O-Film on kehittänyt ensimmäisen älypuhelimille suunnitellun kameramodulin portaattomalla zoomilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Puhelinten kameroiden suurin rajoittava tekijä on tila. Etenkin erilaisten zoom-ratkaisujen toteuttaminen pienessä tilassa on erittäin haastavaa ja puhelimiin suunnitellut zoom-kamerat ovatkin toimineet tähän asti kiinteällä polttovälillä.

Nyt kiinalainen O-Film Technology on esitellyt maailman ensimmäisen puhelimiin tarkoitetun muuttuvapolttovälisen telekameramoduulin. Moduuli kykenee muuttamaan 35 mm kinovastaavaa polttoväliään portaattomasti 85 ja 170 mm:n välillä, mikä mahdollistaa tyypillisesti puhelimien pääkameroissa käytettyyn noin 27 mm:n laajakulmaobjektiiviin nähden 3 – 7 kertaisen zoomin. Aukkosuhteeksi tuolla alueella kerrotaan f3.1-f5.1. Yhtiön mukaan se kykenisi valmistamaan myös 3 – 5, 5 – 8 ja 3,5 – 9,5 -kertaista zoomia tukevia vastaavia moduuleita.

O-Filmin periskooppirakennetta hyödyntävä moduuli on varustettu liikkuvalla prismalla, mikä toimii samalla optisena kuvanvakaajana, sekä pietsosähköisen moottorin avulla liikkuvalla kolmen linssin järjestelmällä, mikä hoitaa myös automaattitarkennuksen.

Koko kameramoduuli on vain 5,9 millimetriä paksu, minkä pitäisi mahdollistaa sen sovittamisen erilaisiin älypuhelimiin verrattain helposti. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmuutta, milloin teknologiaa on lupa odottaa puhelimiin käytännössä.

Lähde: GSMArena

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Sitten se tärkein... eli millä valovoimalla? Kiinteällä polttovälillä saadaan yleensä paljon paremmat valovoimat kuin muuttuvilla linsseillä. Ihan mielenkiintoinen moduuli silti.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
29
Videosta päätellen kolme grouppia, viisi linssiä? (Pilkun viilausta kai, sori..)
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Sitten se tärkein... eli millä valovoimalla? Kiinteällä polttovälillä saadaan yleensä paljon paremmat valovoimat kuin muuttuvilla linsseillä. Ihan mielenkiintoinen moduuli silti.
Tämän olisi voinut uutiseenkin laittaa, mutta:
GSMArena sanoi:
The module can smoothly go between 85mm and 170mm (in 35mm equivalent) with the lens aperture changing from f/3.1 to f/5.1. To put that in perspective, the Xperia 1 II has a 70mm tele lens, the Huawei P40 Pro a 125mm lens and the P40 Pro+ a 240mm lens.
Ja noilla verrokeilla samassa järjestyksessä aukot: 2.4, 3.4 ja 4.4.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Maailman ensimmäinen, mitä nyt Nokia N93:ssa oli portaaton zoomausoptiikka jo vuonna 2006. :rolleyes:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Maailman ensimmäinen, mitä nyt Nokia N93:ssa oli portaaton zoomausoptiikka jo vuonna 2006. :rolleyes:
Niin no, onhan noita Galaxy Zoomeja sun muitakin ollut, mutta tässä nyt on paino sillä "älypuhelimille suunnitellulla", Nokiasta voi toki tapella lasketaanko mukaan mutta nuo muut eivät ainakaan sitä ole olleet.
 
Vähän samaa kuin oli muuttuva-aukkoinen kamera "uutuus" Galaxy S9:ssä ja xeon salama jossain missä lie luurissa, mutta unohdettiin vanhat nokialaiset kokonaan. :)
 
CryptoKid

Jonkun tarttis varmaan tehrä jottain
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
241
"Moduuli kykenee muuttamaan 35 mm kinovastaavaa polttoväliään portaattomasti 85 ja 170 mm:n välillä, mikä mahdollistaa 3 – 7 kertaisen zoomin."
Minun matikallani tuosta tulee kyllä kaksinkertainen zoomi.
 
Liittynyt
01.06.2018
Viestejä
130
Toivoisin näkeväni enemmän Huawei P30 tapaan toteutettuja kameroita eli sijoitettuna pitkittäin puhelimen pituussuunnassa periskoopin jatkeeksi. Siten luulisi riittävän tilaa vaikka minkä kokoiseen optiikkaan ja zoomiin. Nämä tavanomaiset ratkaisut johtavat vain yhä rankempaan kuvaprosessointiin, kun fysiikan lait tulevat auttamatta vastaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
"Moduuli kykenee muuttamaan 35 mm kinovastaavaa polttoväliään portaattomasti 85 ja 170 mm:n välillä, mikä mahdollistaa 3 – 7 kertaisen zoomin."
Minun matikallani tuosta tulee kyllä kaksinkertainen zoomi.
Muakin nyt kiinnostaa kyllä että jos polttoväli seilaa tuolla välillä niin miten tuosta saadaan 3-7 kertainen zoom?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Aikamoista markkinointimiesten laskuoppia kyllä, ellei sitten ole pakolla samassa laitteessa sitä verrokkilinssiä myös siinä rinnalla mihin vaihdetaan jos ei haluta zoomata.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Maailman ensimmäinen, mitä nyt Nokia N93:ssa oli portaaton zoomausoptiikka jo vuonna 2006. :rolleyes:
Tuossa tekstissä ei kyllä lue mitään mistään maailman ensimmäisestä zoom kamerapuhelimesta.

"Moduuli kykenee muuttamaan 35 mm kinovastaavaa polttoväliään portaattomasti 85 ja 170 mm:n välillä, mikä mahdollistaa 3 – 7 kertaisen zoomin."
Minun matikallani tuosta tulee kyllä kaksinkertainen zoomi.
Pitää osata lukea, ei laskea. Ja oppia hyväksymään että kiinteäpolttovälisiä puhelimien linsseja kutsutaan zoom linsseiksi vaikkei ne itsessään zoomaa yhtään mitään.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Tuossa tekstissä ei kyllä lue mitään mistään maailman ensimmäisestä zoom kamerapuhelimesta.
"O-Film Technology on esitellyt maailman ensimmäisen puhelimiin tarkoitetun muuttuvapolttovälisen telekameramoduulin. "
Muuttuvapolttovälinen telekameramoduuli on sama asia kuin optinen zoom, eli se minkä Nokia teki miltei 15v sitten.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Muuttuvapolttovälinen telekameramoduuli on sama asia kuin optinen zoom, eli se minkä Nokia teki miltei 15v sitten.
Optisia zoomeja on ollut kai jotain vuosisadan verran tai luultavasti hiukan pidempään. Kiva että Nokiakin osasi sellaisia tehdä jo 15 vuotta sitten. Kun mutkia oikoo niin ei tarvitse välittää nyansseista.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Optisia zoomeja on ollut kai jotain vuosisadan verran tai luultavasti hiukan pidempään. Kiva että Nokiakin osasi sellaisia tehdä jo 15 vuotta sitten. Kun mutkia oikoo niin ei tarvitse välittää nyansseista.
Tekstissä sanotaan, että tuo olisi maailman ensimmäinen muuttuvapolttovälinen optiikka puhelimeen, johon puolestaan kommentoin, että Nokia teki sellaisen jo vuonna 2006. Oliko tuossa joku ongelmana? :confused:
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Tekstissä sanotaan, että tuo olisi maailman ensimmäinen muuttuvapolttovälinen optiikka puhelimeen, johon puolestaan kommentoin, että Nokia teki sellaisen jo vuonna 2006. Oliko tuossa joku ongelmana? :confused:
Itseasiassa siinä lukee telekameramoduuli (otsikosta on jäänyt pois) ja se on tarkoitettu puhelimiin, jonka ymmärtäisin puhelimiin yleisesti eikä vain johonkin yksittäisiin malleihin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Tekstissä sanotaan, että tuo olisi maailman ensimmäinen muuttuvapolttovälinen optiikka puhelimeen, johon puolestaan kommentoin, että Nokia teki sellaisen jo vuonna 2006. Oliko tuossa joku ongelmana? :confused:
Ei vaan ensimmäinen älypuhelimelle suunniteltu muuttuvapolttovälinen kameramoduuli. N93:n kohdalla asiasta voidaan tapella oliko kyseessä kamera jossa on puhelin vai puhelin jossa on kamera, mutta ei sen kameran kohdalla täysin vakavalla naamalla voi puhua älypuhelimelle suunnitellusta kameramoduulista.
 
About kaikki googlen hakutulokset tuosta luurista sanovat sen olevan älypuhelin, ja samoiten se täyttää about kaikki löytämäni määritelmät älypuhelimesta. Tuo oli aikansa huippulaite tasapuolisesti kaikilla osa-alueilla ja se kamera oli vain yksi osa sitä kokonaisuutta. Itse sellaisen omistaneenakin väitän siis kyseessä olleen älypuhelin, ja väitän myös, että sen muuttuvapolttovälinen kameramoduuli oli suunniteltu siihen laitteeseen, älypuhelimeen. Toki jokainen saa keksiä omia määritelmiään älypuhelimelle, enkä sen suhteen lähde tappelemaan.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
186
"Moduuli kykenee muuttamaan 35 mm kinovastaavaa polttoväliään portaattomasti 85 ja 170 mm:n välillä, mikä mahdollistaa 3 – 7 kertaisen zoomin."
Minun matikallani tuosta tulee kyllä kaksinkertainen zoomi.
Tässä on joku köpö nyt mukana tai sitten tuo on todella pitkällä zoomilla varustettu, 85mm on aps-c kroppikennossa jo ~130mm, tuossa lienee joku 1/2,5" kenno jolloin tuo zoomi pitäisi olla 500mm-1000mm.
Ettei vain olisi 8,5 - 17mm kinovastaavana, sopeis paremmin tuollaiselle piiskuiselle kennolle.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Verrattuna perus 25mm vai mihin noita yleensä verrataankaan.
Ei zoom-kertoimia kuulu laskea noin, viimeiset 70 vuotta zoom-kerroin on laskettu isoimman ja pienimmän polttovälin suhteesta. Tietenkin älypuhelinmarkkinoilla pitää kaikki määritellä uudestaan, että kelpaa muotihipstereille.

Ja oppia hyväksymään että kiinteäpolttovälisiä puhelimien linsseja kutsutaan zoom linsseiksi vaikkei ne itsessään zoomaa yhtään mitään.
Tässä ei ole myöskään mitään järkeä. Kamera-alalla on termejä kuten tele ja laajis, joita voi käyttää kuvaamaan polttoväliä. Zoom ei tarkoittaisi mitään, jos sekä vaihteleva- että kiinteäpolttovälisiä kutsuttaisiin zoomiksi.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Tässä on joku köpö nyt mukana tai sitten tuo on todella pitkällä zoomilla varustettu, 85mm on aps-c kroppikennossa jo ~130mm, tuossa lienee joku 1/2,5" kenno jolloin tuo zoomi pitäisi olla 500mm-1000mm.
Ettei vain olisi 8,5 - 17mm kinovastaavana, sopeis paremmin tuollaiselle piiskuiselle kennolle.
Olet järkeillyt väärin päin. Yleensä ei-kinokokoisilla laitteilla kaikki mitat normalisoidaan 35mm-koolle, niin pystyy milleistä arvioimaan laitteiden ominaisuuksia. Nuo 85 ja 170 on jo kasvatettu kertoimella ylöspäin.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Ei zoom-kertoimia kuulu laskea noin, viimeiset 70 vuotta zoom-kerroin on laskettu isoimman ja pienimmän polttovälin suhteesta. Tietenkin älypuhelinmarkkinoilla pitää kaikki määritellä uudestaan, että kelpaa muotihipstereille.
Helpompi tuo on tavan tallaajalle ymmärtää kun kerrotaan se "zoomin" määrä siihen yleiseen pääkameraan verrattuna, ne ei tee jollain 28mm 50mm 250mm tiedoilla yhtään mitään.

Tässä ei ole myöskään mitään järkeä. Kamera-alalla on termejä kuten tele ja laajis, joita voi käyttää kuvaamaan polttoväliä. Zoom ei tarkoittaisi mitään, jos sekä vaihteleva- että kiinteäpolttovälisiä kutsuttaisiin zoomiksi.
Niin ne termit muuttuu ja kehittyy. Jos nimittäin pilkkua viilataan, niin teleä ei voi käyttää kuvaamaan polttoväliä, sillä tele viittaa optiseen rakenteeseen. Sulla voi olla vaikka 600mm objektiivi joka ei oikeastaan ole tele.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Helpompi tuo on tavan tallaajalle ymmärtää kun kerrotaan se "zoomin" määrä siihen yleiseen pääkameraan verrattuna, ne ei tee jollain 28mm 50mm 250mm tiedoilla yhtään mitään.
Myönnetään, että vertailussa on järkeä silloin kun laitteessa on monta kamerayksikköä ja verrataan niiden väliä. En näe että loppukäyttäjällä on merkitystä, onko zoom mekaaninen ja portaaton 24-70 vai onko laitteessa 24, 50 ja 70mm erilliset kamerat ja digitekniikalla skaalataan näiden välillä. Mutta jos esim. 24mm puuttuisi kokonaan, niin kyllä taviskin huomaa, että zoomvau-kokemuksesta jää jotain uupumaan.

Niin ne termit muuttuu ja kehittyy.
Vaikea nähdä mitä kehitystä tässä on. Zoom/kiinteä-arvopari on tuollainen binäärinen speksirivi laitteessa ja ennen vanhaan sillä pystyi erottelemaan hyvin erityylisiä linssejä, joilla on hyvin erilaiset ominaisuudet. Tämä "uusi määritelmä" sotkee kategoriat keskenään eikä auta hahmottamaan asiaa yhtään.

Jos nimittäin pilkkua viilataan, niin teleä ei voi käyttää kuvaamaan polttoväliä, sillä tele viittaa optiseen rakenteeseen. Sulla voi olla vaikka 600mm objektiivi joka ei oikeastaan ole tele.
On se näinkin, mutta tyypillisten linssien kanssa tele- ja laajispäästä puhuminen on ihan selkeä tapa ilmaista asioita menemättä noihin millimetreihin.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Puhelinkameroissa puhutaan ainakin meillä io-techin artikkeleissa yleensä ultralaajakulmakameroista (yleensä alle 20 mm kinovastaava polttoväli), laajakulmakameroista (yleensä 23-28 mm polttoväli), normaalikameroista (noin 50 mm polttoväli) sekä telekameroista (normaalikameraa pidempi polttoväli). Sitten jos polttovälivaihtoehtoja (lue kameroita) on useampi, niin puhutaan mahdollisuudesta zoomata, vaikka varsinaista muuttuvaa polttoväliä ei olekaan yhdessä kamerassa, vaan lähinnä kamerakokonaisuuden kesken. Käyttäjälle tämä näyttäytyy yleensä portaattomana zoomausmahdollisuutena, joista osa alueesta on natiivia ja osa eri tavoin kuvadataa yhdistelemällä saavutettuja polttovälivaihtoehtoja. Yksittäisestä kamerasta en zoom-kamerana puhuisi, jos siinä ei muuttuvaa polttoväliä ole - tässä uutisen tapauksessa kyseessä on portaattomalla zoomilla varustetusta telekameramoduulista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 365
Viestejä
4 158 508
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom