NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

RANSAC

Tukijäsen
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
74
Jaahas, Proshop saanut oman Asus 3090 TUF OC: jo käsitellään -tilaan asti, "Arvioitu toimitusaika 29.9.2020 - 2.10.2020 ". 24.9. klo 16.01 lykkäsin ostoskoriin ja tarkalleen 16.02 oli pamahtanut kuittaus tilauksesta emailiin eli ilmeisesti ensimmäisestä tai toisesta erästä liikeni itselleni. Vähän kyllä kummastelisin, mikäli ovat jo toista erää saaneet tai sitten ensimmäisen erän kortteja ei saatu eilen kaikille liikkeelle.

Proshopin tilaussivulla ei tosin valitettavasti enää lue, että tuliko tuohon RTX 3090 mukana enää pelibundlea, joka on hiljaisesti vetäisty pois kaikkien jälleenmyyjien sivuilta. Lieköhän kellään muistikuvaa tästä seikasta, että oliko sitä mainittuna vielä eilisessä tilausrynnistyksessä?

En kyllä tiedä onko jollain Watchdogsilla juuri muuta merkitystä kuin toimia uuden kortin kyykyttäjänä kaikki ultralla ja ray tracing -herkut täysillä. Itselläni on hiukan rajallinen mielenkiinto pelejä kohtaan ylipäätään (kun ei se aika riitä pelaamiseen kuitenkaan). Tensorflow näillä 3090-korteillahan laitetaan pyörimään, ettei muistikapasiteetti mene hukkaan ;)
 
vagMeister

öijä
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
358

Kyllä tuo ainakin omassa Triossa Jimmsillä näyttää olevan varattuna. 2 yli tilattu.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Proshopin tilaussivulla ei tosin valitettavasti enää lue, että tuliko tuohon RTX 3090 mukana enää pelibundlea, joka on hiljaisesti vetäisty pois kaikkien jälleenmyyjien sivuilta. Lieköhän kellään muistikuvaa tästä seikasta, että oliko sitä mainittuna vielä eilisessä tilausrynnistyksessä?
Ei minullakaan Proshopin RTX 3080:ssa näy pelibundlea, ymmärsin että siinä ei tule edes mitään lappua vaan pitää ottaa kuva sarjanumerosta tjsp ja täyttää joku lomake Nvidian sivuilla.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
180
Jaahas, Proshop saanut oman Asus 3090 TUF OC: jo käsitellään -tilaan asti, "Arvioitu toimitusaika 29.9.2020 - 2.10.2020 ". 24.9. klo 16.01 lykkäsin ostoskoriin ja tarkalleen 16.02 oli pamahtanut kuittaus tilauksesta emailiin eli ilmeisesti ensimmäisestä tai toisesta erästä liikeni itselleni. Vähän kyllä kummastelisin, mikäli ovat jo toista erää saaneet tai sitten ensimmäisen erän kortteja ei saatu eilen kaikille liikkeelle.

Proshopin tilaussivulla ei tosin valitettavasti enää lue, että tuliko tuohon RTX 3090 mukana enää pelibundlea, joka on hiljaisesti vetäisty pois kaikkien jälleenmyyjien sivuilta. Lieköhän kellään muistikuvaa tästä seikasta, että oliko sitä mainittuna vielä eilisessä tilausrynnistyksessä?

En kyllä tiedä onko jollain Watchdogsilla juuri muuta merkitystä kuin toimia uuden kortin kyykyttäjänä kaikki ultralla ja ray tracing -herkut täysillä. Itselläni on hiukan rajallinen mielenkiinto pelejä kohtaan ylipäätään (kun ei se aika riitä pelaamiseen kuitenkaan). Tensorflow näillä 3090-korteillahan laitetaan pyörimään, ettei muistikapasiteetti mene hukkaan ;)
Mulla siirtyi toi bundle omaksi tilaukseksi kun toi kortti lähetettiin ja tällainen siinä on tila tällä hetkellä. Mitä ikinä tarkoittaakaan :D
 
Liitteet

RANSAC

Tukijäsen
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
74
Mulla siirtyi toi bundle omaksi tilaukseksi kun toi kortti lähetettiin ja tällainen siinä on tila tällä hetkellä. Mitä ikinä tarkoittaakaan :D
Joo, eli näin käy omalle tilaukselleni varmaankin sitten aikanaan, kun Käsitellään -status vaihtuu Toimitettu tjsp. tilaan. Mutta eipä sen saamisella niin väliä siihen nähden, että kortti olisi vakaa, alivoltittuisi hyvin n. 97% suorituskykyyn vs. stock ja virrankulutus tätä myötä huomattavasti pienemmäksi, jotta kokoonpano pysyisi oikeasti kuolleen hiljaisena ja oma datausnurkka mukavan viileänä.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Itelle kävi tämä 30-hösötys liian rankaksi. 2x 2070 superia (385 e/kpl) nvlinkillä (79 e) kiinni ja 3090:t kyykkyyn! Gigantista saattaa olla tulossa Ventus 1.10, mutta on kaksi pönttöä himassa, joten katsotaan.

Huonosti hoidettu julkkari nvidialta. Zlatan lähinnä kruunasi myötähäpeän. Ei se ole tämän pelikentän tähti.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Kammottava virhe. SLI-tuki peleissä on näinä päivinä aivan henkitoreissaan.
#hauskaseikkailu Mulle tää raudan kanssa leikkiminen on hauska osa harrastusta. Suurin osa peleistä on kumminkin semmoisia pökäleitä, että suurin hupi niiden äärellä löytyy sli-värkkäyksestä.

Ja mitä 30-sarjan muihin kortteihin (pl 3080) tulee, niin 20-sarjan kortit vaikuttavat entistä paremmilta vaihtoehdoilta (kun hintaa on jo pudotettu rankasti).
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Itelle kävi tämä 30-hösötys liian rankaksi. 2x 2070 superia (385 e/kpl) nvlinkillä (79 e) kiinni ja 3090:t kyykkyyn! Gigantista saattaa olla tulossa Ventus 1.10, mutta on kaksi pönttöä himassa, joten katsotaan.

Huonosti hoidettu julkkari nvidialta. Zlatan lähinnä kruunasi myötähäpeän. Ei se ole tämän pelikentän tähti.
Jos pelais vaan karkkimarkki-peliä niin nythän voisi laittaa 2x2080Ti kun niitä saa SER-jätteen kilohinnalla. :giggle:
Muutenhan SLI:ssä ei juurikaan ole järkeä nykypäivänä, mutta kiinnostava konsepti ja kämppä pysyy lämpimänä.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
482
Eiköhän toi konkkameemi ole nyt käsitelty jo jokaisessa threadissa erikseen, että ei sitä tartte pakottaa tänne tilausseurannankin puolelle.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
482
Ei kyllä ole hirveästi 3080 kortteja saapunut jälleenmyyjille tällä viikolla. Verkkokauppaan oli tullut 13kpl MSI trio gaming X:ää koko viikolla, ei yhtään kpl mitään muuta mallia :(
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 018
Aika moni varmaan tilasi 3090 sen takia että sitä oli hetken aikaa (siis muutaman sekunnin ajan) ihan oikeasti saatavilla kun taas 3080 ei vain ollut mahdollista ostaa sivujen kaatuilun yms vuoksi.
RTX Titaniin verrattunahan tuo 3090 on suorastaan edullinen. No kidding.
Jos ei olisi ollut pakko tehdä töitä tossa klo 16 aikaan niin luultavasti olisin päivystänyt 3090 tilausta sen mun gigantin 3080 tilauksen tilalle.
Nyt pitää sitten vain ajatella että 3080 on kuitenkin 4k peleille vielä jonkun aikaa tarpeeksi nopea ja tärkeintä oli saada se hdmi 2.1 portti. Kun nyt vaan siis toimittaisivat sen jotenkin.
3090 olisi kiinnostanut etenkin sen isomman muistimäärän vuoksi. No... Ehkä sillä 3080:lläkin jotenkin pärjää siihen asti että pelit alkaa oikeasti vaatimaan enemmän muistia ja siinä vaiheessa 3090 (tai 4090?) ehkä on jo helpommin saatavilla.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Näyttää, että TUF OC:tä ei ole toimitettu jälleenmyyjille missään päin maailmaa vielä lainkaan. Mikäköhän Asuksella mättää..
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Näyttää, että TUF OC:tä ei ole toimitettu jälleenmyyjille missään päin maailmaa vielä lainkaan. Mikäköhän Asuksella mättää..
Tuossa 3080/3090-ketjussa oli mainittu, että EVGA ainakin oli viivästänyt tuotantoa viikolla, kun olivat havainneet noista kondensaattoreista johtuvia kaatumisongelmia omissa korteissaan.
Voi olla, että muutkin valmistajat (myös ASUS) ovat joutuneet tekemään uuden revision korteista mahdollisten ongelmien vuoksi.
...
Hi all,

Recently there has been some discussion about the EVGA GeForce RTX 3080 series.

During our mass production QC testing we discovered a full 6 POSCAPs solution cannot pass the real world applications testing. It took almost a week of R&D effort to find the cause and reduce the POSCAPs to 4 and add 20 MLCC caps prior to shipping production boards, this is why the EVGA GeForce RTX 3080 FTW3 series was delayed at launch. There were no 6 POSCAP production EVGA GeForce RTX 3080 FTW3 boards shipped.

But, due to the time crunch, some of the reviewers were sent a pre-production version with 6 POSCAP’s, we are working with those reviewers directly to replace their boards with production versions.
EVGA GeForce RTX 3080 XC3 series with 5 POSCAPs + 10 MLCC solution is matched with the XC3 spec without issues.

Also note that we have updated the product pictures at EVGA.com to reflect the production components that shipped to gamers and enthusiasts since day 1 of product launch.
Once you receive the card you can compare for yourself, EVGA stands behind its products!

Thanks
EVGA
 
Liittynyt
30.08.2020
Viestejä
217
Näyttää, että TUF OC:tä ei ole toimitettu jälleenmyyjille missään päin maailmaa vielä lainkaan. Mikäköhän Asuksella mättää..
Kovasti eilen yritin katsoa Asuksen sivuja, mutta mielestäni en näe edes tuota mallia tuotelistalla. Liian hyvä malli ollut testaajilla?
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Kiva temppu olisi Asukselta toimittaa testeihin sellainen kortti jota eivät sitten edes myy kuluttajille..
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
6
Aika moni varmaan tilasi 3090 sen takia että sitä oli hetken aikaa (siis muutaman sekunnin ajan) ihan oikeasti saatavilla kun taas 3080 ei vain ollut mahdollista ostaa sivujen kaatuilun yms vuoksi.
RTX Titaniin verrattunahan tuo 3090 on suorastaan edullinen. No kidding.
Jos ei olisi ollut pakko tehdä töitä tossa klo 16 aikaan niin luultavasti olisin päivystänyt 3090 tilausta sen mun gigantin 3080 tilauksen tilalle.
Nyt pitää sitten vain ajatella että 3080 on kuitenkin 4k peleille vielä jonkun aikaa tarpeeksi nopea ja tärkeintä oli saada se hdmi 2.1 portti. Kun nyt vaan siis toimittaisivat sen jotenkin.
3090 olisi kiinnostanut etenkin sen isomman muistimäärän vuoksi. No... Ehkä sillä 3080:lläkin jotenkin pärjää siihen asti että pelit alkaa oikeasti vaatimaan enemmän muistia ja siinä vaiheessa 3090 (tai 4090?) ehkä on jo helpommin saatavilla.
Sen muistimäärän vuoksi itse tilasin 3090 kortin enkä pitänyt 3080 edes vaihtoehtona. Nyky triple A pelitkin voi saada käyttämään yli 11GB VRAM 4K resolla jos heittää vähän vielä resoluution skaalausta jonka jälkeen ne alkaa tukehtumaan pullaansa, niin 3080 tuntuis downgradelta 2080 Ti kortista sen suhteen. Eipähän tarvitse 3090 kortilla tinkiä asetuksista tai frameista, minkä takia mua huvittaa suurimman osan youtubaajien dissaavan sitä korttia. Toki siinä hinnassa on jonkin verran ilmaa koska parasta techiä tällä hetkellä, mutta parempi suorituskyky kuitenkin kuin tulevassa 20GB 3080 modelissa.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 018
Lähetimpä PNY:lle, Nvidialle ja Gigantille kysymyksen tuosta konkkameemistä. Saa nähdä vastaavatko.
Kun kellään ei ole sitä PNY:n korttia niin paha mennä sanomaan, miten konkat järjestetty.
Tai sopii epäillä oliko "logistiikkaongelmien" syy juurikin 6 POSCAP ratkaisu.
ps. Jos joku mietti että miksi joku vaivautuu ostamaan bottien avulla näitä kortteja niin: eBay Item Bid History
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
312
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Muistakaa perua tilaus jos on mikään muu kuin Asus tai EVGA FTW3 kortti.
Tulevat crashaamaan normitilanteissa kun tulee valtavia kulutus piikkejä.
explosion.png
 
Liittynyt
21.09.2018
Viestejä
2 880
Lähetimpä PNY:lle, Nvidialle ja Gigantille kysymyksen tuosta konkkameemistä. Saa nähdä vastaavatko.
Kun kellään ei ole sitä PNY:n korttia niin paha mennä sanomaan, miten konkat järjestetty.
Tai sopii epäillä oliko "logistiikkaongelmien" syy juurikin 6 POSCAP ratkaisu.
ps. Jos joku mietti että miksi joku vaivautuu ostamaan bottien avulla näitä kortteja niin: eBay Item Bid History
Eikös jotkut vääntänyt omia botteja tarjoamaan ihan naurettavia summia kaikkiin ebayhin tulevia rtx 3080 ja 3090?
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Jotta olisi jotain muutakin keskustelua kuin konkkaspekulaatiota, niin torstai-aamuna (noin klo 7:40) tilattu 3080 FE lähti eilen illalla matkaan Saksasta. Kuriirina toimii UPS ja toimitus pitäisi olla ensi keskiviikkona.

Jimm'sin TUF-jonossa ollaan sijalla hieman alle 100, katsotaan mikä kortti sitten lopulta jää käyttöön.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
482
Eikös jotkut vääntänyt omia botteja tarjoamaan ihan naurettavia summia kaikkiin ebayhin tulevia rtx 3080 ja 3090?
Tää on huikeeta, että siel on botit ostamassa scalppereiden boteilla ostamia kortteja. Sitten scalpperit joutuu tekee ite vastabotteja, että saavat voittavan huudon, ettei joudu säätää "ei asiakas maksanukkaan"-tyylisiä vääntöjä ebay:n kans ym.
Olis mahtavaa, että yhtään oikeeta korttia ei sais myytyä tota kautta niin alkas jossain vaihees olee varastoi sen verran, ettei kortteja voi enää trokata. Jäis ansaittu musta pekka trokareiden lapaan.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
482
Siis eihän toi Ebay "anti-scalper" botti ole kuin haamutarjouksen tekevä. Ei tuo tietääkseni erityisen vahvaa tunnistautumista vaadi, että voi tehdä 10000e väärän huudon listaukseen?
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Gigantti silloin yllätti 2060 keissis ku antoo kaupanpäälle 1660 näyttiksen, saa nähdä kuinka ny käy
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
609
Yllättäen ei enää haittaakaan että joutuu odotella noita ASUS kortteja. Jos vaikka ongelmat olisi saatu korjattua siihen mennessä kun alkavat niitä toimittamaan.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Eiköhän ebaylla ole suojaukset botteja vastaan.
Ehkä, mutta Ebayssä huutokaupan voittanut tarjous ei ole sitova vaan sen saa ihan vapaasti perua jolloin vuoro siirtyy toiseksi eniten tarjonneelle joka voi päättää haluaako ostaa vai ei.
Joten nää anti-scalperit voi ihan vapaasti tarjota vaikka 1mil€ koska sen voi perua sitten kun huutokauppa on päättynyt.
 
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
602
Sen muistimäärän vuoksi itse tilasin 3090 kortin enkä pitänyt 3080 edes vaihtoehtona. Nyky triple A pelitkin voi saada käyttämään yli 11GB VRAM 4K resolla jos heittää vähän vielä resoluution skaalausta jonka jälkeen ne alkaa tukehtumaan pullaansa, niin 3080 tuntuis downgradelta 2080 Ti kortista sen suhteen. Eipähän tarvitse 3090 kortilla tinkiä asetuksista tai frameista, minkä takia mua huvittaa suurimman osan youtubaajien dissaavan sitä korttia. Toki siinä hinnassa on jonkin verran ilmaa koska parasta techiä tällä hetkellä, mutta parempi suorituskyky kuitenkin kuin tulevassa 20GB 3080 modelissa.
Voi varmaan joistain asetuksista laittaa että nyky triple A pelit allokoi ton 24gb muistinkin täyteen. ;)
 
Torz

Premium-jäsen
Liittynyt
17.02.2017
Viestejä
331
Jaahas, Proshop saanut oman Asus 3090 TUF OC: jo käsitellään -tilaan asti, "Arvioitu toimitusaika 29.9.2020 - 2.10.2020 ". 24.9. klo 16.01 lykkäsin ostoskoriin ja tarkalleen 16.02 oli pamahtanut kuittaus tilauksesta emailiin eli ilmeisesti ensimmäisestä tai toisesta erästä liikeni itselleni. Vähän kyllä kummastelisin, mikäli ovat jo toista erää saaneet tai sitten ensimmäisen erän kortteja ei saatu eilen kaikille liikkeelle.
Jimmsillä ainakin kyseisellä kortilla (jonka itsekin tilasin torstaina 16:02) lukee että 28.09. on tulossa 10 kpl erä, ja tuo on mitä ilmeisimmin ensimmäinen erä, sillä ei-OC mallissa lukee 24.09.. Eli mahtaako kenellekään olla lähtenyt vielä mistään 3090 TUF OC:ta, vaikuttaisi siltä että ne hieman myöhästyivät launchista?

3080 Trio:sta on tullut jo toinen minimaalinen erä, ja se näkyy näin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 389
Ehkä, mutta Ebayssä huutokaupan voittanut tarjous ei ole sitova vaan sen saa ihan vapaasti perua jolloin vuoro siirtyy toiseksi eniten tarjonneelle joka voi päättää haluaako ostaa vai ei.
Joten nää anti-scalperit voi ihan vapaasti tarjota vaikka 1mil€ koska sen voi perua sitten kun huutokauppa on päättynyt.
Miksi luulet, että myös se toiseksi (ja kolmanneksi jne.) korkein tarjous ei olisi anti-scalperin tekemä?
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
180
Muistakaa perua tilaus jos on mikään muu kuin Asus tai EVGA FTW3 kortti.
Tulevat crashaamaan normitilanteissa kun tulee valtavia kulutus piikkejä.
Kylläpä sitä vedetään jyrkkiä johtopäätöksiä kun mistään ei ole mitään varmuutta vieläkään. Kaatuilua tapahtunu FE ja MLCC korteilla ihan yhtä paljon. Mutjoo perukaa vaan, riittääpähän muille kortteja :D
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Miksi luulet, että myös se toiseksi (ja kolmanneksi jne.) korkein tarjous ei olisi anti-scalperin tekemä?
Ööh, en nyt oikein tiedä mihinkä viittaat kun en sanonut näistä muista biddaajista mitään?

Kylläpä sitä vedetään jyrkkiä johtopäätöksiä kun mistään ei ole mitään varmuutta vieläkään. Kaatuilua tapahtunu FE ja MLCC korteilla ihan yhtä paljon. Mutjoo perukaa vaan, riittääpähän muille kortteja :D
EVGA ehti jo vetämään FTW3 mallit takaisin ja muuttamaan virransyöttöä vastaamaan Nvidian FE:tä. Luottaisin heidän johtopäätöksiin enemmän kuin random foorum-hessuun.
 
Viimeksi muokattu:

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 561
Mitäs tuolla Jimmsin kaupassa tarkoittaa nuo eri värit noissa saatavuustiedoissa. Vaikka sama "Toimitusaika-arvio: Ei vahvistettu" teksti, niin toisissa punaisella ja toisissa vaan harmaa...
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
966
Kaikki kortti tilaukset peruttu, toki ei vaikuta keneenkää mitään, kun vasta myöhemmin tilasinkin. Odotetaan 3080 super duper ti mallia, jos kaikki olisi sitten kunnossa.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
131
ite valitsin asuksen ihan sen takia kun se on isoin valmistaja ja sillä on resursseja tehdä kortteja + olen omistanut tusinan asuksen korttia ja mitään ongelmia ei ole ollut.
..nyt sitten asuksen korttitilaukset räjähtävät skyhigh ,kun jengi peruu zotaccejaan yms valmistajien kortteja ja vaihtaa asukseen, -nämä siis jotka lukee näitä konkka-uutisia.

edit: onneksi en myynyt 2080ti korttiani :geek:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.09.2020
Viestejä
122
Mitäs tuolla Jimmsin kaupassa tarkoittaa nuo eri värit noissa saatavuustiedoissa. Vaikka sama "Toimitusaika-arvio: Ei vahvistettu" teksti, niin toisissa punaisella ja toisissa vaan harmaa...
Ilmeisesti on harmaa silloin kun tilattu sisään enemmän kuin mitä asiakkaat on tilannut. Jos punaisella, niin tulossa vähemmän kuin mitä tilauksia on asiakkaat tehneet. Voin olla väärässä, mutta näyttäis olevan näin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942

Ei vaikuta välttämättä ihan noin yksinkertaiselta kun esimerkiksi 3080 tilauksissa ainoastaan PNY:n kortit joissa on yhtä monta tilausta kuin arvioitu tulossa olevaksi on merkattu punaisella ja kaikki muu harmaalla vaikka löytyy muita kortteja joissa on tilattujen määrä vähemmän kuin 25 ja tulossa yli 25.

Toisaalta sitten harmaalla myös noi heikoimman saatavuuden kortit joita on kuitenkin tän fooruminkin jonotietojen perusteella vähintään 700+ korttia tilattuna ja tuskin vielä luvattu niin monta toimittaa.

CSS:ssä noi punaisella on merkitty olevan saatavuudeltaan "bad" ja harmaalla "warn", mitä tosta sitten voikaan päätellä.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
6
Voi varmaan joistain asetuksista laittaa että nyky triple A pelit allokoi ton 24gb muistinkin täyteen. ;)
Mahdollisesti, mutta 10GB tuntuu olevan hyvin rajoilla jo muutenkin jos 4K resolla heittää asetukset vain maximiin ilman extra skaalauksia. Ei ihme että 20GB mallit on myös tulossa.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
180
Ööh, en nyt oikein tiedä mihinkä viittaat kun en sanonut näistä muista biddaajista mitään?

EVGA ehti jo vetämään FTW3 mallit takaisin ja muuttamaan virransyöttöä vastaamaan Nvidian FE:tä. Luottaisin heidän johtopäätöksiin enemmän kuin random foorum-hessuun.
"random foorum-hessuun" ? Okei.

Mun mielestä on vaa naurettavaa lokeroida kortteja mihinkää TOP/MID/SHIT -tier lokeroihin näin aikasessa vaiheessa kun koko asiasta on alle 24h ja tuntuu olevan aika paljon esim. gigabyten omistajia joilla ei ole ollut mitään ongelmia korttien kanssa.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
131
Miten se on trokari kun se on ihan itse piirtänyt sen? Ja oikein nimmarin kanssa.
ai se oli ite väsännyt sen, en tsekannut koko linkkiä läpi kun on tässä sen 12+ nettisivua auki :giggle:...onhan noita "rtx-myyjiä" joilla on myynnissä wc-paperirulla jossa tussilla kirjoitettu "nvidia 3080 FE" :lol:
...kohta tulee taas keppiä nollapostauksista :whistling:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 558
Viestejä
4 166 277
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom