NVIDIA peruuttaa kaiken aiotun GTC-uutisoinnin toistaiseksi

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn oli tarkoitus pitää tässä kuussa GPU Technology Conference -tapahtuma, jossa odotettiin muun muassa huhutun Ampere-arkkitehtuurin julkaisua. Koronavirustilanteen vuoksi GTC kuitenkin korvattiin GTC Digital tapahtumalla ja sittemmin NVIDIA ilmoitti peruuttavansa GTC Digital -tapahtumasta toimitusjohtaja Jensen Huangin keynote-esityksen ja julkaisevansa sen sijasta joukon uutisia ja pitävänsä konferenssipuhelun sijoittajille.

Nyt suunnitelmat ovat muuttuneet jälleen. NVIDIA on ilmoittanut, että sillä olisi jaettavaksi mielenkiintoisia tuotteita ja uutisia, mutta ei vielä. Yhtiö siirtää kaiken GTC-uutisointinsa hamaan tulevaisuuteen määrittelemättömäksi ajaksi.

GTC Digital -tapahtuma on kuitenkin edelleen ohjelmassa ja sen puitteissa tullaan pitämään useita netissä striimattavia esityksiä niin kehittäjiltä kuin yhtiön tutkijoiltakin. Tuoteuutisia ei kuitenkaan ole luvassa.

Muutokset johtuvat vallitsevasta koronapandemiasta, jonka vuoksi yhtiö on siirtänyt ilmeisesti kaikki työntekijänsä etätöihin. Joidenkin työntekijöiden kohdalla tämä tarkoittaa samalla, ettei töitä ole tehtäväksi, mutta yhtiö tulee tästä riippumatta maksamaan heidän palkkansa normaalisti.

Lähde: NVIDIA

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
714
Onkos AMD:lta tullut vuotoja aikatauluista tai spekseistä kun vedetään hommat off the table?

Eikai tämä ainoastaan koronasta johdu, että niitä luvattuja uutisia ei annetakaan?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Onkos AMD:lta tullut vuotoja aikatauluista tai spekseistä kun vedetään hommat off the table?

Eikai tämä ainoastaan koronasta johdu, että niitä luvattuja uutisia ei annetakaan?
Kyllähän tämä korona on pysäyttänyt Kiinassa valmistuksen (moneltaosin) ja monessa muussa maassa myös suuren osan hommista, joita ei voida tehdä etänä. Kannattaa lähteä siitä että kaikki siirtynee nyt ensialkuun vuosineljänneksen, jos hyvin menee. Jos taas kakka roiskahtaa pahemmin (näkee parissa kuukaudessa,), niin sitten myöhästyy lisää, tuntemattoman määrän. Vaikeinta on siirtyä uuteen tuotteeseen, joten näihin vaikuttaa luonnollisesti voimakkaammin.
 
Liittynyt
13.03.2020
Viestejä
49
Julkaisisivat edes verkossa uusia tuotteita, niin saisi edes tietää, mitä on joskus myöhemmin tulossa kauppohin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Siinä on se riski, että kilpailijat reagoivat, kun markkinoille tulot viivästyvät. Nyt mennään sillä tasolla, että Zen 4 on nopeampi kuin Zen 3 ja käyttää jotain uutta ennalta määrittelemätöntä tuotanto tekniikkaa. Sen verta noista kaukana olevista hiiskutaan.
Eli kun mitä ei kuulu, niin ei ihan heti mitään julkaistakkaan.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Siinä on se riski, että kilpailijat reagoivat, kun markkinoille tulot viivästyvät. Nyt mennään sillä tasolla, että Zen 4 on nopeampi kuin Zen 3 ja käyttää jotain uutta ennalta määrittelemätöntä tuotanto tekniikkaa. Sen verta noista kaukana olevista hiiskutaan.
Eli kun mitä ei kuulu, niin ei ihan heti mitään julkaistakkaan.
Ei niistä "hiiskuta" mitään eikä se ole mikään "uusi ennalta määrittelemätön tuotantotekniikka" vaan AMD on ihan itse kertonnut Zen 4:stä ja että se tullaan valmistamaan 5nm:n valmistusprosessilla, siitä on myös ihan uutisoitu täällä meillä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Muistin väärin. Tuo 5nm oli wanhoissa Dioissa, mutta muistelin että amd posti sen kun vaihtoi Zen3:n enhanced 7nm aikaisemman 7nm+ merkinnän sijaan. Ja samassa yhteydessä muutti Zen4:n mutta ehkä se oli Navin uusin roadmap missä jätettiin uusimman tuotantotekniikka auki.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 343
Viestejä
4 157 885
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom