Nestemetalli on tehnyt tuhojaan PlayStation 5:n jäähdytyssiileen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
25 791
Puolalainen tietotekniikkakorjaaja Modyfikator89 on saanut käsiinsä ylikuumenemisongelmista kärsivän aikaista tuotantoerää olevan PlayStation 5 -konsolin.

Konsolin purkamisen jälkeen häntä odotti mielenkiintoinen näky: järjestelmäpiirin päältä löytyi suuria kuivia alueita ja jäähdytyksen kontaktipintaan oli muodostunut kovaa uutta materiaalia. PS5:n käyttää järjestelmäpiirin ja jäähdytyssiilen välissä nestemetallia, jonka sisältämä gallium oli päässyt läpäisemään jäähdyttimen suojakerroksen ja muodostanut sen metallin kanssa uuden seoksen.

Järjestelmäpiiri selvisi koettelemuksesta ehjin nahoin, mutta jäähdytyssiilin ura PlayStationin sisällä oli tapauksen myötä taputeltu.

Tapaus ei tarkoita, että ongelma tulisi koskemaan iän myötä kaikkia PlayStation 5 -konsoleita, mutta se kertoo nestemetallin luomista riskeistä pitkäkestoisessa käytössä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/Modyfikator89/status/2087323982135538079

Lähde: Early PS5 develops severe overheating as liquid metal damages heatsink surface - VideoCardz.com
 
Uuff. Itse juuri ostin PS5:n joka lienee ihan julkaisumalli.
 
Oliko kyseessä siis vain yksittäistapaus, jonka jäähdytyssiilin pohjassa olevassa pinnoitteessa oli jokin valmistusvirhe, jonka kautta nestemetalli pääsi kosketuksiin alumiinin kanssa? Vai onko kyseessä laajempi kaikkia pleikkari vitosia koskeva ongelma, jossa nestemetalli vääjäämättä syö tiensä suojakerroksen läpi ja alkaa sitten reagoida alumiinin kanssa?
 
Se nähdään vain ajan kanssa
 
Joskus oli juttua, että pystyasentoon laitettu ps5:en vuotaa nestemetallit helpommin ulos kuin vaakatasossa pidetty. Vaikea sanoa onko tässä perää vai ei.
 
Jos kyseessä olisi systemaattinen ongelma, noita todennäköisesti olisi maailmalla huomattavasti enemmän.
Kovin samannäköistä "palanutta" jälkeä oli oman läppärin prossussa kun nestemetalleja putsailin pois. Veikkaisin että nestemetallissa epäpuhtauksia...
 
Tuo nestemetalli ongelma ei ole ainostan ps5 puolella läppärit kärsii vastaavanlaisista ongelmista tai niissä enemmän että nestemetalli vuotaa suojausten läpi ja oikosulkee emolevyn virransyötön.
Ainakin Dell läppärit kärsii ongelmasta luultavasti myös muutkin mutta harva niistä raportoi ellei joku korjauspaja tee niistä videoita.
Ainakin kannattaa harkita nestemetallin poistoa takuuajan umpeuduttua.
 
Tarkoitatko suojauksilla siis esim. jos joku olisi laittanut TG Shieldiä kapasiittoreiden päälle?
 
Tarkoitatko suojauksilla siis esim. jos joku olisi laittanut TG Shieldiä kapasiittoreiden päälle?
Noissa kuvissa näkyvä musta tiivistemateriaali. Sen pitäisi estää nestemetallin valuminen.
LTT videossa muistaakseni oli ihan hyvin näkyvissä miten nestemetallia löytyi emolevyltä. Kuumana se on juoksevampaa, pystyasennossa lähtee herkästi valumaan (läppäri laukussa saa vielä höykytystä ja kolahduksia).
 
Paljasta piitä monella tapaa jäähdyttäneenä en näe ongelmaa nestemetallin kanssa. Luonnollisesti metallit sekoittuvat toisiinsa, mutta lämpösiilen tehokkuus pysyy pitkälti.

Jos nestemetalli on päässyt kuivumaan, niin vastaus siihen on pistää lisää nestemetallia päälle ja kerätä loputkin pois, kun liukenevat yhteen. Oikein käytettynä erittäin hyvä materiaali.

Tällä hetkellä omassa PC:ssä korkattu i9-12900K ja samat nestemetallit edelleen 5 vuoden jälkeen. Vaikka PC on ollut pystyasennossa, mitään moitittavaa ei ole tapahtunut. Eikä tule.
 
Pitääkö tää paikkansa?
Ei ole varmuutta, tuskin iso ongelma kun harvoin näistä juttua uutissaiteilla. Sony kyllä paransi toteutusta: https://www.pcmag.com/news/sony-updates-ps5-ps5-slim-to-address-liquid-metal-leak-problem

Uutisia oli nestemetallia vuotaneista koneista, mutta jäi kovin epäselväksi oliko kyseessä vain kolhitut ps5:et, pieni erä ps5:ia julkaisussa vai oikea laaja ongelma. Uutiset asiasta loppui niin olisin taipuvainen uskomaan, että pieni erä viallisia tai uutisten koneet hajos koska oli koneita kolauteltu niin että jokin petti.
 
Tarkoitatko suojauksilla siis esim. jos joku olisi laittanut TG Shieldiä kapasiittoreiden päälle?
Eiku noi Barrier suojat mitä on asennettu tehtaalta.
Kun tulee hieman ikää nestemetalliin se alkaa vuotamaan läpi.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=EhxcLudA1Zc

Tuossa videossa yksi esimerkki ei ole vielä tuhoja tehnyt on toisenlainen ongelma.
 
Joskus oli juttua, että pystyasentoon laitettu ps5:en vuotaa nestemetallit helpommin ulos kuin vaakatasossa pidetty. Vaikea sanoa onko tässä perää vai ei.
Ostin julkaisuna, pikkasen reilu 3v meni että yhtäkkiä ei lähtenyt käyntiin. En avannut koska yritin verkkokaupan kautta saada virhevastuun kautta takuuseen. Meni ja uusi tuli. Pystyssä pidin aina, sattumaa tai ei.
 
Täälä kans ollut aiemmin pystyasennossa, pelatessa kuitenkin tuuletin nosti kierroksia tasasin väliajoin, laitoin sitte vaakatasoon ja tuuletin lopetti pumppailun, nyt hurisee vaan tasaisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Ostin julkaisuna, pikkasen reilu 3v meni että yhtäkkiä ei lähtenyt käyntiin. En avannut koska yritin verkkokaupan kautta saada virhevastuun kautta takuuseen. Meni ja uusi tuli. Pystyssä pidin aina, sattumaa tai ei.
Reilu 3v takuu?
 
Reilu 3v takuu?

Kuitissa luki 24kk takuu. Virhevastuuseen vetosin, mukisematta ottivat vastaan Verkkokaupan tiskillä ja uuden konsolin sain muutaman viikon päästä. Muistaakseni ranskasta tuli, tais olla joku korjattu mutta näytti uudelta. Oli vielä huomattavasti hiljaisempi eikä coil whineä ollenkaan tossa uudessa.
 
Itsellä 8700K:ssa conductonaut-nestemetallit 8v ollut orggis IHS:n kanssa.
 
Itsellä läppärin nestemetallit olivat vuotaneet vuosi sitten ja tärvelivät koko koneen. Oli käytetty aika lailla paikallaan eikä siirrelty moneen viikkoon.

Mietin pitäisikö nykyisestä vaihtaa nestemetallit pois...
 
Itsellä tuo uudempi konsoli jäähdytys telineessä eikä oikee poikittain tuohon istu. Toki ylipitkä hdmi menee vaihtoon.

IMG20260824112329.jpg
 
Ostin julkaisuna, pikkasen reilu 3v meni että yhtäkkiä ei lähtenyt käyntiin. En avannut koska yritin verkkokaupan kautta saada virhevastuun kautta takuuseen. Meni ja uusi tuli. Pystyssä pidin aina, sattumaa tai ei.
Itsellä kevyesti toimi yli 4v alkumalli pystyssä. Ja toimii kai vieläkin, mutta on nyt ollut kaapissa kun ostin viime vuonna(kai, vai aiemmin?) Pron.
 
Itsellä tuo uudempi konsoli jäähdytys telineessä eikä oikee poikittain tuohon istu. Toki ylipitkä hdmi menee vaihtoon.

IMG20260824112329.jpg
Tuommoset "jäähdytys" himmelit on täyttä huijausta. Parhaassa tapauksessa ei mitään vaikutusta ja pahimmillaan vain haittaa.
 
Jep itsellä jo monen sukupolven pleikkarit seisseet ylväästi pystyssä omin avuin, muutaman sopivan korotus-suikaleen (abou 10mm paksuus tms) avulla irti tason pinnasta. Koskaan ei ole mitään ongelmia ollut. Varsinkin 5:n vieläpä on aikas tukevasti pystyssä noin.
 
Itselläni tammikuussa 2021 ostettu kone, eli alkupään malleja. 90% ajasta ollut pystyssä eikä ongelmia. Näin myös usealla kaverilla jotka samaan aikaan koneen ostivat. Käsittääkseni tuota tutkittiin silloin aikanaan ja sitä ei pystytty todistamaan valmistusongelmaksi. Oli siis vain muutaman koneen ongelma. Ja kun näitä on maailmanlaajuisesti myyty todella paljon, en asiasta murehtisi. Sama tuossa uutisen ongelmassa. Jos on isompi ongelma, siitä varmasti tullaan kuulemaan.
 
Tuommoset "jäähdytys" himmelit on täyttä huijausta. Parhaassa tapauksessa ei mitään vaikutusta ja pahimmillaan vain haittaa.

En ole itse haittaa nähnyt, saa ohjaimet laturiin ja kuullokkeet tuohon, eikä tuo nyt maksanut kuin 10€ niin mitään menettäne.
 
En ole itse haittaa nähnyt, saa ohjaimet laturiin ja kuullokkeet tuohon, eikä tuo nyt maksanut kuin 10€ niin mitään menettäne.
Joo siis tuo on noita tasoa ei vaikutusta kun on vain jalusta tuolla missä ei ole mitään ilmankiertoon liittyvää muutenkaan. Semmoiset mitkä laitetaan laitteen oikean ilmankierron tielle lähinnä tuottaa haittaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
314 703
Viestejä
5 340 497
Jäsenet
84 877
Uusin jäsen
KPaul

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom