Odotettu OnePlus 7 Pro OnLeaksin renderöintivuodossa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543

PÄIVITYS 17.4.2019: Uutisessa esiintyvä puhelin onkin viimeisimpien tietojen mukaan OnePlus 7 Pro -malli, joka tulee asettumaan perus-7:n yläpuolelle. Edullisempaan OnePlus 7:ään liittyvistä huhuista voi lukea täältä.

Luotettavista vuodoistaan tuttu Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks on lyönyt hynttyyt tällä kertaa yhteen Pricebaba-sivuston kanssa tuoreimman vuotonsa tiimoilta. Vuotokohteena on varmasti monien io-techin lukijoidenkin innokkaasti odottama OnePlus 7.

OnePlus 7:n katseenvangitsijana toimii huhujen mukaan 6,5 tuumainen liki koko etupuolen kattava näyttö. Näytön reunukset ovat käytännössä olemattomat puhelimen ylälaidassa ja alalaidassakin reunus jää verrattain ohueksi. Näytöstä ei löydy mielipiteet jakavaa lovea tai kamerareikää lainkaan, vaan OnePlus on turvautunut samaan BBK Electronicsin talliin kuuluvien vivon ja Opponkin käyttämään esiin ponnahtavaan selfiekameraan.

Puhelimen takakameraratkaisua on kasvatettu kolmannella sensorilla, mutta valitettavasti vuoto ei kata kameroiden ominaisuuksia. Kuvien perusteella kahden alimman sensorin väliin on saatu sovitettua myös Time of Flight -kamera. Takapuolelta ei odotusti löydy lainkaan sormenjälkilukijaa, sillä se oli piilotettu näytön alle jo edeltävässä 6T-mallissa. Puhelimen kyljestä löytyy OnePlussalle tyypillisesti virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeiden lisäksi Alert Slider -kytkin.

OnePlus 7 tulee tämän hetkisten huhujen mukaan sisältämään Qualcommin Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin ja ainakin yhdessä variantissa muistia odotetaan olevan 6 Gt. Akun kapasiteetiksi huhutaan peräti 4150 mAh, mutta tälle ei toistaiseksi voida saada varmistusta. Puhelimesta löytyy luonnollisesti USB Type-C -liitin, mutta 3,5 mm:n kuulokeliitännälle ei ole nähty tarvetta. Puhelimen strategiset mitat ovat 162,6 x 76 x 8,8 mm (kamerakyhmyn kohdalta 9,7mm).

Aiempien julkaisuaikataulujen perusteella OnePlussan uutta lippulaivaa voidaan odottaa markkinoille loppukeväästä tai kesän aikana.

Lähde: OnLeaks x PriceBaba

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Hmmh. Olisivat laittaneet sen kuulokeliittimen. Voittihan ko. ominaisuus communityn kyselyn ylivoimaisesti viime syksynäkin. :sori:
Muuten vaikuttaisi kyllä lupaavalta ja saattaisi 5t tähän vaihtuakin.
 
JoniS

???
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
165
Miljoona kertaa parempi ratkaisu, kun "reikä" näytössä tai lovi ylälaidassa omasta mielestä ainakin.

Pisteet sille kuka tuo ensimmäisenä sellaisen puhelimen missä kamera "näytön sisällä" tyyliin uusi Samsung, mutta se kamera tulee näkyviin vasta kun käynnistää kamera sovelluksen, muuten sekin alue toimisi normaalisti näyttönä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Jotenkin tuntuu niin hölmöläisten hommilta tuollainen periskooppi, mutta toisaalta tuo on varmaan about paras(?) ratkaisu sellaisen käyttäjän kannalta kuka ei käytä etukameraa juuri koskaan (kuten minä). Vie vähemmän tilaa kuin Mi Mix 3 -tyylinen liukumekanismi eikä ole näytössä mitään typerää reikää à la Samsung & kumppanit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 151

Mulle olis kelvannu ihan OP5 tyyli. Normaali näyttö kuulokkeet, kamerat ym. yläreunassa ja alhaalla napit. Hömpötyksiä nämä laidastalaitaan näytöt.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
Olis jättäneet koko belfie kameran pois ja laittaneet 3.5mm tilalle.
Samaa ihmettelen läppäreissä. Miks se paskanlaatunen kamera laitetaan sinne, suurin osa teippaa sen umpeen. En ole kertaakaan tarvinnu etukameraa, mielummin kuulokeliitin kun typerä kamera.
Riippuu ihan käyttäjän tarpeista. Se että pari ihmistä ei koskaan käytä etukameraa ei tarkoita sitä, etteikö sitä kukaan käyttäisi. En itsekään ole mikään hirmuinen selfiekuvaaja, mutta kun tuossa viime vuonna oli jonkinsorttisen etäsuhteen tapaista niin kyllä sitä tuli joitakin kuvia omasta nassusta räpsittyä päivittäin ja läheteltyä sille nätimmälle osapuolelle ja sieltä tuli vähintäänkin samaa tahtia kuvia takaisin päin.
Ja läppäreissä taas moni käyttää esim. videopuheluihin (kuten puhelimissakin) ja se suht kökkö kamera ei montaa dollaria läppärivalmistajalle maksa.

Ihan samalla minäkin voisin meuhkata 3,5mm liittimien perään kaipaaville että en ole neljään vuoteen tarvinnut kyseistä liitintä mihinkään, että ei sitä kukaan nykyään tarvitse. Mutta kun moni tarvitsee ja tiedostan tämän niin en meuhkaa.

Odotettu ja odotettu. Kuka odottaa ja kuka ei. Mistä näitä otsikoita revitään...
Kuten sanoit, kuka odottaa ja kuka ei. Jos et itse odota niin ei siinä mitään, se ei tarkoita sitä etteivätkö sitä monet muut odottaisi. Ja tämä OP7 saattaa olla läntisillä markkinoilla hyvin pitkälti ensimmäinen laajasti ja helposti saatavilla oleva 5G-puhelin (ellei se 5G-versio nyt ollut joku erillinen laite), joten senkin takia se on varsin kiinnostava kapine.

Minä ≠ kaikki muut
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Kuten sanoit, kuka odottaa ja kuka ei. Jos et itse odota niin ei siinä mitään, se ei tarkoita sitä etteivätkö sitä monet muut odottaisi. Ja tämä OP7 saattaa olla läntisillä markkinoilla hyvin pitkälti ensimmäinen laajasti ja helposti saatavilla oleva 5G-puhelin (ellei se 5G-versio nyt ollut joku erillinen laite), joten senkin takia se on varsin kiinnostava kapine.
5G-luuri on eri luuri, saa nähdä onko 7T 5G vai tuleeko joku muu nimi. Pistän uutiseen tarkennuksen asiasta.
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
261
jooh!
olisko tässä merkin vaihto edessä..ei vielä kattotaan

selfie pop up kamerasta 10+ pistettä!
tollainen pop up kamera edessä saisi yleistyä,ei samin malli yääk.

mutta kaipaisin langatonta latausta ja ip68:aa

ja miksi ei 3.5 plugia,millä pirulla sitä kuuntelee kuuloke musiikkia??
takaisin se plugi,plz
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
ja miksi ei 3.5 plugia,millä pirulla sitä kuuntelee kuuloke musiikkia??
takaisin se plugi,plz
USB Type-C -kuulokkeilla, 3,5 mm:n kuulokkeilla USB Type-C > 3,5 mm -adapterin avulla (saattaa tulla puhelimen mukana) tai Bluetoothilla.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 332
Puoli senttiä leveyttä ja about puolitoista senttiä korkeutta pois niin sitten kelpaisi. Honor 20 tai Huawei P30 se varmaan pitää sitten hommata...
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
03.03.2019
Viestejä
2
ja miksi ei 3.5 plugia,millä pirulla sitä kuuntelee kuuloke musiikkia??
takaisin se plugi,plz
USB Type-C -kuulokkeilla, 3,5 mm:n kuulokkeilla USB Type-C > 3,5 mm -adapterin avulla (saattaa tulla puhelimen mukana) tai Bluetoothilla.
Nuo vaan ovat melkoinen "paluu esihistorialliseen aikaan". Tai no bluetooth ehkä tekniikkana ei, mutta mm. itselle tuo ei ole vaihtoehto koska ei taida sellaisia nappikuulokkeita löytyä bluetoothilla mitkä olisi täysin akuttomat eli toimisi lataamatta ja hyvällä äänenlaadulla. Itselleni ainakin riittää että pidän yhden laitteen akun varauksesta huolen, en jotain alle viikon käyttöajalla olevia härpäkkeitä kaipaa enää rinnalle, surkeimmissa malleissa taisi olla jotain 4h akunkestoja?

Lisäksi ainakin kaikissa tähän mennessä julkaistuissa bluetooth-audiohärpäkkeissä (autot, telkkarit, viritinvahvistimet) mihin olen törmännyt on ollut toiminta hieman kyseenalaista, pieniä ääniglitchejä on tullut havaittua satunnaisesti varsinkin jos toistava laite on ollut rasituksen alaisena.

Tämähän ei tietenkään ole millään tavoin hyväksyttävää, yhdestäkin skipistä lähtisi kyllä moinen laite välittömästi roskikseen.

Että takapakkia mennään, muistan sitä ilon ja onnen päivää kun Nokia 6630/N70 vaihtuivat johonkin E-sarjan malliin mihin oli tajuttu laittaa aito ja oikea 3,5mm liitäntä, ja pääsi naurettavasta adapteriperseilystä eroon, tai propietary nokiakuulokkeiden roudaamisesta joita ei sitten voinutkaan käyttää missään muussa standardissa laitteessa. Mites muuten lentokoneet nykyään, niissähän tarvitsee adapterin jokatapauksessa jos meinaa omia nappeja käyttää, mutta tarviiko siellä vielä lisäksi 3,5mm --> usb-c adapterin jos meinaa tuollaisia puhelinkäyttöön olevia kuulokkeita käytellä? En ole pariin vuoteen lentänyt ollenkaan, mutta aiemmin kun tuli usein matkustettua eri yhtiöiden koneissa ei yhdessäkään usbiliitäntää löytynyt tuohon käyttöön ainakaan.
 
harri

team NVIDIA
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
147
Pirkan, Rainbown ja Euroshopperin kaltaisten yritysten toteutuksien voisin kuvitella näyttävän tälläiseltä räpellykseltä, en oneplussan.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Käytin muuten Oneplus Onea viimeksi tänään huvikseni kun tuli vastaan. Pärjäisin nykypäivänäkin kyseisellä puhelimella.

Nykyiset parannnukset puhelinmalleissa jäävät itselleni hyvin ohkaisiksi. Kauhea hype mutta tuskin mitään uutta tai merkittävää.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Riippuu ihan käyttäjän tarpeista. Se että pari ihmistä ei koskaan käytä etukameraa ei tarkoita sitä, etteikö sitä kukaan käyttäisi. En itsekään ole mikään hirmuinen selfiekuvaaja, mutta kun tuossa viime vuonna oli jonkinsorttisen etäsuhteen tapaista niin kyllä sitä tuli joitakin kuvia omasta nassusta räpsittyä päivittäin ja läheteltyä sille nätimmälle osapuolelle ja sieltä tuli vähintäänkin samaa tahtia kuvia takaisin päin.
Ja läppäreissä taas moni käyttää esim. videopuheluihin (kuten puhelimissakin) ja se suht kökkö kamera ei montaa dollaria läppärivalmistajalle maksa.

Ihan samalla minäkin voisin meuhkata 3,5mm liittimien perään kaipaaville että en ole neljään vuoteen tarvinnut kyseistä liitintä mihinkään, että ei sitä kukaan nykyään tarvitse. Mutta kun moni tarvitsee ja tiedostan tämän niin en meuhkaa.

Kuten sanoit, kuka odottaa ja kuka ei. Jos et itse odota niin ei siinä mitään, se ei tarkoita sitä etteivätkö sitä monet muut odottaisi. Ja tämä OP7 saattaa olla läntisillä markkinoilla hyvin pitkälti ensimmäinen laajasti ja helposti saatavilla oleva 5G-puhelin (ellei se 5G-versio nyt ollut joku erillinen laite), joten senkin takia se on varsin kiinnostava kapine.

Minä ≠ kaikki muut
Ihan samoilla linjoilla. Eipä sitä itsekään tule otettua kuvia etukameralla, mutta esim. videopuhelut ym. on tosi kätevää soitella sukulaisille ja tutuille ympäri Suomea.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
44
Eniten kiinnostaa tämän hinta, joko karataan 699€? Tällä hetkellä esim. xiaomi julkaisi mi9 puhelimen, mikä olisi amoled + snap855 + kaikki huippuvarusteet pisaralovella hintaan 469€, joten ei olisi oneplussalla hirveästi vara enää ainakaan hintaa nostaa!
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527

Paitsi se Xiomin käyttis on kuraa
Rauta on kyllä ok ja hinta
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
3.5sta valittaville, jos ette käytä niitä kuulokkeita muuhun niin tilatkaa kiinasta noita dongleja ja siihen piuhaan kiinni Jos on jotain kuuneltavaa jota ei voi 20minuuttia siirtää että puhelin lataa niin ehkä se mp3 soitin olisi ihan hieno idea.
Muuten hyvä, mutta esim. farkkujen taskussa donglen kanssa tuo type c portti on jatkuvasti kovilla. Normi 3.5mm liitin pystyy pyörimään ja antaa himpun periksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Se täytyy kyllä sanoa, että toi 6t puhelimen sormenjälkilukija näytössä on sen verran perinteistä surkeampi (hitaampi ja ei aina reagoi ekalla yrityksellä), että itse oon käyttänyt pääasiassa kasvojentunnistusta tässä uudessa. Jos ne nyt pistää kasvotunnistuksenkin tollaseen surkeeseen työntyvään kameraan niin kyllä on puhelimen avaus taas vaikeaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444

Ei tuo kyllä merkittävän vaikealta tai hitaalta vaikuta:

(GIF täältä: OnePlus 7 huhut)

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
Jokohan tähän malliin saavat kunnollisen vibran..
No joo, on kyllä yks ärsyttävimpiä juttuja omassa 5T:ssä. Ei sitä vibraa tunne vaikka farkkujen taskuissa olevat tavarat on varsin tiiviisti reittä vasten. Sen tärinämoottorin kuulee herkemmin kuin tuntee, vaikka puhelin on housujen taskussa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Olis jättäneet koko belfie kameran pois ja laittaneet 3.5mm tilalle.
Samaa ihmettelen läppäreissä. Miks se paskanlaatunen kamera laitetaan sinne, suurin osa teippaa sen umpeen. En ole kertaakaan tarvinnu etukameraa, mielummin kuulokeliitin kun typerä kamera.
Riippuu ihan käyttäjän tarpeista. Se että pari ihmistä ei koskaan käytä etukameraa ei tarkoita sitä, etteikö sitä kukaan käyttäisi. En itsekään ole mikään hirmuinen selfiekuvaaja, mutta kun tuossa viime vuonna oli jonkinsorttisen etäsuhteen tapaista niin kyllä sitä tuli joitakin kuvia omasta nassusta räpsittyä päivittäin ja läheteltyä sille nätimmälle osapuolelle ja sieltä tuli vähintäänkin samaa tahtia kuvia takaisin päin.
Ja läppäreissä taas moni käyttää esim. videopuheluihin (kuten puhelimissakin) ja se suht kökkö kamera ei montaa dollaria läppärivalmistajalle maksa.

Ihan samalla minäkin voisin meuhkata 3,5mm liittimien perään kaipaaville että en ole neljään vuoteen tarvinnut kyseistä liitintä mihinkään, että ei sitä kukaan nykyään tarvitse. Mutta kun moni tarvitsee ja tiedostan tämän niin en meuhkaa.

Odotettu ja odotettu. Kuka odottaa ja kuka ei. Mistä näitä otsikoita revitään...
Kuten sanoit, kuka odottaa ja kuka ei. Jos et itse odota niin ei siinä mitään, se ei tarkoita sitä etteivätkö sitä monet muut odottaisi. Ja tämä OP7 saattaa olla läntisillä markkinoilla hyvin pitkälti ensimmäinen laajasti ja helposti saatavilla oleva 5G-puhelin (ellei se 5G-versio nyt ollut joku erillinen laite), joten senkin takia se on varsin kiinnostava kapine.

Minä ≠ kaikki muut
5G ei ole kovinkaan kiinnostava kun ei niitä verkkoja ole vielä juuri missään. Ja vaikka olisikin niin 4G:n 300M varmaan mobiilikäytössä riittää kaikkeen..

Sitten kun verkkoja on laajemmin niin 5G puhelimiakin on kaikilla vallistajilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Eikös 5G:n suurin valttikortti ole nopeuksien sijaan viiveen tippuminen, jolloin se voisi käytännössä korvata kiinteän netin niissäkin asioissa missä nopeuden lisäksi viiveellä on merkitystä. Mutta joo, eipä tuo 5G varmaan kauhean relevantti ole kuluttajille älypuhelimessa vielä vuoteen tai pariin. Sen lisäksi, että 5G puhelimet maksanevat maltaita niin samoin maksavat myös liittymät.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 373
Ihmetellyt jo jonkin aikaa, että miksi pitää puhelimen kokoa kasvattaa samalla kun screen-to-body ratiota nostetaan. Tuohan on jo sentin korkeampi kuin OP3 ja reilun millin leveämpi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ei tuo kyllä merkittävän vaikealta tai hitaalta vaikuta:

(GIF täältä: OnePlus 7 huhut)

Selvästi hitaampi kuitenkin.
Mutta Gif näyttää nopeutetulta niin ei ihme jos ei vaikuta hitaalta.
E.tai no näyttää se Gif olevan hitaampi.

Ihmetellyt jo jonkin aikaa, että miksi pitää puhelimen kokoa kasvattaa samalla kun screen-to-body ratiota nostetaan. Tuohan on jo sentin korkeampi kuin OP3 ja reilun millin leveämpi.
Ei kai sillä väliä ole jos toisivat markkinoille edes pienemmällä näytöllä varustetun mallin, kuten samppakin on tehnyt S sarjan kanssa
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Odotettu ja odotettu. Kuka odottaa ja kuka ei. Mistä näitä otsikoita revitään...
Teoriassa, eli seuraava "lippulaiva puhelin" hintaan 299€ tms. Mutta epäilen että hetken saa odotella eikä varmaan OnePlussalta sitä tule kun ensimmäinen malli löi itsensä lävitse joten hinta lienee jotain 499-699 väliltä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385

Ainakin vuosi sitten Pete Lau sanoi, ettei edullisempia malleja ole suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Joutuu tekemään liikaa kompromisseja sen suhteen, minkälaisia puhelimia haluavat asiakkailleen tehdä.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Ainakin vuosi sitten Pete Lau sanoi, ettei edullisempia malleja ole suunnitelmissa lähitulevaisuudessa. Joutuu tekemään liikaa kompromisseja sen suhteen, minkälaisia puhelimia haluavat asiakkailleen tehdä.
Epäilen että syitä on muutamia:
1) olivat uusi firma ja halusivat markkinoida agressiivisesti
2) välikädet minimiin (jouduit jonottamaan kutsua ja sillä sait netin kautta tilattua puhelimen vs marssit Elisan tms. kivijalkamyymälään ja haet puhelimen)

Joten noita julkaisuajan 299 Flagship killer tarjouksia ei enää tulla näkemään ellei firmalla ala mennä huonommin.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Epäilen että syitä on muutamia:
1) olivat uusi firma ja halusivat markkinoida agressiivisesti
2) välikädet minimiin (jouduit jonottamaan kutsua ja sillä sait netin kautta tilattua puhelimen vs marssit Elisan tms. kivijalkamyymälään ja haet puhelimen)

Joten noita julkaisuajan 299 Flagship killer tarjouksia ei enää tulla näkemään ellei firmalla ala mennä huonommin.
Uuden brändin markkinointitapahan nuo edulliset hinnat alkuun oli. Voittoa eivät tehneet tuolloin käytännössä lainkaan, joten ei olisi pidemmässä juoksussa kovinkaan kestävä tapa tehdä liiketoimintaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Onhan noilla varmasti paljon enemmän kulujakin nykyään kuin OP1 aikana, ihan jo työntekijöiden määränkin kannalta ja sitä kautta esimerkiksi asiakaspalvelu parantunut käsittääkseni merkittävästi alun ajoista. Ei noihin alun hintoihin todellakaan palata kun nyt alkaa olemaan jo brändiäkin mutta olisi ollut kiva, jos hinnannousun olisivat saaneet pysäytettyä siihen 499€ tienoille. Nyt taas vaikuttaa siltä, että joka malliin tulee aina se vakio 20-50€ lisää. Mielestäni tuo yli 600€ mitä aletaan lähentelemään on pikkuhiljaa liikaa, kun kilpailijat kuten Xiaomi julkaisevat todella päteviä luureja hyvällä hintaa. Varmasti siis tietysti myy silti mutta itselläni tuo 500-600€ kolkuttelee kipurajoja älypuhelimesta. Olisihan tämä toki 600€ hintalapullakin hyvin hinnoiteltu suhteessa Samsungeihin mutta hieman on silti lähtenyt käsistä tämä älypuhelimien hinnoittelu. Noh, katsotaan nyt mitä sieltä tulee.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 175
Samaa ihmettelen läppäreissä. Miks se paskanlaatunen kamera laitetaan sinne, suurin osa teippaa sen umpeen. En ole kertaakaan tarvinnu etukameraa, mielummin kuulokeliitin kun typerä kamera.
Tuollaisia valituksia saa lukea aina, itse ihmisille ei tule mieleen, että etukameroista on paljon hyötyä videokonferensseissa sekä perheiden näkemiseen toiselta puolelta maailmaa. Ei sitä ole pakko käyttää mutta se jää kuitenkin tärkeäksi osana viestintää yli 5% koko maailman ihmisille, joilla on kuulossa jotain vikaa ja käytetään viittomakieltä tai muutenkin visuaalisesti katsotaan videoteitse.

Luuletteko, että n. puoli miljardia meistä on väärässä, kun pidämme näitä etukameroita erittäin tärkeinä?
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 175
Tuollainen etukameran ponnahdukset mekanismeineen ei kyllä lupaa pitkää ikää, menee nopeammin rikki kuin itse luuri.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Onhan laitteessa kahden vuoden takuu, joten ainakin sen ajan kestää. Muistelisin kuulleeni jonkun mallille, olisko ollut Vivon, kestoarvioksi 50 000 käyttökertaa. Tuo tarkoittaisi esim. 3 vuoden ajalle 45 käyttökertaa päivässä.
 
Ja DNA.lta jos ostaa niin 3v
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
813
Mikähän muuten vastaava käyttökerta-arvio on sille usean kaipaamalle 3,5mm liitimelle? Edellisessä puhelimessa onnistuin hajottamaan tuon kaksi kertaa, toisella kerralla takuu oli jo loppunut. Hyvä se on olla varalla, mutta langaton on nykyään itselleni jo riittävällä tasolla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 072
Eniten kiinnostaa tämän hinta, joko karataan 699€? Tällä hetkellä esim. xiaomi julkaisi mi9 puhelimen, mikä olisi amoled + snap855 + kaikki huippuvarusteet pisaralovella hintaan 469€, joten ei olisi oneplussalla hirveästi vara enää ainakaan hintaa nostaa!
Eiköhän tuo kamerasysteemi maksa peruspuhelimen verran eli n. 30-50€ lisää hintaa.
Itse en pidä mistään liikuvasta kamerassa, on niin pahat muistot canonin pokkareista kun se alkoi itsestään taskussa pullistelee objektiivia. No hajallehan se meni.

Mikähän muuten vastaava käyttökerta-arvio on sille usean kaipaamalle 3,5mm liitimelle? Edellisessä puhelimessa onnistuin hajottamaan tuon kaksi kertaa, toisella kerralla takuu oli jo loppunut. Hyvä se on olla varalla, mutta langaton on nykyään itselleni jo riittävällä tasolla.
3.5mm liittimellä annetaan vain 5000 käyttökerran kesto, eli liikkuvan kameran pitäisi kestää 60x pidempään.
"Oppo says the motorized slider has stood up to 300,000 actuations in a durability test"
On se vaan niin ylivertaista tuo kiinalainen tekniikka.
" plug in the headphones 5 times in a day, every day of the year is hitting 2.8 years"
jonku laskemana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 175
Riippuu paljon siitä, että miten kuulokeliitäntää käytät ja miten taivuttelet sitä. Liikkumattomassa tilassa kuulokeliitäntä voi kestää yli 10 000 käyttökertaa tai paljon enemmänkin.

Omani on kestänyt jo yli 10 vuotta eikä ole vieläkään rikki vaikka aikaisin aamulla käytän kuulokkeita, kun en halua naapureita herättää eikä varsinkaan yöllä, joten päiväkäytöllä käytän 3-5 kertaa päivässä. Videoissa joudun käyttämään usein kuulokkeita ja kääntämään volyymit isommalle, että kuulen mitä suomalaiset höpöttävät videoissaan.

Aikoinaan aktiivikäytössä kuulokeliitännät kannettavissa CD-soittimissa meni herkemmin taivutuksissa rikki ja niissä liittimet piti korjailla usein joskus 90-luvulla, kuulokkeissa taas piti korjata joko kuulokkeet tai piuhassa, jos aktiivikäytössä ovat kuluneet puhki.

Tuollaiset kännykän kameramekanismit vain herättävät sitä, että eivät kestä kovinkaan kauaa, kai jotkut muistavat, että miten läppäkännykät tai liukukännykät ovat aikoinaan toimineet ja sitä on korjailtu omakätisesti vai ovatko kaikki kokemuksen omaavat jo kuolleet?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Ei nyt suoraan voi sanoa, ettei liukukännykät toimineet, mutta kyllähän se mekanismi väljistyi iän myötä. Tossa kamerassa ongelmana on kiinteeseen verrattuna hitaus ja toiseksi se, että toi syö myös akkua ja alkaa kerätä paskaa sisään puhelimeen jne.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201

On myös aivan eri asia avataanko kännykän liuku omin sormin vaiko jollain moottorilla. Eli jos tuo kameran avaus on moottorisoitu niin sen on heti vikaherkempi kuin manuaalinen liuku. Voin vain kuvitella mitä tapahtuu kameralle kun se on jossain farkkujen taskussa ja jostain syystä kamera on auki/ylhäällä ja vähän siirtelet jalkoja tai kännykkää niin aika kovalle väännölle joutuu se kameran mekanismi.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Selfiekameran mekaaninen kestävyys kieltämättä arveluttaa.
En nyt tiedä kuinka tarpeellinen langaton lataus oikeasti on, mutta kyllähän se "lippulaivassa" pitäisi olla.

Mitä kuulokeliitännän puuttumiseen tulee niin ainakin 6T:ssä tuli sentään USB-C - 3,5mm adapteri mukana toisin esimerkiksi sen yhden hedelmäfirman luureissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
479
Voin vain kuvitella mitä tapahtuu kameralle kun se on jossain farkkujen taskussa ja jostain syystä kamera on auki/ylhäällä ja vähän siirtelet jalkoja tai kännykkää niin aika kovalle väännölle joutuu se kameran mekanismi.
Veikkaisin että on tehty softavarmistus läheisyysanturiin, eli ei aukea jos jotakin liian lähellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
En nyt tiedä kuinka tarpeellinen langaton lataus oikeasti on, mutta kyllähän se "lippulaivassa" pitäisi olla.
Tämä. Vaikea on ainakaan keksiä perusteita sen puutteelle, kerran rakennekin on muutettu lasiseksi. Ihmetyttää tuo OP:n vastustelu tämän asian suhteen, kun tuota kritisoidaan aina kaikissa arvosteluissa. Ei tuo ymmärtääkseni kauhean haastava tai vaikea olisi toteuttaa ja toisi sitten sitä valinnanvaraa lataustapoihin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 658
Viestejä
4 187 691
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom