NHL 2022 - 2023

Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
466
Jossain amerikkalaisessa lähetyksessä tiedettiin kertoa, että eilen (perjantai USA:ssa) oli ensimmäinen päivä NHL:n historiassa kun kaksi suomalaista tekee samana päivänä hattutempun.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 228
Perjantaina kävin kattomassa Nokia Areenalla pelin, odottanut vuosikaudet Avalancen peliä tässä maassa kuin lapsi joulupukkia, niin ei tarvinnut arpoa ostaako lipun vai ei.
Ei ollut perjantaina ihan uomissaan avs peli, mutta eipä ollut cbj pelikään, hienoa maali iloittelua molemmilta ja komeasti Rantanen teki hatun, oikea joukke voitti.

Lauantain peli sitten oli erilainen, avs teki läksynsä ja vei cbj sakkia kuin pässiä narussa ja taas oikea joukkue voitti, tosin selvemmin kuin perjantaina.

Perjantaina tuli oltua itekkin tuolla, näköjään jos oikeen tihrustaa nii löytää tuolta noin päädyn nollan alta meikäläisen. Tampan fanina oli luonnollisesti vähän vaikia aluks päättää kumpaa kannattaa, mutta kyllä se sit taipu Colorumbuksen kannatukseksi, eli reilut taputukset ja huudot kaikille ja penkistä nousu Columbuksen maaleille sekä Rantasen hatulle. Fanialueella käytiin sit lauantaina kattomassa toista peliä. Ei ihan samat fiilikset ku Globenissa kolme vuotta takaperin ku oma joukkue askissa, mutta hieno kokemus yhtä kaikki ja änäri jääkiekko on änäriä vaikka Columbus välillä oli melko heikoilla. Ei ehkä ihan samanlaista kannatusporukkaa ollut jenkeistä saapunut ku Tukholmaan, jolloin Tampan kannattajia tuntu olevan koko alakatsomon toinen pääty ja Buffalolla iso mökäporukka toisessa päässä rumpuineen. Perjantaina Columbuksen jenkkifanit kuitenki oli selkeämmin porukalla liikkeessä ja heil oli selkeä oma alue josta CBJ kajahti YV:llä. Coloradon fanit olivat äänen perusteella vähän pitkin poikin. Kylhän nää on kuitenki semmosia tapahtumia, että jos ei jenkeissä tasaisesti käy pelejä kattomassa nii voin suositella ainakin näitä panoksellisia runkosarjapelejä.

Ja mainittakoon, että aina kivasti tapahtuma näkyy jo junassa/lentokoneessa sekä kaupungilla koko viikonlopun. Wasa-museo/Vapriikki oli täynnä pelipaita porukkaa molemmilla käynneillä, sekä muutenki katukuvassa näkyy kannattajat, ja tietty hotelleissa&baareissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 228
Onhan tässä runkosarjan alussa kyl muutama ylläri taas, vaikka en juuri pidä minään tätä kauden alkua, onhan noita vuosia ollut montakin ku Buffalo vetää kärjessä ja loppukauden pohjalla. Kuitenki n. 70-80% pleijaripaikoista menee niille joukkueille jotka on viivan yläpuolella kiitospäivään mennessä. Silti voinee sanoa, että Bostonin vire on yllättänyt. Ja New Jersey, hyvin meni sekin veikkaus Hynesin potkuista. Blues, Columbus ja Ottawa sit kyntää heidänki edestä, Vancouverin luisu sentää vähän loiveni.

14.11. HHOF:in yksi suomalainen ja kolme ruotsalaista lisää. Sallinen nousee sinne Selänteen ja Kurrin lisäksi kolmanneksi suomalaiseksi.
2-HHOF-IND22-Main-Horiz.jpg
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
1 669
Kuulin ohi mennen radiosta aamusella, että NHL toimittaja olisi ollut mestoilla myös ja käynyt keskiviikkona myös katsomassa Kärpät-TPS.
Tämä ei liity varsinaisesti NHL tai noh.

Toimittaja kehui kiekollista peliä vaikka totesi, että pelin nopeus on varsin verkkaista. Tämä ei liene kenellekkään yllätys, jos on edes käynyt KHL matsissa.

Antoi kuitenkin meidän kotiperoiselle kiekolle pari plussaa, jota NHL:ssä ei ole.

-Fanikatsomo
-Kultakypärä

Tuli mieleen tuosta @perato kommentista, että Coloradon fanit oli levällään areenassa. Onko mietteitä voisiko tuo toimia paremmin myös NHL:ssä jos olisi fanikatsomot? Tuo kultakypärä on vähän jännä ettei NHL:ssä ole vastavaa, koska onhan myös esim. pyöräilyssä jerseyt (okei nyt vähän repeää).
 
Ainakin Tukholmaan ku osti liput niin sillon siellä oli lippupalvelussa merkitty "Tampa Bay Fan zone" tjsp., joka ohjasi hankkimaan lippuja, en tiä miten tässä ku en ostanut ite näitä lippuja.

Varmaan tuo kultakypärä juttu on semmonen, että jos vedonlyöntifirmat haluaa sinne semmosen, nii se tulee, muuten tuskin, koska NHL ei varmaan halunne ottaa mallia muista pienemmistä liigoista. Uniformujen yhtenäisyys ja puhtaus on ollut niille pyhäasia siihen asti ku piti saada mainostuloja.

NHL on pyrkinyt ainakin omasta näkökulmasta olemaan koko ajan enemmän ja enemmän perheurheilulaji eikä niinkään fokusoituvan nuorten miesten lajiksi. Tämä voi pitkällä aikavälillä estää änärin näivettymisen. Siinä missä joku fanikatsomo houkuttelee sen saman poromafian sinne nurkkaan joka pelikerraksi, on siinä aina ne omat lieveilmiönsä, mitä ei NHL varmasti halua(mielenilmaukset banderolleilla tifoilla yms. sekä mahdolliset järjestyshäiriöt mitä tämmöset vakiintuneet porukat tuppaa sit aiheutumaan). Lasten näkökulmasta tommonen tietyntyyppinen mökäporukka on jopa pelottava, joten semmoset pitäs sit miettiä tarkkaan.

Amerikkalainen fanikulttuuri on nyt kuitenki nii erilainen eurooppalaiseen verrattuna, että siinä on paljon asioita joita tuskin yhellä tai kahella niksillä muutetaan niin että saadaan paremmat asiat otettua ja huonommat asiat jätettyä sit pois.

PS. henk koht en oikeen tykkää aina tästä eurooppalaisesta kulttuurista missä urheilutapahtumassa katsojien fokus on siinä laulamisessa ja mökäämisessä ja kaikessa oheistoiminnassa. En mie ainakaan meinanu ehtiä seurata koko helvetin aallon saapumista ku peli on menossa, saati sit huutaa mitää kannatushuutoja. Toimis jossain jenkkifutiksessa ja jalkapallossa paremmin kun kentällä ei aina tapahu ihan hirveesti. Toisaalta huvitti kun Tukholmaan oli tullut kausikorttilainen istumaan ja pelaan mobiilipelejä kun peli oli menossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 643
Mäenalaselle pari maalia Chicagon verkkoon :tup: Kiva olisi jos vakiinnuttaa paikkansa Jetsin tiimissä, tällä hetkellä kuitenkin ihan playoff- joukkue niin siinä olisi ainakin teoriassa saumat olemassa "triple gold" klubiin (ja hänellähän on vielä U20- kultaa + muutama SM- liigan voitto :psmoke: ). Toki Winnipeg ei ole todennäköisimmästä päästä.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
1 992
Eikö Sakari Manninen kelpaakaan NHL:ään?

Sano haastattelussa että vaikeeta on...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Liian pieni tavallaanku Saku Koivu...

EDIT:Kimmo Timonen kyl pärjäs vaik oli vaan 178..
Timonen 178/88kg, Koivu 178/80kg ja Manninen 170cm/70kg. Antaa liikaa tasoitusta. Onhan änärissä ollut muitakin pienikokoisia pelaajia, mutta heidän fysiikka on ollut rautaa(esim. Fleory, Domi, Martin St.Louis jne.). Pituus ei itsessään rajoita, mutta se pitää kompensoida huippufysiikalla(lihaksella). Mannisen 70kg on ihan mikkihiiri-tasolla.
 
Eikös Patrick Kane ja Alex DeBrincat oo kans aika pieniä??
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Eikös Patrick Kane ja Alex DeBrincat oo kans aika pieniä??
Kane on sen perus 178. DeBrincat taitaa olla lähinpänä Mannisen mittoja 171/75. Koivusta sen verran, että hänen kroppansa ei kestänyt pelityyliänsä ja sen takia oli paljon sairastuvalla. Itseasiassa Brad Marchand ei myöskään ole kauhean pitkä(175) ja pelaa fyysistä peliä. Itse olen suurinpiirtein Mannisen pituinen äijän roikale ja aikoinaan pelatessani kolhut päähän ja olkapäät(ulottuvuuden kompensointi käsivarsilla)ovat lujilla.
 
Itel mittaa 193,et ois ollu raamit urheilijaksi!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 643
Ovechkinilla hattu (ei edes tyhjiä maaleja) ja 800 maalia täyteen. Seuraavaksi Gordie Howen rinnalle ja ohi ja sitten kohti Gretzkyn lukemia jotka näyttäisi olevan ihan suht realistisia noin vuonna 2025. Maalit tänään oli sellaista maalin edestä ripareiden nuohoamista ja vastaavaa ja se suoraan syötöstä sniper- pyssykin varmaan pysyy kuosissa, joten alkaa näyttämään todennäköiseltä jos vaan motivaatiota riittää (ja näyttäisi riittävän, ja Caps haluaa sitä tukea).
Rocket Richard- kisassa trendaa Buffalon Tage Thompson joka on ollut tolkuttomassa vireessä viime aikoina (23 maalia yhteensä), kärjessä McJesus 26 maalilla ja on siellä muutama muukin vielä eli näkee paremmin kun kausi vähän etenee lisää...
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 312
Timonen 178/88kg, Koivu 178/80kg ja Manninen 170cm/70kg. Antaa liikaa tasoitusta. Onhan änärissä ollut muitakin pienikokoisia pelaajia, mutta heidän fysiikka on ollut rautaa(esim. Fleory, Domi, Martin St.Louis jne.). Pituus ei itsessään rajoita, mutta se pitää kompensoida huippufysiikalla(lihaksella). Mannisen 70kg on ihan mikkihiiri-tasolla.
Mannisen mitat näyttäs olevan lähteestä riippuen 170 - 172cm ja paino 75 - 82kg
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
360

SM65 on jättiläinen verrattuna Cole Caufieldiin.

Varsin vaikea on Mannisen murtautua NHL kärkijoukkueisiin kuuluvan Vegasin pelaavaan rosteriin. Vaatii kärkiukkojen loukkeja. Tilastojen valossa farmissakaan ei kummoisesti kulje, toki joukkuekkin kyntää oman divisioonansa häntäpäässä. Toivottavasti palikat jossain kohtaa loksahtaa sopivasti paikalleen ja Manninen pääsee kirkkaisiin valoihin pyörittämään Vegasin ykkös yvtä ;).
 
Onhan tuo vähän tuurinkauppaa änäriuran huipulle nouseminen, vaikka olisi kuinka potentiaalia: pitää päässä oikeaan organisaatioon, että kehitystä tapahtuu; peliaikaa ja sopivat ketjukaverit joiden kanssa synkkaa; organisaatio sopivassa kehitysvaiheessa, että pelirooli sopii omaan tyyliin; rutkasti onnea, että pelit lähtee oikeille raiteille heti uran alussa. Luonnollisesti ehdottomat huiput on timanttia, vaikka kuinka paskassa uittaisi. Tampa on ollut joukkue, joka tekee loistavia pelaajia änäriin(menestyvät myös muualla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 653
Ovechkinilla hattu (ei edes tyhjiä maaleja) ja 800 maalia täyteen. Seuraavaksi Gordie Howen rinnalle ja ohi ja sitten kohti Gretzkyn lukemia jotka näyttäisi olevan ihan suht realistisia noin vuonna 2025. Maalit tänään oli sellaista maalin edestä ripareiden nuohoamista ja vastaavaa ja se suoraan syötöstä sniper- pyssykin varmaan pysyy kuosissa, joten alkaa näyttämään todennäköiseltä jos vaan motivaatiota riittää (ja näyttäisi riittävän, ja Caps haluaa sitä tukea).
Rocket Richard- kisassa trendaa Buffalon Tage Thompson joka on ollut tolkuttomassa vireessä viime aikoina (23 maalia yhteensä), kärjessä McJesus 26 maalilla ja on siellä muutama muukin vielä eli näkee paremmin kun kausi vähän etenee lisää...
Varaa pahoihin loukkaantumisiin ei juuri ole ja pitää jaksaa nelikymppiseksi. Mahdollista, mutta ei varmaa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 228
Onhan tuo vähän tuurinkauppaa änäriuran huipulle nouseminen, vaikka olisi kuinka potentiaalia: pitää päässä oikeaan organisaatioon, että kehitystä tapahtuu; peliaikaa ja sopivat ketjukaverit joiden kanssa synkkaa; organisaatio sopivassa kehitysvaiheessa, että pelirooli sopii omaan tyyliin; rutkasti onnea, että pelit lähtee oikeille raiteille heti uran alussa. Luonnollisesti ehdottomat huiput on timanttia, vaikka kuinka paskassa uittaisi. Tampa on ollut joukkue, joka tekee loistavia pelaajia änäriin(menestyvät myös muualla.
Näinhän se on. Toisaalta melko monta huippuakin on muuttunut timantin sijaan hiileksi siinä vaiheessa ku on päästy änäriin koska työnteko ei oo maistunut enää siinä vaiheessa. Osalla näyttää unohtuvan, että vaikka olis ykkös draftpick, nii sen jälkeen vasta se urakointi alkaakin ja ei pääty ennen uran loppumista. Ja sit toisaalta jotkut on siellä vaan sen takia, että ne ei ikinä lopeta, joka vaihto täysillä loppuun asti. Just joku Yanni Gourde on kyl hyvä esimerkki siitä, miten pelataan loppuun asti ja tosissaan. Toki hänenkin kohallaan kävi juuri tätä, että slotti aukeni oikeassa joukkueessa. Mutta oli muistaakseni pohtinut ammattilaisuran yrittämisen lopettamista joku kausi siitä takaperin.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
3 815
Onhan tuo vähän tuurinkauppaa änäriuran huipulle nouseminen, vaikka olisi kuinka potentiaalia: pitää päässä oikeaan organisaatioon, että kehitystä tapahtuu; peliaikaa ja sopivat ketjukaverit joiden kanssa synkkaa; organisaatio sopivassa kehitysvaiheessa, että pelirooli sopii omaan tyyliin; rutkasti onnea, että pelit lähtee oikeille raiteille heti uran alussa. Luonnollisesti ehdottomat huiput on timanttia, vaikka kuinka paskassa uittaisi. Tampa on ollut joukkue, joka tekee loistavia pelaajia änäriin(menestyvät myös muualla.
Jos pelaaja on hyvä niin hän nousee missä seurassa ja missä farmissa tahansa pinnalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Jos pelaaja on hyvä niin hän nousee missä seurassa ja missä farmissa tahansa pinnalle.
Minä luettelen tälläiset pelaajat huippuihin. Roolipelaajien osalta tilanne ei ole yhtä selvä: siellä on huippuosaamista kapeammalla sektorilla, mutta potentiaalin löytäminen ja hiominen on oma juttunsa.

Coloradolla pelataan melko kovalla riskillä: Rantanen, Makar ja Toews kaikki kellotti n. 30minuuttia peliin ja muutama muu +25minuuttia. Ovat hyvin nostaneet profiilia viimeisten pelien osalta ja kääntäneet useamman tiukan pelin voitoksi. Kovin ohkasella on materiaali, kun paljon pelaajia on loukkaantunut tai vajaakuntoisia. En tiedä milloin Landeskog, Mackinnon, Manson, Helm ja Byram on takaisin pelissä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Tosin se ei kestä koko kautta, siellä on vielä 50 peliä + pleijarit jäljellä.
Tätä minäkin pelkään. Nichuskin on lisäksi melko vajaakuntoisena pelaamassa. Olen yllättynyt kuinka hyvin nuin siipirikkoisella joukkueella Colorado on pärjännyt. Rehellisyyden nimissä sieltä sairastuvalta on pian pakko saada pelaajia kehiin. Ylirasittuneena pelaaminen lisää loukkaantumisriskiä hurjasti. Yhtään uutta A-korin pelaajaa ei kestä pudota pois loukkaantumisen takia. Tai sitten Bednar vetää farmista ketjun/ pari tilalle ja lepuuttaa staroja sopivassa kohtaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Kakolla väliin parempi jakso, pisteitä tulee ihan mukavasti ja tekee hyviä ratkaisuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Par aikaa Columbus vs Carolina. Melko häropalloa peli. Suonalaiset näkymättömiä. Ens yönä Florida vs Dallas. Toivottavasti on oikeasti hyvää peliä.
 
Liittynyt
02.01.2023
Viestejä
96
Mikä helvetti Floridaa vaivaa, oliko Hubadubadöön kauppaaminen iso virhe? Entä Colorado, pudotuspelit jää väliin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Mikä helvetti Floridaa vaivaa, oliko Hubadubadöön kauppaaminen iso virhe? Entä Colorado, pudotuspelit jää väliin?
Coloradolla kentällinen 1-2kentän pelaajia sairastuvalla(Helm vajaakuntoisena pelaa). Ehjät pelaa sitten 23-28minuuttia per peli.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 228
Mikä helvetti Floridaa vaivaa, oliko Hubadubadöön kauppaaminen iso virhe? Entä Colorado, pudotuspelit jää väliin?
Huby 37g, 26p
Tkachuk 37g, 48p

En kyl ole ikään kuullut että Huberdeau olis voittava pelaaja, ja tuskin siitä tälläkään kertaa kyse. Barkovihan on ollut paljon pois, mm. keuhkokuume. Mutta joo Floridalla voi käydä kankiasti jos ei lähe kulkemaan, Boston on varannut jo paikkansa pleijareihin ja Toronton ja Tampan ohittaminen on hankalaa, joten kilpailu alkaa olla Wild Card paikoista ja sinnekkin on se n. 6pistettä matkaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Olihan tuo Floridan peli melko karmeaa katsottavaa. Edelliskaudella hienot hyökkäyspään rallit ja kemia loisti poissaolollaan. Nyt meno oli kankeaa ja väkinäistä. Ei hyvältä näytä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Pärssinen on tekemässä läpimurtoa änärissä. Pisteitä on useammassa pelissä putkeen ja kohinalla nousee suomalaisten pelaajien pistepörssissä. Mitä nyt koosteita katsonut, niin erittäin sähäkkä liikkeissään ja syötöt ovat luovia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 840
Patte nykäsi hätrikin. Kuiva kausi ollut kohtuu pitkä ja nuissakin maaleissa sniper-moodi menee päälle punaviivan jälkeen.

Pärssinen on noussut ykköskentän sentteriksi!!! Sekä pisteputki jatkuu.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
192 789
Viestejä
3 488 593
Jäsenet
62 210
Uusin jäsen
heisenberg_wern

Hinta.fi

Ylös Bottom