Nuvia lupaa sen Phoenix-prosessoriytimen murskaavan tämän hetkisen kilpailun

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Nuvia on vielä suurelle yleisölle verrattain tuntematon nimi, mutta yhtiön tavoitteet ovat korkealla. Nuvia aikoo nousta merkittäväksi tekijäksi palvelinprosessoreiden saralla Arm-arkkitehtuuriin nojaten.

Nuvian ensimmäinen järjestelmäpiiri tulee olemaan nimeltään Orion ja sen sisältä tulee löytymään Phoenix-prosessoriytimiä. Yhtiöllä on käytössään ARM-arkkitehtuurilisenssi, mikä antaa sille mahdollisuuden suunnitella täysin oma ARM-ydin ja Nuvia onkin kertonut sen aloittaneen Phoenixin suunnittelun täysin puhtaalta pöydältä. Ilmeisesti käytössä tulee olemaan myös uusia tai ainakin tavallisesta poikkeavia lähestymistapoja, sillä yhtiö puhuu täydestä prosessorin liukuhihnojen uudistamisesta. Aikataulut huomioiden ainakin AnandTech uskoo Phoenixin lähtökohdan olleen ARMv9-arkkitehtuuri.

Yhtiö käyttää omien suorituskykytavoitteittensa esittämiseen tässä vaiheessa Geekbench 5 -tuloksia, joissa ydinten tehonkulutus on normalisoitu. Phoenix-ytimillä tähdätään noin 1 – 4,5 watin kulutukseen, mutta samalla niiden on tarkoitus tarjota parhaimmillaan lähes kaksinkertaista suorituskykyä nykyisiin saman teholuokan ytimiin nähden ja peitota siinä sivussa myös x86-kilpailijat, joiden kulutusrajat ovat selvästi korkeammalla. Valitettavasti suurpiirteisen taulukon tarkat luvut jäävät vielä mysteeriksi, mutta yhtiö lupaa kertoa ainakin huippusuorituskyvyn osalta tarkempia tietoja lähitulevaisuudessa.

Nuvian mahdollisesta menestyksestä alalla on vielä mahdotonta sanoa mitään, mutta ainakin sen takaa löytyy nimekästä väkeä. Yhtiön perustivat John Bruno, Manu Gulati ja Gerard Williams III. Williams oli aiemmin Applen prosessoreiden pääarkkitehti ja toimi sitä ennen Armin riveissä. Gulati on puolestaan ollut Googlen kuluttajille suunnattujen järjestelmäpiirien pääarkkitehtuuri, mitä ennen hän toimi vastaavissa tehtävissä Applella. Bruno on puolestaan toiminut Googlella järjestelmäarkkitehtina ja sitä ennen vastaavissa tehtävissä Applella.

Lähteet: Nuvia (1), (2), AnandTech

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

njake

get string from object
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
699
Sattumalta eilen katsoin juuri erään Nuvia videon, jossa haastattelussa eräs sen työntekijä.


A64FX on aika vakuuttava prosessori jo nyt ARM puolella.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Markkinoinnilla lähtenyt vähän mopo käsistä kun aletaan jo tavoitteilla mainostamaan.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Jos nuo väitteet oikeasti pitävät paikkansa, niin tuo firma ostetaan pois markkinoilta alta aikayksikön
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
576
Jos nuo väitteet oikeasti pitävät paikkansa, niin tuo firma ostetaan pois markkinoilta alta aikayksikön
Perustajahan on Applen pääprosessorisuunnittelija ja hyvin pitkälti ennuste on laadittu Applen tulevien ytimien pohjalta. Eli hyvin pitkälti ennusteessa näkyy myös Applen tulevien A14 ja A15-piirien suorituskyky - Nuvian osaltahan on vielä kysymysmerkki saavatko rahoituksen kuntoon eli pystyvätkö kehittämään yhtään mitään. Applen ytimet sen sijaan tulevat kyllä, A14 osunee jo tuohon Nuvian graafiin hyvin.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Perustajahan on Applen pääprosessorisuunnittelija ja hyvin pitkälti ennuste on laadittu Applen tulevien ytimien pohjalta. Eli hyvin pitkälti ennusteessa näkyy myös Applen tulevien A14 ja A15-piirien suorituskyky - Nuvian osaltahan on vielä kysymysmerkki saavatko rahoituksen kuntoon eli pystyvätkö kehittämään yhtään mitään. Applen ytimet sen sijaan tulevat kyllä, A14 osunee jo tuohon Nuvian graafiin hyvin.
Muistaakseni esim Samsungin omia piirejä on haukuttu kämäisiksi tehojen osalta ja sillä firmalla on taatusti paalua ostaa tuollainen startup alta pois jos halua vaan on.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Juuh okei. Palvelinprossu ja sen suorituskykyä per watti verrataan läppärisiruihin missä on CPU&GPU.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom