Nokia ja Oppo vihdoin yhteisymmärrykseen 5G-patenttikiistassaan

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 378


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Verkkoyhtiö Nokia on päässyt yhteisymmärrykseen matkapuhelinyhtiö Oppon kanssa pitkään käynnissä olleessa patenttikiistassa. Yritykset solmivat uuden kansainvälisen ristiinlisensointisopimuksen, joka käsittää mm. Nokian olennaiset 5G-patentit (standard-essential patents, SEP). Lisensointiyhteistyön tarkempi sisältö ja kesto pysyvät salattuina. Sopimus koskee myös Oppon sisaryritys OnePlussaa.

Yritysten välinen aiempi lisensointisopimus päättyi kesällä 2021 ja tilanne on ollut siitä lähtien kiistanalaisena. Nokian mukaan kiista sai alkunsa, kun Oppo vaati saada patenttien käyttöoikeuden aiempaa edullisempaan hintaan, eikä suostunut maksamaan niistä muiden kilpailijoiden maksamaa hintaa. Oppon mukaan Nokian lisensointihinnat olivat liian korkeita. Kiistan kohteena oli mm. matkapuhelimen perustoimintojen kannalta olennaisia patentteja.



Esimerkiksi Saksassa oikeus on todennut aiemmin Oppon myyvän puhelimiaan laittomasti ilman tarvittavia patenttioikeuksia ja määräsi siksi yrityksen puhelimet myyntikieltoon. Asiaa on käsitelty myös muiden maiden oikeuslaitoksissa, kuten Alankomaissa ja Intiassa. Viimeisimpänä vetona Oppo haastoi Nokian oikeuteen kiinalaisessa oikeusistuimessa pyrkimyksenään lisensoinnin hinnoittelun kohtuullistaminen (FRAND, fair, reasonable, and nondiscriminatory). Solmitun sopimuksen myötä kaikki yritysten väliset oikeuskiistat on saatettu päätökseen.

Suomen markkinoilla huomattavasti Oppoa merkittävässä asemassa olevan OnePlussan Euroopan toimitusjohtaja Bingo Liu kommentoi sopimusta seuraavasti: "Olemme todella iloisia tästä 5G-patenttien maailmanlaajuisesta lisensointisopimuksesta Nokian kanssa. Sitoutumisemme Euroopan markkinoille jatkuu. Vain päivä sitten julkistimme ylpeänä OnePlus 12 -sarjan ja tämä sopimus antaa mahdollisuuden tuoda meidän äärimmäisen nopea ja sulava käyttökokemus yhä useammalle käyttäjälle Euroopassa."

Lähde: lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 504
Viestejä
4 193 115
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
ksepp0

Hinta.fi

Ylös Bottom