NVIDIA julkaisi Destiny 2 -pelibundlen huippunäytönohjaimilleen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448



Näytönohjainvalmistajilla on tapana julkaista aika ajoin erilaisia kampanjoita, joista yhtiön näytönohjaimen ostavat saavat kaupanpäällisiksi esimerkiksi pelejä. Tällä kertaa uuden kylkiäiskampanjan on startannut NVIDIA, joka on yhdistänyt voimansa Activisionin ja Bungien kanssa Destiny 2:n merkeissä.

NVIDIAn uudessa kylkiäiskampanjassa GeForce GTX 1080- tai GTX 1080 Ti -näytönohjaimen tai sellaisen sisältävän tietokoneen ostavat käyttäjät saavat kaupanpäällisiksi kupongin Destiny 2 -peliin. Kupongilla voi lunastaa paitsi itse pelin kun se julkaistaan, myös pääsyn sen avoimeen beetatestiin ennen muita käyttäjiä. Destiny 2:n PC-versio julkaistaan virallisesti 24. lokakuuta. Avoin beetatesti pidetään tarkemmin määrittelemättömänä ajanjaksona elokuussa.

Kampanja on voimassa vain kaksi viikkoa ja päättyy 27. kesäkuuta. Valitettavasti NVIDIAn GeForce-sivujen brittiversio ei ole vielä päivittynyt Destiyn 2 -sivujensa osalta, joten toistaiseksi kampanjaan osallistuvien kotimaisten liikkeiden kirjo on tuntematon. NVIDIA päätti aiemmin tänä vuonna sitoa kampanjakoodit kampanjaan kuuluviin näytönohjaimiin ja aluelukita ne tarkoituksenaan hillitä kylkiäisten myyntiä edelleen. Toistaiseksi ei ole saatu varmistusta ovatko rajoitukset edelleen voimassa.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ainaki Jimmyn tarjouksessa oleva PNY:n 1080TI sanoo, että Geforce experience tili on vaatimuksena.

https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/131613/kf108igtxxg11epb-bundle/pny-geforce-gtx-1080-ti-xlr8-gaming-naytonohjain-11gb-gddr5x-pelikuponki-tarjousera
 

Karvapallo

Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
315
Mites nuo maarajoitukset? Esim jos Saksasta ostaa.
Veikkaan, että ongelmaksi muodostii enemmänkin, että koodin ostajalla ei välttämättä ole GTX 1080 Ti korttia koneessa :hammer:

Tosin jos ite redeemaa koodin niin ei kai siinä mitään rajoitusta pitäisi olla
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 413
Viestejä
4 160 305
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom