Noctua julkaisi yli neljä vuotta kehitetyn NF-A12x25 -tuuletinsarjan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529



Noctua on julkaissut pitkään työn alla olleen NF-A12x25 -tuuletinsarjan. Yhtiön mukaan tuulettimen kehitystyö vei peräti 4,5 vuotta ja olleen yhtiölle projektina suurempi kuin NF-F12- ja NF-S12A-tuulettimien kehittäminen yhteensä. NF-A12x25:stä julkaistiin kerralla PWM-, FLX- ja ULN-mallit.

NF-A12x25 on monella tapaa kehittyneempi ja tehokkaampi kuin yhtiön aiemmat tuulettimet. Tuulettimen lapojen ja rungon väliin jäävän raon kerrotaan olevan nyt vain 0,5 millimetriä, mikä parantaa tuulettimen tehokkuutta. Yksi avaimista ennätyspieneen tuulettimen ja rungon rakoon on nestekristallipolymeereihin perustuvan Sterrox-muovin käyttö, jonka kerrotaan säilyttävän muotonsa ja kokonsa pidempään kuin tyypillisesti käytettyjen muovien. Lisäksi Sterrox-muoviset lavat vaimentavat tärinän selvästi esimerkiksi suosittua PBT-muovia tehokkaammin ja siten se tekee koko tuulettimesta hiljaisemman.

Tuulettimen vakauden parantamiseksi Noctua on valmistanut tuulettimen moottorin suojuksen teräksestä ja sen akselin kiinnitystä on paranneltu messingillä, mitkä yhdessä tekevät koko tuulettimen rakenteesta jäykemmän. Voit tutustua Sterrox-muovin ominaisuuksiin ja NF-A12x25 -sarjan kehitykseen Noctuan artikkelissa.



Noctua NF-A12x25:n tekniset ominaisuudet (PWM / FLX / ULN):
  • Koko: 120 x 120 x 25 mm
  • Nopeus: 450 – 2000 (PWM-ohjattu) / 2000 / 1200 RPM
  • Ilmavirta: 102,1 / 102,1 / 55,7 m³/h
  • Staattinen paine: 2,34 / 2,34 / 0,82 mm H₂O
  • Melu: 22,6 / 22,6 / 12,1 dB(A)
  • Liitäntä: 4-pin PWM / 3-pin / 3-pin
  • Laakerointi: SSO2 (Self-stabilising oil-pressure bearing)

Noctuan NF-A12x25-sarjan tuulettimien kerrotaan kestävän keskimäärin yli 150 000 käyttötuntia ja niille myönnetään 6 vuoden takuu.

Lähde: Noctua NF-A12x25 PWM

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 446
Chromax mustalla rungolla/ Industrial-versio tästä, kiitooos 8)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Täytynee hommata heti pari testiin kun löytyvät kaupasta, värillä ei mulle niin ole väliä, mutta olisihan se musta versio tästä tyylikkäämpi.
 

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
Täytynee hommata heti pari testiin kun löytyvät kaupasta, värillä ei mulle niin ole väliä, mutta olisihan se musta versio tästä tyylikkäämpi.
Amazon.de noctuan itsensä myymänä löytyy jo.

Edit: Jaa noita ei toimitetakaan Suomeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Voisivat kiristää jotain kotelovalmistajaa tekemään kotelon tuolla Noctuan värimaailmalla, kun ei nuo oikein sovi mihinkään mustaan tai valkoiseen koteloon etenkään, kun sinne näkee nykyään sisälle lasikylkineen.
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Jotenkin mielenräjäyttävä tuo 4 vuoden kehitysaika tuulettimelle. Samassa ajassahan suunnittelee jo prosessoriarkkitehtuurin melkein ja se on saatanasti monimutkaisempi.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Voisivat kiristää jotain kotelovalmistajaa tekemään kotelon tuolla Noctuan värimaailmalla, kun ei nuo oikein sovi mihinkään mustaan tai valkoiseen koteloon etenkään, kun sinne näkee nykyään sisälle lasikylkineen.
Siinä on vain se ongelma että Noctuan värimaailma ei sovi yhtään mihinkään, vielä vähemmän jos se levitetään koppaan kaiken päälle
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Voisivat kiristää jotain kotelovalmistajaa tekemään kotelon tuolla Noctuan värimaailmalla, kun ei nuo oikein sovi mihinkään mustaan tai valkoiseen koteloon etenkään, kun sinne näkee nykyään sisälle lasikylkineen.
Tai tekisivät tuulettimia jotka sopisi siihen normaaliin värimaailmaan.
 

Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
984
Jotenkin mielenräjäyttävä tuo 4 vuoden kehitysaika tuulettimelle. Samassa ajassahan suunnittelee jo prosessoriarkkitehtuurin melkein ja se on saatanasti monimutkaisempi.
Sehän siinä vähän on, mitään parannettavaa kun ei oikeastaan ole mutta pitäs silti parantaa. :D
 

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 396
Jokos tuosta on kohta tulossa psykedeelinen RGB-LEDiversio
:p:dead:
(ei kai Noctua koskaan sellaiseen sorru)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
531
Noctuan sanojen mukaan 140mm versio on vielä tekeillä ja näillä näkymin tulee vasta ensivuonna. Eri värejä tulossa joskus tulevaisuudessa sillä kyseistä materiaalia on hankala värjätä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Jotenkin mielenräjäyttävä tuo 4 vuoden kehitysaika tuulettimelle. Samassa ajassahan suunnittelee jo prosessoriarkkitehtuurin melkein ja se on saatanasti monimutkaisempi.
Markkinointiahan tuo on...
Toisaalta, noissa on ehkä aika vähän parannettavaa nykyää. Joten jos meinaa saada jotain merkittävää parannusta (ilman että ropelli maksaa maltaita), niin niitä saa jonkun aikaa hakea ja testata.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 378
Onneksi itselleni tuulettimien värityksellä ei ole mitään merkitystä. Hymyilyttää aina, kun porukka hajoilee näiden Noctuoiden värityksestä :D Toki ymmärtäähän sen, jos kotelossa on ikkuna ja visuaalisuudella on jotain merkitystä...
Jotenkin mielenräjäyttävä tuo 4 vuoden kehitysaika tuulettimelle. Samassa ajassahan suunnittelee jo prosessoriarkkitehtuurin melkein ja se on saatanasti monimutkaisempi.
Taitaa olla prosessoriarkkitehtuurin kehittämisessä käytössä vähän toisen mittaluokan budjetit ja toisekseen näissä aksiaalituulettimissa on hieman vähemmän kehitysvaraa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
274
onko Noctualta koskaan saatu vastausta siihen ikuisuuskysymykseen, MIKSI pitää valmistaa ulosteen värisiä tuulareita?

Onko taustalla jotain vitsiä, analogiaa, "sh*t hit the fan" tms?

Tuon ulkorungon olen maalannut mustaksi joskus, mutta balanssin vuoksi ei viitsi ropellin lapoja kajota.
Kaveri osasi sen verran kertoa, että väriaineet muuttaa muovin muotoa sen jälkeen kun se otetaan muotista ulos ja jäähtyy. Ilmeisesti tämä ulosteen väri on tuttu tai aiheuttaa vähiten muutoksia.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Noctuan sanojen mukaan 140mm versio on vielä tekeillä ja näillä näkymin tulee vasta ensivuonna. Eri värejä tulossa joskus tulevaisuudessa sillä kyseistä materiaalia on hankala värjätä.
Lyödäänkö vetoa että sen materiaalin saisi mustaksi helpommin kuin noiksi Noctuan tavaramerkkiripuliväreiksi?
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Uutista päivitetty, tulihan sieltä tietenkin samalla kertaa myös FLX- ja ULN-versiot samasta tuulettimesta
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Lyödäänkö vetoa että sen materiaalin saisi mustaksi helpommin kuin noiksi Noctuan tavaramerkkiripuliväreiksi?
Joissain muoveissa värjäys vaikuttaa materiaalin jäykkyyksiin ja joustoon aika paljon, en tiedä mitä kamaa tuo nykyinen on, täytynee kysellä meidän muovi-insinööriltä jos muistan.

Jahas tuolla olikin jo kahvis samantyylisiä asioita kertoillut. täytyisi tehdä meidän käyttämästä kaksikomponenttiepoksista, se kun ei muuta muotoa jäähtyessään tai lämmetessään, ainoa ongelma on, ettei sitä saa lämmittää sataan asteeseen tai haurastuu (ongelmaksi en tässä luokittele epoksin osien karsinogeenisiä, mutageenisia ja syövyttäviä ominaisuuksia). :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Näyttää noin 90%:sti Gentle Typhoonilta.
Kyllä.



Tosin neljässä vuodessa on saatu kumit tuonne reunoille, ja pienet evät tuuletinlapoihin. Ja tietenkin maalattu ruskeaksi ja kirjoitettu Noctua päälle.

Ei siinä mitään, parhaita omistamiani tuulettimia olivat nuo Gentle Typhoonit.
 

Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 054
Kerkesin jo 18 viestiä ihmetellä, että eikö kukaan muu huomaa yhdennäköisyyttä GT kanssa :D Ilmetty gentletyphoon.. Ja tuon keskiön ei tarvitse olla pienempi tippaakaan.. Seuraavaksi noctua julkaisee NFloop sarjan joka on ilmetty eloop ;)
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 378
Tosin neljässä vuodessa on saatu kumit tuonne reunoille, ja pienet evät tuuletinlapoihin. Ja tietenkin maalattu ruskeaksi ja kirjoitettu Noctua päälle.
Sen verran taustoja tiedän, ettei ole kyllä näillä Noctuoilla mitään tekemistä Gentle Typhoonien kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Sen verran taustoja tiedän, ettei ole kyllä näillä Noctuoilla mitään tekemistä Gentle Typhoonien kanssa.
Oma kommenttini perustui puhtaasti tuttuun ulkonäköön, en teknisiä ominaisuuksia vertaillut.

..ja minulle olisi vaan plussaa, jos olisivat kopioineet Gentle Typhoonista ratkaisuja.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 378
Oma kommenttini perustui puhtaasti tuttuun ulkonäköön, en teknisiä ominaisuuksia vertaillut.

..ja minulle olisi vaan plussaa, jos olisivat kopioineet Gentle Typhoonista ratkaisuja.
Juu eiköhän siinä ole ihan käytännön syynsä, että näyttävät tietyiltä osin varsin samalta :geek:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
@xarot @hsalonen @Eramaankettu Vaikea sitä pyörää on keksiä uudelleen
NF-A12x25: interview with Lars Strömbäck (Noctua CTO)
Noctua-News: When the NF-A12x25 was shown at the Noctua booth at Computex 2017, some visitors had the impression that, at first sight, it looks quite similar to some competitors’ products such as the Nidec Gentle Typhoon. Can you comment on that?

Lars Strömbäck (Noctua CTO): There are similarities to other fans as far as the basic approach of using a strongly curved and swept nine-blade design is concerned and this indeed makes them look somewhat similar at first sight. That’s quite natural because this basic approach is one of the most promising, proven starting points if you want to develop a high-performance 120x25mm form factor fan that is meant to achieve a strong, stable P/Q curve. If you look at it in more detail though, the similarities quickly come to an end and it becomes clear that the NF-A12x25 is significantly different from any other fan on the market as far as key factors such as the specific blade geometry and profile, chord length and changes in curvature are concerned. Once you map 3D CAD files of the NF-A12x25 over those of e.g. the Nidec Gentle Typhoon, this becomes immediately obvious. In detail, the blade design is completely different and these details are precisely the points that require so much R&D work to get right and to fine-tune for maximum efficiency. You can think of aeroplanes for reference: an Airbus 380 might look quite similar to a Boeing 747 to laymen at first sight and they are indeed similar in many ways (low wing design, swept blades, 4 jet engines, fuselage-mounted tailplane, etc.) for the natural reason that they have been designed for a similar purpose, but as soon as you start comparing in more detail, you will see how different the particular engineering choices have been. It’s similar with the NF-A12x25: it may look similar to other fans at first sight, but it’s a completely new design from the ground up.



Noctua-News: Have you analysed how the NF-A12x25 performs in comparison to other fans that look similar at first sight?

Lars Strömbäck (Noctua CTO): Whenever we develop a new fan, our goal is to provide the best performance-to-noise efficiency on the market, so we inevitably have to take a close look at what the market has to offer. The results actually reinforce the point I have just made: there are several models from different manufacturers that look quite similar at first sight, but there are vast differences in performance. This is because it’s the details and the fine-tuning of these details that make a good fan, not just the basic design approach. Of all the fans that could be considered looking similar to the NF-A12x25, the Nidec Gentle Typhoon proved to be the hardest competition, but we’re confident that our design is slightly superior. In our tests on a typical 2 inch all-in-one water cooler at 200W heatload with both fans adjusted to the same noise level, the NF-A12x25 with the supplied radiator gasket provided about 0.3 to 0.6°C lower temperatures than the Nidec depending on the speed settings. At the same time, our premium grade SSO2 bearing runs virtually inaudibly whereas the Nidec’s ball bearing produces an unpleasant tone that becomes clearly audible at lower fan speeds. Last but not least, unlike the NF-A12x25 with its integrated silicone pads and gasket, the Nidec doesn’t have an anti-vibration mounting and thus transmits vibrations and resonances to the radiator and case. All things considered, we’re confident that the NF-A12x25 is the best 120mm fan currently available.

---

@Kaotik Sterroxin yhteydessä voisi varmaan olla maininnanarvoista se että Noctua kehitti tuon muovin tätä varten. En nyt tiedä kuinka paljon markkinointia se on mutta ihan uskottavaa. (Edit: Ja sehän myös vaikuttaisi siihen pitkään kehitysaikaan. Ovat siis sanoneet "Noctua's novel Sterrox" jne viitaten että se olisi heidän aikaansaannos.)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Varmaan viimeisin 10v tai jotain käyttänyt vain Noctuan propelleja ja varmaan jatkossakin. Tosin eipä näihin sukupölviin ole niin kiire vaihtaa. Tällä hetkellä 2x140mm edessä ja yksi 140mm takana, plus NF-D14:ssä kaksi 140mm:stä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Ovat näköjään pistäneet Youtubeen videonkin tästä.


Mielenkiinnolla kyllä odotan Thermalbenchin ja Coolingtechniquen testejä :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Värimaailma on kyllä hirveä mutta ei haittaa onneksi itseäni kun en perusta akvaariokoteloista. Luukku kiinni ja omaiset on nähnyt.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Markkinointiahan tuo on...
No se osa on markkinointia että kerrotaan kuinka kauan kehitystyöhön meni. Siinä olet oikeassa.
Mutta et taida tietää minkälainen Noctuan kehitys tapa on? "It's ready when it's ready" noin niinkuin kiteistettynä.

Tämä NF-A12x25 nähtiin ensimmäisen kerran Computex 2015 tapahtumassa. Siitä on nyt pian kolme vuotta.
Siellä nähty prototyyppi oli aika valmiin näköinen eli kehityksessä se oli jo ollut jonkun aikaa mutta tuolloin ei ollut mitään mainintaa Sterroxista (ja materiaali oli perus A sarjalaisten näköinen), hubi ei ole metal reinforced vielä, lavat ihan erilaiset mm. leading tip pyöristetty vs terävä jne.

Computex 2014 nähtiin varmaan yksi ensimmäisistä NF-A12x15 prototyypeistä joka oli kaukana valmiin näköisestä, varmaan 3D printattu ulkonäöstä päätellen. 2015 se nähtiin taas ja se oli täysin erilainen. Ja niin edelleen. Se julkaistiin 17.5.2017 eli aikaa meni se kolmisen vuotta.

NF-A20 taidettiin nähdä ensimmäistä kertaa Computex 2013 tapahtumassa mutta tietääkseni siitä oli huhuja jo aiemminkin. Se julkaistiin 17.5.2017. Eli aikalailla 4 vuotta.

Noctua
Tuolta pressi arkistosta vaan pläräämään vanhoja "Noctua at Computex xxxx" artikkeleita. Hauska näin jälkikäteen katsoa mikä on muuttunut jne.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 350
Tienaakohan nämä firmat miljardeja ihan näillä roottoreilla? Tosin kun mobiili"peleillä"kin tehdään järjettömästi rahaa niin...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Kyllähän näillä varmasti on aika rajattu budjetti, joten kehitys kestää. Jos eivät ole mukana missää ison mittakaavan yritysten laitehankinta kilpailussa niin ei nuo myynnit varmasti mitää päätä huimaavia ole, varsinkin kun kehitys on hidasta ja vanhatkin kestää vuosia.
 

Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 054
On kyllä aika läppä mainostaa kehitysaikaa vuosissa.. Toyon verrattuna siis esim oasis of the seas on pieni projrkti koska suunnitteluun on mennyt vain muutama vuos, mutta tuhansia miestyövuosia...
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 569
Onneksi itselleni tuulettimien värityksellä ei ole mitään merkitystä. Hymyilyttää aina, kun porukka hajoilee näiden Noctuoiden värityksestä :D Toki ymmärtäähän sen, jos kotelossa on ikkuna ja visuaalisuudella on jotain merkitystä...
Itse pidän ikkunallisia koteloita rumina. Kun visuaalisella ilmeellä ei ole niin väliä niin tavaraa tulee hankittua suorituskyky edellä.
 

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
Itse pidän ikkunallisia koteloita rumina. Kun visuaalisella ilmeellä ei ole niin väliä niin tavaraa tulee hankittua suorituskyky edellä.
Juuri näin. Kotelo lattialla nurkassa. En saa mitään irti kotelon katselusta.

Tulevat uudet parhaat kotelot alkaa olemaan väkisellä ikkunallisia. No eipähän tuo haittaa siltikään mitä sieltä näkyy.
 

Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 054
Juuri näin. Kotelo lattialla nurkassa. En saa mitään irti kotelon katselusta.

Tulevat uudet parhaat kotelot alkaa olemaan väkisellä ikkunallisia. No eipähän tuo haittaa siltikään mitä sieltä näkyy.
https://themodzoo.com/wp-content/uploads/2017/08/phantek-evolv-shift-x-review-build-059.jpg

Kyllähän sitä voi itselleen koittaa valehdella, että tuokin on ruma. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät näe mitään järkeä ylipäätään esteettisissä asioissa tai halua juuri tiettyyn asiaan panostaa.

Minulla on ollut sleevatut psu kaapelit, mutta ei ikinä ostettuja aftermarket aluja autossa. Saati "hienoa autoa". Valehtelisin silti itselleni, jos väittäisin, että oma raiskattu civic olisi hienompi kuin V8 Vantage - Volante Aston Martin tuo...

"Mitäs sillä väliä, siellähän se vain tallissa nököttää tai kaupassa ja töissä minä sillä vain käyn". Perus persaukisten kiukuttelua. Jos minä en siihen halua panostaa, niin paskaa sen on oltava - kuten noctuan tuulettimien värin.
 
Viimeksi muokattu:

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
https://themodzoo.com/wp-content/uploads/2017/08/phantek-evolv-shift-x-review-build-059.jpg

Kyllähän sitä voi itselleen koittaa valehdella, että tuokin on ruma. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät näe mitään järkeä ylipäätään esteettisissä asioissa tai halua juuri tiettyyn asiaan panostaa.
En tiedä miksi tarvitsisi valehdella tai muuta. Tuo on sairaan ruma kotelo edestä. Hienojakin on toki.

Minulla on ollut sleevatut psu kaapelit, mutta ei ikinä ostettuja aftermarket aluja autossa. Saati "hienoa autoa". Valehtelisin silti itselleni, jos väittäisin, että oma raiskattu civic olisi hienompi kuin V8 Vantage - Volante Aston Martin tuo...

"Mitäs sillä väliä, siellähän se vain tallissa nököttää tai kaupassa ja töissä minä sillä vain käyn". Perus persaukisten kiukuttelua. Jos minä en siihen halua panostaa, niin paskaa sen on oltava - kuten noctuan tuulettimien värin.
Missasit kuitenkin alkuperäisen pointin 100-0. Ei kysymys ole hienoudesta tai rumuudesta. Tuo kysymys on täysin irrelevantti. Koneen ulkonäkö on täysin irrelevantti.

Kone istuu nurkassa lattia ja pöytä peittää sen melkoisen monesta kulmasta. En näe koko vehjettä. Se on täysin sama minkä näköinen se silloin on.

Autonkin ulkonäkö on täysin irrelevantti jos sitä ei koskaan näe kukaan.

Olohuoneessa olevan koneen kotelo sen sijaan on "sivistyneen" näköinen. Sisukalut ja ledit ei silti tule näkyviin. Värivalot oli lapsena hienoja joulukuusessa.

Tämä sama pätee autoihin. Omalla rahalla ostettuna maksan mielummin saman summan rumemmasta autosta, jonka tekniikka (neliveto jne) on parempaa, kuin ulkonäöllisesti hienomasta autosta. Autot ja tietokoneent tekniset ominaisuudet edellä aina.

Tästä syystä en tarvikoteloihin ikkunoita. Ne on täysin turha varuste. Jos ikkunat eivät nosta hintaa tai muuten huononna kotelon tekniikka, niin silloin asialla ei ole mitään väliä tietenkään. Ei ne silloin haittakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Kyllähän tuo nyt olisi helvetin ruma todella monessa paikassa, jos ei sovi millään tapaa sisustukseen. Mutta voihan sitä yrittää itselleen valehdella että oma maku on se ainoa oikea, ja kaikki muut ovat väärässä. :vihellys:

Itsekin kyllä Noctuan värivalintoja olen pitkään ihmetellyt, mutta eipä sillä värillä ole väliä siellä ikkunattomassa kopassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Kesti yli 4v kloonakopioida Gentle Typhoon :eek: todennäköisesti käyttivät ajan välttääkseen patenttimiinat :kippis:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
743
Ei oikein vakuuta hiljaisuuden kannalta, tässä vertailua nykyisiin tuulettimiini valmistajan speksien mukaan:

Tuuletin: NF-A12x25 ULN @ 900RPM | NF-S12A FLX @ 700RPM:
Meteli: 7,6 dB(A) | 7,4 dB(A)
Ilmavirtaus: 39,4 m³/h | 65,8 m³/h
Staattinen paine: 0,41 mm H₂O | 0,51 mm H₂O

Itse asiassa jopa NF-S12A ULN 600RPM miniminopeudellaan hakkaa nuo uuden ropellin suoritusarvot ollen samalla hiljaisempi.

Minun silmiini Noctuoiden väritys sopii ihan hyvin, piristäen muutoin mustaa/hopeaa värimaailmaa. Eikä noita tule paljon tuijotettua muutenkaan, kun pyörivät lattialla olevan jäähdyttimen poispäin suunnatulla kyljellä.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 378
Kesti yli 4v kloonakopioida Gentle Typhoon :eek: todennäköisesti käyttivät ajan välttääkseen patenttimiinat :kippis:
Taisi jäädä kaikki tuossa ylempänä asiasta kirjoitettu lukematta?:dead:
Ei tässä muutenkaan mennä estetiikka edellä.
Taitaa olla suuressa keskiössä estetiikan sijasta kyse roottorin rakenteen jäykistämisestä ja muodonmuutosten eliminoimisesta.
Ei oikein vakuuta hiljaisuuden kannalta, tässä vertailua nykyisiin tuulettimiini valmistajan speksien mukaan:

Tuuletin: NF-A12x25 ULN @ 900RPM | NF-S12A FLX @ 700RPM:
Meteli: 7,6 dB(A) | 7,4 dB(A)
Ilmavirtaus: 39,4 m³/h | 65,8 m³/h
Staattinen paine: 0,41 mm H₂O | 0,51 mm H₂O

Itse asiassa jopa NF-S12A ULN 600RPM miniminopeudellaan hakkaa nuo uuden ropellin suoritusarvot ollen samalla hiljaisempi.
Nuo kaksi ovat täysin eri tyyppisiä tuulettimia. NF-S12A on avoimeen ilmaan tarkoitettu malli, joka ei pysty tuottamaan juuri yhtään painetta. Tuossa on kuvailtu aika hyvin noita mallien eroja: NF-A12x25: performance comparison to NF-F12 and NF-S12A
 
Viimeksi muokattu:

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
Ei oikein vakuuta hiljaisuuden kannalta, tässä vertailua nykyisiin tuulettimiini valmistajan speksien mukaan:

Tuuletin: NF-A12x25 ULN @ 900RPM | NF-S12A FLX @ 700RPM:
Meteli: 7,6 dB(A) | 7,4 dB(A)
Ilmavirtaus: 39,4 m³/h | 65,8 m³/h
Staattinen paine: 0,41 mm H₂O | 0,51 mm H₂O

Itse asiassa jopa NF-S12A ULN 600RPM miniminopeudellaan hakkaa nuo uuden ropellin suoritusarvot ollen samalla hiljaisempi.

Minun silmiini Noctuoiden väritys sopii ihan hyvin, piristäen muutoin mustaa/hopeaa värimaailmaa. Eikä noita tule paljon tuijotettua muutenkaan, kun pyörivät lattialla olevan jäähdyttimen poispäin suunnatulla kyljellä.
Enpä tiedä onko nuo freeair arvot niin hyödyllisiä.

Noctuan oma P/Q curve vertailu antaa lisävalaistusta. Ongelma on vain se että tuota ei ole speksattu millekään kierros- tai meluarvolle tuota käyrää. Eli jossain superhiljaisessa päässä tms voi olla toiset parempia:

 
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
212
Juuri näin. Kotelo lattialla nurkassa. En saa mitään irti kotelon katselusta.

Tulevat uudet parhaat kotelot alkaa olemaan väkisellä ikkunallisia. No eipähän tuo haittaa siltikään mitä sieltä näkyy.
https://themodzoo.com/wp-content/uploads/2017/08/phantek-evolv-shift-x-review-build-059.jpg

Kyllähän sitä voi itselleen koittaa valehdella, että tuokin on ruma. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät näe mitään järkeä ylipäätään esteettisissä asioissa tai halua juuri tiettyyn asiaan panostaa.

Minulla on ollut sleevatut psu kaapelit, mutta ei ikinä ostettuja aftermarket aluja autossa. Saati "hienoa autoa". Valehtelisin silti itselleni, jos väittäisin, että oma raiskattu civic olisi hienompi kuin V8 Vantage - Volante Aston Martin tuo...

"Mitäs sillä väliä, siellähän se vain tallissa nököttää tai kaupassa ja töissä minä sillä vain käyn". Perus persaukisten kiukuttelua. Jos minä en siihen halua panostaa, niin paskaa sen on oltava - kuten noctuan tuulettimien värin.
Eihän tuo "perus persaukisten kiukuttelu" sovi lainkaan Noctuan tuulettimiin, kun ne on kalliimmasta päästä. Pikemminkin persaukiset ostaa vitosen tuulettimia ja on sitä mieltä että "ihan yhtä hyvin jäähtyy kone, ketä ääni haittaa kun on kuulokkeet". Minulle sekä suorituskyvyllä että ulkonäöllä on väliä, siksi hyvä kombo on Noctuan tuulettimet ja hieno ikkunaton kotelo, esim. UMX4: https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/122189/4250140370709/cooltek-umx4-atx-kotelo-musta
 

pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
773
Kyllä.

Tosin neljässä vuodessa on saatu kumit tuonne reunoille, ja pienet evät tuuletinlapoihin. Ja tietenkin maalattu ruskeaksi ja kirjoitettu Noctua päälle.

Ei siinä mitään, parhaita omistamiani tuulettimia olivat nuo Gentle Typhoonit.
Mies puhuu tukevasti asiaa. Itse puoliksi kieli poskella toivon josko seuraavaan malliin osaisivat kopioida sopivasti Panaflow:n tuulettimia, ei tarvitsisi sitten enää uusia tuulettimia koneesta kuin vasta joskus perintöä läpi käyvien sukupolvien kohdalla. Taitaa tosin olla vähän toiveajattelua ja mennä täydellisyyden tavoittelussa hiukan pitempään...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
Kyllä ainakin itse harkitsen vaihtaa nf-f12 näihin ainut vaan kun noita sen 9kpl niin sitten tiedä onko järkeä...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
945
Koskahan ne Noctuan vastemelutuulettimet tulee markkinoille?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 534
Viestejä
4 194 068
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom