NVIDIA GeForce RTX 5090 ja 5080 saatavuus- ja tilausseuranta

Tsrkoitunkin juuri käräjiä. Mitään seuraamuksia ei trokarille tule vaikka allekirjoittaisi sopimuksen 6kk myyntikaranteenista ja myisi ohjaumen seuraavana päivänä, koska sopimus on kohtuuton.

Linkistäsi:
Pääsääntöisesti hyvän tavan vastaiset sopimukset eivät kuitenkaan ole sitovia.

Sopimukseen otettua sopimusehtoa voidaan siis sovitella tai jättää se kokonaan huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen.

Kaupassa kun tavaran määräysvalta siirtyy ostajalle niin sopimus jossa näin ei käy on by default kohtuuton.
Nyt se oma lanka, kiitos.

Se määräysvalta siirtyy, jos erikseen ei muuta sovita. Älkää liikaa miettikö omaa oikeustajua. Moni meistä tietämättään rikkoo lakeja, muttei myöskään jää kiinni tästä tai ei ole mielekästä lähteä rankaisemaan.

Sopimus on sopimus ja jos teet sopimuksen niin sina on riski joutua käräjille asti jos sitä rikkoo.

Hyvän tavan mukainen on lavea määritelmä ja kuten aiemmin sanoin, jos sopimus tehty ja sitä rikotaan niin tuolloin voidaan lähteä käräjille testaamaan sopimuksen pätevyyttä.
 
Laitetaan nyt tänne, Asus rog astral rtx 5090 oc tilattu multitronicilta, 30.01. klo 16:00 . Odottaa tukkurilta, Saa nähdä saako kesällä kortin jos silloinkaan. Aikaisemmin en ole tuosta liikkeestä mitään koskaan ostanut. Onko kukaan saanu tuolta vielä mitään?

Multitronic ei näytä kovin paljon saa. Nämä ovat kaikilla isoillakin jälleenmyyjillä paitsi loppu, niin tähän asti saadut erät hyvin pieniä ja satunnaisia. Multitronicilla suurin osa kamasta tulee tukusta tai vastaavista yleisistä toimittajista. Jotka saavat näitä vielä vähemmän kuin noi isot jälleenmyyjät. Jiimms, Verkkokauppa, Proshop ja Gigantti omaa omat toimitusketjut ja saavat näitä paremmin. Proshopin ja Gigantin "ongelma" on että ne toimii useammassa maassa. Gigantti erityisesti jos ne saa vaikka 10 kappaletta, niin ne tuntuu lyövän ne kaikki tai vähintään 5 kappaletta eri maiden "varastoon" ja myy ne. Eli ne ylimyy ja osa sitten saa joskus. Proshop tuntuu paremmin allokoivan noita määriä eri maiden verkkokauppojen saldoihin, vaikka samalla tapaa ne tulee yhdestä keskusvarastosta.

Eli, tietysti sun kannattaa pitää tuo tilaus. Mutta sun ei kannata ajatella että juuri tuo on se minkä sä saat seuraavan 2-4 kuukauden sisään, vaan aktiivisesti yrittää saada sisään muitakin tilauksia.
 
Okei, kiitos tiedosta.👍
 
kiva nähdä paljo sitten huomenna hinnat kun tänään loppuu "kampanja"

1739115406637.png
 
Kokeilemalla selviää. 5090 niin halpa kortti, etten kyl itekään raaskis uusia poweria sen takia. Jos käy huono tuuri nii kaupasta saa uusia.
Ei kyse ole siitä etteikö raaski. Jos käyttän 2600e 5090, niin kyllä rahat riittää virtalähteeseen. Lähinnä kannattaako päivittää vai huolehdinko turhaan? Jos sitä korttia nyt ylipäätään tämän vuoden aikana edes saa. Pitää se investoida vielä 9800X3D, jos ton kortin joskus saa.

Tuskin tapahtuu kummoisia, toki tuossa RM-virtalähteessä ei ole ATX 3.0:n mukanaan tuomaa "kestävyyttä" virtapiikeille. Yhdessä kaverin koneessa ajellaan aika rajulla ylikellolla 4080S ja PSU:na toimii vanha Siikasonic S12II.

Toki itse en ajaisi RTX 5090-korttia vanhalla PSU:lla, mutta se lienee vaan omaa "Pelataan mieluummin varmuudella" kun puhutaan n. 2.5k€ kortista.
Joo täytyy varmaan päivitellä psu, jos 5090 kortin joskus saa. Tilasin vasta 31.1 23 jälkeen multitronicista, joten kärki kahinoissa tuskin ollaan. Kunhan ei nyt peruisivat tilausta.
 
:hmm: Kun kerran pyöritään aiheessa niin Muakin kyllä vähän jänskättää kun on Corsair RM1000x (2021) ja 13900k prossu jos 5090 vetää 600w ja prossu abt. 235w (835w) saattaa tulla teoriassa pelkästään noista että onko tarpeeks pelivaraa
 
Ihan turha jännittää. Ei pelaillessa kyllä syö noin paljoa. Ei ne ihan turhaan suosittele 1000w psuta ni ihan rauhassa voit olla. Itse en päivittäisi
 
Sain Asukselta tiedon että suositushintaisia näytönohjaimia tulee lisää:

"Hi, yes MSRP cards will be restocked"

Jälleenmyyjät pyrkivät pitämään ostettavissa vain sellaisia määriä, että varmasti on toimitettavissa + estääkseen bottiostot
 
Koskeeko tää myös sitä 2,5K TUF mallia?
 
Mitä tapahtuu jos kortti jota on tuotu (pohjoismaiden) markkinoille 0 kappaletta restockataan? Voiko tuosta vielä luistaa että nolla kun on pohjalla niin restock sanan määritelmä voi myös olla nolla? 5090 TUF siis, 5080 Primeä taisi tulla ruhtinaalliset kymmenisen kappaletta ihan Verkkokauppaan asti.

Muutenkin aikamoinen yksisarvinen tuo 5090 TUF, samaa sukua 3080 TUF kortille. Yhden kappaleen olen noita internetin syövereistä löytänyt, joku lentosimuforumeilla oli moisen kortin löytänyt jostain.
 
Vielä on "odotetaan tuotteita" verkkiksen toimitusaikana.

Tilaus meni sisään 30.1 16:02.

No nyt on henkisesti valmistauduttu että tässä saattaa mennä aikaa.

Tuli vaan tosta kampanjaerä hömpötyksestä mieleen että voiko ne yrittää laskuttaa lisää tästä näyttiksestä kun ilmeisesti se ei kuulunu enään tähän "kampanjaerään"?
 
Tuli vaan tosta kampanjaerä hömpötyksestä mieleen että voiko ne yrittää laskuttaa lisää tästä näyttiksestä kun ilmeisesti se ei kuulunu enään tähän "kampanjaerään"?
Olet tehnyt sitovat kaupat hinnalla X, niin eivät voi yksipuolisesti jälkikäteen vaihtaa hinnaksi Y.
Eri asia, jos kysyisivät että kelpaisiko tällainen hinnannosto ja vastaisit myöntävästi, mutta tuskin näin tekisit.
 
Noinhan se pitäs ainaki olla.

Uudella erällä on varmaan sitten uudet hinnat.
 
asuksen Tuff kortti…
tuksin tulee hetkeen ensimmäistäkään. ihan kuten viimeksikin. Tuff on ”halpa” ja paras liitin paneli joten oletettavaa taas on että sitä ei hyllyssä pidetä ennen kuin on taas
ihan pakko kun muissa on kate varmaan parempi.
 
Ai oliko 3000 sarjan aikaa tuf myös harvinainen? Muistan napanneeni sellasen 3080 kesken yövuoron proshopista kun ilmesty saataville :)

TUF oli harvinainen, mutta tuf oc ei ollut. Eli kun aateliset ostivat 20€ kalliimman oc mallin niin saivat sen kohtuullisessa ajassa kun taas keskiluokan kansalaiset saivat odotella halpis mallia vuosia.
 
Asus 5080 Primen perään kyselin gigantin chätistä ja vähemmän yllättäen geneerinen vastaus oli tuloksena:

Meillä tosiaan on ollut näiden näytönohjain tilausten kanssa haasteita. Kysyntä oli hurjaa ja valitettavasti kaikki järjestelmät ei kestänyt todella kovaa painetta.

Tästä johtuen tuotteita myytiin ylitse sen mitä meillä oli varastossa tai vahvistettuina toimituksina. Käymme parhaillaan läpi eilisiä tilauksia ja kontaktoimme asiakkaita aiheen tiimoilta. Olemme siis sinuun yhteydessä heti, kun tiedämme tilauksesi tilasta kertoa tietoa.

Mitään mailia ei ole tilauksen jälkeen tullut joten edelleen vähän jännän äärellä ollaan. Arvioitu toimitus edelleen 17.2
 
20€ erotus vaan? En nyt tiiä onko tää joku vitsi vai ei, olispa nykynen erotus vaan 20€ TUF:in perusmallin ja OC:n välillä kun se on nyt huimat 394€ Proshopissa ja TUF OC kohta tulossa myyntiin 13.2.2025 Astralin kera mutta ei perus mallin saapumisesta tietoa.

Tuo tuleva 2 849,90 € maksava TUF saa tuon Astralin jo kuullostamaan järkevämmältä diililtä jos nää nyt oli tulossa myyntiin 13.2.2025

Sinäänsä tuo Astral taitaa olla Euroopassa ainakin toistaiseksi suht kilpailukykyisellä hinnalla verrattuna mitä ne pyytää siitä muualla.
 
Asus 5080 Primen perään kyselin gigantin chätistä ja vähemmän yllättäen geneerinen vastaus oli tuloksena:

Meillä tosiaan on ollut näiden näytönohjain tilausten kanssa haasteita. Kysyntä oli hurjaa ja valitettavasti kaikki järjestelmät ei kestänyt todella kovaa painetta.

Tästä johtuen tuotteita myytiin ylitse sen mitä meillä oli varastossa tai vahvistettuina toimituksina. Käymme parhaillaan läpi eilisiä tilauksia ja kontaktoimme asiakkaita aiheen tiimoilta. Olemme siis sinuun yhteydessä heti, kun tiedämme tilauksesi tilasta kertoa tietoa.

Mitään mailia ei ole tilauksen jälkeen tullut joten edelleen vähän jännän äärellä ollaan. Arvioitu toimitus edelleen 17.2
Siis tänään kysyit ja käyvät parhaillaan läpi eilisiä tilauksia (niitä ei pitäisi olla kovin montaa, kun myyntikään ollu auki lähes viikkoon)?
Tuo on kyllä täysin geneerinen vastaus, mutta ovat sentään poistaneet sen kohdan missä lupailivat olla yhteydessä viimeistään 7.2 mennessä.

Itsellä toimituspäivä 14.2 ja mitään ei ole kuulunut koko aikana, eikä myöskään tilaus ole edennyt mihinkään suuntaan.
 
Joo en kyllä itsekkään viitsi perumaan lähteä ja on tässä vielä pieni toivon kipinä ens viikosta vaikka epätodennäköiseltä tuntuu :D Tuntuu vaan erikoiselta ettei gigantista olla oltu yhteydessä, mikäli kyseessä olisi selvä järjestelmän moka noitten suhteen.
Sain nyt sen verran puristettua kikantin aspasta irti, että "toimitus siirtyy kyllä, koska tuotetta ei meillä vielä ole eikä ole tietoa milloin saadaan".
Myönsi myös, että myöhässä ollaan yhteydenoton kanssa, mutta sieltä se kuulemma tulee jossain vaiheessa.
 
Siis tänään kysyit ja käyvät parhaillaan läpi eilisiä tilauksia (niitä ei pitäisi olla kovin montaa, kun myyntikään ollu auki lähes viikkoon)?
Tuo on kyllä täysin geneerinen vastaus, mutta ovat sentään poistaneet sen kohdan missä lupailivat olla yhteydessä viimeistään 7.2 mennessä.

Itsellä toimituspäivä 14.2 ja mitään ei ole kuulunut koko aikana, eikä myöskään tilaus ole edennyt mihinkään suuntaan.
Juu noin 30min sitten kysyin ja vähän huvitti toi "eilisiä tilauksia". :D
 
Oli jo aikaisemmin tiedossa että näin saattaa käydä oman 5080 Tuf oc:n kanssa ja nyt tuli gigantilta varmistus ettei ole tällä viikolla tulossa kun lähdin kyselemään tilauksen perään. Hiukan erikoista ettei kaikkiin tilaajiin oltu suoraan yhteydessä jos oli selvää, että kortteja myyty yli saldojen järjestelmävirheen takia. No ei auta kun odotella.
IMG_4333.jpeg
 
Asus Tuf 5090 tilaukseen liittyen sain perjantaina tälläisen viestin:

Hei,

kiitos asioinnistasi Gigantin verkkokaupassa ja GeForce RTX 50 -näytönohjaimen tilauksesta.
Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä
tavarantoimittajiimme, mutta valitettavasti emme ole vielä saaneet vahvistettua tietoa tilauksesi
toimitusajoista. Jatkamme asian selvittämistä ja
olemme sinuun yhteydess viimeistään perjantaina
21.02.2025.

Olemme pahoillamme, etta ratkaisun loytyminen on
vilvastynyt - teemme kaikkemme nopeuttaaksemme
tiedon saantia. Suuri kiitos kärsivällisyydestäsi ja
ymmärryksestäsi. Olemme apunasi, mikäli haluat
lisatietoa aiheesta.
 
Sain nyt sen verran puristettua kikantin aspasta irti, että "toimitus siirtyy kyllä, koska tuotetta ei meillä vielä ole eikä ole tietoa milloin saadaan".
Myönsi myös, että myöhässä ollaan yhteydenoton kanssa, mutta sieltä se kuulemma tulee jossain vaiheessa.
taidettiin samaan aikaan olla naputtelemassa aspalle kyselyä :D
 
En tiiä huomasko porukka, mutta näyttäis kikantti tarjoavan ihan järkevää 5080 pakettia.
Liekköhän priorisoivat sitten näitten toimitusta, kun koko paketin ottaa?
 
Noh, kopterikauppa arpoo n. puolen tunnin päästä Innon 5090 osto-oikeuksia 5kpl, eli varmaan iltapäivään mennessä ainakin yksi on ostettavissa torista hätäisimmille. Oiskohan se n. 3100-3200€ päivän hinta? :x3:
 
En tiiä huomasko porukka, mutta näyttäis kikantti tarjoavan ihan järkevää 5080 pakettia.
Liekköhän priorisoivat sitten näitten toimitusta, kun koko paketin ottaa?
En nyt priorisoinnista tiedä kun luvattu toimitus kuukauden päästä. Muuten ihan ok paketti jos kokonaan uutta on rakentamassa.
 
Mulle tuli perjantaina 31.1 sama viesti mitä kaikille Gigantista, lupasivat palata viimeistään perjantaina. Ja perjantaina sain mailin:

Hei,

kiitos asioinnistasi Gigantin verkkokaupassa ja GeForce RTX 50 -näytönohjaimen tilauksesta.

Valmistajan tämän hetken arvioima toimitusaika tilauksellesi on 13.02.

Ja tilaussivulla lukee edelleen 13.02. Otin jonkun express toimituksenki siihen.
Gigabyten mailli

Pistin samalla Jimmsillä koko koneen uusiks ja heitin siihen Corsairin HX1500. Tykkään aina että on reserviä, hintaero esim. HX12000 oli todella pieni.. 9800X3D prossu odottelee nyt tota korttia. Toi vanha 10900K ei juurikaan suurta pullonkaulaa 4080 Superilla aiheuttanu näemmä.
 
Mulle tuli perjantaina 31.1 sama viesti mitä kaikille Gigantista, lupasivat palata viimeistään perjantaina. Ja perjantaina sain mailin:

Ja tilaussivulla lukee edelleen 13.02. Otin jonkun express toimituksenki siihen.
Gigabyten mailli

Pistin samalla Jimmsillä koko koneen uusiks ja heitin siihen Corsairin HX1500. Tykkään aina että on reserviä, hintaero esim. HX12000 oli todella pieni.. 9800X3D prossu odottelee nyt tota korttia. Toi vanha 10900K ei juurikaan suurta pullonkaulaa 4080 Superilla aiheuttanu näemmä.
Ei ollut pullonkaulana? Mulla 10850k edellinen 3090:n kaverina ja hyppy 9800x3d:hen kyllä vapautti kaistaa aika hyvin.
Pubgissa minimit nousi 80fps-> 200fps.
Oma kokemus on että kyllä toi rajoitti 3090:n vauhtiakin jo
 
Mulle tuli perjantaina 31.1 sama viesti mitä kaikille Gigantista, lupasivat palata viimeistään perjantaina. Ja perjantaina sain mailin:

Ja tilaussivulla lukee edelleen 13.02. Otin jonkun express toimituksenki siihen.
Gigabyten mailli

Pistin samalla Jimmsillä koko koneen uusiks ja heitin siihen Corsairin HX1500. Tykkään aina että on reserviä, hintaero esim. HX12000 oli todella pieni.. 9800X3D prossu odottelee nyt tota korttia. Toi vanha 10900K ei juurikaan suurta pullonkaulaa 4080 Superilla aiheuttanu näemmä.
Itsekin mietin HX1500, mutta päädyin ottamaan asus 1200w tuffin, koska HX1500 oli vaan yks semmonen uus 16pinninen pci-e liitäntä. Asuksessa 2kpl. Ei siis ollut sen puolesta future proof, vaikka voitkin toisen vetää adapterilla, mutta on se siistimpi että tulee yhtä piuhaa pitkin 16pinniset.
 
Se että 1200W powerissa on 2x12v-2x6 ei ole hirveän relevanttia jos se poweri ei jaksa puskea niitä. 600W per piuha niin kahdella liittimellä ei tee juuri mitään jos poweri kyykkää 1200W kohdalla.

1500W mallissa moisella voisi ehkä joskus tehdä jotain.
 
And got my new RTX 5090 FE from Proshop. Very happy with this card. The design is great, of all the AIB cards I only liked Astral. But FE is even better. Order from 05.02. Manufactured from 21.01, card 139/360. Apparently on 5 February those cards that appeared were not a new delivery, but orders that people cancelled? Since the numbers match the initial orders of people on the day of launch.

nvidia.jpeg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 587
Viestejä
4 624 685
Jäsenet
76 072
Uusin jäsen
juhuttaja

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom