NVIDIA Lightspeed Studios aloittaa päivittämään klassikkopelejä RTX-aikaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Säteenseuranta on saanut tähän mennessä ristiriitaisen vastaanoton huolimatta NVIDIAn ja pienemmässä määrin myös Microsoftin markkinointiin. Suurimmat kritiikin aiheet ovat liittyneet ohjelmistotuen puutteeseen ja merkittävään suorituskykyhävikkiin. Tuleva konsolisukupolvi tulee kuitenkin sisältämään tuen säteeenseurannan kiihdytykselle, joten hautaamassa teknologiaa ei olla huolimatta hitaasta alusta.

Vaikka säteenseuranta uusissa AAA-peleissä ei ole ottanut vielä tuulta alleen kunnolla, on sille markkinoita myös muissa pelityypeissä. Yksinkertaisemmistakin grafiikoista voidaan saada selvästi näyttävämpiä säteenseurannalla. Christoph Schied julkaisi aiemmin Q2VKPT-modin, joka hyödyntää path tracing -tyyppistä säteenseurantaa, joka sai merkittävästi huomiota osakseen. Myös NVIDIA kiinnostui projektista ja saattoi sen lopulta julkaisukuntoon yhdessä Schiedin kanssa nimellä Quake II RTX.

Ilmeisesti palaute on ollut hyvää, sillä NVIDIA aikoo remasteroida vanhempia pelejä enemmänkin hyödyntämään säteenseurantaa. Beyond3D-foorumeiden käyttäjä SlmDnk on löytänyt yhtiön työnhakuilmoituksen, jossa kerrotaan NVIDIA Lightspeed Studios -tiimin seuraavasta haasteesta. Lightspeed Studiosin tehtävä on remasteroida vanhempia klassikkopelejä RTX-aikaan ja työnhakuilmoituksen mukaan seuraava peli on jo päätetty, mutta sen nimeä ei ole paljastettu vielä.

Lähde: NVIDIA @ MyWorkDayJobs

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
RTX olisi tosian hyödyllinen vanhemissa peleissä kun näytönohjaimen suorituskyky olisi silloin riittävä myös halvemmissa näytönohjaimissa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Toivottavasti valitsevat pelejä joissa on jotain pelattavaakin toisin kuin Q2 joka oli lähinnä grafiikkademo jolla myytiin engineä. Esim. Thief olisi aika hieno.
Thief olisi tosiaan mahtava, se kun sisältää paljon pimeitä paikkoja ja valoja vaan siellä täällä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
150
Se että vanhaa gameworksin "vain meiltä, vain suurella ruudun päivitysnopeuden pudotuksella" rinnakkaisprojektia vuodelta 2015 kaivetaan haudasta osoittanee miten pahasti RTX on flopannut. Ei softatukea kuin peleissä joissa tätä tuettiin rahalla uusien korttien julkaisun aikaan, eikä niitä näytä olevan tulossa lisää juuri ollenkaan. Useampi joka sanoi lisäävänsä RTX:n peliinsä ilmoitti tuovansa sen perui koska "kustannukset eivät vastaa hyötyä" (taisi olla Assetto Corsan kehittäjä joka ilmaisi asian näin) yms.

Ehkä sitten viiden-kymmenen vuoden päästä uudestaan kun tehot alkavat olla sellaisia että sillä saadaan oikeasti paremman näköistä kuvaa järkevällä päivitysnopeudella. Siinä samassa voisi tulla ne universaalit RTX toteutukset intelilta ja AMD:ltä jotka voisivat toimia jopa konsoleillakin, niin niitä saadaan joka moniin ei-maksettuihin peleihin, eikä pelkästään teknodemoihin.
 
Thiefissa levelien valokartat on tehty tarkoituksella niin että se ilmaisi kuinka hyvin Garrett näkyy sillä hetkellä pelin tekoälyn ohjaamille vartijoille. Säteenseuranta tekisi pelistä pelikelvottoman, sillä RTX:n koko pointti on että valoisuus ei pohjaudu valokarttaan.

Thief on siis niitä harvoja pelejä joihin säteenseurannan lisääminen jälkikäteen kirjaimellisesti rikkoo koko pelin.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Half life RT

Ehkä sitten viiden-kymmenen vuoden päästä uudestaan kun tehot alkavat olla sellaisia että sillä saadaan oikeasti paremman näköistä kuvaa järkevällä päivitysnopeudella. Siinä samassa voisi tulla ne universaalit RTX toteutukset intelilta ja AMD:ltä jotka voisivat toimia jopa konsoleillakin, niin niitä saadaan joka moniin ei-maksettuihin peleihin, eikä pelkästään teknodemoihin.
Ei todellakaan kestä 50vuotta, 2020-2022 on vuodet jolloin RT alkaa pikkuhiljaa enemmän yleistymään.
Siinä missä Nvidia alloitti niin muut seuraa perässä.
 
"5-10". "50". Ei näissä ole mitään eroa :D

Ei mikään ihme että tuolla matikkaymmärryksellä kuvittelet että RTX on yleistynyt ensi vuonna.
 
Ehkä sun ymmärryksellä luet nyt kiltisti uudestaan ja yrität ymmärtää mitä tuossa lukee.

"2020-2022 on vuodet jolloin RT alkaa pikkuhiljaa enemmän yleistymään"

Tässä ei mainita RTX
Tässä ei mainita myöskään että RTX olisi yleistynyt ensivuonna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Saas nähä millainen kortti AMDltä tulee ulos ensivuonna, kuinka hyvin tuo RT toimii siinä.
Vai odottaako ne ensin, että uusi pleikka julkaistaan?
Paha sanoa... Intel taitaa lupailla omaa raytrasing korttiaan ensi kesään. Amd:n uusia kortteja jonnekkin ensi vuoden syksyyn. Mutta jos TSMC myy eioota, niin en ihmettelisi vaikka menisi Pleikkarin julkaisun jälkeen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Deus Ex voisi päivittyä upeasti nykyaikaan.
Olisko siinä vesitehosteita joita tuossa hyödynnetään etupäässä. Ei kai nuo kirjoita pelejä uudestaan, vaan lisää tehosteen sinne tänne.
Koko homma tuntuu että perustaisi HTML firman joka päivittäisi kotisivuja nykyaikaan lisäämällä liekkiefektejä sivuille.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Olisko siinä vesitehosteita joita tuossa hyödynnetään etupäässä. Ei kai nuo kirjoita pelejä uudestaan, vaan lisää tehosteen sinne tänne.
Koko homma tuntuu että perustaisi HTML firman joka päivittäisi kotisivuja nykyaikaan lisäämällä liekkiefektejä sivuille.
Aika kaukana nämä minecrafti/Quake RT näistä "liekkiefekti päivityksistä"
Muutos on huomattava enkä ymmärrä miksi se ei voisi olla myös DeusEx kohdallakin.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Ehkä sitten viiden-kymmenen vuoden päästä uudestaan kun tehot alkavat olla sellaisia että sillä saadaan oikeasti paremman näköistä kuvaa järkevällä päivitysnopeudella. Siinä samassa voisi tulla ne universaalit RTX toteutukset intelilta ja AMD:ltä jotka voisivat toimia jopa konsoleillakin, niin niitä saadaan joka moniin ei-maksettuihin peleihin, eikä pelkästään teknodemoihin.
Playstation 5 tulee ulos 2020 jouluksi GPU:n kanssa jossa on hardware-kiihotusta raytracingille. Todennäköisesti melko kevyeen käyttöön, ellei AMD ylisuorita Navinsa kanssa tuon suhteen.

Exclusive: A Deeper Look at the PlayStation 5—Haptics, UI Facelift, and More

Aina löytyy mittareita joita osoittaa sormella ja sanoa flopiksi (varsinkin jos asettaa tavoitteeksi jotain yhtä epärealistista että joka ainut uusi peli tukisi uutta tekniikkaa, saa kertoa esimerkkejä uusista tekniikoista joissa on käynyt näin) mutta jos käytännössä RTX on syy että seuraava konsolisukupolvi sisältää raytracing-tukea niin kyllähän se jonkunlainen tunnustus saavutuksesta on minun kirjoissa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
..ja niillä on jo julkaistuja pelejä Shieldille:
NVIDIA Lightspeed Studios - MobyGames

Ehkä remasterit tule tuolta listasta.. Ei ehkä Super Meat Boy, mutta siellä kivoja Valven pelejä esimerkiksi..
Taitaa riittää rivikin koodia että on saanut nimensä johonkin peliin tuossa, NVIDIAn studiolla tuskin on ihan hirveästi ollut esim Marioiden kanssa oikeasti tekemistä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885

Voi myös tuo sivu, joka on käyttäjien editoitavissa, olla väärin. Mutta ovat todennäköisesti vaan optimoineet noita pelejä Shieldille ja en tiedä, mitä Mario siellä tekee. Youtubessa on videoita siitä Shieldillä, taitaa olla joku prototyyppi?

Sitten kun miettii, kuka teki Switchin GPU:n..
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Voi myös tuo sivu, joka on käyttäjien editoitavissa, olla väärin. Mutta ovat todennäköisesti vaan optimoineet noita pelejä Shieldille ja en tiedä, mitä Mario siellä tekee. Youtubessa on videoita siitä Shieldillä, taitaa olla joku prototyyppi?

Sitten kun miettii, kuka teki Switchin GPU:n..
Aivan tosiaan, olisi pitänyt katsoa tarkemmin noita vuosilukuja. Eli ovat ilmeisesti porttauksia joita on tehty Switchille jälkikäteen, alunperinhän esim nuo Mario-pelit julkaistiin Wiille
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Taitaa riittää rivikin koodia että on saanut nimensä johonkin peliin tuossa, NVIDIAn studiolla tuskin on ihan hirveästi ollut esim Marioiden kanssa oikeasti tekemistä
Ei kai nvidia väitäkkään missään lightspeed studiosin tehneen ko. pelejä, vaan nimenomaan kääntäneensä ja remasteroineensa niitä lähinnä androidille (shieldille). Jostain kolmannen osapuolen geneerisistä listauksista lienee aika turha tuohtua, vaikkei niissä nyt erikseen mainitakkaan studioiden tarkempaa roolia kehitystyössä.

Edit: asia kerkesikin jo kirkastumaan viestiä kirjoitellessa
 
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
29
Return to castle wolfenstein olisi kiva pelata säteenseurannalla
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Vähän surkuhupaisaa teknologiaa jos se toimii vain ikivanhoilla peleillä jotka muuten pyörisivät taskulaskimellakin 2000fps+. Ultimate Doom RTX odotellessa.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
jos se toimii vain ikivanhoilla peleillä
Tokihan se toimii niissä muutamissa julkaistuissa AAA peleissäkin eli ei pelkästään ikivanhoissa.
Kyseessä kuitenkin vasta 1st Gen RTX ohjaimet sekä pelit joten ei voi olettaa kaiken olevan heti täydellistä.

Yksi "ongelma" RT.ssä on nyt se että toimii vain RTX.llä pelattavasti joka saattaa jakaa mielipiteitä räikeästi sen mukaan mitä leiriä kannattaa, vaikka sitä tulee myös muut tukemaan myöhemmin.
RT pitää vain antaa aikaa että pääsee kunnolla yleistymään ja tekniikka kehittymään, potentiaalia kyllä on.
 
Kyllähän se "toimii", eli efektin voi laittaa päälle ja se ehkä näyttää kivalle, mutta käytönnön kannalta lopputulos on matalia FPS-lukemia kovimmillakin korteilla. Varmasti kyllä ollaan vasta murrosvaiheessa, kuten vaikka anti-aliasoinnin kanssa silloin 2000-luvun alkupuolella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
239
Voi myös tuo sivu, joka on käyttäjien editoitavissa, olla väärin. Mutta ovat todennäköisesti vaan optimoineet noita pelejä Shieldille ja en tiedä, mitä Mario siellä tekee. Youtubessa on videoita siitä Shieldillä, taitaa olla joku prototyyppi?

Sitten kun miettii, kuka teki Switchin GPU:n..
Aivan tosiaan, olisi pitänyt katsoa tarkemmin noita vuosilukuja. Eli ovat ilmeisesti porttauksia joita on tehty Switchille jälkikäteen, alunperinhän esim nuo Mario-pelit julkaistiin Wiille
Nuo Nintendo-pelit on julkaistu Kiinassa Shield TV:lle, oletettavasti Nvidian porttaamina.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kyllähän se "toimii", eli efektin voi laittaa päälle ja se ehkä näyttää kivalle, mutta käytönnön kannalta lopputulos on matalia FPS-lukemia kovimmillakin korteilla. Varmasti kyllä ollaan vasta murrosvaiheessa, kuten vaikka anti-aliasoinnin kanssa silloin 2000-luvun alkupuolella.
Joo ei tämä kyllä todellakaan ihan samanlaisia fiiliksiä herätä, mitä aikanaan ensimmäiset Geforcet T&L:n kanssa vaikka pitäisi olla vastaava mullistus.

Mutta ehkä sitten parin sukupolven päästä...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Kyllähän se "toimii", eli efektin voi laittaa päälle ja se ehkä näyttää kivalle, mutta käytönnön kannalta lopputulos on matalia FPS-lukemia kovimmillakin korteilla. Varmasti kyllä ollaan vasta murrosvaiheessa, kuten vaikka anti-aliasoinnin kanssa silloin 2000-luvun alkupuolella.
Ja kuten ennenkin niin uusi "efekti" alkaa toimia siedettävällä nopeudella vasta 2. tai 3. sukupolven korteissa joissa on tuki moiselle. Mutta efektiä on helpompi myydä koska suurin osa ostajista ei ole ollut näytönohjain-ostoksilla 15v sitten :vihellys:
Tällä kertaa homman yleistymistä avittanee Reilusti jotta RT-tuki tullee jouluksi 2020 molempiin uusiin konsoleihin? Johon olisi v2005 paikkeilla mennyt kirjaimellisesti vuosikausia. Auttaahan tämä kiistatta PC-puoltakin, siis jotta syntyy enemmän kiinnostusta koodata RT-tukea myös meille?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
Oletan ettei Half-Life -peleistä tule RTX-entisöintejä, kun tuskin Valve sallii sitä.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Tokihan se toimii niissä muutamissa julkaistuissa AAA peleissäkin eli ei pelkästään ikivanhoissa.
Kyseessä kuitenkin vasta 1st Gen RTX ohjaimet sekä pelit joten ei voi olettaa kaiken olevan heti täydellistä.

Yksi "ongelma" RT.ssä on nyt se että toimii vain RTX.llä pelattavasti joka saattaa jakaa mielipiteitä räikeästi sen mukaan mitä leiriä kannattaa, vaikka sitä tulee myös muut tukemaan myöhemmin.
RT pitää vain antaa aikaa että pääsee kunnolla yleistymään ja tekniikka kehittymään, potentiaalia kyllä on.
Toteutus on vielä raskas tai sitten rauta on vaan vielä liian hidasta.
Toki resoluutio/näyttis kohtaista miten hyvin saa toimimaan.

E.lisättäköön että vaikka RT on kieltämättä mielenkiintoinen ja varmasti potentiaalia piisaa niin kyllähän Nvidia on RTX ohjainten markkinoinnissa tuota RT ominaisuutta hyödyntänyt hieman liijoitellen, josta ehkä useampi on saanut hieman vääristyneen kuvan tekniikasta ja mahd.tulevien pelien määristä tms.
Yli puolet tuosta on markkinointi höpinää ja RT vaatii hieman enemmän aikaa ja tietysti kovempaa rautaa jotta se olisi todella toimivaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 419
Ja kuten ennenkin niin uusi "efekti" alkaa toimia siedettävällä nopeudella vasta 2. tai 3. sukupolven korteissa joissa on tuki moiselle. Mutta efektiä on helpompi myydä koska suurin osa ostajista ei ole ollut näytönohjain-ostoksilla 15v sitten :vihellys:
Tuo on niin tuttua, kokemus on kyllä opettanut, että uuden näyttistekniikan suhteen 2.gen rautaa voi jo harkita ja 3.gen on jo pakko-ostoskamaa. 1Gen saa ne tekniikkademot ja pari hassua peliä, jossa on sponsorirahat ja uusi efekti sisällä jossain näkyvässä kohtaa. 2genin tullen alkaa pelitukea jo löytyä ja 1gen kortilla alkaa yskiminen, kun tehot ei riitäkkään kuin satunnaiseen efektikäyttöön. 3gen alkaa ollakkin jo valtavirtaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
Sallihan Valve Black Mesankin..
Hyvä huomio. Ajatuksenani oli kylläkin se kun Half-Lifet ovat Valven omia pelejä, niin tuskinpa antavat kajota "lapsiinsa" ilman omaa valvontaa ja vaikutusta asiaan, mikä saattaisi kestää NVIDIAn mielestä aivan liian kauan. Valve-aika kun on erittäin venyvä käsite.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
105
Sen verran pitää huomauttaa, että NVIDIA LightSpeed Studios on perustettu vuonna 2015.

NVIDIA GameWorks and NVIDIA LightSpeed Studios Redefine Android Gaming - NVIDIA SHIELD Blog
NVIDIA sanoi:
We’ve also recently formed a new team, NVIDIA LightSpeed Studios, whose mission is to remaster and remake classic PC games and bring them to Android for billions of people to enjoy.
Ja tuossa lukeekin se tärkein asia: "...whose mission is to REMASTER and REMAKE classic pc games...".
Kyllähän remasteroinnilla saadaan ilman mitään RTX:n aikaiseksi hienoa grafiikkaa vanhoihin peleihin kun ne grafiikat tehdään täysin uusiksi nykypäivän tyylillä.

Joten se RTX:n hirmuinen hype tässä kohtaa on suurimmaksi osaksi taas markkinointia.
 
Nämä remaster pelit mitä on tullut niin ei ne mitenkään massasta erottuvia ole vaikka paremmilta näyttävätkin kuin orginaalit.
RT sitten tuo peleihin sellaista mitä ei ole ennen nähnyt, henk.koh tykkään näistä efekteistä mitä RT mahdollistaa mutta pelaan noita jolloin se ero näkyy hieman selkeämmin kuin heille jotka kuvista eroavaisuuksia etsivät.

Tuossa on markkinointia kyllä mutta myös RTX ohjainten hyödyntämistä, ilmeisesti se on sitten sama yrittääkö RT tuoda peleihin vaiko ei, niin osa näkee jokatapauksessa asiassa jotain ongelmaa.

Ehkä osa porukasta herää viimeistään kun Ps/Xbox/Amd/Intel jne ovat RT kelkassa täysillä mukana.
 
Heräähän ne lopulta. On tuossa kyllä kummassakin leirissä ns. tekopyhyyttä. AMD mies on, että ei ole tukea, vielä ihan hyödytön linjalla kun RT tukea ei ole. Nvidia mies huutaa toisessa ketjussa A, että pelikelvoton kun ei pyöri ultralla, mutta high detaileilla rullaa mukavasti. Samaan aikaan RTX pelissä detailien tiputus ja DLSS onkin ihan hyvä juttu.

Oma pelijono on pidempi, mitä pelaamiseen riittävä aika ja pelimaku osuu muutenkin linjalle, joka ei vaadi sitä state-of-the-art suorituskykyä. Ampere/RDNA2/XE korttien tullen tulee kyllä tarkastettua tilanne kunnolla, mutta seuraava näyttispäivitys taitaa mennä vasta niiden refresh aikaan.
 
Liittynyt
30.03.2018
Viestejä
201
Se että vanhaa gameworksin "vain meiltä, vain suurella ruudun päivitysnopeuden pudotuksella" rinnakkaisprojektia vuodelta 2015 kaivetaan haudasta osoittanee miten pahasti RTX on flopannut. Ei softatukea kuin peleissä joissa tätä tuettiin rahalla uusien korttien julkaisun aikaan, eikä niitä näytä olevan tulossa lisää juuri ollenkaan. Useampi joka sanoi lisäävänsä RTX:n peliinsä ilmoitti tuovansa sen perui koska "kustannukset eivät vastaa hyötyä" (taisi olla Assetto Corsan kehittäjä joka ilmaisi asian näin) yms.

Ehkä sitten viiden-kymmenen vuoden päästä uudestaan kun tehot alkavat olla sellaisia että sillä saadaan oikeasti paremman näköistä kuvaa järkevällä päivitysnopeudella. Siinä samassa voisi tulla ne universaalit RTX toteutukset intelilta ja AMD:ltä jotka voisivat toimia jopa konsoleillakin, niin niitä saadaan joka moniin ei-maksettuihin peleihin, eikä pelkästään teknodemoihin.
Uutisesta päätellen rt voi hyvin ja pelitarjonta laajenee joten rt junaan pyrkivä amd halunnee oletettavasti päästä samoille apajille valmiiksi katettuun pöytään. Jostain syystä amd ei ole halunnut tukea ajureissaan dx12:n dxr tekniikkaa nykyisillä ohjaimilla vaikka toinen valmistaja lisäsi dxr tuen gtx korteille jo puoli vuotta sitten.

Vaikka ensi vuosikymmenen ratukoissa ja Xe ohjaimissa olisi rtx korttien tavoin rt-laskentaan dedikoituja osia niin se ei välttämättä tarkoita sitä että raskaat rt pelit pyörisi intelin tai amd:n näytönohjaimilla pelikelpoisesti tai paremmin kuin nvidian 2k rtx lapuilla. Joka tapauksessa, toteutuksesta riippumatta ray tracing käyttö laskee peleissä fps enemmän tai vähemmän, se miten hyvin nykyisten tai tulossa olevien näytönohjaimien vääntö riittää rt käytössä jää nähtäväksi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Itseasiassa DXR-tuki on ollut AMD:n ajureissa jo useamman kuukauden, toki vielä tällä hetkellä aktivoimattomana ;)
En usko että aktivoidaan ennekuin on mitään oleellista rautaa jolla pystyy RT pyöritteleen eli saattaa tulla RDNA 2 aikana.
Voi toki olla että loppuvuonnakin jo aktivoidaan mutta epäilen.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mutta mitäs hyötyä siitä ajureissa olevasta aktivoimattomasta DXR-tuesta on kuluttajalle? :confused:
Pointti oli osoittaa väite, ettei AMD:ta kiinnosta tukea DXR:ää ajureissaan vääräksi, kyllä se sieltä kuluttajillekin aktivoidaan
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 441
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom