Nikotiinivalmisteet (nuuskat, purkat, laastarit jne.)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TSIGA
  • Aloitettu Aloitettu
Ei se ole haukkumista että kehtaan kertoa miten eksklusiivinen skene on minttupakotus ja kirvelevät tuotteet. Eikä se, että minusta minttupaska on pahaa. Ei edes se, että pidän massakulttuurina maistella jotain k-marketin tarjoamaa minttupussia, jos ei ole muusta kuullutkaan. Samaan tapaan saa ruokakeskustelussa ihan syystä haukkua vaikka juntiksi ihmiset, joiden mielestä parasta ruokaa on sika-nautajauhelihasta tehty mössö tai kalapuikot. Eivät he ole väärässä, mutta siitä ei seuraa että olisin itse väärässä tai haukkuisin heitä.

Minusta olisi erittäin aiheellista sallia aikuisten käyttää vaikka kiivin-vesimelonin-kolan-pekonin makuisia pusseja tai polttaa vaikka kannabista jos siltä tuntuu. Samoin myynnin rajoittaminen on epähumaania päihdepolitiikkaa ja siltarumpukorruptiota.

Tämä siitä huolimatta, että on minustakin ideaalista jos henkilö kieltäytyy viihteellisistä päihteistä omasta tahdostaan. Se nyt vaan ei ole valtiovallan määräysvaltaan kuuluva asia vaan sen kuuluu olla jokaisen aikuisen oma päätös. Kuuluu ruumiilliseen koskemattomuuteen ja elinkeinon vapauteen.
Mitä sie mintusta ja mentolista jauhat? Itsehä sie mauista jauhoit. Mitä oot muiden makuja kommentoimaan? Mulle oli ja on iha sama edelleenki maut. Yhtäkkiä vedät kannabiksen poltonki kehiin (ja nauta-sikajauhelihaki on paskaa.. ja kalapuikot)? Täh, joo sun viestis oli nyt iha liikaa silkkaa ajatuksen virtaa. Asiasta toiseen mentiin.
 
Minun viestini ei ole ajatuksenvirtaa. Se on jossain toisaalla. Kunhan nyt arvioin muitakin makuja kuin pelkästään minttua, mikä taitaa olla joillekin liikaa. Oli se sitten maksettua tai väsymyksen aiheuttamaa kiukkua. Edelleen Klint Cola Lime on lajissaan aika kiva.

Palatakseni aiheeseen, sehän on erittäin ikävää että kieltolaki etenee juuri tätä kautta eli vain nuorison suosima mainstream-maku sallitaan ja aikuisten maut kielletään. Ei sinänsä mikään ihme hölmölässä.
 
Eikös juuri nämä ”lasten maut”, eli coca colat ja muut hubbabubat kielletä? Ja aikuisten maut (menthol) jää sallituksi?
 
Viimeksi muokattu:
Eikös juuri nämä ”lasten maut”, eli coca colat ja muut hubbabubat kielletä? Ja aikuisten maut (menthol) jää sallituksi?
Kyllä. Nämä ajatusten tonavat määrittelivät ykskantaan että minttu on aikuisille sopiva maku. Hedelmät, marjat ja kokis ovat lapsille, niitä ei tosimies käytä. Ihmettelen ettei puun maun lisäksi trollimakujen listalle yritetty ujuttaa kossua, verta, pakokaasua ja raakaa lihaa. Ajattelutapa oli ja on vähämielinen, mutta ei se toisaalta yllätä kun touhutippa valuen väännetään kieltolakeja.
 
Ihan hyvin ajateltu toisaalta. Koska eipä sitä muita makuja tarvitse. Olisivat mielestäni voineet kieltää loputkin maut. Olen jo pitkään yrittänyt löytää täysin maustamattomia tuotteita. Ei ole vielä tullut vastaan.
 
Tilasin kuukausi takaperin kolme pötköä eri merkkejä snusme:sta. Yksi torni oli Klintin Arctic mint x-strongia. Parasta ennen päiväys oli jo mennyt, eikä siinä nyt mitään, mutta pussit valuttaa tosi nopeasti.
Tää on muuten ihan hirveä tuote. Olen tottunut vahvoihin pusseihin, mutta tuosta tuli aina olo kuin olisi kipeänä. Pari kaveria raportoinut samaa ja mennyt roskikseen tuon takia. Jos joku haluaa ostaa multa tornin tuota, niin laittakaa YV, niin sovitaan halpa hinta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 154
Viestejä
4 516 442
Jäsenet
74 564
Uusin jäsen
kepa021224

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom