NVIDIA julkaisi uudet GeForce 511.23 -ajurit näytönohjaimilleen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 044


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 511.23 -ajurit ovat ensimmäiset Release 510 -sarjan GeForce-ajurit, jotka tukevat kaikkia yhtiön näytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien ja ne ovat saatavilla Windows 10- ja 11 -käyttöjärjestelmille. NVIDIA kiusoitteli ajureiden uudistuksista jo aiemmin kuluvalla viikolla.

GeForce 511.23 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leimat God of Warille, Tom Clancy’s Rainbow Six Extractionille, Hitman III:lle, The Anacrusikselle, GRITille ja Monster Hunter Riselle. Mahdollisista suorituskykyeroista aiempiin ajureihin ei ole mainintoja. Lisäksi ajureissa on uutta tuki Windows 11:n dynaamiselle virkistystaajuudelle, CUDA 11.6:lle ja kolmelle uudelle, alustavasti hyväksytylle OpenCL-laajennokselle sekä valinnainen uusi OpenCL-kääntäjä. Ajureissa on mukana myös aiemmin kuluneella viikolla esitellyt uudet ominaisuudet, kuten DLDSR.

Tuttuun tapaan ajurit korjaavat myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa liiskattuja bugeja ovat esimerkiksi 12-bittisillä väreillä tapahtunut vilkunta ja katoilevat tekstit, satunnainen ruudun yläosan vilkuntä työpöydällä sekä koko ruudun vilkunta useamman näytön konfiguraatioilla. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan FarCry 6:ssa tapahtuva geometrian korruptoituminen, äänen katkeaminen Dolby Atmos -sisältöä toistettaessa Ampere-arkkitehtuurin näytönohjaimilla, jotka on kytketty HDMI 2.1 -vahvistimeen sekä ikuisuusongelma Sonic & All-Stars Racing Transformedin kaatuilu veden läpi ajettaessa. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin tarkemmin NVIDIAn Game Ready -artikkelissa ja ajureiden julkaisutiedotteessa (PDF).

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
417
Minkähän takia ne on poistanu ton image sharpening ominaisuuden?
 

sjii

Tukijäsen
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
190
Minkähän takia ne on poistanu ton image sharpening ominaisuuden?
Terävöitysominaisuus löytyy nykyisin "Kuvan skaalaus" -asetuksen ohesta, joskin filmin rakeisuusohitus loistaa poissaolollaan. Noin muuten ominaisuus vaikuttaisi toimivan jopa jonkin verran aiempaa paremmin. Jotta sain pääsyn uuteen terävöitysliukusäätimeen, täytyi "Kuvan skaalaus" ensin kytkeä globaalina, yleisenä asetuksena, päälle 0 % terävöityksellä.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
417
Kyllä mulla ainaki pitää olla joku arvo tossa globaalissaki muuten se vaikuta ollenkaan vaikka pelikohtasesti säätää tota.

Tuntuu että se oli ennen parempiki toi efekti.
 

sjii

Tukijäsen
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
190
Kyllä mulla ainaki pitää olla joku arvo tossa globaalissaki muuten se vaikuta ollenkaan vaikka pelikohtasesti säätää tota.

Tuntuu että se oli ennen parempiki toi efekti.
Mahtaakohan siinä sitten olla jotain GPU-mallikohtaista bugintapaista, tai asennuksessa mennyt niin sanotusti jokunen bitti vinoon...? Omalla kohdalla ainakin GTX 1050 Ti:llä tuo kyllä toimii, kunhan "Kuvan skaalaus" -ominaisuus on globaalisti "käytössä, terävöitys 0 %", ja sitten vaan erikseen määrittelee haluamansa terävöitysprosentit niille sovelluksille, joille kyseistä ominaisuutta hyödynnellä haluaapi.
 
Liittynyt
26.05.2017
Viestejä
72
Onko se sharpen ollu ennen erikseen? En ole koskaan käyttänyt niin en ole kiinnittänyt huomiota. Image Scaling sanoo mulla ja siellä on Scaling/sharpening mutta en ole erikseen sharpening koskaan nähnyt. Tuntuu että se olisi aina ollut näin vaikka tiedän monista eri paikkojen kommenteista että ei ole ollut. Siihen on jopa registeri-korjaus jolla saa vanhan sharpening takaisin ettei käytä NIS.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
417
Eiku nyt se näköjään antaa säätää erikseen globaalin ja pelikohtasen. Jotakin alkukankeutta.

Onko se sharpen ollu ennen erikseen? En ole koskaan käyttänyt niin en ole kiinnittänyt huomiota. Image Scaling sanoo mulla ja siellä on Scaling/sharpening mutta en ole erikseen sharpening koskaan nähnyt. Tuntuu että se olisi aina ollut näin vaikka tiedän monista eri paikkojen kommenteista että ei ole ollut. Siihen on jopa registeri-korjaus jolla saa vanhan sharpening takaisin ettei käytä NIS.
Oisko sulla linkkiä siihen rekisteri korjaukseen?
 

aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 095
En saa tuota DL DSR toimimaan toivotulla tavalla, koska näyttiksen ajuri luulee, että mun 1440p näyttö tukee 4K resoa ja laskee DL DSR resoluutiot sen perusteella. Vähemmän yllättäen edes RTX 3080 ei riitä tuohon.

Eli tilanne siis tämä:
fugged.png


edit: CRU:lla antoi TV-resolutionsille deleteä, niin homma toimii.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
179 282
Viestejä
3 300 166
Jäsenet
59 268
Uusin jäsen
Mambaus

Hinta.fi

Ylös Bottom