Nettimyynti, ja kaupankäynti ylipäätäänkin, jatkuvassa alamäessä?

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Olenko itse ajatuksineni, mutta minusta tuntuu, että tavaroiden ostamisesta on tullut viimeisen vuosikymmenen aikana jatkuvasti kankeampaa, epäluotettavampaa, ja hitaampaa?

En yksittäisiä myymälöitä tästä syytä, vaan tuntuu siltä, että vapaat markkinat ja äärimmilleen viety informaation leviäminen ja kilpailutus, on ajanut myyvän tahon siihen pisteeseen, että kaikkien on pakko myydä tuotetta, jota niillä ei edes ole, ja saatavuuskin on vaan joku ulkomaalaisen diilerin antama veikkaus jostain aikojen takaa.

Ostokset jo maksettua, on aika yleistä ainakin itselleni, että tilaus siirtyykin jopa viikoilla luvatusta, tai jopa suoraan ehdotetaan rahojen palautusta. Vielä pahempana, on itselleni käynyt jo monesti niin, että tilattu tuote on jäänyt kokonaan saamatta. Joskus on jouluksi tilattu tuote taas tullut maaliskuussa, joskus tullut helmikuussa ilmoitus että tuotetta ei enää saada (vaikka tilatessa luvattiin 1-4pv toimitusaikaa).

Luulen että kilpailutilanne on ajanut liikkeet tähän, mutta on tämä shoppailu aika rasittavaa nykyään. Maksan mielelläni vähän enemmän siitä, että voin hakea kaupasta sen tuotteen omaan käteeni vaikka vähän kalliimmalllakin, mutta nämäkin mahdollisuudet on jatkuvasti karsiutumassa. Monia suomalaisia nettikauppojakin tämä kyllä kolhaisee; on se ja sama että tilaako sen tuotteen sieltä Saksasta/Briteistä/Kiinasta, sillä vaikka tilaisit suomalaiselta, niin se liike on vaan yhtenä välikätenä lisäämässä hintaa, toimitusaikaa, sekä riskitekijöitä.

Huoh, oli niin kivaa ostella kamaa ennen nettiä. Ja netin alussa. Nykyään ei voi edes johonkin Amazoniin luottaa, 15v sitten toi paketit Jenkeistä Suomeen viikossa, nykyään antaa rahat kuukauden päästä takaisin, kun lähetys englannista katosi taas kerran jonnekin...

Vai olenko vaan "aika kultaa muistot" näiden ajatuksieni suhteen?
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 681
Viestejä
4 536 772
Jäsenet
74 862
Uusin jäsen
Tomppa85

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom