NVIDIA luopui Tesla-brändistä laskentakorteissaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 501
Saksalainen Heise on pistänyt merkille jotain, mikä on näyttänyt menneen ohi koko medialta viime vuonna: NVIDIA luopui Tesla-brändistä laskentakorteissaan.
Sivusto kysyi asiasta NVIDIAlta A100-laskentakorttien julkaisun yhteydessä ja kertoo yhtiön varmistaneen muutoksen todellakin pitävän paikkaansa. Syyksi yhtiö kertoi sekoittumisen mahdollisuuden autovalmistaja Teslan tuotteisiin.
Muutos toteutettiin viime vuonna aloittaen Tesla T4 -nimellä esitellystä laskentakortista, minkä nimi on nyt yksinkertaisesti T4 tai NVIDIA T4. Sama muutos on toteutettu kaikille Tesla-malleille ainakin Pascal-arkkitehtuurista lähtien.

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 570
Taidettiin pelätä että melkein vararikossa oleva Tesla paikkaa Nvidian kautta kassaansa. Outoahan tuo oli että tunnetun merkin tuotemerkkiä käytettiin omassa tuotteessa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 501
Outoahan tuo oli että tunnetun merkin tuotemerkkiä käytettiin omassa tuotteessa.
Ei Tesla (siihen aikaan taisi olla vielä Tesla Motors) ollut saanut ainuttakaan autoa vielä myyntiin asti kun NVIDIA otti Tesla-nimen käyttöön laskentakorteissa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 426
Nikolan mukaan nämä oli nimetty. Nvidia on käyttänyt mallistossaan ahkerasti myös muita tiedemiehiä, tosin enemmän sirujen niminä kuin valmiin tuotteen.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
647
Kyllä ja toinen törmäyshän on uusin Ampere, löytyypä sellainenkin ARM valmistaja. Toki nVidian tuotenimet ovat vanhempia, eli heille tästä ei pitäisi tulla ongelmaa oikeudellisessa mielessä - mutta toki voi sekoittua ikävästi toiseen valmistajaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 059

Eikö tuo Ampere ole lähinnä koodinimi, jolloin asialla ei varmaan juuri ole merkitystä?
 
Fenotype

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Jaah, oiskohan osa vaikutuksena kun Elon sanoi että nvidian tuotteet selfdrivinkiin ja konenäköön ovat rubbish. Ja olihan ne nvidian aika paljon hitaampia kuin teslan omat.
 
Onhan se mahdollista että nVidian tuotteet olivat hitaampia kuin katsoivat ettei auto saisi törmätä paikalla olevaan esineeseen. Elon ei ole niin tarkka ja tunnetusti "estimation" on aina nopeampi kuin "accurate result".
 
Jill Valentine

<3
Tukijäsen
Team AMD
Team NVIDIA
Team Apple
Team iPhone
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 818
Ei Tesla (siihen aikaan taisi olla vielä Tesla Motors) ollut saanut ainuttakaan autoa vielä myyntiin asti kun NVIDIA otti Tesla-nimen käyttöön laskentakorteissa
Ja sekin vielä että G80/G92/GT200 korttien arkkitehtuuri oli myös Tesla nimeltään

nVidia käyttää sitä kyllä ihan tuotteensa mainoksissakin esim. NVIDIA Ampere Architecture: The Heart of the Modern Data Center
Niinpä. Yhtälailla esim 1650/1660 kortteja markkinoidaan "Turing shaders"
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
114 144
Viestejä
2 274 507
Jäsenet
46 256
Uusin jäsen
AdamM

Hinta.fi

Ylös Bottom