "talvilämmitykseen".Pitääpä selvittää. Mielestäni oli puhetta että lattialämmitys olisi samassa kuin muutkin huoneet. Kylppärille on kyllä oma jakotukki.
60-65 kWh. Yksi henkilö, en käy joka päivä suihkussa.Kuinka paljon teillä menee sähköä lämpimän veden lämmittämiseen kuussa?
Sain vihdoin tuol VILPin kiinni wifiin ja katsoin että lämminvesivaraajan lämmittämiseen menisi 420-470kWh kuussa. Se on ollut noissa lukemissa asentamisesta saakka. Kuulostaa todella paljolta. Meidän muutonkin jälkeen pysynyt tuossa vaikka taloudessa asuu vain 2 ihmistä eikä käydä edes päivittäin suihkussa. Lämpötilaksi on säädetty 55 astetta.
Onko 2006 vielä ennenvanhaan ja olisiko noin mahdollisesti tehty jos koko muussakin talossa on lattialämmitys?Ennenvanhaan tehtiin paljon noin, koska haluttiin mukavuuslämmittää kph myös kesällä, eikä kytkeä sitä "talvilämmitykseen".
Jos on jatkuva käyttöveden kierto, niin paljon mahdollista. Meillä oli n. 35 kWh per päivä tuotetun lämmön kulutus pelkkään käyttöveteen jatkuvan kierron kanssa (siis kierto + muu käyttö). Nykyään on ajastimen kanssa, mutta ihan ilman ei oikein viitsi olla, kun joutuu turhan kauan päästämään kuumaa vettä keskelläkin päivää, jos tuo ei ole ollenkaan käytössä. Ajastettunakin menee yli 10kWh per päivä pelkkään tuohon kiertoon plus säiliön lämmönhukkaan.Kuinka paljon teillä menee sähköä lämpimän veden lämmittämiseen kuussa?
Sain vihdoin tuol VILPin kiinni wifiin ja katsoin että lämminvesivaraajan lämmittämiseen menisi 420-470kWh kuussa. Se on ollut noissa lukemissa asentamisesta saakka. Kuulostaa todella paljolta. Meidän muutonkin jälkeen pysynyt tuossa vaikka taloudessa asuu vain 2 ihmistä eikä käydä edes päivittäin suihkussa. Lämpötilaksi on säädetty 55 astetta.
No sitä varmaan onkin joku 100 metriä. Ei nyt ole piirustuksia että tarkan mitan voisin katsoa, mutta tuolta erillisestä autotallista jossa varaja on kaukaisimpaan vesipisteeseen on 30 metriä pelkästään linnuntietä.Vaikka olisi 100m pitkä käyttöveden kierto niin ei pitäisi mennä noin paljon. Joko luku on pielessä tai jotain muuta häikkää jossain.
Pitää roplata tuota ajastinta. Edellinen omistaja on jo laittanut pumpun ajastimelle, mutta voisi napsia vielä enemmän tunteja aamusta ja illasta pois ja katsoa vaikuttaako mitenkään mihikkään. Taidan ostaa jonkun wifi kellokytkimen niin helpompi kokeilla eri asetuksia jotta löytyy sopiva meille.Jos on jatkuva käyttöveden kierto, niin paljon mahdollista. Meillä oli n. 35 kWh per päivä tuotetun lämmön kulutus pelkkään käyttöveteen jatkuvan kierron kanssa (siis kierto + muu käyttö). Nykyään on ajastimen kanssa, mutta ihan ilman ei oikein viitsi olla, kun joutuu turhan kauan päästämään kuumaa vettä keskelläkin päivää, jos tuo ei ole ollenkaan käytössä. Ajastettunakin menee yli 10kWh per päivä pelkkään tuohon kiertoon plus säiliön lämmönhukkaan.
Nämä siis tuotettuja lukuja, kulutus on onneksi VILP:llä pienempi.
No olisit heti sanonut, että kierto ja vielä erillisestä rakennuksesta.No sitä varmaan onkin joku 100 metriä. Ei nyt ole piirustuksia että tarkan mitan voisin katsoa, mutta tuolta erillisestä autotallista jossa varaja on kaukaisimpaan vesipisteeseen on 30 metriä pelkästään linnuntietä.
Joo, jos tilaa on, niin kannattaa laittaa kuumaan käyttövesijohtoon ns. pullistumana esim. 100L varaaja asuinrakennukseen ja poistaa kierto. Itsekin tuon tekisin heti, jos saisi johonkin järkevään paikkaan. Nyt on lähinnä listalla odottamassa jotain isompaa remppaa, mikä tuon mahdollistaisi.No olisit heti sanonut, että kierto ja vielä erillisestä rakennuksesta.
Kanaliin eristyksien tutkimisesta lähtisin liikkeelle ja sitten voisi miettiä pientä lisävaraajaa itse asuinrakennukseen jos sillä pääsisi kierrosta kokonaan eroon. Lämpöpumppufoorumilla on näistä aika paljon juttua ja toteutuksia.
Todennäköisesti tosiaan tuon osalta menee putki esim. ilman eristyksiä lattiassa, mikä on lämmitetty - tuskin kanavassa kuuman vieressä, jos muissa hanoissa ei ole ongelmaa. Meillä on samaa ongelmaa vähän joka paikassa tosin ei ehkä ihan noin pahaa, mutta jonkin aikaa saa esim. aamulla keittiössä ensimmäisen käytön yhteydessä päästellä tuota kylmää.Tässä talossa on yksi toinenkin outous joka häiritsee. Kodinhoitohuoneessa on hana. Kun sen vääntää kylmimmälle sieltä tulee ihan luraus kylmää, sitten pitkän aikaa lämmintä/haaleaa vettä ja sitten vasta kunnolla kylmää. Muut hanat eivät käyttäydy noin. En keksi mitään loogista syytä miksi se käyttäytyy noin. Ihan siis alle tunnissa kun viimeeksi on laskenut kylmää se laskee pitkän aikaa lämmintä vettä. Varmasti asennettu kylmävesijohto ihan päin honkia lämpimän kylkeen tuon hanan kohdalla. En tiedä että kertooko se sitten isommasta ongelmasta että paikoitellen lämminvesiputken eristykset eivät välttämättä ole kunnolliset. Se selittäisi myös tuota kovaa lämpimänveden energiankulutusta.
Tossa lienee käytetty ns. maalaispojan järkeä, ja mietitty eristämisen maksavan todellista hyötyä enemmän. Aika harvoin kodinhoitohuoneessa 15 asteista vettä tarvitaan?No sitä varmaan onkin joku 100 metriä. Ei nyt ole piirustuksia että tarkan mitan voisin katsoa, mutta tuolta erillisestä autotallista jossa varaja on kaukaisimpaan vesipisteeseen on 30 metriä pelkästään linnuntietä.
Pitää roplata tuota ajastinta. Edellinen omistaja on jo laittanut pumpun ajastimelle, mutta voisi napsia vielä enemmän tunteja aamusta ja illasta pois ja katsoa vaikuttaako mitenkään mihikkään. Taidan ostaa jonkun wifi kellokytkimen niin helpompi kokeilla eri asetuksia jotta löytyy sopiva meille.
Tässä talossa on yksi toinenkin outous joka häiritsee. Kodinhoitohuoneessa on hana. Kun sen vääntää kylmimmälle sieltä tulee ihan luraus kylmää, sitten pitkän aikaa lämmintä/haaleaa vettä ja sitten vasta kunnolla kylmää. Muut hanat eivät käyttäydy noin. En keksi mitään loogista syytä miksi se käyttäytyy noin. Ihan siis alle tunnissa kun viimeeksi on laskenut kylmää se laskee pitkän aikaa lämmintä vettä. Varmasti asennettu kylmävesijohto ihan päin honkia lämpimän kylkeen tuon hanan kohdalla. En tiedä että kertooko se sitten isommasta ongelmasta että paikoitellen lämminvesiputken eristykset eivät välttämättä ole kunnolliset. Se selittäisi myös tuota kovaa lämpimänveden energiankulutusta.
Taloja ja käyttäjiä on erilaisia, mutta kyllä minä silti vähän haastan monessa kohtaa sitä "tarvetta" saada lämmintä tai kuumaa vettä muutoin kun suihkussa. Minä tein kokeita ja laskelmia ja totesin oman talon osalta, että lämpimän veden pelkkä kierto jäähdyttää varaajaa keskimäärin 800 W teholla eli vuodessa 7000 kWh verran. Niinpä laitoin ensin ajastimen pätkimään kiertoa ja jossain vaiheessa pysäytin kierron kokonaan.Oon noista käyttöveden kierroista miettinyt, että liekkö ois taloudellisempaa ja yksinkertaisempaa, jos jokaisella käyttöpisteellä olisi oma pieni varajaa, joka on mitoitettu siten, että siinä riittää lämmintä vettä sen verran mitä lämpimällä vedellä menee saapua isommalta varaajalta. Ei tarvi mitään ajastuksia miettiä ja nopealla matikalla 10 mm x 100 m putken pinta-ala on 1,6 m^2, kun 6 L säiliössä se on 0,126 m^2.
Mitään en tiedä tuosta kyseisestä vehkeestä, mutta:Osaakos joku kertoa tarkemmin Enston sähköpatterien sielunelämästä?
Ihan en ymmärrä miksi kuvassa näkyvä energian kulutus on 2kWh kun ollaan reippaasti yli tavoitelämpötilan?
Kappas, nuohan näyttää melkein tolkullisen hintaisilta. Meillä tuppaa kellarikerros menemään turhan kosteaksi välillä, niin olen miettinyt että pitäisi hommata joku kuivain. Lähinnä vaan tähän asti on tullut vastaan jotain minimissään 200-300€ vehkeitä, mikä on hieman turhan paljon.
Voit lisätä tuon valuttamaan suoraan isompaan astiaan, jolloin voit kuivata suurempaakin tilaa. Toki kuivaaminen on sitten hitaampaa, mutta 200€ hinnalla saat kaks laitetta. Itsellä 70m2 kuivuu yhdelläkin.”mainospuhe” sanoi:Ulkoinen vedenpoistoliitäntä
Jos haluat pysyvämmän asennuksen ja jatkuvan vedenpoiston, se tapahtuu ulkoisen vedenpoistoliitännän kautta.
Nykyisiin verrattuna olivat jämäkämpää tavaraa, ei mene ollenkaan niin helposti kasaan. Muistaisin että ysärillä oli vain tuota tarjolla salaojitukseen. Eikä ollu vaan kerran tai kaks, kun täyttäessä noita pidettiin paikallaan niin, että työmaan keveimmät oli putken päällä painona. Eli alle satakiloiset.Eli periaatteessa pitäisi ihan ajaa asiansa?
Mitään erityistä ongelmaa minulla tiedossa, meinasin lähinnä että miten pitkää käyttöikää tuollaiselle voi odottaa. Molemmat kohteet on 1998 rakennettu.
Kiitoksia, tuohan näyttää aika hyvältä. Tilassa on myös LVV:n takia lattiakaivo, niin olisi kyllä näppärä jos vedet saisi lorotettua suoraan sinne.Olisko tämä: 99€ sopiva? Tässä on oleelliset säädöt ja ennen kaikkea
Voit lisätä tuon valuttamaan suoraan isompaan astiaan, jolloin voit kuivata suurempaakin tilaa. Toki kuivaaminen on sitten hitaampaa, mutta 200€ hinnalla saat kaks laitetta. Itsellä 70m2 kuivuu yhdelläkin.
![]()
Ilmankuivain | Enintään 30 m²:n tiloihin | Anslut | Jula
Hiljainen ja energiatehokas ilmankuivain, joka soveltuu enintään 30 m²:n tiloihin. Varustettu säädettävällä kosteusasetuksella ja jatkuvalla vedenpoistoll...www.jula.fi
Tuo Enston käyttöliittymä on melkoisen hirveä. Lämpötilat ovat hetkellisiä arvoja ja energiankulutus on kuluvalle vuorokaudelle. Tilastojen puolelta näet miten lämpötila on käyttäytynyt ja asetuksiin sitä verraten sitten näet miksi niin on käyttäytynyt.Osaakos joku kertoa tarkemmin Enston sähköpatterien sielunelämästä?
Ihan en ymmärrä miksi kuvassa näkyvä energian kulutus on 2kWh kun ollaan reippaasti yli tavoitelämpötilan?
Tuollainen kondenssikuivain ei kovin energiatehokas ole, ja toiminta viileässä, alle 20c lämpötilassa on melko heikkoa. Tilan lämmittäminen tehostaa prosessin huomattavasti. Melkein samaan lopputulokseen pääset hankkimalla niitä kosteudenpoisto "suolapalloja" ja viemäröimällä niiden alusastian. Maksaa 5€/kpl ja sähkönkulutus 0 vs tuon kuivaimen 4,5kwh/vrk.Kiitoksia, tuohan näyttää aika hyvältä. Tilassa on myös LVV:n takia lattiakaivo, niin olisi kyllä näppärä jos vedet saisi lorotettua suoraan sinne.
Asetuksista on muistaakseni valittavissa kuinka pitkältä ajalta se kulutuksen näyttää. Oletus ei ollut 24h ainakaan lattialämmitystermarissa.Osaakos joku kertoa tarkemmin Enston sähköpatterien sielunelämästä?
Ihan en ymmärrä miksi kuvassa näkyvä energian kulutus on 2kWh kun ollaan reippaasti yli tavoitelämpötilan?
Tästä ketjusta löytyy varmasti useampikin. Itsekin kirjoittelin vähän tuollaiseen kysymykseen viimeksi ajatuksia. Lyhyesti, työmäärä riippuu talosta, paikasta ja omasta halusta tehdäOllaan vaimon kanssa suunniteltu omakotitalon ostoa ja meillä on hieman eriävät käsitykset omakotitalon aiheuttamasta työmäärästä. Olisiko olemassa jotain listaa pakollisista, ei niin pakollisista remonteista, huolloista ja tarkastuksista vuositasolla. Hieman ympäripyöreä kysymys mutta varmasti ymmärtänette.
Näin ajattelinkin että jostain voisi löytyä tästä ketjusta, ajattelin vain jos olisi helposti saatavilla. Pitää kaivaa ketjua syvemmältä.Tästä ketjusta löytyy varmasti useampikin. Itsekin kirjoittelin vähän tuollaiseen kysymykseen viimeksi ajatuksia. Lyhyesti, työmäärä riippuu talosta, paikasta ja omasta halusta tehdä
Tässä muutama hyödyllinen:Ollaan vaimon kanssa suunniteltu omakotitalon ostoa ja meillä on hieman eriävät käsitykset omakotitalon aiheuttamasta työmäärästä. Olisiko olemassa jotain listaa pakollisista, ei niin pakollisista remonteista, huolloista ja tarkastuksista vuositasolla. Hieman ympäripyöreä kysymys mutta varmasti ymmärtänette.