NHL 2024 - 2025

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja perato
  • Aloitettu Aloitettu
Suomalaiset taas iskussa, kun Laineella tehoton kausi jatkuu, Pulju luultavasti ulos koko NHL:stä, Rantasen peli hakusessa uudessa seurassa, eikä esim. Dallasin Hintz:kään ole kyllä juuri loistanut. 😢 NHL:än uusi sananlasku kohta: If you wanna win, don´t draft a Finn. (Ainakaan top pickillä ykköskierroksella.) ;)
Noo, Laineellehan parasta varmaa olis että kaupataan pois montusta.
 
Puljujärvi tehnyt koeaikasopparin AHL poppoo Charlotte Checkers:n kanssa.



Voipi olla, että jos nyt lähtisi vaikkapa Sveitsiin, niin tarunhohtoisen voisi yliviivavata lopullisesti, mutta kovin moni nhl-veijari, varsinkaan neljäs kokonaisvarauksena ollut eurooppalainen, ei kehtaisi tehdä tuollaista moovia tässä vaiheessa uraa, joten propsit kuitenkin siitä. Antaa ainakin hyvän signaalin tahtotilasta pelata sillä puolen rapakkoa ja kertoo itseluottamuksesta itseensä. Nuorten mm-kisoista asti pitänyt Puljua yliarvostettuna kun pelasi selkeästi niin yli oikean tasonsa ja ihmettelin kovasti niin pientä varausnumeroa, mutta sittemmin sympatiat kääntyneet herran puoleen.

Tässä on joka tapauksessa hyvän tarinan ainekset olemassa ja sormet ristissä Puljun puolesta.
 
Puljun tavote vielä tällä kaudella NHL:ssä. Hakee pelituntumaa AHL:n kautta ja näyttöjäkin.


Siinä kilpailevan lehden verrokki:


Puhuu Pittsburghin organisaatiosta vielä suorempaan tai oikeastaan tyytymättömyydestä kohteluunsa, mikä nyt on henkilökohtaisessa PR-mielessä aina paha raksi, mutta ehkä se tähän tilanteeseen sopii ja aianakin siinä on hyvä narratiivi jatkoa varten tulevia GM:iä silmällä pitäen.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
267 864
Viestejä
4 630 183
Jäsenet
76 120
Uusin jäsen
RandyDandy

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom