Oikeuden mukaan liiallinen kännykän käyttö on edesauttanut aivokasvaimen kehittymistä

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Oikeus vahvisti: Kännykän käyttö aiheutti italialaismiehelle aivokasvaimen
JANI SAVOLAINEN sanoi:
Oikeus vahvisti: Kännykän käyttö aiheutti italialaismiehelle aivokasvaimen

Perjantai 21.4.2017 klo 15.57

Italiassa oikeus on tullut siihen tulokseen, että matkapuhelimen liiallinen käyttö on edesauttanut aivokasvaimen kehittymistä.

Tapaus liittyy oikeudenkäyntiin, jossa italialainen Roberto Romeo, 57, haki oikeusteitse itselleen korotettua eläkettä töissä aiheutuneiden vammojen vuoksi. Asiasta uutisoivat The Guardian ja Phys.org.

Romeo kertoo joutuneensa käyttämään kännykkää töissään viidentoista vuoden ajan kolmesta neljään tuntiin joka päivä. Häneltä löydettiin aivokasvoin vuonna 2010 ja nyt oikeus on katsonut, että liiallinen kännykän käyttö on syy kasvaimeen.

Kasvain oli onneksi hyvälaatuinen. Se jouduttiin kuitenkin poistamaan, mikä vahingoitti miehen kuulohermoa.

Päätöksestä voi vielä valittaa, mutta sekä asiasta uutisoineet The Guardian ja tiedeuutisiin keskittyvä Phys.org että Romeon asianajajatStefano Bertone ja Renato Ambrosio toteavat oikeuden päätöksen olevan merkittävä.

- Ensimmäistä kertaa maailmassa oikeus on tunnustanut syy-seuraus-suhteen liiallisen matkapuhelimen käytön ja aivokasvaimen välillä, asianajajat sanovat tiedotteessaan.

Ristiriitaista tietoa

Phys.orgin mukaan useimpien tutkimusten lopputulos on ollut se, että normaalisti käytettynä matkapuhelimet eivät aiheuta riskiä ihmisille. Jotkut tutkimukset ovat kuitenkin löytäneet näyttöä siitä, että liikakäyttö voi aiheuttaa jotain riskejä. Monien asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin liian aikaista sanoa, mitä uudet teknologiat meille aiheuttavat.

500 euron korotuksen eläkkeeseensä saanut Romeo ei halua demonisoida kännyköitä, vaan lisätä ihmisten tietoutta siitä, minkä verran niitä käytetään.

- Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin käyttää kännykkääni töiden järjestelyyn ja kollegoilleni keskusteluun. Viidentoista vuoden ajan olin puhelimessa koko ajan, sekä kotona että autossa, mies toteaa.
Lisää tietoa aiheesta:
Matkapuhelimien pitkäaikaiskäytön vaikutuksista kaivataankin lisää tietoa. Matkapuhelimia on käytetty vasta parikymmentä vuotta ja sinä aikana ne ovat kehittyneet huimaa vauhtia...

...Älypuhelimet säteilevät enemmän kuin tavalliset puhelimet, vaikka niihin ei puhuttaisikaan. Olisin sillä kannalla, että älypuhelinten käyttöä pitäisi rajoittaa lapsilla. Ei siksi, että tietäisimme, minkälaiset terveyshaitat kännykkäsäteily aiheuttaa, vaan siksi, että me emme tiedä. Voi olla, että tarvitsee odottaa seuraavat 50 vuotta ennen kuin tiedämme jotain.

Hänen mukaansa varsinkin älypuhelimien yleistymisen myötä säteily on lisääntynyt entisestään, ja se pitäisi ottaa huomioon.
Älypuhelimet säteilevät paljon enemmän kuin peruspuhelimet, koska ne säteilevät myös silloin, kun niihin ei puhuta. Vaikka puhelin on taskussa, se välittää dataa erilaisten sovellusten, kuten esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja WhatsAppin kanssa.

Lasten saamaa säteilykuorman määrää lisää myös tabletti-tietokoneiden käyttö langattomien lähiverkkojen välityksellä.

Matkapuhelimen käyttöä koskevissa tutkimuksissa mitataan pelkkää puhelimeen puhumista. Sen sijaan tutkimuksissa ei ole selvitetty, miten paljon lapset altistuvat vuorokauden aikana säteilylle tai miten jatkuva säteily vaikuttaa lapsiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Italiassa, eipä yllättänyt. Sen verran hörhöjä päätöksiä tullut sieltä ennenkin. Valitettavasti sähköallergikot ym. hörhöt innostuvat tästä varmaan Suomessakin.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
524
Eiköhän joku ylempi oikeusaste tuon kumoa. Harmi vaan että hörhöt saa vettä myllyyn varmasti tästä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Italiassa, eipä yllättänyt. Sen verran hörhöjä päätöksiä tullut sieltä ennenkin. Valitettavasti sähköallergikot ym. hörhöt innostuvat tästä varmaan Suomessakin.
En itsekään täysin allekirjoita oikeuden päätöstä mutta rinnastaminen sähköallergiaan on mielestäni liioittelua. Matkapuhelimen säteilyaltistusta kuitenkin tarkkaillaan SAR-arvon perusteella ja yläraja älypuhelimille on 2W/kg. Lisäksi matkapuhelimet ovat olleet käytössä suhteellisen vähän aikaa eikä kaikkia terveysvaikutuksia voida vielä tietää. Vähän sama juttu kuin tupakoinnin suhteen. Tiedon kasvaessa tupakoinnin terveyshaitat ovat tulleet paremmin esille ja tupakointi on vähentynyt.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 048

Tupakassa ihmetyttää vain se että miten terveyshaittoja ei ole aiemmin huomattu.
Monta sataa vuotta vain mietitty ja annettu palaa :lol:
"Tupakka saapui Suomeen 1637"
Aikajana: Tupakka saapui Suomeen 1637
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Sen todistaminen että joku tiety aivokasvain olisi aiheutunut vain ja ainoastaan kännykänkäytöstä niin että se todistus olisi oikeudessa oikeasti pätevä on täysin mahdotonta joten se että Italiassa on oikeus päätynyt tälläiseen tuomioon täytyy perustua mustatuntuu tuomioon (lahjottu? sitähän tapahtuu siellä) eikä todistettuihi faktoihin.

Se että tutkimuksilla olisi saatu tilastollista näyttöä siitä että kännykästä voisi olla jotain seurauksia yhdelle sadastatuhannesta käyttäjästä ei todista että joku tiety henkilö joka on käyttänyt kännykkää olisi saanut siitä jonkun tietyn seurauksen.

Jos tuon tyyliset tilastollisiin mahdollisuuksiin perustuvat tuomiot sallittaisiin niin mistätahansa voisi tuomita minkä tahansa kun aina on löydettävissä sen kaltainen tilastollinen näyttö.

Yksi absurdi esimerkki tilastollisesta tuomioista, on tilastollinen fakta että suurinosa rikosten tekijöistä jättää sormenjälkiä joten jos sinä jätät sormenjälkiä (siis yleensä ensinkään sormenjälkiä jonka välttäminen on tietenkin täysin mahdotonta) olet syyllistynyt siihen rikokseen josta sinua satutaan syyttämään.
 
Tuo sormenjälkiesimerkki on kyllä aika kaukaa haettu. Sen kummemmin oikeuden päätökseen tutustumatta luulen, että oikeudessa on esitetty jotain näyttöä siitä, että matkapuhelimen runsas käyttö voi mahdollisesti edesauttaa aivokasvaimen kehittymistä. En usko, että se on ollut ainoa syy aivokasvaimelle.

Itse vertaisin tätä johinkin melusaasteen aiheuttamaan kuulonheikkenemiseen. En usko, että Suomessakaan voidaan näyttää toteen työpaikalla tapahtunut kuulonaleneminen nimenomaan työpaikan melusaasteen vuoksi. Sen sijaan työpaikan melusaaste on mahdollisesti voinut edesauttaa kuulonheikkenemistä. Todellinen syy voi olla vaikkapa metsästysharrastus ja äänekkäät laukaukset.

Se on sitten toinen asia, että miten tällainen mahdollinen syy-seuraus suhde tulisi käsitellä.
 
Tuo kuulon meluvaurio on aivan eri juttu kun on seikkaperöisesti todistettu miten melu vaurioitaa kuuloa ja miten se melun aiheuttaman vaurio todennetaan.

Mitään tämän tapaista toditusketjaua ei ole olemasssa aivokasvaimen ja kännykän väliilä sille on olemassa vain tilastollisia todennäköisyyksiä ei mitään todistettavissa olevaa näyttöketjua joka todistaisi että teityn tyylinen aivokasvain olisi seuraus kännykän käytöstä.

Kun kuuloelin altistetaan melulle se vaurioituu tietyllä tavalla joka voidaan todistaa testeillä tällaista testä ei voi tehdä niin että kännykällä saataisiin aikaan tietty aivokasvain joten melun aiheuttaman kulovaurion rinnastamien muka kännykän aiheuttamaan aivokasvaimeen on totaalisesti pielessä.

"Tuo sormenjälkiesimerkki on kyllä aika kaukaa haettu."

Ei ole tuossa kännykäsäteily tuomiossa on yhtä hatara perusteluketju, on todistettu että kännykkä jättää säteilyjälkiä ja on tilastollisesti todistettu että säteily voi edesauttaa aivokasvaimen syntyä ja tämän perusteella on tuomittu yksi tietty käännykkä siitä että se on aiheuttanut yhden tietyn aivokasvaimen.

Missään ei ole näyttöä siitä että juuri tuo yksi tietty kännykkä olisi aiheuttanut tarpeeksi säteilyä juuri niihin yksiin aivoihin että juuri senkaltainen aivokasvain kuin niistä aivoista on löydetty olisi aiheutunut juuri sen tietyn yhden kännykän säteilyn vuoksi.
 
Noissa aloituksen linkeissäkin on todettu, että kännykän aiheuttama säteily voi aiheuttaa esimerkiksi syöpää. Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia. Tiedeyhteisö vaikuttaa kuitenkin olevan yhtä mieltä siitä, että kaikkia terveyshaittoja ei tiedetä ja lisätutkimuksia kaivataan.

Tuskin noissa pitkällä aikavälillä tapahtuneissa kuulonheikkenemistapauksissakaan on kyetty todistamaan, että juuri tämä äänilähde on aiheuttanut vaurion. Sen sijaan on osoitettu, että melu voi aiheuttaa kuulovaurion.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
...

Tuskin noissa pitkällä aikavälillä tapahtuneissa kuulonheikkenemistapauksissakaan on kyetty todistamaan, että juuri tämä äänilähde on aiheuttanut vaurion. Sen sijaan on osoitettu, että melu voi aiheuttaa kuulovaurion.
En minä niin sanonut, minä sanoi että on todistettu että tietty melu aiheutaa tietyn tyylisen kuulovaurion ja voidaan todistaa myös se minkälainen melu aiheutaa minkäkinlaisen kuulovaurion. Voidaan myös todistaa että tietyntyylien kuulovaurio on todennäköisesti aiheutuntu juuri tietyn tyylisestä melusta (ts tykistön, suihkumootorin ja liian äänekkään kuulokkeilla kuunnellun musiikin aiheuttaman meluvauriot ovat erilaisia).

Eli voidaan todistaa että henkilöllä on juuri tietyn tyyppinen kuulovaurio joka on todennäköisesti aaiheutunut tietyn tyyppisestä melusta ja sen jälkeen voidaan tarkistaa aiheutuuko työpaikalla juuri sen tyylistä melua ja siten päätellä onko todennäköistä että juuri tämä kuulovaurio olisi voinut aiheutua juuri tämän työpaikan melusta.

Tietyn kännykän tuottaman säteily ja tietyllä ihmisellä olevan teityn tyypisen aivokasvaimen väille ei voida muodosta tällästa todennäköinen todistettavissa oleva syy seuraus suhde perustaista näyttöä koska selalista ei ole olemassa, on olemassa vain suuren mittakaavan (vähintään satojatuhansia ihmisiä) tilastollisia todennäköisyyksiä siitä että tietty keskimääräinen säteilyannos voisi aiheutaa sen kokoisessa populaatiossa yhdelle ihmiselle jotain eli siinä ei voida edes sulkea pois muita samantylisen säteilyn lähteitä vaan se kännykkä on vain yksi mahdollinen lisä sentyylisen säteilyn kokonaismäärään (eli ei voida todista että yksi kännykkä olisi edes pääasiallinen syy johonkin se voi olla vain yksi tekijä tuhansien muiden yhdessä vaikuttavien tekijöiden mukana eli se että yhdellä kännykällä olisi merkittävä tekijä yhden aivokasvaimen synnyssä on täysin mahdotonta todistaa ellei joku ole tahalla virrittänyt siihen kännykkään erittäin voimakasta säteilylähdettä).

Ainakin Suomassa kun joku on syytön kunnes toisin aukottomasti todistetaan, tuossa Italian kännykkäsäteily tapauksessa on todistettu että työnantajan määräämä kännykän käyttö voisi teoriassa olla yksi mitätömänpieni lisätekijä (mutta ei pääsyy) johtamassa muutoksiin joiden seurauksena joissain tapuksissa teoriassa saattaisi olla aivokasvain ja sitten tämän perusteella on tuomittu se työntantaja syylliseksi sen tietyn aivokasvaimen aiheuttamiseen, onko mielestäsi kyseessä edes likipitäen aukoton todistusketju.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
587
Tupakassa ihmetyttää vain se että miten terveyshaittoja ei ole aiemmin huomattu.
Monta sataa vuotta vain mietitty ja annettu palaa :lol:
"Tupakka saapui Suomeen 1637"
Aikajana: Tupakka saapui Suomeen 1637
Ihmiset ovat kuolleet muihin seikkoihin ennen tupakan aiheuttamien ongelmien laajempaa manifestoitumista.
Lisäksi käyttö on ollut oletettavasti vähäisempää, koska luksustuote ja hinta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Ilmankos kännykkää koko ajan räpläävät tuntuvatkin hieman yksinkertaisilta...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 479
Viestejä
4 163 612
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom