NVIDIA pitää GeForce-julkaisutilaisuuden 31. toukokuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 597


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn GeForce RTX 3070 Ti- ja RTX 3080 Ti -näytönohjaimet ovat olleet esillä lukuisten vuotojen muodossa viime syksystä lähtien. Matkanvarrella suunnitelmat ovat ehtineet muuttua jo ainakin yhden piirirevision verran, mutta nyt hommasta alkaa viimeinkin tulla valmista.

NVIDIAn on twiitannut GeForce-tilillään kiusoitteluvideon 31. toukokuuta pidettävän julkaisutilaisuuden tiimoilta ja vaikkei sitä suoraan sanota, on kyse epäilemättä GeForce RTX 3070 Ti:n ja RTX 3080 Ti:n julkistamisesta. Vuotojen mukaan RTX 3080 Ti tulisi saapumaan myyntiin asti 3. kesäkuuta ja RTX 3070 Ti viikkoa myöhemmin 10. kesäkuuta.

Vuotojen mukaan GeForce RTX 3070 Ti tulisi perustumaan GA104-400-A1-grafiikkapiiriin, jossa olisi käytössä 6144 CUDA-ydintä, 48 RT-ydintä ja 256-bittinen muistiväylä. Muistiväylän jatkeena olisi viimeisimpien huhujen mukaan 8 Gt GDDR6X-muistia, kun aiemmat GA104-piiriä käyttävät näytönohjaimet ovat käyttäneet GDDR6-muistia.

GeForce RTX 3080 Ti tulee puolestaan vuotojen mukaan sisältämään GA102-225-A1-grafiikkapiirin, jossa on aktiivisena 10240 CUDA-ydintä, 80 RT-ydintä ja 384-bittinen muistiväylä. Muistiväylän jatkeena on 12 Gt GDDR6X-muistia.

GeForce-julkaisutilaisuus tullaan lähettämään livenä netissä NVIDIAn Twitch- ja YouTube-kanavilla. Vaikka julkaisutilaisuus on virallisesti 31. päivä, alkaa lähetys aikaerosta johtuen vasta 1. kesäkuuta kello 8.00 aamulla Suomen aikaa.

Lähde: GeForce @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 710
Ja msrp on tiukka 999 tai 1099€! No joo, väsynyt vitsi. Jotenkin aivan hiton ikävä maku suussa, kun 3080-julkkarista asti porukka odottanut omaa korttiaan. Ja NVIDIA vetää tän vaihteen (kettuilun) päälle. Itellä rtx 3080 ja 3070, joten ei ole henk. koht. avautuminen. Sylettää silti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 625
Vois kiinnostaa, jos näitä edes saisi mistään ja järkevällä hinnalla. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, niin out of stock ja hinta ~200% yli msrp:n.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
249
Miten nää kehtaa julkaista koko ajan uusia malleja? Eivät saa juuri mitään toimitettua nytkään niin ei muuta kuin lisää tuotteita markkinoille.
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
5 284
Miten nää kehtaa julkaista koko ajan uusia malleja? Eivät saa juuri mitään toimitettua nytkään niin ei muuta kuin lisää tuotteita markkinoille.
Uusissa malleissa pitäisi olla ominaisuus, joka tekee näistä korteista ei niin hyviä etheriumin louhintaan. Jännä nähdä pitääkö kryptohidastuksen esto pintansa. Jos se toimii eikä saada kierrettyä heti niin vaikuttaako tuo saatavuuteen?

Sinänsä nämä päivitykset ovat ihan normaalissa aikataulussa. Välivuosina super/ti tms. mallit. Malleja voi viilata, kun saannot paranevat.
 
Liittynyt
28.09.2020
Viestejä
252
Edelleen julkaisupäivänä tilattua 3080-korttia odottavalle tää launchi aiheuttaa lähinnä pelkkää kuvotusta ja ihottumaa.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 511
Edelleen julkaisupäivänä tilattua 3080-korttia odottavalle tää launchi aiheuttaa lähinnä pelkkää kuvotusta ja ihottumaa.
Ostit siis FE:n? Koska muita kortteja NVIDIA ei myy, eikä siis vastaa siitä jos olet joutunut tyhjien lupausten uhriksi. Miksi siis NVIDIA lakkaisi julkaisemasta suunnittelemiaan uusia tuotteita koska joku on ostanut pelkän lupauksen? Ei se niitä 3080:iä enempää markkinoille tuo, nämä sirut ei ikinä niihin ole ollut menossa.

Normaalisti tämä jopa vapauttaisi jonopaikkoja kun ihmiset siirtyy jonottamaan näitä mutta tällä markkinalla ne ahneet paskiaiset kyllä odottaa sen toisen kortin myydäkseen voitolla. Mutta minkäs teet.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 597
Ostit siis FE:n? Koska muita kortteja NVIDIA ei myy, eikä siis vastaa siitä jos olet joutunut tyhjien lupausten uhriksi. Miksi siis NVIDIA lakkaisi julkaisemasta suunnittelemiaan uusia tuotteita koska joku on ostanut pelkän lupauksen? Ei se niitä 3080:iä enempää markkinoille tuo, nämä sirut ei ikinä niihin ole ollut menossa.

Normaalisti tämä jopa vapauttaisi jonopaikkoja kun ihmiset siirtyy jonottamaan näitä mutta tällä markkinalla ne ahneet paskiaiset kyllä odottaa sen toisen kortin myydäkseen voitolla. Mutta minkäs teet.
Itseasiassa alun perin 3080 Ti:ksi tarkoitettuja siruja on ruvettu pistämään uudelleenmerkittyinä 3080-kortteihin (ja 3090-kortteihin myös), eli sillä tapaa voi ajatella hyvinkin että vaikuttaa paljonko 3080:iä tulee markkinoille ;)
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
5 284
Minä väittäisin, että merkittävin tekijä tässä tulee olemaan louhinnan hidastaminen pelaajien kannalta. Jos kortit ovat aikaisemmin menneet louhijoille niin louhinnan hidastus voi auttaa pelaajia. Tuotetta on kuitenkin myyty nvidian kvartaalitulosten pohjalta ennätysmääriä.

3080:ssa on vain 10GB muistia. Jos 3080ti on 12GB niin tuolla kahdella gigalla voi olla yllättävän iso merkitys kortin eliniän kannalta. 12GB vs. 10GB pitäisi myös antaa lisää muistikaistaa niin siitä saanee marginaalisen nopeuslisän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 511
Itseasiassa alun perin 3080 Ti:ksi tarkoitettuja siruja on ruvettu pistämään uudelleenmerkittyinä 3080-kortteihin (ja 3090-kortteihin myös), eli sillä tapaa voi ajatella hyvinkin että vaikuttaa paljonko 3080:iä tulee markkinoille ;)
Ai jaa? Nyt on mennyt minulta sitten uutisia ohi, tiedän kyllä että ylöspäin niitä GA102-250 nostettiin mutta en ole nähnyt että niitä olisi löytynyt 3080:stä. Vaikuttaisi erikoiselta liikkeeltä niinpäin.
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
5 284
Ja näin 3080 vanheni huomattavasti.
Jos kryptohidastus toimii uusissa korteissa niin 3080:en arvo pompsahtaa ylöspäin käytettyjen markkinoilla. Samalla ehkä uusien piirien saatavuus paranee, kun louhijat eivät vie kortteja. Jos siis olettaa, kortit on menneet louhijoille eivätkä pelaajille.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 597
Ai jaa? Nyt on mennyt minulta sitten uutisia ohi, tiedän kyllä että ylöspäin niitä GA102-250 nostettiin mutta en ole nähnyt että niitä olisi löytynyt 3080:stä. Vaikuttaisi erikoiselta liikkeeltä niinpäin.
Tuli aika pian julki sen jälkeen kun ne 3090:t tuli pinnalle
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
5 284
Äkkiseltään voisi kuvitella, että aikaisemmin kerätyt piirit on myyty, jotta saatiin hyvä tulos/tuotetta markkinoille. Mitäpä niitä varastossa roikuttamaan, jos kortin julkaisu siirtyi alkuvuodesta alkukesään? Tyhmää olisi pitää tavaraa varastossa, jos kaikki menee kaupaksi mitä on tehty.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 660
Jos joltakulta uupuu vielä alunperin tilattu 3080, niin kohta sitä on enää mahdoton saada, kun siihen tarkoitettua gpu:ta ei enää valmisteta. Vain näitä uusia LHR malleja, joita sitten myydään uusilla mallinimillä.
Ehkä tarkoitus onkin ettei joku saa 3080:a liian halvalla, kun aluksi myytiin polkuhintaan…
Mutta edistys edistyy. Saas nähdä miten nämä ti mallit hinnoitellaan. Se on varmaan tämän julkaisun mielenkiintoisin tieto. Vauhtiahan näistä ei kovin paljoa edellisiä malleja enemmän irtoa.
 
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
546
Jos joltakulta uupuu vielä alunperin tilattu 3080, niin kohta sitä on enää mahdoton saada, kun siihen tarkoitettua gpu:ta ei enää valmisteta. Vain näitä uusia LHR malleja, joita sitten myydään uusilla mallinimillä.
Ehkä tarkoitus onkin ettei joku saa 3080:a liian halvalla, kun aluksi myytiin polkuhintaan…
Mutta edistys edistyy. Saas nähdä miten nämä ti mallit hinnoitellaan. Se on varmaan tämän julkaisun mielenkiintoisin tieto. Vauhtiahan näistä ei kovin paljoa edellisiä malleja enemmän irtoa.
En näe kyllä mitää järkeä lopettaa valmistusta tällä kysynnällä. Jos Ti malleja pukataan sama määrä ulos niin ei riitä siltikään kaikille halukkaille.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
810
Miten nää kehtaa julkaista koko ajan uusia malleja? Eivät saa juuri mitään toimitettua nytkään niin ei muuta kuin lisää tuotteita markkinoille.
Siis näitähän toimitetaan ennätysmääriä. Se, että jotkut julkaisupäiväna kortteja tilanneet eivät ole vielä saaneet omansa ei tarkoita ettei kortteja toimitettaisi.
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
891
Itse näen tässä positiivisena kehityksenä sen, että nämä ytimet rajoittavat kryptokolikoiden louhintaa. Eli siis geforceilla tehtäisiin vihdoinkin jotain muuta kuin paisutettaisiin volatiilia virtuaalivaluuttaa jonka arvon nousut ja laskut on kiinni muutaman miljardöörin ailahteluista.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
249
Siis näitähän toimitetaan ennätysmääriä. Se, että jotkut julkaisupäiväna kortteja tilanneet eivät ole vielä saaneet omansa ei tarkoita ettei kortteja toimitettaisi.
Jos näitä toimitettaisiin edes normaaleja määriä niin näissä ei olisi hinnat lähes tuplaantuneet julkaisusta
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 065
Jos se toimii eikä saada kierrettyä heti niin vaikuttaako tuo saatavuuteen?
Ihan perusmarkkinataloutta että vaikuttaa. Vaikutuksen suuruus ja muut epäsuorat tekijät vaan ei ole tiedossa. Epäsuorat tekijät on mm. se jos mukamas mainaus olisi näiden näyttisten nykyhintatason merkittävin veturi joka edelleen ylläpitäisi nykyistä hintatasoa niin uusissa kuin käytetyissä, niin sitten mainaajat siirtyisivät ostamaan näitä vanhempia, joiden hinta nousisi.

Itse olen aika voimakkaan skeptinen tuon suhteen. Kohtahan se nähdään täälläkin ja Torissa. Mutta jos tuo olisi totta niin nopeimpienhan pitäisi olla tuolla myyntiosiolla haalimassa näitä vanhoja ei-LHR malleja. En näe sellaista joten se mainauksen vaikutus nykyisissä(ei-LHR) on pienempi kuin mitä monet uskoo.

Oletettavasti moni yksittäisen 3000 sarjan omistaja päivittää tuollaiseen LHR malliin.


Eli siis geforceilla tehtäisiin vihdoinkin jotain muuta kuin paisutettaisiin volatiilia virtuaalivaluuttaa
Niin siis mainauksella tehdään päinvastaista.
Vähän tylsää joutua selittämään. Mainaajat eivät ole se jengi joka laittaa valtavia rahasummia näihin kryptoihin niiden arvon moninkertaistumisen toivossa. Se jengi on tehnyt näistä coineista niin arvokkaita kuin ne tällä hetkellä on, ja erityisesti kuinka arvokkaita nämä vielä tän kuun alussa oli. Tuossa oli pieni romahdus pari viikkoa sitten josta nähtävästi ollaan hyvää vauhtia toipumassa.

Mainaajat ostavat rautaa joka on paljon riskittömämpi, ja luo uusia coineja. Toki kun se olemassa oleva kahden merkittävämmän(Bitcoin ja Ethereum) coinin määrä, on valtava suhteessa niihiin uusiin luotuihin coineihin(näyttiksillä mainataan vain Ethereumia), niin ne koko ajan printattavat uudet coinit eivät juurikaan pysty vaikuttamaan coinien arvoon.

Mutta määritelmällisesti enemmän coineja=vähemmän arvoa yksittäisellä coinilla.

Jos näitä toimitettaisiin edes normaaleja määriä niin näissä ei olisi hinnat lähes tuplaantuneet julkaisusta
Väärin. Näitä on toimitettu ennätyksellisiä määriä.

Hintojen tuplaantuminen lähtöhintoihin on hyvin selitettävissä mainauksen kautta. Julkaisuhintainen 3060 Ti on mainannut oman arvonsa verran noin kolme kertaa. Useimmat viimeistään alkuvuodesta ostetut 3070:t ovat mainanneet oman arvonsa kertaalleen ja kohta kaksi kertaa.

Julkaisussa ostetut ja saadut 3080:t ovat pärjänneet paljon paremmin, koska niiden alkuperäinen hinta oli kaikkein edullisin suhteessa tuottoon. Myös sen näyttiksen oma arvo on liki tuplaantunut.
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
5 284
Jos näitä toimitettaisiin edes normaaleja määriä niin näissä ei olisi hinnat lähes tuplaantuneet julkaisusta
Nvidian tuloksen ja nvidian CFO:n sijoittajakommenttien pohjalta noita on kyllä toimitettu ennätysmääriä.Tsekkaa täältä: Koronapandemia kasvatti NVIDIAn tulosta uuteen ennätykseen Tulosketju myös lienee oiva ketju sen spekulointiin mistä tulos koostuu, jos pelipiirejä ei ole toimitettu ennätysmääriä? Kauanko kestää, että CFO:n sanomisista päädytään oikeuteen, kun sijoittajille on huono valehdella. Tai ehkä cfo:n puhuu totta ja uusia ennätyksia on tehty myynnissä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 065
Ai jai jai. Kohta ne tulee.

Mä olen halunnut 3070 Ti:tä jo pitkään, koska musta 3070 on segmentissä niin lähellä tänä (väitettyä) 3080 "lippulaivaa", että kyllä siinä olisi alunperin pitänyt olla ne uuden sukupolven GDDRX6 muistit. Toki tässä varsinkin jälkikäteen on tullut sellainen meininki että se oikea lippulaiva olikin 3090. Olihan se lähtöhinnassaankin lähempänä sitä edellisen sukupolven kiistatonta lippulaivaa.

Voi olla että tuo 3070 Ti on suomihinnoiteltu hieman ylemmäs kuin se maksimissaan tonni mitä alunperin ajattelin. Silti, mikä tahansa hinta sille arvotaan, on käypä hinta. Nyt noi jälleenmyyjät on pitkään olleet kartalla näyttisten oikean hintatason suhteen, niin ne ei myy enää alihintaan mitään ellei Nvidia/AMD sponssaa niille jonkun pienen erän joilloin niiden ostaminen muuttuu arvonnaksi jossa moni haluaa voittaa mutta harva kuitenkaan onnistuu sellaisen saamaan.

Kuitenkin kannattaa muistaa että tällä kertaa noi luultavasti on ja pysyy mainausrajoitettuina joten se vähentää noiden (potentiaalista) kysyntää huomattavasti.
 
Liittynyt
14.05.2021
Viestejä
587
Ai jai jai. Kohta ne tulee.

Mä olen halunnut 3070 Ti:tä jo pitkään, koska musta 3070 on segmentissä niin lähellä tänä (väitettyä) 3080 "lippulaivaa", että kyllä siinä olisi alunperin pitänyt olla ne uuden sukupolven GDDRX6 muistit. Toki tässä varsinkin jälkikäteen on tullut sellainen meininki että se oikea lippulaiva olikin 3090. Olihan se lähtöhinnassaankin lähempänä sitä edellisen sukupolven kiistatonta lippulaivaa.

Voi olla että tuo 3070 Ti on suomihinnoiteltu hieman ylemmäs kuin se maksimissaan tonni mitä alunperin ajattelin. Silti, mikä tahansa hinta sille arvotaan, on käypä hinta. Nyt noi jälleenmyyjät on pitkään olleet kartalla näyttisten oikean hintatason suhteen, niin ne ei myy enää alihintaan mitään ellei Nvidia/AMD sponssaa niille jonkun pienen erän joilloin niiden ostaminen muuttuu arvonnaksi jossa moni haluaa voittaa mutta harva kuitenkaan onnistuu sellaisen saamaan.

Kuitenkin kannattaa muistaa että tällä kertaa noi luultavasti on ja pysyy mainausrajoitettuina joten se vähentää noiden (potentiaalista) kysyntää huomattavasti.
Kallein 3070 näyttäs olevan Jimm’s:llä 1200€ että sen alle ei ainakaa lähde 3070 Ti.
1200€-1300€ väliin saattas halvimmat mallit lähteä, ehkä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
810
Julkaisussa voi hyvin olla x määrä kortteja jotka lähtee halvemmalla hinnalla, pitänee yrittää sellainen saada.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 065
Kallein 3070 näyttäs olevan Jimm’s:llä 1200€ että sen alle ei ainakaa lähde 3070 Ti.
1200€-1300€ väliin saattas halvimmat mallit lähteä, ehkä.
Toi VOI olla hyvä, todennäköinen veikkaus. Mutta et sä tuota voi tietää.

Noi LHR mallit jakaa markkinat puhtaisiin pelaajiin ja puhtaisiin mainaajiin. Osa on kumpaakin, mutta suurin osa on jompaa kumpaa.

3060 Ti lähti myyntiin noin 500 euron hinnoilla joulukuun alussa. 3070 lähti marraskuun alussa satasta suuremmalla. Noi Suomi-hinnat eivät olleet merkittävästi koholla tuolloin, hiukan yli sen FE:n jota täältä käsin ei kovin helpolla voinut ostaa joka tapauksessa.

Tällöin 3060 olisi pitänyt lähteä n. 400 eurolla, mutta se lähtikin jostain 500-520 eurosta, unohtaen sen Proshopin reippaasti alle markkinahintaisen mallin, helmikuun loppupuolella.

Tuo 3060 oli julkaisussa mainausrajoitettu. Sen hinta ei ollut vain 200 euroa 3070:aa alhaisempi, se oli selvästi vähemmän.

Toi on vähän hankalaa kaivaa vanhoja hintoja koska useimmat nää uuden sukupolven mallit eivät ole tuolla hintaseurannassa ollenkaan mukana. Mutta jos otetaan verrokiksi 3070 3X Ventus josta löytyy Jimmsin hinta, se maksoi helmikuun lopulla 900 euroa. Noi Ventukset ovat muodollisesti markkinoiden halvimpia malleja joita on oikeasti myyty. Okei Asus Dual OC löytyi myös 21. päivä helmikuuta hintaa, Verkkis 850 ja Jimms 880. 28. päivä sitä ei enää ollut Verkkokaupan hintaseurannassa. Sitä en muista että oliko tuolloin enää Verkkokaupassa tilauskirjat auki, että saiko noita suht vaivalla edes yritettyä kalastaa tuollaisin hinnoin.

Ja se syy minkä takia 3060 lähti myyntiin n. 520 alkaen, sitä oli myös paljon saatavilla niin Jimms ja Verkkokauppa plus Proshop, paitsi kun Proshopin sivut kaatui ja pysyi pitkälti alhaalla tuntitolkulla sen yhden reippaasti alle markkinahintaisen mallin takia...niin Proshopin saatavuus oli vähän tulkinnanvarainen... mutta joo, eli se hinta oli yli 300 euroa halvempi koska se oli mainausrajoitettu.


1622384554938.png

Mutta sitten about viikkoa myöhemmin paljastui että Windows Insiderin mukana on jaettu 370 ajuria jossa sitä rajoitinta ei ollut. Sen jälkeen noi Jimms ja Verkkokauppa eivät ole juuri noita saaneet toimitettavaksi kummoisia määriä, koska ne ovat kaikki kadonneet toimitusketjussa ylempänä isoihin teollisen mittakaavan farmeihin.(luultavasti, onhan toi selvästi nähty miten 3070:n toimitukset ovat rullanneet paljon paremmin kuin 3060:n joka halvempana pienemmän GPU piirin korttina pitäisi olla enemmän tuotannossa) Tossa ylläolevassa näkyy hyvin kuinka kun noiden 3060:n saatavuus paljastui olemattomaksi, 3070 Dual OC:n hinnat vetivät 70 euroa ylöspäin maaliskuun toisella ja kolmannella viikolla, Jimms ensin ja Proshop perässä.


Ja täten 3070 Ti sekä jossain määrin 3080 Ti: Ne ovat lähtöjään mainausrajoitettuja, niillä EI ole olemassa olevaa tilauskantaa rasitteena jota jälleenmyyjät mahdollisesti joutuvat myymään joitain eriä tappiolla tai olemattomalla marginaalilla. Mun aikaisempi ehkä tonni oli hieman ehkä ylioptimistinen, toisaalta koska tuo 3070 Ti perustuu samaan piiriin kuin 3070, ainoastaan hieman vähemmän leikattuna plus muistit vaihdettu, niin sen pelisuorituskykykään ei ole tolkuttomasti perus 3070:aa edellä.

Niin ei ole mitään pakottavaa syytä että 3070 Ti olisi kalliimpi kuin joku keskitasoinen 3070. Kohta se nähdään, mutta meillä oli hetken hintatietoa siitä miten mainausrajoitettua näyttistä yritettiin myydä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
493
Jengi maksaa keskitason nuhapumppu 3070 ja 3070ti malleista yli tonnin ja selittää itellee että käypä hinta ... Se o surullista se ja toisaalta huvittavaa.
 
Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
274
Mielenkiintoista spekulaatiota joka suuntaan. Markkinathan ne hinnat määrää enkä ainakaan itse näe mitään syytä, miksi mainausrampautetut kortit olisi paljon vastaavaa korttia edullisempia. Tässä on edelleen selkeää patoutumaa pelaajilla siitä, ettei kortteja ole joten edelleen suorituskyvyn ja hinnan suhteen uudet kortithan eivät tua mitään muutosta eli pelaajat vertaavat hintaa suoristuskykyyn (ja saatavuuteen). Näin ollen jos nuo spekulaatiot pitävät vaikka 3080 TIn kohdalla paikkansa, että suorituskyky jää 3090stä, niin hinta varmasti asettuu sen alle ja jos suorituskyvyn oletetaan olevan enemmän kuin perus 3080llä, niin en ainkanaan itse näe mitään syytä, miksi sen hinta olisi alle 3080an. Pelaajalle kun kelpaa molemmat mallit.

Siinä vaiheessa kun tuo pelaajienkin puuttuvien korttien tarve on tyydytetty, niin mielenkiintoista miten hinnat reagoivat sen jälkeen ja milloin tämä hetki edes saavutetaan. Erityisesti jos mainausboomi loppuu nopeaan ja nämä kortit tulevat jälleenmyyntiin, niin luulisi tämän näkyvän uusien korttien kysynnässä ja näin osakekurssissakin.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 010
Jengi maksaa keskitason nuhapumppu 3070 ja 3070ti malleista yli tonnin ja selittää itellee että käypä hinta ... Se o surullista se ja toisaalta huvittavaa.
Vielä huvittavampaa on kärjistää 3070 joksikin keskitason nuhapumpuksi. Jos edellinen kortti on joku GTX 1070ti - 1080 -tasoinen ''nuhapumppu'', niin kaikki ei varmaan jaksa odottaa jotain 6-12kk lisää edellisen 6kk päälle, ja toivoa piiripulan sekä hintojen normalisoitumista. Vielä lopputalvesta moni odotti kesän parantavan hintoja selvästi, mutta nyt kesän kynnyksellä ei ole mitään merkkejä tästä. LHR-kortitkaan ei tule olemaan saatavuustilanteen pelastavia jeesuksia, vaikkakin yhdessä mainausboomin lievän hiipumisen kanssa voikin hintoja hieman leikata.

Pahin hintakatto on käytettyjen markkinoilla jo nähty, mutta uudet ei tule halpenemaan tuosta vain. Jos esim. Jimmsille alkaisi jäädä kymmeniä kortteja varastoon, niin se ei tarkoita vielä mitään nopeaa hintojen laskua. Esim. RTX 2060 oli launchin jälkeen pitkään n. +100e yli MSRP Suomessa (kunnon mallit), vaikka varastot pullotti kortteja. Miksi? Koska jälleenmyyjät tietää pääsevänsä korteista lopulta eroon, eikä niitä ole mikään pakko myydä aikaisemmin pois pienemmällä katteella.

@Raivo joten se mainitsemasi käypä hinta on määrittelykysymys. Käypä hinta nykytilanteessa? Ehdottomasti. Kysyntä sen lähinnä määrittää. Käypä hinta jossain menneisyydessä? Ei tietenkään. Mutta eletäänkö nyt menneisyydessä vai nykyisyydessä? Nyt on jo yli puolivuotta Ampere-julkaisusta, joten ei tämä ole enää mikään lyhyt ''poikkeustila'' vaan uusi normi nyt toistaiseksi. Ja onko näytönohjainten hintoihin odotettavissa lähikuukausina selvää muutosta? Ei ole. Ei edes LHR-mallien myötä tapahdu nopeasti muutoksia.
 

Wintikka

Make ATK Great Again
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
166
Jengi maksaa keskitason nuhapumppu 3070 ja 3070ti malleista yli tonnin ja selittää itellee että käypä hinta ... Se o surullista se ja toisaalta huvittavaa.
Ko. näyttikset eivät ole nuhapumppuja, mutta maksavat aivan liikaa suhteessa tehoihin.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
513
Aikamoinen päivitys oli itelle kun siirryin rx 480 4gb nitrosta ensin 3060ti OC tuffiin ja siitä vielä 3070 gaming trioon, jos nuo ovat nuhapumppuja niin en tiedä mitä vanha 480 oli...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 979
Odotellaan että nuo ~3070-luokan kortit palaavat niihin normaalihintoihinsa sinne 5-600 tienoille. Millään tonnilla tai yli en ikinä tule ostamaan.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 065
200e liikaa hintaa. Huvittavaa ikävä kyllä.
(hän kommentoi viestissään lainattujen AIB valmistajien 6800 1350e ja 6800 XT 1550e hintoja joulukuun alkupuolella. Noita hiukan eri valmistajan samanlaisia AIB malleja sai noin 700e & 900e kuka tahansa tilata tasan kaksi viikkoa ennen hänen 1150e ja 1350e "on sopiva hinta" kommenttiaan)

Ja onko näytönohjainten hintoihin odotettavissa lähikuukausina selvää muutosta?
On itseasiassa. Sen muutoksen nimi on EIP 1559. Jos tuota googlettaa niin kannattaa rajata sellaisiin juttuihin jotka ovat toukokuulta, kun noissa kryotoissa jutut ja ennusteet muuttuu niin nopeasti. Tuo siis tulee heinäkuun puolivälissä. Mitään järkeviä ja täsmällisiä ennusteita sen vaikutuksesta tuottoihin ei ole, mutta kaikki on samaa mieltä siitä että tuo muutos merkittävästi vähentää mainaustuottoa. Voi olla 30%. Voi olla 50%. Tuskinpa 20%.

Joka tapauksessa tuottojen väheneminen aiheuttaa sen että osa mainaajista lopetta mainauksen kokonaan, myyden ylimääräiset näyttikset pois, ja osa taas vähentää huonompia rigejään. Se vähentää ainakin hetkellisesti uusien kysyntää ja tiputtaa käytettyjen ja "käytettyjen" hintoja. Tuossahan kuun puolivälistä laskien 10 päivän ajan Ethereum tippui noin 50%. Tuolloin jokunen mainaaja täällä myi tuorettakin nykyisen sukupolven kalustoa pois. Luultavasti myös Torissa oli jokunen.

Tuo romahdus taittui viikko sitten, tuosta se on palautunut tämän päivän arvoon noin 18%. Kun käytettyjen arvot alkaa tippumaan, niin silloin alkaa myös uusien trokaus vähenemään. 2 kuukauden päästä tilanne on ihan eri kuin nyt.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 511
Yhtä houreista on sanoa että tuplahinta on perusteltua kuin että hinnat kaupassa laskisi lähiaikoina. Ne kortit mitä on tilattu on myytävä näillä hinnoilla ja aika paljon saa olla korttia hyllyssä jouten ennen kuin ketjun alkupään puolelta (missä nämä ryöstöhinnat on pääosin saneltu) aletaan hintoja alaspäin tarkistamaan.

Olen mielelläni väärässä ja katson hyvilläni kauppojen listoja josta LHR malleja saa alle tonnilla (tai 3080ti varmaan olisi about tonnin muutenkin) kaupasta alle viikon toimituksella vaikkapa tuossa elokuussa. Vähän epäilen että joudun pettymään.

Käytettyjen markkinat on sitten toki ihan eri asia.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 010
Odotellaan että nuo ~3070-luokan kortit palaavat niihin normaalihintoihinsa sinne 5-600 tienoille. Millään tonnilla tai yli en ikinä tule ostamaan.
Ei kannata pidättää hengitystä odotellessa. Nvidia kommentoinut useaan kertaan, että he odottaa piiripulan jatkuvan ainakin tämän vuoden loppuun. Mitään 600 euron RTX 3070 ei ole tämän vuoden puolella tulossa kauppoihin, sen uskallan luvata heti. Hinnat varmaan tipahtaa vähän, mutta kova kysyntä tulee joka tapauksessa säilymään vielä hyvän tovin, ja se mahdollistaa jälleenmyyjien lihavien hintojen pitämisen. Edit: Muokkaus.

Joka tapauksessa tuottojen väheneminen aiheuttaa sen että osa mainaajista lopetta mainauksen kokonaan, myyden ylimääräiset näyttikset pois, ja osa taas vähentää huonompia rigejään. Se vähentää ainakin hetkellisesti uusien kysyntää ja tiputtaa käytettyjen ja "käytettyjen" hintoja.
Kyllä, mutta jos kysyntä ylittäisi Suomessa vaikka sadoilla prosenteilla 3060ti / 3070 / 3080-korttien tarjonnan, niin ei riitä että osa mainaajista jättää leikin kesken, ja myy osan rigistään (jotka harvoin torin perusteella edes on RTX 3000-sarjan kortteja). Mutta aivan mahdoton kenenkään sanoa, että kuinka paljon Suomessa se kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Ja se on erittäin oleellinen tieto tulevan kannalta. Mukava spekuloida silti.

Tuolloin jokunen mainaaja täällä myi tuorettakin nykyisen sukupolven kalustoa pois. Luultavasti myös Torissa oli jokunen.
Katsoin tuolloin tämän palstan myyntiosioita ja toria, ja ne useamman kortin rigit oli kaikki vanhempia näytönohjaimia. Yhtään useamman kappaleen RTX 3000-sarjan rigiä en nähnyt myynnissä. Varmaan niitäkin jokunen oli, mutta GTX1080/ti ja RX 5700xt yms. -rigejä olen nähnyt paaaljon enemmän. Epäilen että moni RTX 3070/3080 saanut mainaaja ei luovu noista korteista, koska moni mainaaja pelaa myös. Eikä moni vain mainaaja ole saanut montaa RTX 3000-sarjan korttia rigiinsä, koska se on todistetusti vaikeaa.

2 kuukauden päästä tilanne on ihan eri kuin nyt.
En usko. Jäädään odottelemaan kumpi on oikeassa :) Kesä kyllä varmasti helpottaa vähän tilannetta, mutta ihan eri tilanne eli esim. 200-300e halvempia RTX 3070 -kortteja en usko vielä kesällä löytyvän. Suomen mainaajien määrää ylimitoitetaan, veikkaan mah.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 065
Katsoin tuolloin tämän palstan myyntiosioita ja toria, ja ne useamman kortin rigit oli kaikki vanhempia näytönohjaimia. Yhtään useamman kappaleen RTX 3000-sarjan rigiä en nähnyt myynnissä. Varmaan niitäkin jokunen oli, mutta GTX1080/ti ja RX 5700xt yms. -rigejä olen nähnyt paaaljon enemmän. Epäilen että moni RTX 3070/3080 saanut mainaaja ei luovu noista korteista, koska moni mainaaja pelaa myös.
Mä en sinänsä yritä spekuloida, vaan kuvata laajemmin eri tekijöitä näillä näyttismarkkinoilla, joita tavallisen tyypit eivät luultavasti tiedosta olevan olemassa.

Mä en tarkoittanut varsinaisten rigien myyntiä, vaan mainaajista jotka ovat myyneet täällä nykysukupolven näyttiksiä. Hae täältä termillä 3070 varsinkin tuosta viikon takaa jolloin ETH oli alimmillaan. Yhdellä tyypillä saattoi olla vain 3060 Ti:tä mutta suurin osa noista oli 3070:aa.
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
891
Kallein 3070 näyttäs olevan Jimm’s:llä 1200€ että sen alle ei ainakaa lähde 3070 Ti.
1200€-1300€ väliin saattas halvimmat mallit lähteä, ehkä.
Juu ja kun miettii että noin 10% hitaampia malleja löytyy hyllyistä kasapäin, niin ei juurikaan houkuttele. Se miten paljon tuo ti -malli tuo lisää tehoa kehiin, tuskin on hinnalla perusteltavissa.
 

DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Tukijäsen
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 341
Jaa sehän pitäis kohta alkaa. Twitchistä voi kattella jos innostaa.
 

TunTuri

oh4etc
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 045
Tjooh, alkaen 1200e. Kyllä on chippipula vittumoinen asia.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
844
Mitenköhän tuollaisen 3080ti voisi saada lähelle msrp? Suoraan nvidialta FE?
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 710
Mitenköhän tuollaisen 3080ti voisi saada lähelle msrp? Suoraan nvidialta FE?
Saattaapi nähä tuleeko tänne Suomeen edes myyntiin. Siis nvidian storeen. Ja nappi katoaa nopeammin kuin kukaan ehtii hakata f5:sta.

3080ti 1199 USD
3070ti 599 USD

3080 699 USD
3070 499 USD

Eli 3080ti FE olis 1259€?
3070ti FE olis 629€?

Aibt sitten 1600€+++
ja 900 €+++
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
11 727
Saattaapi nähä tuleeko tänne Suomeen edes myyntiin. Siis nvidian storeen. Ja nappi katoaa nopeammin kuin kukaan ehtii hakata f5:sta.

3080ti 1199 USD
3070ti 599 USD

3080 699 USD
3070 499 USD

Eli 3080ti FE olis 1259€?
3070ti FE olis 629€?

Aibt sitten 1600€+++
ja 900 €+++
Ei tule.

Suomessa hinnat jälleenmyyjillä tulee olemaan lähellä 2000€ tai yli.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
4 392
Mitenköhän tuollaisen 3080ti voisi saada lähelle msrp? Suoraan nvidialta FE?
Vaikeeta on. Jos löytyy kaveri sellaisesta maasta johon FE:tä myydään niin ehkäpä voit tilata hänen osoitteeseen ja pyytää lähettämään sinulle. Noita myydään mm. Britteihin, Espanjaan, Ranskaan ja Saksaan.

Mailboxde tyyppiset uudelleenlähetyspalvelut on kuulemma blokattu, tosin alkuvuodesta joku tällä foorumilla onnistui 3080:n Saksasta sellaisellakin tilaamaan.

Kuriositeettina taulukko Euroopan FE dropeista:
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 710
Ei tule.

Suomessa hinnat jälleenmyyjillä tulee olemaan lähellä 2000€ tai yli.
Onhan tää harmillista, itse toivoin pientä notkahdusta aib-hintoihin. 2k€ on jo järkky määrä rahaa näyttiksestä. Tällä kertaa ei oo oma lehmä ojassa, kun säkällä sain hyvät kortit hyvillä hinnoilla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
193 910
Viestejä
3 504 591
Jäsenet
62 415
Uusin jäsen
Simpp@

Hinta.fi

Ylös Bottom